N:o 85 3 RUKOUSPÄIVÄNÄ 1858, SUOMENNOS.
Herra kääntyy ja armahtaa meitä ja polkee alas
meidän pahat tekomme ja kaikki meidän syntimme meren syvyyteen heittää. Miika. 7: 19.
Luettu pyhä tekstimme sisältää semmoisia puheenparsia,
jotka eivät ole käytännössä nykyaikana.
Profeetta Miika käyttää monessa paikassa kirjassansa epätavallisia
puheenparsia, joihin nykyaikana loukkaannuttaisiin. Joko hän oli tahallaan
valinnut semmoisia kummallisia puheenparsia, ollakseen niiden kautta muita
opettajia merkillisempi, tai myös hän ei huolinut pitää koreita ja
kauniita saarnoja, jotka eniten kelpaavat kansalle, vaan hän puhui
suoraan, kuten sanat sattuivat. Hän oli ennustanut niitä rangaistustuomioita,
jotka tulisivat kohtaamaan jumalatonta
kansaa. Hän oli osoittanut heille sitä kauheata kurjuutta, mihin he
joutuisivat jumalattoman elämänsä
tähden.
Mutta jumalattomat eivät pitäneet semmoisista uhkauksista
siitä syystä, että he luulivat eläneensä parhaimman ymmärryksensä ja omantuntonsa
mukaan, kun he tappelivat, juopottelivat ja tekivät huorin sekä harjoittivat
kaikenlaista varkautta, tietystikin hienolla ja kunniallisella tavalla, ettei
laki voisi päästä kruununvarkaiden kimppuun.
Juopoteltiin ja vietettiin iloista elämää. Ylenkatsottiin Jumalan sanaa
ja viskattiin kirja penkin alle, mutta viinapullo ja pelikortit tuotiin
pöydälle. Kirouksia ja hullutuksia
saatiin kuulla ja nähdä, mihin ikänä tultiin.
Jumalan nimeä käytettiin väärin noituuteen, taikauskoon ja muihin
loihtukeinoihin. Koreus ja ylpeys
pukineissa oli yleistä. Eniten oli
ahneus ja keinottelu valloillansa.
Nyt profeetta oli
Jumalan käskystä julistanut Hänen rangaistustuomioitansa, mutta ennustaa
kuitenkin parempia aikoja, sitten kun kansa oli kärsinyt hyvin ansaitun
rangaistuksensa ja päässyt vapaaksi Baabelin vankeudesta. Silloin Herra olisi heittävä heidän syntinsä
meren syvyyteen. Kuulostaa vähän
kummalliselta korvissamme, että synnit heitetään meren syvyyteen. Mutta se, jonka omaatuntoa synnit
raskauttavat, halajaa ja rukoilee, että synnit heitettäisiin meren syvyyteen.
Hän toivoo, että hänen syntinsä haudattaisiin unhotuksen syvyyteen. Mutta syntejä ei niin helposti haudata
unhotuksen syvyyteen, niiden tultua ihmisen omalletunnolle. Hän ei voi yhtä
helposti päästä vapaaksi synneistänsä, kuin hän on niitä tehnyt. Suruttomalla
ihmisellä ei oikeastaan ole mitään syntejä omallatunnollansa syystä, että
perkele jo aikoja sitten on haudannut ne unhotuksen virtaan.
Pakanoilla oli se usko,
ettei yksikään ihminen voinut saada omantunnon rauhaa toisessa maailmassa,
ennen kuin hän oli juonut unhotuksen virrasta.
Ihmisen piti juoda niin paljon unhotuksen virrasta, että hän unhotti
kaikki tyynni. Hänen pitäisi unhottaa
ei ainoastaan kaikki syntinsä, vaan myöskin hänen olisi unhotettava koko
maallinen elämänsä. Hänen olisi unhotettava kaikki, mitä oli rakastanut
maailmassa. Hänen ei ikinä olisi muistettava, että hän on ollut
maailmassa. Silloin vasta hän olisi
saava omantunnon rauhan.
Mutta tämä unhotuksen virta on nyt peräti
kuivunut, niin ettei liene mahdollista unhottaa vihaa eikä rakkautta, iloa eikä
surua, huvia eikä tuskaa. Kaikki, mitä
ihminen on tuntenut, ajatellut, puhunut tai tehnyt, täytyy hänen muistaa
iankaikkisuudessa, tahtoipa tai ei. Ja siinä on juuri kirous, ettei ihminen voi
unhottaa mitään siitä, mitä hän täällä maailmassa on ajatellut, puhunut ja
tehnyt, koska sekin, mitä hän ei ikinä tiedä tehneensä, asetetaan hänen eteensä
ja luetaan hänelle viaksi, esimerkiksi niille, jotka ovat olleet armottomia
kristityitä kohtaan ja vihanneet heitä sitä itse tietämättä. Heidät tuomitaan
tuomion päivänä semmoisista synneistä, joita eivät ikinä tiedä tehneensä. He kysyvät Vapahtajalta: “Herra, koska
näimme sinun isoavan, janoavan, outona tai alastonna taikka sairaana taikka
vankina, emmekä sinua palvelleet?” Nämä tuomitut vetoavat viattomuuteensa. He
eivät tiedä koskaan olleensa armottomia Vapahtajaa kohtaan, ja kuitenkin heidät
tuomitaan synneistä, joita eivät ikinä tiedä tehneensä.
Kuinka sitten on käypä sellaisten syntien, joihin
he tietävät olevansa syyllisiä? He eivät ikinä voi niitä unhottaa. Ja siinä on
juuri kirous, ettei siellä ole mitään unhotuksen virtaa, joka voisi poistaa
muistin. Jos olisi joku, joka voisi heittää heidän syntinsä meren syvyyteen, niin
he saisivat omantunnon rauhan. Mutta siellä helvetissä ei ole ketään, joka
voisi heittää heidän syntinsä meren syvyyteen. Mutta täällä armonajassa on
yksi, joka voi heittää raskautettujen tuntojen synnit meren syvyyteen. Ja juuri
Herra voi sen tehdä. Mutta ne, joita synnit eivät rasita, ne eivät
tarvitse mitään Vapahtajaa, sillä syntien rangaistus ei vaikuttanut Israelin
kansaan. He tekivät parannuksen ainoastaan ulkonaisessa suhteessa. He eivät
palvelleet näkyväisiä epäjumalia Baabelin vankeuden jälkeen, mutta heistä tuli
sen sijaan suuria tekopyhiä, tarkkoja ulkonaisessa jumalanpalveluksessa, mutta
ei mitään sisällistä sydämen muutosta tapahtunut. Ainoastaan muutamia harvoja
sieluja rupesi heidän syntinsä raskauttamaan. Ja juuri näistä profeetta puhuu
päivän tekstissä.
Tosin useat nykyaikana arvelevat, ettei profeetan
ennustuksia ole otettava kirjaimellisesti, ettei Vanhassa Testamentissa ollut
monta, jotka uskoivat elämää olevan tämän elämän perästä, ettei Jumala voi olla
niin väärä, että Hän sallii jonkun maksaa ajallisen rikoksen loppumattomilla
rangaistuksilla. Niin arvelevat ne, jotka selittävät Raamattua järkensä mukaan,
ettei meillä ole mitään varmaa tietoa ihmisen tilasta kuoleman jälkeen. Ihmisen
on siis valittava varma epävarman sijasta, se on, hänen tulee nauttia tämän
elämän iloja, käyttää voimansa, tahtonsa ja ymmärryksensä tehdäksensä tämän
elämän niin onnelliseksi kuin suinkin mahdollista, sillä Jumala ei voi olla
niin ankara, että Hän kieltää viattomia huvituksia, joihin myöskin kuuluu ylensyöminen,
ylenjuominen, haureus, tanssi, kortinlyönti, ilveily, ylpeys, koreus ja
kiroukset. Kaikki tämä kuuluu tämän elämän viattomiin huvituksiin. Tämä ei ole
mitään syntiä, saati vain muuten ollaan rehellisiä ystäviä kohtaan ja eletään
siveästi säätynsä mukaan.
Tämmöistä järjellistä
puhetta saadaan nykyaikana kuulla. Ja
kuitenkin tämän maailman viisaimmat miehet ovat koettaneet todistaa sielun
kuolemattomuuden ja elämän olemassaolon kuoleman perästä, sekä että tilinteon täytyy
seurata siitä, kuinka ihminen on käyttänyt ruumiinsa ja sielunsa tässä
elämässä. Tämän maailman viisaat väittävät, että on sangen vähän ihmisiä, jotka
ovat oppineet käyttämään järkeään oikein, ja näiden harvojen seassa, jotka ovat
oppineet käyttämään järkeään oikein, voivat ainoastaan ne toivoa parempaa
elämää, jotka ovat saavuttaneet siveyden korkean perikuvan.
Tämä oppi on jotakin
kokonaan toista kuin se oppi, jota nykyajan vapaa-ajattelijat julistavat, että
näet ihminen on luotu nauttimaan kaikkea, mikä on nautittavissa, sillä ei muka
kumminkaan tiedetä mitään varmaa ihmisen tilasta kuoleman jälkeen, ja se vähä,
mitä siitä tiedämme, on niin himmeää, käsittämätöntä, ja niin kerrassaan
vastoin kaikkia järjellisiä mielikuvituksiamme Jumalan vanhurskaudesta, että
järjen täytyy kauhistua, kun puhutaan iankaikkisista rangaistuksista, jotka
seuraavat ajallista rikosta. Sen tähden ei yksikään suruton ihminen usko olevan
mitään helvettiä. Niin, eipä kukaan, joka ei itse ole ollut helvetissä, usko
olevan mitään helvettiä. Ja jos on olemassa jokin helvetti, niin sen täytyy
olla perkeleitä varten, mutta ei kunniallisia ihmisiä varten.
Jos katselemme Raamattua
ja Lutheria, niin huomaamme, että helvetin täytyy olla ei vain perkeleille,
vaan myöskin kaikille kunnialisille ihmisille, jotka eivät ole kääntyneet ja
uudestisyntyneet. Luther ja hänen
seuraajansa tuomitsevat kaikki, joilla ei ole sama usko kuin heillä oli, ja
tämän tuomitsemisen vallan Luther oli omistanut itsellensä Jumalan sanan ja oman
kokemuksensa nojalla. Luther oli näet ollut helvetissä ja tiesi siis omasta
kokemuksesta, että helvetti oli hänen omassa povessansa. Kun hän oli tunnon tuskissa, silloin hän
tunsi, että oli olemassa helvetti. Sen tähden hänen täytyi haaveilla ja mietiskellä
kylläkin kauan, kuinka hän tulisi pelastetuksi tästä helvetistä. Ja jollei
Luther olisi haaveillut, niin olisimme paavilaisuudessa vielä tänäkin päivänä.
Nykyaikana useimmilla on
Lutherin usko ainoastaan pääkallossa, mutta ei sydämessä. Heillä ei ole semmoisia kokemuksia kuin
Lutherilla, he eivät ole kokeneet armonjärjestystä sydämessä, vaan ainoastaan
paperilla. Sen tähden he eivät tiedä
mitään herätyksestä, kääntymisestä ja uudesta syntymisestä, mutta pyhityksen
oppia he julistavat kaikella voimalla, ei itsensä tähden, vaan kristittyjen tähden. Vähät siitä, kuinka he itse elävät, kun he
väittävät itsellänsä olevan oikeuden pitää vapautensa, nimittäin sen vapauden,
minkä tämän maailman jumala on antanut heille.
Tämän maailman jumala luulee olevansa vapain kaikista olennoista, hän
kun on pudistanut yltänsä kaikki siteet, eikä hän usko olevansa minkään
korkeamman vallan alainen. Saman
lihallisen vapauden luulevat hänen uskolliset palvelijansakin itsellänsä
olevan, sillä he sanovat kuten juutalaiset: “Me olemme vapaina syntyneet, emme
ole kenenkään orjina olleet.” Ja missä on sitten tämä vapaus? Se on juuri hengellisessä orjuudessa.
Nyt profeetta sanoo päivän tekstissä: Herra on
heittävä kaikki meidän syntimme meren syvyyteen. Ja tämän armolupauksen
omistavat nyt itsellensä kaikki armonvarkaat.
He arvelevat, että Jumala on heittänyt kaikki heidän syntinsä meren
syvyyteen. Mutta juuri tämän maailman
jumala on heittänyt kaikki heidän syntinsä unhotuksen virtaan. He eivät koskaan
muista syntejänsä. He eivät koskaan ajattele entistä elämäänsä. Heistä tuntuu,
ikään kuin Jumala olisi ne unhottanut syystä, että itse ovat ne
unhottaneet. Mutta Jumalalla ei ole
niin huono muisti kuin armonvarkailla.
Eivät he ainakaan koskaan muista, kuinka he ovat menetelleet Vapahtajaa
kohtaan, kun hän tuomiopäivänä nuhtelee heitä kovuudesta ja armottomuudesta
häntä kohtaan. He eivät sano koskaan
nähneensä Vapahtajaa missään hädässä, ja kuitenkin hän tuomitsee heidät niistä
rikoksista, joita he eivät koskaan tiedä tehneensä.
Nyt tarkoittaa profeetta katuvaisia, parannukseen
kääntyneitä, murheellisia, kun hän päivän tekstissä kirjoittaa: Herra kääntyy
ja armahtaa meitä ja polkee alas meidän pahat tekomme ja kaikki meidän syntimme
meren syvyyteen heittää. Mutta
murheellisia on nykyään harvassa. Niitä
ei ole pilkkaajien seassa, jotka vihaavat ja vainoavat kristityitä ja luulevat
tekevänsä Jumalalle palveluksen siinä, että tappavat Kristuksen
opetuslapsia. Emme löydä katuvaisia
kapakoitsijain ja juomarien seasta.
Emme löydä särjetyitä sydämiä huorintekijäin ja huorain seasta, jotka
rakastavat hekumaa enemmän kuin Jumalaa.
Emme löydä murheellisia Jeesuksen opetuslapsia suuren joukon seasta,
joka huutaa: ristiinnaulitse, ristiinnaulitse!
Heitä ei löydetä Nikodeemuksen ystävien seasta, jotka eivät puhu
sanaakaan, kun Vapahtajan henki on vaarassa.
Ainoastaan niiden seasta, jotka itkevät ja
parkuvat, löydetään heidät niiden murheellisten opetuslasten seasta, jotka
näkevät Ristiinnaulitun vuodattavan verensä ristillä heidän syntiensä tähden,
ja jotka kuulevat hänen huutavan: “Minun Jumalani, minun Jumalani, miksi minut
hylkäsit?” Näiden murheellisten opetuslasten seasta löydämme totisen
kristillisyyden aineita, ja heitä profeetta tarkoittaa, sanoessansa: “Herra
kääntyy ja armahtaa meitä ja polkee alas meidän pahat tekomme ja kaikki meidän
syntimme meren syvyyteen heittää.”
Kuinka on nyt teidän
laitanne, murheelliset Jeesuksen opetuslapset? Uskotteko Herran tahtovan
armahtaa teitä? Jos tahdotte autuaaksi tulla, niin teidän täytyy uskoa, että
Herra on heittänyt kaikki teidän syntinne meren syvyyteen. Semmoisen uskon
opetuslapset saivat helluntaipäivänä, kun he saivat Pyhän Hengen.
Maria Magdaleena istuu vielä itkemässä Kristuksen
haudalla. Hän ei usko, että hänen taivaallinen ystävänsä on elossa ja että hän
on hänen edessänsä. Mutta kohta hänen silmänsä aukenevat. Hän on tunteva hänet
äänestä. Hän saa syleillä hänen polviansa. Hän saa nähdä hänet kirkastettuna.
Hän saa nähdä hänen astuvan Isänsä tykö. Hän saa nähdä hänet Siionin vuorella
kirkastettuna niissä viidessä haavassa, jotka hän on saanut rakkautensa
tähden. Siellä Maria Magdaleena saa kiittää, ylistää ja kunnioittaa häntä, kun
hän on ylen heikko ylistämään häntä täällä. Hän saa nauttia autuaallista
näkemistä iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen.
______________________________________
Alkuperäinen ruotsinkielinen / A. Merikallion kokoelma / Oulun
maakunta-arkisto /