Lutherin viimeiset hetket. Suomennos ruotsinkielisestä Kirkkopostillasta, joka on painettu Tukholmassa 1847. (s. 39)

Lutherin Sairaudesta ja Kuolemasta

Vaikka Lutherus ei mielellään antautunut maallisiin asioihin, niin hän ei kuitenkaan voinut jättää vuonna 1546 tekemättä matkaa synnyinseudulleen Eislebeniin, minne Kreivit olivat kutsuneet hänet sovittelijaksi heidän välisessään riidassa.

Tällä matkallaan hän joutui suureen hengenvaaraan Hall -nimisessä kaupungissa, missä hän oli hukkumaisillaan. Ja ennen kuin hän oli ennättänyt perille Eislebeniin, hän oli niin heikkona vaunuissaan, ettei hän nähnyt edessään muuta kuin kuoleman. Kuitenkin hän toipui siinä määrin, että hän perille saavuttuaan saarnasi neljä kertaa, nimittäin neljäntenä sunnuntaina Loppiaisesta, joka oli Tammikuun 31. päivä. Tekstinä oli Matteuksen evankeliumin kahdeksas luku, jakeesta 23 alkaen. Tämä saarna on luettavissa Ensimmäisessä Niteessä hänen ruotsiksi käännetyssä Kirkkopostillassaan, N:o 119. Edelleen toisena Helmikuuta, tekstinä Luukkaan evankeliumin toinen luku, värssy 32. Sitten seitsemäntenä Helmikuuta Matteuksen evankeliumin kolmastoista luku, värssystä 24 alkaen. Tämän saarnan voi lukea samasta Niteestä, N:o 120. Viimein seurasi hänen viimeinen saarnansa täällä maailmassa Helmikuun viidentenätoista päivänä. Tämä saarna on on samassa Niteessä, merkittynä numerolla 121.

Kuudentenatoista päivänä Helmikuuta sairaus sai hänestä kovan otteen, kohdistuen pääasiassa sydämeen. Tämä teki hänet aika voimattomaksi. Kuitenkin hän pystyi kävelemään ja piti vielä aterialla ollessaan puheen, joka jätti kuulijansa vakaviin ajatuksiin. Erikoisesti hän toisti usein nämä sanat Latinan kielellä: Isä, sinun käsiis annan minä Henkeni; sinä olet minut lunastanut, sinä uskollinen Jumala. Vähän ennen kuolemaansa hän sanoi panneensa merkille sen, että hänen sydänkipunsa ja kylmä kuolemanhikensä, merkitsisi sitä, että hän kuolisi Eislebenissä. Sen jälkeen hän rukoili seuraavin sanoin:

Oi, minun Taivaallinen Isäni, Jumala ja meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Isä, kaiken lohdutuksen Jumala. Minä kiitän sinua siitä, että olet ilmoittanut minulle rakkaan Poikasi, Jeesuksen Kristuksen, johonka minä uskon, ja jota minä olen saarnannut ja tunnustanut, hänet jota olen rakastanut ja ylistänyt, jota petollinen Paavi ja kaikki jumalattomat häväisevät, vainoavat ja pilkkaavat. Minä rukoilen sinua, minun Herrani Jeesus Kristus. Anna minun sieluni olla sinun omasi. Oi, taivaallinen Isä, vaikka minun pitää jättää tämä ruumis, ja minut temmataan pois tästä elämästä, niin minä kuitenkin varmasti tiedän, että saan iankaikkisesti olla sinun luonasi, eikä kukaan voi reväistä minua irti sinun kädestäsi. Edelleen hän sanoi latinaksi: Meillä on Jumala, joka auttaa ja Herra, Herra, joka kuolemasta vapahtaa.

Kuitenkaan ei laiminlyöty lääkettä, mitä hän otti täyden lusikallisen. Mutta hän sanoi jälleen: Nyt minä jätän tämän maailman, ja annan pian henkeni. Sen jälkeen hän toisti kolmasti latinankielellä sanat: Isä, sinun käsiisi, jne. Sen jälkeen hän vaikeni, eikä puhunut enää mitään muuta, paitsi sitä, että hän Tohtori Jonae M. Caelin kysymykseen: jos hän tahtoisi kuolla uskossa Kristukseen, ja siinä Opissa pysyen, mitä hän oli saarnannut, vastasi selvästi: Kyllä. Sen jälkeen hän kääntyi oikealle kyljelleen ja nukkui varttitunnin, jolloin jotkut uskoivat, että hän olisi paranemaan päin. Mutta ennenkuin osattiin aavistaakaan, veti hän syvään henkeä ja nukkui pian Herrassa, hiljaa ja tyynesti ilman kuolemantuskaa 18. päivänä Helmikuuta noin kello kolme, aikaisin aamulla, sen jälkeen kuin hän oli ollut muukalainen tässä maailmassa 63 vuotta, 3 kuukautta ja 10 päivää.