N:o 56 21 SUNN. KOLMINAISUUDESTA (alku ja loppu kateissa)

Jos meidän sydämemme tuomitsee meitä, niin on Jumala suurempi kuin meidän sydämemme. 1. Joh. 3: 20

*Jos me rakastaisimme ainoastans niitä, jotka pitävät meitä kristittynä, mutta vihaisimme niitä, jotka pitävät meitä vääränä profeettana, niin se olis sotivainen Vapahtajan käskyä vastaan, joka sanoo: rakastakaat vihollisianne ja siunatkaat niitä, jotka teitä sadattelevat.

Me tiedämme, että apostoli Johannes, joka oli Jeesuksen rakas opetuslapsi, piti suurinta murhetta niistä, jotka olit langenneet armosta. Ja vaikka hän ei ollut niin kiivas kuin Pietari saarnaamaan evankeliumia, oli hänellä kuitenkin suuri nöyryys ja hiljaisuus, jonka tähden hän oli sovelias asettamaan riitaa seurakunnassa. Sillä jo Johanneksen aikana oli vihollinen viskannut eripuraisuuden siemenet Jumalan seurakuntaan.

Mitä Johannes sanoo sydämen hillitsemisestä, on sangen merkillinen. Hän käskee kristityitä hillitä sydämensä Jumalan edessä, ettei pääsis ihmisen sydän menemään sivuitse Jumalan sanaa. Se tapahtuu vissimmästi, jos yksi kristitty ei sovita sydämensä Jumalan sanan jälkeen, jos hän ainoastans seuraa sydämensä liikutuksia, eikä ota Jumalan sanaa ojennukseksi sekä uskossa että elämässä.

Ihmisen sydän on monessa paikassa petollinen. Ja jos ihminen ainoastans uskoo sitä, mitä hän sydämessäns tuntee, ei hän ole silloin hillitsemässä sydämensä Jumalan edessä. Sen kautta tulevat riidat ja eriseurat, koska yksi sanoo: “Näin minä olen koetellut” ja toinen sanoo: “Niin minä olen koetellut.” Ja siitä tulee tinka, kuka olis oikein koetellut. Mutta jos Jumalan sana otetaan tuomariksi, niin tulee kysymys siitä, kuinkas Vapahtaja on koetellut? Kuinkas Pietari, Paavali ja Johannes ovat koetelleet?

Ja esimerkiksi, kuinka muutamat koettelemukset saattavat olla väärät koettelemukset, ottaa Johannes niitä, jotka ovat siinä sielun tilaisuudessa, että oma sydän tuomitsee. Net ovat epäilyksissä, eikä niin muodoin usko, että Jumalan armo kuuluu heille. Sillä koska omatunto eli oma sydän tuomitsee, uskovat he, että he ovat kadotukseen annetut. He uskovat ainoastans, mitä he sydämessäns tuntevat. Mutta Jumala on suurempi kuin ihmisen sydän.

Jos nyt ihmisen sydän tuntee ainoastans tuomiota ja kadotusta, ja niin muodoin tuomitsee ihmistä helvettiin, niin silloin on tämä sydämen eli omantunnon tuomio itsestänsä oikia, sillä ei armonvarkaan sydän tuomitse häntä helvettiin. Mutta siinä on sen ihmisen sydän petollinen, joka aivan tuomitsee, että Jumala tehdään valehtelijaksi, koska semmoinen ei hillitse sydämensä Jumalan edessä, ei sovita sydämensä Jumalan sanan jälkeen. Mutta Paavali sanoo: “Olkoon Jumala totinen sanoissans ja oikia tuomitessans.” Kyllä vissimmästi se ihminen tuntee oikein, jonka sydän tuomitsee häntä, mutta hän tuntee väärin siinä, ettei Jumala saata häntä armahtaa.

Nyt sanoo apostoli Johannes: “Jos meidän sydämemme tuomitsee meitä, niin on Jumala suurempi.” Se on: Jumala on suurempi kuin ihmisen sydän, sillä ei Jumala ainoastans tuomitse, vaan Hän armahtaa myös katuvaisia. Jos me rupeemme ainoastans sitä uskomaan, mitä sydän tuntee, niin me tulemme petetyksi. Sillä katumattoman ihmisen sydän ei tuomitse häntä koskaan. Ja hän ajattelee siis, ettei tuomio kuulu hänelle, mutta ainoastans armo. Katuvaisen oma sydän tuomitsee aina, ja hän ajattelee siis, ettei olekaan Jumala armollinen, vaan ainoastans vihainen.

Mutta molemmat ovat väärässä, sillä ettei kumpikaan usko muuta kuin mitä oma sydän tuntee. Katumattomat tekevät Jumalan lain valheeksi, ja katuvaiset tahtovat tehdä evankeliumin valheeksi. Tämä tulee siitä, että itse kukin ottaa oman sydämensä tuntemiset ja koettelemukset ojennusnuoraksi, eikä ota Jumalan sanaa ojennusnuoraksi. Mutta Johannes sanoo, että Jumala on suurempi kuin ihmisen sydän, ja ettei auta luottaminen ainoastans oman sydämen päälle. Mutta silloin ovat sydämen koettelemukset oikiat, jos ne sopivat Jumalan sanan kanssa yhteen.

Me kuulemme myös tämän päivän evankeliumista, ettei Vapahtaja pidä ollenkaan somana niitä ihmisiä, jotka ei tahdo uskoa, ellei he näe ihmeitä ja tunnustähtiä. Koska ihminen ei saata hillitä sydämensä Jumalan edessä, menee hän sivuti Jumalan sanaa. Ja koska oma sydän ei tuomitse häntä, tahtoo hän aivan varastaa armoa. Koska taas oma sydän aivan tuomitsee häntä, silloin hän ei tahdo uskoa ennen kuin hän näkee ihmeitä ja tunnustähtiä, että Jumala on armollinen.

Että Vapahtaja yhtä hyvin osottaa armonsa niille, jotka rukoilevat ja pyytävät apua häneltä, vaikka he ovat niin uskottomat, ettei he tahdo uskoa, ennen kuin he näkevät ihmeitä ja tunnustähtiä, se myös annetaan meille tiettäväksi tämän päivän evankeliumissa, joita meidän pitää laviammalta tutkisteleman, koska me ensinnä avuksemme huudamme hänen korkiamman voimansa, ja hänen omalla rukouksella anomme häneltä armoa kaikille murheellisille, katuvaisille, epäileväisille ja alaspainetuille sieluille, että he jaksaisit uskoa, että Jumala on heille armollinen. Kuule, o armollinen Vapahtaja, niitten murheellisten ja alaspainettuin huokaus. Isä meidän j. n. e.

Tämän päivän evankeliumissa soimaa Vapahtaja niitä ihmisiä, jotka ei tahdo uskoa hänen päällensä: “Ellette näe ihmeitä ja tunnustähtiä, niin ette usko.” Seuraavaisesti siitä pitää meidän Jumalan armon kautta tutkisteleman, minkä tähden ihmiset ei tahdo uskoa, ennen kuin he näkevät ihmeitä ja tunnustähtiä. Ensimmäinen tutkistelemus. Minkä tähden suruttomat ei tahdo uskoa, ennen kuin he näkevät ihmeitä? Toinen tutkistelemus: Minkä tähden heränneet ei tahdo uskoa, ennen kuin he näkevät ihmeitä ja tunnustähtiä? Katsokaat uskon alkajan ja päättäjän päälle, te epäuskoiset, ja älkäät enää seisoko Pyhän Hengen vaikutuksia vastaan. Kuka tiesi, jos Vapahtaja on aina osottamassa teille ihmeitä ja tunnustähtiä.

1. Minkätähden suruttomat ei tahdo uskoa, että he semmoisena ovat kadotukseen tuomitut? Minkäs tähden suruttomat ei tahdo uskoa, ennen kuin he näkevät ihmeitä ja tunnustähtiä, että heille kuuluu tuomio? Sen tähden ilmanki, että rietas on antanut heille sen uskon, että he ovat Jumalan lapset kasteesta saakka. Rietas on antanut heille heidän syntinsä anteeksi, ja hän on myös antanut heille sen vakuutuksen, että kristityt ovat väärät profeetat ja villihenget, jotka ei anna kunniallisille ihmisille omantunnon rauhaa.

Suruttomat uskovat enemmän kuin mitä Jumalan sana sisällänsä pitää. He uskovat, että kaikki ihmiset tulevat yhteen paikkaan. Ei he sitä usko, että suruttomat ovat keiturit, joita Paimen panee vasemmalle puolelle ja käskee heidän mennä siihen ijankaikkiseen tuleen, joka perkeleelle ja hänen enkeleillensä valmistettu on. Eikä suruttomat usko, että kristityt ovat Jumalan lapset. Kuinkas he saattavat sitä uskoa, koska rietas on antanut heille sen vakuutuksen, että kristityt ovat väärät profeetat ja villihenget, jotka ei ole ansainneet yhtään armoa. Ei juutalaiset uskoneet, että Vapahtaja oli Jumalan Poika, vaan he pidit häntä kansan häiritsijänä ja vääränä profeettana, jonka piti kärsimän kuoleman rangaistuksen. Samalla tavalla tuomittiin kristityt kuolemaan juutalaisilta ja pakanoilta kristillisyyden tähden.

Mutta ei tämän aikaiset juutalaiset ja pakanat tahdo tunnustaa, että he vihaavat kristityitä, vaan he ovat itse kristityt, ja kristityt ovat villihenget. Sen kaltaisen vakuutuksen on rietas antanut tämän aikaisille juutalaisille ja pakanoille, että kristityt ovat väärät profeetat ja villihenget, mutta olipa entisillä juutalaisilla sama usko, että kristityt ovat väärät profeetat ja villihenget. Mutta itsensä he pidit kristittynä. He sanoit myös Vapahtajalle: meillä on Isä, nimittäin Jumala. Juutalaisilla on siis se usko, että he ovat Jumalan lapset. Mutta ei sen aikaiset eikä tämän aikaiset juutalaiset usko, että he ovat siitä isästä perkeleestä. Ei he sitä usko ennen kuin he näkevät ihmeitä ja tunnustähtiä. Ja vaikka he näkevät ihmeitä ja tunnustähtiä tapahtuvan, ei ne sen tähden usko, että Vapahtajan jumalallisen voiman kautta semmoiset muutokset tapahtuvat, vaan he luulevat ja sanovat myös, että Beelsebubin, perkeleitten päämiehen kautta semmoiset ihmeet tapahtuvat.

Muutamat sanovat, että omantunnon vaiva on riettaan hengen vaikutus. Ja muutamat luulevat, että hengellinen ilo on riettaalta. Kuinkas he sitte uskoisit, että tämä heräys on Jumalan voiman kautta tapahtunut, koska vihollinen on kääntänyt heidän silmänsä nurin, ja niin kuin Paavali on kirjoittanut, sovaissut uskottomitten taidot, että heidän pitää valheita uskoman.

Ei paatuneet usko, että tämä heräys on Jumalasta, vaikka he näkisit ihmeitä ja tunnustähtiä, vaan he luulevat, että se on yksi perkeleen petos ja villitauti. Niin kuin juutalaiset siihen aikaan sanoit Vapahtajan ulos ajavan perkeleitä Belsebubin voimalla. Niin on myös näinä aikoina vihollinen uskottanut orjiansa, että tämä muutos ihmisten ulkonaisessa ja sisällisessä elämässä on tullut riettaalta, josta he siis päättävät, että se entinen kuollut usko oli Jumalasta, ja se entinen elämä oli oikia elämä.

Koska ihmiset joit ja tappelit, kiroisit ja varastit, huoraisit ja pidit viinakauppaa, silloin olit he kristityt. Koska he teit katumuksen ja parannuksen, ja rupeisit heittämään pois juopumuksen ja kirouksen, tappeluksen ja viinakaupan, silloin tulit he villihengiksi ja vääriksi profeetoiksi. Entinen elämä oli Pyhän Hengen vaikutus, mutta se muutos, joka nyt on tapahtunut, se on riettaalta. Sen tähden suruttomat ei usko, että heille kuuluu tuomio, ja että he siinä suruttomuuden tilassa menevät kadotukseen, jos totinen katumus ja parannus ei tule ennen kuolemata.

2. Minkä tähden heränneet ei tahdo uskoa, että Jumalan armo kuuluu heille? Minkä tähden heränneet ei usko, ennen kuin he näkevät ihmeitä ja tunnustähtiä? Heränneet eivät jaksa uskoa, koska omavanhurskaus ahdistaa heitä pois Vapahtajan tyköä. Sillä he luulevat, ettei Jumalan armo kuulu heille niin kauvan kuin heidän sisällinen olento on niin kolo ja kauhistavainen. Niitten pahain ajatusten, niin myös haluin ja himoin tähden, joita rietas tuopi mieleen, heränneet ei jaksa uskoa, että Vapahtaja ottaa katuvaisia perkeleitä vastaan, vaan he odottavat aina, että he tulisit vähän paremmaksi.

Mutta koska he tulevat pahemmaksi ja ei paremmaksi, tulee omavanhurskaus ja ryöstää heidän uskonsa. Omavanhurskaus vajottaa heitä epäilykseen. Omavanhurskaus on niin totinen olevanansa, koska hän muuttaa itsensä valkeuden enkeliksi, ja lykkää katuvaisten mieleen sen kaltaiset ajatukset, ettei ole riettaan kaltaisena menemistä Vapahtajan tykö, vaan paremmaksi pitää hänen tuleman, ennen kuin hän kelpaa Vapahtajalle.

Mutta me olemme nähneet, että itse pääperkele ei viitsi nähdä semmoisia, jotka itkevät ja huokaavat. Hän kysyy varsin: “Mikäs ulvominen se on?” Ei rietas suutu juomareille, jotka huutavat kujissa ja välistä ulvovat niin kuin nälkähukat, koska he tuntevat veren hajua. Ei rietas sano siviöille huorille, jotka itkevät kunniansa perään, että se on kissan ääni. Kyllä rietas niitä kärsii ja surkuttelee, että heidän täytyy kärsiä niin paljon vääryyttä ilman syytä, koska heitä viattomasti haukutaan. Mutta jos yksi katuvainen sielu itkee ja huokaa, silloin suuttuu rietas äijä ja sanoo: “Mikäs ulvominen se on?“

Siitä arvataan, ettei rietas ota vastaan katuvaisia, jotka itkevät ja huokaavat synteinsä tähden. Enemmän rietas pilkkaa katuvaisten kyyneleet, sillä katuvaisten kyyneleet polttavat suruttoman tuntoa niin, että suruttomat ja armonvarkaat häätyvät ulos paeta siitä paikasta, kussa kristityt ovat omantunnonvaivassa eli ilossa. Koska siis rietas ei viitsi nähdä semmoisia, jotka itkevät ja huokaavat, niin se on arvattava, että heidän täytyy mennä Vapahtajan tykö, vaikka omavanhurskaus ei voi laskea katuvaisia Vapahtajan tykö. Mutta mihinkä sitten on turva? Ei suinkaan rietas huoli heistä niin kauvan kuin het ovat katumuksessa. Ehkä hän kateuden tähden ei sois heidän tulevan armoitetuksi. Sen tähden hän kiusaa heitä hirmuisesti pahoilla ajatuksilla - - - (Amen)

______________________________________

Alkuperäinen / SKHS Kollerin kokoelma n:o 3 / Kansallisarkisto Helsinki /

Alku ja loppu kateissa. Alun eheyttämiseksi on tekstiä lisätty *-merkkiin asti, samalla kuin käsikirjoituksen alussa oleva teksti: mutta ei työllä ja totuudella. Eli ... on jätetty pois.