N:o 45 12 SUNNUNTAINA KOLMINAISUUDESTA

Niin sanoi Mooses Herralle: Ah, Herra, en ole minä tähän asti puhelias mies ollut, sillä minulla on hidas puhe ja kankea kieli. Ja Herra sanoi hänelle: “Kuka on luonut ihmisen suun, eli kuka on tehnyt mykän taikka kuuron? Enkö minä Herra ole heitä tehnyt?” 2. Moos. 4: 10.

Koska Jumala käski Mooseksen mennä johdattamaan Israelin lapsia Egyptin orjuudesta, rupesi Mooses estelemään itseänsä ja haki monta mutkaa, että hän pääsisi sitä tekemästä, mitä Jumala tahtoi hänen tekemään. Ensin pani hän sen esteeksi, etteivät Israelin lapset kuuntele häntä, vaikka hän tulisi sanomaan Israelin lapsille, että Jumala on hänet lähettänyt johdattamaan heitä Egyptin orjuudesta. Eivät ne uskoisikaan, että Jumala oli käskenyt häntä. Toinen este, jonka Mooses toi edes, oli se, että hänellä oli huono ääni ja kankea kieli, ja viimeksi sanoi hän: “Pane ketäs tahdot, Herra.” Ei tahtonut Mooses ollenkaan mennä johdattamaan Israelin lapsia Egyptin orjuudesta, sillä hän arvasi jo, että siitä tulee hänelle iso vaiva. Parempi oli hänestä paimentaa appensa karjaa korvessa, kuin mennä semmoiseen työhön, joka oli hänestä vastahakoinen. Mutta ei auttanut enää estelemiset ja mutkittelemiset, koska Jumala suuttui hänelle. Mooseksen täytyi sitten jättää vaimonsa ja karjansa Jumalan haltuun ja mennä, kuhunka hän ei ikänä tahtonutkaan.

Näistä tapauksista luetaan toisessa Mooseksen kirjassa, kolmannessa ja neljännessä luvussa. Niinkuin Mooses ei tahtonut mennä johdattamaan Israelin lapsia orjuudesta vapauteen, luvatulle maalle, niin tekee myös moni muu paljon esteitä, koska Jumala käskee hänen mennä johdattamaan ihmisiä hengellisestä orjuudesta. Ei tahdo moni vaivata itseänsä siihen työhön, josta ei tule varsin maallinen voitto, mutta sen sijaan vastahakoisuutta ja mielikarvautta, niinkuin se tapahtui Mooseksen kanssa, koska hänen piti johdattaman Israelin lapsia Egyptin maalta. Väki tahtoi usein kivillä surmata häntä sentähden, että hän oli villinnyt heitä menemään Egyptistä ja jättämään pois lihapatojansa.

Koska nimittäin Israelin lapset tulivat näkemään ja tuntemaan, etteivät he pääse helpolla¹ Kaanaan maalle, niin he rupesivat syyttämään Moosesta, että hän oli pahuudellansa villinnyt heitä Egyptin korpeen, kussa heidän täytyi välistä nälkää kärsiä ja janoa. Egyptissä, sanoivat he, oli meillä leipää kyllä, ja lihapadat, mutta tässä korvessa ei ole mitään, ei marjaa puussa, ei vettä juodaksemme.

Niin tapahtuu myös luonnolliselle ihmiselle, koska hän kääntää selkänsä maailmalle ja rupeaa vaeltamaan autuuden maalle, niin kohtaa häntä nälkä ja jano synnin korvessa. Hänelle tulee ikävä, ja silloin johtuu hänelle muistoon Egyptin lihapadat. Se johtuu hänen muistoonsa, kuinka paljon hyvää hänellä orjuuden maassa oli, elikkä suruttomuuden tilassa. Se johtuu muistoon, kuinka hauska se oli hänelle suruttomuuden tilassa, ja hän tahtoisi kohta soimata sitä Moosesta, eli sitä johdattajaa, joka oli hänet johdattanut maailman ilosta hengelliseen murheeseen, että pahuudellansa hän on villinnyt ihmisiä jättämään maailman hauskuutuksia. Tässä katumuksen korvessa ei ole mitään hauskaa, ei siinä ole hengelliset lihapadat, ei siinä ole vettäkään. Ei katumuksen tilassa ole muu, kuin suru ja murhe.

Muutama sanoo jo varsin, koska hän kuulee, että suuren vaivan kautta täytyy ihmisen elämään sisälle mennä, niin hän sanoo, kuin Israelin lapset: “Pyörtäkäämme takaisin Egyptiin. Ottakaamme joku edusmieheksi, joka vie meitä takaisin Egyptiin. Jos siellä on raskas työ, kyllä siellä on viljaa myös.” Tämän asian tähden oli se Israelin lasten johdattaminen Moosekselle vastahakoinen. Mutta hänen täytyi mennä, koska Jumala suuttui hänelle.

Minä olen myös usein ajatellut itselleni, että minä en kelpaisi ollenkaan ihmisten johdattajaksi. Minä olen tuonut monta estettä edes, niinkuin Mooses, että minulla on hidas puhe ja kankea kieli. Minä olen ajatellut niinkuin Mooses, että jos minä, jolla on kankea kieli, rupeisin huutamaan kuuroille ja mykille, ei ne kuule minua kuitenkaan, vaan he suuttuvat tyhjä ja sanovat: “Ei olekaan Herra sinua käskenyt.” Vaikka jokainen, joka on pantu opettajaksi, on valalla tehnyt sen lupauksen, että hänen pitää saarnaaman niin, että ihmiset hänen kauttansa tulisivat johdatetuksi orjuuden maasta, mutta ei niin, että he tulisivat vahvistetuiksi siinä uskossa, että orjuuden huone, elikkä suruttomuuden tila, on parempi kuin armontila.

Kuitenkin on tämä ihmisten johdattaminen orjuudesta vapauteen aina ollut minulle, niin kuin Moosekselle, vastahakoinen. Ja minä olen edestuonut paljon esteitä, minkätähden minä en tahtoisi vaivata ihmisiä parannuksen saarnalla. Minä olen ajattellut, että parempi olisi antaa heidän tuntonsa olla rauhassa, mutta omatunto ei kannata, koska ajatukset kääntyvät iankaikkisuuteen. Sillä kaikki ne, jotka täällä tahtovat olla rauhassa orjuuden maassa, rupeavat kuitenkin soimaamaan opettajia ja sanomaan: “Sinä näit, missä tilassa me olimme, mutta sinä et viitsinyt sanoa meille. Sinä tiesit kyllä meidän elämämme, mutta maailman kunnian tähden sinä annoit meidän elää ja kuolla suruttomuudessa. Et sinä viitsinyt haukkua, että me olisimme suuttuneet sinulle ja kuitenkin parannuksen tehneet. Sinä olet syy siihen, että me olemme näin onnettomiksi tulleet.”

Mitäs auttaa nyt opettajan sanoa niille, jotka häntä soimaavat: “Minulla oli kankea kieli ja hidas puhe?” Eikös Jumala ole sanonut: “Kuka on luonut ihmisen suun? Eli kuka on luonut mykän ja kuuron? Enkös minä Herra ole sen tehnyt?” Ja sen tähden, vaikka minä freistaisin tuoda sen estelemisen, että minulla on kankea kieli ja hidas puhe, ja että minä sen asian tähden en kelpaisi ollenkaan johdattajaksi orjuuden maasta, täytyy minun mennä huutamaan kuuroille ja mykille: “Lähtekää pois orjuuden huoneesta. Pitäkää vaari sieluistanne. Jumala on luvannut autuuden maan kaikille Aabrahamin siemenille, jotka totisen katumuksen kautta lähtevät pois orjuuden huoneesta.” Mutta kaikki ne, jotka napisivat korvessa ja tahtoivat pyörtää takaisin orjuuden maalle, ovat kuolleet pois, eivätkä päässeet Kaanaan maalle.

Joka herää suruttomuudestansa, sille tulee vissimmästi ikävä, koska kaikki maailman hauskuutukset loppuvat. Sille tulee välistä nälkä ja jano. Sillä ei ole enää Egyptin lihapadat edessä. Kuitenkin, jos hän syöpi mannaa, elikkä sitä leipää, joka taivaasta sataa, ei pidä hänen juuri nälkään kuoleman, siihen asti, että hän kostuu siihen luvattuun autuuden maahan, kussa voita ja hunajaa vuotaa. Mutta jos yksi herännyt ihminen, joka on lähtenyt orjuuden huoneesta autuuden maata hakemaan, rupeaa napisemaan korvessa, jos kärsimättömyys tahtoo häntä vaivata, ja jos hän ei tahdo elää mannalla, joka taivaasta sataa, niin se saattaa kyllä tapahtua, että hän kuolee tien päälle.

Jospa Herra Jeesus tänä päivänä avaisi muutamain kuuroin korvat kuulemaan Jumalan sanaa oikein saarnattavan, ettei hän huonon kuulonsa tähden jäisi muista matkustavaisista, jotka, niin kuin me, tyhjä kuulon jälkeen matkustamme tuntemattomaan ilmaan. Ja me uskomme sen tapahtuvan Jumalan voiman kautta, että sokeat saavat näkönsä ja kuurot rupeavat kuulemaan outoja sanomia, koska he polvillensa laskevat ja rukoilevat Herraa Jeesusta, että hän antaisi sekä näön että kuulon. Amen. Isä meidän j. n. e.

Niille hyödytykseksi, jotka kuulon jälkeen vaeltavat iankaikkisuuteen, tahdomme me tänä päivänä tutkistella ensiksi, kuinka Jeesus avaa kuuron ihmisen korvat, että se, joka ennen oli sekä kuuro että mykkä, rupeaa ensiksi kuulemaan toisilla korvilla, kuin ennen, ja toiseksi puhumaan armon vaikutuksista. Se ihminen, joka tuotiin Jeesuksen tykö, oli evankelistain muisteluksen jälkeen sekä kuuro, että mykkä. Mutta ei hänellä ollut vikaa kielessä, vaan ainoastaan korvissa. Me saatamme hyvin järjellämme käsittää, että luonnosta kuurot ihmiset eivät saata puhua sen tähden, etteivät he saata kuulla sanain ääntä. Jos joku saattaisi heidän korviansa parantaa, niin he oppisivat pian puhumaan. Mutta koska korvissa on semmoinen vika, etteivät he kuule mitään, niin seuraa siitä, etteivät he saata puhua.

Hengellisessä tarkoituksessa ovat kaikki luonnolliset ihmiset sekä kuurot, että mykät. Koska nimittäin Jeesus rupesi puhumaan juutalaisille vertausten kautta, niin se kuului heidän korvissansa, niin kuin mikä joutava juttu. Ja koska nyt saarnataan siitä oikeasta kristillisyydestä, niin se kuuluu luonnollisen ihmisen korvissa, niin kuin mikä joutava puhe. Se tulee tyhjä ääneksi. Mutta luonnollinen ihminen ei saa siitä äänestä yhtään eroa. Se kuuluu lappariksi kaikki tyynni, niin kuin se ei olisi Jumalan sanaa. Ja moni luonnollinen ihminen ajattelee myös, että se kuin saarnattiin armonjärjestyksestä, Pyhän Hengen vaikutuksista, oikeasta katumuksesta ja uskosta, niin myös uudesta syntymisestä, armoitetun sielun ilosta, ja niin edespäin. Kaikki nämä tutkistelemukset, sanon minä, kuuluvat luonnollisen ihmisen korvissa, niin kuin joutavat puheet ja jaaritukset. Ei se ole hänen ajatustensa jälkeen oikea Jumalan sana, vaan yksi ihmeellinen taikaus ja Jumalan pilkkaaminen.

Erinomattain on luonnollisella ihmisellä huonot korvat kuulemaan, koska Jumalan laki niin terävästi saarnataan, että hänen kotosyntinsä kaivetaan ylös. Jos laki koskee vanhan Aatamin sydämeen, että se musta veri, joka hänessä on, rupeaa nousemaan päähän. Silloin sanoo vanha Aatami, niin kuin kuningas Herodes Johannes Kastajalle: “En minä tällä kerralla tahdo kuunnella sinua, tule toiste.” Sillä kuninkaalle tuli korvapistos, koska Johannes mainitsi hänen kotisyntinsä.

Ei luonnollinen ihminen tahdo kuulla sillä korvalla ollenkaan, josta kotisynnit humisevat ja maailman huvitukset kuiskuttelevat ja lihan himot helisevät. Nämä kotisynnit ovat tehneet luonnollisen ihmisen kuuroksi, ettei hän tahdo niitä mainittavan. Mutta jos rehellisyydestä ja siveydestä puhutaan, silloin luonnollinen ihminen kyllä kuuntelee toisella korvalla. Ja jos niistä asioista puhutaan, jotka kuuluvat tähän maalliseen elämään, silloin hän kuulee molemmilla korvilla. Mutta jos kristillisyyttä puhutaan, silloin on hän kuuro ja mykkä, eli saapi korvapistoksen, että hänen täytyy pistää sormiansa korviin, niin kuin juutalaiset tekivät, koska Stefanus sanoi: “Minä näen Jeesuksen istuvan Jumalan oikealla kädellä.” He tukitsivat korviansa molemmilla käsillä, että he pääsisivät kuulemasta senkaltaisia pilkkasanoja.

Koska luonnolliselle ihmiselle on tullut jo nuoruudesta senkaltainen vika korviin, ettei hän kuule ollenkaan, koska joku kristitty rupeaa arvelemaan jotakin siitä ainoasta tarpeellisesta asiasta, niin se on arvattava, ettei saata yksikään ihminen senkaltaista korvapistosta parantaa, vaan siihen tarvitaan yksi korkeampi voima, yksi puhallus taivaasta. Jos luonnollisen ihmisen pitää tuleman paratuksi hänen kovakorvaisuudestansa, niin täytyy Jeesuksen pistää sormiansa kuuron ihmisen korviin ja huutaa: “Hefeta!” Se on: “Aukene!” — Aukene, sinä kuuro korva, ja kuule sinä paatunut ihminen, kuinka suloinen Jeesuksen ääni on, ja kuinka voimallinen hänen sanansa on parantamaan ihmisen huonon kuulon!

Me emme saata muuta tehdä kuurolle ihmiselle, kuin ainoastaan tuoda hänet Vapahtajan tykö, joka yksistänsä saattaa hänen kovakorvaisuutensa parantaa. Mutta se on arvattava, että kuuro ihminen ei ole kuullut sanomiakaan Jeesuksesta. Ihminen, joka on hengellisessä tarkoituksessa kuuro ja mykkä, ei tiedä sanomiakaan oikeasta kristillisyydestä. Hän pitää kristillisyyden pilkkana, koska hän ei saata ymmärtää, mikä se on. Ja tämä korvain vika on vielä pahempi, kuin sokeus. Jolla on paatuneet korvat, se ei kuule ollenkaan, eikä tahdo kuulla niitä hengellisiä asioita mainittavaksi. Hän luulee, että kaikki tyynni on tyhjä taikauksia elikkä Jumalan pilkkaamista. Siinä uskossa olivat kuitenkin juutalaiset, että kristityt olivat Jumalan pilkkaajat. Ja se usko oli myös pakanoilla, erinomattain maailman viisailla, että kristillisyys oli yksi ihmeellinen taikaus, ja kristityt olivat Jumalan pilkkaajat ja kaikkien pyhien asetusten ylenkatsojat.

Eiköhän mahda vielä nytkin olla tämänaikaisilla suukristityillä sama usko, että kristillisyys, niin kuin se nyt on ilmestynyt muutamissa paikoissa, ei ole muu, kuin yksi ihmeellinen taikaus. Koska ihminen on tullut kuuroksi ja mykäksi luonnollisilta himoilta ja haluilta, koska sydän on niin lujasti tarttunut maailmaan, ettei pääse ajatukset koskaan liikkumaan sinne käsin, kussa ihmisen pitäisi viimein oleman, silloin kuuluvat kaikki arvelukset hengellisistä asioista hourauksiksi ja Jumalan pilkkaamiseksi.

Mutta koska ihminen on saanut hengellisen kuulonsa Vapahtajan voiman kautta, silloin kuuluvat maailman kamalat muistelukset ja joutavat jaaritukset synniksi ja Jumalan pilkkaamiseksi. Ei viitsi yksi kristitty kuunnella niitä joutavia arveluksia, joita maailmanlapset pitävät kamaloina ja nauravat. Yksi ihminen, joka suruttomuuden tilassa ei kärsinyt kuulla, eikä itse koskaan puhunut mitään hengellisistä asioista, oli totisesti kuuro ja mykkä siihen päivään asti, jona Jeesus sanoi: “Hefeta!” Se on: “Aukene, syntisen korva!” Silloin rupesi se entinen kuuro ja mykkä, ei ainoastaan hartaasti kuuntelemaan Jumalan sanaa, vaan se rupesi myös puhumaan Jumalan suuresta armosta, joka salli hänen elää siihen päivään asti, että hänkin sai kuulla, kuinka kaunis Jeesuksen ääni on, koska ihmisen korvat aukenivat, vaikka ihminen kuurona ja mykkänä ei pitänyt Jeesuksen evankeliumia minäkään.

Me muistamme vielä hyvin niitä aikoja, koska kaikki ihmiset olivat kuurot ja mykät. Silloin meni Jumalan sana niinkuin hyminä pään ylitse ja saattoi niin makean unen matkaan, niinkuin unijuomaa olisi valutettu molemmista korvista aivoihin. Sillä kuuroille ja mykille sopii Jumalan sana unijuomaksi. He luulevat nimittäin, että ihminen tulee autuaaksi, saati Jumalan sana menee pään ylitse, vaikka se ei tule sydäntä kohti koskaan. Kuuroilla ja mykillä on myös se usko, että he tulevat autuaaksi, saati rippileipä menee vatsaan. Koska Jumalan sana tuli tyhjä ääneksi, ja rippileipä sekoitettiin paloviinan kanssa, silloin luultiin, että taivaan ovi oli auki.

Mutta eipä ole enää se usko kaikilla, että tyhjä ääni vaikuttaa autuuden. Nyt rupeaa jo moni epäilemään, tuleeko yksikään autuaaksi sillä kuolleella uskolla, jonka päälle useimmat ovat tähän asti luottaneet. Ovat myös muutamat ruvenneet epäilemään, jos yksikään tulee autuaaksi sillä luonnollisella elämällä, jossa tähän asti on eletty. Ja tämä epäileminen ihmisten autuudesta on tullut niille, jotka ennen näitä aikoja olivat kuurot ja mykät, mutta nyt vasta ovat ruvenneet kuulemaan Jumalan sanaa toisella korvalla. Sillä kun Jeesus tuli ja huusi kuuron korvaan: “Hefeta!”, se on: “Aukene!”, niin aukeni syntisen korva ja kuuli, kuinka Jumala huutaa taivaasta: “Tämä on minun Poikani, johonka minä mielistyin. Kuulkaa häntä!”

Mutta suruton syntinen pysyy kuurona ja mykkänä, jos hän ei tule tuoduksi Jeesuksen tykö, joka yksin saattaa kuuroja parantaa. Se on kysyminen oikeudella: “Tuleeko kuuro ja mykkä autuaaksi? Ei hän tiedä mitään Jumalasta ja hengellisistä aineista. Ei hän tiedä mitään Vapahtajan ansiosta ja armonjärjestyksestä. Ei hän tiedä mitään taivaasta taikka helvetistä. Hän näkee ainoastansa, kuinka kristityt tekevät. Ja ihmettelee, mikä se on se kristillisyys. Se on hänen mielestänsä yksi ihmeellinen taikaus.

Mutta varsin tulevat kuurolle ja mykälle toisenlaiset ajatukset kristillisyydestä, koska hänen korvansa aukenevat Jeesuksen voiman kautta. Koska Jeesus on huutanut: “Hefeta!”, se on: “Aukene!”, silloin tulee se entinen kuuro ja mykkä tuntemaan, ettei kristillisyys ole tyhjä taikaus. Ei se ole hulluus, niinkuin maailman viisaat luulevat, vaan se on ihmeellistä, se on yksi yliluonnollinen voima. Se on senkaltaiset sydämen liikutukset, tuntemiset ja koettelemukset, joista yksi kuuro ja mykkä eivät tiedä mitään. Mutta koska kuuron korvat aukenevat, silloin tulevat hänelle samankaltaiset sydämen koettelemukset kuin kristityille. Mitä hän kuurona ja mykkänä piti taikauksina ja pilkkasi, sitä täytyi hänen kääntymyksensä jälkeen kiittää ja ylistää. Hänen täytyi tunnustaa, ettei se ole tyhjä taikaus, mitä sanotaan Raamatussa kristillisyydestä, vaikka sokeat raukat eivät tiedä siitä mitään, ja kuurot ja mykät luulevat, että se on tyhjä taikaus.

Mitäs tekee se entinen kuuro ja mykkä, koska hänen korvansa aukenevat? Evankeliumissa on kirjoitettu, että hänen kielensä side pääsi vallallensa ja hän puhui selkeästi. Se on ihmeellinen asia, että ihminen, joka hengellisessä tarkoituksessa on ollut kuuro ja mykkä, rupeaa puhumaan kristillisyydestä, koska hänen korvansa aukenevat. Ei hän saata olla vaiti, koska hän näkee, kuinka maailmanlapset surmaavat itsensä. Hänen täytyy puhua, ja ei vaieta, kummoinen hän itse oli kuurona ja mykkänä. Kuinka hänen korvansa aukenivat, ja kuinka Jeesus huusi “Hefeta!”, se on: “Aukene!” Vaikka Jeesus haasti kenellekään sanomasta, sillä Jeesus ei tahdo maailman turhaa kunniata. Mutta jota enemmän hän haasti, sitä enemmän he ilmoittivat. Kukas saattaa olla ilmoittamatta, koska semmoiset ihmeet rupeavat tapahtumaan, että kuurot rupeavat kuulemaan, ja mykät rupeavat puhumaan, sokeat rupeavat näkemään, kuolleet rupeavat elämään, ja sairaat tulevat terveeksi.

Kukas saattaa olla ilmoittamatta, koska juomarit tulevat raittiiksi, riitaiset parikunnat rupeavat sopimaan, tuhlarit rupeavat säästämään, maailman perään ankarat rupeavat rakastamaan Jumalan sanaa. Joilla ennen oli surkea halu paloviinan perään, sille tulee surkea halu Jumalan sanan perään. Joka ennen oli juovuksissa, kirouksissa ja tappeluksissa, rupeaa rukoilemaan ja anteeksi anomaan. Joka ennen pilkkasi ja nauroi, rupeaa itse itkemään. Joka ennen oli iloinen maailman kanssa, se tulee murheelliseksi. Joka ennen oli rohkea pilkkaamaan ja sadattelemaan, se rupeaa huokaamaan.

Koska semmoinen muutos tapahtuu ihmisen mielessä, että koko se entinen joutava elämä tulee hirveäksi ja kauhistavaiseksi, silloin sanovat maailmanlapset, että se on yksi ihmeellinen taikaus. He luulevat, että semmoinen muutos on riettaan hengen petos. Mutta se entinen kauhistavainen elämä, juopumus, kirous, riettaus, ylpeys, koreus ja tappelukset, se oli ilmankin Jumalasta tullut. Riita ja viha puolisoitten ja lasten välillä, se oli ilmankin kristillinen elämä. Koska paloviina nousi päähän ja lohikäärmeen kyyneleet rupesivat vuotamaan, se oli ilmankin Pyhän Hengen vaikutus.

Vai kuinka se on tämä kristillisyyden asia? Jommankumman näistä kahdesta elämänlaadusta täytyy meidän oikeaksi tunnustaa. Eivät he molemmat kuitenkaan ole Jumalan lapset. Sekä rehelliset että varkaat. Raittiit ja juomarit. Puhtaat ja riettaat. Riitaiset ja sopivaiset.

Luonnollinen siveys sanoo: “Ei se ole niin, vaan se, joka siveästi elää ja täyttää Jumalan lain, se tulee autuaaksi.” Elä sitten siveästi, jos sinä luulet, että kristillisyys seisoo siveydessä. Jos sinä luulet, että syntinen ihminen saattaa tulla enkeliksi, niin elä sitten niinkuin enkeli. Mutta eivät enkelit tunne syntiä. Eivät he ajattele pahaa koskaan. Enkelit ovat siveämmät, kuin lapsi äidin kohdussa.

Koska nyt syntinen ihminen ei tule koskaan enkeliksi tässä syntisessä ilmassa, niin luulevat luonnolliset ihmiset, ettei löydy yhtään kristittyä koko maailmassa. Mutta me uskomme ja tunnustamme kolmannessa uskonkappaleessa, että kristityitä löytyy vielä nytkin muutamissa, ehkä harvoissa paikoissa. Ja jos ei löytyisi yhtään kristittyä, niin olisi maailma jo aikaa kadonnut, sillä kristittyjen tähden maailmaa säästetään.

Mutta kuolleen uskon tunnustajat sanovat näin: “Ei ihminen tule Jumalan lapseksi siveyden kautta, vaan uskon kautta.” Jos nyt heidän uskonsa olisi elävä, niin olisi heillä oikea autuudenperustus. Mutta minä pelkään, että kuolleen uskon tunnustajat ovat itse sokeat. He ovat kuurot ja mykät. Eivät ole heidän korvansa vielä auenneet totisen katumuksen kautta. Heille tulee korvanpistos, koska heiltä vaaditaan tilinteko, kuinka ja koska Jeesus on huutanut heidän korviinsa: “Hefeta!” Eivät he tiedä, koska he ovat Jumalan lapseksi tulleet.

Muutamat heistä luulevat, että he ovat olleet kristityt lapsuudesta saakka. Siitä tulee se kaksinkertainen mielisyys ja se kahdenkertainen elämä, joka on kuolleen uskon tuntomerkki. He ovat nimittäin kahden herran palvelijat. Välistä jumaliset ja välistä jumalattomat. Välistä he siunaavat ja välistä he kiroavat. Välistä he ovat selvänä ja välistä päissä. He pitävät rukouksia ja viinakokouksia. He käyvät ripillä ja krouvissa yhtenä päivänä. He lukevat Jumalan sanaa ja perkeleen sanaa yhtenä päivänä. Toisella korvalla he kuuntelevat Jumalan sanaa, ja toisella korvalla he kuuntelevat maailman jaarituksia.

Senkaltainen elämä on kuolleen uskon tuntomerkki. Välistä he itkevät, ja välistä he nauravat. Välistä he ovat rakkaat, ja välistä he tappelevat. Minä luulen, että heidän korviensa pitäisi kerran aukeneman, että hekin rupeaisivat molemmilla korvilla kuulemaan Jumalan sanaa, ja molemmilla silmillä näkemään, että ilman oikeata katumusta, ilman kääntymistä ja parannusta, ei saata yksikään tulla Jumalan lapseksi. Me kuulemme tämän päivän evankeliumista, kuinka ihmiset hämmästyivät ja sanoivat: “Hyvästi hän kaikki teki. Kuurot teki kuulemaan ja mykät puhumaan.”

Meidän olisi myös syytä kiittää Jumalata, koska me näemme ihmeellisen muutoksen ihmisten uskossa ja elämänlaadussa. Koska me näemme juomarien tulevan raittiiksi ja riitaisten parikuntien tulevan sopivaisiksi. Koska me näemme Jumalanpilkkaajien tulevan murheellisiksi ja rohkeitten syntisten tulevan erilaisiksi. Koska me näemme hengessä kuurojen kuulevan Jumalan sanaa hartaudella ja huokauksilla, niin myös mykkien puhuvan senkaltaisista asioista, nimittäin hengellisistä asioista, joista ennen näitä aikoja ei ole puhuttu mitään. Silloin olisi meidän syytä hämmästyä ja sanoa: “Hyvästi hän kaikki teki. Kuurot teki kuulemaan ja mykät puhumaan.” Amen.

________________________________

Jäljennös / SKHS Kollerin kokoelma n:o 95 / Kansallisarkisto Helsinki /

¹ käsikirjoitus: alki asti (saamenkielen alki = helppo)