N:o 85                3 RUKOUSPÄIVÄNÄ 1858, SUOMENNOS.

 

 

Herra kääntyy ja armahtaa meitä ja polkee alas meidän pahat tekomme ja kaikki meidän syntimme meren syvyyteen heittää.  Miika. 7: 19.

 

Luettu pyhä tekstimme sisältää semmoisia puheenparsia, jotka eivät ole käytännössä nykyaikana.  Profeetta Miika käyttää monessa paikassa kirjassansa epätavallisia puheenparsia, joihin nykyaikana loukkaannuttaisiin. Joko hän oli tahallaan valinnut semmoisia kummallisia puheenparsia, ollakseen niiden kautta muita opettajia merkillisempi, tai myös hän ei huolinut pitää koreita ja kauniita saarnoja, jotka eniten kelpaavat kansalle, vaan hän puhui suoraan, kuten sanat sattuivat. Hän oli ennustanut niitä rangaistustuomioita, jotka tulisivat kohtaamaan  jumalatonta kansaa. Hän oli osoittanut heille sitä kauheata kurjuutta, mihin he joutuisivat  jumalattoman elämänsä tähden. 

Mutta jumalattomat eivät pitäneet semmoisista uhkauksista siitä syystä, että he luulivat eläneensä parhaimman ymmärryksensä ja omantuntonsa mukaan, kun he tappelivat, juopottelivat ja tekivät huorin sekä harjoittivat kaikenlaista varkautta, tietystikin hienolla ja kunniallisella tavalla, ettei laki voisi päästä kruununvarkaiden kimppuun.  Juopoteltiin ja vietettiin iloista elämää. Ylenkatsottiin Jumalan sanaa ja viskattiin kirja penkin alle, mutta viinapullo ja pelikortit tuotiin pöydälle.  Kirouksia ja hullutuksia saatiin kuulla ja nähdä, mihin ikänä tultiin.  Jumalan nimeä käytettiin väärin noituuteen, taikauskoon ja muihin loihtukeinoihin.  Koreus ja ylpeys pukineissa oli yleistä.  Eniten oli ahneus ja keinottelu valloillansa.

Nyt profeetta oli Jumalan käskystä julistanut Hänen rangaistustuomioitansa, mutta ennustaa kuitenkin parempia aikoja, sitten kun kansa oli kärsinyt hyvin ansaitun rangaistuksensa ja päässyt vapaaksi Baabelin vankeudesta.  Silloin Herra olisi heittävä heidän syntinsä meren syvyyteen.  Kuulostaa vähän kummalliselta korvissamme, että synnit heitetään meren syvyyteen.  Mutta se, jonka omaatuntoa synnit raskauttavat, halajaa ja rukoilee, että synnit heitettäisiin meren syvyyteen. Hän toivoo, että hänen syntinsä haudattaisiin unhotuksen syvyyteen.  Mutta syntejä ei niin helposti haudata unhotuksen syvyyteen, niiden tultua ihmisen omalletunnolle. Hän ei voi yhtä helposti päästä vapaaksi synneistänsä, kuin hän on niitä tehnyt. Suruttomalla ihmisellä ei oikeastaan ole mitään syntejä omallatunnollansa syystä, että perkele jo aikoja sitten on haudannut ne unhotuksen virtaan. 

Pakanoilla oli se usko, ettei yksikään ihminen voinut saada omantunnon rauhaa toisessa maailmassa, ennen kuin hän oli juonut unhotuksen virrasta.  Ihmisen piti juoda niin paljon unhotuksen virrasta, että hän unhotti kaikki tyynni.  Hänen pitäisi unhottaa ei ainoastaan kaikki syntinsä, vaan myöskin hänen olisi unhotettava koko maallinen elämänsä. Hänen olisi unhotettava kaikki, mitä oli rakastanut maailmassa. Hänen ei ikinä olisi muistettava, että hän on ollut maailmassa.  Silloin vasta hän olisi saava omantunnon rauhan. 

Mutta tämä unhotuksen virta on nyt peräti kuivunut, niin ettei liene mahdollista unhottaa vihaa eikä rakkautta, iloa eikä surua, huvia eikä tuskaa.  Kaikki, mitä ihminen on tuntenut, ajatellut, puhunut tai tehnyt, täytyy hänen muistaa iankaikkisuudessa, tahtoipa tai ei. Ja siinä on juuri kirous, ettei ihminen voi unhottaa mitään siitä, mitä hän täällä maailmassa on ajatellut, puhunut ja tehnyt, koska sekin, mitä hän ei ikinä tiedä tehneensä, asetetaan hänen eteensä ja luetaan hänelle viaksi, esimerkiksi niille, jotka ovat olleet armottomia kristityitä kohtaan ja vihanneet heitä sitä itse tietämättä. Heidät tuomitaan tuomion päivänä semmoisista synneistä, joita eivät ikinä tiedä tehneensä.  He kysyvät Vapahtajalta: “Herra, koska näimme sinun isoavan, janoavan, outona tai alastonna taikka sairaana taikka vankina, emmekä sinua palvelleet?” Nämä tuomitut vetoavat viatto­muuteensa. He eivät tiedä koskaan olleensa armottomia Vapahtajaa kohtaan, ja kuitenkin heidät tuomitaan synneistä, joita eivät ikinä tiedä tehneensä.

Kuinka sitten on käypä sellaisten syntien, joihin he tietävät olevansa syyllisiä? He eivät ikinä voi niitä unhottaa. Ja siinä on juuri kirous, ettei siellä ole mitään unhotuksen virtaa, joka voisi poistaa muistin. Jos olisi joku, joka voisi heittää heidän syntinsä meren syvyyteen, niin he saisivat omantunnon rauhan. Mutta siellä helvetissä ei ole ketään, joka voisi heittää heidän syntinsä meren syvyyteen. Mutta täällä armonajassa on yksi, joka voi heittää raskautettujen tuntojen synnit meren syvyyteen. Ja juuri Herra voi sen tehdä. Mutta ne, joita synnit eivät rasita, ne eivät tarvitse mitään Vapahtajaa, sillä syntien rangaistus ei vaikuttanut Israelin kansaan. He tekivät parannuksen ainoastaan ulkonaisessa suhteessa. He eivät palvelleet näkyväisiä epäjumalia Baabelin vankeuden jälkeen, mutta heistä tuli sen sijaan suuria tekopyhiä, tarkkoja ulkonaisessa jumalanpalveluksessa, mutta ei mitään sisällistä sydämen muutosta tapahtunut. Ainoastaan muutamia harvoja sieluja rupesi heidän syntinsä raskauttamaan. Ja juuri näistä profeetta puhuu päivän tekstissä.

Tosin useat nykyaikana arvelevat, ettei profeetan ennustuksia ole otettava kirjaimelli­sesti, ettei Vanhassa Testamentissa ollut monta, jotka uskoivat elämää olevan tämän elämän perästä, ettei Jumala voi olla niin väärä, että Hän sallii jonkun maksaa ajallisen rikoksen loppumattomilla rangaistuksilla. Niin arvelevat ne, jotka selittävät Raamattua järkensä mukaan, ettei meillä ole mitään varmaa tietoa ihmisen tilasta kuoleman jälkeen. Ihmisen on siis valittava varma epävarman sijasta, se on, hänen tulee nauttia tämän elämän iloja, käyttää voimansa, tahtonsa ja ymmärryksensä tehdäk­sensä tämän elämän niin onnelliseksi kuin suinkin mahdollista, sillä Jumala ei voi olla niin ankara, että Hän kieltää viattomia huvituksia, joihin myöskin kuuluu ylensyö­minen, ylenjuo­minen, haureus, tanssi, kortinlyönti, ilveily, ylpeys, koreus ja kiroukset. Kaikki tämä kuuluu tämän elämän viattomiin huvituksiin. Tämä ei ole mitään syntiä, saati vain muuten ollaan rehellisiä ystäviä kohtaan ja eletään siveästi säätynsä mukaan.

Tämmöistä järjellistä puhetta saadaan nykyaikana kuulla.  Ja kuitenkin tämän maailman viisaimmat miehet ovat koettaneet todistaa sielun kuolemattomuuden ja elämän olemassaolon kuoleman perästä, sekä että tilinteon täytyy seurata siitä, kuinka ihminen on käyttänyt ruumiinsa ja sielunsa tässä elämässä. Tämän maailman viisaat väittävät, että on sangen vähän ihmisiä, jotka ovat oppineet käyttämään järkeään oikein, ja näiden harvojen seassa, jotka ovat oppineet käyttämään järkeään oikein, voivat ainoastaan ne toivoa parempaa elämää, jotka ovat saavuttaneet siveyden korkean perikuvan. 

Tämä oppi on jotakin kokonaan toista kuin se oppi, jota nykyajan vapaa-ajattelijat julistavat, että näet ihminen on luotu nauttimaan kaikkea, mikä on nautittavissa, sillä ei muka kumminkaan tiedetä mitään varmaa ihmisen tilasta kuoleman jälkeen, ja se vähä, mitä siitä tiedämme, on niin himmeää, käsittämätöntä, ja niin kerrassaan vastoin kaikkia järjellisiä mielikuvituksiamme Jumalan vanhurskaudesta, että järjen täytyy kauhistua, kun puhutaan iankaikkisista rangaistuksista, jotka seuraavat ajallista rikosta. Sen tähden ei yksikään suruton ihminen usko olevan mitään helvettiä. Niin, eipä kukaan, joka ei itse ole ollut helvetissä, usko olevan mitään helvettiä. Ja jos on olemassa jokin helvetti, niin sen täytyy olla perkeleitä varten, mutta ei kunniallisia ihmisiä varten. 

Jos katselemme Raamattua ja Lutheria, niin huomaamme, että helvetin täytyy olla ei vain perkeleille, vaan myöskin kaikille kunnialisille ihmisille, jotka eivät ole kääntyneet ja uudestisyntyneet.  Luther ja hänen seuraajansa tuomitsevat kaikki, joilla ei ole sama usko kuin heillä oli, ja tämän tuomitsemisen vallan Luther oli omistanut itsellensä Jumalan sanan ja oman kokemuksensa nojalla. Luther oli näet ollut helvetissä ja tiesi siis omasta kokemuksesta, että helvetti oli hänen omassa povessansa.  Kun hän oli tunnon tuskissa, silloin hän tunsi, että oli olemassa helvetti. Sen tähden hänen täytyi haaveilla ja mietiskellä kylläkin kauan, kuinka hän tulisi pelastetuksi tästä helvetistä. Ja jollei Luther olisi haaveillut, niin olisimme paavilaisuudessa vielä tänäkin päivänä.

Nykyaikana useimmilla on Lutherin usko ainoastaan pääkallossa, mutta ei sydämessä.  Heillä ei ole semmoisia kokemuksia kuin Lutherilla, he eivät ole kokeneet armonjärjestystä sydämessä, vaan ainoastaan paperilla.  Sen tähden he eivät tiedä mitään herätyksestä, kääntymisestä ja uudesta syntymisestä, mutta pyhityksen oppia he julistavat kaikella voimalla, ei itsensä tähden, vaan kristittyjen tähden.  Vähät siitä, kuinka he itse elävät, kun he väittävät itsellänsä olevan oikeuden pitää vapautensa, nimittäin sen vapauden, minkä tämän maailman jumala on antanut heille.  Tämän maailman jumala luulee olevansa vapain kaikista olennoista, hän kun on pudistanut yltänsä kaikki siteet, eikä hän usko olevansa minkään korkeamman vallan alainen.  Saman lihallisen vapauden luulevat hänen uskolliset palvelijansakin itsellänsä olevan, sillä he sanovat kuten juutalaiset: “Me olemme vapaina syntyneet, emme ole kenenkään orjina olleet.” Ja missä on sitten tämä vapaus?  Se on juuri hengellisessä orjuudessa.

Nyt profeetta sanoo päivän tekstissä: Herra on heittävä kaikki meidän syntimme meren syvyyteen. Ja tämän armolupauksen omistavat nyt itsellensä kaikki armonvarkaat.  He arvelevat, että Jumala on heittänyt kaikki heidän syntinsä meren syvyyteen.  Mutta juuri tämän maailman jumala on heittänyt kaikki heidän syntinsä unhotuksen virtaan. He eivät kos­kaan muista syntejänsä. He eivät koskaan ajattele entistä elämäänsä. Heistä tuntuu, ikään kuin Jumala olisi ne unhottanut syystä, että itse ovat ne unhottaneet.  Mutta Jumalalla ei ole niin huono muisti kuin armonvarkailla.  Eivät he ainakaan koskaan muista, kuinka he ovat menetelleet Vapahtajaa kohtaan, kun hän tuomiopäivänä nuhtelee heitä kovuudesta ja armottomuudesta häntä kohtaan.  He eivät sano koskaan nähneensä Vapahtajaa missään hädässä, ja kuitenkin hän tuomitsee heidät niistä rikoksista, joita he eivät koskaan tiedä tehneensä.

Nyt tarkoittaa profeetta katuvaisia, parannukseen kääntyneitä, murheellisia, kun hän päivän tekstissä kirjoittaa: Herra kääntyy ja armahtaa meitä ja polkee alas meidän pahat tekomme ja kaikki meidän syntimme meren syvyyteen heittää.  Mutta murheellisia on nykyään harvassa.  Niitä ei ole pilkkaajien seassa, jotka vihaavat ja vainoavat kristityitä ja luulevat tekevänsä Jumalalle palveluksen siinä, että tappavat Kristuksen opetuslapsia.  Emme löydä katuvaisia kapakoitsijain ja juomarien seasta.  Emme löydä särjetyitä sydämiä huorintekijäin ja huorain seasta, jotka rakastavat hekumaa enemmän kuin Jumalaa.  Emme löydä murheellisia Jeesuksen opetuslapsia suuren joukon seasta, joka huutaa: ristiinnaulitse, ristiinnaulitse!  Heitä ei löydetä Nikodeemuksen ystävien seasta, jotka eivät puhu sanaakaan, kun Vapahtajan henki on vaarassa. 

Ainoastaan niiden seasta, jotka itkevät ja parkuvat, löydetään heidät niiden murheellisten opetuslasten seasta, jotka näkevät Ristiinnaulitun vuodattavan verensä ristillä heidän syntiensä tähden, ja jotka kuulevat hänen huutavan: “Minun Jumalani, minun Jumalani, miksi minut hylkäsit?” Näiden murheellisten opetuslasten seasta löydämme totisen kristillisyyden aineita, ja heitä pro­feetta tarkoittaa, sanoessansa: “Herra kääntyy ja armahtaa meitä ja polkee alas meidän pahat tekomme ja kaikki meidän syntimme meren syvyyteen heittää.”                            

Kuinka on nyt teidän laitanne, murheelliset Jeesuksen opetuslapset? Uskotteko Herran tahtovan armahtaa teitä? Jos tahdotte autuaaksi tulla, niin teidän täytyy uskoa, että Herra on heittänyt kaikki teidän syntinne meren syvyyteen. Semmoisen uskon opetuslapset saivat helluntaipäivänä, kun he saivat Pyhän Hengen.

Maria Magdaleena istuu vielä itkemässä Kristuksen haudalla. Hän ei usko, että hänen taivaallinen ystävänsä on elossa ja että hän on hänen edessänsä. Mutta kohta hänen silmänsä aukenevat. Hän on tunteva hänet äänestä. Hän saa syleillä hänen polviansa. Hän saa nähdä hänet kirkastettuna. Hän saa nähdä hänen astuvan Isänsä tykö. Hän saa nähdä hänet Siionin vuorella kirkastettuna niissä viidessä haa­vassa, jotka hän on saanut rakkautensa tähden. Siellä Maria Magdaleena saa kiittää, ylistää ja kunnioittaa häntä, kun hän on ylen heikko ylistämään häntä täällä. Hän saa nauttia autuaallista näkemistä iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen.

______________________________________

Alkuperäinen ruotsinkielinen / A. Merikallion kokoelma / Oulun maakunta-arkisto /