N:o 36                 6 SUNNUNTAINA KOLMINAISUUDESTA 1844, -54

 

Jos nyt meidän evankeliumimme on peitetty, niin se on niille peitetty, jotka kadotetaan, joissa tämän maailman jumala on uskottomien taidot sokaissut, ettei evankeliumin paiste heille pitäisi Kristuksen kirkkaudesta valistaman, joka on Jumalan kuva.

2. Kor. 4: 3.

 

Näin kirjoittaa pyhä Paavali korinttilaisille, joista muutamat olivat ulkokullatut, suukristityt ja ymmärryksen puolesta taitamattomat, eivätkä niin muodoin ymmärtäneet Paavalin evankeliumia, joka oli Pyhän Hengen vaikutuksesta uloslähtenyt. Niin kuin nytkin nähdään, että luonnosta siveät ja kuolleen uskon tunnustajat eivät ymmärrä niitä, kuin Jumalan Hengen ovat, sillä ne ovat hänelle hulluus. Kristityn koettelemukset ovat niille ymmärtämättömät, jotka eivät ole mitään koetelleet. Se on niin peitetty luonnollisen ihmisen silmien edestä.

Niin oli myös Paavalin evankeliumi peitetty niille, jotka ulkonaisesti tunnustivat itsensä kristityksi, vaikka sydän oli siltänsä umpinainen, liikkumaton ja muut­tumaton. Niille oli Paavalin evankeliumi peitetty. Sen tähden kirjoittaa hän: “Jos meidän evankeliumimme on peitetty, niin se on niille peitetty, jotka kadotetaan, joissa tämän maailman jumala on uskottomien taidot sokaissut, ettei evankeliumin paiste heille pitäisi Kristuksen kirkkaudesta valistaman.

Vissimmästi on tämän maailman jumala sokaissut niitten taidot, jotka eivät vielä tahdo ymmärtää, että Paavalin evankeliumi on Jumalan voima kaikille niille autuudeksi, jotka uskovat, mutta kuoleman haju uskottomille, joiden silmät vihollinen on kääntänyt nurin, ettei heidän pitäisi näkemän, mikä suuri Jumalan voima on Paavalin evankeliumissa muuttamaan ihmisen sydäntä ja autuaaksi tekemään sen elävän uskon kautta, jota hän on tarkoittanut.

Koska kuolleen uskon tunnustajat saarnaavat armon evankeliumia suruttomille, luulevat he tekevänsä Jumalalle palveluksen. Mutta sitä he ilmankin saarnaavat, kuinka kauniit ja siveät ihmiset ovat. Kuinka he rakastavat Jumalaa ja lähimmäistänsä. Kuinka Jumala on armollinen ja niin edespäin. Mutta eivät he siitä koskaan saarnaa, kuinka paha ihminen on. Kuinka hän luonnon tilassa on Jumalan ja ihmisten vihollinen. Kuinka hän vihaa kristillisyyttä. Että ihmiset tulisivat tuntemaan pahuutensa, ja sen tunnon alla pakenisivat Vapahtajan tykö.

Tämä armon tarjoaminen suruttomille tulee siitä, että kuolleen uskon tunnustajat eivät ymmärrä oikein erottaa lakia evankeliumista. Siveyden peite riippuu heidän silmiensä edessä, ettei Jumalan laki saata heissä vaikuttaa oikeata katumusta ja parannusta. Koska nimittäin laki saarnataan niin, että ihmiset heräävät, rupeavat luonnosta siveät ihmiset varsin moittimaan, että siinä taitaa olla joku väärä oppi, koska niin paljon siveitä ja kunniallisia ihmisiä haukutaan, ja niin paljon syntiä kaivetaan ylös, etteivät siveät huorat, rehelliset varkaat ja raittiit juomarit, niin myös kunnialliset viinaporvarit enää pääse taivaan valtakuntaan.

Ennen oli heillä se usko, niin kuin heitä oli lapsuudesta opetettu, ja luonnollinen järki vielä vahvisti sen uskon, että ihmisen siveys pitäisi kelpaaman Jumalan ja ihmisten edessä. Mutta koska laki niin saarnataan, että kaikki tulevat huoraksi ja varkaaksi, niin potkaisee vanha Aatami varsin vastaan ja sanoo: “Tämä ei ole muu kuin haukkuminen.” Ei vanha Aatami tahdo olla huora ja varas, ja semmoisena tulla Vapahtajan tykö armoa kerjäämään, vaan hän tahtoo olla siveänä.

Niin kuin hän maailman edessä on harjaantunut siveydellä tienaamaan itsellensä kunnian, ja olla hyvässä arvossa pidettynä, niin hän luulee myös Jumalan edessä tienaavansa armoa siveydellä ja rehellisyydellä. Jos joku haukkuu häntä huoraksi ja varkaaksi, niin hän uhkaa varsin kunniansa perään kysyä. Eikös ole siis tämän maailman jumala sokaissut hänen taitonsa, ettei hänen pitäisi ymmärtämän, missä paikassa hänen sydämensä kiinni riippuu? Mutta ei kuolleen uskon tunnustaja kärsi ylen paljon puhuttavan huoruudesta ja varkaudesta, eli ihmisen pahuudesta, ennen kuin vanhan Aatamin karvat nousevat pystyyn.

Sillä ehkä kuollut usko tunnustaa itsensä syntiseksi, ei hän viitsi sentähden kuulla kotosyntiänsä mainittavan, ettei hän tulisi juuri paljaaksi kaikesta omasta vanhurskaudesta ja mistantaisi kunniaansa. Kuolleen uskon tunnustajat ovat rakastaneet Jumalaa ja lähimmäistänsä. He ovat niin muodoin täyttäneet Jumalan lain. Eivät he sitä usko, että he ovat rakastaneet itseänsä ja maailmaa enemmän kuin Jumalaa, ja ovat niin muodoin Jumalan viholliset. Vielä heillä on niin vahva usko Jumalan päälle, ettei kukaan mahda sanoa heille, että he ovat armonvarkaat, koska he ovat omistaneet itsellensä Jumalan armon lupauksia, vaikka katumusta ei ole koskaan tehty. He imevät siis omia tyhjiä rintojansa, koska he luulevat, että Jeesuksen rintoja he ovat imemässä. Tämän maailman jumala on niin sokaissut heidän taitonsa, että he saattavat ehdollisia syntejä tehdä ja julkisessa jumalattomuudessa elää, ja yhtä hyvin luottaa sen päälle, että Jumala on armollinen, Jumala on kaikki anteeksi antanut.

Koska nyt laki niin saarnataan, että ihmiset heräävät ja rupeavat totisesti murhetta pitämään sieluistansa, silloin sanovat luonnosta siveät ihmiset. Tämä on tyhjä haukkumista. Vanha Aatami tuntee jo luon­nostansa, ettei se passaa hänelle. Ei hän tahdo hulluksi tulla ja ruveta katumusta ja parannusta tekemään. Ei hän saata elämänlaatuansa muuttaa. Ei hän saata heittää niitä kotosyntejä, joita hän on oppinut tekemään lapsuudesta saakka, niin kuin juopumusta, kirousta, tappelua, ahneutta, viinakauppaa. Ja jos hän niitä vielä heittäisi, mikä siitä lähtee? Ei hän kuitenkaan tule autuaaksi sen tähden. Niin ajattelee vanha Aatami, koska hänellä on esteitä. Ei se ajatus tule hänen mieleensä, että joka ei vuovaa1 tehdä sitä ulkonaista parannusta, jota hän saattaa, ei hänellä ole halukaan saada sydämensä vikoja parannetuksi, joita hän itse ei saata parantaa.

Koska taas evankeliumi niin saarna­taan, että tie autuuteen tulee soukemmaksi, jonka kautta armonvarkaat jäävät ulvomaan ulkoiselle puolelle taivaan porttia, niin sanovat armonvarkaat: “Ei tämä saarnaaminen passaa meille. Me olemme harjaantuneet armosta kuulla jotakin mainittavan kirkossa. Mutta nyt saarna­taan niin, että kaikki ihmiset painetaan alas helvettiin. Taivaan portti suljetaan kiinni. Ei pääse enää yksikään sisälle.” Koska vanha Aatami kuulee, ettei hän pääse enää sisälle nahkoinensa ja karvoinensa, niin ajattelee hän: “Paras on pyörtää takaisin. Kyllä minä tiedän paremman paikan, mistä minä pääsen helpommalla taivaan portista sisälle. En viitsi minä kuunnella. Nämä väärät profeetat tahtovat ryöstää minulta uskon. On ennenkin saarnattu uskosta ja rakkaudesta, mutta ei se ole niin saarnattu, että ihmiset rupeavat epäilemään autuudestansa.”

Mene, mene, armonvaras, ja hae itsellesi reikä, mistä sinä pääset taivaaseen ilman katumusta. Meidän täytyy osoittaa syntisille, missä se ahdas portti on. Meidän täytyy niin saarnata, että ihmiset heräisivät synnin unesta. Että heille tulisi oikea katumus ja parannus. Että sydän tulisi nöyräksi ja särjetyksi. Että armonvarkaat eivät pääsisi varastamaan ja sillä tavalla hukuttamaan itseänsä. Että sitä vastoin nöyrät ja katuvaiset sielut pääsisivät sisälle. Että murheelliset ja itkeväiset saisivat lohdutuksen Jumalan sanasta. Että epäileväiset pääsisivät ylös epäilyksen suosta. Että suuret ristinkantajat osaisivat Golgatan mäelle. Että vertavuotavat sydämet lakkaisivat verta vuotamasta. Että omantunnon haavat tulisivat parannetuksi armon kautta. Että yksinäiset kulkijat ja matkamiehet näkisivät taivaan tähtiä. Että huutavaiset jaksaisivat huutaa ja ulkona seisovaiset jaksaisivat kolkuttaa taivaan oven päälle.

Jos nyt tämä evankeliumi on peitetty, niin se on niille peitetty, jotka kadotetaan, joille tämän maailman Jumala on sokaissut heidän taitonsa, ettei heidän pitäisi näkemän Kristuksen kirkkautta ja tunteman (Kristuksen)2 suurta voimaa heidän sydämissänsä.

Me manaamme ja kehotamme jokaista, joka on tuntenut jotakin apua ja ylösvalaistusta tästä evankeliumista, yhdistämään rukouksiansa meidän ja kaikkien kristittyjen kanssa, että taivaallinen Herra Jeesus antaisi tämän evankeliumin aina saarnatuksi tulla, jonka kautta suruttomat heräävät, sokeat saavat näkönsä, kuurot rupeavat kuulemaan ja mykät puhumaan, että koska tämä evankeliumi on peitetty niiltä, jotka kadotetaan, se kuitenkin tulisi kirkkaaksi niille, jotka pimeässä ja kuoleman laaksossa istuvat, sen valon kautta, jolla koitto on etsinyt meitä ylhäältä. Kuulkoon valkeuden Isä kaikkien niitten rukouksen, jotka valkeuden perään ikävöitsevät, ja odottavat aamuruskon koittavan heidän sydämissänsä. Amen. Isä meidän j. n. e.

 

Me kuulimme tämän päivän pyhässä evankeliumissa Vapahtajan puhuvan fariseusten vanhurskaudesta ja vaativan opetuslapsiltansa suuremman vanhurskauden, kuin fariseusten. Seuraavaisesti siitä, pitää meidän tällä pyhällä hetkellä puhuman fariseusten vanhurskaudesta ja kristittyjen vanhurskaudesta.

Ensimmäinen tutkistelemus. Minkäkaltainen on fariseusten vanhurskaus? Toinen tutkistelemus. Minkä kaltainen on kristittyjen vanhurskaus?

1. Fariseusten vanhurskaus on luonnon tilaisuudessa se luonnollinen siveys, joka välttää niitä julmempia rikoksia, niin kuin murhaamista, varkautta ja huoruutta, mutta tekee kuitenkin niitä samoja syntejä eri tavalla, mutta niin fiinisti, ettei tule maallisessa oikeudessa rangaistus hänen päällensä. Jos hän ei lyö jotakuta kuoliaaksi, niin hän tappelee. Jos hän ei tappele, niin hän haukkuu ja riitelee. Jos hän ei hauku ja kiroa lähimmäistänsä, niin hän panettelee. Jos hän olisi niin siveä, ettei hän panettelisikaan, niin hän vihaa kuitenkin lähimmäistänsä. Ja apostoli Johannes sanoo: “Joka vihaa veljeänsä, hän on murhaaja.”

Jos me näin jaamme synnit kunkin käskyn päälle, niin tulevat kaikki tyynni murhaajiksi, huoriksi ja varkaiksi. Jos me otamme esimerkiksi kuudennen käskyn, niin me löydämme pian, että joka ei ole julkinen huora, hän tekee kuitenkin silmillä huorin, sillä Vapahtaja sanoo: “Joka katsoo vaimon päälle himoitaksensa häntä, hän on jo huorin tehnyt sydämessänsä.” Jos me otamme seitsemännen käskyn, niin me kuulemme spörsmålista,3 kuinka monella tavalla varkaus tapahtuu.

Fariseusten vanhurskaus, eli luonnollinen siveys tunnetaan siitä, että hän välttää niitä julmempia rikoksia, mutta tekee kuitenkin samoja töitä niin viekkaasti, ettei varkaus tule varkaudeksi maailman edessä, eikä huoruus tule huoruudeksi. Muutamat synnit, jotka tehdään julkisesti kaikilta, eivät tule ollenkaan synniksi maailman edessä, vaan luvalliseksi ja kunnialliseksi. Esimerkiksi juopumus, kirous ja viinakauppa. Ei ole kuitenkaan semmoisia syntejä pidetty syntinä tätä ennen. Ja vielä niissä paikoissa, missä huoruus on tullut yhteiseksi, katsotaan sekin synti luvalliseksi. Tämänkaltainen on nyt fariseusten vanhurskaus. Se on maailman edessä kiiltävä siveys, jota pidetään suuressa kunniassa maailmassa, mutta Jumalan edessä se ei ole muu kuin riettaus.

Nyt on luonnollinen järki määrännyt rangaistuksen sen jälkeen, kuin rikos on. Nimittäin suuremman rangaistuksen murhaamisesta kuin varkaudesta. Ja varkaudesta suuremman rangaistuksen kuin huoruudesta.

Mutta Vapahtaja osoittaa tämän päivän evankeliumissa, että yksi paha sana on ansainnut vielä suuremman rangaistuksen, kuin mitä luonnollinen järki on määrännyt murhaamisesta. Hän sanoo nimittäin tämän päivän evankeliumissa, jossa hän selittää viidennen käskyn: “Joka tappaa, hänen pitää tuomioon vikapää oleman.” Se on: hänet tuomitaan kuolemaan. Sen rangaistuksen on luonnollinen järki määrännyt. Mutta Vapahtaja sanoo näin, “joka tyhmästi vihastuu”, se on, joka pikaisuudesta suuttuu veljellensä, hän on jo kuolemanrangaistuksen ansainnut. Ja joka sanoo veljellensä, “raka,” se on: joka ilman aikaansa haukkuu, hänen pitää neuvon alle vikapää oleman. Hän on vielä suuremman rangaistuksen ansainnut, kuin mitä järki on määrännyt tappamisesta. Ja joka sanoo veljellensä, “sinä tyhmä,” se on: joka vihasta ja pahasta sisusta haukkuu, se on helvetin tulen ansainnut. Se on: hänet pitäisi elävältä poltettaman.

Kuulkaa nyt, syntiset, minkäkaltaisen rangaistuksen te olette ansainneet, ja mikä erotus on Jumalan ja maailman lakikirjan välillä. Maailman lakikirjassa on määrätty kuusitoista kymmentä skillinkiä sakkoa yhdestä haukkumasanasta, josta Jumalan lakikirja määrää helvetin tulen. Mitäs te olette siis ansainneet, te siveät ihmiset? Olettekos ansainneet ison palkan, niin myös kiitoksen ja kunnian Jumalalta, teidän siveytenne ja rehellisyytenne tähden? Te luulette ilmankin, että Jumala on niin kuin turmeltu äiti, joka sanoo lapselle: “Jos sinä olet hiljainen, niin minä annan sinulle liiningin.4“ Teidän mielestänne on jo maailman laki kova ja väärä, joka määrää kolme bankkoa päissä olemisesta ja kymmenen bankkoa viinanmyymisestä. Mut­ta Jumalan laki taitaa olla kokonansa väärä, joka määrää helvetin tulen yhdestä pahasta sanasta. Tämmöinen on nyt fariseusten vanhurskaus luonnollisessa tilassa, että se kelpaa joksikin maailman edessä, mutta Jumalan edessä on kaikki tämä vanhurskaus paljas riettaus ja synti.

Koska nyt syntinen herää unestansa, aukenevat silmät sen verran, että hän saattaa lukea Jumalan lakikirjasta, joka on kirjoitettu Jumalan sanassa ja heränneessä omassatunnossa. Siellä hän näkee yhden radin päällä synnit  ja toisen radin päällä rangaistuksen. Jumalan laissa luetellaan synnit: sinä olet tottelematon ollut vanhemmille. Jos he olisivatkin suruttomuudessa olleet, niin eivät he ole kuitenkaan käskeneet sinun niin elää, kuin sinä jälkeen olet elänyt. Sinä olet alkanut jo nuorena kiroamaan, ihmisiä pilkkaamaan, toisten kanssa riitelemään ja vähäisen varastelemaan. Itsekkyys ja oma tahto on ollut silloin jo parempi kuin Jumalan tahto. Mitä olet sitten jälkeen tehnyt?

Koska sinä olet rippikoulussa käynyt, niin olet sinä välttänyt opettajan silmät, niin kuin ennen vanhemman silmät. Ja ensimmäisen ripillä käymisen jälkeen olet sinä vasta alkanut oikein rohkeasti elämään. Kirjan olet sinä heittänyt penkin alle. Sitä vastaan sinä olet alkanut koreilemaan ja miehustelemaan, paloviinaa ryyppäämään ja viinakauppaa pitämään, tappelemaan ja riettaita puhumaan, kiroamaan ja maailman kanssa hääräämään. Sitten jälkeen on tullut sinun sydämeesi ahneus, maailman kunnia, maailman rakkaus, viha, ylpeys, kateus. Sinä olet saanut riettaalta sen vakuutuksen, että sinä olet kristitty, että pääsisit taas samana päivänä pilkkaamaan Vapahtajan kyyneleitä senkaltaisella kauhistavaisella elämällä.

Katso, niin sanoo omatunto, koska se pääsee oikein puhumaan. Ja sillä tavalla loppuu fariseusten vanhurskaus heränneen ihmisen omassatunnossa. Hän rupeaa nyt vasta tuntemaan ja uskomaan, ettei hän siveydellänsä kyllä ole tienannut autuutta. Ennen oli hän siinä uskossa, että siveästi hän on elänyt, ja että pahin ihminen hän ei ollut. Fariseuksen vanhurs­kaus eli oma siveys loppuu, koska omatunto herää. Ei sentähden omavanhurs­kaus lopu heränneessäkään tilassa. Vaikka ihminen tuntee, ettei hän siveydellänsä ole tienannut autuutta, freistaa hän kui­tenkin omalla parannuksella ansaita armon. Ja jos hän vielä saattaa sen ulkonaisen elämänsä parantaa jollekulle määrälle, niin ei hän kuitenkaan saata sydäntänsä parantaa. Ja se kustantaa kovin vanhan Aatamin päälle, ettei hän varsin pääse enkeliksi tulemaan.

Ennen, eli suruttomuuden tilassa, oli hän omassa mielessänsä koko hyvä ihminen, vaikka hän joi vääryyttä, niin kuin vettä. Mutta herätyksen jälkeen tuli hän pahaksi. Sydän tuli kovaksi ja ilkeäksi. Nyt koska hänen elämänsä on tullut erilaiseksi, tahtoo hän yhtäkkiä tulla enkeliksi. Ei hän tahdo syntisenä olla enää, ja kerjätä armoa, vaan hän tahtoo pyhyydellänsä ansaita armon. Ja koska se ei käy laihin, koska hän omalla vanhurskaudellansa ei tule enkeliksi, rupeaa hän epäilemään, ettei ole mahdollista edes vuovata. Tällä tavalla kääntyy luonnollinen siveys omaksi vanhurskaudeksi, niin että se sama fariseusten vanhurs­kaus, joka luonnollisessa tilaisuudessa kutsutaan siveydeksi, kääntyy heränneessä tilassa omaksi vanhurskaudeksi. Ja tämä omavanhurskaus on niin salainen ja niin fiini, ettei herännyt ihminen sitä tunne. Kaikkia muita syntejä hän tuntee pahaksi, ei ainoastansa ulkonaista työtä, vaan myös sydämen liikutukset, pahat ajatukset, pahat himot ja halut, mutta omaavanhurskautta hän ei tunne.

Toinen tutkistelemus: kristittyjen van­hurs­kaudesta. Koska me nyt olemme puhuneet fariseusten vanhurskaudesta ja tulleet tuntemaan, että fariseusten vanhurskaus ei ole muu, kuin luonnollinen siveys suruttomilla, ja omavanhurskaus heränneillä, niin pitäisi meidän myös peräänajatteleman, mikä on kristittyjen vanhurskaus. Lutherus sanoo, että kristittyjen vanhurskaus ei ole muu, kuin Kristuksen vanhurskaus, uskolla omistettu. Ja jos me tahdomme järjellä käsittää, kuinka se on mahdollinen, että Kristus saattaa vanhurskautensa meille antaa, niin me vissimmästi tulemme samaan paikkaan, missä Paavali oli, koska hän sanoi: “En ole vielä sitä käsittänyt, mutta minä pyrin sen perään, että minä sen käsittäisin.”

Sovintoasia on kaikelta ymmärrykseltä kätketty, ettei syntinen saata järjellänsä käsittää, kuinka hän, joka on vääryyttä ja riettautta täynnä, tulee vanhurskaaksi Kristuksen vanhurskaudella. Se on niin kuin joku rikas herra sanoisi kerjäläiselle: “Minä annan sinulle kaiken sen tavaran, kuin minulla on, jos sinä saatat sen vastaanottaa, mutta jos et tahdo vastaanottaa, niin ole ilman.” Muutama kerjäläinen on niin suurellinen, ettei hän tahdo vastaanottaa niin paljon yhtä haavaa. Jos olisi vähempi tavara, jos se olisi ainoastansa yksi eli kaksi riksiä, niin voisi hän kukaties sen vastaanottaa. Mutta koska toinen tarjoaa koko sen lukemattoman tavaran, jota kerjäläinen tuskin jaksaa kantaa, niin hämmästyy hän ja sanoo: “En tahdo minä niin paljon teiltä vastaanottaa, hyvä herra. Minä hukun tavaran sisälle, jos minä niin paljon saisin.” Jos nyt se rikas mies kysyy kerjäläiseltä, minkätähden sinä et tohdi niin suurta tavaraa vastaanottaa, niin vastaa muutama kerjäläinen: “En ole minä niin paljon hyvää teiltä ansainnut.”

Kuulettekos nyt, kerjäläiset, missä ansassa te olette kiinni? Te tahdotte ansaita sen suuren tavaran, jonka Kristus teille kenkkää,5 mutta ette tahdo ilman6 ottaa. Ja minä sanon teille: Jos ette tahdo ilmaiseksi, niin olkaa ilman. Mutta ne kerjäläiset, jotka ottavat armon vastaan ilmaiseksi, tuntevat, että ilman tätä armoa olisi heidän sielunsa vajonnut kadotukseen. Ja jos nyt joku tahtoisi tietää, mikä on erotus fariseusten ja kristittyjen vanhurskauden välillä, niin me saatamme siitä selvän tehdä tällä tavalla: Fariseusten vanhurskaus ei ole muu, kuin ihmisen oma vanhurskaus, joka ei kelpaa  ollenkaan  Jumalan edessä. Mutta kristittyjen vanhurskaus on Kristuksen vanhurskaus elävällä uskolla omistettu ja ilman ansiota saatu.

Jos nyt maailmanlapset sanovat kristityille: “Mitäs te siis kerskaatte, ja luette teitänne Jumalan lapsiksi? Jos teillä on Kristuksen vanhurskaus, niin ei se ole teidän, vaan Kristuksen vanhurskaus. Mikä ei ole ihmisen oma, ei hänen tarvitse sen kanssa kerskata.” Niin saattavat kyllä kristityt vastata, että heidän omansa ei ole muu kuin synti ja vääryys. Mutta jos Jumalan lapset kerskaavat sillä vanhurskaudella, joka ei ole mikään muu, kuin synti ja vääryys, niin saattavat kyllä kristityt kerskata Kristuksen vanhurskaudella, joka, vaikka se ei ole heidän omansa, on heille kuitenkin ilman ansiota annettu ja ilman maksua känkätty,7 niin että se armo, joka ei ollut heidän omansa silloin, koska heillä oli oma vanhurskaus, on tullut heidän omaksensa, koska kaikki oma vanhurskaus loppui.

Ja niin kuin köyhä kerjäläinen saattaa kerskata sen suuren tavaran kanssa, jonka hän on saanut känkiksi,8 niin saattaa myös kristitty kerskata sen vanhurskauden kanssa, jonka hän on saanut Vapahtajalta, ja sanoa: “Katsokaa, kuinka suuren tavaran minä olen saanut.”

Mutta siinä nousee nyt kateus niille, jotka eivät ole saaneet. Ja he rupeavat sanomaan sille entiselle kerjäläiselle: “Mik­si se herra sinulle niin paljon antoi? Sinä et ole sen väärti mies, että sinulle pitäisi niin paljon annettaman. Jos se herra olisi tiennyt, minkäkaltainen ihminen sinä olet, niin ei hän olisi antanut sinulle mitään. Sinä olet muutampi huora, varas eli juomari, joka olet omasi tuhlannut, ja sillä tavalla köyhäksi tullut. Meille hänen olisi pitänyt antaa, jotka olemme kantaneet päivän kuorman ja helteen, jotka olemme siveydellä ja rehellisyydellä eläneet, jotka olemme kaikella muodolla freistanneet palvella Jumalaa ja auttaa vaivaisia.” Nyt pistää kuollut usko nokkansa oven raosta sisälle ja sanoo: “Minä en ole mitään hyvää ansainnut. Minä olen suuri syntinen, mutta ilman ansiota olen saanut, mitä olen saanut. Katso, tässä ovat armon merkit!” Ja näyttää sormellansa pääkalloon.

Mutta me annamme nokkaan armonvarkaalle ja sanomme hänelle: “Mene pois tästä lammashuoneesta, muutampi varas. Sentähden olet ilmankin saanut ilman, koska sinä olet varastanut. Sentähden ilmankin tarjoat armoa muille niin halpaan, että olet itse sen varastanut ja ilman vaivatta saanut. Oletkopa sinä armon kautta tullut kristityksi? Sinä omistat itsellesi kristityn nimen, vaikka ei ole omatunto herännyt.”

Kaikki pienet synnit ovat armonvarkaalle luvalliset. Pikku piiskainen pirun paskaa on luvallinen, valhe on luvallinen, makaaminen tytärten kanssa on luvallinen, koreus on luvallinen, maailman ystävyys on luvallinen. Sanalla sanottu: Kaikki pienet synnit ovat armonvarkaalle luvalliset, ja yhtä hyvin omistaa hän itsellensä kristityn nimen. Mene pois lammashuoneesta, armonvaras, ja tule ahtaasta portista sisälle. Silloin me tahdomme puhua laveammalta sinun kanssasi.

Niin muodoin vaatii Vapahtaja opetuslapsiltansa senkaltaisen vanhurskauden, joka on paljon enempi, kuin fariseusten vanhurskaus. Hän vaatii senkaltaisen vanhurskauden, joka osoittaa itsensä pyhässä ja yksivakaisessa elämässä, itsensä kieltämisessä, jossa ei mikään synti ole luvallinen. Vaikka ei kristitty sen tähden tule koskaan synnittömäksi eli pyhäksi sen sisällä olevaisen turmeluksen tähden. Mutta niin vakainen pitää kristityn oleman jokapäiväisessä elämässä, ettei fariseusten vanhurskaus saattaisi häntä syystä soimata. Ja kristityn pitää tekemän hyvää uskossa, että Jumala hänen töitänsä ottaa hyväksi, vaikka ne eivät hyvät ole.

Katsokaa nyt uskon alkajan ja päättäjän päälle, kaikki uskovaiset. Ja noudattakaa hänen verisiä askeleitansa Yrttitarhasta Golgatan mäelle, aina pitäen Jeesusta silmienne edessä. Aina muistaen, että teidän vanhurskautenne pitää oleman paljon enempi, kuin fariseusten ja kirjanoppineitten, jotka eivät Kristuksen vanhurskaudesta tiedä mitään. Hyvin tietäen, ettette ole omanvanhurskauden kautta, mutta Kristuksen vanhurskauden kautta lunastetut synnistä, kuolemasta ja perkeleen vallan alta. Jonka tähden teillä on edesvastaaja Isän tykönä, koska se suuri ja kavala päällekantaja alkaa teidän päälle kantamaan yötä ja päivää. Hänen suunsa on tukittu kiinni. Amen!

_________________________________

Lähteet:

Alkuperäinen (osittain turmeltunut) ja jäljennös / SKHS Kollerin kokoelma n:o 14 / Kansallisarkisto Helsinki /

Jäljennös (alku kateissa)  / Iisakki Poromaan jäljennöskirja /

 

1 yritä

2 suluissa oleva sana lisätty selvyyden vuoksi

3 katekismuksesta

4 voileivän

5 lahjoittaa

6 ilmaiseksi

7 lahjaksi annettu

8 lahjaksi