N:o 81 3. RUKOUSPÄIVÄNÄ 1851

Aamusaarnan teksti Ps. 110: 3. Sinun voittos päivänä palvelee sinun kansas sinua mielellänsä pyhissä kaunistuksissa: sinun lapses synnytetään sinulle niinkuin kaste aamuruskosta. Votum.

Daavidin 110. psalmi on kokonaan profetia Vapahtajasta, vaikka se kaikkien profetioiden tavoin näyttää vaikealta ymmärtää varsinkin niille, jotka eivät tunne kristillisyyden oikeaa olemusta. Daavid puhuu nimittäin siitä, että messiaanisen valtakunnan alku ja olemus ovat Vapahtajan persoonassa. Hän osoittaa, kuinka Vapahtaja kurittaa vihollisiaan eli kristillisyyden vastustajia, ja kolmannessa värssyssä hän osoittaa, kuinka oikeat kristityt rukoilevat Herraa hänen saatuaan voiton pakanoista sekä että Vapahtaja saa paljon lapsia eli paljon niitä, jotka kutsuvat häntä Isäksi.

Nyt on huomattava, että Vapahtaja itse on käyttänyt tätä psalmia todisteena, kun hän väitteli juutalaisten kanssa Kristuksesta. Jumaliset juutalaiset tahtoivat väittää, että luvattu Vapahtaja polveutuisi ruumiillisesti Daavidista, mutta he eivät voineet käsittää, kuinka Daavidin poika saattoi olla Daavidin Herra ja päämies eli Luoja. Daavid tunsi kuitenkin, että Kristus oli hänen Herransa ja Luojansa, ja sen tähden hän uskoi tulevaan Vapahtajaan. Mutta juutalaiset eivät uskoneet, että Jeesus oli Jumalan Poika, koska hän esiintyi palvelijan hahmossa eikä kuninkaana.

Nyt meidän pitäisi ensiksi selittää ensimmäinen värssy 110. psalmista, josta tekstimme on otettu. Siinä sanotaan nimittäin: ”Herra sanoi minun Herralleni: istu oikealle kädelleni, siihen asti kuin minä panen sinun vihollises sinun jalkais astinlaudaksi.” Se merkitsee, että Isä Jumala sanoi Vapahtajalle: ”Istu oikealle kädelleni, siihen asti että kristillisyyden vihamiehet tulevat nöyryytetyiksi”. Nyt me olemme kuulleet kirkkohistoriasta, että kristillisyys sai monia vihamiehiä. Me olemme nähneet siitä, mitä sen jälkeen on tapahtunut, että oikea kristillisyys saa nykyäänkin paljon vihamiehiä. Sillä jokaisen, joka ei itse ole kristitty, täytyy vihata kristillisyyttä ja pitää sitä haaveiluna ja taikauskona sekä kristityitä ulkokullattuina, tekopyhinä ja hengellisesti ylpeinä, koska he pitävät itseään Jumalan lapsina ja tuomitsevat muita. Juutalaiset luulottelivat, että kristillisyys oli vahingollinen eksytys, joka pitäisi hävittää tulella ja miekalla. Pakanat sanoivat, että kristillisyys oli vahingollinen eksytys ja hirveää haaveilua, joka oli erittäin vahingollista valtion olemassaololle. Ja vielä myöhemminkin monet vapaa-ajattelijat ovat väittäneet, että kristillisyys oli suurinta hulluutta, mitä kukaan oli saattanut keksiä. Maailma, sanovat he, olisi ollut paljon onnellisempi, jos kristillisyys ei olisi tullut pahennukseksi.

On kyllä totta, että kristillisyys on tullut maailmaan pahennukseksi, sillä missä kristityitä on, siellä eivät maailman lapset saa mennä rauhassa helvettiin. Mutta missä ei kristillisyyttä ole, siellä jokainen saa elää niin kuin haluaa. Me voimme vieläpä myöntää, että maailma olisi ollut maallisesti paljon onnellisempi, jollei kristillisyyttä olisi ollut olemassa. Sillä yksikään kristitty ei ole voinut sanoa, että hänellä on ollut hauskaa maailmassa tai että hän on elänyt onnellisen elämän maan päällä. Päin vastoin, juuri kristityt ovat saaneet kärsiä eniten maailmassa. Heidän täytyy kärsiä vainoa ja pilkkaa maailmalta. Sen tähden myös apostoli Paavali sanoo: ”Jos meillä ainoastaan tässä elämässä on toivo Kristuksen päälle, niin me olemme viheliäisemmät kaikkia muita ihmisiä” (1. Kor. 15: 19). Kristitty ei voi sen tähden kerskua mistään maanpäällisestä onnesta tai ilosta. Sen lisäksi että muut ihmiset ylenkatsovat ja vainoavat häntä, hänen täytyy myös kärsiä suunnattomasti sisällisesti, niin että kristityllä on harvoin sisällistä iloa, koska sielunvihollinen ahdistaa häntä jatkuvasti.

Mutta sanotaan, että niiden joukossa, jotka pitävät nyt itseään kristittyinä, on monta tekopyhää, monta ulkokullattua, monta haaveilijaa, jotka kulkevat ympäriinsä saarnaamassa ja elävät kuitenkin julkisissa paheissa. Ja sen tähden, sanovat he, en tahdo tulla tuommoiseksi ulkokullatuksi, vaan ennemmin elää niin kuin olen elänyt tähän asti. Jos en ole kristitty, niin en ole ainakaan ulkokullattu. Mutta etkö näe nyt, kuinka solmit itsesi omilla puheillasi? Jottei sinusta tulisi ulkokullattua, et tahdo myöskään tulla kristityksi vaan tahdot mieluummin elää kuin pakana. Mutta nyt kristittyjen joukossa on aina ollut ulkokullattuja. Vapahtajan omien opetuslasten joukossa oli ainakin yksi ulkokullattu, Juudas. Mutta tarkoittiko tämä sitä, että Vapahtajan saarnaama kristillisyys ei ollut jumalallinen? Vai tahdotko väittää, että koko oppi oli väärä ja kaikki olivat ulkokullattuja sen tähden, että yksi meni ja hirtti itsensä? Samariassa monet olivat kääntyneet kristillisyyteen, mutta siellä oli myös yksi ulkokullattu, nimittäin noita Simon, joka Pietarin täytyi tuomita, mutta tahdotko sanoa, että samarialaisten kristillisyys oli kelvoton sen tähden, että heidän joukossaan oli myös yksi ulkokullattu.

Niin, vieläpä Jerusalemissa, missä kristillisyys ensin ilmaantui, oli kaksi ulkokullattua, joita Pietarin täytyi nuhdella. Mutta tahdotko väittää sen tähden, että kristillisyys oli jo alussa väärä, koska kristittyjen joukossa oli myös ulkokullattuja? Etkö näe, kuinka piruttunut järki pettää sinua? Jos panet päähäsi silmälasit, niin saat varmaan pian nähdä, että kaikki kristityt ovat ulkokullattuja, niin, vieläpä itse apostoli Pietari oli ulkokullattu, koskapa Paavalin täytyi kerran nuhdella häntä ulkokultaisuudesta. Mutta eikö olisi paljon parempi, että näkisit ensin vaivaa oman kristillisyytesi kanssa. Ja kun olet itse tullut kristityksi, voisit nähdä vikoja kristityissä. Silloin voisit paremmin erottaa, ketkä ovat ulkokullattuja ja ketkä ovat totisia kristityitä.

Mutta nyt meidän pitäisi ensin osoittaa, kuinka Daavid näki Hengessä, että kristillisyyden viholliset tulivat nöyryytetyiksi ja heidän täytyi tulla Vapahtajan astinlaudaksi. Tämä on tapahtunut sillä tavalla, että niiden, jotka olivat kerran kristillisyyden katkerimpia vihamiehiä, on täytynyt lopulta taipua ikeen alle, niin kuin esimerkiksi Paavalin. Hän oli alussa kristillisyyden katkerin vihamies, mutta hänestä tuli lopulta kristillisyyden innokkain puolustaja. Niin on käynyt myös monille pakanoille, joilla oli alussa hengellinen viha kristityitä kohtaan, että heidän täytyi viimein rakastaa heitä. Ja tämä ei ole tapahtunut oman voiman kautta, sillä ihminen ei ole oma herransa missään asiassa. Ihmisen täytyy aina taipua korkeamman vallan alle. Jos hän on perkeleen hallussa, niin hänen täytyy totella perkelettä ja elää hänen tahtonsa mukaan. Jos hän on Jumalan hengen johdatuksessa, niin hänen täytyy toimia hengen innoittamana. Sen tähden apostoli sanoo: ”Ette tee, mitä te tahdotte” (Gal. 5: 17).

Mutta tästä ei seuraa, ettei ihmisellä ole valtaa jäseniinsä. Sillä apostoli ei puhu ulkonaisista teoista vaan hän puhuu ajatuksista ja haluista, joihin kristityllä ei ole valtaa. Mutta jäseniinsä ihmisellä on sen verran valtaa, että hän voi olla juomatta, kiroilematta, huoraamatta, tappelematta, valehtelematta ja pettämättä. Hän voi olla ostamatta koreutta, hän voi olla kostamatta, mutta vihaa hän ei voi voittaa omalla voimallaan, eikä hän voi omalla voimallaan tehdä tyhjäksi pahoja ajatuksia ja synnillisiä himoja. Hän ei voi hallita sydäntään, ja sen tähden ihmisen oli välttämättä synnyttävä uudesti ja tultava uudeksi luontokappaleeksi. Hänen oli välttämättä tultava totisen katumuksen ja parannuksen sekä elävän uskon kautta sovitetuksi Jumalan kanssa ja siten pelastetuksi perkeleen vallasta, synnin rangaistuksesta ja herruudesta. Sillä luonnollinen ihminen on kokonaan perkeleen vallassa sekä sielun että ruumiin puolesta, päästä jalkoihin. Hänen täytyy siis tehdä kaikki perkeleen tahdon mukaan, hän ei voi vastustaa synnillisiä himojaan ja halujaan, vaan hänen täytyy ajatella ja tehdä kaikki, mitä perkele lykkää hänen mieleensä.

On semmoisiakin, joita kutsutaan puolikristityiksi. He hylkäävät osan entisistä jumalattomista töistään mutta eivät voi repiä itseään irti maailmasta, he eivät halua joutua huonoihin väleihin maailman kanssa ja tulla hulluiksi. Heidän täytyy siis olla maailman kaltaisia vaatetuksessa ja ulkonaisissa elämäntavoissa, vaikka Vapahtaja on sanonut: “Ette voi palvella kahta herraa”. Ja apostoli Jaakob on kirjoittanut kristityille: ”Joka siis tahtoo maailman ystävä olla, hän tulee Jumalan vihamieheksi.” (Jaak. 4: 4) Mutta sellainen kristillisyys ei voi kestää Jumalan edessä.

Me sanoimme täällä aikaisemmin, että kristillisyys sai monia vihamiehiä heti, kun se ilmaantui maailmassa. Tämä vihamielisyys on vallinnut myös siellä, missä kristillisyys on saanut jalansijaa kristittyjen sydämissä. Kristittyjä pidettiin haaveilijoina, kerettiläisinä, jotka tahtoivat hävittää vanhan opin ja tehdä tyhjäksi oikean jumalanpalveluksen. Juutalaiset uskoivat olevansa Jumalan lapsia, sillä he sanoivat Vapahtajalle: ”Emme ole äpärinä syntyneet: meillä on yksi isä, Jumala” (Joh. 8: 41). Ja mistä juutalaiset olivat saaneet sen uskon, että Jumala oli heidän isänsä? Sen uskon he olivat saaneet arvattavasti perkeleeltä, sillä Vapahtaja sanoi heille: ”Te olette isästä perkeleestä” (Joh. 8: 44).

Niinpä nytkin monella voi olla usko, että Jumala on hänen isänsä, vaikka hän ei koskaan tiedä, kuinka ja koska hänestä on tullut Jumalan lapsi. Juutalaisetkin luottivat ulkonaiseen jumalanpalvelukseensa ja olivat sen tähden mielestään lähinnä Jumalaa pyhyydessä ja vanhurskaudessa, koska he ottivat vaarin kaikista säädöksistä, jotka kuuluivat ulkonaiseen jumalanpalvelukseen. He olivat myös hyvin hartaita jumalanpalveluksessaan mutta tahtoivat kuitenkin tappaa Vapahtajan. Heillä oli siis hengellinen viha Vapahtajaa kohtaan. Eiköpä nyt kävisi samalla tavalla, jos Vapahtaja esiintyisi kuljeskelevana lukijaissaarnaajana ja alkaisi kutsua kunniallisia ihmisiä ulkokullatuiksi ja kyykäärmeiden sikiöiksi?

Niin, eipä nykyisiä katumattomia ihmisiä voi juurikaan kutsua ulkokullatuiksi, sillä he elävät pahemmin kuin pakanat ja uskovat kuitenkin olevansa valmiita astumaan taivaan valtakuntaan. Vapahtajan kävisi samalla tavalla kuin siihen aikaan, että ylipapit ja kirjanoppineet syyttäisivät häntä kerettiläiseksi ja haaveilijaksi, joka kulkee ympäriinsä saarnaamassa väärää oppia. Kaikki siveät huorat huutaisivat: ”Pois kerettiläinen!” Kaikki raittiit juomarit huutaisivat: ”Ristiinnaulitse petturi!” Kaikki viinaporvarit huutaisivat: ”Helvettiin parannussaarnaaja!” Juuri niin kävisi Vapahtajalle, jos hän esiintyisi samassa hahmossa kuin silloin, kuljeskelevana lukijaissaarnaajana.

Nykyiset oikeat luterilaiset syyttäisivät häntä rauhanhäiritsijäksi, kiihottajaksi, joka häiritsee omantunnon rauhaa, herättää levottomuutta ja eripuraisuutta aviopuolisoiden ja talonväen välillä. Vaikka Vapahtaja on sanonut, että hän ei ole tullut rakentamaan rauhaa vaan eripuraisuutta, nykyiset oikeat luterilaiset eivät voi kuitenkaan muuta kuin vihata semmoista ihmistä, joka häiritsee omantunnonrauhaa ja tuomitsee kunniallisia ihmisiä.

Ei ollut siis ihme, jos kristillisyys sai jo alussa monta vihamiestä, ja maailma on nyt yhtä vihamielinen kuin silloinkin. Perkele ei voi kärsiä, että joku tulee häiritsemään hänen yörauhaansa. Hän tahtoo olla rauhassa pesässään. Hän saa uskolliset palvelijansa kuvittelemaan, että elävän kristillisyyden valkeus on hirveä loiste pohjattomuudesta, joka täytyy sammuttaa kristittyjen verellä.

Mutta vaikka maailma on aina vihannut kristillisyyttä, monet ovat kuitenkin tulleet nöyryytetyiksi ja astinlaudaksi Vapahtajan jalkain alle. Korkeampi voima on viimein kukistanut kristillisyyden katkerimmat viholliset, ja perkeleen on täytynyt ryömiä ulos luolastaan. Tämän Daavid näki tuhatkunta vuotta ennen Kristuksen syntymää, ja sen tähden hän sanoo 110. psalmissa: ”Herra sanoi minun Herralleni: istu oikealle kädelleni, siihen asti kuin minä panen sinun vihollises sinun jalkais astinlaudaksi”. Saman psalmin 3. värssyssä on aamusaarnamme pyhä teksti, joka kuuluu näin: ”Sinun voittos päivänä palvelee sinun kansas sinua mielellänsä pyhissä kaunistuksissa: sinun lapses synnytetään sinulle niin kuin kaste aamuruskosta”.

Kristittyjen voitonvirsi on Ilmestyskirjan 12. luvun 10. värssyssä. Kristillisyys voitti kyllä pakanuuden, mutta pakanuuden sijaan ilmaantuivat pian paavikunnan eksytykset, ja harvoja paavikunnassa olleita kristittyjä vainottiin ja vihattiin. Kristillisyys sai kyllä uuden voiton suuren uskonsankarin Lutherin kautta, mutta ne, jotka nyt kutsuvat itseään oikeiksi luterilaisiksi, ovat aikaa sitten langenneet Lutherin opista ja pitävät nyt kuollutta uskoa kristillisyytenä, mutta elävän uskon ilmauksia he pitävät haaveiluna ja taikauskona.

Mistä johtuu, että kaikkia heränneitä pidetään haaveilijoina ja villihenkinä? Se johtuu siitä, että kuollut usko ei voi sietää elävää uskoa. Kuolleen uskon kannattajat tahtovat hävittää kokonaan elävän uskon lain voimalla. Ja kuitenkin on nähty, että kristillisyyden vihollisten täytyy asettua astinlaudaksi Vapahtajan jalkain alle. Heidän täytyy vastoin tahtoaan taivuttaa niskansa kristillisyyden ikeen alle. Ja ne, jotka Vapahtaja on tällä tavoin voittanut, uhraavat mieluisesti sydämensä Herralle pyhissä kaunistuksissa ja veisaavat voitonvirttä.

On tosin vielä siellä täällä muutamia vakavia kristittyjä, jotka pyytävät edistää elävää kristillisyyttä, mutta siinä suuressa pimeydessä, joka nyt vallitsee koko maailmassa, nämä harvat sielut eivät voi saada paljoa aikaan. Heitä pidetään haaveilijoina ja villihenkinä, he joutuvat suruttoman joukon ylenkatsomiksi ja pilkkaamiksi, maailma vihaa ja vainoaa heitä.

Niinpä Daavidin ennustusta kristillisyyden voitosta ei voi tällä hetkellä sovittaa meidän aikaamme, sillä meidän aikamme on hirmuisen pimeä ja kauhea aika. Kristillisyyden valkeus on tipotiessään. Aurinko on pimennyt, ja ne harvat valopilkut, jotka loistavat siellä täällä, eivät voi valaista maailmaa, sillä sokea joukko ei voi nähdä valkeutta. Valkeus tuli maailmaan, ja pimeys ei voinut sitä käsittää.

Me emme voi tällä hetkellä iloita kristillisyyden nopeasta leviämisestä, sillä pimeyden vallat ovat sammuttaneet ne harvat valot, jotka oli sytytetty. Daavid sanoo kylläkin tekstissämme: ”Sinun lapses synnytetään sinulle niinkuin kaste aamuruskosta”. Tämä ennustus tarkoittaa tosin kristillisyyden nopeaa leviämistä apostolien aikana.

Saamme toivoa, että se aika tulee vielä kerran, kun elävä kristillisyys leviää nopeasti yli maan, sen jälkeen kun kaikki iilimadot ovat saaneet imeä itsensä täyteen kristittyjen verta. Ehkä sokeain silmät ja kuuroin korvat aukenevat vielä kerran, että he ajattelisivat, mitä heidän rauhaansa sopii. Kuitenkin täytyy niiden harvojen sielujen, jotka kaipaavat valkeutta, istua valvomassa ja rukoilemassa heikosti valaisevan lampun himmeässä loisteessa, siinä toivossa, että aamurusko pian koittaisi armon taivaalla ja että suuri auringonpimennys, joka nyt on vallalla koko maailmassa, loppuisi pian.

Kointähti on jo koittanut täällä pohjolassa, mutta tätä päivän airutta ei pidetä minään eivätkä ne, jotka istuvat pimeydessä ja kuoleman varjossa, näe sitä. Se, joka on harjaantunut oleskelemaan pimeydessä, tulee sokaistuksi, kun valkeus äkisti koittaa. Sen tähden pimeyden lapset eivät voi sietää valkeutta, koska valkeus tekee kipeää heidän silmissään, kun se lankeaa kaihisen mustalle verkkokalvolle.

Niiden harvojen sielujen, jotka kaipaavat valkeutta, täytyy nyt istua valvomassa ja rukoilemassa yölampun himmeässä loisteessa katse suunnattuna auringon koittoon. Heidän täytyy huoata ja rukoilla: Herra, anna valkeutesi pian koittaa. Amen.

_______________________________________

Alkuperäinen, ruotsinkielinen / A. Merikallion kokoelma / Oulun maakunta-arkisto /