N:o 94           4 RUKOUSPÄIVÄNÄ 1854 (PÄIVÄSAARNA)

 

Alussa oli sana, ja se sana oli Jumalan tykönä, ja Jumala oli se sana. Kaikki ovat sen kautta tehdyt, ja ilman sitä ei ole mitään tehty, joka tehty on. Joh. 1: 1

 

Evankelista Johannes kirjoittaa evankeliuminsa ensimmäisessä luvussa, että kaikki on Jumalan sanan kautta tehty, niin kuin myös Mooses todistaa, että Jumala sanoi, ja sen sanan jälkeen tuli kaikki valmiiksi. Mutta tässä paikassa ymmärretään sanalla se sana, joka on itse Jumala. Ja muista apostoli Johanneksen kirjoituksista ymmärretään, että se sana on erinomattain Jumalan Poika, eli toinen persoona Jumaluuden olennossa.

Me emme saata enää niin vakaisesti ymmärtää, minkä tähden Jumalan Poika Johanneksen evankeliumissa kutsutaan Sanaksi, mutta me olemme kuulleet, että Johanneksen aikana olivat muutamat maailman viisaat alkaneet tutkimaan, mistä tämä maailma oli alkunsa saanut. Ja ne arvelivat, ettei ole ylimmäinen Jumala maailmaa luonut, koska maailmassa ja maailman rakennuksessa on niin paljon asioita ja tapauksia, joita luonnollinen järki ei pidä oikeana ja hyvänä. Niin kuin esimerkiksi, että maailmassa löytyy niin paljon petoja, kuten hukka ja käärme. Ja vahingollisia aineita, niin kuin esimerkiksi myrkky.

Näitä ajatellessansa päättivät muutamat maailman viisaat, ettei ole paras Jumala luonut tätä maailmaa, vaan joku muu alimmainen Jumala, jonka he luulossansa kutsuivat maailman tekijäksi ja välistä myös Jumalan viisaudeksi, eli Sanaksi. Tätä väärää oppia vastaan, joka oli myös muutamille kristityille tarttumassa, luullaan Johanneksen alkaneen evankeliuminsa tällä tavoin: “Alussa oli sana, ja Jumala oli sana.” Hän tahtoo niin paljon sanoa: Ei ole muu kuin yksi Jumala luonut tämän maailman, ja se Jumala on sana, se olevainen totuuden ja viisauden sana, joka on tullut lihaksi, ja on Jumalan Poika.

Koska maailman viisaat järjellänsä tutkivat luonnon suuria tekoja, tekevät he sen päätöksen, ettei ole Luoja tehnyt niin somaksi kaikki, kuin hänen olisi pitänyt tekemän, jos hän olisi paras Jumala ollut. Ja kyllä vanhalla Aatamilla on välistä semmoinen ajatus kuin Israelin lapsilla, jotka sanoivat: “Ei Jumala tee oikein meidän kanssamme.” Vanha Aatami arvelee, koska hän panee järjellänsä kokoon sen järjestyksen, jonka jälkeen Jumalan olisi pitänyt tekemän tämän maailman: koska Jumala teki lampaita, niin ei olisi hänen pitänyt tekemän hukkia, jotka kiskovat  ja raatavat lampaita. Ja koska Jumala teki ihmisen, niin ei olisi hänen pitänyt tekemän käärmeitä, jotka pistävät ihmistä kantapäähän. Ja koska Jumala teki hunajaa, niin ei olisi hänen pitänyt tekemän myrkkyä.

Mutta kukaties, jos ihminen olisi pysynyt viattomuuden tilassa, olisikohan sitten hukka repinyt lampaita? Jos ihminen olisi pysynyt viattomuuden tilassa, olisikohan käärmeen myrkky paisuttanut häntä? Me kuulemme, mitä Vapahtaja sanoi opetuslapsille: “Käärmeet pitää teidän ajaman ulos, ja jos he jotakin myrkkyä juovat, ei se heitä vahingoita.” Me arvaamme siis näistä asianhaaroista, ettei olisi myrkkykään vahingollinen ihmiselle, jos sana tulisi lihaksi hänessä. Mutta synti ja epäusko on se käärme, joka paisuttaa häntä ja tekee kaikki vahingolliseksi hänelle. Jos sana tulisi niin eläväksi meissä, että se tulisi lihaksi, niin ei taitaisi käärmeen myrkky vaikuttaa mitään, vaikka hän vielä pistäisi. Tätä asiaa eivät maailman viisaat ole arvanneet tutkia, ja sen tähden he päättävät järjellänsä niin, ettei Jumala ole kaikkea tehnyt somaksi.

Me kuulemme Mooseksen kirjasta, että maa tuli kirotuksi ihmisen tähden. Koska Jumala ei raaskinut kirota ihmistä, niin hän kirosi maan. Niin kuin inhimillinen vanhin, koska joku lapsi loukkaa itsensä pahoin terävällä veitsellä, viskaa hän sen menemään, hävittää eli polttaa koko sen välikappaleen, josta eli jonka kautta tämä vahinko tuli lapselle. Niin myös taivaallinen Vanhin, koska hän ei raaskinut kirota ihmistä, joka Vanhemman kirouksen kautta olisi tullut iankaikkisesti kirotuksi, kirosi hän maan, joka tämän kirouksen kautta tuli huonommaksi, niin ettei maa enää kanna hedelmää sen jälkeen kuin hänen olisi pitänyt kantaman, jos se ei olisi kirotuksi tullut.

Maa on Herralta kaksi kertaa kirottu. Ensimmäisen kerran kirosi Herra maata varsin syntiinlankeemuksen jälkeen, ja toisen kerran kirosi Herra maata, koska Aabelin veri rupesi huutamaan maasta. Mitäs ihminen olisi tehnyt, jos Herra ei olisi kironnut maata? Hän olisi paisunut vain Jumalan viljasta, niin kuin me näemme nyt monessa paikassa tapahtuvan. Koska Jumala antaa hyvän vuoden, silloin paisuu maakunta Jumalan viljasta. Ihmiset rupeavat tulemaan niin ylpeäksi, etteivät he palvele ketään. Kaikki palvelijatkin tahtovat tulla friiherroiksi, koska he saavat halvemmalla hinnalla ruokaa.

Mutta jos huono vuosi tulee ja elatusainetta ei ole kaikilla laiskoilla niin helppo saada, jo täytyvät vapaaherrat alentaa itsensä ja ruveta palvelemaan. Ja niin se on myös ennen ollut kaikkien muiden ihmisten kanssa, sekä herrain että talonpoikain, että koska hyvä vuosi on tullut, silloin on juotu, tanssittu ja kirottu. Enkä tiedä, ovatko nyt ihmiset paremmat kiittämään, eli muistavatko he paremmin Jumalaa, koska hyvä vuosi on tullut. Pitäisi kuitenkin kristittyjen kiittämän Luojaa, joka on tämän viljan antanut.

Mutta siitä esimerkistä, kuin me äsken sanoimme, ja on kaikkien koettelemuksessa, ja kaikki saattavat sen muistaa ja todistaa, kuinka maakunta on paisunut Jumalan viljasta, koska hyvä vuosi on tullut. Siitä esimerkistä arva-taan hyvin, kummoiseksi ihmisen sukukunta olisi tullut, jos Jumala ei olisi kironnut maata. Se olisi tullut niin ylpeäksi, ettei se olisi muistanut Jumalaa ollenkaan. Vaikka vähän sen tähden suruttomat muistavat Jumalaa, ehkä kummoinen kova nälkä olisi. Suuttuvat vaan Jumalalle ja sanovat: “Ei Herra tee oikein meidän kanssamme.” Mutta eivät he silloinkaan muista syntiänsä eli sano, niin kuin Faraon palvelija: “Minä muistan tänä päivänä minun syntini.” Eivät suruttomat tee katumusta, vaikka kuinka Jumala rankaisisi näljällä ja kalliilla ajalla.

Mutta kristittyjen pitäisi kuitenkin kiittämän Jumalaa sen maallisen siunauksen edestä, niin hyvin kuin hengellisen siunauksen edestä. Jumala vetää nyt voimallisesti ihmisiä hyvyytensä kautta perään ajattelemaan sitä entistä, nykyistä ja tulevaista. Me saatamme sanoa vakaasti, että kristillisyyden kautta tulee ihmisille parempi terveys ja parempi siunaus kaikin puolin. O, jos ihmiset saattaisivat kiittää Jumalaa sen edestä. Mutta kiittämättömyys on suuri maan päällä, ja sananlasku sanoo: “Ei kanna maa raskaampaa kuormaa, kuin kiittämätöntä ihmistä!”

Jos sana tulisi lihaksi, jos Jumalan sana tulisi eläväksi ihmisen sydämessä, vissimmästi Jumalan Henki varjelisi häntä käärmeen myrkystä ja monenlaisesta taudista. Niin kuin kaikki entisetkin juomarit saattavat todistaa, että heidän ruumiinsa on paljon terveemmäksi tullut, kun he lakkasivat juomasta pirun paskaa. Niin on myös kaikkein kristittyjen koettelemus semmoinen, että useimmat on suruttomuuden tilassa pilanneet terveytensä ja prameudellansa raataneet ruumistansa, josta moni on keski-iässä tullut kivulloiseksi; sen tietävät nyt kaikki ihmiset todistaa. Onko he siinäkin Jumalan kunniata voittaneet?

Se sama Apostoli Johannes, joka on nähnyt taivaan valtakunnan rakennuksen, on myös nähnyt neljä kolmatta kymmentä vanhaa, jotka lankesivat maa­han ja ylistivät Jumalaa, joka oli kaikki luonut. He kiittivät Jumalaa luomisen armon edestä. Mutta me olemme niin ymmärtämättömät siinä paikassa. Me emme ymmärrä paljon kiittää Jumalaa sen edestä, että hän on kaikki kappaleet luonut, koska me olemme niin tyhmät, ettemme ymmärrä, emmekä käsitä, mitä varten Jumala on luonut hukkia, käärmeitä ja myrkkyä. Mutta me uskomme, että Jumala on viisaudessansa katsonut nekin tarpeelliseksi, vaikka me emme ymmärrä, miksikä ne olisivat tarpeelliset. Tuskin me jaksamme ymmärtää, että Jumala on luonut ruohot luontokappaleille ruuaksi, ja viljan hän on luonut ihmisille ruuaksi, mutta ei ole moni muistanut kiittää Jumalaa sen edestä, että hän kaikki nämä elatuksen aineet on alusta luonut.

David on monessa paikassa hänen psalmissansa tutkinut luonnon suurta tekoa, ja tätä tutkiessansa tuli hän niin pieneksi, että hän ihmetteli, kuinka Jumala vielä pitää ihmisen pojasta vaaria. Erityisesti kahdeksannessa psalmissa on hän tullut hyvin pieneksi omissa silmissänsä. Jospa nyt kaikki, jotka Jumalan tahdosta luodut ovat, katselisivat taivasta ja maata sillä mielellä, että he tulisivat niin pieneksi, että he mahtuisivat vanhemman sydämeen, silloin olisi heille jotakin hyödytystä luonnon ja armon valtakunnan katselemisesta.

Katselkaa taivasta ja maata kuinka suuret ne ovat, ja kuinka pieni ihminen on niitten suhteen. Miksi ihminen on niin pieneksi luotu? Sen tähden on ihminen niin pieneksi luotu, että hän mahtuisi vanhemman sydämeen. Eivät isot mullit mahdu vanhemman sydämeen eikä raavaat lapset, mutta pienet, jotka itkevät ja parkuvat, koska vanhin laskee heitä sylistä pois, ja panee heitä istumaan kylmän lattian päälle. Kuule siis sinä suuri Luoja, niitten huokaukset, jotka niin pienet ovat, että he mahtuvat vanhemman syliin. – Isä meidän, joka olet taivaassa!

Neljännen rukouspäivän teksti löytyy kirjoitettuna Ilmestyskirjassa 4: 11 värssyssä ja kuuluvat sanat näin: “Herra sinä olet mahdollinen saamaan ylistyksen, kunnian ja voiman, sillä sinä olet kaikki luonut ja sinun tahdostasi ne luodut ovat”.

Me kuulemme tästä luetusta tekstistä, että neljä kolmatta kymmentä vanhinta lankeavat Jumalan istuimen eteen ja kiittävät Jumalaa sen edestä, että hän on kaikki kappaleet luonut. Nämä neljä kolmatta kymmentä vanhinta ovat neljä kolmatta kymmentä profeettaa, jotka Jumalan istuimen edessä ovat, niin kuin kristittyjen puolesta lautamiehenä istumassa, ja niitten kiitos luomisesta tapahtuu ilman epäilemättä kaikkien kristittyjen puolesta, vaikka me emme ole niin ymmärtäneet kiittää Jumalaa sen edestä, että hän on kaikki kappaleet luonut, sillä kristityt saattavat paremmin kiittää lunastuksen armon edestä, kuin luomisen armon edestä.

Katselkaamme nyt Jumalan armon kautta, kuinka kristittyjen lautakunta kiittää Luojaansa luomisen armon edestä. Me toivomme, että kaikki kristityt, jotka ovat luomisen ja lunastuksen armosta osallisiksi tulleet, kiittävät myös sitä suurta Luojaa luomisen armon edestä, vaikka ei kaikki ole lautakunnassa istumassa. Sillä Johannes näki lukemattomia kieliä ja kansoja taivaan valtakunnassa, ja ilman epäilemättä olivat ne neljä kolmatta kymmentä vanhaa, joita Johannes näki istuvan Jumalan istuimen edessä, kaikkien kristittyjen edestä, niin kuin lautakunta on koko seurakunnan puolesta tuomitsemassa. Mutta että heitä oli neljä kolmatta kymmentä merkitsee, että neljä kolmatta kymmentä profeettaa on vanhassa testamentissa, jotka ovat Jumalan puolesta julistaneet ihmisille Jumalan ankaran vanhurskauden ja tuomion. Me tiedämme, että suruttomat eivät usko, että Jumalan lautakunnalla on oikeus tuomita, mutta eipä maallinenkaan tuomari tule ilman lautakunnatta aikaan. Ja Vapahtaja on sanonut apostoleille: “Teidän pitää istuman istuimilla ja tuomitseman kaksi toistakymmentä Israelin sukukuntaa.” Niin me siis uskomme, että ne neljä kolmatta kymmentä vanhaa, joita Johannes näki istuvan Jumalan istuimen ympäri, oli Jumalan lautakunta, ja ne olit ihmiset, jotka kiittivät ja kunnioittivat Jumalaa.

Meidän pitäisi myös kiittämän Jumalaa sen edestä, että hän on kaikki luontokappaleet luonut, mutta ensiksi me olemme niin taitamattomat ja tyhmät, ettemme voi ymmärtää mitä varten ne kaikki on luotu. Jumala toi tosin Aatamin tykö kaikkinaiset eläimet ja kaikkinaiset taivaan linnut, että hän näkisi, kuinka hän ne nimittäisi, ja Aatami antoi kullekin karjalle ja taivaan linnuille ja eläimille heidän nimensä. Mutta ei ole kirjoitettu, onko Aatamilla ollut semmoinen ymmärrys, että hän olisi saattanut käsittää, mitä varten kaikki nämä luontokappaleet olivat luodut, ja mihinkä itse kukin oli kelvollinen.

Nyt on kyllä nimi annettu kaikille luontokappaleille, mutta emme voi ymmärtää, mitä varten ne kaikki ovat luodut, ja mihinkä itse kukin kelpaa. Sen tähden olemme myös niin laiskat kiittämään Jumalaa sen edestä, että hän on kaikki kappaleet luonut. Emme voi kiittää Jumalaa sen edestä, että hän on luonut hukkia, käärmeitä ja myrkkyä. Tuskin moni muistaa kiittää Jumalaa sen edestä, että hän on luonut ruohoa maan päälle eläimille ruuaksi, ja jyviä ihmisille ruuaksi, ja luontokappaleita, joista ihmiset saavat elatuksensa. Mutta se on suuri kiittämättömyys, koska ihmiset eivät tahdo kiittää Luojaansa hänen hyvien töittensä edestä. Kuinka me nyt saatamme kiittää Jumalaa sen edestä, että hän on hukkia luonut, koska emme saata kiittää sen edestä, että hän on lampaita luonut. Ja kuinka me saatamme kiittää Jumalaa sen edestä, että hän on myrkkyä luonut, koska emme saata kiittää sen edestä, että hän on veden luonut?

Ja toisaalta, jos me taitaisimme ymmärtää mitä varten hukka ja käärme on luotu, niin taitaisi tämä tieto paisuttaa meitä. Paavali sanoo, että tieto paisuttaa, niin kuin maailman viisaat paisuvat heidän tiedostansa. Mutta jos me saattaisimme niin tutkia luonnon suurta tekoa, että me sen kautta tulisimme pieneksi, että me mahtuisimme Vanhimman syliin, että me tulisimme tuntemaan Jumalan hyvyyttä hänen teoistansa, että me saattaisimme nöyryyttää itseämme hänen edessänsä, että kaikki luottamus oman voiman ja viisauden päälle loppuisi, silloin me saattaisimme myös paremmin kiittää ja ylistää Jumalaa hänen hyvien töittensä edestä.

Koska Daavid katseli taivasta ja maata, koska hän katseli aurinkoa, kuuta ja  tähtiä, silloin hän sen katselemisen kautta tuli hyvin pieneksi, nöyräksi ja mahdottomaksi omissa silmissänsä. Mut­ta maailman viisaat paisuvat vaan sen tietonsa kautta, koska he nyt luulevat tietävänsä ja ymmärtävänsä kaiken. Jota suurempi oppi ja ymmärrys tulee maailmaan, sen ylpeämmäksi tulee maailma. Ihminen oli ensinnä niin tyhmä, ettei hän ymmärtänyt tehdä itsellensä vaatteita. Jumalan täytyi silloin tehdä Aatamille ja Eevalle nahkavaatteet. Mutta nyt kyllä kaikki ymmärtävät laittaa itsensä koreaksi, että he kelpaisivat maailmalle ja riettaalle. Jos nyt Jumala rupeaisi tekemään maailman herroille ja rouville nahkavaatteita, niin ei ne heille kelpaisi. Ei Jumala kelpaisi ollenkaan räätäliksi niille koreille traasuperkeleen tyttärille. He sanoisivat varsin Jumalalle, emme huoli enää semmoisista vaatteista, me saatamme tehdä itse paremmat vaatteet.

Eipä voi kaikille kristityille tyttärillekään enää kelvata ne vaatteet, joita Jumala on heille tarjonnut heidän alastomuutensa peitteeksi. Katsokaa perään, te koreat tyttäret, ettette jää viimein alastomaksi. Kuka tiesi Herra rankaisee vielä niin Siionin tyttäriä koreuden tähden, että hän paljastaa heidän häpynsä, ja tekee heidän päänsä rupiseksi, niin kuin hän uhkaa profeetta Jesajan kautta. Kukas tiesi kuinka kauan tyttäret tässä koreilevat? Saavat viimein huorata kasakkain kanssa enemmin, kuin ruumis kestää. Niin se kävi silloin Siionin tyttärille, että Herra paljasti heidän häpynsä egyptiläisille ja kaldealaisille, ja saattaa Herra vielä nyt rangaista kaikkia koreita tyttäriä, että hän paljastaa heidän häpynsä kasakoille, jos ette rupea ajalla parannusta tekemään ja rukoilemaan Jumalaa, että hän varjelisi teitä senkaltaisesta kauhistuksesta.

Nyt koska Jumala hyvyydellänsä vetää ihmisiä parannukseen, vaikka suruttomat eivät pidä siitä vaaria, pitäisi kristittyjen kiittämän sen maallisen siunauksen edestä, jolla Jumala vetää meitä tykönsä, ettemme tulisi niitten kaltaisiksi, jotka katsovat ylen Jumalan hyvyyden ja pitkämielisyyden rikkautta. Ei Jumalan hyvyys ole saattanut vaikuttaa mitään suruttomassa kansassa, vaan jota enemmän Jumala on antanut elatuksen ainetta, sitä enemmän on maakunta paisunut ylpeydessä. Silloin on juotu, kirottu ja tanssittu, hevosia on pidetty jumalana. Ja semmoisesta ylellisestä elämästä on tullut tauti. Mutta ei ole kukaan silloin uskonut, että rietas tappaa ihmisiä ennen aikaa ylellisyyden kautta, niin kuin myös juopumuksen, huoruuden ja kunnianpyynnön kautta. Moni huora on palavissaan lähtenyt ulos tanssituvasta kyl­mään ilmaan, ja on sen kautta vetänyt päällensä kuolemantaudin. Ja ei yksikään ole kysynyt perään, tuliko hän autuaaksi, koska hän kuoli. Mutta kuin yksi kuoli, niin toiset tulivat juomaan pirunpaskaa hänen hautansa päällä ja iloa pitämään, tuskin malttoivat olla tanssimatta graviaishuoneessa.

Semmoinen elämä on ennen ollut, koska Jumala antoi vuoden, eikä ole vielä niin pitkä aika siitä, kuin niin on eletty, ettei ihmiset hyvin muista, kuinka ja millä lailla silloin on Jumalaa kiitetty ruuan edestä, niin kuin kirjoitettu on: “Kansa istui syömään ja nousi mässäämään”. Nyt pitäisi kristittyjen ajatteleman perään, mistä kadotuksesta he ovat pelastetut, heidän pitäisi muistaman, kuinka Jumalan viljaa silloin on haaskattu turhissa pidoissa. Ei suinkaan ole säästetty köyhäin lasten kouluttamiseksi ja vaivaisten auttamiseksi eli Jumalan kunniaksi. Mutta on syöty ja juotu ja ilossa eletty. Eiköhän olisi mahdollisempi, että kristityt välttäisivät kaikkea ylellisyyttä ja säästäisivät omaansa, että liikenisi jonkun killingin antaa tarvitseville ja köyhäin lasten kouluttamiseksi. Sillä se on hyvin nähtävä, että köyhyys on tullut erinomattain siitä jumalattomasta elämästä, niin kuin juopumuksesta, huoruudesta, prameudesta, komeudesta, koreudesta ja ylellisyydestä, sekä vaatteissa että käytöksissä.

Koska emme nyt saata kiittää Jumalaa, niin kuin meidän pitäisi Jumalaa kiittämän sen edestä, että hän on näitä elatuksen aineita luonut, josta sekä ihmiset että luontokappaleet saavat ravintonsa, pitäisi meidän kuitenkin muistaman, että Jumalan hyvyyden ja pitkämielisyyden rikkaus kutsuu meitä parannukseen. Meidän elämämme on lyhykäinen ja vaivalloinen, ettemme ole niitä maallisia kappaleita niin kauan nautitsemassa, ettei meidän sydämemme niitten kautta tarttuisi maailmaan, vaan niin kuin pyhä Paavali kirjoittaa kristityille: “Pitäen maallista niin kuin emme pitäisi, niin kuin köyhät, mutta kuitenkin monta rikkaaksi tekeväiset, niin kuin ne, joilla ei mitään ole, ja joitten kuitenkin kaikki omat ovat; niin kuin viettelijät, ja kuitenkin vakaat, niin kuin kuolevaiset ja katso me elämme.”

Meidän uskomme on semmoinen, että kaikkien panettelijoitten pitää häpeään tuleman. Jotka kristityitä panettelevat ja tuomitsevat vääräksi profeetaksi ja villihengiksi, pitää itse tulla vääräksi, jos silmät aukenisivat sen verran, että he näkisivät vääryytensä. Mutta ei ole tietoa aukenevatko enää niitten silmät, jotka kristillisyyden tähden ovat sokeaksi tulleet, sillä Jeesus on sanonut: “Minä tulin tuomiolle tähän maailmaan, että ne, jotka näkevät, pitää sokeaksi tuleman, ja ne, jotka eivät näe, pitää näkeväiseksi tuleman.” Monen silmät ovat tämän kristillisyyden kautta tulleet niin sokeaksi, etteivät he näe taivasta eikä maata, eivätkä myös maan alle.

Mutta ne harvat sielut, jotka tämän kristillisyyden kautta ovat näkeviksi tulleet, pitäisi nyt katseleman taivasta ja maata, että he tämän katselemisen kautta tulisivat niin pieniksi, että he mahtuisivat Vanhemman syliin. Sillä sitä varten on ihminen niin pieneksi luotu, että hän mahtuisi Vanhimman syliin, vaikka raavaat lapset eivät mahdu enää Vanhemman syliin, mutta pienet kuitenkin mahtuvat, jotka eivät ole vielä vieraantuneet hänestä. Ja nepä vielä ilolla katselevat taivaan tähtiä, ja ilolla kuuta, ja ilolla katselevat kukkasia kedolla, ja ilolla katselevat taivaan lintuja, mutta raavas ihminen ei pidä niistä mitään.

Katselkaa nyt lapsukaiset taivasta ja maata, ja kaikkia mitä siinä on, että te saattaisitte neljän kolmatta kymmenen vanhimman kanssa kumartaa polvianne Jumalan armoistuimen eteen, ja kiittää sitä suurta Luojaa, niin kuin pääskyset kiittävät ensimmäisen säteen edestä, joka herätti heitä heidän pesissänsä, niin pitäisi luonnon pienet lapsukaiset myös kiittämän Luojaansa, joka on kaikki kappaleet luonut, ja odottaman uutta taivasta ja uutta maata, jossa vanhurskaus asuu. — Siellä saavat kaikki luontokappaleet kiittää, ylistää ja kunnioittaa iankaikkisesti Luojaansa, joka kaikki kappaleet on luonut, ja vielä nytkin voimassa pitää suurimmasta pienimpään. Amen!

________________________________

Jäljennös (alkulehti) / Kollerin kokoelma / SKHS Kansallisarkisto Helsinki /

Julkaisuja: Siionin Sanomat Calumet 1893 / Sanomia Siionista 1903