N:o 6                   4 SUNNUNTAINA ADVENTISSA 1858 (EHTOOSAARNA)

 

Minä olen mahdotoin kaikkeen siihen armoon ja totuuteen, jonka sinä teit palvelijalles. 1. Moos. 32: 10.

 

Näin sanoi Israel, koska hän oli hädässä ja ahdistuksessa veljensä tähden, joka tuli häntä vastaan, koska hän oli tulemassa takaisin Isän maalle. Jakobille tuli siinä paikassa mahdottomuuden tunto, koska hän muisti, kuinka paljon Jumala oli häntä siunannut ruumiin ja sielun puolesta. Kuolema tuli myös liki hänelle, koska tuo paha Esau uhkais veljensä hävittää. Siinä mahdottomuuden tunnossa hän painiskeli tuntemattoman kanssa koko yön, ja voitti rukouksillansa Jumalan. Ja Jumala auttoi Jakobia sillä lailla, että pakanan viha muuttui rakkaudeksi, ja hänen täytyi itkeä veljensä kaulassa, vaikka hän oli hirmuisen vihan ja murhan halun kanssa tullut.

Se on mahdollinen ajatella Jakobin sieluntilaisuudesta, että hän tuli oikiaan mahdotto­muuden tuntoon ensiksi sen tähden, että kuolema tuli liki hänelle, ja toiseksi sen tähden, että hän tunsi ja tunnusti, kuinka suuri armo oli hänelle tapahtunut. Molemmat, mahdottomuuden tunto ja armon tunto, mahtuvat kyllä yhden kristityn sydämeen, kussa oikia mahdottomuus on. Mutta väärä mahdottomuus ja armontunto ei mahdu yhteen sydämeen. Kaikille Vanhan Testamentin pyhille on tullut oikiata mahdottomuuden tuntoa, jonka Jumalan Henki on vaikuttanut. Mutta tällä ajalla tahtoo olla monella se väärä mahdottomuuden tunto, jonka se väärä omavanhurskaus vaikuttaa. Oikia mahdottomuuden tunto ei ahdista pois Jumalasta, vaan se hopittaa katuvaisia Jumalan tykö. Mutta se väärä mahdottomuus, se ahdistaa pois Jumalasta, estää Herran ehtoollisesta, sekä panee muutampia hirttämään itsensä, niin kuin esimerkiksi Juudas. Mutta suruttomat ja armonvarkaat ei tunne kumpaakaan, ei oikiata eikä väärää mahdottomuutta. Ja sen väärän mahdottomuuden alla makaa yksi hirmuinen ylpeys, joka merkitsee, ettei ole sydän särjetty.  Ne tuntevat, ettei he ole mahdolliset Herran ehtool­lisella käymään ja sanovat itsensä mahdottomaksi. Mutta siinä samassa väärässä mahdotto­muudessa on semmoinen suuri ylpeys ja viha kristityille. He sanovat itsensä mahdottomaksi rippivieraaksi, mutta jaksavat yhtä hyvin pilkata kristityitä.

Kaikki katuvaiset saavat kyllä tuta itsensä mahdottomaksi kaikkeen armoon ja laupeuteen, jonka Jumala heille osoittanut on erinomattain silloin, koska pakanat tulevat perkeleen voimalla ja suurella julmuudella heitä vastaan. Koska katuvaiset ovat tulemassa takaisin paka­nain maasta isänmaalle, silloin saavat katuvaiset tuta ja koetella, kuinka mahdottomat he ovat kaikkeen armoon ja laupeuteen, jonka Jumala heille osoittanut on. Mutta älkäät sen tähden peljästykö, te katuvaiset ja Isän maalle pyrkiväiset, vaikka pakanat tulevat suurella vihalla ja julmuudella teitä vastaan, vaan painiskelkaat sen tuntemattoman kanssa siihen asti, että häntä voitatte rukouksillanne ja huokauksillanne. Ja tunnustakaat teidän hädissänne ja tuskissanne, kilvoitellen siinä suuressa sodassa ja kilvoituksessa, mahdottomuuden tunnon alla: minä olen mahdotoin kaikkeen siihen armoon ja laupiuteen, jonka palvelijalles osoittanut olet. Mitämaks kuulee Herra teidän huokauksenne, koska te huudatte niin korkialla äänellä, että ääni kuuluu taivaaseen, ja uskotte, että se suuri sotasankari, joka on kuoleman ja helvetin ylitsevoittanut, jaksaa vielä pelastaa teidän sielujanne, ei ainoastansa vihollisen kahleista, mutta myös kääntää pakanain sydämet niin, että viha muuttuu rakkaudeksi, ja he täytyvät itkeä teidän kaulassanne. Niin täytyi se suuri ja julma Esau tehdä, hän täytyi itkeä veljensä kaulassa, vaikka hän oli lähtenyt suurella vihalla ja julmuudella veljeänsä hävittämään.

Rukoilkaat siis kaikki oikiaan Isän maahan matkustavaiset, että Herra kääntäis pakanain sydämet, että heidän vihansa muuttuis rakkaudeksi, että heidän täytyis itkeä teidän kaulassanne. Ja niin paljon, kuin he ovat teitä ennen vihanneet, vainonneet ja pilkanneet, niin paljon täytyis heidän siunata teitä sen sijaan. Kuule, sinä suuri sotasankari, murheellisten, katuvaisten, ja hädässä olevaisten huokaukset, koska he painiskelevat sen tuntemattoman kanssa koko yön, siihen asti, että aamurusko koittaa!  Isä meidän j. n. e.

 

Tämän päivän evankeliumissa tunnustaa Johannes Kastaja, ettei hän ole kelvollinen Vapahtajan kengänrihmoja päästämään. Näiden sanain johdatuksesta pitää meidän Jumalan armon kautta tällä armon hetkellä katseleman, kuinka yksi totuuden saarnaaja tuntee itsensä mahdottomaksi Vapahtajan kengänrihmoja päästämään. Ensiksi: Mikäs on oikian mahdot­tomuuden tuntomerkki? Toiseksi, mikäs on väärän mahdottomuuden tuntomerkki?

Kaikki mahdottomat tulkoot mahdolliseksi! Kaikki mahdolliset tulkoot mahdottomaksi!

Ensiksi: Mikäs on oikian mahdottomuuden tuntomerkki?  Kaikki Vanhan Testamentin pyhät ovat tunteneet itsensä mahdottomaksi kaikkeen siihen armoon ja laupiuteen, jonka Jumala heille tehnyt on. Johannes Kastaja viimeiseksi tunsi ja tunnusti mahdottomuutensa Va-pah­tajan kengännauhoja päästämään. Meidän pitää siis uskoman, että yksi oikia mahdotto­muuden tunto löytyy, joka on työläs eroittaa väärästä.  Vanhalla Israelilla ei ollut väärä, mutta oikia mahdottomuuden tunto, koska hän painiskeli tuntemattoman kanssa. Johannes Kastajalla oli myös oikia mahdottomuuden tunto, koska hän tunsi itsensä mahdottomaksi Vapahtajan kengänrihmoja päästämään. Mutta Pietarilla oli väärä mahdottomuus, koska maailman kunnia pani häntä vastustamaan Vapahtajaa, eikä tahtonut ottaa puhdistuksen vastaan. Niin myös oli silloin Pietarilla väärä mahdottomuus, koska hän sanoi Jeesukselle: “Herra, mene pois minun tyköäni, sillä minä olen syntinen ihminen.”

Koska me siis kaikkien kristittyin koettelemuksen jälkeen katselemme oikian ja väärän mahdottomuuden luontoa, niin me löydämme, että oikia mahdottomuuden tunto pakottaa hätäisiä ja katuvaisia Kristuksen tykö, mutta väärä mahdottomuus ahdistaa pois, eikä laske Jeesuksen tykö.  Me ymmärrämme siis, että väärä mahdottomuus on riettaan hengen vaikutus.  Se on omavanhurskaus, joka sen vaikuttaa, mutta oikia mahdottomuus on Jumalan Hengen vaikutus.  Paavali sanoo, että laki on kurittaja Kristuksen tykö. Mutta omavanhurskaus ei laske Kristuksen tykö.

Toiseksi: Mikäs on väärän mahdottomuuden tuntomerkki? Se, kuin äsken sanottiin, ettei hän laske katuvaisia Kris-tuksen tykö. Umpipakanat ja armonvarkaat ei tunne kumpaakaan mahdot­tomuutta, ei oikiaa eikä väärää mahdottomuutta.  Mutta jokainen, jolla on yksi paha ja kalvava omatunto, alkaa tuntemaan itsensä mahdottomaksi rippivieraaksi. Ja tämä väärä mahdottomuus on omanvanhurskauden vaikutus. Näinä aikoina on ilmestynyt paljon mahdot­tomia rippivieraita, jotka sanovat itsensä mahdottomaksi, ja ei kuitenkaan ole oikiassa mahdottomuuden tunnossa.

Ei sem­moisilla ole herännyt omatunto, vaan ainoastansa yksi paha ja kalvava omatunto, joka ei jaksa tuomita heitä helvettiin, vaan panee heidän lykkäämään oikian katumuksen siihen asti, että kuolema tulee päälle. Silloin he sanovat: Noutakaat pappi. Antakaat sakramenttiä. Mutta ne raukat, jotka väärän mahdottomuuden tähden ei käy Herran ehtoollisella, ne tulevat armonvälikappalten ylönkatsojaksi ja Kristuksen veren tallaajaksi. Ne ei tahdo ottaa solmua tunnon   päälle, ei ne tahdo tehdä parannuksen lupauksia, ne tahtovat juosta peurana metsässä. Kaikki poislangenneet ovat nyt mahdottomaksi rippivieraaksi tulleet, kaikki joiden tunto on vähäisen liikkunut laista, kaikki joiden tunto heräyksen jälkeen nukkui, ne ovat nyt mahdottomat rippivieraat, jotka ei vaivaa Jeesusta huudollansa              eikä kuluta rippiviinaa. He kääntävät selkänsä Herralle, mutta ei kasvojansa.  Mutta koska hätä tulee, (niin he) sanovat: Nouse ja auta meitä!  Kukas tiesi, onko silloin Jeesus Natsarenus niin liki olemassa, että hän kuulee heidän huutonsa ja valituksensa. On meillä vielä yksi esi­merkki Raamatussa, joka osottaa, että armonvarkaat ei ole mahdottomat rippivieraat.  Juudas oli aikainen armonvaras, joka meni Herran ehtoolliselle, niin kuin mikä vanha kristitty.  Ei hän hävennyt antaa jalkojansa pestä, eikä hän hävennyt antaa Jeesukselle suuta. Niin käyvät myös armonvarkaat tällä ajalla antamaan Jeesukselle suuta Herran ehtoollisessa, ja sanovat: “En ole minä pettäjä.” Kaiken ulkonaisen puhdistuksen he ottavat vastaan, mutta sydän jääpi puhdistamatta.  Sentähden sanoi Jeesus opetuslapsillensa: “Te olette puhtaat, ette kuitenkaan kaikki.”

Nyt on Israel ja Johannes Kastaja osoittanut meille, kuinka oikia mahdottomuus erotetaan väärästä mahdottomuudesta, koska se vanhempi veli Esau, joka oli pakana, rupeis vihaamaan ja vainoamaan Israelia sen siunauksen tähden, jonka Israel oli saanut Isältänsä.  Silloin rupeis Israel tuntemaan itsensä mahdottomaksi kaikkeen siihen armoon ja laupiuteen, jonka Jumala oli osoittanut hänelle. Silloin hän painiskeli tuntemattoman kanssa rukouksissa siihen asti, että voitti Jumalan, sydämen ahdistuksessa, kuoleman pelvossa. Niin myös te, pakanain maasta tulevaiset, Isän tykö matkustavaiset, koska pakanat tulevat suurella vihalla teitä vastaan, tuntekaat, kuinka te olette mahdottomat kaikkeen siihen armoon ja laupiuteen, jonka Jumala on tehnyt teitä kohtaan. Ja painiskelkaat sen suuren tuntemattoman kanssa koko yön, siihen asti, että aamurusko koittaa teidän sydämissänne, ja armon aurinko rupeaa nousemaan. Silloin saatte myös voimaa rukoilemaan pakanain edestä, ja sanomaan sille tuntematto­malle: En minä päästä sinua, ennen kuin sinä siunaat minua. Ja näette Jumalan Karitsan, joka pois ottaa maailman synnit. Saatte taas tuta, että te olette kelvottomat hänen kenkänsä rihmoja päästämään.  Ja tämä on se oikia mahdottomuuden tunto, joka ahdistaa teitä Kristuksen tykö, etsimään armoa häneltä. Ja minulla on se toivo, että se suuri Ristinkantaja on vielä niin nöyrä ja alhainen, että hän pesee teidän jalkojanne, joitten päälle synnin tomu varisee joka päivä, että jalat matkustavaisilla tulisit oikein puhtaaksi, ennenkuin he astuvat hääsaliin.

Teillä on vielä niin kankia selkä, et­tette voi sujua itse pesemään teidän jalkojanne.  Ei jalat tule vielä sillä puhtaaksi, että te pyyhitte teidän jalkojanne kuusen havuilla, ennen kuin te astutte sisälle siihen saliin, vaan teidän täytyy antaa Jeesuksen pestä teidän jalkojanne, koska hän on niin nöyrä ja alhainen, että hän palvelee teitä. Vaikka kuinka mahdotoin olet, Pietari, että Jumalan Poika pitää palveleman sinua, ei sinulla ole osaa hänen kanssansa, ellet anna hänen pestä sinun jalkojas.  Silloin vasta tulet puhtaaksi ja mahdolliseksi astumaan siihen saliin jossa Herran ehtoollinen pidetään.  Isäntä on osoittanut teille suuren salin, raketun ja valmistetun.  Siellä saatte syödä pääsiäislammasta Jeesuksen kanssa.  Amen.

_________________________________

Jäljennös / Olga Palton kokoelma / Oulun maakunta-arkisto /