N:o 81 3. RUKOUSPÄIVÄNÄ 1851
Aamusaarnan teksti Ps.
110: 3. Sinun voittos päivänä
palvelee sinun kansas sinua mielellänsä pyhissä kaunistuksissa: sinun lapses
synnytetään sinulle niinkuin kaste aamuruskosta. Votum.
Daavidin 110. psalmi on kokonaan
profetia Vapahtajasta, vaikka se kaikkien profetioiden tavoin näyttää vaikealta
ymmärtää varsinkin niille, jotka eivät tunne kristillisyyden oikeaa
olemusta. Daavid puhuu nimittäin siitä,
että messiaanisen valtakunnan alku ja olemus ovat Vapahtajan persoonassa. Hän
osoittaa, kuinka Vapahtaja kurittaa vihollisiaan eli kristillisyyden
vastustajia, ja kolmannessa värssyssä hän osoittaa, kuinka oikeat kristityt
rukoilevat Herraa hänen saatuaan voiton pakanoista sekä että Vapahtaja saa
paljon lapsia eli paljon niitä, jotka kutsuvat häntä Isäksi.
Nyt on huomattava, että
Vapahtaja itse on käyttänyt tätä psalmia todisteena, kun hän väitteli
juutalaisten kanssa Kristuksesta.
Jumaliset juutalaiset tahtoivat väittää, että luvattu Vapahtaja
polveutuisi ruumiillisesti Daavidista, mutta he eivät voineet käsittää, kuinka
Daavidin poika saattoi olla Daavidin Herra ja päämies eli Luoja. Daavid tunsi kuitenkin, että Kristus oli
hänen Herransa ja Luojansa, ja sen tähden hän uskoi tulevaan Vapahtajaan. Mutta juutalaiset eivät uskoneet, että
Jeesus oli Jumalan Poika, koska hän esiintyi palvelijan hahmossa eikä
kuninkaana.
Nyt meidän pitäisi
ensiksi selittää ensimmäinen värssy 110. psalmista, josta tekstimme on
otettu. Siinä sanotaan nimittäin:
”Herra sanoi minun Herralleni: istu oikealle kädelleni, siihen asti kuin minä
panen sinun vihollises sinun jalkais astinlaudaksi.” Se merkitsee, että
Isä Jumala sanoi Vapahtajalle: ”Istu oikealle kädelleni, siihen asti että
kristillisyyden vihamiehet tulevat nöyryytetyiksi”. Nyt me olemme kuulleet kirkkohistoriasta, että kristillisyys sai
monia vihamiehiä. Me olemme nähneet
siitä, mitä sen jälkeen on tapahtunut, että oikea kristillisyys saa nykyäänkin
paljon vihamiehiä. Sillä jokaisen, joka
ei itse ole kristitty, täytyy vihata kristillisyyttä ja pitää sitä haaveiluna
ja taikauskona sekä kristityitä ulkokullattuina, tekopyhinä ja hengellisesti
ylpeinä, koska he pitävät itseään Jumalan lapsina ja tuomitsevat muita.
Juutalaiset luulottelivat, että kristillisyys oli vahingollinen eksytys, joka
pitäisi hävittää tulella ja miekalla.
Pakanat sanoivat, että kristillisyys oli vahingollinen eksytys ja
hirveää haaveilua, joka oli erittäin vahingollista valtion olemassaololle. Ja vielä myöhemminkin monet
vapaa-ajattelijat ovat väittäneet, että kristillisyys oli suurinta hulluutta,
mitä kukaan oli saattanut keksiä.
Maailma, sanovat he, olisi ollut paljon onnellisempi, jos kristillisyys
ei olisi tullut pahennukseksi.
On kyllä totta,
että kristillisyys on tullut maailmaan pahennukseksi, sillä missä kristityitä
on, siellä eivät maailman lapset saa mennä rauhassa helvettiin. Mutta missä ei kristillisyyttä ole, siellä
jokainen saa elää niin kuin haluaa. Me
voimme vieläpä myöntää, että maailma olisi ollut maallisesti paljon
onnellisempi, jollei kristillisyyttä olisi ollut olemassa. Sillä yksikään kristitty ei ole voinut
sanoa, että hänellä on ollut hauskaa maailmassa tai että hän on elänyt
onnellisen elämän maan päällä. Päin vastoin, juuri kristityt ovat saaneet
kärsiä eniten maailmassa. Heidän täytyy kärsiä vainoa ja pilkkaa
maailmalta. Sen tähden myös apostoli
Paavali sanoo: ”Jos meillä ainoastaan tässä elämässä on toivo Kristuksen
päälle, niin me olemme viheliäisemmät kaikkia muita ihmisiä” (1. Kor. 15:
19). Kristitty ei voi sen tähden kerskua
mistään maanpäällisestä onnesta tai ilosta.
Sen lisäksi että muut ihmiset ylenkatsovat ja vainoavat häntä, hänen
täytyy myös kärsiä suunnattomasti sisällisesti, niin että kristityllä on
harvoin sisällistä iloa, koska sielunvihollinen ahdistaa häntä jatkuvasti.
Mutta sanotaan, että
niiden joukossa, jotka pitävät nyt itseään kristittyinä, on monta tekopyhää,
monta ulkokullattua, monta haaveilijaa, jotka kulkevat ympäriinsä saarnaamassa
ja elävät kuitenkin julkisissa paheissa.
Ja sen tähden, sanovat he, en tahdo tulla tuommoiseksi ulkokullatuksi,
vaan ennemmin elää niin kuin olen elänyt tähän asti. Jos en ole kristitty, niin en ole ainakaan ulkokullattu. Mutta etkö näe nyt, kuinka solmit itsesi
omilla puheillasi? Jottei sinusta
tulisi ulkokullattua, et tahdo myöskään tulla kristityksi vaan tahdot
mieluummin elää kuin pakana. Mutta nyt
kristittyjen joukossa on aina ollut ulkokullattuja. Vapahtajan omien
opetuslasten joukossa oli ainakin yksi ulkokullattu, Juudas. Mutta tarkoittiko tämä sitä, että Vapahtajan
saarnaama kristillisyys ei ollut jumalallinen? Vai tahdotko väittää, että koko
oppi oli väärä ja kaikki olivat ulkokullattuja sen tähden, että yksi meni ja
hirtti itsensä? Samariassa monet olivat
kääntyneet kristillisyyteen, mutta siellä oli myös yksi ulkokullattu, nimittäin
noita Simon, joka Pietarin täytyi tuomita, mutta tahdotko sanoa, että
samarialaisten kristillisyys oli kelvoton sen tähden, että heidän joukossaan
oli myös yksi ulkokullattu.
Niin, vieläpä
Jerusalemissa, missä kristillisyys ensin ilmaantui, oli kaksi ulkokullattua,
joita Pietarin täytyi nuhdella. Mutta
tahdotko väittää sen tähden, että kristillisyys oli jo alussa väärä, koska
kristittyjen joukossa oli myös ulkokullattuja?
Etkö näe, kuinka piruttunut järki pettää sinua? Jos panet päähäsi silmälasit, niin saat
varmaan pian nähdä, että kaikki kristityt ovat ulkokullattuja, niin, vieläpä
itse apostoli Pietari oli ulkokullattu, koskapa Paavalin täytyi kerran nuhdella
häntä ulkokultaisuudesta. Mutta eikö
olisi paljon parempi, että näkisit ensin vaivaa oman kristillisyytesi kanssa.
Ja kun olet itse tullut kristityksi, voisit nähdä vikoja kristityissä. Silloin
voisit paremmin erottaa, ketkä ovat ulkokullattuja ja ketkä ovat totisia
kristityitä.
Mutta nyt meidän pitäisi
ensin osoittaa, kuinka Daavid näki Hengessä, että kristillisyyden viholliset
tulivat nöyryytetyiksi ja heidän täytyi tulla Vapahtajan astinlaudaksi. Tämä on tapahtunut sillä tavalla, että
niiden, jotka olivat kerran kristillisyyden katkerimpia vihamiehiä, on täytynyt
lopulta taipua ikeen alle, niin kuin esimerkiksi Paavalin. Hän oli alussa kristillisyyden katkerin
vihamies, mutta hänestä tuli lopulta kristillisyyden innokkain puolustaja. Niin on käynyt myös monille pakanoille,
joilla oli alussa hengellinen viha kristityitä kohtaan, että heidän täytyi
viimein rakastaa heitä. Ja tämä ei ole
tapahtunut oman voiman kautta, sillä ihminen ei ole oma herransa missään
asiassa. Ihmisen täytyy aina taipua korkeamman vallan alle. Jos hän on perkeleen hallussa, niin hänen
täytyy totella perkelettä ja elää hänen tahtonsa mukaan. Jos hän on Jumalan
hengen johdatuksessa, niin hänen täytyy toimia hengen innoittamana. Sen tähden apostoli sanoo: ”Ette tee, mitä
te tahdotte” (Gal. 5: 17).
Mutta tästä ei seuraa,
ettei ihmisellä ole valtaa jäseniinsä.
Sillä apostoli ei puhu ulkonaisista teoista vaan hän puhuu ajatuksista
ja haluista, joihin kristityllä ei ole valtaa.
Mutta jäseniinsä ihmisellä on sen verran valtaa, että hän voi olla
juomatta, kiroilematta, huoraamatta, tappelematta, valehtelematta ja
pettämättä. Hän voi olla ostamatta
koreutta, hän voi olla kostamatta, mutta vihaa hän ei voi voittaa omalla
voimallaan, eikä hän voi omalla voimallaan tehdä tyhjäksi pahoja ajatuksia ja
synnillisiä himoja. Hän ei voi hallita
sydäntään, ja sen tähden ihmisen oli välttämättä synnyttävä uudesti ja tultava
uudeksi luontokappaleeksi. Hänen oli välttämättä tultava totisen katumuksen ja
parannuksen sekä elävän uskon kautta sovitetuksi Jumalan kanssa ja siten
pelastetuksi perkeleen vallasta, synnin rangaistuksesta ja herruudesta. Sillä
luonnollinen ihminen on kokonaan perkeleen vallassa sekä sielun että ruumiin
puolesta, päästä jalkoihin. Hänen
täytyy siis tehdä kaikki perkeleen tahdon mukaan, hän ei voi vastustaa
synnillisiä himojaan ja halujaan, vaan hänen täytyy ajatella ja tehdä kaikki,
mitä perkele lykkää hänen mieleensä.
On semmoisiakin, joita
kutsutaan puolikristityiksi. He
hylkäävät osan entisistä jumalattomista töistään mutta eivät voi repiä itseään
irti maailmasta, he eivät halua joutua huonoihin väleihin maailman kanssa ja
tulla hulluiksi. Heidän täytyy siis
olla maailman kaltaisia vaatetuksessa ja ulkonaisissa elämäntavoissa, vaikka
Vapahtaja on sanonut: “Ette voi palvella kahta herraa”. Ja apostoli Jaakob on
kirjoittanut kristityille: ”Joka siis tahtoo maailman ystävä olla, hän tulee
Jumalan vihamieheksi.” (Jaak. 4: 4) Mutta sellainen kristillisyys ei voi
kestää Jumalan edessä.
Me sanoimme täällä
aikaisemmin, että kristillisyys sai monia vihamiehiä heti, kun se ilmaantui
maailmassa. Tämä vihamielisyys on
vallinnut myös siellä, missä kristillisyys on saanut jalansijaa kristittyjen
sydämissä. Kristittyjä pidettiin
haaveilijoina, kerettiläisinä, jotka tahtoivat hävittää vanhan opin ja tehdä
tyhjäksi oikean jumalanpalveluksen. Juutalaiset uskoivat olevansa Jumalan
lapsia, sillä he sanoivat Vapahtajalle: ”Emme ole äpärinä syntyneet: meillä on
yksi isä, Jumala” (Joh. 8: 41). Ja
mistä juutalaiset olivat saaneet sen uskon, että Jumala oli heidän isänsä? Sen uskon he olivat saaneet arvattavasti perkeleeltä,
sillä Vapahtaja sanoi heille: ”Te olette isästä perkeleestä” (Joh. 8:
44).
Niinpä nytkin monella voi olla usko, että
Jumala on hänen isänsä, vaikka hän ei koskaan tiedä, kuinka ja koska hänestä on
tullut Jumalan lapsi. Juutalaisetkin
luottivat ulkonaiseen jumalanpalvelukseensa ja olivat sen tähden mielestään
lähinnä Jumalaa pyhyydessä ja vanhurskaudessa, koska he ottivat vaarin kaikista
säädöksistä, jotka kuuluivat ulkonaiseen jumalanpalvelukseen. He olivat myös
hyvin hartaita jumalanpalveluksessaan mutta tahtoivat kuitenkin tappaa
Vapahtajan. Heillä oli siis hengellinen
viha Vapahtajaa kohtaan. Eiköpä nyt
kävisi samalla tavalla, jos Vapahtaja esiintyisi kuljeskelevana
lukijaissaarnaajana ja alkaisi kutsua kunniallisia ihmisiä ulkokullatuiksi ja
kyykäärmeiden sikiöiksi?
Niin, eipä nykyisiä
katumattomia ihmisiä voi juurikaan kutsua ulkokullatuiksi, sillä he elävät
pahemmin kuin pakanat ja uskovat kuitenkin olevansa valmiita astumaan taivaan
valtakuntaan. Vapahtajan kävisi samalla
tavalla kuin siihen aikaan, että ylipapit ja kirjanoppineet syyttäisivät häntä
kerettiläiseksi ja haaveilijaksi, joka kulkee ympäriinsä saarnaamassa väärää
oppia. Kaikki siveät huorat
huutaisivat: ”Pois kerettiläinen!” Kaikki raittiit juomarit huutaisivat:
”Ristiinnaulitse petturi!” Kaikki viinaporvarit huutaisivat: ”Helvettiin
parannussaarnaaja!” Juuri niin kävisi Vapahtajalle, jos hän esiintyisi samassa
hahmossa kuin silloin, kuljeskelevana lukijaissaarnaajana.
Nykyiset oikeat
luterilaiset syyttäisivät häntä rauhanhäiritsijäksi, kiihottajaksi, joka
häiritsee omantunnon rauhaa, herättää levottomuutta ja eripuraisuutta
aviopuolisoiden ja talonväen välillä.
Vaikka Vapahtaja on sanonut, että hän ei ole tullut rakentamaan rauhaa
vaan eripuraisuutta, nykyiset oikeat luterilaiset eivät voi kuitenkaan muuta
kuin vihata semmoista ihmistä, joka häiritsee omantunnonrauhaa ja tuomitsee
kunniallisia ihmisiä.
Ei ollut siis ihme, jos
kristillisyys sai jo alussa monta vihamiestä, ja maailma on nyt yhtä
vihamielinen kuin silloinkin. Perkele
ei voi kärsiä, että joku tulee häiritsemään hänen yörauhaansa. Hän tahtoo olla rauhassa pesässään. Hän saa uskolliset palvelijansa
kuvittelemaan, että elävän kristillisyyden valkeus on hirveä loiste
pohjattomuudesta, joka täytyy sammuttaa kristittyjen verellä.
Mutta vaikka maailma on
aina vihannut kristillisyyttä, monet ovat kuitenkin tulleet nöyryytetyiksi ja
astinlaudaksi Vapahtajan jalkain alle.
Korkeampi voima on viimein kukistanut kristillisyyden katkerimmat
viholliset, ja perkeleen on täytynyt ryömiä ulos luolastaan. Tämän Daavid näki tuhatkunta vuotta ennen
Kristuksen syntymää, ja sen tähden hän sanoo 110. psalmissa: ”Herra sanoi minun
Herralleni: istu oikealle kädelleni, siihen asti kuin minä panen sinun
vihollises sinun jalkais astinlaudaksi”.
Saman psalmin 3. värssyssä on aamusaarnamme pyhä teksti, joka kuuluu
näin: ”Sinun voittos päivänä palvelee sinun kansas sinua mielellänsä pyhissä
kaunistuksissa: sinun lapses synnytetään sinulle niin kuin kaste aamuruskosta”.
Kristittyjen voitonvirsi
on Ilmestyskirjan 12. luvun 10. värssyssä.
Kristillisyys voitti kyllä pakanuuden, mutta pakanuuden sijaan
ilmaantuivat pian paavikunnan eksytykset, ja harvoja paavikunnassa olleita
kristittyjä vainottiin ja vihattiin.
Kristillisyys sai kyllä uuden voiton suuren uskonsankarin Lutherin
kautta, mutta ne, jotka nyt kutsuvat itseään oikeiksi luterilaisiksi, ovat
aikaa sitten langenneet Lutherin opista ja pitävät nyt kuollutta uskoa
kristillisyytenä, mutta elävän uskon ilmauksia he pitävät haaveiluna ja
taikauskona.
Mistä johtuu, että
kaikkia heränneitä pidetään haaveilijoina ja villihenkinä? Se johtuu siitä, että kuollut usko ei voi
sietää elävää uskoa. Kuolleen uskon
kannattajat tahtovat hävittää kokonaan elävän uskon lain voimalla. Ja kuitenkin on nähty, että kristillisyyden
vihollisten täytyy asettua astinlaudaksi Vapahtajan jalkain alle. Heidän täytyy vastoin tahtoaan taivuttaa
niskansa kristillisyyden ikeen alle. Ja
ne, jotka Vapahtaja on tällä tavoin voittanut, uhraavat mieluisesti sydämensä
Herralle pyhissä kaunistuksissa ja veisaavat voitonvirttä.
On tosin vielä siellä
täällä muutamia vakavia kristittyjä, jotka pyytävät edistää elävää
kristillisyyttä, mutta siinä suuressa pimeydessä, joka nyt vallitsee koko
maailmassa, nämä harvat sielut eivät voi saada paljoa aikaan. Heitä pidetään haaveilijoina ja
villihenkinä, he joutuvat suruttoman joukon ylenkatsomiksi ja pilkkaamiksi,
maailma vihaa ja vainoaa heitä.
Niinpä Daavidin ennustusta kristillisyyden
voitosta ei voi tällä hetkellä sovittaa meidän aikaamme, sillä meidän aikamme
on hirmuisen pimeä ja kauhea aika.
Kristillisyyden valkeus on tipotiessään. Aurinko on pimennyt, ja ne harvat valopilkut, jotka loistavat
siellä täällä, eivät voi valaista maailmaa, sillä sokea joukko ei voi nähdä
valkeutta. Valkeus tuli maailmaan, ja
pimeys ei voinut sitä käsittää.
Me emme voi tällä
hetkellä iloita kristillisyyden nopeasta leviämisestä, sillä pimeyden vallat
ovat sammuttaneet ne harvat valot, jotka oli sytytetty. Daavid sanoo kylläkin tekstissämme: ”Sinun
lapses synnytetään sinulle niinkuin kaste aamuruskosta”. Tämä ennustus tarkoittaa tosin
kristillisyyden nopeaa leviämistä apostolien aikana.
Saamme toivoa, että se
aika tulee vielä kerran, kun elävä kristillisyys leviää nopeasti yli maan, sen
jälkeen kun kaikki iilimadot ovat saaneet imeä itsensä täyteen kristittyjen
verta. Ehkä sokeain silmät ja kuuroin korvat aukenevat vielä kerran, että he
ajattelisivat, mitä heidän rauhaansa sopii.
Kuitenkin täytyy niiden harvojen sielujen, jotka kaipaavat valkeutta,
istua valvomassa ja rukoilemassa heikosti valaisevan lampun himmeässä
loisteessa, siinä toivossa, että aamurusko pian koittaisi armon taivaalla ja
että suuri auringonpimennys, joka nyt on vallalla koko maailmassa, loppuisi
pian.
Kointähti on jo
koittanut täällä pohjolassa, mutta tätä päivän airutta ei pidetä minään eivätkä
ne, jotka istuvat pimeydessä ja kuoleman varjossa, näe sitä. Se, joka on harjaantunut oleskelemaan
pimeydessä, tulee sokaistuksi, kun valkeus äkisti koittaa. Sen tähden pimeyden lapset eivät voi sietää
valkeutta, koska valkeus tekee kipeää heidän silmissään, kun se lankeaa
kaihisen mustalle verkkokalvolle.
Niiden harvojen
sielujen, jotka kaipaavat valkeutta, täytyy nyt istua valvomassa ja rukoilemassa
yölampun himmeässä loisteessa katse suunnattuna auringon koittoon. Heidän täytyy huoata ja rukoilla: Herra,
anna valkeutesi pian koittaa. Amen.
_______________________________________
Alkuperäinen, ruotsinkielinen / A.
Merikallion kokoelma / Oulun maakunta-arkisto /