N:o 91 4 RUKOUSPÄIVÄNÄ 1851 ( PÄIVÄSAARNA)

Koska Israelin lapset pääsivät poikki Punaisen meren, veisasivat he kiitosvirren Herralle, sanoen: Jalon työn hän teki. Hevosen ja miehen hän upotti meren syvyyteen.

Tämä kiitosvirsi veisataan aina Israelin lapsilta, koska he näkevät, kuinka viholliset hukkuvat Punaisen meren aalloissa. Mutta Israelin lapset ovat epäuskoiset. Koska viholliset ahdistavat heitä joka haaralta, rupeavat he sanomaan Moosekselle, että hän on villinnyt heitä lähtemään ulos Egyptin pakanallisesta maasta. He luulevat, että Mooses on tämän tehnyt, mutta ei Mooses ole tehnyt muuta, kuin mitä Herra on käskenyt.

Koska Egyptin lihapadat johtuvat mieleen ja viholliset ahdistavat Israelin lapsia, rupeavat he epäuskon tähden riitelemään Mooseksen kanssa ja sanovat: “Eiköpä hautoja ollut Egyptissä? Miksi sinä rupesit meitä johdattamaan korpeen kuolemaan? Eikö tämä ole se, kuin me puhuimme sinulle sanoen: Anna meidän olla, että me palvelisimme egyptiläisiä, sillä meidän olisi parempi palvella egyptiläisiä, kuin kuolla korvessa?”

Ja se on sangen merkillinen asia, että Israelin lapset rupesivat niin pian katumaan, että he olivat lähteneet ulos orjuuden huoneesta. He katuvat sitä, ei ainoastansa tällä puolella Punaista merta, missä viholliset ahdistavat heitä hirmuisesti. Mutta myös toisella puolella Punaista merta, missä he syövät mannaa, rupeavat he katumaan, että he ovat ylen varhain lähteneet pois orjuuden huoneesta. He katuvat, koska he näkevät, kuinka suuren vaivan kautta heidän pitää vaeltaman, ennen kuin he kostuvat Kaanaan maalle. He katuvat, että he lakkasivat ylen varhain palvelemasta vihollista.

Mutta minä sanon teille, te huikentelevaiset ja epäuskoiset Israelin lapset: Jos teille on tullut halu pyörtämään takaisin orjuuden huoneeseen, niin ette pääse Kaanaan luvatulle maalle. Onkopa Mooses teille luvannut, että te ilman vaivatta ja ilman sodatta pääsette siihen maahan, jossa voita ja hunajaa vuotaa? Eikös ole Herra jo sanonut teille, että hän paaduttaa vihollisten sydämet, että he tulevat niin sokeiksi, että he uskaltavat astua Punaiseen mereen? Ja vielä niillä on vahvempi usko ja suurempi rohkeus astumaan Punaiseen mereen, kuin Israelin lapsilla.

Onkos Jumala antanut vihollisille semmoisen rohkeuden, että he uskaltavat astua Punaiseen mereen ilman vapisematta? Niin he luulevat, että Jumala se on, joka heidän uskonsa vahvistaa. Saati se ei ole maailman Jumala, joka heille on antanut senkaltaisen rohkeuden, että he astuvat Punaiseen mereen. Israelin lapset eivät usko pääsevänsä, ennen kuin Mooses nostaa sauvansa meren yli. Mutta kyllä viholliset uskovat. Eivät suinkaan viholliset epäile, etteivätkö he pääse poikki Punaisen meren, vaikka he ajavat Israelin lapsia ulos huoneistansa ja ahdistavat heitä joka lailla. Eivät viholliset sen tähden pelkää, että heille taitaa väärin käydä, jos he astuvat Punaiseen mereen, sillä tämän maailman jumala on tehnyt heitä sokeaksi. Maailman jumala on antanut heille niin vahvan uskon, etteivät he epäile ollenkaan, ja sen tähden he hukkuvat Punaisessa meressä. Silloin pääsevät Israelin lapset veisaamaan kiitosvirttä sanoen: “Minä veisaan Herralle, sillä Hän on jalon työn tehnyt”.

Mutta miksi Israelin lapsille tuli niin suuri halu pyörtämään takaisin orjuuden huoneeseen? Sen tähden ilmankin, etteivät he päässeet Kaanaan maalle ilman vaivatta ja ilman sodatta. Jos he olisivat varsin päässeet Kaanaan maalle, koska he pääsivät poikki Punaisen meren, niin olisivat he ehkä olleet tyytyväiset. Mutta koska heidän täytyi vaeltaa niin monta ajastaikaa tämän maailman korvessa, ja siellä olla niin monessa hädässä ja puutoksessa, niin silloin tuli kärsimättömyys ja napiseminen. Toisinaan ei ole ruokaa mieltä myöten, toisinaan puuttuu elämän vesi, toisinaan käärmeet pistävät. Silloin tulee kohta halu pyörtämään takaisin. Emme saata sanoa, että he ovat jo kaikki pyörtäneet. Mutta sen vaivalloisuuden tähden, kuin tiellä on, ja sen kärsimättömyyden tähden, kuolevat kaikki vanhat matkalla. Ainoastansa muutamat vanhat, nimittäin Joosua ja Kaleb pääsevät Kaanaan maalle.

Israelin lapset ovat tosin Mooseksen johdattamisen kautta lähteneet ulos orjuuden huoneesta palvelemaan Jumalaa. Ja sillä uskalluksella he ovat lähteneet matkaan, että he pääsisivät siihen siunattuun maahan, josta voita ja hunajaa vuotaa. Mutta kärsimättömyys tahtoo tulla, koska he eivät pääse varsin siihen luvattuun maahan. Sillä vaikka he ensin Jumalan voiman kautta pääsivät poikki Punaisen meren ja näkivät myös, kuinka Egyptin pakanat hukkuivat Punaisessa meressä, koska he olivat niin rohkeat, että he siihen astuivat. — Vaikka he vihaavat Israelin lapsia, ja ajavat heitä ulos huoneistansa, kuitenkin tahtovat muutamat Israelin lapset pyörtää takaisin, koska matkustaminen tulee ylen pitkäksi ja vaivalloiseksi. He tahtovat väsyä matkalla. Ja silloin tulee vielä muutamille halu pyörtää takaisin entiseen elämään, koska Egyptin lihapadat johtuvat mieleen. Mutta sitten vasta tulisi pakanoille ilo, jos Israelin lapset pyörtäisivät takaisin. He sanoisivat: “Jopa me arvasimme, että niin se piti käymän. Ja kukas käski lähteä pois Egyptistä tuntemattomaan maahan?”

Muutamat rupesivat jo katumaan, että he ovat ylen varhain lähteneet pois pakanain maasta. Ja tämä halu vetää heitä takaperin. Se vaikuttaa niin paljon, että he saavat matkustaa edestakaisin korvessa. Toisinaan he matkustivat edeskäsin ja välistä takaisin. Mutta tämä matkustaminen edestakaisin on rangaistus heille heidän tottelemattomuutensa tähden. Siitä syystä myös kaikki vanhat kuolevat tien päälle, sillä heidän sydämensä ovat niin tarttuneet Egyptiin, ettei heillä ole halua saapua siihen maahan, josta voita ja hunajaa vuotaa. Muutamilla taitaisi olla halu, mutta he luulevat pääsevänsä ilman vaivatta. Ja koska matkustaminen tulee pitkäksi ja vaivalloiseksi, väsyvät he tien päälle ja kuolevat.

Muistakaa kuitenkin, te Israelin lapset, että te olette orjuuden huoneessa olleet ja palvelleet epäjumalia. Muistakaa, että Herra on suurella voimalla johdattanut teitä ulos pakanain maasta poikki Punaista merta. Silloin te olette veisanneet Herralle kiitosvirren sen suuren armon edestä. Pitäisikö teidän nyt pyörtämän takaisin, että pakanat pääsisivät pilkkaamaan teitä ja sanomaan: “Eivätpä ne päässeetkään perille. Jopa me arvasimme, että semmoisen hourauksen pitää häpeällisen lopun saaman.”

Te Israelin lapset, jotka olette lähteneet pakanain maasta matkustamaan ja isänmaata etsimään, josta maitoa ja hunajaa vuotaa! Kuinkas te luulette kostuvanne isänmaalle, koska te kärsimättömyyden tähden vaellatte edestakaisin korvessa? Ja joka kerta, kuin joku vastus tulee, olette valmiit sanomaan: “Eiköpä hautoja ollut Egyptissä?” Tahdottekos nyt pyörtää takaisin, että te pääsisitte kuolemaan pakanain maassa?

Kyllä siellä on hautoja, mutta eivätpä pakanat ole saaneet hautaa, koska he hukkuivat Punaisessa meressä. Sillä ne pakanat, jotka ajoivat Israelin lapsia ulos huoneistansa, hukkuivat Punaisessa meressä. Jos te, Israelin lapset, pyörrätte takaisin, niin teille käy niin kuin pakanoille: Te hukutte Punaisen meren aaltoihin. Ei teidän luunne pidä makaaman kuolleen uskon haudassa, vaan pohjattoman meren syvyydessä ympärileikkaamattomien kanssa.

Niin koettakaa kuitenkin pyrkiä edeskäsin, että te viimein saapuisitte isänmaalle. Koska nälkä tulee, niin syökää mannaa. Koska jano tulee, niin juokaa siitä pahdasta, joka on Kristus. Ja älkää napisko Moosesta vastaan, vaan paremmin rukoilkaa, että teidän isienne Jumala suuresta armostansa olisi kärsivällinen teidän kanssanne ja säästäisi teitä siihen päivään asti, että te pääsette poikki Jordanin. Kuule Israelin Jumala, murheellisten ja väsyneitten matkamiesten huokaus. Isä meidän j. n. e.

Neljännen rukouspäivän pyhä teksti Psalmi 105: 3. ”Ylistäkää hänen pyhää nimeänsä. Niiden sydän iloitkoon, jotka etsivät Herraa.”

Koska kuningas Daavid on veisannut Herralle sekä murheellisia katumusvirsiä, että myös iloisia kiitosvirsiä, niin pitäisi meidän esimerkin tähden tutkisteleman Daavidin elämäkertaa ja katseleman ensiksi, minkä tähden Daavid oli välistä niin murheellinen? Toiseksi. Minkä tähden hän välistä oli iloinen?

Se kuuluu hänen sanoistansa tämän päivän tekstissä, että hän on ollut iloinen, mutta muissa paikoissa ja erinomattain katumusvirsissänsä on hän ollut murheellinen. Tämä Daavidin murhe ja ilo on ollut hengellinen murhe ja hengellinen ilo, josta suruttomat eivät tiedä mitään. Kyllä niilläkin raukoilla on välistä kova ikävä. Mutta ei tämä ikävöitseminen tule siitä, että he kaipaavat Herran armoa, vaan heille tulee ikävä, koska vastoinkäymiset kohtaavat heitä maailmassa. Niin esimerkiksi juomarille tulee ikävä, koska viina loppuu. Varkaalle tulee ikävä, koska hänet otetaan kiinni ja pannaan rautoihin. Huoralle tulee ikävä, koska huorakumppani heittää hänet ja alkaa toisen kanssa huoraamaan. Maailman orjalle tulee ikävä, koska hän kadottaa jonkun osan tavarastansa ja niin edespäin.

Mutta Paavali kirjoittaa, että maailman murhe saattaa matkaan kuoleman. Muutama maailman orja tulee murheelliseksi kateuden tähden, niin kuin Eesau, joka itki sen siunauksen tähden, jonka hänen veljensä Jaakob oli saanut isältänsä. Paha vaimo itkee myös niitä käärmeen kyyneleitä, koska hänen paha tahtonsa ei tule täytetyksi. Muutamat riettaan orjat tulevat murheelliseksi, koska heidän paha aikomuksensa ei tule täytetyksi. Niin kuin kuningas Antiokus, joka tuli sairaaksi murheesta, koska hän ei jaksanut kaikkia kristityitä hävittää.

Mutta minä luulen, että maailman jumala on semmoisille katuvaisille armollinen. Maailman jumala pitää pahana, että hänen palvelijansa eivät jaksa kaikkia kristityitä tappaa. Ja koska tämä synti maailman jumalaa vastaan tulee raskaaksi heidän tuntonsa päälle, saavat he tunnonrauhan, niin pian kuin joku kristitty tulee tapetuksi. Niin sai esimerkiksi se kuninkaallinen huora omantunnonrauhan, niin pian kuin Johanneksen kaula oli leikattu. — Maailman jumala antaa semmoisille katuvaisille heidän syntinsä anteeksi, saati he uskovat. Minä luulen, että maailman jumala antaa vielä niillekin anteeksi heidän syntinsä, jotka itkevät kunniansa perään, koska heitä viattomasti soimataan. Niiden synnit rietas myös antaa anteeksi, jotka katuvat, etteivät he antaneet paremmin kristityille selkään. Ja semmoiset katuvaiset tulevat ilmankin autuaaksi helvetissä, saati he uskovat.

Koska nyt maailman orjain murhe ja katumus on semmoinen, että se kelpaa maailman jumalalle, niin se on hyvin arvattava, että maailman orjan ilo kelpaa maailman jumalalle. Esimerkiksi huoran ilo tanssituvassa, juomarin ilo krouvituvassa, ja varkaan ilo siitä varastetusta kalusta. Semmoinen ilo on maailman jumalalle otollinen, mutta riettaalla on erityisesti ilo kristityn lankeemuksesta. On siitäkin riettaan orjalle suuri ilo, että kristitylle käy väärin. Jos kristitty joutuu kärsimään maailman vihaa ja vainoa kristillisyyden tähden, niin tulee riettaan orjalle suuri ilo siitä. Mutta erityisesti tulee riettaan orjalle ilo kristityn lankeemuksesta, sillä ei riettaan orja soisi ainoankaan sielun tulevan autuaaksi. Mutta jos kaikki olisivat riettaan kaltaiset, sitten vasta olisi riettaan orja tyytyväinen.

Nyt me olemme katselleet maailman orjan murhetta ja maailman orjan iloa. Meidän pitäisi myös sen rinnalle paneman kristityn murheen ja kristityn ilon, koska me otamme hyödyllisen ja rakentavaisen esimerkin Daavidista, joka oli välistä omantunnon vaivassa syntiensä tähden, ja välistä suuressa ilossa Jumalan armon tuntemisesta. Vaikka maailman siveät ihmiset sanovat Daavidin olleen huonon kristityn, joka ensinnä teki huorin ja vielä miehen tappoi. Semmoisetkos nyt ovat kristityt? Semmoisetkos ovat kristityn hedelmät? Niin kysyvät siveät huorat, rehelliset varkaat ja raittiit juomarit.

Armonvarkaat taas ottavat semmoisen väärän lohdutuksen Daavidin lankeemuksesta ja ajattelevat näin: Jos Daavid on saanut armon Jumalalta, miksi minun ei pitäisi saaman, joka en ole huora eli murhaaja. Mutta älä huoli, armonvaras! Kyllä sinä saat armon viholliselta, jos sinä jaksat hyvin pilkata katuvaisia ja nähdä vikoja kristityn elämässä. Ei sinun tarvitse parempaa katumusta tehdä, kuin pilkata kristityitä. Ja kun sinä näet niiden vikoja, niin sinä tulet itse kristityksi, ja kristityt tulevat villihengiksi.

Ilmankin profeetta Naatan oli hengellisessä ylpeydessä, koska hän tuli soimaamaan Daavidia huoruudesta? Ja profeetta Elias oli myös hengellisessä ylpeydessä, koska hän tuli haukkumaan kuningasta, sanoen: Samassa paikassa, missä koirat nuolivat Naabotin veren, pitää koirain sinunkin veresi latkiman.”

Mutta siinä oli suuri erotus katuvaisen ja katumattoman välillä. Daavid sai varsin pistoksen sydämeen Naatanin soimauksesta. Mutta toiselle kuninkaalle ei tullut katumusta, vaikka Elias soimasi. Hän suuttui vaan ja sanoi: “Viholliseksikos minut olet löytänyt?” Tämä katumaton kuningas ajatteli, niin kuin tämänaikaiset paatuneet henget: viholliseksikos minua olet löytänyt, koska et anna minulle omantunnon rauhaa? Ja oletkos sinä Jumala, koska sinä tulet tuomitsemaan kunniallisia ihmisiä?

Niin sanoivat myös juutalaiset, että Johannes Kastajalla oli perkele. Ja Vapahtajalle: sinä olet samarialainen ja sinulla on perkele. Mutta eivät tämänaikaiset suruttomat vielä ymmärrä, että heidän haamunsa on ennen jo maalattu Raamatussa. Ja vielä heidän sanansa ovat ylöskirjoitetut, niin kuin pakanat ja Jeesuksen ristin viholliset ovat ennen puhuneet, niin puhuvat suruttomat ja armonvarkaat vielä nytkin. He luulevat, että ei ennen ole niin haukuttu ja tuomittu, kuin nyt. Mutta vielä kovempi laki ja tuomio on silloin saarnattu. Sen haukkumisen tähden ovat myös profeetat ja entiset kristityt tapetut pakanoilta ja juutalaisilta. Ja samat käärmeen siemenet puikivat vielä sydämen juuressa, koska Jumalan ankara vanhurskaus pannaan heidän silmiensä eteen.

Nyt on meillä semmoiset esimerkit Raamatussa, että muutamat heräävät, koska heille soimataan syntiä, mutta muutamat paatuvat. Daavidin tunto heräsi Naatanin soimauksesta, mutta Aahab paatui Eliaksen soimauksesta. Aahab teki itsensä katuvaiseksi ja kävi kumarruksissa. Mutta ei se katumus kauan kestänyt. Ilmankin semmoinen elämä tuli vanhalle Aatamille vaivaksi. Ja sen tähden hän heitti pois koko sen katumuksen, niin kuin moni nytkin heittää ja ajattelee: koira kantakoon tätä ristiä, jos vähemmällä vaivalla en tule autuaaksi, niin se saa jäädä.

Mutta Daavidille tuli oikea katumus siitä Naatanin soimauksesta. Ja jos Naatan ei olisi soimannut häntä, niin olisi hänen tuntonsa nukkunut iankaikkisesti. Mutta siitä soimauksesta tuli Daavidille kova tuska ja omantunnon vaiva. Niin että hänen täytyi itse valittaa katumusvirsissä: “Minä olen väsynyt huokauksista. Minä kastelen leposijani kyyneleilläni, ja minun muotoni on vanhentunut murheesta.” Tässä kuulevat nyt suruttomat, kuinka oikea katumus tapahtuu. Mutta he ajattelevat ilmankin: Ei meidän tarvitse niin huoata. Sillä maailman herrat sanovat: nämä heränneet huokaavat niin kuin luontokappaleet.

Mutta ei maailman herrojen tarvitse huoata, sillä ei heillä ole mitään huokaamista. Mutta Daavid ja publikaani, ja muut katuvaiset tarvitsevat huoata ja niiden huokaukset on Herra kuullut, ja antanut heidän tuta iloa heidän murheessansa. Paavali myös kirjoittaa, että luontokappaleet huokaavat ja odottavat Jumalan lasten ilmoitusta. Mutta suruton ihminen ei huokaa. Ja mitäpä hänellä on huokaamista? Koska luonnollinen siveys kantaa synninkuormaa toisesta päästä, kuollut usko toisesta päästä, ja rietas keskeltä.

Kuinkapa semmoinen kuorma tulee raskaaksi? Vaikka olisi kymmenentuhatta leiviskää siinä kuormassa, niin ei tarvitse suruttoman ihmisen sen tähden huoata, sillä hän uskoo vaan, että Jeesus on kaikki maksanut. Mutta Jumalan sana näyttää, että kaikki suruttomat ja armonvarkaat saavat huoata helvetissä.

2. Me kuulemme Daavidin huutavan syvyydestä korkeuteen. Ja me toivomme, että Herra on kuullut hänen huokauksiansa. Niin myös publikaanin huokaus on kuultu Herralta. Ja kaikkien, jotka huokaavat niin raskaasti, että huokaukset kuuluvat syvyydestä korkeuteen, pitää saaman virvoitusta särjetylle sydämelle. Jumalan sana näyttää, että Daavidin ilo on tullut Jumalan armon tuntemisesta, niin myös neitsyt Marian, koska hän sanoo: “Minun sieluni iloitsee ja riemuitsee Jumalassa, minun Vapahtajassani.”

Katuvainen ja murheessa olevainen sielu kaipaa Jeesuksen armollista läsnäoloa. Ja koska Jeesus ilmoittaa itsensä murheellisille opetuslapsille, silloin tulee heille ilo, sillä opetuslapset ihastuivat, koska he näkivät Herran. Sen tähden kirjoittaa myös Paavali kristityille: “Iloitkaa Herrassa.” Mutta tämä kristityn ilo ei ole aina pysyväinen, sillä vihollinen karkaa usein kristittyjen päälle kiusausten kanssa ja tahtoo heidän uskonsa ryöstää. Mutta kristityn murhe on usein tarpeellisempi kuin kristityn ilo, sillä se murhe, joka Jumalan mielen jälkeen on, saattaa parannuksen autuudeksi, jota ei ihminen kadu.

Näin täytyy siis kristityn tuta sekä iloa että murhetta. Ja jos murhe loppuu, niin ei ole hyvin asiat. Mutta jos ilo loppuu, niin täytyy hänen huutaa syvyydestä korkeuteen. Hänen täytyy kolkuttaa armon oven päälle. Hänen täytyy kontata armoistuimen eteen ja rukoilla sitä suurta Ristinkantajaa, että hän suuresta armostansa kääntäisi armollisen kasvonsa katuvaisen ryövärin puoleen ja antaisi hänelle armollisen vastauksen, että hänen pitää oleman sen suuren Ristinkantajan ja orjantappuroilla kruunatun Kuninkaan kanssa paratiisissa.

Ole siis iloinen, sinä murheellinen Maria Magdalena, koska se ristiinnaulittu Rabbi osoittaa itsensä eläväksi sinulle. Olkaa iloiset, te murheelliset opetuslapset, koska te näette Herran. Tämä ilo tulee silloin, koska heille annetaan. Mutta maailman lapset ottavat itse ilon, koska he juovat ja rallattavat. He nauravat narreuttansa. Ja kamalat muistelukset nostavat heissä naurun. Onkos tämä nyt se ilo, joka teitä odottaa helvetissä, te maailman orjat? Ilmankin maailman jumala antaa teille vuotavaa pirun paskaa helvetissä, että te pääsisitte iloitsemaan helvetissä.

Turkki uskoo, että taivaan valtakunnassa on viinaa ja kauniit tyttäret. Ja katumattomat huorat uskovat, että he saavat maata Vapahtajan sylissä. Ja juomarit uskovat, että heille annetaan makeaa viinaa taivaan valtakunnassa. Ja viinaporvarit uskovat, että he pääsevät kellarimestariksi taivaan valtakunnassa.

Mutta Daavid ja publikaani, jotka täällä huokaavat, niin kuin luontokappaleet, mihinkäs ne joutuvat? Ja mihinkäs profeetat ja Johannes Kastaja joutuvat, jotka haukkuvat kunniallisia ihmisiä? Ilmankin heidän täytyy kumartaa polviansa huorien, juomarien ja viinaporvarien edessä, ja anoa julkisesti anteeksi, että he ovat viattomia ja kunniallisia ihmisiä haukkuneet! Pietarin, joka meni ulos porstuaan itkemään, täytyy seisoa helvetin porstuassa ja hävetä, koska hän on haukkunut juutalaisia Vapahtajan murhaajiksi. Sen vaimon, joka itki Jeesuksen jalkain päällä, ja kuivasi kyyneleet päänsä hiuksilla, täytyy ilmankin parkua helvetissä.

Mutta se on nähty, ettei maailman Jumala viitsi nähdä niitä, jotka itkevät ja huokaavat. Hän sanoo niille, jotka itkevät: “Mikäs ulvominen se on?” Ja niille, jotka parkuvat, niin kuin opetuslapset parkuivat, sanoo rietas: “Se taitaa olla kissan ääni.” Ja niille, jotka huokaavat, niin kuin Daavid ja publikaani, sanoo hän: “Vielä ne huokaavat niin kuin luontokappaleet.” Koska siis rietas ei viitsi semmoisia nähdä, jotka itkevät ja parkuvat, niin se on arvattava, että hänen täytyy ajaa heitä ulos helvetistä ja sanoa: Mene pois tästä itkemästä ja huokaamasta, muutama ulkokullattu ja villihenki.

Mihinkä paikkaan teidän pitää pakeneman, te katuvaiset, te itkeväiset ja parkuvaiset, te murheelliset ja huokaavaiset? Mihinkäs paikkaan pitää teidän pakeneman, koska maailman herrat ja maailman jumala ajavat teitä pois helvetistä ja käskee teidän mennä taivaan valtakuntaan itkemään ja huokaamaan? Teidän täytyy mennä sen suuren Ristinkantajan ja orjantappuroilla kruunatun Kuninkaan tykö, joka on ennen auttanut, korjannut ja parantanut hädässä olevaisia, sairaita, spitaalisia, sokeita, ontuvia, raajarikkoja ja halvatuita, ja on rakkaudella vastaanottanut sen syntisen vaimon, joka itki hänen jalkainsa päällä, ja leppyisesti katsoi sen katuvaisen ryövärin puoleen ristin päällä, ja rukoilla, että hän suuresta armostansa vastaan ottaisi kaikkia murheellisia, katuvaisia ja huokaavaisia sieluja, että ne armoitetut, ulosvalitut ja murheesta ylösnostetut, saisivat lohdutuksen ja virvoituksen särjetylle sydämellensä, ja viimein pääsisivät iloitsemaan hänen armostansa täällä, ja viimein taivaassa iankaikkisesti. Iloitkaa ja riemuitkaa, Daavid, Pietari ja Manasse, ja sinä murheellinen Maria Magdalena, ja sinä Maria, Jeesuksen äiti! Iloitse ja riemuitse sanoen: Minun henkeni iloitsee ja riemuitsee Jumalassa, minun Vapahtajassani nyt ja iankaikkisesti, amen.

______________________________________

Lähteet:

Jäljennös (osittain) / Kollerin kokoelma n:o 113 / SKHS Kansallisarkisto Helsinki /

Uusi Postilla (alku puuttuu )