N:o 104 KINKERISAARNA

Jumala sanoo profeetalle, Hesekielille: “Sinä ihmisen poika. Sinun kansasi lapset puhuvat sinua vastaan siellä ja täällä, seinillä ja oven edessä. Ja toinen sanoo toiselle: “Käykäämme kuulemaan, mitä Herra sanoo.” Ja he tulevat sinun tykösi seurakuntaan ja istuvat sinun edessäsi, niin kuin minun kansani. Ja he kuulevat sinun sanaasi, mutta eivät he ensinkään tee sen jälkeen. Ja katso, sinun täytyy olla heidän ilovirtensä, jota he mielellänsä laulavat ja soittavat.”

Tässä raamatunpaikassa, nimittäin Hesekielin 30. luvussa ja 32. värssyssä on Jumala sanonut profeetalle, kuinka suruttomat tekevät hänen kanssansa. He puhuvat sinua vastaan siellä ja täällä, seinillä ja oven edessä. Niin kuin suruttomien tapana on seisoa oven edessä, koska profeetta saarnaa, ja siellä he puhuvat seinillä, mutta sanovat kuitenkin keskenänsä: “Käykäämme kuuntelemaan, mitä nyt saarnataan.” Eivät he malta olla kuuntelematta, vaikka he puhuvat vastaan, ja tulevat sinun tykösi seurakuntaan ja istuvat sinun edessäsi, niin kuin minun kansani. He istuvat seurakunnassa, niin kuin Jumalan kansa, ja kuuntelevat saarnaa, mutta toista he vaan ajattelevat. He kuuntelevat kyllä, mutta eivät he tee sen jälkeen.

Tässä on suruttoman kansan haamu oikein maalattu meidän silmiemme eteen. Juuri niin kuin olisi se asia tänä päivänä tapahtunut. He puhuvat kyllä kaikkea vastaan, mitä profeetta saarnaa, mutta tulevat kuitenkin kuuntelemaan. Mutta eivät he kyllä tee sen jälkeen. Sama tunto kuuluu olevan suruttomilla Vanhassa Testamentissa, kuin Uudessa Testamentissa, että he puhuvat kaikkea vastaan, mitä opettaja saarnaa. He puhuvat seinillä. En tiedä, puhuvatko he kirkon seinillä eli pirtin seinillä, mutta seinillä he kuitenkin puhuvat, ja oven edessä. He puhuvat, niin kuin heidän tapansa on, ja saarnaavat taas keskenänsä: “Käykäämme kuulemaan, mitä taas saarnataan.” Ja he kuuntelevat kyllä, mutta eivät he tee sen jälkeen. Jopa sitten olisi maailma kokonansa kääntymässä, jos he rupeaisivat tekemään sen jälkeen, kuin heille saarnataan.

Mutta eivät he tulekaan sillä mielellä profeetan tykö, että he nyt tekisivät sen jälkeen. Vaan he tulevat sillä mielellä, että he pääsisivät taas oven edessä vastaan puhumaan ja nauramaan, niin kuin heidän tapansa on. Mutta että he istuvat profeetan edessä, niin kuin Jumalan kansa, se merkitsee, että he istuvat siivosti ja kuuntelevat niin kuin muutkin vanhat kristityt. Vaikka pahankurisuus ei anna kaikille rauhaa, että he saattaisivat istua rauhassa ja kuunnella.

Profeetta Jeremian aikana ovat suruttomat istuneet profeetan edessä, niin kuin Jumalan kansa. Mutta näinä aikoina eivät voi suruttomat olla rauhassa sillä aikaa, kun saarnaa luetaan. Sillä he marssivat ulos ja sisälle saarnan aikana, ja puhuvat keskenänsä, mitä kutakin, että he pääsisivät kuulemasta saarnaa, ettei joskus joku sana tarttuisi mieleen. Koska rietas seisoo ovenvartijana sydämen oven edessä ja varjelee sydäntä, ettei yksikään sana pääsisi siihen koskemaan. Sillä tämänaikaiset suruttomat menevät rohki helvettiin. Eivät he tahdo ulkokullaisuudella mennä helvettiin, ettei rietas pääsisi heitä soimaamaan ja sanomaan: “Sinä, muutampi ulkokullattu, istut tässä ja kuuntelet saarnaa. Ja mitä sinä siellä niitä paskoja kuuntelet!”

Niin saarnaa rietas tämänaikaisille suruttomille: “Mitä sinä istut tässä ja kuuntelet noita saarnoja? Koirantauti niistä vielä tarttuu sydämeen, niin kuin niille heränneille on tarttunut. Sitten vasta tulet oikein ulkokullatuksi. Rupeat huokaamaan niin kuin luontokappaleet ja ulvomaan niin kuin nälkähukka.”

“Pyytele pois,” sanoo se totinen rietas, joka ei viitsi semmoista ulkokullaisuutta nähdä. “Pyytele pois henkesi kanssa tästä kuolleitten huoneesta ja mene pois tästä kuolleitten huoneesta. Ja mene maailmanviisasten tykö, jotka paremmin ymmärtävät, kuinka ihmisen pitää menestymän maailmassa. Mene viinaporvarin tykö, jos mieli menee pahaksi kuoleman muistutuksista. Mene viinaporvarin tykö puoskaroimaan sydäntäsi, jos siinä olisi joku vaiva. Se mies tietää paremmin, kuin tämä väärä profeetta, mistä tie menee taivaaseen.”

Katso, näin sanoo rietas tämänaikaisille suruttomille, jotka kaikesta sydämestä ja mielestä häntä palvelevat uskollisesti ajatuksilla, sanoilla ja töillä. Mutta eivät kaikki tahdo mennä rohki helvettiin. Profeetta Jeremian aikana tulivat he kuuntelemaan profeetan saarnaa, ja istuivat siellä, niin kuin Jumalan kansa. Niin kuin vanhat kristityt. Mutta eivät he tehneet sen jälkeen. On epäilemättä näinä aikoina muutamia ulkokullatuita, jotka istuvat profeetan edessä, niin kuin Jumalan kansa, ja kuuntelevat mielestänsä Jumalan sanaa. Mutta se menee yhdestä korvasta sisälle ja toisen korvan kautta ulos. Ei se tule sydäntä kohti koskaan.

Semmoisilla armonvarkailla on olemassa huolta heidän sielunsa autuudesta. Vaan he vartioivat sydäntänsä, ettei totuuden sana pääsisi siihen koskemaan, että he ymmärtäisivät totuuden, ja totuus tekisi heidät vapaaksi. Niistä on myös sanottu edellä mainitussa paikassa: “He kuulevat sinun sanaasi, mutta eivät he tee ensinkään sen jälkeen.” Ja laveammalta sanoo Herra profeetalle: “Katso, sinun täytyy olla heidän ilovirtensä, jota he mielellänsä laulavat ja soittavat.” Onkos tämä saarna valhe? Eikö tämä Jumalan sana ole täytetty vielä näinäkin aikoina? Profeetan täytyy olla pilkkaajien ilovirsi. He tekevät hänestä häpeällisiä lauluja, joita he päissä laulavat, ja pilkkaamisen vuoksi. Ja silloin ovat pilkkaajat mielestänsä viisaat, koska profeettaa pilkataan, haukutaan ja häväistään. He puhuvat hänestä seinillä ja oven edessä, koska ei moni viitsi silmien edessä puhua. Semmoinen nyt on jumalattoman kansan esimaalaus Hesekielin 33. luvussa 32. värssyssä. Siinä on pilkkaajille peili, jossa heidän kuvansa on maalattu.

Mutta katselkaamme nyt, mitä profeetta Jeremia puhuu (10: 23): “Minä tiedän, Herra, ettei ihmisen tie ole hänen voimassansa, eikä yhdenkään vallassa, kuinka hän vaeltaisi ja käymisensä ojentaisi. Kurita Herra minua, mutta kuitenkin kohtuudella, ja ei sinun julmuudessasi, ettet minua peräti hukuttaisi.” Tässä kuulevat nyt heränneet sielut, ettei profeettakaan tuntenut itsessänsä voimaa elämän tiellä. Niin kuin tämä elämän tie ei ole ihmisen omassa vallassa, eikä myös ole jonkun muun ihmisen vallassa. Vaikka ihmiset ovat niin kuin välikappaleet Jumalan kädessä, että ne, joitten silmät Herra on avannut, saattavat johdattaa eksyväisiä matkamiehiä oikealle tielle, ja johdattaa eli taluttaa väsyneitä, ja nostaa langenneita.

Mutta niin kuin heränneillä bruukaa olla semmoinen ajatus, että Herra heitä oikein kurittaisi tuskalla ja omantunnon vaivalla, niin kuuluu myös olevan profeetta Jeremialla semmoinen toivotus, että Herra häntä kurittaisi hänen hitautensa tähden. Niin myös Daavid rukoili Jumalalta, että Herra häntä koettelisi, koska hän sanoi: “Tutki minua, Jumala, ja koettele minun sydämeni, jos minä pahalla tiellä lienen.” Me kuulemme, että on Vanhassakin Testamentissa ollut tämmöinen arvelus ja epäilys itsestänsä. Koska he ovat tunteneet, että heidän katumuksensa on hidas, niin he ovat alkaneet rukoilemaan, että Herra kurittaisi heitä tuskalla ja omantunnon vaivalla. Mutta me emme tiedä, onko Jumala sentähden kurittanut heitä sillä tavoin, kuin he ovat Jumalalle määränneet, sillä he ovat saattaneet olla tietämättömyydessä, mitä omavanhurskaus heissä on vaikuttanut, kuinka se panee katuvaisia tienaamaan armoa suuremmalla tuskalla ja omantunnon vaivalla.

Vaikka armonjärjestys osoittaa, ettei saata yksikään syntiänsä maksaa omalla vaivallansa. Jos katuvainen sielu alkaa toivottamaan itsellensä suurempaa tuskaa ja omantunnon vaivaa, niin se merkitsee, että omavanhurskaus on matkassa, joka panee katuvaisia tienaamaan armoa omalla parannuksella, tai suuremmalla tuskalla ja omantunnon vaivalla. Sillä omavanhurskaus tahtoo kaikki omalla vaivallansa tienata ja ansion jälkeen saada autuuden, mutta ei armosta mitään.

Koska siis profeetta Jeremia rukoili: Kurita, Herra, minua, mutta kuitenkin kohtuudella, ettei minua peräti hukutettaisi, niin se kuuluu, niin kuin lapsi sanoo vanhemmalle: “Rakas vanhin, piiskaa minua pahankurisuuden tähden, mutta älä sentähden ylen kovin pieksä.” Mutta jokohan nyt vanhin rupeaa tuota piiskaamaan, koska lapsi niin vaatii. Minä luulen, että vanhemman sydän on senkaltainen, että hän piiskaa lastansa, koska hän näkee sen tarpeelliseksi, mutta ei lapsen oman tahdon jälkeen. (Jos lapsi sanoo:) “Rakas vanhin, piiskaa minua.” Niin vanhin ei sitä tee sen hulliaisen anomisen jälkeen, vaan sanoo lapselle: “Ole vaiti! Älä houraa!” Jos hän vielä kysyisi lapselta, oletkopa sinä tehnyt pahaa, ja lapsi sanoisi: “Olen.” Eikä vielä sittenkään piiskaa juuri sen tähden, että tuo hulliainen tahtoo. Olkoon tämä nyt ojennukseksi niille katuvaisille, joita omavanhurskaus on pannut rukoilemaan: “Herra, kurita minua, mutta kuitenkin kohtuudella, ettei minua peräti hukutettaisi.”

Profeetta on myös saarnannut niille poislangenneille tällä tavalla: “Herra kutsui sinun nimesi viheriäiseksi, kauniiksi, hedelmälliseksi öljypuuksi. Mutta nyt on hän suurella murhan äänellä sytyttänyt tulen sen ympärille, niin että sen oksat pitää hävitetyksi tuleman. Sillä Herra, Sebaot, joka sinut on istuttanut, uhkasi sinulle pahaa.” Tässä kuulet, sinä kuivettunut öljypuu, kuinka Herra aikoo sytyttää valkean sinun ympärillesi, että kaikki oksat pitää palaman. Herra kutsui sinun nimesi viheriäiseksi, kauniiksi, hedelmälliseksi öljypuuksi. Mutta nyt hän on suurella murhan äänellä sytyttänyt tulen sinun ympärillesi. Nyt palavat kaikki kauniit oksat sinussa. Kaikki kukkaset varisevat sinusta. Kaikki lehti sinussa muuttuu ja tulee keltaiseksi, vaikka ne ovat ennen viheriäiset olleet. Ei sinusta jää muuta kuin ranka. Et ole ennen hedelmälliseksi tullut, koska Herra Sebaot istutti sinut viinamäkeensä ja odottaa sinun hyviä hedelmiä ja punaisia viinamarjoja kantavan. Mutta sinä rupesit aivan karvaita raakamarjoja kantamaan.

Herra sanoo sen saman profeetan kautta (2: 2): “Minä ajattelin sitä hyvää työtä, joka sinulle tapahtui sinun nuoruudessasi, ja sitä rakkautta, jonka minä sinulle osoitin, koska kaunis olit ja minua korvessa seurasit, koska Israel oli Herran pyhä ja hänen ensimmäinen hedelmänsä. Näin sanoo Herra: “Mitä vääryyttä teidän isänne minussa löysivät, että he erkanivat minusta ja menivät turhuuteen, ja tulivat turhaksi, eivätkä ensinkään ajatelleet, kussa se Herra oli, joka meitä vei ulos Egyptin maasta. Joka johdatti meitä korvessa, autiossa ja erämaassa, kuivassa ja kuoleman varjon maassa. Ja mitä vääryyttä te olette minussa löytäneet, sanoo Herra niille poislangenneille lapsille, jotka eivät pysyneet taivaallisen Vanhemman huoneessa, mutta menivät maailman turhuuden perään vihollisen taloon, kussa heitä kaikkeen pahuuteen ja pahanilkisyyteen opetetaan. Kuinka monta kertaa pitää vanhemman vetämän heitä tukasta vihollisen talosta? Kuinka monta kertaa pitää hänen noutaman teitä, ennen kuin hän väsyy juoksemasta teidän perässänne? Palaja kuitenkin, sinä poislangennut ja vastahakoinen lapsi. Nouse vielä, sinä tuhlaajapoika, ja mene Isäsi tykö, vaikka olet haaskannut niitä kalliita armon tavaroita, joita sinä sait Isältä. Nouse, nouse, sinä viheliäinen tuhlaajapoika, äläkä enää ole sikopaimenena maailman vieraassa maassa, kaukana Isän majasta.

Jeremias puhuu myös armoitetuille sieluille tällä tavalla: “Mutta se mies on siunattu, joka luottaa Herraan, ja Herra on hänen turvansa. Hän on niin kuin se puu, joka veden rannalle on istutettu, ja ojan vierelle juurtunut. Sillä jos vielä palavuus tulee, niin ei hän kuitenkaan pelkää, vaan sen lehdet pysyvät viheriäisinä, eikä murehdi, vaikka kuiva vuosi tulee. Mutta kantaa hedelmän ilman lakkaamatta.

Kuule nyt, sinä hedelmällinen puu, jonka lehti ei varise vehmall´, joka et pelkää, vaikka kuiva vuosi tulee. Ovatkos nyt sinun marjasi kypsyneet sinussa, niin (että) sinä kelpaisit Herralle? Onkos sinussa niin monta marjaa, kuin sinussa on ollut kukkasia Johanneksen aikana? Meidän pitää toivoman, että vaikka sinussa ei ole niin monta marjaa, kuin kukkasia oli Johanneksen aikana, että jos Herra antaa kastetta taivaasta ja antaa armollisen aurinkonsa paistaa, sinun marjasi, joka sinussa on, pitää tuleman punaiseksi viinamarjaksi elokuussa. Ja pitää tapahtuman, että viinamäen rakentaja, joka sinun ympärillesi on gravia kaivanut ja sinun juurtasi sonnittanut, pitää paneman niitä punaisia viinamarjoja pöydälle, koska vieraat tulevat taivaasta. Koska kuoleman enkeli tulee leikkaamaan viinapuun oksat, silloin pannaan kaikki semmoiset viinamarjat viinakuurnaan ja puserretaan, että se punainen ja makea viina, joka niissä on, ylitsevuotaa, että se suuri viinamäen rakentaja saisi itsekin nauttia hedelmän työstänsä, koska hän on sanonut: “Ei minun pidä maistaman sitä kuin viinapuun hedelmästä tullut on, siihen asti, kuin minä sen uudesta juon minun Isäni valtakunnassa.”

On myös profeetta Jeremia puhunut muutamia sanoja itsestänsä, jotka myös sopivat tähän aikaan, sillä hän sanoo (11: 19): “En minä tiennyt, että he olivat pitäneet neuvoa minua vastaan ja sanoneet: Turmelkaamme puu hedelminensä, temmatkaamme häntä ylös juurinensa elävien maasta, ettei hänen nimeänsä enempi muistettaisi. Mutta sinä Herra Sebaot, sinä oikea Tuomari. Sinä, joka tutkistelet munaskuut ja sydämet. Anna minun nähdä sinun kostosi heidän päällensä, sillä minä olen antanut minun asiani sinun haltuusi.”

Näin saarnaa profeetta Jeremias itsestänsä. Ja te tiedätte, että niin on tapahtunut näinäkin aikoina. Sillä en minä tiennyt, että he olivat pitäneet neuvoa minua vastaan. Mutta minä olen antanut asiani Jumalan haltuun hyvin tietäen, että Israelin Kuningas saattaa minua pelastaa, ja on Daavidin rukouksen jälkeen Akitofelin neuvot särkenyt ja tyhjäksi tehnyt, jonka edestä kaikki Daavidin oikeat ystävät iloitsevat ja kiittävät Jumalaa. Amen.

_______________________________________

Alkuperäinen / Uppsalan yliopiston kirjasto /

Tämä saarna poikkeaa edellisestä sangen vähän, mutta on kuitenkin kokonaan Leastadiuksen käsialaa niin kuin edellinenkin.