N:o 67 PYHÄIN PÄIVÄ (alku ja loppu kateissa)

...skat. Eivät he ymmärrä saarnaa, mutta kerran he tulevat palavan kosken alimmaiseen korvaan. Siellä on yksi pappi, joka opettaa heitä ymmärtämään saarnaa.

Koska meidän Vapahtajamme piti vuorisaarnaa, ei tainnut olla monta, jotka olisivat ymmärtäneet saarnaa. Sillä siinä joukossa, joille tämä vuorisaarna saarnattiin, oli ilman epäilemättä monta, jotka hoipertelivat viinassa. Vaikka ei ole tosin mainittu koko Uudessa Testamentissa, että yksikään olisi päissä ollut Vapahtajan aikana. Mutta maailman, eli sen hengellisen hukan nisistä ei ole moni päässyt eli vieraantunut, joka silloin tuli vuorisaarnaa kuuntelemaan. Vielä nytkin tahtoo maailma olla rakas niille, jotka kokoontuvat kuuntelemaan Jeesuksen vuorisaarnaa. Jopa sitten ne, jotka eivät tule ollenkaan kuuntelemaan. Niillä taitaa olla eri Jumala palavan kosken alimmaisessa korvassa, joka pitää vuorisaarnaa punssilasissa.

Nyt pitäisi meidän rukoileman niiden edestä, jotka tulevat kuuntelemaan Jeesuksen vuorisaarnaa, että korvat aukenisivat. Että he kuulisivat, mikä autuuden järjestys sillä miehellä on, joka saarnaa korkean katon alla isossa kirkossa, kussa seinät eivät ole vastaamassa. Mutta koska neljän seinän sisällä saarnataan, vastaavat seinät niin kovin, että ääni ei pääse ulos kuulumaan. Profeetat välistä saarnasivat vuorille ja kukkuloille, mutta meidän täytyy välistä saarnata seinille ja penkeille, koska ihmiset eivät ole kuulemassa.

Ja nyt, sinä korkea katto, kuule, koska ihmiset eivät ole kuulemassa, mitä Henki saarnaa seurakunnille, että kivien pitää huutaman, jos lapset lakkaavat huutamasta: “Hoosianna Daavidin Pojalle!” Me toivomme, että Jumalan lasten pitää huutaman: “Hoosianna Daavidin Pojalle,” niin kauan, kuin henki heissä on. Mutta kuoleman jälkeen ei yksikään huuda, jos ei helvetissä, jotka viinassa hoipertelevat. Kuule sinä korkea ja ylistetty, joka korkean katon alla saarnaat. Kuule, jos joku nöyrä ja katuvainen sielu huutaa: Isä meidän j. n. e.

Tämän päivän evankeliumi on otettu Jeesuksen vuorisaarnasta, joka pidettiin taivaan alla monen tuhannen ihmisen läsnäollessa. Siinä oli pakanoita koossa, jotka eivät ymmärtäneet monta sanaa siitä saarnasta. Eivätkä ne, jotka eivät ole Jeesuksen oikeita opetuslapsia, ymmärrä vielä nytkään.

Me olemme ennen saarnanneet monesta autuudesta, jotka tästä vuorisaarnasta löytyvät, mutta nyt me saarnaamme yhdestä autuudesta, että jos pakanat kuulisivat yhden autuuden, joka on muiden perustus ja alku, niin me toiste saarnaisimme toisesta autuudesta. Jos tämä kirkko silloin olisi seisomassa, ja me olisimme silloin elämässä, ja muut olisivat elämässä, jotka tässä Herran huoneessa ovat istumassa. Mitäpä auttaa kuolleille saarnata. Eivät ne kuule kuitenkaan. Koska Daavid sanoo: “Kuka kiittää sinua tuonelassa?” niin hän ymmärtää vissimmästi sen kaltaisia kuolleita, jotka ovat vajonneet niin syvälle tuonelaan, etteivät he kuule enää, eivätkä näe, missä reikä olisi pohjattomuuden avarassa katossa, kusta he pääsisivät ylös valkeuteen.

Ensimmäinen tutkistelemus. Autuaat ovat hengellisesti vaivaiset, sillä heidän on taivaan valtakunta. Tässä paikassa puhuu Vapahtaja ensimmäisestä autuudesta armonjärjestyksessä. Ei niin, kuin siinä olisi kyllä, että yksi ihminen on hengessä vaivainen ja toinen murheellinen, kolmas siveä. Vaan tämä armonjärjestys on niin ymmärrettävä, että hengellinen köyhyys on heräyksen alku, jonka jälkeen tulee murhe. Ja sen jälkeen seuraa siveys. Se on yksi nöyrä ja alle annettu mielenlaatu, joka tulee sen hengellisen murheen perästä.

Eikä ole tämä armonjärjestys sillä lailla ymmärrettävä, että hengellinen vaivainen on jo koko armonjärjestyksen läpi käynyt, vaan hänen pitää kaikki nämä askeleet läpi käymän, ennen kuin hän saattaa omistaa itsellensä iankaikkisen elämän. Mutta hengellinen köyhyys on ensimmäinen askel elämän tiellä. Siinä on jo riisuttu pois kaikki oma hyvyys. Mutta siitä ensimmäisestä askeleesta pyörtää moni herännyt ihminen maailmaan.

Koska nimittäin tuhlaajapoika oli Isänsä hyvyyden haaskannut, tuli hän hengessä köyhäksi. Mutta ei hän sen tähden mennyt Isän tykö, vaikka kaikki oma hyvyys oli loppunut, vaan hän meni yhden porvarin tykö siinä maakunnassa, ja rupesi sen porvarin palveluksessa sikoja paimentamaan. Se merkitsee, että omavanhurskaus otti hänet rengiksi ja pani hänet sikoja paimentamaan. Se on hengellisessä tarkoituksessa ne hirveät ja sikalaatuiset ajatukset, joitten kanssa herännyt ihminen taistelee. Ei omavanhurskaus ilmoita itseänsä heränneille niin kuin yksi rietas, joka on heidän sielujensa murhaaja, vaan hän ilmoittaa itsensä niin kuin yksi kunniallinen ja rikas porvari, jolla on paljon tavaraa. Ja vaikka tämä porvari on niin ahne, ettei hän anna tuhlaajapojan mitään syödä sikain kanssa siitä ruuhesta, josta he särpivät, yhtä hyvin luulee tämä tuhlaajapoika, että hän nyt sillä lailla saapi ravintonsa, että hän paimentaa sikoja. Se on hengellisessä tarkoituksessa: herännyt ihminen luulee saavansa omantunnon rauhan, koska hän taistelee niitten pahojen ja sikaluontoisten ajatusten kanssa.

Mutta ei omavanhurskaus anna hänelle omantunnon rauhaa, vaan hän lykkää mieleen: “Ei Isä ota sinua vastaan tämän kaltaisena traasuperkeleenä, ennen kuin sinä olet tienannut sen verran, että sinä saatat kunniallisesti osoittaa itsesi Isälle. Me arvaamme hyvin, että Isä olisi ottanut hänet vastaan, jos hän olisi varsin mennyt Isänsä tykö, koska hän tuli köyhäksi. Mutta ei tuhlaajapoika mennytkään Isän tykö, vaikka hän oli tullut köyhäksi, vaan hän meni ensinnä sen porvarin tykö tienaamaan jotakin.

Niin tekee myös herännyt ihminen, koska hengellinen köyhyys tulee päälle. Ei hän mene varsin Vapahtajan tykö niin huonona ja viheliäisenä, kuin hän on, vaan hän menee ensin omanvanhurskauden porvarin tykö. Ja tämä porvari panee hänet sikoja paimentamaan. Se on: omavanhurskaus panee häntä taistelemaan niitten sikaluontoisten ajatusten kanssa, niin myös himoin ja haluin kanssa. Hengessä köyhä ihminen luulee sillä tienaavansa omantunnon rauhan.

Mutta tuo porvari on niin ahne, ettei hän annakaan tuolle tuhlaajapojalle sitä ruokaa, jota siat syövät. Ei anna omavanhurskaus heränneille omantunnon rauhaa, vaikka he kuinka paimentaisivat sikoja ja taistelisivat ajatusten, himojen ja halujen kanssa. Ei hengessä köyhä ihminen saa omantunnon rauhaa omalla parannuksella. Omavanhurskaus tahtoo estää sinua tulemasta Isän tykö. Hän tahtoo nälyttää sinua. Hän tahtoo tappaa sinut nälkään.

Sinä tunnet kyllä, että sinä olet huonossa tilaisuudessa, koska kaikki oma hyvyys on loppunut. Kaikki siveys on loppunut. Usko on loppunut. Rakkaus on loppunut. Rukouksen voima on loppunut. Ei ole mitään jäljellä siitä hengellisestä tavarasta, jota sinä olet saanut Isältä. Kauas olet raukka eksynyt maailmaan, vieraalle maalle. Ja niin kauas kaitunut pois Taivaallisen Isän talosta, ettei rakas Vanhin kuule enää sanomiakaan tuhlaajapojasta. Ei hän tiedä, onko tämä raukka enää elämässä, vai onko hän jo kuollut.

Mutta ehkä kuinka huonossa ja viheliäisessä tilassa sinä olet, niin et sinä onneton raukka sen tähden mene Isän tykö, vaan sinä menet sen porvarin tykö. Ja tämä porvari panee hänet sikoja paimentamaan. Kuinkas kauan sinä aiot paimentaa sikoja, ennen kuin sinä menet Isän tykö ja sanot: “Isä, minä olen syntiä tehnyt taivasta vastaan ja sinun edessäsi, enkä ole mahdollinen sinun lapseksesi kutsuttaa. Mutta anna minun olla niin kuin yksi huonoin sinun palvelijoistasi.”

Moni herännyt ihminen on vielä paimentamassa sikoja. Moni on jo monta ajastaikaa ollut omanvanhurskauden orjuudessa. Moni on jo nälkään kuolemassa sikolätissä. Ja vaikka omavanhurskaus ei anna mitään palveluspalkasta, eivät he kuitenkaan mene taivaallisen Isän tykö, vaan jäävät paimentamaan sikoja siihen asti, että hengellinen kuolema tulee. Eivätkä nämä raukat, jotka omanvanhurskauden palveluksessa paimentavat sikoja, kuole tietämättömyyden tähden eli sokeuden tähden, mutta juuri oman huolimattomuutensa tähden, etteivät he mene Isän tykö, koska he vielä jaksavat käydä, vaan paimentavat sikoja niin kauan, että hengellinen nälkä tappaa. Omavanhurskaus on niin ahne, ettei hän anna semmoisille sian ruokaa, sillä hän pelkää, että nämä nuoskat luontokappaleet kupsottelevat.

Me ymmärrämme tästä tuhlaajapojan elämän laadusta, ettei hengellinen köyhyys, vaikka se on heräyksen alku ja ensimmäinen askel elämän tiellä, saata kurittaa ja alas painaa ihmisen omaavanhurskautta, sillä moni on tosin tullut hengessä köyhäksi, mutta eivät kaikki hengessä köyhät ole vielä menneet Isän tykö. He ovat aina paimentamassa sikoja. Omavanhurskaus on saanut sen kaltaisen voiman, että hän panee heitä väkisin paimentamaan sikoja. Ja nämä nuoskat luontokappaleet ovat lihan himot ja halut, huoruuden kiusaukset, ahneuden kiusaukset, maailmanrakkaus ja vanha Aatami, joka on pilannut heidän kristillisyytensä. Kuusi perkelettä käy hirmuisesti heränneen ihmisen päälle ja raataa hänen tuntoansa, niin kuin hukat raatavat lampaita. Mutta seitsemäs perkele muuttaa itsensä valkeuden enkeliksi ja sanoo: “Näitä sikoja pitää sinun kaitseman. Näitten likaisten himojen ja halujen kanssa pitää sinun taisteleman. Niitten kanssa pitää sota oleman. Jos et sodi niiden kanssa, niin ne syövät kaiken sinun kristillisyytesi.”

Ja se on ihmeellistä, että vaikka herännyt ihminen näkee Jumalan sanasta, ettei sillä tule autuaaksi, että hän omalla voimalla ja omalla parannuksella taistelee niitten sikaluontoisten ajatusten kanssa, kuitenkin hän taistelee niitten kanssa ja luulee sillä tienaavansa omantunnon rauhan. Sota pitää oleman niitten perkeleitten kanssa, mutta ei sillä mielellä, että hän sillä jotakin tienaa.

Omavanhurskaus panee usein heränneitä tienaamaan autuutta omalla parannuksella. Ja koska he eivät tienaa sillä mitään, niin panee omavanhurskaus muutamia tienaamaan paremmalla katumuksella ja suuremmalla omantunnon vaivalla. Mutta minä sanon: “Joka tahtoo autuuden voittaa tienaamisella, hän saa mennä helvettiin tienaamaan. Ei ihminen saata omantunnon vaivalla lunastaa sieluansa. Mutta omantunnon vaivassa pitää sinun yhtä hyvin oleman, vaikka et mitään tienaa. Sinun pitää ...

_______________________________________

Jäljennös / Kolarin kirkonarkisto /

Alku ja loppu kateissa.