N:o 73 2 RUKOUSPÄIVÄNÄ 1851 (AAMUSAARNA) (katkoksia)

Päiväsaarnan teksti Apostolien tekojen 13: 38. Sentähden olkoon teille tiettävä, rakkaat veljet, että teille tämän kautta ilmoitetaan syntien anteeksiantamus.

Luetusta pyhästä tekstistämme voivat sekä katuvaiset että katumattomat syntiset omistaa itselleen Jumalan armon ja syntien anteeksiantamuksen. Katumattomien syntisten ei ole ensinkään vaikea uskoa armolliseen Jumalaan, koska katumattomat eivät ole tehneet mitään pahaa. Ainakaan heidän omatuntonsa ei syytä heitä huoruudesta, murhasta, varkaudesta tai muista törkeistä synneistä ja paheista. Ei heidän omatuntonsa syytä heitä ahneudesta tai kateudesta. Se ei syytä heitä ylpeydestä, ylensyömisestä ja juopumuksesta. Omatunto ei syytä heitä tottelemattomuudesta vanhempia ja isäntiä kohtaan. Se ei syytä heitä mistään rikoksesta, joka voisi saattaa heitä epätoivoon. Katumattomien on siis helppo omistaa itselleen Jumalan armo ja syntien anteeksiantamus.

Mutta katuvaiset syntiset eivät voi niin helposti uskoa, koska omatunto syyttää heitä ja perkele tuomitsee heitä. Omatunto syyttää heitä rikoksista kaikkia Jumalan käskyjä vastaan. Se syyttää heitä itserakkaudesta ja maailmanrakkaudesta, mikä on epäjumalanpalvelusta eli rikos ensimmäistä käskyä vastaan. Se syyttää heitä kirouksesta ja Jumalan nimen turhaan lausumisesta, mikä on rikos toista käskyä vastaan. Omatunto syyttää heitä lepopäivän häpäisemisestä, mikä on rikos kolmatta käskyä vastaan. Se syyttää heitä tottelemattomuudesta vanhempiaan kohtaan, mikä on rikos neljättä käskyä vastaan. Se syyttää heitä vihasta, katkeruudesta, torasta ja tappelusta, mikä on rikos viidettä käskyä vastaan. Omatunto syyttää heitä haureudesta ja irstaasta elämästä, mikä on rikos kuudetta käskyä vastaan. Se syyttää heitä varkaudesta, mikä on rikos seitsemättä käskyä vastaan. Se syyttää heitä valheesta ja panettelusta, mikä on synti kahdeksatta käskyä vastaan. Se syyttää heitä ahneudesta ja kateudesta, mitkä on kielletty yhdeksännessä käskyssä. Se syyttää heitä kaikkinaisista synnillisistä himoista ja haluista, joita heränneet tuntevat sisällään.

Perkele herättää pahat ajatukset, pahat himot ja synnilliset halut, kuten vihan, katkeruuden, ahneuden ja kateuden, huoruuden himon, ylpeyden, kunnianhimon ja omanvanhurskauden. Kun kaikki nämä perkeleen ahdistukset tulevat katuvaiselle syntiselle, silloin hän ei voi uskoa, että Jumala on armollinen ja että Hän antaa synnit anteeksi, sillä omavanhurskaus tuomitsee nyt katuvaisen syntisen ja sanoo: Sinä et voi tulla Vapahtajan tykö, koska olet niin suuri syntinen. Sinun täytyy ensin koettaa tehdä parannusta. Sinun täytyy ensin tulla paremmaksi sisällisesti. Jos Jumala vielä antaisikin sinulle anteeksi ehdolliset syntisi, joita olet tehnyt ennen maailmassa, niin et voi olla Jumalan lapsi, koska teet vieläkin joka päivä syntiä ajatuksilla. Sinulla on melkein aina pahoja ajatuksia, pahoja himoja ja synnillisiä haluja. Kuinka sinä, jota perkele alinomaa kiusaa, voit olla Jumalan lapsi? Ei, sanoo omavanhurskauden perkele. Sinä et voi tulla Vapahtajan tykö katuvaisena perkeleenä, vaan sinun täytyy tulla ensin vähän perkelettä paremmaksi ennen kuin voit uskoa, että Jumala on armollinen.

Jos nyt Vapahtaja itse sanoo, että Hänen täytyy armahtaa katuvaisia perkeleitä, niin ei omavanhurskauden perkele salli katuvaisen uskoa, että Vapahtaja ottaa vastaan ja armahtaa katuvaisia perkeleitä. Omavanhurskaus herättää semmoisia ajatuksia murheellisessa ja katuvaisessa sielussa, että Vapahtaja ei voi armahtaa katuvaista perkelettä, sillä omavanhurskaus sanoo: “Niin kauan kuin syntinen on paha kuin perkele, hän ei voi tulla Vapahtajan tykö”.

Mutta suruton joukko ei epäile koskaan autuudestaan. Se, jolla on kuollut usko pääkallossa, voi elää kuin pakana, eikä hän kuitenkaan epäile koskaan Jumalan armosta. Omavanhurskaus herättää armonvarkaassa hyviä ajatuksia itsestään. Armonvaras ajattelee näin: “En minä ole suurin syntinen. En minä ole pahin. Maailmassa on monia, jotka ovat olleet minua jumalattomampia. Daavid teki sekä huorin että murhan, ja kuitenkin hänet luettiin Jumalan lasten joukkoon, mutta minä en ole tehnyt huorin enkä murhannut, miksi minun sitten pitäisi mennä helvettiin. Ei, helvettiin en joudu koskaan.” Niin ajattelee armonvaras. “Minä olen elänyt siveästi ja rehellisesti maailmassa enkä ole koskaan ansainnut joutuvani helvettiin. Jos Jumala tuomitsee minut helvettiin, niin hän on väärä. Onko Jumala luonut ihmisen palamaan helvetissä?” Niin ajattelee se, jolla on siveys autuuden perustuksena.

Hänellä on sama usko kuin Nikodeemuksella, ettei vanha ihminen voi uudestisyntyä. Nikodeemus oli kunniallinen ja jumalaapelkääväinen mies, mutta ei hän uskonut, että vanha ihminen voi uudestisyntyä. Ei hän uskonut myöskään, että Jeesus Nasaretilainen oli Jumalan Poika ja maailman Vapahtaja. Nikodeemus lausui uskontunnustuksensa tullessaan yöllä Jeesuksen tykö: “Mestari, me tiedämme, että sinä olet Jumalasta opettajaksi tullut” (Joh. 3: 2). Se usko oli Nikodeemuksella, että Jeesus oli hengellinen opettaja, että Jumala oli lähettänyt hänet maailmaan opettamaan ihmisiä, kuinka heidän pitäisi elää voittaakseen autuuden, mutta että Jeesus Nasaretilainen olisi Jumalan Poika ja maailman Vapahtaja, sitä Nikodeemus ei uskonut. Ja maailman siveyden esikuvilla on vielä nykyään se usko, että Vapahtaja ei ole Jumalan Poika vaan epätavallinen ihminen, joka on varustettu suuremmilla lahjoilla kuin muut ihmiset. Maailman siveyden esikuvat väittävät, että Jeesuksella oli suurempi ymmärrys kuin muilla ihmisillä, mutta maailman siveät ihmiset eivät voi koskaan uskoa, että hän on Jumala, joka on luonut maailman. Sitä eivät maailman siveät ihmiset voi koskaan uskoa.

Sen tähden väittävät myös kaikki maailman siveyden esikuvat, että Vapahtajan hengellisellä ja ruumiillisella kärsimisellä, jota me kutsumme Kristuksen ansioksi, ei ole voimaa sovittaa meitä Jumalan kanssa. Vapahtaja ei siis ollut sovintouhri maailman syntien edestä. Hän ei ole kärsimisellään lunastanut ketään kuoleman ja perkeleen vallasta, mutta opillaan ja esikuvallaan hän on niin kuin joku muu hengellinen opettaja osoittanut meille tietä taivaaseen. Jos parannamme elämäämme ja elämme siveästi, niin Jumalan täytyy antaa meille syntimme anteeksi, ei Jeesuksen Kristuksen kärsimisen ja kuoleman tähden, vaan sen tähden, että me olemme parantaneet elämäämme ja eläneet jumalisesti ja siveästi parannuksen jälkeen. Jumala unohtaa entisen jumalattoman elämämme, jos parannamme itseämme ja tästedes vaellamme siveyden tiellä ja vietämme pyhää elämää. Sellainen usko on nyt Nikodeemuksella ja hänen uskonveljillään.

Mutta katuvainen syntinen ei voi nyt saada omantunnonrauhaa omalla parannuksella. Hän saa tehdä työtä niin paljon kuin haluaa oman ja toisten sielujen parannukseksi, mutta vanha synninvelka pysyy silti aina maksamatta. Palvelija, joka oli Herralleen velkaa 10 000 leiviskää, ei voinut koskaan maksaa syntivelkaansa, vaikka omavanhurskaus herätti hänessä väärän luulon, että hän pystyisi maksamaan, jos vain saisi aikaa. Sen tähden hän rukoili: “Ole kärsivällinen minun kanssani, minä tahdon kaikki maksaa sinulle” (Matt. 18: 29). Mutta millä hän ajatteli maksaa suuren synninvelkansa? Luultavasti hän ajatteli maksaa suuren synninvelkansa omalla parannuksella, mutta katuvainen syntinen, jonka omatunto on herännyt, ei voi saada omantunnonrauhaa oman parannuksen kautta. Hänen täytyy mennä koko siveytensä ja koko jumalanpelkonsa kanssa helvettiin ja maksaa velka siellä, jollei hän saa anteeksi täällä armonajassa.

Mutta totisesti heränneen ei ole helppo uskoa Jumalan armoon. Heränneellä ihmisellä ei ole pelkästään vanha synninvelka omallatunnollaan, vaan myös uusi synninvelka, josta apostoli valittaa: “Minä näen toisen lain minun jäsenissäni, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja ottaa minut vangiksi synnin laissa”. (Room. 7: 23). Herännyt tuntee, että hän tulee pahemmaksi eikä paremmaksi oman parannuksen kautta. Perkele tulee päivä päivältä kiukkuisemmaksi. Hän herättää kaikenlaiset synnilliset himot ja halut, joita ihminen ei ole tuntenut koskaan suruttomuuden tilassa.

Sen tähden apostoli sanoo, että laki herätti minussa kaikkinaisen himon, toisin sanoen laki herättää heränneessä omassatunnossa oikean synnintunnon. Laki osoittaa, kuinka monta pahaa ajatusta ihmisellä on, kuinka monta synnillistä himoa ja halua hänen sisällään on, ja kun herännyt ihminen ei pääse irti näistä pahoista ajatuksista, hänen täytyy viimein langeta epätoivoon, koska hän havaitsee, ettei ihminen voi millään tavoin ansaita Jumalan armoa ja syntien anteeksiantamusta. Omavanhurskaus nousee kuin muuri katuvaisen syntisen ja Vapahtajan väliin. Kun apostoli sanoo päivän tekstissä, että Kristuksen kautta teille julistetaan syntien anteeksiantamus, niin ... (loppu kateissa)

_______________________________________

Alkuperäinen, ruotsinkielinen / A. Merikallion kokoelma / Oulun maakunta-arkisto.