N:o 77 2 RUKOUSPÄIVÄNÄ 1856 (PÄIVÄSAARNA)

Virsikirjan numero 27, kolmas värssy. Jumalattoman rukous on Herralle suuri kauhistus, sillä pyhyys ompi kädessäs, ei paha pysy edessäs.

Nämä sanat ovat otetut suomalaisesta virsikirjasta 27. virrestä. Niin kuin me kuulemme, on virsikirjan tekijä muistanut, mitä David ja Salomo ovat kirjoittaneet Raamatussa jumalattoman rukouksesta, että se on kauhistus Jumalalle. Mutta minkä tähden jumalattoman rukous on suuri kauhistus Jumalan edessä? — Joo, sen tähden, että jumalaton ihminen rukoilee semmoisia, joita Jumala ei saata hänelle antaa. Niin kuin esimerkiksi katumaton ryöväri, joka rukoili, että Kristus päästäisi hänet ristiltä pois, se rukous tuli pilkkaamiseksi sillä lailla, että se oli tyhmä anomus, koska sillä katumattomalla ryövärillä ei ollut sitä uskoakaan, että Jeesus oli Kristus, Jumalan Poika. Ei hänellä ollut semmoinen uskokaan, että Jeesus totisesti saattaa sen tehdä, jos hän tahtoo.

Jos se katumaton ryöväri olisi rukoillut tällä lailla: “Minä uskon totisesti, että sinä olet Jumalan Poika, ja että sinulla on se voima, että sinä saatat päästää minua kuoleman vaivoista, jos sinä näkisit sen soveliaaksi, mutta minä tunnen, etten ole vielä valmis kuolemaan, sen tähden rukoilen minä sinua, että sinä päästäisit minua tällä kerralla kuolemasta, että minä saattaisin oikean katumuksen tehdä ja tulla valmiiksi kuolemaan, jos armon aikaa lisättäisiin.”

Jos, sanon minä, se katumaton ryöväri olisi sillä lailla rukoillut, totta hän olisi jonkinlaisen vastauksen saanut. Mutta koska hän ei uskonut, että Jeesus, se ristiinnaulittu, oli Jumalan Poika, niin se tuli pilkkaamiseksi koko se rukous, jos vielä ei pilkkaamamieli olisi ollutkaan. Meidän on työläs uskoa, että ihminen, joka varmasti tietää, että hänen pitää kahden eli kolmen tunnin sisällä kuoleman, jaksaisi enää pilkata ketään.

Mutta jos me vielä olettaisimme, ettei sillä ryövärillä ollut pilkkaamamieli, niin hänen rukouksensa tuli kuitenkin pilkkaamiseksi, koska hän ei uskonut, että Jeesus on Jumalan Poika. Niin tulee monta kertaa jumalattoman sanat pilkkaamiseksi, vaikka heillä itsellä ei olisikaan pilkkaamamieli. Sillä se on välistä tyhmä anomus ja mahdoton asia, jota he anovat. Jumalaton ihminen rukoilee välistä pahaa lähimmäiselleen, ja välistä hän rukoilee semmoisia, jotka ovat hänelle itselleen vahingolliset.

Opetuslapset rupesivat koston pyynnöstä anomaan, että tuli tulisi taivaasta polttamaan kaupungin asuvaisia, jotka eivät antaneet heille ruokaa rahan edestä. Vaikka nyt Jumala kerran kuuli Joosuan rukouksen, ettei aurinko laskisi ennen kuin kaikki pakanat tapettaisiin. Ja koska profeetta Elia sanoi: “Tulkoon valkia taivaasta polttamaan viisikymmentä miestä”, niin se tapahtui niin, sillä Herra Sebaot osoitti silloin kiivautensa, koska pakanat eivät uskoneet sanaa. Ne rangaistukset tapahtuivat silloin muille pakanoille esimerkiksi ja varoitukseksi, että he rupeisivat tuntemaan Jumalan vihaa, ja pelvonkaan tähden lakkaisivat vainoamasta profeetoita. Vaikka eivät pakanat sen tähden tee parannusta, jos vielä mitä näkisivät, kuinka toisille pakanoille on käynyt.

Mutta Uudessa Testamentissa ei ole yksikään kristitty rukoillut kostoa pakanoille. Mutta pakanat kyllä rukoilevat, että kristityille kävisi väärin, niin kuin muutamat pakanat vielä tällä ajalla meidän muistoon ovat rukoilleet Jumalaa, että raittiuden saarnaaja tulisi juomariksi. Ja semmoiset pakanat, joille tulee ilo kristittyjen vahingosta, mitäs ne rukoilevat muuta kuin aivan pahaa. Erinomattain ne riettaan enkelit, jotka iloitsevat kristityn lankeamisesta, ne soisivat kyllä, että kristityitä paiskattaisiin kattilaan ja itse he seisoisivat kannen päällä.

Muutamat pakanat eivät välitä, vaikka tapettaisiin, saati vain kristityt tulisivat vahinkoon. Muutamat pakanat eivät välitä, vaikka he itse menisivät helvettiin, saati he saisivat kristityitä pois maasta. Niin esimerkiksi juutalaiset huusivat: “Tulkoon Jeesuksen, Nazarenuksen veri meidän päällemme.” Ja Herra on antanut sen asian tapahtua, niin kuin juutalaiset silloin huusivat kostoa taivaasta itse päällensä ja lastensa päälle.

Niin on myös kosto tullut heidän päällensä ja heidän lastensa päälle. Ja se Jumalan rangaistus ja kosto on tullut heidän päällensä Jerusalemin hävityksen aikana, koska koko heidän valtakuntansa loppui. Mutta heidän lastensa päälle on Jumalan rangaistus tullut sillä lailla, että he ovat niin kuin muukalaiset maan päällä, ettei heillä yhtään isänmaata ole, ja ovat vielä sittenkin niin paatuneet, etteivät he viitsi kuulla Kristuksesta mitään, jonka esivanhemmat tappoivat, vaan he odottavat aina sitä maallista messiasta, joka heitä korjaa iankaikkisiin majoihin.

Eikä niittenkään rukous ole muu kuin kauhistus Jumalan edessä, jotka rukoilevat, että Jumala varjelisi heitä ja heidän lapsiansa niin hulluiksi tulemasta, kuin nämä heränneet ovat. Siinä on vanha faari opettanut lapsiansa oikein rukoilemaan. Ja jos Jumala semmoisia rukouksia kuulisi, niin he menisivät kaikki helvettiin yhdessä läjässä. Mutta meidän toivomme on, ettei Jumala kuule kaikkia jumalattoman rukouksia, vaikka kuinka Baalin papit huutaisivat: “Baal, kuule meitä!” Sillä heidän jumalansa taitaa olla kuuro ja mykkä, vai onko hän nukkumassa?

Mutta meidän toivomme on, että Israelin Jumala kuulee, mitä oikeat Israelin lapset rukoilevat hengessä ja totuudessa. Sillä näkyväisesti on Jumala varjellut Israelin lapsia pakanain päällekarkaamisesta, vaikka nyt pakanat ajavat teitä takaa Punaisen meren rannalle. Onpa Jumala antanut teidän päästä poikki Punaista merta kuivilla kengillä. Ja viholliset ovat hukkuneet Punaisen meren aalloissa. Ja te Israelin lapset, olette veisanneet kiitosvirttä Herralle toisella puolella merta. Ja Herra on luvannut, että hän tahtoo johdattaa teitä siihen luvattuun maahan, josta rieskaa ja hunajaa vuotaa, jos ei kärsimättömyys tulisi teidän päällenne tässä korvessa, ja te kärsimättömyyden tähden kuolette korvessa, niin kuin muutamat teistä ovat jo kuolleet.

Rukoilkaa nyt, Israelin lapset, että se suuri Sotasankari, joka teidän edestänne sotii, ja on tähän asti varjellut teitä, ettei pakanat ole saaneet teitä tappaa, rukoilkaa, että se suuri Israelin Paimen varjelisi teitä vielä tästedes, että te jaksaisitte tämän korven läpi mennä ilman napisematta. Kuule, Israelin Paimen, Israelin nöyrä rukous, koska hän painiskelee sen tuntemattoman kanssa koko yön siihen asti, että aamurusko koittaa. Isä meidän j. n. e.

Toisen rukouspäivän korkean messun teksti löytyy kirjoitettuna Luukkaan evankeliumin 11. luvussa 9. värssyssä, ja kuuluvat sanat näin: “Anokaat, niin teille annetaan, etsikäät, niin te löydätte, kolkuttakaat, niin teille avataan.”

Koska tämän päivän tekstissä kaikki on pantu anomisen päälle, etsimisen päälle ja kolkuttamisen päälle, niin pitäisi meidän katseleman, kutka ne ovat, jotka totisesti anovat, etsivät ja kolkuttavat. Ensimmäinen tutkistelemus: Anovatkos suruttomat Jumalalta mitään? Toinen tutkistelemus: Anovatkos armoitetut Jumalalta mitään?

Ensimmäinen tutkistelemus. Anovatkos suruttomat Jumalalta mitään? Joo! He anovat, mutta se on usein maailman Jumala, jolta he anovat, sillä suruttomat eivät tunne oikein, minkä kaltainen taivaan Jumala on. Usein sanovat pakanat tuntevansa, minkä kaltainen Jumala on, mutta Paavali todistaa, etteivät he ole pitäneet Jumalaa tunnossa. Sen tähden saarnasi hän pakanoille Ateenassa siitä tuntemattomasta Jumalasta. Ja koskapa suruttomat pitävät Jumalaa tunnossa? Jos heillä olisi Jumala mielessäkään, niin he voisivat välttää niitä suurempia syntejä. Mutta ei heillä ole Jumala mielessäkään, jopa sitten tunnossa. Sen tähden on myös Jumala suruttomille tuntematon. Eivät suruttoman ajatukset ole Jumalan päällä, mutta maailmaan ne menevät. Sitä saapi myös herännyt ihminen tuta, kuinka usein ajatukset menevät maailmaan, kuinka ne lentävät yhdestä paikasta toiseen, ja harvoin saapi se nuhteleva henki tunnossa niitä ajatuksia pysähtymään Jumalan päälle.

Kuinka siis suruton ihminen saattaa anoa Jumalalta, jota hän ei tunne? Ei hän tunne Jumalan ankaraa vanhurskautta, kuinka hän saattaa armon tuta? Koska siis suruton ihminen anoo jotakin Jumalalta, niin hän anoo semmoisia, joita Jumala ei saata hänelle antaa sen tähden, että ne ovat hänen sielullensa vahingolliset. Rikkaat luulevat usein, että Jumala teki heitä rikkaaksi, ja koska kristitty tutkii rikkaan pakanan elämää Jumalan sanan valkeudessa, niin havaitaan, että vääryydellä hän on rikastunut. Ahneuden perkele on opettanut häntä ottamaan köyhiltä niin paljon kuin hätäiset ovat joutuneet antamaan hänelle, kun heillä on ollut tarve ostaa häneltä jotakin.

Eikä nukkunut omatunto ole koskaan jälistäpäin soimannut armottomuudesta, vaan hän lohduttaa itseään sillä omanvanhurskauden konstilla, että hän on oikean laskun tehnyt kaikille. Kyllä varmaan oikea lasku saattaa olla pääkallossa, mutta heränneen omantunnon mukaan semmoinen juutalainen ei ole koskaan tehnyt oikeaa laskua. Mitäs nyt semmoinen juutalainen anoo Jumalalta, jos Jumala joskus johtuisi hänelle mieleen? Hänen pyyntönsä on, että hän enemmän ja enemmän voittaisi, ja se kuin ihmisen suurin halu on, se on myös hänen rukouksensa.

Mitäs esimerkiksi juomari anoo Jumalalta? Olisikohan juomarin anomus semmoinen, että viinaporvari ei panisi hänelle yhtään piiskaa, vaikka kuinka surkia jano olisi? Me olemme nähneet, että juomarin suurin halu on, että hän saisi sitä juotavaa, vaikka kuinka paljon maksaisi. Eikä yksikään kristitty saata niin suurella hartaudella ja kauniilla rukouksilla anoa Jumalalta hengellistä viinaa, kuin juomari anoo viinaporvarilta niitä polttavaisia riettaan pisaroita: “O, rakas Jeesuksen ystävä, anna yksi pisara vuotaa minun suuhuni!” Voi, voi, jos kristityt olisivat niin suuressa hartaudessa kuin juomari, koska hän on rukoilemassa viinaporvaria, niin he saisit olla juovuksissa joka päivä.

Tässä näette nyt suruttoman ihmisen anomuksia. Ne ovat semmoiset anomukset, että rietas saattaa heitä parhaiten auttaa. Mitäs esimerkiksi huora anoo Jumalalta. Onko se hänen anomuksensa, että Jumala herättäisi kaikki huorakumppanit, että he tulisivat häntä haukkumaan ja soimaamaan entisestä huoruudesta? Minä luulen, että suruttomatkin saattavat todistaa, että se ei ole huoran rukous, että kaikki nuoret miehet rupeisivat häntä soimaamaan koreudesta ja huoruudesta, sillä semmoinen anomus sotii kokonansa hänen luontoansa vastaan. Mutta se on tavallisesti huoran rukous ja sydämellinen halu, että se eli se poika tulisi hänen tykönsä.

Semmoiset ovat suruttomain rukoukset. Ne ovat semmoiset, että rietas saattaa heitä paremmin auttaa kuin Jumala. Jos he etsivät jotakin, niin se on joku maallinen huvitus eli maailman ilo. Jos he kolkuttavat, niin se on joku ovi, jonka takana viinaporvari makaa, eli semmoinen ovi, jonka takana huora makaa. Armon oven päälle armonvarkaat eivät kolkuta, sillä he sanovat, että armon ovi on auki heille.

Toinen tutkistelemus. Mitäs heränneet anovat Jumalalta? Se on kysymys, jota meidän pitäisi laveammalta selittämän. Heränneet tuntevat Jumalan ankaran vanhurskauden, ja sen tähden he pitävätkin Jumalaa tunnossansa. Mutta muutamat heränneet luulevat, etteivät he tunne vielä Jumalan vanhurskautta oikein. Sen tähden he rukoilevat, että Jumala antaisi heidän vielä paremmin ja kovemmin tuta sitä ankaraa vanhurskautta. He tahtovat tuntea suurempaa tuskaa ja omantunnon vaivaa. He luulevat, ettei omatunto ole vielä oikein herännyt, vaikka se tuomitsee heitä helvettiin. Siinä tilassa eivät heränneet ymmärrä anoa Jumalalta armoa, vaan aivan tuomiota ja omantunnon vaivaa. Se on niin kuin lapsi sanoisi vanhemmille: Isä, äiti, piiskaa minua, minä olen tehnyt pahaa. Mutta vanhemman sydän on semmoinen, ettei hän piiskaa, vaikka tuo hulliainen tahtoo, vaan vanhin piiskaa, koska hän tuntee, että lapsi on sen ansainnut.

Jos nyt vanhin tekisi sen hulliaisen anomuksen jälkeen, niin hän sais piiskata tuota kaksi, kolme kertaa peräsiltään. Ei tosin moni lapsi sano: “Äiti, piiskaa, minä olen tehnyt pahaa.” Mutta nuo hulliaiset, joita me heränneeksi kutsumme, ne sanovat kyllä niin: “Jospa Jumala minua oikein kurittaisi, että minä tulisin pahuuttani oikein tuntemaan.” Tosin on pyhä Paavali niin kirjoittanut, että Hän kurittaa sitä, jota Hän rakastaa. Mutta ei Jumala sitä tee niitten hulliaisten anomuksen jälkeen, vaan sen jälkeen Hän piiskaa, kuin Hän näkee niiden tarvitsevan. Ja tavallisesti kurittaa vanhin pahankurista lasta siihen asti, että ylpeys hänessä alenee. Jos vanhin on piiskannut yhtä pahankurista lasta kolme kertaa yhtä perää, eikä ylpeys ole vielä alentunut, ei vanhin enää saata neljättä kertaa piiskata, sillä ei vanhemmalla ole enää sitä toivoa, että tuon lapsen ylpeys sillä keinolla alenee.

Moni herännyt ihminen on tosin tämän heräyksen alussa sanonut: “En usko vielä, että minun tuntoni on oikein herännyt.” Ja sen tähden he rukoilivat, että Jumala herättäisi heidän tuntonsa vielä paremmin, vaikka tunto oli jo monta kertaa tuominnut helvettiin. Mutta jota enemmän heränneet rupesivat tuntemaan armonjärjestystä, sitä enemmän he huomasivat, että omavanhurskaus oli seurassa, koska he rupesivat vaatimaan suurempaa tuskaa ja omantunnon vaivaa. Omavanhurskaus panee ensin heränneitä oman parannuksen tielle. Ja koska he tunsivat, että he tulevat pahemmaksi, mutta eivät paremmaksi, silloin pani omavanhurskaus toiselle kyljelle ja sanoi: “Et sinä ole vielä oikein herännyt.”

Emme tiedä, kuinka kauan joku tuhlaajapoika olisi jo sikoja paimentanut, mutta sen me tiedämme, että jollei tuhlaajapoika nouse ylös ja mene Isän tykö, niin hän kuolee nälkään. Kuinkas on nyt sinun kanssasi, sinä tuhlaajapoika? Etkö vielä ole väsynyt paimentamasta sikoja? Eikös tule hätä siinä vieraassa maassa, kussa sinä onneton raukka olet paimentamassa sikoja? Eikös tule mieleen tämä tarpeellinen ajatus: Kuinka monella palvelijalla Isän huoneessa on parempi tila kuin sinulla. Älä enää paimenna sikoja, sinä tuhlaajapoika, vaan nouse ylös ja mene Isän tykö, ja sano: “Isä! Minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinun edessäsi, enkä ole mahdollinen sinun lapseksesi kutsuttaa, mutta annan minun olla niin kuin yksi sinun huonoimmista palvelijoistasi.” Minä luulen, tuhlaajapoika, että Isä odottaa sinua, ja on odottanut jo kauan aikaa. Ja minä luulen, että Isä ottaa sinua ilolla vastaan ja tekee vielä häitä, koskas tulet.

Ne heränneet, jotka ovat omanparannuksen tiellä ja paimentavat sikoja, rukoilevat kyllä Jumalaa, että hän tulisi avuksi siinä suuressa sodassa. Mutta heidän anomuksensa ei ole aina sovelias. Sillä se palvelija, joka oli kymmenen tuhatta leiviskää velkaa, rukoili väärin, koska hän sanoi: “Herra, ole kärsivällinen minun kanssani, ja minä tahdon kaikki maksaa.” Tämä palvelija oli kyllä herännyt, koska hän oli tullut tuntemaan, kuinka suuri synnin velka oli. Mutta omavanhurskaus oli pannut häntä oman parannuksen tielle, koska hän luuli saattavansa synnin velkaa maksaa, jos hänelle lisättäisiin armon aikaa.

Ja niitä on monta, jotka seuraavat sen saman palvelijan askeleita. He tekevät sitä omaa parannusta ja rukoilevat: “Herra, ole kärsivällinen meidän kanssamme ja me tahdomme kaikki maksaa.” Erinomattain silloin, koska heidät kutsutaan tilintekoon, eli koska kova tauti heitä ahdistaa ja kuolema peljättää. Silloin he tosin rukoilevat: “Herra, ole kärsivällinen meidän kanssamme, ja me tahdomme kaikki maksaa, me tahdomme tästedes totisen parannuksen tehdä, jos Herra lisäisi meille armon aikaa.” Mutta semmoiset lupaukset, jotka tehdään tautivuoteella, ovat kyllä totiset, mutta ne unohdetaan pian.

Muutamat saavat vielä synnin velan anteeksi, koska he tuntevat armonmerkkiä, ja yhtä hyvin tulevat he jälistäpäin armonvarkaiksi, koska ei ole valvominen, ja alkavat kiristelemään kanssapalvelijaansa kurkusta. Mutta ei se ole Jumalan syy, että semmoiset tulevat armonvarkaiksi, vaan se on oma syy, koska he eivät valvo. He luottavat sen entisen päälle ja ajattelevat: Ei Jumala ota armoansa takaisin, vaikka kuinka armottomat olisimme lähimmäistä kohtaan.

Kolmas tutkistelemus. Mitäs kristityt eli armoitetut sielut anovat Jumalalta? Niin kuin kristitty tuntee, kuinka vaarallinen tämä maailma on, ja kuinka viekas vihollinen on vetämään ja houkuttelemaan armoitetuita sieluja maailmaan, osittain luvallisuuden kautta, osittain uhkausten kautta, ja vielä niitten sisällisten kiusausten kautta, niin täytyy kristityn olla joka päivä anovainen ja kerjäläinen.

Koska armonvarkaat sanovat: “Meille on armon ovi auki,” ja epäuskoiset sanovat: “Armon ovi on suljettu,” niin täytyy kristityn sanoa: “Ei armon ovi aukene ilman kolkuttamatta.” Mitä armonvarkaat sanovat, että ovi on auki, ei ole muu kuin itsepetollisuus, sillä niille on helvetin portti auki, mutta ei taivaan ovi. Mutta katuvaisille avataan armon ovi, koska he kolkuttavat sen päälle.

Ja niin kuin kristityt tuntevat syntiänsä joka päivä, niin he ovat myös joka päivä katuvaiset. Ja koska rietas tahtoo joka päivä sulkea heiltä armon ovea, niin heidän täytyy myös joka päivä kolkuttaa armon oven päälle siihen asti, että se aukenee. Armonvarkaitten ei tarvitse kolkuttaa, jotka sanovat: “Armon ovi on auki.” Epäuskon vangit ei jaksa kolkuttaa, ja sen tähden he sanovat: “Armon ovi on suljettu.” Mutta katuvaiset ja uskovaiset, ne kolkuttavat siihen asti, että armon ovi aukenee. Eikä muutoin hyvin kävisi, jos he lakkaisivat kolkuttamasta.

Nyt me olemme siis osoittaneet, mitä suruttomat anovat, mitä heränneet anovat ja mitä kristityt anovat. Suruttomat nimittäin anovat Jumalalta, mitä heidän sydämensä halu on, kaikkea hyvää maailmassa: rikkautta, iloa, lihan huvitusta, maailman kunniaa ja hekumaa, komeat rakennukset, komeat hevoset, kauniit ja koreat tyttäret, ja mitä muuta mieleen tulee. Semmoiset asiat ovat suruttoman mielessä yötä päivää. Mutta suruton ihminen ei muista aamusta iltaan asti, mikä hänellä on ollut mielessä, eli mitä hän olisi päivän mittaan ajatellut.

Mistä hän sitten tietää, mitä hänellä sydämessä on? Sydämestä tulevat pahat ajatukset, sanoo Vapahtaja. Mutta suruton ei paljon huomaa, mitä hän ajattelee. Kuitenkin on se yksi paikka, josta kaikki ne joutavat ajatukset tulevat. Ja tämä paha paikka on suruttomalle tuntematon. Kuitenkin hän anoo ja rukoilee sitä, mitä hän sydämessänsä halaa ja rakastaa. Ei se ole ihmisen rukous, mitä hän suullansa lukee, mutta se on ihmisen oikea rukous, mitä hän sydämellänsä halaa ja rakastaa.

Herännyt ihminen tuntee kaikki nämä pahat ajatukset, himot ja halut pahaksi, ja sotii kaikesta voimasta niitä vastaan. Mutta ei hän kuitenkaan pääse niistä erilleen, niin ettei ne tule ja tuki. Kuitenkin sotii hän niitä vastaan ja rukoilee, että hän pääsisi niistä vapaaksi. Mutta kun herännyt ihminen sotii paljon omalla voimalla perkeleitten kanssa, tulee hän usein voitetuksi niiltä ja lankeaa epäilykseen. Silloin tulee myös mahdottomuus, ettei hän jaksa uskoa. Ei hän jaksa omistaa Kristuksen vanhurskautta, ja hän sanoo: “Ei armon ovi ole auki.” Ja niinpä se tuntuu monesti, ettei ole armon ovi auki.

Mutta niillepä on tämän päivän tekstissä kirjoitettu: Anokaa, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan. Niin sanoo Jeesus. Teille hän sanoo, te katuvaiset, murheelliset ja raskautetut, te epäileväiset, jotka seisotte oven takana ja katsotte toistenne päälle, te jotka huokaatte, te joilla on totinen halu autuaaksi tulla, mutta ette tohdi tehdä väkivaltaa taivaan valtakunnalle: älkää seisoko ahtaan portin takana laiskana ja huolimattomana, vaan kolkuttakaa niin kovin, että taivas ja maa tärisee, että kaikki koirat heräisivät haukkumaan.

Minä luulen, että ovenvartija on vielä valvomassa, että hän kuulee, koska köyhä matkustavainen tulee kaukaa huutamaan ja kolkuttamaan. Minä luulen, että hän tulee ulos kysymään: “Kukas olet, joka niin kovin kolkutat taivaan oven päälle?” — Minä olen köyhä matkustavainen, pitkän matkan päästä kulkevainen, väsynyt matkamies, monta vaarallist´ vaellan retkeä, ja minä rukoilen, että te laskisitte minut sisälle lämpimään lepäämään.

Ja ovenvartija huutaa sotaherralle: “Yksi väsynyt matkamies on tullut tänne kolkuttamaan ja tahtoo sisälle tulla. Lasketaankos häntä sisälle?” Niin sotasankari vastaa ja sanoo ovenvartijalle: “Mitä sinä päästät maan päällä, se on päästetty taivaassa. Laske sisälle ne väsyneet matkamiehet, jotka kolkuttavat armon oven päälle. Laske sisälle ontuvat, sokeat ja raajarikot, jotka häihin kutsutut ovat. Laske sisälle ne murheelliset, raskautetut, katuvaiset, epäileväiset ja kolkuttavaiset, jotka totisesti ovat isoovaiset ja janoovaiset, heikkomieliset, maailmalta ylönkatsotut.”

Mutta ylpeät, komeat maailmassa, ja vihollisen sotasankarit, jotka pyrkivät maailman tavaran ja kunnian perään, jotka sanovat, että armon ovi on auki, ne saavat mennä siihen valtakuntaan, jossa portit aina ovat auki, josta mahtuu se suuri maailman ruhtinas ynnä joukkoinensa, hevosmiehet, ratsasmiehet, juomamiehet ja pallomiehet, korttimiehet, verkamiehet, silkkihuorat, nokiperkeleet, hattarat ja mettän perkeleet, jotka saattavat hyvin komeasti elää, saattavat juoda, kirota, tapella, pilkata katuvaisia ja vastustaa. Kaikille niille on armon ovi auki siinä alimmaisessa taivaassa, kussa maailman ruhtinas herrana istuu. Ja maailman viisaat, maailman rikkaat ja kunnialliset raatiherrat istuvat pöydän ympäri ja nauravat omaa hulluuttansa. Mutta huokaavaiset, murheelliset, katuvaiset, itkeväiset ja maailmalta ylönkatsotut ajetaan pois pimeyden valtakunnasta. Niille sanoo, ei ainoastaan ahneuden perkele ja huoruuden perkele, vaan myös kunnian perkele ja siveyden perkele: “Mene pois tästä huokaamasta ja ulvomasta, muutampi ulkokullattu!”

Mihinkäs paikkaan te nyt menette, te murheelliset, itkeväiset ja parkuvaiset opetuslapset, koska Jeesus on kuollut ja te olette jääneet niin kuin orpolapset, koska vanhin kuolee? Jokohan te menette yksinäisyyteen lukittujen ovien taakse juutalaisten pelvon tähden itkemään ja parkumaan? Vai menettekös hautaan katselemaan, onko tosi, mitä Maria Magdalena on teille muistellut, että Jeesuksen ruumis on viety pois?

Minä luulen, että kuolleen uskon haudassa ei löydy mitään muuta, kuin käärinliinat ja hikiliinat. Mutta minulla on se toivo, että se ristiinnaulittu ja orjantappuroilla kruunattu Kuningas tulee pian murheellisten opetuslastensa tykö. Ja Maria Magdalena, joka istuu haudan partaalla ja vuodattaa rakkauden ja kaipauksen kyyneleitä, saa ensimmäiseksi nähdä Jeesuksen, ja muut opetuslapset saavat myös pian nähdä ristiinnaulitun ja orjantappuroilla kruunatun Kuninkaan elävänä. Ja he ihastuvat, koska he näkevät Herran. Viimein hän osoittaa haavojansa Tuomaalle, joka ei vielä usko. Pistä nyt, Tuomas, sormesi naulain reikään. Pistä nyt, Tuomas, kätesi kylkeen, jos tohdit. Eli pane kätesi suun eteen ja mene loukkoon häpeämään, eli sano: “Minun Herrani ja minun Jumalani.” Amen!

______________________________________

Alkuperäinen / Kollerin kokoelma n:o 33 / SKHS Kansallisarkisto Helsinki /