N:o 97 4 RUKOUSPÄIVÄNÄ 1857, PÄIVÄSAARNA,

Kuningas David kirjoittaa 115. psalmissa: “Miksi pakanat sanovat, kussa on nyt heidän Jumalansa?” Nimittäin Israelin lasten Jumala.

Koska Israelin lapsille tapahtui vastoinkäymisiä maailmassa, niin pakanat olivat varsin valmiit pilkkaamaan ja sanomaan: “Kussa on nyt heidän Jumalansa?” Ja niin pilkkaavat vielä nytkin pakanat kristityitä, koska kristityille joku vahinko tulee, ja sanovat: “Kussa on nyt heidän Jumalansa?” Sitä on Daavid monessa paikassa ihmetellyt, että jumalattomat niin paljon menestyvät tässä maailmassa. Mutta hän on myös osoittanut, missä kristityn turva on, koska hän sanoo edellä mainitussa paikassa: “Mutta meidän Jumalamme on taivaassa. Mitä ikänä hän tahtoo, sen hän tekee.” Siinä paikassa hän osoittaa, että kristittyjen Jumala on taivaassa.

Vaikka kristityt saavat usein kärsiä tässä maailmassa, niin on kuitenkin heidän Jumalansa taivaassa. Mutta missäs pakanain jumala on? Daavid sanoo samassa psalmissa 4. värssyssä: “Vaan heidän epäjumalansa ovat hopea ja kulta, ihmisten käsillä tehdyt. Heillä on suu, ja ei puhu. Heillä ovat silmät, ja ei näe. Heillä on korvat, ja ei kuule. Heillä on sieraimet, ja ei haista.” Näin kirjoittaa nyt Daavid pakanain jumalista. Ne ovat kelvottomat jumalat, jotka eivät saata mitään vaikuttaa.

Mutta ovatkos nyt pakanain jumalat paremmat kuin Daavidin aikana? Silloin oli pakanoilla näkyväiset epäjumalat, nimittäin kuvat kullasta, hopeasta, vaskesta, puusta, savesta eli muusta aineesta. Nyt ovat viinaflasku, koreat vaatteet, komeat rakennukset, maalatut reet, lehmät, hevoset ja lampaat näkyväiset jumalat. Sillä Lutherus sanoo: “Mitä ihminen eniten rakastaa, se on hänen Jumalansa.” Näiden tavarain päälle pakanat enimmiten luottavat, ja me saatamme sanoa niistä pakanain epäjumalista niin kuin Daavid: “Heillä on suu, eikä puhu. Heillä on korvat, eikä kuule.” He ovat nimittäin mykät ja avuttomat jumalat, jotka eivät saata auttaa, koska hätä tulee. Mutta ne näkymättömät jumalat ovat epälukuiset, ja niitä pakanat enimmiten palvelevat, niin kuin huoruuden perkele, kunnian perkele, ahneuden perkele, vihan perkele, juopumuksen perkele, ylpeyden perkele, valheen henki, kateuden henki, jotka kaikki ovat pakanan sydämessä hallitsevaiset.

Juomarin paras jumala on se näkyväinen vuotava paloviina eli rommi, eli mikä mahtaa olla hänen nimensä, jota me kutsumme pirun paskaksi. Sillä piru opetti ihmisiä pilaamaan Jumalan viljaa ja tekemään sen vahingolliseksi ruumiille ja sielulle. Ne ihmiset, jotka sitä juovat, tulevat luontokappaleeksi. Ja mikäs on viinaporvarin paras jumala? Ei suinkaan muu kuin se ympyriäinen viinatynnyri, jonka päällä viinaperkele istuu kahden reisin, niin kuin pakanat hänen ovat maalanneet heidän kuviinsa. Mikäs on huoran paras jumala? Se, jota hän eniten rakastaa. Joku huorapukki, joka hänet pettää ja tekee luontokappaleeksi. Mikäs on maailmanorjan paras jumala? Kultalimppu, eli raha, tavara, omaisuutta, komeat rakennukset, komeat hevoset, eli muu maailman turhuus, joka ei auta mitään kuolemassa. Kaikki nämä katoavaiset kappaleet ovat pakanain jumalat. Muutamat pitävät myös vatsansa jumalana. Syömärit ja juomarit ovat epäjumalain palvelijat, sillä he pitävät vatsansa jumalana.

“Mutta meidän Jumalamme on taivaassa,” sanoo Daavid. Ei se ole vatsassa eikä maksassa ja pernassa, tai sapessa ja suolissa. Ja koska pakanat pilkkaavat kristityitä, niin kuin David todistaa, ja sanovat: “Kussa on heidän Jumalansa?” niin me myös mahdamme sanoa pakanoille: “Kussa ovat heidän Jumalansa?” Taitavat olla viinaflaskussa. Taitavat olla navetassa eli aitassa. Taitavat olla huorain huoneessa. Taitaa olla joku naaraspiru heidän jumalansa, niin kuin efesolaisten Diana. “Mutta meidän Jumalamme on taivaassa,” sanoo Daavid, vaikka pakanat pilkaten Israelin lapsia sanovat: “Kussa on heidän Jumalansa?” Niin kuin tämänaikaiset pakanat pilkaten kristityitä sanovat: “Kussa on heidän Jumalansa?” “Mutta meidän Jumalamme on taivaassa.” Niin todistaa Daavid kristittyjen puolesta. Vaikka pakanat luulevat, että kristittyjen Jumala on samassa paikassa kuin pakanain jumala, nimittäin viinaporvarin talossa, eli huorain huoneessa. Mutta ei se ole niin. Kristittyjen Jumala on taivaassa, ja pakanain jumala on viinaflaskussa ja huorain huoneessa.

Meidän pitää tänä päivänä katseleman, missä pakanain jumalat ovat, ja kelle he kunnian antavat. Mutta ennen kaikkia pitää meidän rukoileman taivaan Jumalaa, että hän antaisi kaikille pakanoille oikean ylösvalaistuksen, että he tulisivat tuntemaan heidän jumaliansa, kuinka kelvottomat he ovat auttamaan palvelijoitansa, koska hätä tulee. Kaikki kristityt, jotka ennen ovat niin kuin pakanat, palvelleet tämän maailman jumalaa, mutta ovat nyt tulleet tuntemaan, kuinka kelvottomat ne pakanain jumalat ovat, tunnustakoon julkisesti, niin kuin Daavid, koska pakanat pilkkaavat kristityitä ja sanovat: “Kussa on heidän Jumalansa?” Niin saavat kristityt tunnustaa, niin kuin Daavid: “Meidän Jumalamme on taivaassa.” Ja vaikka pakanat eivät usko, että kristittyjen Jumala on taivaassa, pitää heidän viimein sen näkemän ja tunnustaman, koska he rupeavat tuntemaan, että ne kuurot ja mykät jumalat eivät auta enää. Mutta kristittyjen Jumala on taivaassa, ja hän kuulee murheellisten, katuvaisten ja alaspainettujen rukoukset. Sillä profeetta sanoo: “Joka silmät teki, eikö hän näe? Joka korvat teki, eikö hän kuule?” Ja totisesti hän näkee ja kuulee niiden huokaukset, jotka nöyrällä ja katuvaisella sydämellä rukoilevat: Isä meidän, joka olet taivaissa.

Korkeanmessun teksti neljäntenä rukouspäivänä löytyy kirjoitettuna 115. Daavidin psalmissa, ja kuuluvat sanat näin: “Ei meille Herra, ei meille, vaan sinun nimellesi anna kunnia, Herra, sinun armosi ja totuutesi tähden.”

Meidän pyhän tekstimme johdatuksesta pitää meidän tällä hetkellä katseleman, kelle kunnia pitää annettaman. Ensiksi, kelles pakanat antavat kunnian? Toiseksi, kelles kristityt antavat kunnian? Mutta ei meille, Herra, vaan sinun nimellesi anna kunnia.

Ensiksi. Kelles pakanat antavat kunnian? Koska kuningas Daavid sanoo: “Ei meille, Herra, vaan sinun nimellesi anna kunnia”, niin se kuuluu, niin kuin Daavidilla olisivat olleet semmoiset kiusaukset, että hän olisi tahtonut itsellensä kunnian Jumalalta, mutta huomasi varsin, ettei sovi hänen saada kunniaa Jumalalta, vaan paremmin Jumala antakoon nimellensä kunnian. Sillä eivät ihmiset kuitenkaan anna Jumalalle kunniaa. Juutalaiset kuitenkin olivat mielestänsä kiivaat Jumalan kunnian puolesta, koska he sanoivat Vapahtajalle: “Anna Jumalalle kunnia.” Ja pakanat myös ovat tahtoneet, että kristityt antaisivat kunnian pakanain jumalille.

Mutta eivät kristityt ole antaneet pakanain Jumalalle kunniaa. Koska me tiedämme, millaiset ne pakanain jumalat ovat, nimittäin komeat rakennukset, komeat hevoset, koreat vaatteet, maalatut reet ja muuta sen kaltaista, niin ei saata kristityt antaa semmoisille kuuroille ja mykille jumalille kunniaa. Mutta pakanat kyllä antavat niille kunnian. Ne tahtovat, ja ne luulevat, että muitten pakanoitten pitää antaman heille kunnia, koska he näyttävät koreutensa, kauneutensa ja tavaransa, ja kysyvät: “Eikös tämä ole kaunis, eikös tämä ole korea?” “On kyllä”, sanovat toiset pakanat. “Ja jospa minulla olisi semmoinen.” Siinä nyt pakanain kunnia on, että he ottavat kunnian toinen toiselta.

Vapahtaja sanoo juutalaisille: “Kuinka te saatatte kunnian antaa Jumalalle, jotka otatte kunnian toinen toiseltanne?” Maailman herrat antavat myös kunnian toinen toiselle. Pilatus antoi sen kunnian Herodekselle, että hän on parempi tuomari ja viisaampi tutkimaan vankia ja saamaan heitä tunnustamaan. Siinä mielessä lähetti Pilatus Jeesuksen Herodeksen tykö. Mutta Herodes taas antoi sen kunnian Pilatukselle, että hän on parempi tuomari. Ja kunnian osoituksen tähden tulivat Herodes ja Pilatus ystäviksi. Ja millä lailla nyt pakanat luulevat voittavansa kunnian maailmalta? Joo, komeudella, koreudella vaatteissa, rakennuksissa, kalaasissa, juomingeissa. Muutamat pramaavat voimallansa ja luulevat sen kautta voittavansa kunnian. Muutamat osoittavat koreutensa ja kauneutensa toisille pakanoille ja luulevat sen kautta saavansa kunniata. Muutamat ajavat kilpaa, ja luulevat hevosten kautta voittavansa kunnian. Muutamat juovat kilpaa kunnian tähden. Mutta moni pakana on siinä freistingissä ja kunnian pyynnössä syttynyt palamaan.

Semmoinen nyt on pakanain kunnia. Jos ei moni usko sitä, että Jumalakin antaa juomarille kunnian, eli huoralle ja varkaalle, kyllä he sitä vaan uskovat, että maailma kuitenkin antaa heille kunnian. Maailma kuitenkin kiittää ja ylistää heidän koreuttansa, heidän komeuttansa ja kauneuttansa. Ja mitäpä maailma tekee muuta, kuin kunnian antaa, ei ainoastaan ihmisille, mutta myös hevosille ja koirille. Ja pirulle he antavat suurimman kunnian, koska he huutavat hänen nimeänsä kirouksilla ja sadatuksilla. Mutta onkos vielä se usko pakanoilla, että Jumala on antanut heille kunnian? Minä olen kuullut ja nähnyt, kuinka pakanat suuttuvat, koska kristityt sanovat, että piru on antanut heille kunnian. Siitä arvataan, että pakanoilla on vielä nytkin se usko, että Jumala on antanut pakanoille kunnian.

Mutta missä Raamatussa se on kirjoitettu, että Jumala on antanut pakanoille kunnian? Ei ole Jumala antanut monelle ihmiselle kunniaa, sillä kaikki ihmiset ovat jo aikaa kunniattomiksi tulleet syntiinlankeemuksen kautta. Ja kuitenkin rakastavat kaikki pakanat maailman turhaa kunniaa. Ja siveät huorat, rehelliset varkaat ja armolliset viinaporvarit kysyvät vielä kunniansa perään oikeudessa. Ja se pitää teidän tietämän, että Jumala ei ole antanut pakanoille kunniaa, mutta piru se on antanut pakanoille kunnian. Se on antanut huoralle kunnian. Se on antanut varkaalle kunnian. Se on antanut viinaporvarille kunnian. Sen tähden antavat he pirulle kunnian, koska he huutavat hänen nimeänsä yötä ja päivää. Ja nyt me tiedämme, kelle pakanat antavat kunnian. He antavat kunnian pirulle ja maailmalle, ja itsellensä erinomattain omistavat he suuren kunnian.

Toiseksi. Kelles kristityt antavat kunnian? Koska Daavid sanoo: “Ei meille, Herra, ei meille, mutta sinun nimellesi anna kunnia,” niin hän vissimmästi on ennen tuntenut kunnian vaikutuksia, mutta huomasi varsin, ettei hänelle sovi se kunnia, joka kuuluu yksin Jumalalle. Vaikka Jumala antoi Daavidille sen kunnian, että hän profeetan suun kautta antoi hänelle synnit anteeksi ja sanoi: “Minä olen löytänyt yhden miehen minun mieleni jälkeen,” se olisi suurin kunnia, jota Jumala kiittää. Ja semmoinen ihminen, jota Jumala kiittää, saattaisi sanoa, että Jumala on hänelle kunnian antanut. Mutta ei Daavid ole niin elänyt, että hän olisi saattanut omistaa itsellensä kunnian. Sen tähden sanoi hän: “Ei meille, Herra, ei meille, vaan sinun nimellesi anna kunnia.”

Se on yksi ainoa ihminen maan päällä ollut, jolle Jumala on antanut kunnian, se on Jumalan Poika, meidän Vapahtajamme. Mutta kaikki muut ovat saaneet kunnian perkeleeltä. Erinomattain ne, jotka omistavat itsellensä kunnian. Olkoon sitten maailman kunnia, eli parhaan kristityn kunnia. Eivät kristityt tosin tahdo maailman kunniaa voittaa. He nyt siksi ovat jo opetetut Jumalalta, että maailman kunnia on turha.

Mutta tuo parhaan kristityn kunnia tahtoo vielä muutamissa riippua. Ja Sebedeuksen poikain rukous, kuka pääsisi oikealle ja vasemmalle puolelle Vapahtajan valtakunnassa, eli kuka pääsisi niin kuin likimmäiseksi Vapahtajalle. Se tahtoo olla kristittyjen mielessä. Mutta jos Vapahtaja nuhteli Sebedeuksen poikia siitä, että he tahtoivat parhaan kristityn kunnian itsellensä, kyllä meidän on täytynyt panna sama paikka niille eteen, jotka parhaan kristityn kunnian tahtovat omistaa, ehkä tässä kristillisyydessä ei ole monta, jotka temppelin harjalle ovat kiikkuneet Mutta niitä on monta, jotka väen tähden eivät pääse Jeesusta näkemään, mutta kuin he kiikkuvat elämän puuhun, niin kuin Sakkeus, siinä he saavat häntä nähdä, ja semmoisten tykö tahtoo Jeesus tulla vieraaksi.

Te, jotka väen paljouden tähden ette pääse näkemään Jeesusta, ja olette niin lyhykäiset, että ette ylety katsomaan yli muita, kiikkukaa elämän puuhun, niin te saatte nähdä Jeesusta. Kuka tiesi hän tekee teille sen kunnian, että hän tulee teille vieraaksi, ja siinä on teille kunniaa kyllä. Mutta jos nyt olisi lapsia niin paljon Jeesuksen ympärillä, nimittäin semmoisia lapsia, joita hän siunasi, ja te niitten tähden ette pääsisi ollenkaan liki Vapahtajaa, jokohan te lykkäisitte lapsia pois tieltä, että pääsisitte itse likimmäiseksi? Minä luulen, että ne kristityt, jotka ovat itsensä tuntemiseen tulleet, eivät saattaisi lykätä lapsia, vaan seisoisivat siellä taampana ja huutaisivat: “Jeesus, Daavidin poika! Armahda meidän päällemme!”

Mutta niitten, jotka tahtovat kunnian antaa Jeesukselle, niitten täytyy ensinnä tulla maailman tunkioksi, sillä ei maailman kunnian kanssa pääse yksikään taivaan valtakuntaan. Mutta kristityillä olisi monta kertaa halu antaa Jeesukselle kunnia, kiitos ja ylistys, mutta ei ole voimaa. Heidän täytyy siis osoittaa Jeesukselle kunniaa niin kuin se vaimo, joka rakkaudesta vuodatti kallista nardusvoidetta Jeesuksen pään päälle, eli niin kuin se samarialainen, joka lankesi Jeesuksen jalkain juureen ja kiitti Jumalaa.

Mutta erinomattain kuolemallansa on moni kristitty kunnioittanut Jumalaa, niin kuin esimerkiksi Pietari, jolle Vapahtaja ilmoitti edeltäpäin, millä kuolemalla hänen piti Jumalaa kunnioittaman. Kuolemallansa saattavat kristityt vielä nytkin kunnioittaa Jumalaa, koska pakanat saavat nähdä, kuinka suuren uskon voiman Jumala antaa heille, että he jaksavat ilolla ja riemulla mennä kuolemaan, koska sitä vastaan pakanat ja pois langenneet menevät niin kuin häpeälliset koirat helvettiin.

Muutamat tuomitsevat itsensä kuolinvuoteella. Muutamat valittavat, ettei Jumala kuule heidän rukouksiansa. Muutamat sanovat: “Koska ennen ei ole kaivettu, saa nyt olla kaivamatta.” Ja muutamat eivät puhu yhtään sanaa. Eivät ne sano hyvästikään ennen kuin he lähtevät. Muutamat houraavat ja kiroavat kuolinvuoteella. Muutamat käskevät monia tuhansia perkeleitä tulla korjaamaan heidän raatoansa. Sillä lailla saa kyllä rietas henki suuren kunnian heidän kuolemastansa, mutta minkä kaltaisen kunnian he saavat häneltä? Ja jos pakanat uskoisivat, että rietas on antanut heille kunnian, niin he viskaisivat hänen kunniansa hänelle takaisin tässä armon ajassa. Mutta eivät pakanat usko sitä, että rietas on antanut heille kunnian.

Kristityt antavat Jumalalle kunnian, koska he tunnustavat itsensä Jumalan lapseksi, niin kuin Kristus tunnusti itsensä Jumalan pojaksi. Mutta siinä tulee suuri riita perkeleen kanssa, sillä omanvanhurskauden perkele sanoo näin: “Joka itsensä tunnustaa Jumalan lapseksi, se korottaa itsensä, mutta joka ei tunnusta itsensä Jumalan lapseksi, se on nöyrä kristitty. Se antaa Jumalalle kunnian. Mutta joka tunnustaa itsensä Jumalan lapseksi, se ottaa itsellensä kunnian.”

On siinä jo suuri riita perkeleen kanssa, koska jonkun katuvaisen pitää tunnustaman syntiänsä maailman edessä, ei ainoastaan Jumalan edessä. Mutta siinä tulee vielä suurempi riita riettaan kanssa, koska katuvaisen pitää tunnustaman itsensä Jumalan lapseksi. Siinä kauhtuu omanvanhurskauden perkele ja saarnaa siellä järjessä: “Jaa, vai niin! Sinäkös olet Jumalan lapsi? Ja olet niin musta ja ruma, kuin itse rietas!” “Älä sinä vaan tunnusta itseäsi Jumalan lapseksi,” sanoo omavanhurskaus. “Jos sinä niin korkealle kiikut, niin minä paiskaan sinut helvettiin. Vai niin! Sinäkös olet Jumalan lapsi! Jos sinä tunnustat itsesi Jumalan lapseksi, niin sinä pilkkaat Jumalaa!”

Moni katuvainen on siinä paikassa antanut riettaalle kunnian ja sanonut: “En ole Jumalan lapsi.” Jos nyt rietas tulee kysymään sinulta, katuvainen perkele: “Oletkos Jumalan lapsi?” niin sinä vastaat: “En ole.” Silloin sanovat kaikki omanvanhurskauden palvelijat: “Se on nöyrä kristitty. Ei se kiiku niin korkealle kuin nämä villihenget, jotka pilkkaavat Jumalaa tunnustuksellansa. Ne tekevät itsensä pyhäksi. Mutta miksi siis juutalaiset sanovat Jeesukselle: “Anna Jumalalle kunnia, ja sano meille, oletkos Kristus sen siunatun poika?” Olipa siis heillä se usko, että Jeesus antaa Jumalalle kunnian,* jos hän tunnustaa itsensä Jumalan Pojaksi, vaikka he jälkeen sanovat: “Nyt kuulitte hänen pilkkansa.”

Mutta äsken he sanoivat: “Sinä annat Jumalalle kunnian.” Sillä se joka uskoo, että hän on Jumalan lapsi, eikä tohdi tunnustaa itseänsä Jumalan lapseksi, hän totisesti pilkkaa Jumalaa siinä, että hän valehtelee oman sydämensä päälle. Mutta se joka tunnustaa itsensä Jumalan lapseksi, hän antaa Jumalalle kunnian, joka hänet on ottanut lapseksensa, ja sen tunnustuksen kautta tulee maailman jumala pilkatuksi. Mutta nyt sanovat kaikki katuvaiset ja omanvanhurskauden kanssa taistelevaiset: “En minä jaksa uskoa, että minä olen Jumalan lapsi, kuinkas minä saatan tunnustaa? Minä tulisin valehtelijaksi, jos minä tunnustaisin itseni Jumalan lapseksi, ja en kuitenkaan ole. Ja minä tiedän vakaisesti, etten ole Jumalan lapsi.”

Tämä on yksi omanvanhurskauden mutka, johon hän ahdistaa katuvaisia sieluja, mutta minä sanon: jos sinä, katuvainen perkele, et usko, että sinä olet Jumalan lapsi, niin sinun täytyy uskoa, että sinä olet perkeleen lapsi, sillä jommankumman lapsi sinä olet. Jos et ole Jumalan lapsi, niin sinä olet perkeleen lapsi. Niin anna nyt Jumalalle kunnia, sinä katuvainen perkele, ja tunnusta riettaalle harmiksi, että sinä olet Jumalan lapsi, sillä siveä perkele ei saata tunnustaa itseänsä Jumalan lapseksi. Mutta ei siveä perkele saata tunnustaa itseänsä perkeleen lapseksi. Sen tähden saattaa yksi katuvainen perkele tunnustaa itsensä Jumalan lapseksi, että hän ei tohdi olla perkeleen lapsi, koska hän tuntee, kuinka hirmuisesti perkele häntä vaivaa.

Tunnusta siis, katuvainen perkele, että sinä olet Jumalan lapsi. Ja sinä olet Jumalan lapsi varsin, kuin uskot ja tunnustat sen. Sinä olet Jumalan lapsi, katuvainen perkele, sinä olet, vaikka omanvanhurskauden perkele saarnaa, ettet ole. Mutta Jumala sanoo sanassansa: Sinä olet Jumalan lapsi. Ja sinä olet. Sydämen uskolla ihminen vanhurskaaksi tulee, ja suun tunnustuksella autuaaksi. Amen.

_______________________________________

Alkuperäinen (loppu puuttuu) / Aunon kokoelma / SKHS Kansallisarkisto Helsinki

Jäljennös (josta loppuosa on otettu) / Iisakki Poromaan jäljennöskirja / Junosuvanto

* tähän asti Puhtaat Saarnat (1984) -kirjassa. Saarna julkaistaan nyt kokonaisena, kun loppuosa löytyi Iisakki Poromaan jäljennöskirjasta 1990 -luvulla.