N:o 92 4 RUKOUSP. 1852 (AAMUSAARNA) (alku ja loppu
kateissa)
”Meidän
apumme on Herran nimessä, joka taivaan ja maan tehnyt on.” (Ps. 124: 8)
(Kun jumala)ton ihminen
uskoo, että Jumala ohjaa hänen kohtaloitaan, niin hän pettää itseään suuresti.
Ensiksi jumalaton ihminen ei ole Jumalan Hengen johdatuksessa. Hän ei anna Jumalan Hengen johtaa siihen,
mikä on hyvää, vaan paha henki eli perkele ohjaa hänen kohtaloitaan ja johtaa
häntä siihen, mikä on pahaa ja vahingollista.
Kuinka varas ja huora
voivat uskotella, että Jumala auttaa häntä hädässä? Ei varasta ja huoraa auta
Jumala vaan perkele. Ja jos varas joutuu johonkin hätään varkautensa tähden, niin
hän pyytää Jumalaa auttamaan häntä hädästä.
Hän pyytää Jumalaa varjelemaan, ettei häntä huomattaisi, ettei hän jäisi
kiinni. Hän pyytää Jumalaa varjelemaan häntä häpeäpaalusta. Niin!
Hän voi jopa luvata riksin kirkolle, jos Jumala varjelee häntä varkausretkellä,
ettei häntä huomattaisi. Mutta jos
hänen kuitenkin käy onnettomasti, niin hän uhkaa kostaa kaikille, jotka
ilmiantavat hänet tai todistavat häntä vastaan. Jumalako nyt auttaa varasta hädästä, ettei häntä oteta kiinni ja
piestä? Jos joku Jumala auttaa häntä
varkaudesta, niin sen täytyy varmasti olla tämän maailman Jumala, johon kaikki
varkaat toivovat.
Ja mikä Jumala auttaa huoraa huoruuden
himossa? Hän rukoilee Jumalaa, ettei
hän tulisi raskaaksi huorivuoteestaan, ja jos Jumala ei kuule hänen
rukouksiaan, niin hän yrittää ainakin salata raskautensa viimeiseen
saakka. Hän rukoilee Jumalaa, että hän
pääsisi eroon sikiöstään, mutta jos Jumala ei kuule hänen rukouksiaan, niin hän
uhkaa syyttää kaikkia, jotka sanovat häntä huoraksi. Jos hän joutuu sitten köyhyyteen ja kurjuuteen huoruutensa
tähden, niin hän panee syyn kaikesta Jumalan päälle ja sanoo: “Niin, Jumala ei
ole tehnyt kaikkia ihmisiä rikkaiksi. Jumala on syypää minun köyhyyteeni. Hän on johtanut kohtaloni niin, että minä
tulisin köyhäksi.”
Juomarillakin on vahva usko Jumalan
kaitselmukseen. Hän rukoilee Jumalaa
paloviinanhädässään, että hän saisi sammuttaa paloviinanjanonsa. Kyyneleet silmissä hän pyytää
viinaporvaria armahtamaan häntä, ja jos viinaporvarilla ei ole aina halua
auttaa häntä, niin hän voi laskeutua polvilleenkin viinaporvarin edessä ja
pyytää häntä sentään armahtamaan häntä.
Kuinka paloviinanjumala voi olla niin armoton, ettei hän armahtaisi
juomariraukkaa ja sammuttaisi hänen paloviinanjanoaan? Mutta mitä tapahtuu? Kun juomari tulee rutiköyhäksi juopumuksensa
kautta, niin hän sanoo: “Niin, Jumala ei ole tehnyt kaikkia ihmisiä rikkaiksi.
Minun kohtalona oli tulla köyhäksi. Jumala on johtanut kohtaloitani niin, että
joutuisin köyhyyteen.”
Jumala on siis syypää varkaan, huoran,
juomarin ja laiskurin köyhyyteen ja kurjuuteen. Mutta viinaporvari on varmaankin Jumalan kaitselmuksessa ja
Jumalan Hengen johdatuksessa.
Varmaankin häntä johtaa Pyhä Henki, kun hän armahtaa köyhää juomaria ja
sammuttaa hänen polttavan janonsa tilkalla elämän vettä. Epäilemättä kaikilla viinaporvareilla ja
juomareilla on vahva usko Jumalaan.
Viinaporvarin on mahdotonta ajatella, että perkele johtaa hänen kohtaloitaan,
kun hän rikastuu köyhien juomareiden kustannuksella. Viinaporvari voi astua hyvällä omallatunnolla Herran huoneeseen
ja sanoa: “Minä kiitän sinua, Jumala, etten minä ole niinkuin muut ihmiset,
ryöväri, väärä, huorintekijä. Minä annan kymmenykset kaikista, mitä minulla
on.” (Luuk. 18: 11, 12). Minä olen
ansainnut jok´ikisen rovon, jonka omistan.
En ole nylkenyt taikka pettänyt ketään.
Mutta jos varas, juomari ja huora eivät
voi uskoa, että perkele johtaa heidän kohtaloitaan niin että he tulevat
rutiköyhiksi ja kerjäläisiksi, niin vielä vähemmän taitaa viinaporvari voida uskoa,
että perkele johtaa hänen kohtaloitaan niin että hän rikastuu köyhän
kustannuksella. Vielä vähemmän voi viinaporvari vakuuttua siitä, että perkele
voi varjella luonnollista ihmistä synnistä.
Mutta on kuitenkin varma
ja tosi, että perkele voi varjella luonnollista ihmistä törkeistä paheista ja
rikoksista. Kunnian perkele ja omanvanhurskauden perkele on varjellut monia
varkaudesta. Sama kunnian perkele ja omanvanhurskauden perkele on varjellut
monia siveitä huoria huoruuden rikoksesta.
Se on myös varjellut raittiita juomareita juomasta itseään humalaan.
Mutta vaikka kunnian perkele ja omanvanhurskauden perkele varjelevat siveitä
huoria ja raittiita juomareita törkeistä paheista ja rikoksista, se ei voi
kuitenkaan varjella rehellisiä varkaita viinakaupasta, koska viinaporvarin
ammattia pidetään luvallisena, vaikkei se olekaan kovin kunniallista. Kuitenkin on kaikilla viinaporvareilla ja
juomareilla vakaa usko ja vahva luottamus Jumalaan, sillä viinaporvari on
mielestään tehnyt oikein, kun hän on armahtanut kaikkia köyhiä juomareita.
Ainakaan hänellä ei omasta mielestään ole syytä juomarin surkeaan köyhyyteen ja
ruumiilliseen onnettomuuteen.
Viinaporvari ei välitä
siitä, että juomarin vaimo ja lapset saavat itkeä ja nähdä nälkää viinaporvarin
tähden. Hän uskoo, ettei hän joudu
vastaamaan siitä. Kun nyt kaikki siveät
huorat, kaikki rehelliset varkaat, kaikki raittiit juomarit ja kaikki armolliset
viinaporvarit toivovat Jumalan apuun ja luottavat Herraan arvellen, että Jumala
johtaa heidän kohtaloitaan niin, että yksi tulee köyhäksi ja toinen rikkaaksi,
niin tahtoisimme ottaa heiltä pois tämän väärän lohdutuksen ja osoittaa heille,
että tämän maailman jumala heidän kohtaloitaan johtaa ja antaa heille väärän
lohdutuksen.
Jumala on tosin luomisessa antanut
jokaiselle ihmiselle hengen ja tietyn määrän ruumiin ja sielun voimia, ja siinä
merkityksessä Jumala tosin ylläpitää luonnollisen ihmisen hengen. Mutta nytpä
luonnollinen ihminen ei käytä ruumiinsa ja sielunsa voimia Jumalan kunniaksi ja
lähimmäisensä parhaaksi, vaan hän käyttää niitä Jumalan pilkkaamiseksi, omaksi
turmiokseen ja lähimmäisensä vahingoksi.
Suurin osa ihmisistä lyhentää elämäänsä, yksi juopumuksen kautta, toinen
haureuden kautta, kolmas maailman murheen ja turhan huolehtimisen kautta,
neljäs ylpeyden ja laiskuuden kautta, viides kerskailun ja ahneuden
kautta. Ahneus viettelee monen tekemään
työtä yli kykynsä, hän ei anna maailman orjalle päivän eikä yön rauhaa. Toinen taas tekee työtä kerskailun tähden ja
pilaa terveytensä nuoruudessa.
Kuitenkin kaikki uskovat, että Jumala johtaa heidän kohtaloitaan, vaikka
perkele johtaa ja hallitsee kaikkia heidän toimiaan. Me uskomme sitä vastoin, ettei Jumalan armolliseen tukeen ja
apuun voi luottaa kukaan muu kuin se, joka on välittömästi Jumalan Hengen
johdatuksessa. Mutta kuinka moni antaa
nyt Jumalan Hengen johtaa itseään?
Herra valittaa jo ennen
vedenpaisumusta: “Ihmiset eivät tahdo antaa minun Henkeni nuhdella heitä, sillä
he ovat liha”. He ovat siis lihallismielisiä.
Perkele raivoaa lihassa, ja sen tähden lihallismieliset ihmiset eivät
anna Jumalan Hengen nuhdella heitä.
Vapahtaja sanoo, että Pyhä Henki nuhtelee maailmaa synnin tähden, mutta
heti kun Pyhä Henki alkaa nuhdella maailmaa synnin tähden, niin kaikki
perkeleet sylkevät vastaan. Ahneuden
perkele nousee heti kahdelle jalalle ja sanoo: “Etkö sinä suo minulle pientä
ansiotani paloviinakaupasta?” Huoruuden perkele on samassa juonessa ja sanoo:
“Ei se kuulu teille, kuinka minä elän.
Itse minä vastaan töistäni.”
Paloviinan perkele
sylkee viinanhimossaan ja sanoo: “Tuletko sinä kutsumaan Jumalan siunausta
perkeleen kuseksi?” Kunnian perkele tulee kasvoiltaan punaiseksi kuin kukko ja
sanoo: “Minä olen elänyt sovussa kunniallisten ihmisten kanssa. Minä en ole tottunut kuulemaan koiran
haukkumista kirkossa enkä kapakassa.
Jos minä olen varas ja huora, niin sinä olet vielä pahempi. Jos minä olen viinaporvari ja juomari, niin
se ei kuulu teille.” Omanvanhurskauden perkele nousee kahdelle jalalle ja sanoo:
“Minä olen elänyt siveästi ja rehellisesti ja toivon, ettei Jumala jätä
sellaista pahanpuhujaa rankaisematta, joka julkeaa tuomita kunniallisia
ihmisiä.” Hengellinen viha eli vihan perkele nousee kuin karhu pesästään ja
sanoo: “Minä haluan omantunnonrauhan.
En kärsi sitä, että joku tulee tuomitsemaan minut helvettiin.”
Pyhän Hengen täytyy siis
mennä pois murheellisena, koska kaikki perkeleet ovat Pyhää Henkeä
vastaan. Jopa kuollut usko, joka on
muutoin olevinaan kristitty, pahentuu Pyhän Hengen nuhteisiin ja sanoo: “Minä
uskon Jumalan Poikaan. Minä en halua
joutua lain alle. Minä en halua olla
missään tekemisissä semmoisten kanssa, jotka saarnaavat lakia ja tuomitsevat kunniallisia
ihmisiä, sillä he ovat rakastamattomia ja hengellisesti ylpeitä.”
Niin puhuu se, jolla on
kuollut usko pääkallossa. Hän on
armonvaras, ja siitä syystä hän ei tahdo joutua huonoihin väleihin maailman
kanssa. Hän tahtoo olla nöyrä kristitty
ja siivo kristitty, hän ei tahdo kuulla maailman uhkauksia ja vainoa. Hän tahtoo olla sovussa maailman ja Jumalan
kanssa, vaikka Jumalan Sanassa sanotaan, että joka tahtoo olla maailman ystävä,
se tulee Jumalan vihamieheksi, ja lihan halu on viha Jumalaa vastaan. Juuri tämä lihallinen mieli tekee
luonnollisen ihmisen kapinalliseksi Luojaansa kohtaan, mutta tämä vaino tulee
vasta silloin näkösälle, kun luonnollinen ihminen joutuu kosketuksiin
kristillisyyden kanssa. Silloin
käärmeen siemen avaa suuren kitansa vaimon siementä vastaan, kyykäärmeen sikiöt
alkavat sihistä, käärmeenmyrkky kihisee heidän kaikissa suonissaan, he
oksentavat myrkkyä ja sappea vaimon siemenen päälle.
Hengellinen viha ilmenee
ensin pilkkana; uskottomat tekevät pilaa totisesta kristillisyydestä ja
nauravat omalle onnettomuudelleen. Sen
jälkeen tulee verenhimo esiin. Uskoton
joukko tahtoo huuhdella janoista kurkkuaan kristittyjen verellä. Niin on käynyt kaikkina aikoina ja kaikissa
paikoissa maailmassa, missä totinen ja autuaaksi tekevä usko on
ilmestynyt. Mutta sitä, jolla on
kuollut usko, ei maailma koskaan vihaa eikä vainoa. Häntä maailman joukko pitää
jopa kristittynä, sillä ei hän vaivaa kenenkään omaatuntoa, hän antaa kaikkien
mennä rauhassa helvettiin.
Kuinka paljon apua
luonnollinen ihminen voi nyt odottaa Herralta, kun hän ei pelkää eikä rakasta
Häntä? Hän uskoo tosin, että Jumala
johtaa hänen kohtaloitaan, mutta perkele hänen kohtalostaan johtaa siihen asti,
että hän herää synnin unesta. Silloin
vasta hän tulee Jumalan Hengen johdatukseen, ja silloin hän voi odottaa apua
Herralta hengellisessä ja ruumiillisessa hädässään. Sillä se, joka on Jumalan Hengen johdatuksessa, antaa Jumalan
Hengen nuhdella itseään. Hän ottaa
nöyrästi vastaan Herran kurituksen. Hän
ei heittäydy myöskään uhkarohkeasti vaaraan.
Hän ei lähde sokkona sinne, minne perkele häntä ajaa.
Sen saattoi nähdä
Daavidista, kun hän pakeni poikaansa Absalomia. Hän tunsi turmeltuneen
ihmisluonnon ja ne välineet, jotka vaikuttaisivat voimakkaimmin ihmissydämeen.
Kun hän leikkasi palan Saulin hameesta, hän näki edeltä käsin, että Saul tulisi
lyödyksi Daavidin jaloudesta. Ja kun
hän ei kostanut mitättömimmälle viholliselleen, joka kutsui Daavidia
verikoiraksi, niin hän tiesi, että tämä jalous vaikuttaisi enemmän alamaisten
vakaumukseen kuin Absalomin valheelliset lupaukset.
Mutta kun Daavid ei
ollut Jumalan Hengen johdatuksessa, silloin hän oli yhtä surkea ja heikko kuin
muut ihmiset. Silloin hän teki
semmoisia tyhmyyksiä, joita hän sai katkerasti katua, niin kuin esimerkiksi,
kun hän meni Batseban tykö ja kun hän antoi lukea kansan. Ja näiden tyhmyyksien tähden hän joutui
hengelliseen hätään. Mutta tämä juuri
osoittaa, että Daavid antoi Herran Hengen nuhdella itseään. Hän sai omantunnonvaivan, kun profeetta
Naatan tuomitsi hänet huoruuden synnistä. Jos hänellä olisi ollut yhtä lihallinen
mieli kuin Herodeksella, hän olisi kaiketi heittänyt Naatanin vankilaan ja
sanonut: “Tuommoisen lukijaissaarnaajan ei pidä tulla tuomitsemaan kunniallisia
ihmisiä, mutta minäpä opetan hänet tietämään huutia.”
Kun Johannes nuhteli
Herodesta huoruudesta, Herodes antoi heti heittää hänet vankilaan, sillä
Herodes ei kärsinyt, että tuommoinen lukijaissaarnaaja tulisi tuomitsemaan
kunniallisia ihmisiä. Ja nyt te näette,
miten luonnollisella ihmisellä on väärä luottamus Jumalan armoon...
______________________________________
Alkuperäinen, ruotsinkielinen /
SKHS Kollerin kokoelma n:o 59 / Kansallisarkisto Helsinki /
alku ja
loppu kateissa