N:o 22 PALMUSUNNUNTAINA

Joka syö minun lihani, ja juo minun vereni, hänellä on iankaikkinen elämä, ja minä olen herättävä hänet viimeisenä päivänä. Joh. 6: 54.

Koska meidän Vapahtajamme puhui näitä sanoja, arvelivat juutalaiset, kuinka hän taitaa antaa lihansa meille syödä. Silloin lisäsi Vapahtaja nämä sanat: “Ellette syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertansa, niin ei ole elämä teissä.”

Näiden sanojen johdatuksesta pitää meidän katsoman ensiksi, kuinka Kristus antaa meille lihansa ja verensä, ja toiseksi, kuinka meidän pitää syömän ja juoman niistä.

Kristus on antanut meille lihansa siten, että hän on sen antanut kaikenlaiseen kärsimiseen, köyhyyteen, ylenkatseeseen, pilkkaan, häväistykseen ja vihdoin ristiin naulittavaksi, niin kuin virressä veisaamme: “Kauhiast´ annoit ruumiis pyhän, piestä, lyödä, haavoittaa.”

Sillä hän on antanut verensä vuotaa siinä kärsimisessä hamasta ympärileikkauksesta niin siihen asti, kuin hänessä henki oli ristin päällä. Ja vielä sen jälkeen, koska hän jo oli päänsä kallistanut ja totisesti kuollut, otti yksi sotamiehistä keihään ja avasi hänen kylkensä, että Raamattu täytettäisiin, joka sanoo: “Hänen sydämensä halkeaa laupeudesta,” ja ettei yksikään enää epäilisi, etteikö hän ole totisesti kuollut. Se on tapahtunut, niin kuin Vapahtaja itse selitti opetuslapsillensa kirjoituksia: “Niin piti Kristuksen kärsiä ja nousta ylös.” Sillä tavoin on nyt Vapahtaja antanut lihansa ja verensä koko maailmalle elämäksi, niin kuin hän sanoi: “Minun pitää antaman lihani maailman elämän edestä.”

Nyt on kysymys, kuinka meidän pitää tästä syömän ja juoman. Se ei nyt tapahdu muulla tavoin, kuin uskossa, nimittäin, että me otamme hänet itsellemme sinä, kuin hän on itsensä meille antanut, Vapahtajan omien sanojen mukaan: “Tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan. Tämä on minun vereni, joka teidän edestänne vuodatetaan, eli sen uuden testamentin kalkki minun veressäni.” Testamentti ei ole mikään muu, kuin armo, eli lahja, jota ei ole toinen millään työllä ansainnut, eikä anneta mistään velasta. Joka velasta taikka työstä annetaan, sitä ei kutsuta testamentiksi. Mutta tämä Vapahtajan ruumis ja veri on iankaikkinen testamentti.

Ei kuitenkaan yksikään saa tästä osaa, joka ei sitä uskolla ota vastaan. Niin kuin Lutherus on selittänyt katekismuksessa: “Se sana, teidän edestänne annettu ja vuodatettu, vaatii erinomattain uskovaista sydäntä. Joka sen niin uskoo, kuin sanat kuuluvat, eikä niitä epäile, eikä anna minkään itseänsä häiritä, hän syö Vapahtajan lihaa ja juo hänen vertansa oikein, ja hän on elävä iankaikkisesti. Ja hänet on Kristus herättävä viimeisenä päivänä iankaikkiseen elämään. Ei tässä auta mikään työ eli valmistus, kuin ainoastaan usko Jeesuksen päälle.

Koska kysymys on, kuinka iankaikkinen elämä saadaan. Se elämä saadaan jo täällä armonajassa, niin pian kuin ihminen uskoo epäilemättä. Ja tässä on iankaikkinen elämä, että he sinut, ainoan totisen Jumalan tuntisivat ja sen, jonka sinä lähetit, Jeesuksen Kristuksen. Älköön siis yksikään muussa järjestyksessä luulko iankaikkista elämää saavansa, kuin tässä, nimittäin uskolla Kristuksen lihaa syödä ja hänen vertansa juoda. Se on totinen tosi.

Olkoon ihminen itse mielestänsä vaikka kuinka pyhä ja hurskas, rehellinen, kunniallinen, murheellinen, nöyrä ja katuvainen, niin hän pysyy kuitenkin hengellisessä kuolemassa niin kauan, kuin hän ei ole syönyt uskossa Kristuksen ruumista ja juonut hänen vertansa. Sillä se pysyy totena, mitä Vapahtaja on sanonut: “Ellette syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertansa, niin ei ole elämä teissä.” Samaa Vapahtaja tarkoitti sanoessaan Nikodeemukselle: “Ellei joku synny vedestä ja Hengestä, niin ei hän taida Jumalan valtakuntaan sisälle tulla.” Samaa tarkoitti Vapahtaja myös sanoessaan: “Joka ei ovesta tule sisälle lammashuoneeseen, vaan astuu siihen muualta, se on varas ja ryöväri.”

Kyllä armonvarkaat sentähden sanovat: “Ei Jumalalta saata armoa varastaa.” Eipä kyllä taida varastettu armo peittää armonvarkaan syntiä tuomiopäivänä, mutta kyllä armonvaras saattaa pettää itsensä surkeasti varastetulla armolla. Se on: kuolleella uskolla ja väärällä toivolla. Sen me tiedämme, ettei armonvaras tiedä sanoa, koska hän olisi syönyt Kristuksen lihaa ja juonut hänen vertansa. Eikä armonvaras ole koskaan ollut hengellisessä nälässä ja janossa, sillä hän imee ruokaa omista rinnoistansa, eikä niin muodoin nälkä häntä koskaan saavuta. Eikä armonvaras myöskään tiedä sanoa, koska hän on uudestisyntynyt ja kuinka se tapahtuu. Ei hän myöskään tiedä, koska hän on päässyt ovesta sisälle lammashuoneeseen. Ja sen tähden on hän armonvaras. Ja sinä hän pysyy.

Armonvaras luottaa rukoustensa päälle, pyhän ja siivon elämänsä päälle, kirjanlukemisen ja kirkossa käymisen päälle. Ja sen tähden hän luulee kelpaavansa Jumalalle. Armonvaras luottaa myös oman nöyryytensä päälle ja myötäkäymisen päälle, ja hyvän tuntonsa päälle. Ja erinomattain rakkautensa päälle. Ja siihen peitoksi vielä panee Jumalan armon, jota hän uneksii itsellensä.

Muutampi on niin nöyrä mielestänsä, että kohta pakahtuu halki totuutensa puolesta, jos hän kuulee kristityn ihmisen tunnustavan itsensä Jumalan lapseksi ja autuaaksi. Sillä hän pitää sitä jumalanpilkkana, niin kuin juutalaiset. Koska Vapahtaja sanoi: “Jumalan Poika minä olen,” niin ylimmäinen pappi repäisi vaatteensa ja sanoi: “Mitä me silleen todistuksia tarvitsemme. Hän on pilkannut Jumalaa. Te olette sen kuulleet hänen omasta suustansa.”

Niin se käy vielä nytkin maailmassa, että väärä nöyryys pidetään oikeana nöyryytenä, ja oikea nöyryys hengellisenä ylpeytenä, taikka suurena jumalanpilkkana. Sillä kaikki omassa vanhurskaudessa olevaiset ihmiset tuntevat sen verran syntiä ja puutosta itsessänsä, eli kristillisyydessänsä, etteivät he tohdi juuri tunnustaa olevansa Jumalan poikia. Eikä ihminen ennätä niin kauas siinä omassa vanhurskaudessaan, että hän tuntisi täydellisesti saattavansa täyttää lain eli Jumalan kymmenen käskyä. Eikä myöskään omassa vanhurskaudessa oleva armonvaras tunne niin paljon syntiä itsessään, että hänen täytyisi kokonaan epäillä autuudestaan.

Mutta oikeat Jumalan lapset tuntevat varsin semmoiset itsevanhurskaat, ja tuomitsevat heitä helvettiin oman pyhyytensä kanssa. Mutta tuota ei saata fariseus kärsiä, sillä se on hänen mielestänsä toinen hirmuinen synti, jonka hän näkee oikeissa Jumalan lapsissa. Sillä semmoinen hengellinen ihminen tuomitsee tosin kaikkia, vaan ei häntä kukaan tuomitse. Mutta ei fariseus eli armonvaras, taikka luonnollinen ihminen, ymmärrä niitä, kuin Jumalan Hengen ovat, sillä ne ovat hänen mielestänsä hulluus, eikä taida niitä käsittää, sillä ne hengellisesti tuomitaan. Armonvaras sanoo, ettei hän tohdi ketään tuomita, ja Vapahtaja on kieltänyt tuomitsemasta, koska hän sanoi: “Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi.” Kyllä armonvaras sentähden itse tuomitsee kristityitä ja sanoo, että kristityillä on perkele sydämessä. Mutta itse hän on mielestänsä kokonaan irti perkeleestä, eikä perkele kiusaakaan häntä koskaan.

Kristittyjen kolmas hirmuinen synti on armonvarkaan mielestä hengellinen ilo ja tanssi eli hyppy. Sitä ei saata armonvaras nähdä. Se tekee hänelle niin pahaa, että hänen täytyy kohta ottaa halko käteensä, eli raataa tukasta semmoisia hulluja, ja hän sanoo: “Hyppimälläkös nyt taivaaseen mennään? Itse rietas on niillä päässyt lihaan.” Vaikka Raamattu sanoo, että silloin pitää nuoret ynnä vanhain kanssa iloiset oleman ja menemän niitten kanssa, jotka ilossa hyppäävät. Profeetta Jeremian 31. luku.

Ehkä nyt nämä kolme erinomaista ominaisuutta kristityllä ihmisellä ovat armonvarkaalle ja koko kääntymättömälle maailmalle peräti vastahakoiset, itsensä tunnustaminen Jumalan lapseksi ja uskottoman maailman tuomitseminen, ja hengellinen ilo ja riemu Pyhässä Hengessä, ovat ne kuitenkin oikeat Jumalan lapsen tuntomerkit ja todistus siitä, että se jolla ne ovat, on oikea ja totinen kristitty ja Jumalan lapsi jo täällä maan päällä. Ne ovat oikein syöneet Jumalan ja Ihmisen Pojan lihaa, ja juoneet kallista sovintoverta, jonka kautta Jumalan rakkaus, eli Pyhä Henki, on vuodatettu heidän sydämiinsä. Ne ovat priiskoitetut sydämestä sovintoverellä uskon kautta. Ja ne ovat tulleet eläväksi, ja elävät iankaikkisesti, jos he muutoin pysyvät uskossa loppuun asti.

Herra, joka on lihansa ja verensä antanut heidän elämänsä edestä, auttakoon heitä ja vahvistakoon heitä siinä uskossa voittamaan kaikki väärät ja petolliset, vietteleväiset opit, niin myös kaikki perkeleen, maailman ja lihan yllytykset ja kiusaukset, että he taitaisivat itse kuolemassa olla rohkeat ja pelkäämättömät, ja lujassa toivossa lähteä tästä maailmasta, ettei heitä hauta murheelliseksi tekisi. Niin että Herra Jeesus täyttää hänen armollisen lupauksensa, niin kuin hän on luvannut: “Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, hänellä on iankaikkinen elämä, ja minä olen herättävä hänet viimeisenä päivänä.”

Tämän ovat uskovaiset ihmiset jo itse koetelleet monta kertaa, että se antaa heille elämän ja vanhurskauden. Siitä kiittävät he Herraa Jeesusta ja hänen taivaallista Isäänsä jo täällä armonajassa, ja osoittavat velvollista kuuliaisuutta Lunastajallensa ja Vapahtajallensa, joka on heidän nälkäisiä sielujansa ravinnut omalla ruumiillansa, ja virvoittanut heidän väsyneet jäsenensä elämän vedellä. Ja se on meidän toivomme ja uskalluksemme Jumalaan, ettei hän anna minkään pahan voittaa hänen omiansa, freistatkoon perkele ja maailman sokea joukko parastansa. Ei pidä heidän kuitenkaan mitään voittaman, sillä Herra Jeesus antaa häneen uskoville voiton synnin ja maailman ylitse.

Kyllä ne harvat uskovaiset pian pelastetaan pois tästä pahasta maailmasta, jossa heidän täytyy sotia perkelettä ja hänen alamaisiansa vastaan. Ja Oi, jos aika se autuas pian joutuis´, ja Herra Jeesus meitä omians´ pois noutais´, Ja kaiken vaivan, juur´ armost´ aivan, iankaikkiseksi iloksi taivaan jäll´ muuttais´. Amen.

__________________________________

Jäljennös / Laestadianakokoelmat / Oulun Maakunta-arkisto /