N:o 125 EHTOOSAARNA KUNINGASVAINAJAN JÄLKEEN 1859

Katso, ne päivät tulevat, sanoo Herra, Herra, että minä lähetän nälän maan päälle. Ei nälkää leivän perään, eli janoa veden perään, vaan Herran sanan kuulemisen jälkeen, niin että heidän pitää juokseman yhdestä merestä niin toiseen, pohjasta niin itään. Heidän pitää juoksenteleman etsimään Herran sanaa, ja ei kuitenkaan pidä löytämän.

Aamoksen 8: 1

Näin puhuu Herra profeetan Aamoksen suun kautta, ja ne sanat kuuluvat erinomattain niille, jotka katsovat ylen Jumalan sanan silloin, kuin se on tarjona. Ne, joille tulee nälkä Jumalan sanan perään, eivät mahda olla umpisuruttomat, jotka eivät suinkaan juokse yhdestä merestä niin toiseen Jumalan sanan kuulemisen tähden, vaan ne ovat heränneet, joille tulee nälkä Jumalan sanan perään. Niin on ollut nälkä Herran sanan kuulemisen perään Vapahtajan aikana, ja apostolien aikana, ja Lutheruksen aikana, ja myös alkuheräyksessä tässä seurakunnassa. Ja joka paikassa, kussa muutamille sieluille on tullut senkaltainen murhe, joka Jumalan mielen jälkeen on, siinä on myös tullut heränneille sieluille nälkä Jumalan sanan perään. Ja ne ovat kyllä juosseet yhdestä merestä niin toiseen Jumalan sanan kuulemisen tähden.

Mutta se on pahempi, että semmoisen ajan pitää tuleman profeetan Aamoksen ennustuksen jälkeen, ettei heidän pidä oikeata Jumalan sanaa löytämän, vaikka he sitä niin kaukaa etsivät. Kuinkas luulette, te heränneet, joilla ensiheräyksessä on ollut suuri nälkä ja jano Jumalan sanan perään, vaikka te nyt olette kohta kyllääntyneet Jumalan sanan kuulemisesta, kuinkas luulette, jos teille vielä tulisi semmoinen nälkä Jumalan sanan perään, että te juoksisitte pohjoisesta itään, hakemaan Jumalan sanaa, ja ette kuitenkaan löytäisi sitä? Milläs lailla silloin tulisi teidän nälkänne Jumalan sanan perään sammutetuksi?

Me näemme, että semmoisen ajan pitää tuleman, etteivät Jumalan sanan perään isoavaiset saa kuulla yhtään oikeata Jumalan sanaa, vaan aivan järjen sotkua he saavat kuulla, jolla heränneet ja Jumalan sanan perään isoavaiset ja janoavaiset eivät tule ravituksi. Kukas silloin ruokkii Jeesuksen karitsoita ja kaitsee Jeesuksen lampaita, sillä ne hajaantuvat kuitenkin ilman paimenta? Niin kuin nyt jo nähtävä on, että Jeesuksen lampaat juoksevat korvessa ja erämaassa sienen perässä, eivätkä voi tulla kokoon, vaikka Paimen huutaa Siinain vuorella, Punaisen meren rannalla, ja Jordanin virran tykönä.

Koska sieni loppuu tämän maailman korvessa, silloin taitaa vielä muutamille tulla nälkä Jumalan sanan perään, niin kuin profeetta Aamos on ennustanut. Mutta sen pahempi, ei silloin pidä oikeata Jumalan sanaa löytymän yhdeksän meren takaa ja puolen kymmenettä. Kyllä suruttomat sanovat niin, että Jumalan sana löytyy joka kirkossa ja joka kirkon nurkassa, mutta ei ole heränneillä niin asiat, jotka eivät saata syödä järjen sotkua sikaruuhesta. Eivät isoavaiset ja janoavaiset tule aikaan ravalla, jota siat syövät ruuhesta ja polkevat jaloillansa, vaan isoavaiset ja janoavaiset tarvitsevat puhdasta ruokaa ennen kuin he tulevat ravituksi. Kyllä tosin tuhlaajapoika pyysi ravita itseänsä ravalla, jota siat söivät, mutta ei kenkään antanut. Se on tosi, että maailman kauppamiehet eivät anna tuhlaajapojalle ravastakaan, etteivät siat kupsottelisi, sillä he ruokkivat sikojansa hyvin, että ne lihoisivat siksi kuin teurastuspäivät tulevat. Niin myös lihavat lampaat, ja teuraslampaat, joita profeetta Sakariaan piti kaitseman, niille kelpaa kyllä kaikenlainen ruoka. Mutta raadolliset lampaat eivät saata syödä muuta kuin rieskaa.

Rukoilkaa nyt, te raadolliset lampaat, te vapisevaiset ja hukan haavoittamat karitsat, että se suuri Israelin Paimen panisi eli lähettäisi jonkun hengellisen paimenen ruokkimaan Jeesuksen karitsoita ja kaitsemaan Jeesuksen lampaita, etteivät he kuolisi nälkään. Sillä ilman paimenta ne raukat hajaantuvat ja eksyvät korpeen. Kuule, sinä suuri Israelin Paimen isoavaisten ja janoavaisten huokaus. Isä meidän j. n. e.

Ehtoosaarnan teksti, joka on erityisesti täksi päiväksi asetettu, kuin on murhepäivä eli valituspäivä kuningasvainajan jälkeen, löytyy kirjoitettuna kuningas Daavidin 68. psalmissa 21. värssyssä ja kuuluvat sanat, niin kuin seuraa: “Meillä on Jumala, Jumala, joka auttaa, ja Herra, Herra, joka kuolemasta vapahtaa.”

Näistä tekstisanoista kuulemme me, että kuningas tarjoaa alamaisillensa lohdutusta, koska hän näitten sanain kautta kehottaa heitä uskomaan Jumalan päälle, joka kuolemasta vapahtaa. Koska aamusaarnan teksti ja korkean messun teksti puhuu aivan murheesta, joka pitäisi oleman alamaisilla, entisen kuninkaan kuoleman tähden, niin puhutaan ehtoosaarnan tekstissä uskosta Herran päälle. Tämän tekstin osoituksen jälkeen pitää meidän saarnaaman uskosta Herran päälle, joka kuolemasta vapahtaa.

Koska Daavid kirjoitti sen virren, josta tämä teksti on otettu, oli hän täytetty Pyhällä Hengellä. Niin kuin myös raamatunselittäjät luulevat, on hän siinä psalmissa kirjoittanut Kristuksesta, ja hänen voimastansa syntisiä kuolemasta pelastamaan. Me uskomme myös, että Daavidilla oli elävä usko sen tulevaisen Messiaksen päälle, mutta koska Daavid kirjoittaa omia koettelemuksiansa, sopivat ne, ei ainoastansa Kristuksen, vaan myös kaikkien kristittyin koettelemuksen kanssa.

Ja sillä muodolla löytyvät aina Daavidin psalmissa semmoiset koettelemukset, jotka myös Kristus on koetellut. Daavidille on usein niin tapahtunut kuin Kristukselle on tapahtunut. Sillä lailla saatamme me ymmärtää, minkä tähden evankelistat kirjoittavat, että Raamattu täytettäisiin. Mutta nykyiset raamatunselittäjät luulevat, ettei Daavid ole itse koetellut, mitä hän on kirjoittanut Kristuksesta, vaan Jumalan Henki on hänelle tulevaisia asioita ilmoittanut.

Daavid on kirjoittanut 68. psalmissa koettelemuksiansa, jotka ovat kaikkien kristittyjen koettelemukset. Jumalattomain kauhistavainen elämä vaikutti hänessä semmoisen kiivauden, että hän psalmin alussa 12. värssyssä rukoilee, että Jumala hajottaisi vihollisiansa, mutta kolmannessa ja neljännessä värssyssä kehottaa hän Jumalan lapsia iloitsemaan ja veisaamaan kiitosta Jumalalle, kaikkein hänen hyvien töittensä edestä luonnon, armon ja kunnian valtakunnassa. Kahdennessatoista värssyssä puhuu hän evankelistoista, jotka saarnaavat evankeliumia. Kolmannessatoista värssyssä osoittaa hän, kuinka kuninkaat kristillisyyden kautta sopivat. Ja seuraavaisissa värssyissä osoittaa hän, että valkeus on tullut, kussa ennen pimeys on ollut, koska Jumala panee kuninkaita hallitsemaan. Kuudennessatoista värssyssä Jumalan vuoresta Siionista, jossa Jumala tahtoo asua. Yhdeksästoista värssy kuuluu Kristukseen: “Sinä astuit ylös korkeuteen, sinä olet vankeuden eli helvetin vangiksi ottanut, sinä olet lahjoja saanut ihmisille, myös poislangenneille.” Kahdennessakymmenennessä värssyssä sanoo hän: “Kiitetty olkoon Jumala joka päivä, sillä hän on pannut kuorman meidän päällemme, mutta hän auttaa myös.” Sitten vasta tulee tämän päivän ehtoosaarnan teksti: “Meillä on Jumala, Jumala, joka auttaa, ja Herra, Herra, joka kuolemasta vapahtaa.”

Nyt tulee ainoastansa kysymys siitä, missä tarkoituksessa nämä Daavidin sanat ovat tutkintoaineeksi valitut tälle päivälle, koska edelliset tekstisanat tarkoittavat aivan murhetta, ja tämä ehtoosaarnan teksti kehottaa uskomaan Herran päälle, joka kuolemasta vapahtaa. Jos olisi se tarkoitus, että kuningasvainaja on nyt kuolemasta pelastettu, eli jos olisi se tarkoitus, että alamaisten pitää uskoman, että Jumala heitä vapahtaa kuolemasta. Mutta kuningas Daavidin tarkoitus on ollut, että uskovaiset ja vanhurskaat ovat kuolemasta vapahdetut Kristuksen kautta, joka astui ylös korkeuteen, ja otti vankeuden, se on helvetin, vangiksi, ja toi lahjoja ihmisille, nimittäin armon lahjoja hän ansaitsi kuolemallansa katuvaisille ja uskovaisille.

Daavid on siinä 68. psalmissa tehnyt semmoisen erotuksen jumalattomain ja kristittyin välillä, ettei ole mahdollinen ajatella, että kaikille sopivat tekstisanat, koska ainoastansa kristityt saattavat sydämestä uskoa, että Herra Kristus on heitä iankaikkisesta kuolemasta pelastanut. Mutta meidän täytyy valittaa Daavidin kanssa, että vanhurskaat vähenevät ja uskovaiset harvenevat. Moni on kristityksi tullut, mutta harvat ovat ulosvalitut. Ei moni jaksa kieltää itseänsä maailmasta. Ja koska Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päällä.

Ei se ole Jumalan syy, eikä kuningasvainajan syy, että kristityt menevät maailmaan, että he luopuvat pois uskosta ja tarttuvat maailmaan. Ajatelkaa perään, te molemmin puolin ontuvaiset, ajatelkaa perään, kuinka pian tämä maailma loppuu. Ja muistakaa, että maailma on katoavainen ja turha, ja koska maailmassa paras ollut on, niin se on tuska ja työ ollut.

Kuninkaan kuoleman pitäisi oleman kaikille kuolevaisille muistutukseksi, että kuolema ei säästä ketään, ottaa väkisin korkeat ja alhaiset, vanhat ja nuoret, rikkaat ja köyhät, voimalliset ja voimattomat, tyhmät ja viisaat, hyvät ja pahat, nöyrät ja ylpeät. Kaikki hän kaataa, ja vie siihen paikkaan, kussa heidän iäti oleman pitää. Ja koska me menemme pois, niin ei tulla jälleen. Mutta vanhurskas elää uskostansa.

Kuningasvainaja on tahtonut edesauttaa uskon vapautta, mutta voimalliset miehet maailmassa sotivat uskonvapautta vastaan. Ja koska maailma ei tahtonut ottaa kuninkaan hyvää tarkoitusta vastaan, niin tuli kuningas murheelliseksi ja raskasmieliseksi, ja heikkomieliseksi. Ja kuka tiesi tämä kuninkaan murhe ja heikkomielisyys vaikutti vielä hänessä ruumiin heikkoutta, ja saattoi ajattoman kuoleman matkaan. Kukas tiesi, kuinka tästedes käy kristityille, koska uskonvapaus ei tullut aikaiseksi edellä mainittujen suruttomain esteitten tähden. Jos maailma rupeaa kristityitä vainoamaan heidän uskonsa tähden. Kuinkas sitten heidän uskonsa kestää siinä suuressa sodassa ja kilvoituksessa? Puolisot temmataan pois ja viedään vankeuteen.

Mutta meidän toivomme on, että ne harvat sielut, jotka ovat alkaneet kaikesta sydämestä seuraamaan Jeesuksen verisiä askeleita, seuraavat aina Golgataan asti, niin kuin entiset kristityt ovat seuranneet. Jos he vain jaksaisivat niin valvoa yrttitarhassa, ja katsella Taivaallisen Vanhimman vaivoja, ettei uni tulisi heidän päällensä, ja he joutuisivat kieltämään Kristusta ylimmäisen papin kartanolla.

Ylimmäiset papit ja kirjanoppineet ovat aina olleet pahimmat vainoamaan Kristusta ja hänen opetuslapsiansa. Ja se suuri maailman joukko on huutanut: “Ota pois, ristiinnaulitse!” Kukas tiesi, jos Jumala olisi viisaudessansa katsonut tarpeelliseksi koetella kristittyin uskoa jollakulla vainoamisella maailman puolelta, ja sen kautta herättää ylös nukkuvaisia ahkerampaan kilvoitukseen, koska hän näkee, että maailmanrakkaus tahtoo naakia heidän päällensä ja tehdä heitä uneliaiksi.

Ei ole ensimmäisessä kristillisyydessä maailman viha ja vaino ollut vahingollinen, vaan suuremmaksi on heidän hartautensa tullut, ahkerammaksi on kilvoitus tullut. Jumala on niin vahvistanut heikkomielisten uskon, että he ovat suurella uskonrohkeudella jaksaneet saarnata Kristuksesta vielä ristin päällä. Ja meillä on se toivo ja uskallus, että hän vielä nytkin suuresta armostansa vahvistaa kristittyjen uskoa, että he jaksavat tunnustaa Kristusta maailman edessä, ja uskonrohkeudella vastaanottaa kaikki vaivat, joita maailmanjoukko sokeudessansa panee ristinkantajan päälle. Jeesus on sanonut: “Minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä.”

Ristinkantajat! Maailmanjoukko on pannut Jeesuksen ristin ensimmäisen ristinkantajan päälle, ja maailmanjoukko panee vielä Jeesuksen ristin viimeisen ristinkantajan päälle, että hänen pitää sen kantaman, ja seuraaman hänen verisiä askeleitansa Golgatan mäelle. Me uskomme, että ristinkantajan nimi on kirjoitettu elämänkirjaan. Me uskomme, että kaikkien, jotka Jeesuksen ristiä kantavat, pitää näkemän sen suuren Ristinkantajan ja orjantappuroilla kruunatun Kuninkaan Siionin vuorella, kussa kaikki enkelit ja kalliisti lunastetut sielut huutavat Hoosianna, ja saavat kuulla sata ja neljä viidettä kymmentä tuhatta veisaavan uutta virttä Jumalan ja Karitsan edessä. Nekin, jotka eivät saata heidän nuottiansa seurata, saavat kuulla sen uuden virren.

Siinä on kaikille kristityille se suuri päämaali, johon heidän pitää pyrkimän, rientämän ja kiistassa juokseman, että he ennättäisivät saada sen luvatun palkan, nimittäin elämän kruunun. Niin kilvoitelkaa siis, te harvat sielut, jotka olette alkaneet seuraamaan Kristusta ja hänen verisiä askeleitansa noudattamaan. Pian tulee tästä maailmasta loppu. Pian tulevat vieraat taivaasta. Pian tulee huuto: “Katso, Ylkä tulee, menkää ulos häntä vastaan!”

Autuas on se palvelija, jonka Herra löytää valvomasta, koska hän tulee. Ja silloin ne taitavat neitseet, joilla öljy on lampussa, johdattavat Ylkää hääsaliin. Siellä hyppäävät morsiamen piiat punaisissa orjantappuraruusuissa, valkeissa vaatteissa, ja palmut heidän käsissänsä. He hyppäävät ja tanssivat kultalattian päällä. Kaikki, joitten jalat Jeesus on pessyt, paitsi Juudasta, saavat siellä iloita ja riemuita nyt ja iankaikkisesti, amen.

______________________________________

Jäljennös / Iisakki Huhtasaaren jäljennöskirja / Erik Wahlbergilta Soukolojärveltä /