Puhtaat Saarnat 1, numero 4.

3. SUNNUNTAINA ADVENTISSA ILTASAARNA.

Minä Herra olen sinun kutsunut vanhurskaudessa avaamaan sokeain silmiä ja vankeja pelastamaan vankeudesta ja tornista niitä, jotka pimeydessä istuvat. Jes. 42: 6, 7.

Näin puhuu Herran Henki profeetta Jesajan suun kautta. Hän puhuu Messiaasta eli siitä tulevasta Vapahtajasta, jonka Herra oli kutsunut vanhurskaudessa avaamaan sokeain silmät ja vankeja pelastamaan vankeudesta. Tämä profeetta Jesajan ennustus tuli myös täytetyksi, kun meidän kallis Vapahtajamme ilmestyi maailmaan. Silloin avattiin sokiain silmät ja kuuron korvat aukenivat ja moni epäuskon vanki pelastettiin pimeydestä, erinomattain apostolien aikana, koska uskovaiset sielut täytettiin Pyhällä Hengellä. Mutta vielä nytkin tulee tämä profeetan ennustus täytetyksi, koska Jumalan sana niin saarnataan, että ihmiset heräävät. Silloin avataan sokeain silmät ja kuurojen korvat aukenevat, ja moni epäuskon vanki, joka on istunut pimeydessä, pääsee irti saatanan kahleista. Vaikka näinä aikoina ei moni herää enää, ja epäuskon vangit tahtovat katkaista Pyhän Hengen siteitä, että pääsisivät oikein irti kaikista omantunnon soimauksista. Kyllä me sen näemme, että epäuskon vangeille tulee hätä kuolemassa, mutta ei silloin ole helppo ylös nousta, koska omanvanhurskauden perkele freistaa parastansa ja tulee hirmuiseksi päällekantajaksi ja tahtoo sammuttaa viimeisen uskon kipinän. Ja se on tietämätöin, kuka silloin tulee puhaltamaan suitsevaisen kynttilän sydämen. Herra on sanonut: “Suitsevaista kynttilän sydäntä minä en tahdo sammuttaa, ja särjettyä ruokoa minä en tahdo murentaa.” Mutta se on tietämätöin, onko epäuskon vangilla semmoinen sydän, että sitä saatetaan verrata suitsevaiseen kynttilän sydämeen. Se on tietämätöin, onko omanvanhurskauden palvelijoilla särjetty sydän. Kovalta tuntuu sydän, joka on täynnänsä epäuskoa. Kuitenkin särkyy pikemmin kova sydän kuin pehmeä sydän, jota armonvarkaat kantavat povessansa.

Mutta Herra on sanonut: “Suitsevaista kynttilän sydäntä minä en tahdo sammuttaa, ja särjettyä ruokoa minä en tahdo murentaa.” Ottakaa nyt vaarin näistä sanoista, te suitsevaiset kynttilän sydämet, ja sinä särjetty ruoko! Niin kauvan kuin savu nousee suitsevaisesta kynttilän sydämestä, saattaa Herran Henki puhaltaa sinun päälles. Jos se syttyy, niin se syttyy hopusti palamaan; jos se sammuu, niin se on kastunut tämän mailman rajuilmasta. Ja sinä särjetty ruoko! Herra ei tahdo sinua murentaa.

Meidän pitää tänä päivänä perään ajatteleman, kuinka ontuvat käyvät, sokeat näkevät, spitaaliset puhdistetaan, kuolleita herätetään ylös, ja kuinka köyhille saarnataan evankeliumi. Mutta huutakaat nyt, te ontuvat, sokeat ja raajarikot, te spitaaliset ja kuolleet, te kuurot ja mykät! Huutakaat niin korkealla äänellä, että Jesus kuulee ennen kuin Hän sivuti menee. Hän on jo sivuti menemässä. Jotka nyt eivät huuda, ne jäävät istumaan pimeydessä. Pian menee Jesus niin kauvas, ettei silmä näe eikä korva kuule. Kukatiesi meidän kiittämättömyytemme tähden, meidän hitautemme tähden ja meidän laiskuutemme tähden menee Jesus toiseen mailmaan, kussa Hänet paremmin otetaan vastaan kuin täällä. Kuule, sinä Johanneksen Ystävä, murheellisten opetuslasten huokaus! Isä meidän, joka olet taivaissa, jne.

Evankeliumi Matt. 11: 2 - 10.

Se kuuluu evankeliumista, niin kuin Johannes olisi ollut epäilyksissä Jesuksen persoonasta, koska hän pani opetuslapsiansa kysymään: “Oletko sinä se tuleva, eli pitääkö meidän toista odottaman?” Tämä Johanneksen kysymys merkitsee: “Oletko sinä se ulosluvattu Vapahtaja, eli pitääkö meidän toista vapahtajaa odottaman?” Tämä Johanneksen kysymys kuuluu nyt näin: “Onko tämä oikea kristillisyys, joka näinä vuosina on ilmestynyt pohjan maalla, eli pitääkö meidän parempaa kristillisyyttä odottaman?” Tämän kysymyksen päälle pitää meidän Jumalan armon kautta lyhyesti vastaaman.

Koska niin monen laista kristinuskoa on mailmassa ollut ja vielä nytkin on, niin päättävät suruttomat, ettei ole tietoa, mikä usko olisi oikea. Mutta ne, jotka ovat jotakin koetelleet siitä autuaaksi tekeväisestä uskosta, täytyvät tunnustaa, ettei pakanan usko ole oikea. Ja meidän täytyy myös tunnustaa, että yksi Jumala on oikea Jumala, yksi Vapahtaja on oikea Vapahtaja, niin myös täytyy yksi usko olla oikea ja autuaaksi tekeväinen. Koska moni tällä ajalla uskon tunnustaa ja kuitenkin uskon voiman kieltää elämällänsä, niin tulee monelle yksinkertaiselle kristitylle mieleen, mikä usko viimein on oikea, koska muutamat uskovat ja huoraavat, muutamat uskovat ja varastavat, muutamat uskovat ja ovat mailmassa kiinni.

Emme nyt puhu niistä, joita kristityt eivät ole koskaan saattaneet tunnustaa kristityiksi, semmoisilla ei ole oikeat kristittyin koettelemukset olleet, vaan me puhumme niistä, joita oikeat kristityt ovat kristityksi ottaneet, mutta jotka eivät pysyväiset olleet heidän uskossansa. Niistä on jo ensimmäisessä kristillisyydessä ollut paljon epäilystä, pitääkö kristittyin ottaman semmoisia langenneita seurakunnan yhteyteen ja tunnustaman kristityiksi. Muutamat kristityt sanoivat jo silloin, että langenneita ei tarvitse ottaa seurakunnan yhteyteen, vaikka kummoisen katumuksen tekisivät. Mutta toiset kristityt ovat langenneita ottaneet seurakunnan yhteyteen, koska he ovat oikein katuvaiset olleet. Eikä ole ne langenneet muutoin jaksaneet uskoa, että Jumala on heidän syntinsä anteeksi antanut, ennen kuin kristityt ovat anteeksi antaneet. Kuitenkin ovat ensimmäiset kristityt oikean katumuksen langenneilta vaatineet. Koska nyt Jumala on antanut niin suuren vallan kristityille, että heillä on valta synnit anteeksi antaa ja pidättää, niin on jäänyt suurin epäilys niistä, joita muutamat kristityt ovat kristityksi ottaneet ja muutamat ovat kaataneet. Emme tiedä, onko siis kristityillä ollut sokeus siinä paikassa, etteivät he ole oikein tunteneet, kuka on oikein katuvainen. Mutta me tiedämme, että pakanat, jotka mittaavat kristillisyyttä omanvanhurskauden ojennusnuoran jälkeen, eivät ota ketään kristityksi. Ja armonvarkaat taas ottavat armonvarkaita kristityiksi. On siis yksi määrä ja yksi raja, jossa oikea katumus pitää löytymän, nimittäin siinä paikassa juuri, kussa entinen kuollut usko on loppunut. Koska nimittäin opetuslapsilla loppui kaikki usko ja kaikki toivo, silloin oli heillä oikea katumus.

Jos me nyt tahdomme antaa vastauksen tämän kysymyksen päälle, onko tämä kristillisyys oikea, eli pitääkö meidän parempaa kristillisyyttä odottaman, niin täytyy meidän ensin antaa tiettäväksi, että ensimmäiset kristityt ovat aina pitäneet niitä oikeina kristittyinä, jotka ovat henkensä antaneet Jesuksen nimen tähden; mutta semmoinen koettelemus ei ole vielä ollut tässä kristillisyydessä. Toiseksi täytyy meidän tunnustaa, että meillä on semmoinen usko, että vielä nytkin löytyy tässä kristillisyydessä muutampia harvoja sieluja, jotka saattaisivat kyllä uhrata henkensä ja verensä Jesuksen nimen tähden. Koetelkaa nyt itseänne tämän ojennusnuoran jälkeen, jos teidän uskonne kestää siinä suuressa sodassa ja kilvoituksessa, jos te jaksaisitte noudattaa Jesuksen verisiä askeleita, jos te jaksatte ottaa ilolla ja riemulla kuoleman vastaan Jesuksen nimen tähden. Nyt ei ole muuta parempaa kristillisyyden tuntomerkkiä kuin ainoastansa tämä, että moni on tämän kristillisyyden kautta tullut siihen tilaan, että hän on saattanut ilolla ja riemulla jättää tämän mailman. Meillä on se toivo ja uskallus Jumalaan, että moni kristillisyyden veli ja sisar seisoo nyt Sionin vuorella sadan ja neljän viidettäkymmenen tuhannen kanssa veisaten uutta virttä Jumalalle ja Karitsalle, kiittäen tämän vähäisen valon edestä, joka on koittanut pohjan maalla. Kilvoitelkaa tekin kalliimmassa uskossanne loppuun asti, niin te pääsette pian kohtaamaan veljiänne ja sisarianne uskossa siinä autuaallisessa paikassa, jossa tiaiset istuvat elävän viinapuun oksain päällä. Aamen.