N:o 108 KINKERISAARNA 1854

“Minä tahdon väärille opettaa sinun tiesi, että syntiset tykösi palajaisivat”.

Tämän lupauksen teki Daavid ahdistuksessansa, ennenkuin hän oli saanut vakuutuksen syntein anteeksisaamisesta. Me kuulemme siitä, että kaikille katuvaisille on sama velvollisuus päälle pantu, että heidän pitää väärille opettaman Jumalan teitä, vaikka ei olisi vielä itsellensä yhtään vakuutusta annettu syntein anteeksisaamisesta. Mutta paatuneet ei ota neuvoa vastaan, vaikka itse Jumala taivaasta tulisi heitä neuvomaan, sillä ylpeyden perkele on niin suuri, ettei hän alene, ennenkuin nahka kuumenee. Kuitenkin on se niinhyvin katuvaisen kuin kristitynkin velvollisuus opettaa väärille Jumalan teitä, niinkuin Daavid teki päätöksen, koska hän oli katumuksessa, ennenkuin hän oli saanut vakuutusta syntein anteeksisaamisesta. Hän teki päätöksen: “Minä tahdon väärille opettaa sinun tiesi, että syntiset tykösi palajaisivat”. Ps. 51.

Mutta ei suruttomat viitsi näitä Daavidin sanoja kuulla, sillä he sanovat: “Itsekullakin on tekemistä itsestään, pitäköön kukin vaarin itsestään, emme tarvitse kenenkään opetusta, kyllä me näemme itse kirjasta kuinka autuaaksi tullaan.” Jos Daavid tekee katumuksessansa sellaisen päätöksen: “Minä tahdon väärille opettaa Sinun tiesi, että syntiset tykösi palajaisivat,” niin sanovat ne väärät: “Daavid on itse huora ja murhaaja, ei hänen tarvitse tulla vääriä neuvomaan eli opettamaan, Daavidilla on itsestänsä tekemistä.” Jos Mooses tahtoo riidan asettaa, niin sanoo se väärä: ”Kuka sinun asetti tuomariksi meidän päällemme?” Jos rikas mies helvetistä tahtoisi tulla veljiänsä neuvomaan ja varottamaan, niin he vastaisivat varmaankin: ”Itse olet helvetissä ja tulet meitä neuvomaan.” Niin suurellisia ja ylpeitä ovat ne väärät, etteivät he salli kenenkään heitä opettaa, sillä he luulevat parhaiten tietävänsä, mistä menee tie taivaaseen, vaikka ovat juoksemassa päätänsä myöten helvettiin.

Mutta katuvaiset kuitenkin tuntevat sen tarpeelliseksi, mitä Daavid sanoi: “Minä tahdon väärille opettaa sinun tiesi, että syntiset tykösi palajaisivat.” Hän tunsi tunnossaan sen tarpeelliseksi, että hänen pitäisi väärille opettaa Jumalan tie, joko he ottavat sen vastaan tai ei. Ja tämä Daavidin tunto oli oikea tunto, että hänen piti opettaa Jumalan tie väärille, joko he sen kuulevat tai ei. Mutta tämä opettaminen pitää tapahtua ei ainoastaan siinä mielessä, että hän vapahtaa tuntonsa ja jättää siihen, vaan siinä mielessä pitää hänen opettaa Jumalan tietä väärille, että hän vapahtaisi toisen sielun, eli voittaisi syntisen sielun taivaan valtakuntaan.

Me tiedämme, että siinä on suuri vaiva katuvaisilla ja kristityillä, kun heidän pitää opettaa väärille Jumalan tietä, sillä väärät ei ota vastaan opetusta, vaikka itse Jumala taivaasta tulisi heitä opettamaan, niinkauvan kuin he ovat siinä paatumuksessa, jossa nyt ovat. Mutta sittenkin pitää heitä opetettaman niinkauvan kuin armonaikaa on, etteivät he tulisi iankaikkisuudessa kantamaan, ettei heitä ole neuvottu ja opetettu. Sillä Vapahtaja itse opetti kaikkia ja sanoi opetuslapsillensa: ”Menkää kaikkeen maailmaan ja opettakaa kaikkia kansoja, ja kastakaa heitä nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen.” Mutta Hän otti myös Juudaksen kouluun, vaikka tiesi, ettei hänestä tule mitään, ettei olisi hänelläkään mitään soimaamista iankaikkisuudessa. Niin myös te katuvaiset ja armoitetut sielut, koska te näette suruttomien ja paatuneitten eksyvän väärälle tielle, jossa he surkeasti hukkuvat, älkää sittenkään väsykö, vaikka teidän työnne ja vaivanne näyttää hukkaan menevän. Sillä kuka tietää, mitä teidän sananne vaikuttavat vielä kuolemanne jälkeen, sillä ette ole heitä kauvan opettamassa, ennenkuin teille valmistetaan vuode maan povessa, jossa väsyneet luut saavat levätä siihen asti kun aurinko nousee. Älkää sanoko itsellenne, ei se maksa vaivaa puhua niille, jotka ovat paatuneet. Mistä te tiedätte, missä paikassa ja millä ajalla teidän puheenne vaikuttavat?

Taivaan valtakunta on perheen isännän vertainen, joka kylvi hyvän siemenen peltoonsa ja meni pois, söi ja nukkui yöllä ja päivällä ja siemen puhkesi ulos ja kasvoi silloin kuin ei hän tiennytkään. Mark. 4: 26. Sillä maa kasvoi itsestänsä hedelmän, ensin oraksen, sitten tähkäpään ja niin täyden jyvän tähkäpäässä. Nyt on tämä maa, niinkuin te itse näette, kasvanut ensin oraksen, ja kaikki orjantappurat ovat myös kasvaneet niin paljon, että tuskin orasta näkyy pellossa. Mutta siementen Herralla oli silloin jo toivo, että tässä pellossa valmistuu joku nisunjyväkin. Onko hänen toivonsa mennyt hukkaan? Minä arvelen, ettei ole kylväjän vaiva peräti hukkaan mennyt, vaikka nämä siemenet, jotka ensin kylvettiin, olivat hitaat itämään. Vaikka ohdakkeet seisoivat kuin kuusimetsä pellossa, vaikka aurinko harvoin pääsi paistamaan pellon päälle, niin kumminkin rupesi maa kantamaan itsestään tähkäpäitä ja viimein täyden jyvän tähkäpäässä. Ja me toivomme, että Herra on jo saanut koota muutamia nisunjyviä aittaansa. Näette siis, ettei ole teidän vallassanne päättää, mitä siemen vaikuttaa maassa, millä ajalla se itää ja milloin tulee valmiiksi.

Mutta nyt seisovat ohdakkeet niinkuin rangat pellossa. Ilmankin ovat elomiehet niitä vasiten jättäneet tulevaksi vuodeksi, jolloin he kääntävät maata ja alanen puoli kääntyy ylös, silloin joutuvat nämä rangat maan alle ja siellä mätänevät, mutta nisunjyvät kootaan Hänen aittaansa. Orjantappurat ja ohdakkeet saavat kuulla, mitä Herra sanoo profeetta Esaiaksen kautta: “O jos minä pääsisin sotimaan heidän kanssansa, niin minä polttaisin heidät kaikki tyyni”. Kuuletteko nyt orjantappurat ja ohdakkeet, mikä tuomio teitä odottaa? Herra aikoo sotia teidän kanssanne ja polttaa teidät.

Koska nyt vihollinen on kylvänyt ohdakkeita nisujen sekaan, tahtoisivat palvelijat temmata ne ylös, mutta Herra sanoo: “Sallikaa molempain kasvaa elonaikaan asti. Ja elonaikana sanon minä elomiehille: Kootkaa ensin ohdakkeet ja sitokaa lyhteisiin poltettaa, mutta nisut kootkaa minun aittaani.” Tässä kuulevat taas ohdakkeet, mikä tuomio heille tulee, mutta ei ne raukat usko, että heidät poltetaan, vaan he luulevat, että heidät myös kootaan aittaan. Mutta älkää luulko ohdakkeet, että teidät kootaan aittaan. Te seisotte nyt täällä pellossa niinkuin rangat, ja jokainen teidät erottaa pellosta eli nisuista, ettei siemenetkään ohdakkeista tule aittaan kootuiksi.

Mutta täällä on yksi ruoho, joka on nisun kaltainen. Ensiksi kun se nousee ylös maasta, on vaikea eroittaa sitä oraasta, mutta kun se täydeksi tulee, on siinä tyhjä kuori. Ja niin vähän ruokaa siinä on, ettei maksa vaivaa ruveta sitä riihessä pitämään. Se sama ruoho, joka on näöltään nisun kaltainen, kasvaa pellon pyörtänöllä ja niitetään eläinten ruuaksi. Mutta se on vahingollinen ruoho, jos se pääsee pellossa juurtumaan, sillä on pitkät juuret ja näyttää ensin maasta noustessaan oikealta oraalta, mutta tähkäpäässä on tyhjä kuori. Sentähden sen ruohon siemenet putoavat ruumenien sekaan, kun ihmiset ovat riihtä perkaamassa.

Meidän pitäisi nyt katsella toista osaa Daavidin katumuksessa, kun hän sanoo Ps. 51: 19: “Ne uhrit, jotka Jumalalle kelpaavat, ovat murheellinen henki, ahdistettua ja särjettyä sydäntä et sinä Jumala hyljää”. Tässä kuulevat katuvaiset sielut, joilla on murheellinen henki ja ahdistettu ja särjetty sydän, mikä uhri Herralle kelpaa. Ei Daavidikaan tuntenut muuta Herralle kelpaavaa, kuin murheellisen hengen ja ahdistetun sydämen, eivätkä muutkaan katuvaiset voi muuta lahjaa Herralle tuoda kuin tämän. Sillä jos he toisivat Herralle muuta hyvää, niinkuin esimerkiksi hartautta, niin se ei ole pysyväistä, tai jos he toisivat hyviä töitä, niin ne ei ole mitään muuta, kuin mitä he ovat velvolliset tekemään.

Kun profeetta Esaias sanoi kuningas Hiskialle: “Toimita talosi, sillä sinun pitää kuoleman”, niin tunsi kuningas Hiskia, ettei hän ollutkaan valmis kuolemaan, vaikka hän oli mielestänsä uskollisesti palvellut Jumalaa, eikä hän senvuoksi tohtinut kuolla, sillä hän oli vielä osaton Jumalan armosta, vaikka rukoili hartaasti ja muistutti rukouksissaan Jumalaa, kuinka hän oli ollut kiivas Jumalan puolesta puhdistamaan Jumalan templiä ja laittamaan oikeaa jumalanpalvelusta lain jälkeen. Ei kuitenkaan tämä hyvyys vielä riittänyt antamaan hänelle hyvää omaatuntoa ja rohkeutta kuolemaa vastaan. Mutta hänen sydämellisen rukouksensa tähden lisäsi Herra hänelle armonaikaa, että hän saattaisi paremmin valmistaa itsensä kuolemaa vastaan. Älkää te suruttomat ajatelko, että Herra teillekin niin tekee kuin tälle kuningas Hiskialle, joka oli kaikesta sydämestä palvellut Jumalaa. Hän oli kokenut toimittaa kaikki mitä ulkonaiseen jumalanpalvelukseen tulee.

Mutta milloinka suruttomat ovat kaikesta sydämestä Jumalaa palvelleet, että Jumala sentähden kuulisi heidän rukouksensa, kun he kuoleman hädässä huutavat Herraa avuksensa ja rukoilevat, että hän vielä säästäisi heitä ja lisäisi heille armonaikaa? Tämä armo tapahtui ainoastaan kuningas Hiskialle, joka tosin oli kaikesta sydämestä palvellut Jumalaa. Mutta ei vielä riittänyt hänenkään hyvyytensä ja rakkautensa siihen, että olisi voinut ilolla kuolla. Kun ei ollut elävä usko niin kuolema peljätti häntä. Sentähden hän tarvitsi vielä lisää armonaikaa.

Kuinka nyt suruttomat saattavat toivoa, että heille lisättäisiin armonaikaa, jotka palvelevat rietasta kaikesta sydämestä elinaikansa ja vasta kuoleman hädässä rukoilevat Jumalaa, niinkuin se katumaton ryöväri, vaikka ei tosin kaikki suruttomat rukoile Jumalaa, vaikka makaavat tautivuoteessa ja ovat kohta menemässä iankaikkisuuteen. Muutamat vielä houraavat ja kiroavat tautivuoteella ja käskevät monta tuhatta perkelettä tulla noutamaan heidän sieluansa.

Taitaa tässäkin olla semmoisia, jotka niin kauvan palvelevat rietasta ja maailmaa, että he viimein saavat kirota itseänsä ja lapsiansa kuolinvuoteella. Tässä istuu monta onnetonta sielua, jotka eivät ole ottaneet vaaria tästä lyhyestä ja kalliista armonajasta, jotka eivät ole seuranneet Jeesusta yrttitarhasta Golgatan mäelle. Tässä on monta, jotka ovat nauraneet, kun Jeesuksen opetuslapset ovat itkeneet. Tässä on monta, jotka ovat kirouksella vastanneet siunauksen ja pilkalla totuuden; he raukat saavat kerran nähdä ketä he pistäneet ovat. Tässä on myös monta, jotka eivät ole vastustaneet totuutta, vaan ei ole heille itselleen kuitenkaan totuus tullut sydämeen; sentähden heidän täytyy kuolinvuoteella tuomita itsensä helvettiin.

On myös niitäkin, jotka ovat kaikesta sydämestä kokeneet palvella Jumalaa, mutta eivät sittenkään ole valmiit kuolemaan. Heidän täytyy ruveta rukoilemaan Jumalaa, että hän lisäisi heille armonaikaa, niinkuin tekivät kuningas Hiskia ja se palvelija, joka oli velkaa kymmenentuhatta leiviskää; hän rukoili: “Herra, ole kärsivällinen minun kanssani ja minä tahdon kaikki maksaa.” Tässä paikassa on maalattu niiden sielujen tila, jotka ovat kyllä heränneet, niin että tuntevat velkansa, mutta eivät ole päässeet armontilaan, vaan tahtovat omalla parannuksella kelvata Jumalalle, niinkuin Paavali kirjoittaa: “Muutamat eivät ymmärrä Jumalan vanhurskautta, vaan tahtovat omaa vanhurskautta rakentaa.” He eivät ole valmiita kuolemaan, ja semmoiset eivät rukoile tautivuoteella niinkuin Elias, Israel ja Topias, että Herra korjaisi pian heidän sielunsa iankaikkisiin majoihin, vaan he rukoilevat niinkuin Hiskia, että Herra lisäisi vielä armonaikaa, ja sanovat: “Herra ole kärsivällinen minun kanssani ja minä tahdon kaikki maksaa”.

Mutta älä veikkonen henki puhu maksusta mitään, vaan lankea Herran jalkain juureen ja sano niinkuin tuhlaajapoika: “Isä, minä olen syntiä tehnyt taivasta vastaan ja sinun edessäsi, enkä ole mahdollinen sinun lapseksesi kutsuttaa, vaan anna minun olla, niinkuin yksi sinun huonoimmista palvelijoistasi”. Tässä rukouksessa ei ole kysymystä maksusta, vaan armosta.

Ja minä kehotan kaikkia heränneitä sieluja, jotka vielä taistelevat omanvanhurskauden kanssa ja epäilevät Jumalan armosta, että he nyt pian lankeisivat Herran jalkain juureen ja konttaisivat armoistuimen eteen, se on Jeesuksen ristin juureen, että joku pisara kalliista sovintoverestä tipahtaisi heidän päällensä, ennenkuin Jeesus kuolee. Nyt on kukatiesi viimeiset pisarat tippumassa hänen haavoistansa, nyt ovat kukatiesi viimeiset armon sanat kuulumassa kuolevaisen Vanhimman suusta, joka kutsuu tykönsä murheellisia, epäileväisiä, työtätekeväisiä ja raskautettuja sieluja, joitten hengen edestä hän on sotinut ja verta hikoillut. Nyt ovat kukatiesi viimeiset silmänräpäykset; kiiruhtakaa ja rientäkää nyt pian katuvaiset ja epäileväiset sielut korjaamaan Jumalan Karitsan verta, ennenkuin viimeiset pisarat hänen verestänsä maahan hukkaan vuotavat.

Ja sinä murheellinen Maria Magdaleena, joka olet seisomassa ristin kohdalla, muista kuolevaisen Vanhimman viimeiset sanat, kun hän sanoi katuvaiselle ryövärille: “Totisesti sanon minä sinulle: tänä päivänä pitää sinun oleman minun kanssani paratiisissa”. Kumarra polvesi Jeesuksen ristin juureen sinä kuolevainen matkamies, joka olet lähtemässä tästä maasta iankaikkisiin majoihin, ja sano niinkuin katuvainen ryöväri: “Herra muista minua, koskas tulet valtakuntaasi.” Pian tämä¹ armon aika loppuu. Pian tulevat vieraat taivaasta noutamaan omiansa pois tästä surun laaksosta. Pian tulee Herra Jeesus murheellisia opetuslapsia siirtämään uuteen Jerusalemiin. Pian tulee kuoleman enkeli leikkaamaan viinapuun oksat maan päällä.

Pysykää siis vahvana loppuun asti teidän kalleimmassa uskossanne, te armoitetut sielut. Älkääkä lakatko uskomasta, rukoilemasta ja kilvoittelemasta siihen asti, että se suuri Voitonsankari nostaa teidät ylös maasta ja vapauttaa sielun tästä kuolevaisesta ruumiista, hyvien tietäen, että teidän sotimisenne aika on lyhykäinen ja loppuu pian. Jos vielä tämä olisi viimeinen kerta, kuin me olemme tässä armon ajassa yhdessä huoneessa, vissimmästi on jo moni vähän ajan perästä siirtynyt pois toiseen maailmaan, ennen kuin toiste kinkerit pidetään. Mutta kilvoitelkaamme niin, että jos emme enää näe toisiamme tässä katoavaisessa maailmassa, me tulisimme yhteen iankaikkisuuden ihanalla rannalla. Amen.

_____________________________________

Alkuperäinen (loppulehti) Aunon kokoelma / SKHS Kansallisarkisto Helsinki /

Pääasiallinen lähde: Armonsanoma 1910, 145-154

¹ Alkuperäinen käsikirjoitus alkaa tästä