N:o 59 KYNTTILÄNPÄIVÄNÄ 1856 (katkoksia)

Ja kahden viikon perästä seitsemättäkymmentä surmataan Kristus, ja ei enää ole... Mutta hän monelle liiton vahvistaa yhdessä viikossa. Dan. 9: 26, 27.

Jumala osoitti profeetta Danielille, mitä tulisi tapahtumaan Kristuksen aikana, nimittäin, että maailma tappaisi Kristuksen... [1/3 sivusta puuttuu] ... kristillisyys olisi vähän aikaa. Kaiken tämän Daniel näki näyssä noin 600 vuotta ennen Kristuksen tuloa maailmaan, ja sanat ovat kirjoitettuina profeetta Danielin kirjassa, 9. luvun 26. ja 27. jakeessa. Jumala on myös muiden profeettojen kautta osoittanut, kuinka maailma ottaisi vastaan Vapahtajansa ja totisen kristillisyyden, nimittäin nurjuudella, vihalla ja... [1/3 sivusta puuttuu] ...maailma on kaikkina aikoina vihannut Kristusta ja totista kristillisyyttä, jonka Kristus perusti? Se tuntuu nyt meistä aivan käsittämättömältä. Minkä tähden juutalaisten piti ristiinnaulitseman Kristuksen ja vainoaman kristityitä?

Jos Kristus olisi ilmestynyt pakanoiden keskuudessa, joilla ei ole mitään tietoa totisesta Jumalasta, se näyttäisi vähemmän ihmeelliseltä, sillä kun apostoli Paavali saarnasi Ateenan pakanoille tuntemattomasta Jumalasta, niin he pilkkasivat häntä ja sanoivat: “Mitä tämä lipilaari tahtoo sanoa?”, ja muutamat sanoivat: “Hän näkyy tahtovan outoja jumalia ilmoittaa” (Apt. 17: 18).

Paavali tahtoi nimittäin saarnata pakanoille aivan uutta oppia, jota he eivät olleet koskaan ennen kuulleet. Eikä voinut olla kovin kummallista, että pakanat eivät tahtoneet kuulla uudesta opista, jota he pitivät vääränä oppina.

Mutta Vapahtaja ei saarnannut uutta oppia juutalaisille, vaan hän saarnasi samaa oppia kuin ylimmäiset papit, mutta vain sillä erotuksella, että hän ei selittänyt kirjoituksia aivan samalla tavalla kuin ylimmäiset papit. Ja kuitenkin Vapahtajaa vihattiin ja pilkattiin, vaikka hän ei saarnannut uutta oppia vaan ainoastaan selitti Raamattua vähän toisella tavalla kuin kirjanoppineet ja fariseukset. Minkä tähden juutalaisten sitten piti vihaaman Vapahtajaa? Niin! Sen tähden, että hän tuomitsi heidät, sillä ellei hän olisi tuominnut heitä, niin ei kukaan olisi vihannut häntä. Mutta kun hän tuomitsi heidät ja tahtoi heidän tekevän totisen parannuksen, silloin nousi omavanhurskaus heidän pääkalloonsa. Silloin he halusivat hävittää hänet, koska he uskoivat, että hän oli väärä profeetta ja villihenki, joka saarnasi väärää oppia ja johdatti ihmisen väärälle tielle.

Mutta nyt moni on valmis sanomaan, että jos Kristus olisi elänyt meidän keskuudessamme, me emme olisi vihanneet häntä, me olisimme ottaneet hänet avosylin vastaan. Me olisimme uskoneet häneen, juuri niin kuin me nytkin uskomme häneen, vaikkemme näe häntä silmillämme. Mahtaisikohan monikaan uskoa häneen, jos hän tulisi tuomitsemaan meitä? Sillä vaikka me olemme mielestämme eläneet niin jumalisesti ja kristillisesti, ettei Kristuksella olisi mitään syytä tuomita meitä, niin voisi kuitenkin olla niin, että Kristuksella olisi kirkkaammat silmät kuin meillä näkemään jumalatonta elämäämme, ja silloin hänen täytyisi tuomita meidät. Ja silloin mekin olisimme valmiit huutamaan: “Ristiinnaulitse, ristiinnaulitse”. Sillä eivät juutalaiset ole suinkaan olleet meitä suurempia syntisiä, vaikka me olemme hyvin taipuvaisia pitämään juutalaisia suurimpina syntisinä, koska he ovat ristiinnaulinneet Vapahtajan. Mutta me olisimme epäilemättä tehneet samoin, jos hän olisi tullut palvelijan hahmossa tai ympärikulkevaisena lukijaissaarnaajana. Me olisimme heti ottaneet hänet kiinni ja syyttäneet häntä maaherran edessä, jos hän olisi rohjennut kutsua meitä nurjaksi ja huorintekijäin sukukunnaksi tai jos hän olisi kutsunut meitä kyykäärmeiden sikiöiksi. Me olisimme huutaneet vielä kovemmin kuin juutalaiset: “Ristiinnaulitse, ristiinnaulitse”.

Ja juuri sen tähden, että hän tuomitsi kunniallisia ihmisiä, juuri sen tähden häntä vihattiin ja vainottiin. Juuri sen tähden häntä syytettiin maaherran edessä, koska hän oli kulkenut ympäri maata saarnaamassa ja tuomitsemassa kunniallisia ihmisiä. Tämän Jumala osoitti Danielille ja muille profeetoille 400, 500, 600, 700 vuotta aikaisemmin, jotta Jeesuksen opetuslapset ja muut totiset kristityt uskoisivat häneen, että hän on luvattu Vapahtaja. Koska hänen kävi niin kuin profeetat olivat ennustaneet, sen tähden Danielin 9. luvun 26. jakeessa lukee: “Ja kahden viikon perästä seitsemättäkymmentä surmataan Kristus, ja ei enää ole”.

Tämän päivän evankeliumissa vanha Simeon julistaa samaa Kristuksesta, nimittäin että hänet on pantu lankeemiseksi ja nousemiseksi monelle ja merkiksi, jota vastaan sanotaan, toisin sanoen he eivät tahdo ottaa häntä vastaan, ja tämä Simeonin profetia toteutuu vielä tänäkin päivänä. Sillä missä ikänä Kristusta tai oppia Kristuksesta, toisin sanoen totista kristillisyyttä saarnataan, siellä nähdään, että maailman suruton joukko hylkää hänet. Hänestä tulee silloin merkki, jota vastaan sanotaan. Se merkitsee: maailman suruton joukko hylkää hänet kokonaan ja väittää kuten juutalaiset, että se on väärä oppi ja että hän viettelee kansaa. Mutta kun Kristuksesta saarnataan niin kuin juutalaiset saarnasivat Messiaasta eli luvatusta Vapahtajasta, että hän on tuleva, mutta ei niin kuin Jeesus Nasaretilainen vaan aivan eri hahmossa, suurena maallisena kuninkaana, auttajana ruumiillisesta hädästä, silloin sokea joukko uskoo, että se on oikea oppi. Sillä siihen aikaan kun Kristus tuli maailmaan ei kukaan valittanut hengellistä hätää, mutta ruumiillista hätää tunsivat monet.

Ainoastaan vanha Simeon ja ehkä Hanna profetissa ja muutamat harvat heidän lisäkseen, joilla oli armon nälkä, tunsivat hengellistä hätää. Niin lienee asianlaita nytkin. Onko täällä joku, joka on hengellisessä hädässä, onko täällä joku hengellisesti köyhä tai hengellisesti murheellinen, joka kaipaa Israelin lohdutusta? Onko täällä joku, joka on saanut parannuskamppailun aikana vakuutuksen Pyhältä Hengeltä, ettei hänen pidä maistaa kuolemaa ennen kuin hän on saanut nähdä Herran Kristuksen? Tulkoon hän tänään Hengen kehotuksesta temppeliin. Ehkä hän saa siellä katsella Herran Voideltua, ehkä hän saa siellä ottaa Jumalan Pojan syliinsä ja painaa hänet sydäntään vasten, ja tuntea itsensä autuaaksi ja valmiiksi kuolemaan. Tule, Simeon, sinä joka olet sielunhädässä, epäuskossa ja epätoivossa ja juuri sen tähden odotat Israelin lohdutusta, odotat sitä autuaallista hetkeä, josta olet saanut aavistuksen, kun saat nähdä Jumalan lapsen ja ottaa sen syliin. Ja sinä, Hanna profetissa, älä sinäkään viivyttele vaan tule kiireesti Jumalan pyhäkköön ja vuodata palavasta sydämestäsi rukous: Isä meidän jne.

Pyhän evankeliumimme johdatuksella pitää meidän tällä hetkellä tutkistella, kuinka Kristus on pantu lankeemiseksi ja nousemiseksi monelle Israelissa ja merkiksi, jota vastaan sanotaan. Tutkistelumme ensimmäinen osa osoittaa: kuinka Kristus on pantu lankeemiseksi katumattomille ja paatuneille. Tutkistelumme toinen osa osoittaa, kuinka Kristus on pantu nousemiseksi katuvaisille. Kolmas osa osoittaa, kuinka Kristus on pantu merkiksi, jota vastaan tämän maailman viisaat sanovat. Mutta että Jumala antaisi Henkensä ja voimansa Sanan kanssa, kuule meitä, laupias Herra Jumala.

1. Että Kristus olisi pantu lankeemiseksi monelle Israelissa, sitä ei kukaan uskonut siihen aikaan, eikä nytkään voi kukaan muu uskoa tätä kuin se, joka on nähnyt omilla silmillään, että elävän kristillisyyden kautta moni lankeaa syvemmälle paatumukseen kuin hän luonnostaan oli. Juutalaisista saattoi huomata, että he tulivat Kristuksen saarnan kautta seitsemän kertaa pahemmiksi kuin he ennen olivat. Sillä mitä enemmän Kristus saarnasi heille totisesta parannuksesta, sitä kiukkuisemmiksi ja vihaisemmiksi ja kiivaammiksi he tulivat Kristusta kohtaan. Sillä kun Kristus tahtoi ajaa nuhdesaarnallaan omanvanhurskauden perkeleen ulos, silloin omanvanhurskauden perkele rupesi nousemaan kahdelle jalalle kuin karhu ja potkimaan vastaan kaikin voimin.

Toisilla perkeleillä oli vähemmän voimaa sotimaan Jumalan henkeä vastaan, joka vaikutti Vapahtajan sanojen kautta, esimerkiksi paloviinan perkeleellä, joka oli jo Johannes Kastajan nuhdesaarnojen kautta lähtenyt enimmäkseen ulos seurakunnasta, sillä evankelistat eivät kerro missään, että Kristus tai hänen apostolinsa olisivat tavanneet jonkun juovuksissa kaduilla.

Mutta omanvanhurskauden perkelepä ei tahtonut lähteä ulos fariseuksien sydämistä, vaan hän potki vastaan kaikin voimin ja irvisteli aivan hirmuisesti Kristusta vastaan, sillä kristillinen oppi opetti, että omanvanhurskauden piti lähteä ulos ihmisestä ja Kristuksen vanhurskauden tulla sijaan. Mutta omavanhurskaus ei tahtonut lähteä ulos kirjanoppineista ja fariseuksista. Sen tähden heistä tuli kristillisyyden kiukkuisimmat viholliset. He eivät voineet saada omantunnonrauhaa ennen kuin he saivat pois tieltä tuon vihatun lukijaissaarnaajan, joka häiritsi omantunnonrauhaa.

Tähän tuli lisäksi kateus, joka ei voinut kärsiä, että kansa uskoisi Kristukseen. Tämä musta henki, nimittäin kateus, hallitsi heitä, kun he sanoivat: “Tämä mies tekee monta ihmettä. Jos annamme hänen olla, niin kaikki uskovat häneen ja roomalaiset tulevat ja ottavat pois maamme ja kansamme.” He luulottelivat, että esivaltakin sekaantuisi asiaan. Huomaamme siis selvästi, että juutalaiset ja varsinkin kirjanoppineet ja fariseukset tulivat seitsemän kertaa kiukkuisemmiksi kuin he olivat ennen, ja tämä johtui juuri Kristuksen nuhdesaarnoista.

Mutta mikä tapahtui Kristuksen aikana, tapahtui myös hänen kuolemansa jälkeen, kun Kristuksen opetuslapset alkoivat saarnata samalla tavalla kuin heidän Mestarinsa, nimittäin lakia katumattomille eli suruttomalle joukolle ja evankeliumia heränneille, minkä kautta Jumalan Henki sai sijaa joidenkin ihmisten sydämissä. Silloin kirjanoppineissa ja fariseuksissa heräsi viha ja kiivaus kristityitä kohtaan, kuten kertomus Stefanuksesta osoittaa meille. Fariseukset ja kirjanoppineet, jotka istuivat kirkkoneuvostossa, suuttuivat niin Stefanuksen nuhdesaarnasta, että he kiristelivät hampaitaan vihasta ja tukitsivat korvansa, etteivät he kuulisi sellaista pilkkaa ja sellaista koiranhaukuntaa kuin he mielestään kuulivat Stefanuksen nuhdesaarnassa.

Kas, tällä tavalla Kristus on pantu lankeemiseksi monelle Israelissa eli kristikunnassa. He tulivat nimittäin seitsemän kertaa kiukkuisemmiksi kristillisyyden kautta, ja tämän vanha Simeon näki, kun hän otti siunatun lapsen syliinsä. Hän näki hengessä, että moni Israelissa pahentuisi tästä uudesta opista, mikä ei kuitenkaan ollut uusi oppi, vaan se oli sama vanha oppi, jota Mooses ja profeetat olivat saarnanneet. Mutta juutalaisten korvissa kuulosti ikään kuin Kristus ja hänen apostolinsa tahtoisivat saarnata uutta oppia, sillä he olivat aikaa sitten vajonneet kuolleeseen uskoon. Juutalaisilla oli siihen aikaan vahva kuollut usko pääkallossa, ja tämä kuollut usko oli niin luja, että he olivat valmiita menemään kuolemaan isiensä uskon puolesta.

Ja kuitenkin kuolleessa uskossa piili pelkkä omavanhurskaus. Tämä perkeleiden päämies muutti itsensä valkeuden enkeliksi heidän mielikuvituksessaan. He kuvittelivat, että kristillisyys oli väärä ja kerettiläinen oppi, joka tahtoi tehdä Mooseksen valehtelijaksi, ja sen tähden Paavali kirjoittaa juutalaisista: “Heillä on kiivaus Jumalan puoleen, mutta ei taidon jälkeen” (Room. 10: 2). Kenellä oli suurempi kiivaus vanhan opin puolesta kuin juutalaisilla, ja kuitenkin tämän kiivauden oli herättänyt vain omanvanhurskauden perkele.

Ja kenellä oli suurempi kiivaus vanhan opin puolesta kuin paavilaisilla: kun Luther alkoi saarnata totisesta kristillisyydestä, silloin nousi paavi Lutheria vastaan kuin karhu ja tahtoi polttaa tuhkaksi suuren lukijaissaarnaajan, joka häiritsi suruttoman joukon omantunnon rauhaa. Eiköhän niin voisi käydä tänäkin päivänä? Jos Jumalan Henki herättää jonkun miehen (suruttomasta) joukosta totiseen murheeseen sielustaan, jos hänen täytyy pitää vakava nuhdesaarna sokealle joukolle, joka kulkee kuin lampaat, joilla ei ole paimenta, niin sokea joukko joutuu heti silmittömän vihan valtaan sellaista miestä vastaan, joka häiritsee suruttoman joukon omantunnon rauhaa.

He ovat heti valmiita kiristelemään hampaitaan ja tukkimaan korviaan. Yksi sanoo: “Tuletko sinä tuomitsemaan kunniallisia ihmisiä!” Toinen sanoo kuten Ateenan pakanat: “Hän näkyy tahtovan outoja jumalia ilmoittaa.” Kolmas sanoo kuten juutalaiset Kastajasta: “Hänellä on perkele” (Luuk. 7: 33). Tällä tavoin syntyy hengellinen viha sokeassa joukossa, joka juuri totisen kristillisyyden tähden tulee seitsemän kertaa pahemmaksi kuin se oli ennen.

Ja tässä tapauksessa Kristus on pantu lankeemukseksi monelle Israelissa, toisin sanoen kristikunnassa nousevat kaikki perkeleet sellaista parannussaarnaajaa vastaan: paloviinan perkele, huoruuden perkele, kunnian perkele ja varsinkin omanvanhurskauden perkele, joka on kaikkien näiden serkku. Siitä seuraa hengellinen viha, ja tämä tekee heidät sokeiksi, niin että he näkevät totisessa kristillisyydessä vain kerettiläisyyttä ja haaveilua, sillä omavanhurskaus ei voi sietää, että joku tulee tuomitsemaan kunniallisia ihmisiä. Katso, tällä tavoin Kristus on pantu lankeemiseksi monelle Israelissa. Moni pahentuu niin, että tahtoo sammuttaa vihansa Kristusta kohtaan kristittyjen veressä.

2. Katselkaamme nyt toiseksi, kuinka Kristus on pantu nousemiseksi monelle Israelissa. Evankelistojen kertomuksista voimme nähdä, ketkä ihmiset tulivat nostetuiksi kadotuksesta Kristuksen kautta: publikaanit ja syntiset, toisin sanoen suuret ja törkeät syntiset, heräsivät katumukseen ja murheeseen synneistään Johannes Kastajan ja Kristuksen nuhdesaarnojen kautta. Ja vaikka tämä heräys publikaanien ja syntisten joukossa ei ollut kovin vakava, ennen kuin Pietari piti helluntaipäivänä voimallisen nuhdesaarnansa kevytmieliselle joukolle, joka pilkkasi Pyhän Hengen vaikutuksia, silloin vasta he saivat pistoksen sydämeensä, mutta tämä suuri heräys ei olisi tapahtunut yhden nuhdesaarnan kautta, jollei heidän omatuntonsa olisi tullut jo ennen valmistetuksi Johannes Kastajan ja Kristuksen saarnojen kautta.

Mutta joka tapauksessa me näemme, että muutamat harvat sielut olivat vakavasti heränneitä jo Kristuksen saarnatessa, esimerkiksi Sakkeus ja se halvattu mies, jonka Jeesus paransi ja jolle hän sanoi: “Sinun syntis annetaan sinulle anteeksi” (Mark. 2: 5). Mutta erinomattain se vaimo, joka itki Jeesuksen jalkojen juuressa, oli vakavasti herännyt ja etenkin huoruuden synti painoi raskaasti hänen tuntoaan. Onko täällä joku sellainen vaimo, jonka omatunto on pakottanut hänet pesemään kyynelillään Jeesuksen jalkoja ja kuivaamaan niitä päänsä hiuksilla? Onko täällä joku halvattu, joka tahtoo antaa kantaa itsensä Jeesuksen luo ollessaan omantunnon vaivoissa ja sydämen ahdistuksessa?

Täällä on kyllä kaikkina aikoina kiroilijoita, tappelijoita, juomareita, huoria ja huorimiehiä, jotka ovat valmiita huutamaan: “Ristiinnaulitse, ristiinnaulitse.” Täällä on kyllä myös omavanhurskaita fariseuksia ja ulkokullatuita, jotka ovat valmiita syyttämään kristityitä maaherran edessä. Täällä on juutalaisia, jotka sanovat: “Meillä on Isä, nimittäin Jumala” mutta pyytävät kuitenkin tappaa Kristuksen, koska heillä on kuollut usko pääkallossa.

Johanneksen evankeliumin 8. luvun 30. jakeessa lukee, että monet juutalaiset uskoivat häneen. Mutta millainen usko heillä oli, kun he alkoivat heti väitellä hänen kanssaan ja vastustaa hänen oppiaan. Koko seuraavissa jakeissa kuvatusta keskustelusta käy ilmi, että näillä juutalaisilla oli kuollut usko, vaikka he uskoivat Kristukseen, Mutta ei kuollut usko voi tehdä ihmistä autuaaksi. Kuollut usko on kuin pumpuli sydämen ympärillä, mutta tämän kuolleen uskon alla on perkele piilossa sydämen kuopassa. Siellä on vielä viha ja vaino totista kristillisyyttä kohtaan, siellä on riita ja kiivaus totisia kristityitä kohtaan. Jos siihen aikaan oli juutalaisia, jotka uskoivat Kristukseen ja kuitenkin riitelivät Kristuksen kanssa, niin on nykyäänkin sangen monta juutalaista, jotka uskovat Kristukseen ja vihaavat silti elävää kristillisyyttä sydämen pohjasta.

Mutta täällä ei ole luultavasti monta, jotka itkevät Jeesuksen jalkojen juuressa, ei monta Sakkeuksen kaltaista, jotka tahtovat maksaa vääryydellä saadun tavaran nelinkertaisesti takaisin, ei monta halvaantunutta, joiden täytyy antaa kantaa itsensä Kristuksen tykö, kun he ovat sielunhädässä. Ja kuitenkin sellaisille katuvaisille, murheellisille, särjetyille, epätoivoisille sieluille Kristus on pantu nousemiseksi. Sellaisille hän sanoo: “Sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi. Hän rakasti paljon, sen tähden hänelle annetaan paljon anteeksi.” (Luuk. 7: 47)

Katsokaa nyt, te murheelliset, te särjetyt, te epätoivoiset sydämet, katsokaa, että teidän tähtenne Kristus on hikoillut verta yrttitarhassa. Teidän tähtenne hän on huutanut ristillä, teidän tähtenne hän on myös noussut kuolleista, ja teidän sielujenne nostamiseksi epätoivon syvyyksistä hän on saarnannut evankeliumia köyhille ja teidän edestänne hän rukoilee Isältään armoa ja armahdusta, mutta maailman edestä hän ei rukoile.

3. Kolmanneksi Kristus on pantu merkiksi, jota vastaan sanotaan. Tätä merkkiä, nimittäin Kristusta ja hänen oppiaan vastaan on sanottu paljon kaikkina aikoina. Eivät ainoastaan tämän maailman viisaat, joilla on paljon huomautettavaa itse oppia vastaan, vaan myös oppimattomat ovat sanoneet paljon totista kristillisyyttä vastaan, missä ikänä se on ilmestynyt ihmisten keskuuteen. Kun totinen kristillisyys ensin tuli maailmaan, juutalaiset pitivät sitä vääränä oppina ja pakanat pitivät kristillisyyttä hirveänä haaveiluna. Niin muodoin Kristus ja hänen oppinsa saivat vastustusta joka taholta. Tämä on nyt merkki, jota vastaan sanotaan. Mutta me kuulemme vielä paljon sanottavan tätä merkkiä vastaan. Sillä heti kun joku ihminen herää jossakin seurakunnassa, perkeleen seuraajat ovat valmiit sanomaan vastaan ja pilkkaamaan. Heränneitä pidetään kaikkialla kerettiläisinä, haaveilijoina ja villihenkinä. Heillä ei ole odotettavanaan armoa perkeleeltä ja maailmalta. Mutta ne jotka pilkkaavat ja ivaavat tällä tavoin pyhiä asioita, saavat kerran nähdä, ketä he ovat pistäneet.

Perkeleen seuraajilla, jotka sanovat tätä merkkiä vastaan ja pilkkaavat Kristuksen Hengen työtä ihmissydämessä, näillä perkeleen seuraajilla ei ole, sanon minä, kovin pitkää iloa. Vaikka he tänään ja huomenna ja ylihuomenna kiroavat urhoollisesti ja juovat urhoollisesti ja tanssivat ja huvittelevat maailman tavalla, niin heidän täytyy kuitenkin pian astua siihen pimeään luolaan, jota kutsutaan haudaksi, pohjattomuudeksi, helvetiksi. Silloin he saavat kenties liian myöhään havaita hulluutensa ja katua, mutta ilman toivoa lunastuksesta. Sillä mitä enemmän ihminen vastustaa ja pilkkaa niitä, jotka ovat murheellisia, sitä suuremman velan hän saa niskoilleen tuomiopäivänä, sitä useammat perkeleet pilkkaavat häntä pohjattomassa syvyydessä ja sanovat: “Oletko lukijainen? Oletko haaveilija? Oletko katuvainen? Oletko pyhimys? Ehkä aiot astua yksin ylös taivaaseen?”

Sellaista pilkkapuhetta katuvainen syntinen saa kuulla usein maailmassa. Ja jos hän on päässyt sinne asti kristillisyydessään, että hän tohtii tunnustaa uskonsa Kristukseen ja sanoo olevansa Jumalan lapsi. Silloin vasta maailma hämmästyy, niin kuin ylimmäinen pappi repäisi vaatteensa ihmetellessään Nasaretilaisen hengellistä ylpeyttä, kun hän julkesi korottaa itsensä kaikkien muiden ihmisten yläpuolelle tunnustamalla olevansa Jumalan Poika.

Mutta niin korkealle täytyy kristityn kiivetä taivaan portailla eli niin kovasti täytyy hänen kolkuttaa taivaan portille, että se avataan. Silloin hän voi pelkäämättä tunnustaa maailmalle olevansa Jumalan lapsi, eikä silloin tee mitään, että maailma pilkkaa häntä. Kutsukoon maailma häntä kerettiläiseksi, haaveilijaksi tai villihengeksi tai hengellisesti ylpeäksi, se ei liikuta häntä, kun hän vain saa sen autuaallisen vakuutuksen, että hän on Jumalan lapsi.

Vanha Simeon oli kauan aikaa odottanut Israelin lohdutusta ja saanut sisällisen vakuutuksen eli autuaallisen toivon Pyhältä Hengeltä, ettei hänen pidä maistaman kuolemaa ennen kuin hän on nähnyt Herran Kristuksen. Tämä hänen sydämellinen kaipauksensa ja autuaallinen toivonsa täyttyi, kun Maria, Jeesuksen äiti, kantoi Poikansa temppeliin. Silloin vasta hän tunsi olevansa valmis kuolemaan, kun hän sai nähdä Herran Kristuksen.

Niinpä ei kukaan, joka odottaa vakavasti Israelin lohdutusta, kukaan herännyt tai katuvainen syntinen ei voi olla valmis kuolemaan ennen kuin hän saa nähdä Herran Kristuksen ja painaa hänet sydäntään vasten. Sinne asti sinun täytyy kilvoitella, sinä vanha Simeon, että saat ensin lupauksen Pyhältä Hengeltä ja sitten odotat kärsivällisesti ja nöyrästi sydämellisellä kaipauksella ja rukouksella sitä autuaallista hetkeä, jolloin saat nähdä Herran Kristuksen. Sillä et sinä voi kuolla autuaallisella kuolemalla, jollet saa nähdä Herran Kristusta ja syleillä häntä. Se merkitsee: sinun täytyy tuntuvasti kokea armon voimaa sydämessäsi ennen kuin voit sanoa: “Nyt sinä Herra lasket palvelijasi rauhaan menemään sanasi jälkeen, sillä minun silmäni ovat nähneet Sinun autuutesi, jonka Sinä valmistit kaikkien kansain eteen valkeudeksi valistamaan pakanoita, ja Sinun kansasi Israelin kunniaksi.” Amen.

_______________________________________

Alkuperäinen ruotsinkielinen / A. Merikallion kokoelma / Oulun maakunta-arkisto /