N:o 93 4 RUKOUSPÄIVÄNÄ 1853

Päiväsaarnan teksti Psalmi 34: 18. “Koska vanhurskaat huutavat, niin Herra kuulee ja pelastaa heitä kaikista tuskistansa.”

Luetun pyhän tekstimme johdosta meidän pitää tällä pyhällä hetkellä ajatella, kuinka Herra auttaa vanhurskaita kaikista tuskista, kun he huutavat Hänen puoleensa. Ensiksi: kuinka Herra auttaa hengellisestä hädästä. Toiseksi: kuinka Herra auttaa ruumiillisesta hädästä.

Kuningas Daavid, jonka 34. psalmista pyhä tekstimme on otettu, on ollut hengellisessä ja ruumiillisessa hädässä. Hän on kokenut paljon maailmassa, hän on ollut sekä nuori että vanha, sekä köyhä että rikas. Hän on ollut hengellisessä ja ruumiillisessa hädässä ja tietää siis omasta kokemuksesta, että Herra auttaa vanhurskaita kaikista tuskista, kun he huutavat hänen tykönsä.

Ensimmäinen tutkistelemus. Herra auttaa vanhurskaita hengellisestä hädästä, kun he huutavat hänen tykönsä. Jumalattomat eivät tunne hengellistä hätää, koska hengellinen elämä on heiltä aivan salattu. He eivät tunne hengellistä murhetta, jota Daavid sai kokea. Jumalattomat eivät tunne sitä epätoivoakaan, jota Daavid valittaa. He eivät tunne perkeleen kiusauksia ja ahdistuksia, joita Luther sai kokea, sillä perkele ei ahdista uskollisia palvelijoitaan, jotka palvelevat häntä ajatuksilla, sanoilla ja töillä. Sielunvihollinen ei tahdo turhan päiten pelottaa parhaita ystäviään helvetistä ja pohjattomuudesta.

Mutta vanhurskaita hän vaivaa usein kiusauksilla ja ahdistuksilla. Hän tahtoo syöstä heidät epätoivoon. Daavidin tavoin vanhurskasten täytyy huutaa Herran tykö hengellisessä hädässään. Sillä ei jumalaton tunne hengellistä hätää. Ainakaan ei ole koskaan kuultu jumalattoman valittavan hengellistä hätäänsä. Koskaan hänen ei ole kuultu valittavan saatanan ahdistuksia. Koskaan ei jumalattoman ole kuultu huutavan tai valittavan Daavidin tavoin: “Minun Jumalani, minun Jumalani, miksis minun hylkäsit?” (Ps. 22: 2). Mutta vanhurskaan täytyy usein huutaa Herran tykö ja valittaa Daavidin tavoin: “Minun Jumalani, minun Jumalani, miksis minun hylkäsit?” Kun Daavid lankesi epätoivoon, kun hän oli syvimmässä sielunhädässä, silloin hänen täytyi huutaa Herran tykö: “Minun Jumalani, minun Jumalani, miksis minun hylkäsit?” Kun hän oli omantunnon tuskassa, silloin hänen täytyi valittaa: “Syvyydessä minä huudan sinua, Herra” (Ps. 130: l).

Mutta jumalaton ei huuda koskaan hengellisestä syvyydestä, eikä hän tunne koskaan olevansa Jumalan hylkäämä, kuten Daavid ja Kristus. Daavid tunsi toisinaan, eikä niin harvoinkaan, olevansa Jumalan hylkäämä, mutta ei hän ruumiillisessa hädässä tuntenut olevansa Jumalan hylkäämä. Sillä ruumiillisessa hädässä hän osoitti olevansa aivan peloton, koska Jumala vahvisti häntä ja antoi hänelle rohkeutta ja toivoa, mutta hengellisessä hädässään hän tunsi olevansa Jumalan hylkäämä, niin kuin Kristuksen täytyi huutaa hengellisessä hädässään: “Minun Jumalani, minun Jumalani, miksis minun hylkäsit?” (Matt. 27: 46). Vaikka Vapahtajaa ei saattanut sielunhätään epätoivo omasta autuudesta vaan epätoivo jumalattomista ihmisistä, mikä vaivasi häntä. Jumalattoman sukukunnan synninvelka lankesi niin raskaana hänen tunnolleen, ensin Getsemanessa ja sitten ristillä. Tänä hetkenä hän tunsi olevansa Jumalan hylkäämä, koska hänellä oli epätoivo ihmissuvusta. Hän epäili, kuinka voisi olla mahdollista, että yksikään sielu voitaisiin pelastaa pohjattomuudesta. Mutta Daavidpa epäili oman sielunsa pelastuksesta. Hän epäili, kuinka voisi olla mahdollista, että niin suuri syntinen voisi saada armon, ja juuri silloin hän oli sielunhädässä, kun hän lankesi epätoivoon oman sielunsa pelastuksesta. Ja sellaisina hetkinä hän tunsi olevansa Jumalan hylkäämä, ja silloin hän huusi: ”Minun Jumalani, minun Jumalani, miksis minun hylkäsit?” Kuitenkin näemme päivän tekstistä, että Daavid ei huutanut turhaan hengellisessä hädässään.

Mutta kuinka jumalaton nyt huutaa, kun hän joutuu johonkin hätään? Niin, hän huutaa enimmäkseen perkelettä, hän rukoilee jumalaansa kirouksilla. Hengelliseen hätään jumalaton ei voi joutua, sillä hänellähän ei ole koskaan ollut hengellistä elämää, niin että hän voisi pelätä hengellistä eli iankaikkista kuolemaa. Koskaan hänellä ei ole ollut hengellistä rikkautta, niin että hän voisi pelätä hengellistä köyhyyttä. Sitä paitsi jumalaton ei lankea koskaan epätoivoon, sillä hänen paras ystävänsä perkele pitää kyllä huolen siitä, että jumalaton ei ala mietiskellä ja epäillä autuudestaan.

Kun tämän maailman jumala on sokaissut uskottomain mielet, niin että he uskovat valheita, sanoo Paavali, niin hän vaikuttaa heidän sydämissään niiden armonvälineiden kautta, joita hänellä on tarjottavana, nimittäin paloviina, tanssi, soitto ja muut maailmalliset huvit, niin kuin huoralaulut, juomalaulut, joutava puhe ja lörpöttely, mutta erityisesti hän vaikuttaa vatsanmurheen ja kristittyihin kohdistuvan hengellisen vihan kautta. Hän vaikuttaa, sanon minä, jumalattomien sydämessä sellaisen suruttomuuden ja kevytmielisyyden, että he eivät epäile koskaan sielunsa autuudesta, ja sen tähden he eivät voi koskaan tulla totiseen katumukseen. Sillä jos Jumalan Henki saisi joskus sen verran sijaa heidän sydämissään, että he alkaisivat vakavasti ajatella kuolemaa ja tuomiota, tai suurta edesvastausta iankaikkisuudessa, niin tulee kevytmielisyyden perkele sanomaan: “Mitä sinä mietiskelet sitä asiaa? Kyllä sinä tulet autuaaksi vähemmällä mietiskelemisellä, saati vain uskot.”

Ja mitä tämän maailman jumala tahtoo jumalattoman uskovan? Niin, hän tahtoo jumalattoman uskovan ilman katumusta, ilman parannusta, ilman kääntymistä, ilman uutta syntymistä, ilman pyhitystä, ilman vanhurskauttamista, ilman sovintoa. Näillä ehdoilla hän antaa heidän uskoa, mutta ei muutoin, sillä jos joku alkaa mietiskellä, hän sanoo heti hyvästit: “En tahdo olla missään tekemisissä semmoisen kanssa, joka tekee itsensä jumaliseksi ja huokaa ja pelkää ja murehtii”. Ja viimein sanoo hän, että suurin synti on epäillä armosta. On suurempi synti epäillä armosta kuin tehdä syntiä armon päälle. Ja nyt epäilijälle tulee hoppu kapakkaan tai tanssitupaan tai leikkitupaan tai muihin synnillisiin huveihin ja synnillisiin ajanvietteisiin, niin ettei hänellä ole aikaa ajatella ainoaa tarpeellista.

Martta ryhtyy taas talousaskareisiinsa ja pitää pahana, että Maria istuu joutilaana Jeesuksen jalkojen juuressa. Niin, hän valittaa Jeesukselle, että Maria on niin laiska ja huolimaton: “Herra, etkös tottele, että minun sisareni jätti minun yksinäni askaroitsemaan?” (Luuk.10: 40).

Tässä näemme kuvan maailmallisesta taloustoimesta, joka aina valittaa Vapahtajalle, että Maria on niin laiska ja huolimaton työtä tekemään, ja tätä valitusta saamme kuulla vieläkin päivittäin. Ajatella, jos nyt Martta saisi Jeesus Nasaretilaisen vieraaksi, kuinka hän silloin hyörisi ja pyörisi ja leipoisi kaikenlaisia kakkuja ja leivoksia. Mutta, Martta, Martta! Sinulla on huolta monenlaisista, mutta yksi on tarpeellinen. Juuri tätä ainoaa tarpeellista Martta kuuluu vähiten ajattelevan, mutta on hänellä kyllä paljon halua moittia sisartaan Mariaa, joka on niin laiska ja huolimaton talousaskareissaan. Nämä talousaskareet ovat kuitenkin esteenä suruttomalle ja katumattomalle Martalle, ettei hänellä ole aikaa kuunnella Jeesuksen opetuksia.

Toinen este on juuri tämä napina ja kärsimättömyys Mariaa kohtaan, jota hänen täytyy syyttää laiskuudesta ja huolimattomuudesta maallisissa toimissaan. Martan täytyy vihastua sisarelleen. Hän on jo saanut kirkkaat silmät näkemään vikoja Mariassa. Kuka tiesi, onko Marian hartaus oikea. Martta on saanut fariseusten terävän näön. Hän näkee Mariassa vikoja, joita Vapahtaja ei näe. Kuinka on tämän asian laita? Marialle on tullut murhe ainoasta tarpeellisesta. Hän istuu nyt laiskottelemassa ja kuuntelemassa tarkoin Jeesuksen katumus- ja parannussaarnaa. Katso, tätä Martta ei voi kärsiä. Mutta kuka tietää, kuinka Marian viimein käy, ehkä hänen täytyy viimein mennä itkemään Jeesuksen jalkojen juureen. Ehkä hänen täytyy viimein tulla niin katuvaiseksi, että hänen täytyy itkeä juuri fariseusten edessä.

Kas, niin pitkälle ei Martta voi koskaan päästä talousaskareineen. Koskaan hän ei voi tulla niin houkaksi, että hän alkaa katua syntejään juuri siveiden fariseusten edessä. Niin paljon kunniaa on Martalla aitassa, ettei hän voi koskaan katua syntejään maailman edessä, sillä hänellä on kuitenkin usko, että hän tulee autuaaksi, vaikka hän ei itke ja paru maailman edessä. Hänellä ei ole sitä paitsi korvia sellaiselle katumus- ja parannussaarnalle, jota Maria kuuntelee. Hänellä on niin monia talousaskareita, ettei hänelle voi tulla totista, oikeaa ja vakavaa murhetta ainoasta tarpeellisesta. Ja kun hän lisäksi näkee vikoja toisessa, niin hän tulee kärsimättömäksi, hän suuttuu, hengellinen viha tekee hänet tarkkanäköiseksi.

Ja niin kuin perkele on Jumalan lasten syyttäjä yötä ja päivää, niin täytyy Martankin jo täällä ajassa, vieläpä kauan aikaa ennen kuin Maria on tullut oikeaan synnin katumukseen, Martan, sanon minä, täytyy tulla sisarensa syyttäjäksi Kristuksen edessä, että hän on laiska ja huolimaton työssään. Kuinka Martta voi tehdä katumuksen ja parannuksen, kun hänen aikansa kuluu ensi sijassa kaikenlaisissa talousaskareissa, ja toiseksi hänen täytyy moittia Mariaa, joka on niin laiska ja huolimaton toimissaan? Ja sen tähden Martalla ei ole aikaa kuunnella katumus- ja parannussaarnaa, eikä hän voi niin muodoin tulla myöskään niin hulluksi, että hän joutuu niin syvään katumukseen, että hän alkaa itkeä syntejään juuri maailman silmissä. Martta ei voi koskaan joutua sielunhätään, ja sen tähden hänen ei tarvitse myöskään esiintyä niin kuin Maria.

Ehkä Martta ei ole ollut myöskään sellainen huora kuin Maria. Sen tähden ei Martan tarvitse katua huoruuden syntejään. Hän uskoo pääsevänsä taivaan valtakuntaan ilman katumusta, ilman parannusta, ilman murhetta, ilman omantunnon vaivaa. Katso tuossa, rakas Marttani, tuossa sinulle ruokakomeron avain, joka vie sinut pimentoon ja pois valosta synnilliseen maailman pimeyteen. Tuossa sinulle avain viinikellariin, joka on täynnä jäätä, joka jäähdyttää sydämesi. Tuossa sinulle avain leivinpuotiin, jossa hapatus on käymässä. Se käy ylitse. Sinulla ei ole happamatonta leipää laittaa pöydälle, kun saat niin harvinaisen vieraan. Tuossa sinulle avain maitokammariin, missä piimä käy yli äyräiden, niin ettei sinulla ole makeaa kermaa tehdäksesi leivoksia, kun olet saanut niin harvinaisen vieraan. Tuossa sinulle avain ruokakaappiin, missä taloushuolet odottavat sinua, niin ettet voi kuunnella katumus- ja parannussaarnaa, jota nyt saarnataan sinulle.

Ja sen tähden sinulle ei voi koskaan tulla semmoista katumusta kuin Marialle tuli juuri sen tähden, että hän oli harras kuuntelemaan Vapahtajan parannussaarnaa. Sinä Martta ja koko sinun touhusi tämän maailman taloustoimen kanssa ei ole mitään muuta kuin katumattomien este. Kirkkaat silmäsi näkemään vikoja Mariassa ovat aivan sokeat nähdäksesi itsesi. Ja valituksesi Marian huolimattomuudesta on este, jonka tähden et voi kuunnella muusta kuin ruokakomerosta, leivinpuodista, viinikellarista, maitokammarista, ja mikä muu voi olla sydämelläsi, niin kuin navetta, kanala ja sikala ym. Sen tähden on sydämesikin tullut sikalaksi, jossa hengellisiä sikoja syötetään.

Mutta Herra kuulee vanhurskaita, kun he huutavat, ja pelastaa heitä kaikista tuskistansa. Daavid huusi Herran tykö hengellisessä hädässään ja sai anteeksi. Maria itki hengellisessä hädässään Jeesuksen jalkojen juuressa ja sai anteeksi. Mutta suruton joukko ei voi koskaan joutua sielunhätään, ja sen tähden sen ei tarvitse koskaan huutaa apua, vaan tämän maailman jumala auttaa kyllä heitä ilman huutoa heidän kauhussaan ja paloviinan janossa.

2. Herra pelastaa vanhurskaita kaikista tuskistansa, sanoo Daavid, siis myös ruumiillisesta hädästä. Viholliset vihaavat ja vainoavat vanhurskasta, niin kuin Saul vihasi ja vainosi Daavidia siitä syystä, että hän oli lyönyt 10 000 vihollista. Hengellinen viha piilee ja itää vihollisten sydämissä, ja sen tähden vanhurskaatkin voivat joutua ruumiilliseen hätään, kuten Daavid. Mutta siinä näemme, että Herra saattoi auttaa hädästä, sillä Daavid huusi Herraa avuksi ruumiillisessa hädässään, ja sen tähden hän sai rohkeuden lyödä valehtelevan vihollisensa aivan hänen silmiensä edessä. Samoin kuin Daavidin hengelliset ja ruumiilliset viholliset vainosivat häntä aivan syyttömästi, niin ei kristitty voi nytkään odottaa muuta kuin vihaa ja vainoa maailmalta, joka ei voi kärsiä totuutta. Ja sen tähden kristityn täytyy valmistautua ruumiilliseen hätään, sillä kristillisyyden viholliset eivät voi saada omantunnonrauhaa ennen kuin he ovat saaneet huuhdella janoista kurkkuaan kristittyjen verellä.

Saulin paha henki vaivaa heitä jatkuvasti. Hengellinen viha kristityitä kohtaan itää jatkuvasti heidän sydämissään. Käärmeenmyrkky kihisee heidän kaikissa suonissaan niin kauan kuin Daavid on vielä elämässä. Sen tähden kristityn täytyy olla valmis nälkään, maanpakolaisuuteen ja ruumiilliseen kärsimiseen, mutta juuri silloin, kun hätä on suurin, vanhurskaan täytyy huutaa Herran tykö, ja Daavid on saanut kokea useammin kuin kerran, että kun vanhurskaat huutavat, Herra kuulee ja pelastaa heitä tuskista.

Mutta jumalattoman rukous on kauhistus Herran edessä. Tämän syyn tähden vanhurskaat huutavat nyt Herran tykö ja toivovat, että Herra pelastaa heitä kaikista heidän tuskistansa. Jos suuri lohikäärme avaa hirmuisen kitansa ja uhkaa niellä pikkuisen poikalapsen, jonka syntymävaivassa huutava vaimo synnyttää maailmaan kivulla ja tuskalla, niin vanhurskaat huutavat Herran tykö, ja Hän kuulee vanhurskaan äänen ja auttaa häntä kaikista tuskista, mutta jumalattoman ääntä Hän ei kuule, sillä jumalattoman rukous on Herralle kauhistus, ja sen tähden saavat myös kaikki kristillisyyden vainoajat palkkansa, Aamen.

__________________________________________________

Alkuperäinen ruotsinkielinen / A. Merikallion kokoelma / Oulun maakunta-arkisto /