N:o 53           19 SUNNUNTAINA KOLMINAISUUDESTA

 

Hänelle pitää tuleman synnyttämisen kipu, hän on tyhmä lapsi, sillä ei hän taida sitä aikaa lasten synnyttämisessä pysyväinen olla. Mutta minä tahdon päästää heitä helvetin vallasta, ja va­pahtaa heitä kuolemasta. Kuolema, minä tahdon olla sinulle myrk­ky, helvetti, minä tahdon olla sinulle surma! Kuitenkin on se lohdutus minun silmäini edestä peitetty. Hosea 13: 13 ja 14.

 

Herra osoittaa tässä profeetta Hosean kautta, että katuvaisil­le sieluille pitää tuleman synnyttäväisen vaivat. Niinkuin tämä synnytysvaiva mainitaan monessa paikassa, niin on myös tässä selitetty, kuinka katuvainen sielu tekee, koska uuden syntymisen vaivat tulevat; hän on niinkuin tyhmä lapsi, ei hän malta olla yhdessä paikassa sen aikaa, kuin uusi ihminen syntyisi, vaan hän tahtoo synnyttämisen keskellä marssia sinne ja tänne. Kärsimät­tömyyden tähden panee hän välistä maata, ja välistä hän seisoo polvillansa ja välistä hän marssiskelee.

Vaikka hän on raskas ja pitäisi varoman itseänsä nostamasta raskaita kuormia, ottaa hän yhtä hyvin aikaisia maailman kuormia päällensä, luottain omain voimainsa päälle. Hän nostaa välistä kymmenen tuhannen leiviskän painon, ajatellen että hän on entisel­län­sä, jolloin hän kantoi kymmenen tuhannen leiviskän painon niinkuin höyhensäkin, eikä tämä paino siihen aikaan tuntunut omantunnon päällä. Rietas ilmankin nosti avuksi ettei kymmenen tuhannen leiviskän paino pitänyt tuntuman omantunnon päällä.

Mutta jos yksi raskas ihminen rupeaa semmoisia raskaita kuor­mia nostamaan ja kantamaan omalla voimalla, niin minä pelkään että hänelle käypi väärin. Pian raskas ihminen särkyy*, jos hän on ylön rohkia nostamaan ja kantamaan raskaita synnin kuormia omalla voimalla. Ja jos hänellä ei olisi niin suuri rohkeus ja niin suuri luottaminen omain voimainsa päälle, niin vissimmästi hän rukoilisi sitä suurta Sankaria, joka on kaiken maailman synnit kantanut, tulemaan avuksi kantamaan. Jos, sanon minä, yksi raskas ihminen tuntisi heikkoutensa, vissimmästi hän ru­koi­lisi voimal­lisemman mie­­hen tulemaan avuk­si hänelle.

Mutta me kuulemme nyt profeetta Hosean kirjoituksesta, että syntinen on niinkuin tyhmä lapsi. Ei hän malta olla yhdessä kohti sitä ai­kaa, kuin uusi ihminen syntyy, vaan hän pyörii sinne ja tänne maailman perässä. Hän ottaa aikaisia maailman kuormia päällensä ja koettaa usein omalla voimalla kantaa kymmenen tuhannen lei­viskän painoa, ja omavanhurskaus antaa hänelle semmoisen vauh­din, että hän rupeaa luottamaan omain voimainsa päälle, ajatel­len että hänellä on vielä sama voima kuin silloin nuorempana, koska hän oli vielä yksinkertainen. Silloin hän kyllä nosti selkäänsä kymmenen tuhannen leiviskän painon, niinkuin höyhensä­kin, ja kantoi sen kuorman aivan helposti. Eikä tämä paino ollut siihen aikaan raskas, koska hän oli vielä yksinkertainen ja parhaassa voimassa hääräämässä maailman kanssa ja riettaan kans­sa huvittelemassa. Ei tämä kymmenen tuhannen leiviskän paino silloin tuntunut mitään painavan omantunnon päällä, sillä rie­tas, joka oli siihen aikaan hänen ylkänsä, nosti synnin kuorman kahden eli kolmen miehen avulla, ettei tämä kuorma tuntunut mitään painavan omantunnon päällä. Ne kaksi miestä, joitten avulla rietas nosti ja kantoi synnin kuorman, oli ensiksi luon­nollinen siveys ja toiseksi kuollut usko. Luonnollinen siveys nosti säkin toisesta päästä ja kuollut usko toisesta päästä ja rietas vielä autti keskeltä. Arvattava se on, mikä voima on maailman ruhtinaalla kantamaan synnin kuormaa, koska hän vielä ottaa luonnollisen siveyden ja kuolleen uskon avuksensa. Ne kolme kantavat kyllä kymmenentuhannen leiviskän painon, niinkuin tyhjän.

Mutta koska tämä uuden ihmisen synnyttäjä, joka nyt käypi raskaana uuden ihmisen kanssa, sai toisen Ylkämiehen, niin heit­ti maailman ruhtinas häntä suosittelemasta, eikä enää auta häntä kantamassa synnin kuormaa, mutta panee vielä kateuden tähden kivet kuorman päälle ja yllyttää häntä vielä oman vanhurskauden kautta itse kantamaan synnin kuormaa, ettei tämä huono ja vihe­liäinen ihminen, joka nyt on raskas ja vielä syntymävaivassa, pitäisi tunteman omaa heikkouttaan, ja kuinka vaarallinen se on kahdenkertaisen ihmisen raskasta kuormaa omalla voimalla nostaa ja kantaa.

Pian senkaltainen raskas ihminen särkyy, jos hän nostaa jotakin raskasta yli voimainsa. Mutta se on sen vietteli­jän tarkoitus, että tämä kahdenkertainen ihminen särkyisi ja ettei hänen pitäisi kärsivällisyydellä odottaman syntymä-aikaan­sa. Maailman kunnia tekee myös sen, ettei hän tohdi rukoilla sitä suurta ja vahvaa Sankaria, joka kaiken maailman synnin kuorman on kantanut, että hän tulisi ja ottaisi pois sen raskaan kuorman, joka hänen omantuntonsa päällä makaa. Sillä katuvainen sielu, jolle synnyttämisen kipu on tullut, on niinkuin tyhmä lapsi, ettei hän taida enään sitä aikaa synnyttämisessä pysyväi­nen olla, ja tosin tämä katuvainen sielu on niin lapsellinen, niin huikentelevainen ja häilyväinen ajatuksissansa, koska uu­den­syn­tymisen vaivat rupeavat päälle käymään, ettei hän taida olla pysyväinen rukouksissa ja huokauksissa ja kärsi­vällisyydes­sä, niin kauvan kuin uusi ihminen syntyy, vaan pyörii sinne ja tänne maailman perään. Hän marssii välistä ulkona maailman tuu­lessa, ja ottaa aikaisia synnin kuormia päällensä, kantaaksensa omalla voimallansa.

Kuitenkin on Jumala luvannut pelastaa hänen helvetistä, niin­kuin me kuulemme profeetta Hosean edellä mainituista sanoista. Vapahtaja, joka näki missä tuskassa ja vaivassa tämä huono ja heikko ja viheliäinen ihminen on, tahtoo päästää hänen sielunsa helvetistä. Katuvainen sielu tuntee usein itsensä olevan kuole­man kauhistuksessa. Kuolema kauhistaa häntä niin kovin, että hän vapisee. Mutta Herra sanoo: “Kuolema, minä tahdon olla sinulle myrkky, helvetti, minä tahdon olla sinulle surma.” Jos vaan katu­vainen sielu jaksaisi sen uskoa, että Herra tahtoo hänen sielun­sa pelastaa helvetistä ja olla kuolemalle niinkuin myrkky, niin hän pääsisi pikemmin syntymävaivasta.

Koska Herra on nyt pannut sinun päällesi synnyttäväisen ki­vun, sinä katuvainen sielu, niin älä ole niinkuin tyhmä lapsi, joka ei saata olla pysyväinen, vaan ole hiljaa, ole kärsiväinen ja huuda, koska syntymävaivat rupeavat päällekäymään. Huuda niin korkealla äänellä, että se kuuluu helvetin syvyydestä taivaaseen asti, notkistain polviasi synnyttäissä ja nojaten päätäs Jeesuk­sen rintaa vasten, ottain lujasti ympäri hänen polviansa ja huutain, Isän nimeen. Sinä tiedät ilmankin kuka sen uuden ihmi­sen oikea isä on, koska sinulla on tekemistä ainoastaan yhden kihlatun miehen kanssa, joka sinun on avioliiton lupauksen alla raskaaksi teh­nyt sinä yönä, jona hän petettiin maailman huoril­ta ja joutui itse sinä yönä huokaamaan ja kauhistumaan, verta vuodattamaan ja helvetin vaivaa kärsimään, että hän omalla ve­rel­länsä nostaisi sinun sielusi vapaaksi sen viette­lijän hal­li­tuk­sesta.

Etkös sinä muista, o viheliäinen syntinen, että sinä yönä, jona hän petettiin, otti hän sinun väkisellä riettaan sylistä, ja teki sinun raskaaksi Pyhän Hengen kautta ja aviolii­ton lupauksen alla, ja aikoi ottaa sinun kirkkoon morsiamen tavalla, niin pian kuin sinä olet synnytysvaivasta terveeksi tullut. Koska sinä siis tiedät, kuka sen uuden ihmisen oikea Isä on, jonka synnyttämisen tähden syntymävaivassa olet, niin huu­da, koska tuska käypi usein ylitses, että koko maailma saapi tietää, kuka sen uuden ihmisen oikea Isä on. Sillä hän on luvan­nut, että hän tahtoo pelastaa sinun sielusi helvetistä. Hän antaa myrkkyä kuolemalle, joka sinua kauhistaa ja surmaapi hel­vetin, joka sinua peljättää.

Kumarra siis polvias Herran Jeesuksen nimeen, sinä, joka raskas olet. Avaa sinun sydämes ja huuda, sinä, joka olet syn­nyttämisen vaivassa, nojaten päätäsi Jeesuksen rintaa vasten. Ota lujasti hänen polvensa ympäri synnyttäissä ja rukoile, että sinä pian pääsisit synnytysvaivasta, ja että se uusi ihminen, joka syntyvä on, olisi täydellisesti luotu Isänsä kuvan jälkeen, ja että tämän uuden ihmisen Isä ottaisi hänen pian ylös, kylmän lattian päältä.

Me toivomme, että niinkuin Jumala kuuli Ismaelin äänen, koska tämä Abrahamin lapsi parkui maan päällä, kovan janon tähden, niin kuulee myös Jumala niitten vastasynty­neiden ja alastomain ja maailman kylmän lattian päällä itke­väis­ten lasten parkumisen, koska he nostavat silmänsä ja kätensä taivaaseen päin, ja huutavat: rakas vanhin, nosta meitä ylös kylmän lattian päältä ja kääri meitä puhtaisiin liinavaat­teisiin, pese meitä puhtaalla elämän vedellä ja anna meidän imeä armon nestettä Sinun rinnoistasi, jotka vuotavat maitoa ja huna­jaa. Kuule rakas Vanhin, itkeväisten ja vastasyntyneiden lasten huokaus: Isä meidän, joka olet taivaassa, j.n.e.

 

Evankeliumi: Matt. 9. luku 1-8 v.

 

Me kuulemme meidän pyhästä evankeliumista, että halvattu tuotiin Vapahtajan tykö, ja Jeesus sanoi hänelle: “Poikani, ole hyvässä turvassa, sinun syntisi annetaan anteeksi sinulle.” Sen johdolla pitää meidän tällä hetkellä peräänajatteleman: Minkä­kaltaisille ihmisille synnit anteeksi annetaan, eli minkäkaltai­sessa sielun tilassa ihmisen pitää oleman ennenkuin hän saapi syntinsä anteeksi?

Se halvattu ihminen, joka tuotiin Vapahtajan tykö, oli il­man epäilemättä sairas, sekä sielun että ruumin puolesta. Se tapah­tuu välistä, että muutamat ihmiset heräävät tautivuoteella, koska kuolema peljättää heitä luonnollisen taudin kautta. Sil­loin rupeavat he ajattelemaan ijankaikkisuutta, ja kuinka heidän pitää tuleman aikaan, koska täällä on niin pahoin eletty. Se tapahtuu välistä, että Jumala aukaisee muutaman sokian raukan silmät luonnollisen taudin kautta, että hän rupeaa tuntemaan ja katumaan syntiänsä.

Halvattu ihminen oli ilman epäilemättä alka­nut syntiänsä näkemään ja katumaan tautivuoteella, vaikka hänel­lä ei ollut voimaa puhua siitä asiasta Vapahtajalle. Oli myös, kuka tiesi, maailman kuorma niin suuri, ettei hän kunnian tähden tohtinut tunnustaa syntiänsä Vapahtajalle. Me arvaamme hyvin sen syntisen vaimon katumuksesta, joka itki Vapahtajan jalkain juu­ressa, eikä yhtähyvin puhunut mitään; hän itki aino­astaan syn­tiänsä, mutta ei hän saattanut maailman kunnian tähden tunnustaa syntiänsä Vapahtajalle. Ei hän viihtinyt ilmoittaa minkäkaltai­set synnit oli hänen tuntonsa päällä. Mutta hän itki ainoastaan, sillä hänessä oli vielä niin suuri maailman kunnia, ettei hän saattanut julkisesti tunnustaa syntiänsä eli sanoa Vapahtajalle minkäkaltainen synti erin­omattain oli alkanut hänen tuntoansa vaivaamaan.

Mutta ainoastaan se itkeminen kaikkein herrain sil­mäin edessä, osoittaa, ettei maailman kunnia saatta­nut häntä estää osoittamasta sielunsa tilaa koko maailmalle. Muutamat ihmiset kätkevät hedelmänsä, jota kutsutaan sentähden hengelli­seksi huoruudeksi eli huoraksi, koska he nimittäin sa­laavat itsensä, eivätkä viihti maailman kunnian tähden ilmoittaa sie­lunsa tilaa, vaikka heillä on vähän levottomuutta.

Nyt taisi tämä halvattu ihminen olla siinä tilassa, että hänellä oli totisen katumuksen ainetta, mutta ei hän saattanut ilmoittaa ihmisille, mikä puutos hänellä oli. Ei hän saattanut vielä puhua katumuksestansa mitään. Mutta Vapahtaja näki varsin hänen haamustansa ja hänen silmistänsä, että hän oli epäilyk­sissä, sentähden sanoo hän: “Poikani, ole hyvässä turvassa, sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi.” Ottakaa nyt tästä esimerkistä vaari, te katuvaiset sielut, jotka omanvanhurskauden tähden olette epäilyksessä, ja katsokaa kuinka Vapahtaja on armollinen katuvaisille.

Tämä esimerkki osoittaa, ettei Vapahtaja tahdo yhdenkään syntisen kuolemaa, vaan se on hänen tahtonsa, että jokainen, jolla on henki ja elämä, kääntyisi hänen puoleensa ja tulisi autuuden tuntemiseen, koska hän sanoi tälle halvatulle miehelle: “Poikani, ole hyvässä turvassa, sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi.” — Muutamat katuvaiset ovat epäuskoiset, eivätkä saata omistaa itsellensä näitä ja muita armon lupauksia, he sanovat: “Eivät lupaukset kuulu meille, ne kuuluvat muille, joilla on parempi katumus. Ei meillä olekaan oikeaa katumusta; vaikka Vapahtaja sanoi halvatulle: Ole hyvässä turvassa, sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi, ei hän ole sitä sanonut meil­le, jotka olemme niin suuret syntiset ja joilla ei olekaan oike­aa katumusta; jos meillekin tulisi semmoinen katumus kuin halva­tulle, niin me uskoisimme, että Vapahtaja on meillekin armolli­nen; mutta ei meillä ole senkaltainen katumus, joka Jumalan edessä kelpaa.” — Mutta kuulkaat nyt te katuvaiset sielut, mihinkä mutkaan te olette eksyneet. Te tahdotte parempaa katumusta, että te katumuksellanne pääsisitte tienaamaan armoa, kun ette omalla parannuksella saata tienata. Mutta minä sanon teille: Jos te tahdotte katumuksella maksaa teidän syntejänne, niin te saatte mennä helvettiin ja tienata siellä; jos ette tahdo ottaa armoa vastaan ilman tienaamatta, niin te saatte tienata helvetissä. En minä tiedä muuta neuvoa.

Jopa nyt pistää armonvaras nokkaansa ovenraosta ja sanoo: “Kuulkaa nyt, kuinka hän käskee katuvaisten mennä helvettiin tienaamaan armoa katumuksella. Mutta me emme mene sinne, vaikka kuinka käskettäisiin; me luotamme sen päälle että Jumala on meille armollinen, vaikka kuka sanoisi, että me olemme armon varkaita. Me otamme esimerkin tästä halvatusta miehestä, jolle Vapahtaja antoi synnit anteeksi, vaikka hänessä ei tuntunut yhtäkään katumuksen merkkiä.” — Mistä te tiedätte, että halva­tulla oli oikea katumus, koska Vapahtaja antoi hänelle synnit anteeksi, sillä ei ole missään kirjoitettu, että Jumala antaa suruttomille ja katumattomille synnit anteeksi? Mutta armonvar­kaat sanovat: “Meillä on oikea katumus, me teemme katumuksen joka päivä”. Mutta kuinkas te teette sen katumuksen ja parannuk­sen, käsilläkö te teette sen, vai suulla, vai ajatuksilla, taik­ka tahdolla ja järjellä?

Tällä halvatulla miehellä oli semmoinen katumus, ettei hän saattanut sanoa, kuinka sydän oli hänellä kipeä. Mutta armonvarkaat eivät saata sanoa muuta, kuin että sydän on heillä pehmeä ja rakas Vapahtajalle. He ovat niin rak­kaat Vapahtajalle, että he ottaisivat häntä ympäri kaulan, jos hän tulisi näkyvil­le. Mutta katuvaiset ei tahdo tulla Vapahtajan silmäin eteen, ennenkuin hätä käskee, koska he tuntevat itsensä niin huonoiksi, et­teivät he jaksa käydä, mutta muitten täytyy heitä kantaa Va­pahtajan tykö. Sillä niinkuin muut kantoivat tätä halvattua Vapahtajan tykö, niin täytyy vielä nytkin muitten kantaa epäile­väisiä sieluja Vapahtajan tykö, koska he eivät itse jaksa käydä. Mutta koska armonvarkaat ovat niin heikoiksi tul­leet, että heitä olisi muitten täytynyt kantaa Vapahtajan tykö?

Mutta asia on tämä: Että ne, jotka epäilevät Jumalan armosta, ne ovat katuvaiset, ja se ei ole muu kuin omavanhurskaus, joka estää heitä tulemasta Vapahtajan tykö; mutta ne, jotka eivät koskaan epäile Jumalan armosta, ne ovat armonvarkaat, sillä ne ottavat armon, koska vaan he tahtovat. Mutta katuvaisen sielun täytyy odottaa siksi kuin hänelle annetaan. Armonvarkaat eivät ole koskaan epäilleet Jumalan armosta; ja kuinka he saattaisivat epäillä, koska he varastavat armoa joka päivä. Se on mahdoton. Eivät he saata sanoa, kuinka ja koska katumus on tapahtunut, ja yhtä hyvin luottavat he Jumalan armon päälle.

Mutta katuvaiset sielut epäilevät usein Jumalan armosta, sillä se on mahdoton heidän uskoa, ennenkuin usko annetaan heille. Vaikka epäileminen tosin ei ole Pyhän Hengen työ, vaan epäileminen seuraa oikeasta katumuksesta. Se on merkki siihen, että entinen kuollut usko on loppunut, ja semmoisille katuvaisille sieluille, jotka epäilevät Jumalan armosta, niille sanoo Jeesus: Poikani, ole hyvässä tur­vassa, sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi. Mutta koska armonvarkaat ovat epäilleet Jumalan armosta? Koska he ovat itke­neet syntiänsä, eli synteinsä paljouden tähden tulleet halva­tuiksi, vihelijäisiksi, raadollisiksi, raajarikoiksi, alas­paine­tuiksi ja voimattomiksi, että synnin tuskan ja omantunnon vaivan tähden kaikki voimat olisivat loppuneet, kaikki usko olisi puut­tunut ja rakkaus olisi jäähtynyt? Koska ovat armonvar­kaat niin huonoiksi tulleet kuin tämä halvattu ihminen, että muitten on täytynyt heitä kantaa Jeesuksen tykö?

Minä kuulen aina kuolleen uskon tunnustajain sanovan, että heillä on uskoa, heillä on toivoa, heillä on rakkautta, heillä on hyvät ja pitkät rukouk­set, heillä on kaikki hengelliset tavarat, kun sitävastoin katu­vaiset sielut valittavat. Ei heillä ole rakkautta, ei heillä ole rukouksen voimaa, ei heillä ole mitään muuta kuin huokauksia ja kyyneleitä. Eikä ole joka aika kyyneleitäkään, koska sydän on niin kova ja niin ilkeä, et­teivät he saata edes itkeäkään. Muu­tamat katuvaiset ja murheelliset sielut luulevat, et­teivät he ole kelvolliset Vapahtajalle, koska muilla on kyyneleitä uhrata Vapahtajalle, ja heillä ei ole kyyneleitäkään, mutta ainoastansa huokauksia.

Mutta me näemme, että armonvarkailla on myös paljon kyyneleitä, joita he uhraavat kuolleelle Vapahtajalle, koska niin saarnataan, että luonnolliset taipumukset liikutetaan. Ja armonvarkaat luulevat olevansa oikein kelvolliset Vapahtajalle, koska he saattavat itkeä; mutta ne on yhtä hyvästi kelvolliset Vapahtajalle kuin maailman ruhtinaallekin ja maailman ruhtinaal­le kuin Vapahtajallekin.

Vaikka emme silti sano, että kyyneleet eivät ole kelvolliset, koska ne ovat oikeat katumuksen kyyneleet, hengellisen köyhyyden kyyneleet, elävän rakkauden kyyneleet ja kaipauksen kyyneleet, niinkuin me kuulemme monessa paikassa pyhässä Raamatussa mainit­tavan, esimerkiksi: David on itkenyt, Maria Magdalena on itke­nyt, Pietari on itkenyt, Johannes on itkenyt ja Jeesus on itke­nyt. Mutta se tulee sen päälle, minkätähden ihmiset itkevät. Sillä huorat myös itkevät, koska he eivät saa lihallista tahto­ansa täytetyksi, varkaat myös itkevät kunniansa perään, juomarit itkevät, koska paloviina nousee päähän, ja muutamat itkevät ilman aikojaan.

Me sanomme siis, ettei katumuksen kyyneleet ole laitettavat, koska katuvainen itkee syntiänsä. Mutta eivät kaik­ki katuvaiset saata itkeä, vaikka heidän katumuksensa on vielä katkerampi ja raskaampi kuin niitten, jotka saattavat itkeä. Ne ovat vasta oikein köyhät, joilla ei ole kyyneleitäkään uhrata Vapahtajalle, vaan ainoastaan huokauksia. Mutta juuri sen­kaltai­sille köyhille, huonoille, viheliäisille, raadollisille, piekse­tyille, alaspai­ne­tuil­le ja särjetyille, joilla ei ole mitään muuta kuin huokauksia, juuri niille sanoo Jeesus: “Poikani, ole hyvässä turvassa, sinun syntisi annetaan anteeksi sinulle.”

Sivi­öillä on siveyttä ja vanhurskautta omasta takaa, eivät he kaipaa niin paljon Kristuksen vanhurskautta, koska heillä on vanhurs­kautta ja siveyttä ja hyviä töitä itsellänsä. Armonvarkailla on uskoa, toivoa ja rakkautta niin paljon, etteivät he tarvitse olla näitä hengellisiä lahjoja paitsi. Eivät he koskaan vali­ta, että heillä on uskon, rakkauden ja rukouksen puutos. He saatta­vat nimittäin alati luottaa Jumalan armoon, he saattavat myös rukouksia pitää, koska he tahtovat, ja he sanovat aina rakasta­vansa Jumalaa.

Mutta katuvaisilla ei ole näitä hengelli­siä lah­joja, ei heillä ole siveyttä, ei heillä ole vanhurskaut­ta, ei heillä ole uskoa, ei ole toivoa, eikä rakkautta, ei heil­lä ole rukouksia, jotka kelpaavat Jumalalle, ei heillä ole mo­nesti kyyneleitäkään. Ei heillä ole muuta kuin syntiä ja vää­ryyttä, ja epäilystä ja rakkauden puutetta, ei heillä ole voimaa rukoile­maan, eivätkä he myös jaksa uskoa. Ne vasta ovat oikein köyhät ja raadolliset lampaat, viheliäiset, maailmalta pois heitetyt ja vihatut, suruttomilta kirotut, omaltatunnolta tuo­mitut, ijan­kaikkiseen vaivaan poisheitetyt ja helvettiin alas­painetut. Mutta semmoisille halvatuille sanoo Jeesus: Ole hyväs­sä turvas­sa, sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi.

Mutta mitä sano­vat fariseukset ja ulkokullatut, koska he kuulevat, että sem­moi­sille halvatuille annetaan synnit anteeksi. Joo, he sanovat: “Tämä pilkkaa Jumalaa.” Eivät he usko, että Ihmisen Po­jalla on valta synnit antaa anteeksi maan päällä, erinomattain semmoisil­le halvatuille, jotka eivät kelpaa maailmalle. Mutta tämän sanan kautta tulee tämä halvattu ihminen ylösnostetuksi helvetistä. Samassa kuin hän saapi syntinsä anteeksi, saapi hän Vapahtajalta senkaltaisen voiman, että hän, joka ennen ei saat­tanut liikuttaa kättänsä taikka jalkaansa johonkuhun hyvään työhön, hyppää ylös vuoteesta niinkuin peura ja kantaa suurella ilolla ja riemulla hänen vanhoja makauksiansa, joissa hän on sairastanut kauvan aikaa. Ja kaikki totiset kristityt kiittävät Jumalaa, joka antoi ihmisille senkaltaisen vallan ja sen suuren armon, että yksi halvattu ihminen pääsee ylös epäilyksen vuo­teesta ja kuoleman kahleista.

Kuulkaat nyt te halvatun ihmisen kantajat, jotka olette saa­neet sen voiman ylhäältä, että te jaksatte kantaa halvatuita Jeesuksen tykö, kantakaa heitä sen suuren Vapahtajan Jeesuksen tykö, ennenkuin he kuolevat, että he saisivat kuulla tämän su­loi­sen sanan Jeesuksen suusta: Sinun syntisi annetaan sinulle an­teeksi. Silloin te ynnä niitten kanssa, jotka kiittä­vät Juma­laa tämän suuren armon edestä, saisitte ilolla nähdä, kuinka halvatut nousevat epäilyksen vuoteesta ja hyppäävät niin­kuin peurat, koska he tulevat Jeesuksen tykö Siionin vuorelle ja veisaavat uutta virttä Jumalalle ja Karitsalle, nyt ja ijankaik­kisesti. Amen.

______________________________________

Sanomia Siionista 1899: 17-22,33-40; III Postilla /

 

 * Tornionlapin murteessa, n.s. meän kielessä “lapsi särkyy”-sanonta tarkoittaa keskenmenoa. (Ruots. missfall).