N:o 47 13 SUNNUNTAINA KOLMINAISUUDESTA 1850

Joka köyhälle tekee väkivaltaa, hän laittaa hänen Luojaansa, vaan joka armahtaa vaivaista, se kunnioittaa Jumalaa. Sananlaskut 14: 31

Me kuulemme näistä sanoista, mitä Salomo sanoo niille, jotka katsovat vaivaisia ylön ja ylönkatseesta tekevät vaivaisille väkivaltaa. Tämä sana kuuluu erinomattain niille, jotka ottavat vaivaisilta ja kuluttavat rikkaille. Niin on maailman tapa ollut, että rikkaat ja voimalliset ovat katsoneet ylön vaivaisia. He ovat omalla luvalla omistaneet itsellensä köyhän elatusta, ja koska köyhällä ei ole ollut varaa oikeuden kautta saada omaansa takaisin, ovat rikkaat ja voimalliset maan päällä ilman rangaistuksen pelvotta saattaneet väkivaltaa tehdä vaivaisille ja syödä heidän omaisuutensa.

Mutta Salomo osoittaa nyt, että semmoinen ihminen, joka tekee väkivaltaa köyhälle, se laittaa hänen Luojaansa. Joka katsoo ylön vaivaisia, se katsoo ylön hänen Luojaansa. Mutta viinaporvarit sanovat, etteivät he ole katsoneet vaivaisia ylön, eli syöneet heidän omaansa, vaikka he väärällä ja vahingollisella kalulla ovat syöneet vaivaisten hien ja vaivan. He ovat ottaneet vaivaisilta ja kuluttaneet rikkaille. Mitä maailman herrat kuluttavat rikkaille, koska he kunnian tähden tekevät pitoja, se kustannus pitää vaivaisilta otettaman ulos. Ja mitä viinaporvarit kuluttavat kunnian tähden, koska he juottavat vertaisiansa ilmaiseksi, sen vahingon joutuvat köyhät juomarit maksamaan. Mutta eivät maailman herrat ja viinaporvarit sen tähden ole tehneet syntiä, vaikka he ottavat vaivaisilta ja kuluttavat rikkaille, vaan he ovat mielestänsä auttaneet vaivaisia, koska he köyhiltä juomareilta ottavat ulos viimeisen rovon yhden viinaryypyn edestä. Mutta eivät köyhät juomarit ole säästäneet omaisuuttansa alastomille lapsille suojaksi ja ruoaksi, vaan köyhät juomarit olivat niin rakkaat viinaporvarille, että he antoivat riisua vaatteet päältänsä yhden eli kahden viinaryypyn edestä. Mutta eivät juomarit eivätkä viinaporvarit muistaneet vaimoja ja lapsia, jotka itkevät nälässä.

Nyt taitaa siis viinaporvari sanoa tuomiopäivänä: Minä olen armahtanut köyhiä juomareita ja antanut heille elämän vettä, koska he olivat hädässä. Köyhä juomari saattaa sanoa hyvällä tunnolla ilmankin: Jumala teki minut köyhäksi. Sen tähden ovat kristityt velkapäät minua ruokkimaan. Minä olen kuullut usein sanottavan juomarille, koska he tulevat toisen taloon tahtomaan ruokaa: “Mene syömään sinne, missä olet juonut.” Tähän paikkaan kuuluu ilmankin, mitä Syrak sanoo: “Tee hyvää vaivaisille, mutta älä jumalattomalle anna mitään.” (Syr. 12: 5) Sillä hän tekee sinulle niin paljon pahaa, kuin sinäkin olet tehnyt hänelle hyvää ( v. 6 ). Mutta tämä Raamatun paikka antaa myös ahneudelle puolta, jos ahneuden perkele pääsee Raamattua selittämään. Meidän täytyy siis toisesta raamatunpaikasta ottaa senkaltaiset todistukset, jotka ei anna ahneudelle sijaa.

Paavali sanoo: “Jos näet vihamiehes isoovan, niin syötä häntä, jos näet hänen janoovan, niin juota häntä. Koska sen teet, niin sinä kokoat palavat hiilet hänen päänsä päälle.” Tässä paikassa ei ole ahneudelle sijaa, sillä jos vielä rietas vääntelisi tätä raamatunpaikkaa kuinka hyvänsä, ei hän löytäisi kuitenkaan puolustusta itsellensä. Hän saattaisi ehkä kysyä: Onkos Paavali käskenyt kristityitten koota palavat hiilet vihamiehen päälle? Ei se ole oikea paikka Raamatussa. Mutta me sanomme rohki, että kristityt kokoavat palavat hiilet vihamiehen pään päälle, koska he antavat suruttomille köyhille ja ruumiin puolesta tarvitsevaisille apua. Ja vaikka suruttomat ovat niin kiittämättömät, että he pieksävät kristityitä palkaksi, kun he ovat saaneet avun, koska kristityt manaavat suruttomia juopumuksen tähden, laiskuuden tähden ja huoruuden tähden, niin myös ylpeyden ja koreuden tähden, että suruton köyhä tulisi tietämään, mistä syystä hän on tullut köyhäksi.

Vaikka suruttomat köyhät sanovat: Jumala teki meitä köyhiksi. Mutta eivät ne sokeat raukat tiedä, mikä Jumala se on, joka on tehnyt heitä köyhäksi. Eivät he usko, että rietas on tehnyt heitä köyhäksi juopumuksen, laiskuuden, huoruuden ja ylpeyden kautta, ennen kuin tunto herää. ¾ Mutta riettaan orja kiivastuu kovin vaivaisten puolesta ja sanoo: Onko se oikea oppi, että vaivaisia pitää haukuttaman, eiköpä Syrak ole sanonut: “Kuule köyhää mielelläs ja vastaa hänelle suloisesti ja siveästi?” (Syrak 4: 8), “Murheellista sydäntä älä tee enemmän murheelliseksi.” (Syrak 4: 3). Kuuletkos nyt, sanoo rietas, koska hän tulee Raamattua selittämään, kuuletkos, mitä Syrak sanoo!

Kyllä riettaan orja saattaa vielä sanoa kristitylle: Enemmän minä olen vaivaisia auttanut kuin sinä. Enkä ole heitä haukkunut, vaan minä olen, niin kuin Syrak sanoo, puhutellut heitä siivosti ja ystävällisesti. Ja mistäs löytyy se paikka Raamatusta, että vaivaisia pitää haukuttaman? Sen tähden ilmankin haukkuvat vaivaisia, ettei vaivaiset tohdi enää tulla kerjäämään heiltä apua. Jaa! sanoo rietas: se on oikein selitetty. Ja semmoisetkos kristityt ovat? Mutta kenelle nämä Raamatun sanat kuuluvat: Ei köyhällä ole muuta kuin vähäinen leipä. Ja joka sen ottaa pois, hän on murhaaja.

Kumpiko nyt on murhaaja? Kristityt, jotka saattavat vaivaisten sydämet murheelliseksi, vai maailman orjat, jotka ottavat vaivaisten leipää ja heittävät penikoille? Sillä niin tekevät maailman herrat ja viinaporvarit. He ottavat vaivaisten leipää ja heittävät penikoille, koska he ottavat vaivaisilta ja kuluttavat rikkaille. Eivät he siitä kanna vaaria, että vaivaisten viinakyyneleet polttavat heitä iankaikkisesti.

Koska kunnialliset viinaporvarit ja köyhät juomarit tulevat yhteen paikkaan, silloin alkavat kaikki traasuperkeleet haukkumaan viinaporvaria ja sanomaan: “Sinä olet ahneudellasi ja viinakaupallasi saattanut meitä tähän kauhistuksen paikkaan. Sinä olet ensinnä vienyt meidän omaisuutemme maailmassa, ja sitten vielä tappanut meidän ruumiimme ennen määrättyä aikaa, ja viimeiseksi turmellut meidän sielumme vuotavalla pirunpaskalla. Vastaa nyt, murhaaja, meidän sielujemme edestä.”

Mutta viinaporvari soimaa taas juomaria ja sanoo: “Olenko minä sinun sielusi murhaaja? Itsepä olet ostanut. Itse olet minua vaatinut yölläkin nousemaan ylös ja antamaan sinulle viinaa. Ja vastatkoon nyt piru sinun sielusi edestä, joka viinahalun sinussa sytytti.” Semmoiset kauniit käräjän asiat taitavat viimein tulla helvetissä viinaporvarin ja köyhän juomarin välillä. Ja itse rietas pääsee tuomitsemaan heitä, jos täällä ei tule katumus ja parannus sekä juomarille että viinaporvarille.

Vaikka nyt kohta kaikki köyhät ja vaivaiset luulevat, että Jumala teki heitä köyhäksi, vaikka se on kaikille nähtävä, että rietas on tehnyt heitä köyhäksi juopumuksen kautta ja huoruuden kautta, niin myös laiskuuden ja ylpeyden kautta. Kuitenkin täytyy kristityn auttaa heitä ensiksi ruumiin puolesta niin paljon kuin mahdollinen on, mutta erinomattain hengen puolesta, osoittaen tämän maailman köyhille, kuinka rietas on tehnyt heitä köyhiksi juopumuksen kautta ja laiskuuden kautta, niin myös koreuden, ylpeyden ja huoruuden kautta, että suruttomat köyhät tulisivat huomaamaan, mistä heidän köyhyytensä on tullut. Sillä moni köyhä luulee, että Jumala on tehnyt häntä köyhäksi, vaikka se on nähtävä, että rietas on tehnyt häntä köyhäksi. Muutampi suruton raukka luottaa vielä köyhyytensä päälle, ja luulee, että hän tulee autuaaksi toisessa maailmassa, koska hän täällä on ollut köyhä.

Niin kuin myös moni rikas luottaa rikkautensa päälle ja ajattelee näin: Koska Jumala on niin runsaasti siunannut minun työni ja vaivani tässä maailmassa, vissimmästi hän rakastaa minua. Mutta jos Jumala rakastaa minua, vissimmästi hän muistaa minua toisessa maailmassa. Ja olipa Abraham Jumalan lapsi, vaikka hän oli rikas. Olipa Daavidi Jumalan lapsi, vaikka hän oli rikas.

Mutta rikas mies, mihinkäs paikkaan se joutui? Kuuluukos se paikka ollenkaan maailman rikkaille? Mutta suruton köyhä ajattelee myös näin: Koska Jumala on tehnyt minut köyhäksi tässä maailmassa, varmaankin hän tekee minut rikkaaksi toisessa maailmassa. Ja köyhä rukoilee Jumalaa usein, mutta rikas ei koskaan. Tulipa se köyhä Lasarus autuaaksi, miksi minun ei pidä tuleman? Katso, näin opettaa rietas rikkaita ja köyhiä luottamaan väärän perustuksen päälle, ja viimein he putoavat molemmat yhteen kuoppaan, jos parempaa autuuden perustusta ei tule.

Tämän päivän pyhässä evankeliumissa osoittaa Vapahtaja lainoppineelle fariseukselle, kuka hänen lähimmäisensä on. Ja koska vielä nytkin löytyy paljon semmoisia, jotka ei tiedä oikein, kuka heidän lähimmäisensä on, täytyy meidän jonkun esimerkin kautta osoittaa heille, kuka on heidän lähimmäisensä. Mutta se armollinen Samarialainen, joka tunsi ilman kysymättä, kuka hänen lähimmäisensä oli, opettakoon papit ja leviitat, ja kaikki herrat ja talonpojat, jotka sivuitse käyvät, tuntemaan lähimmäisensä siinä miehessä, joka ryövärien käsiin langennut oli. Vuodattakoon se armollinen Samarialainen viinaa ja öljyä sen miehen haavoihin, joka puolikuolleena makaa maantien päällä, ja nostakoon ylös juhtansa päälle, ja vieköön hänet majaan, että hän virkoaisi ja pääsisi vielä näkemään armon auringon paistavan, ennen kuin viimeinen ilta tulee.

Jos sinä armollinen Samarialainen et ota ja auta tätä viheliäistä ihmistä, joka nyt puolikuolleena makaa maantien päällä, niin hän varmaankin kuolee iankaikkisesti, ja korpit ja kaikki metsän pedot pääsevät häntä kiskomaan ja raatamaan. Hattarat ja metsän perkeleet pääsevät iloitsemaan ja nauramaan sanoen: Se ihminen, joka lähti turmeluksen kaupungista matkustamaan iankaikkisuuteen, kuoli tien päälle. Mutta meidän toivomme on kuitenkin, että vaikka tämä viheliäinen ihminen nyt makaa puolikuolleena tien päällä, eikä tiedä tästä eli tulevaisesta maailmasta paljon mitään, se armollinen Samarialainen kuitenkin armahtaa häntä ja nostaa hänet ylös juhtansa päälle, ja vie hänet majaan, että hän pääsisi taas virkoamaan ja auringonpaistetta näkemään. Kuule o, armollinen Samarialainen, tämän viheliäisen, alastoman ja haavoitetun ihmisen huokaus. Isä meidän, joka olet taivaissa.

Tämän päivän evankeliumi selitetään moneen laihin. Muutamat luulevat, että tämä asia, joka evankeliumissa muistellaan, on totisesti tapahtunut. Muutamat arvelevat, että se on ainoastaan vertaus niille, jotka eivät tiedä, kuka heidän lähimmäisensä on. Ja muutamat arvelevat, että sen armollisen Samarialaisen kanssa ymmärretään itse Vapahtaja, joka armahtaa katuvaisia, se on, hengellisiltä ryöväreiltä haavoitetuita sieluja, ja vie heidät majaan.

Tutkikaamme nyt Jumalan armon kautta sitä armollista Samarialaista. Ensimmäinen tutkistelemus: Minkä kaltainen ihminen on se armollinen Samarialainen? Toinen tutkistelemus: Mikäs ihminen se on, joka on langennut ryövärien käsiin? Antakoon Jumala armonsa, että kaikki, jotka ryövärien käsiin langenneet ovat, tulisivat autetuiksi, ennen kuin he kuolevat maantien päälle, amen!

1. Minkä kaltainen mies on se armollinen Samarialainen? Yksi huono ihminen maailman mielestä. Ensiksi on hän huonosta suvusta syntynyt. Toiseksi on hänellä sen kaltainen eri sekainen usko, että fariseukset ja vanhat kristityt eivät viitsi pitää kanssakäymistä Samarialaisen kanssa. Fariseukset ja vanhat kristityt eivät käy ollenkaan Samarialaisen huoneessa, sillä he pelkäävät, että he saastuttavat itsensä, jos he pitäisivät kanssakäymistä hänen kanssansa. Kaikki siveät ja kunnialliset ihmiset menevät sivuitse hänen taloaan, sillä hänellä on väärä usko. He pelkäävät, että villitauti tarttuu, jos he pitäisivät kanssakäymistä hänen kanssansa.

Samarialainen tietää hyvin, että hän on ylönkatsottu ja huonossa arvossa pidetty juutalaisilta, jotka ovat oikeassa Mooseksen uskossa opetetut ja kristityt olleet lapsuudesta saakka. Ei juutalaiset viitsineet vettäkään juoda, jota Samarialainen oli ammentanut. Sen tähden sanoi Samarian vaimo, jolta Vapahtaja pyysi vettä: Kuinka sinä, joka olet juutalainen, tulet minulta vettä tahtomaan? Hän tiesi, että kaikki Samarialaisen uskossa olevaiset ihmiset olivat niin kovin ylönkatsotut ja niin huonona pidetyt juutalaisilta, etteivät juutalaiset viitsineet pitää kanssakäymistä ollenkaan Samarialaisten kanssa. Ja se oli pahin haukkumanimi, mikä ihmiselle annettiin, kun häntä kutsuttiin Samarialaiseksi. Eivät juutalaiset saattaneet pahemmalla haukkumanimellä haukkua Vapahtajaa, kuin Samarialaisen nimellä: Sinä olet Samarialainen ja sinulla on perkele. Sinä olet villihenki. Et sinä ole oikea ihminen, koska sinä et anna kunniallisille ihmisille omantunnon rauhaa.

Fariseuksen ja vanhan kristityn mielestä on Samarialainen vielä pahempi kuin pakana. Fariseus on nimittäin vanha kristitty, joka lapsuudesta saakka on ollut kristitty, vaikka hän ei tiedä, kuinka ja millä tavalla hän olisi kristityksi tullut. Fariseuksen kristillisyys seisoo siinä, että hän on ympärileikattu eli kastettu, että hän on Abrahamin siemenestä eli kristillisistä vanhemmista syntynyt, että hänet on ylöskasvatettu Mooseksen eli Lutheruksen uskossa, että hän on syönyt pääsiäislammasta eli käynyt ripillä, että hän on siveästi ja kunniallisesti elänyt. Ettei häntä ole sakotettu juopumuksesta, viinan myymisestä eli sapatin rikkomisesta. Tämän vanhan kristillisyyden päälle luottaa nyt fariseus ja lainoppinut.

Mutta ei hän tiedä sen tähden, kuka hänen lähimmäisensä on, vaikka hän katekismuksen jälkeen lukee lain summan. Sillä ei hän pidä muita lähimmäisenä, kuin niitä vanhoja kristityitä, jotka ovat samassa uskossa kuin hän. Samarialainen, joka on eri uskossa ja kovin huonona pidetty sen haukkumisen tähden, niin myös vihattu fariseukselta, on pahempi vielä kuin pakana. Ei se ole fariseuksen lähimmäinen. Jos Samarialainen antaisi fariseukselle omantunnon rauhan, niin saattaisi hän joltisesti kärsiä hänen katsantoansa.

Mutta koska Samarialainen on niin paha haukkumaan fariseusta ulkokullatuksi ja suukristityksi, huoruuden sukukunnaksi ja kyykäärmeen sikiöksi, ja tuomitsee vielä tämän siveän ja kunniallisen miehen helvettiin, silloin rupeavat käärmeen siemenet puikimaan sydämen juuressa. Ne seitsemän perkelettä, joita fariseus kantaa sydämessänsä, rupeavat nyt potkimaan, koska ne eivät saa enää nukkumarauhaa. Nyt ottaa vanha kristitty kivet maasta, eli kepin, eli halvot, ja aikoo niiden kanssa opettaa Samarialaista, joka ei anna hänelle omantunnon rauhaa. Vanha kristitty kiivastuu niin kovin totuuden puolesta, että sappikin puhkeaa. Omanvanhurskauden musta veri tippuu yhtenä sapen kanssa maksasta, ja kunnia tippuu pernasta. Ahneus rupeaa kanssa liikkumaan peräsuolessa, koska Samarialainen vaatii, että fariseuksen pitää vanhoja rikoksia sovittaman ja koreuden päältänsä viskaaman. Kunnia on fariseuksella niin suuri, ettei hän tahdo ollenkaan tunnustaa pahoja tekojansa.

Kaikki nämä riettaan enkelit, jotka asuvat fariseuksen lihassa, nimittäin hengellinen viha sapessa, omavanhurskaus maksassa, kunnian rietas pernassa, ahneuden rietas peräsuolessa, huoruuden rietas myös niissä paikoissa, nousevat yksimielisesti ylös fariseuksen pääkalloon ja tekevät hänet niin sokeaksi, ettei hän tiedä enää, kuka hänen lähimmäisensä on. Mutta Samarialainen, joka ei anna hänelle omantunnon rauhaa, pitää tapettaman ja maasta pois hävitettämän, sillä hän tekee rauhattomuuden maassa ja pilaa fariseuksen kristillisyyden.

Tiedätkös nyt, hyvä fariseus, kuka sinun lähimmäisesi on? Ei Samarialainen kuitenkaan ole sinun lähimmäisesi, joka sinua haukkuu ja tuomitsee, vaan ne ovat fariseuksen lähimmäiset ja uskonveljet, jotka käyvät koreana ja pitävät kalaasia, ristiäisiä ja graviaisia. Jotka pitävät paloviinaa luvallisena, jotka siunaavat kirkossa ja kiroavat krouvissa, ovat jumaliset kirkossa ja jumalattomat kirkon takana, siveät kirkossa ja huorat kirkon takana, raittiit kirkossa ja päissä kirkon takana. Ka, semmoiset ihmiset ovat fariseuksen lähimmäiset ja uskon veljet. Mutta Samarialainen, joka on villihenki, väärä profeetta ja hengellisessä ylpeydessä, joka vielä haukkuu fariseusta, eikä anna hänelle omantunnon rauhaa, se ei ole fariseuksen lähimmäinen, vaan se on huono ja häijy ihminen, riettaan enkeli, Jumalan ja ihmisten vihollinen, joka pitäisi tapettaman ja maasta hävitettämän, sillä hän on sanonut: Jumalan Poika minä olen.

Tunnetkos nyt, hyvä fariseus, kuka on sinun lähimmäisesi? Onkos Samarialainen sinun lähimmäisesi? Ei, ei. Mutta siveä huorat, jotka antavat sinulle suuta. Rehelliset varkaat, jotka peittävät sinun pahuutesi. Armahtavaiset viinaporvarit, jotka jäähdyttävät sinun kielesi pirun paskalla, ja raittiit juomarit, jotka kutsuvat sinua häihin, maailman herrat ja talonpojat, jotka antavat sinulle omantunnon rauhan, ne ovat fariseuksen lähimmäiset. Mutta Samarialainen, joka haukkuu, soimaa ja tuomitsee kunniallisia ihmisiä, se taitaa olla perkeleen lähimmäinen. Sinä olet Samarialainen ja sinulla on perkele, sanoivat fariseukset Vapahtajalle, koska hän rupesi heitä soimaamaan ulkokullatuiksi ja kyykäärmeen siemeniksi ja huoruuden sukukunnaksi. Jos tämä Samarialainen olisi heitä kiittänyt ja ylistänyt, olisivat he ehkä tunnustaneet hänet lähimmäiseksensä, mutta kun hän rupesi heitä soimaamaan ja tuomitsemaan, silloin sai hän Samarialaisen nimen kuulla. Ja tämä oli nyt hengellisessä tarkoituksessa se armollinen Samarialainen, joka armahti sitä viheliäistä miestä, joka ryövärien käsiin langennut oli.

2. Katselkaamme nyt tätä miestä, missä viheliäisessä tilassa hän on, ennen kuin Samarialainen tulee ja armahtaa häntä. Ei ole Vapahtaja muistellut, minkä syyn tähden tämä ihminen lähti aivan yksin kulkemaan semmoista matkaa, kussa ryövärien tapa on olla. Muitten ihmisten tapana on odottaa matkakumppaneita, koska he kuulevat, että ryövärit ovat matkassa. Mutta tämän raukan täytyi yksin lähteä Jerusalemin kaupungista hakemaan oikeaa isänmaata. Ja emme tiedä, oliko hänet varustettu sotaneuvoillakaan. Hän taisi kulkea niin kuin laukku-venäläinen aivan kauppakalulla. Kyllä sillä yksinäisellä matkamiehellä oli jotakin rahaa eli kalua laukussa, sillä ei ryövärit saata ryövätä tyhjää miestä. Koska nyt ryövärit rupesivat hänen kaluansa ryöstämään, teki hän ilman epäilemättä vastuksen, mutta eivät kestäneet hänen voimansa, koska niitä oli monta, jotka pieksivät hänet puolikuoliaaksi. Ensiksi he varmaankin pieksivät häntä, ja sitten he ottivat pois hänen niestansa, jolla hän oli lähtenyt matkaan. Ja sitten he ottivat pois hänen kauppakalunsa. Ja koska hän oli niin pahoin piesty, että hän makasi puolihengissä tien päällä, niin ei hän jaksanut enää huutaakaan niin kuin ensinnä, kun ryövärit tulivat hänen päällensä.

Nyt tapahtui niin, että pappi ja leviitta ja Samarialainen joutuivat yhtä matkaa kulkemaan. Ei kuitenkaan yhdessä seurassa, vaan erinänsä. Sillä eivät papit silloin eivätkä vielä nytkään tahdo kulkea yhtä matkaa Samarialaisen kanssa, joka on eriseuran mies. Ja leviitta, joka silloin lukkarin työtä toimitti, erotti myös itsensä Samarialaisen seurasta, ettei koirantauti tarttuisi häneen. Nyt makasi se viheliäinen ihminen, joka ryövärien käsiin langennut oli, hän makasi tien vieressä alastomana, verissä, haavoissa ja puolihengissä. Pappi tuli ensinnä, katsoi hänen päällensä ja meni ohitse. Niin myös leviitta, katsoi hänen päällensä ja meni ohitse. Ei kumpikaan tuntenut tätä miestä lähimmäiseksensä. Sillä ei ole pappi eikä leviitta tunteneet tätä miestä lähimmäiseksensä silloinkaan, kun hän oli elävä ihminen, paljon vähemmin nyt, kun hän makaa puolihengissä, eikä ole vakaista tietoa, virkoaako hän enää. Moni taitaa vielä olla iloinen siitä, että tälle viheliäiselle ihmiselle kävi niin. Fariseus varmaankin sanoo: sitä minä olen aavistanut, että niin piti tapahtuman.

Mutta pappi ja leviitta eivät viitsi tuota vaivaa ottaa päällensä, että he rupeisivat sitä miestä auttamaan, joka puolihengissä makaa. Eikä taida heillä olla auttamavaraa, koska ei ole halua. He ovat molemmat kunnialliset miehet, ja vielä päälliseksi semmoiset kristityt, joita maailmassa pidetään kristittyinä. Ei semmoiset väärät profeetat kuin se Samarialainen, jolla oli perkele, vaan pappi ja leviitta olivat kasteen kautta kristityksi tulleet ja kasteesta saakka pysyneet siinä oikeassa Mooseksen eli Lutheruksen uskossa. Sanalla sanottu: Tämä pappi ja tämä leviitta olivat molemmat kunnialliset kristityt, jotka antavat kunniallisille ihmisille omantunnon rauhan, ja antavat myös kuoleman rauhan sille ihmiselle, joka nyt puolihengissä makaa tien päällä. Ei suinkaan semmoinen pappi rupea sitä ihmistä liikuttamaan, joka on kuolemaisillansa. Vaikka tämä pappi muutoin panee suruttomuuden laastaria omantunnon haavain päälle, koska yksi pikkuinen reikä on tullut jonkun ihmisen tuntoon. Mutta niin isoja ja niin verisiä haavoja, kuin tällä miehellä oli, niitä ei pappi eikä leviitta saata parantaa, sillä he pelkäävät, että se veri, joka niistä haavoista vuotaa, tarttuu vielä heihin ja pilaa heidän puhtaan ja terveen tuntonsa. He katsovat siis sen viheliäisen ihmisen päälle, joka ennen oli elävä ihminen, mutta nyt makaa puolikuolleena, ja antavat hänen kuolla rauhassa. Ei suinkaan tämä pappi ja tämä leviitta rupea liikuttamaan tätä viheliäistä ihmistä, joka nyt makaa puolikuolleena. Eivät he rupea viinaa ja öljyä vuodattamaan hänen haavoihinsa, sillä eivät he tunne häntä lähimmäiseksensä eikä vielä uskonveljeksi.

3. Mutta se armollinen Samarialainen ei saattanut ainoastansa katsoa sen ihmisen päälle, joka oli näin surkeasti ryöväriltä haavoitettu ja puolihenkiin piesty, vaan hän armahti häntä, vaikka tämä puolikuollut ihminen ei saata enää puhua, ei saata paljon huoatakaan, sillä pappi ja leviitta ja vielä muutkin kunnialliset kristityt katsovat häntä melkein kuolleeksi. Mutta Jumalan kiitos, ei hän ole vielä peräti kuollut, niin kuin fariseukset luulevat, vaan hänessä on vielä pikkuisen henkeä. On se kuitenkin sen verran, että henki hänessä tuntuu. Mutta jos se armollinen Samarialainen ei tule pian ja vuodata viinaa ja öljyä hänen haavoihinsa, niin voi hän pian kuolla tien päälle, ja silloin pääsevät kaikki fariseukset ja maailman siveät huorat juomaan graviaisia ja sanomaan: Ei hän tule enää meitä haukkumaan. Tämä ihminen läksi ensinnä suurella vauhdilla matkaan, mutta kuolema saavutti tien päällä. Ja sitä me olemme aavistaneet.

Älkää ylön varhain pitäkö graviaisia, te maailman herrat. Niin kauan kuin henki vielä hänessä tuntuu on se meidän toivomme, että hän virkoaa vielä. Se armollinen Samarialainen on tulemassa. Se sama Samarialainen, jota fariseukset pitivät eriseuraisena ja vääränä profeettana. Mutta hänellä on se usko, ettei lähimmäisenrakkaus tule täytetyksi sillä, että ihminen katsoo sen päälle, joka on kuolemaisillansa. Ei lähimmäisenrakkaus tule täytetyksi sillä, että ihminen surkuttelee vaivaisia ja hädässä olevaisia, vaan ihmisen pitää jotakin vaivaa näkemän vaivaisten edestä. Hänen pitää jotakin kustantaman vaivaisten ylläpitämiseksi. Papilla ja leviitalla oli se usko, että lähimmäisenrakkaus tulee täytetyksi, kun ihminen katsoo vaivaisten päälle ja surkuttelee heitä, ja menee ohitse. Mutta se armollinen Samarialainen ei saattanut niin ajatella, vaan hänen tuntonsa vaati, että hänen pitää auttaman sitä miestä, joka ryövärien käsiin langennut oli.

Tämä surkea ihminen oli menettänyt kaikki, mikä matkamiehille on tarpeellinen. Se raha, eli leiviskä, jolla hänen piti kauppaa tekemän, oli pois ryöstetty. Se niesta¹, jolla hänen piti elämän iankaikkisuudessa, oli pois otettu, ja se elävä henki, joka hänessä oli, oli sen verran juuri, ettei se ollut peräti loppunut. Mutta ei se henki ole pitkällinen hänessä, sillä hän makaa puolikuolleena maantien päällä, verisissä haavoissa, mutta kuolleella tunnolla, niin ettei hän tiedä enää tästä eikä tulevaisesta maailmasta mitään.

Tule pian O! armollinen Samarialainen, auttamaan tätä viheliäistä ihmistä ennen kuin henki lähtee. Tule pian vuodattamaan viinaa ja öljyä haavoihin, ennen kuin ne rupeavat mätänemään. Nosta hänet ylös ja pane hänet juhtasi päälle, ja vie hänet majaan ennen kuin aurinko laskee. Niin on meidän toivomme, että tämä puolikuollut ihminen virkoaa vielä, vaikka hän on huonossa ja viheliäisessä tilassa. Koska hän ei jaksa enää puhua. Ei hän jaksa enää rukoilla. Ei hän jaksa huutaa. Ei hän jaksa paljon huoata. Ei hän saata sanoa, kummoinen hän on ollut silloin, kun hän lähti matkaan. Ei hän saata sanoa, missä paikassa ryövärit tulivat hänen päällensä, minkätähden ne tulivat ryöväämään hänen kauppakalunsa, ja millä nämä ryövärit pieksivät häntä.

Me arvaamme, että nämä ryövärit ovat kaikki yhdessä liitossa. Ensimmäisen nimi on valvomattomuus, joka tulee niitten päälle, jotka matkustavat kauppakalun kanssa iankaikkisuuteen. Kun he ovat matkustaneet vähän matkaa, tulee toinen ryöväri, jonka nimi on väsymys, että eivät he jaksa kauppaa tehdä. Sitten tulee uneliaisuus, joka lykkää matkustavaisia tiepuoleen. Ja niitä on monta ryöväriä, jotka pieksävät matkustavaisia, erinomattain semmoisia matkustavaisia, joilla ei ole sotaneuvoja. Joilla ei ole hengen miekka, uskon kilpi ja autuuden rautalakki. Semmoisia matkustavaisia pieksävät hengelliset ryövärit, esimerkiksi maailmanrakkaus, hengellinen laiskuus, valvomattomuus ja uneliaisuus yrttitarhassa.

Nämä ryövärit pieksävät matkustavaisia siinä synkeässä metsässä, kussa he vaeltavat. Sillä monessa paikassa on ainoastansa synkeä metsä, jonka kautta tie menee taivaaseen. Ja siinä synkeässä metsässä asuvat ryövärit ja vartioitsevat matkustavaisia. Yksi ryöväri on vanha Aatami, joka ampuu niin kuin luodilla, eikä armahda ketään. Mutta niiden päälle eivät ryövärit karkaa, jotka ovat tyhjänä kaikista.

Sinä ryöväriltä haavoitettu ihminen! Sinä vaivainen sielu, joka makaat puolikuolleena tien päällä, etkä tiedä tästä eli tulevaisesta maailmasta mitään. Kuinka sinä luulet käyvän sinun kanssasi, jos se armollinen Samarialainen ei tule pian auttamaan sinua? Sinä kuolet tien päälle, niin kuin moni sinun matkakumppaneistasi on jo kuollut tien päälle, jos se armollinen Samarialainen ei tule pian nostamaan sinua juhtansa päälle.

Mutta meidän pitää toivoman, että se armollinen Samarialainen on tulemassa. Se armollinen Samarialainen, joka ei saata jättää tien päälle kuolemaan semmoisia, joissa hän tuntee vielä vähäisen hengen ainetta olevan. Vieläpä ne, jotka ovat jo kuolleet ja tunnottomaksi tulleet, ei hän saata niille mitään tehdä. O, armollinen Samarialainen, tule pian auttamaan tätä viheliäistä ihmistä, joka nyt makaa puolikuolleena tien päällä. Tule pian, ennen kuin hän kuolee kokonansa. Tule pian, ennen kuin aurinko laskee, ja pane hänet juhtasi päälle. Vuodata viinaa ja öljyä hänen haavoihinsa, ja vie hänet majaan. Ja kun sinä olet jo maksanut Isännälle hänen edestänsä, niin maksa vielä hänen edestänsä Isännälle, kun sinä tulet takaisin, niin kuin sinä luvannut olet. Me toivomme, että sinä silloin otat tämän ryöväriltä haavoitetun ihmisen mukaasi iankaikkisiin majoihin, kussa ryövärit eivät ole enää, kussa sinä ruokit häntä mannalla, joka taivaasta sataa. Siellä pääsee tämä viheliäinen ihminen kiittämään sinua iankaikkisesti sinun suuren armosi tähden, että sinä otit hänet juhtasi päälle, että sinä olet vuodattanut viinaa ja öljyä hänen haavoihinsa, että sinä olet maksanut hänen edestänsä Isännälle, että sinä autoit häntä elämään nyt ja iankaikkisesti. Amen!

_

Alkuperäinen / Oulun maakunta-arkisto / A. Merikallion kokoelma /

¹ niesta, niesti, on saamenkieltä. Suomeksi eväät tai muona.