Puhtaat Saarnat 1, numero 7.

4. SUNNUNTAINA ADVENTISSA 1859.

Silloin tuli Jesus Galileasta Jordaniin Johanneksen tykö kastettaa häneltä, mutta Johannes kielsi häneltä sanoen: ”Minä tarvitsen sinulta kastetta, ja sinä tulet minun tyköni. Matt.3: 13.

Näissä Johanneksen sanoissa kuuluu olevan oikian kristityn tunnustus, koska hän tuntee itsensä mahdottomaksi kastamaan Jesusta, niin kuin se vaimo, joka kasteli Vapahtajan jalkoja kyyneleillänsä, tunsi, ettei hän ole mahdollinen, että hänen syntiset kyyneleensä putoaisit sen Pyhän jalkain päälle. Mutta ei hän malttanut sen tähden olla itkemättä, sillä rakkaus oli jo niin suuri Jesusta kohtaan, ettei hän malttanut olla itkemättä. Omantunnon pakotus oli niin suuri, että hänen täytyi itkeä ja kastella Jesuksen jalkoja katumuksen kyyneleillä. Mutta Johanneksen piti kastaa Jesuksen pyhä ruumis kokonansa Jordanin virrassa. Ja hän tunsi siinä paikassa, ettei hän ole mahdollinen sitä tekemään, sillä hän tunsi itsensä niin suureksi syntiseksi, että hänen olisi tarvinnut tulla kastetuksi Jesukselta ja sen kautta tulla puhdistetuksi saastaisuudestansa. Sen tähden sanoi hän Jesukselle: ”Minä tarvitsen sinulta kastetta, ja sinä tulet minun tyköni.” Matt.3: 13.

Moni suruton ajattelee, että Johannes taisi olla yksi salainen pahantekijä, koska hän tuli niin mahdottomaksi. Niin ajattelivat myös fariseukset, että Johanneksella on perkele, koska hän oli niin kova haukkumaan kunniallisia ihmisiä. Ja se haukkuminen ja tuomitseminen on suurin synti, mitä yksi herännyt ihminen saattaa tehdä mailman joukolle. Suruttomat ja armonvarkaat sanovat varsin: “Sillä on ylpeyden perkele.” Mutta me tiedämme, että Johanneksella oli totuuden henki, jota perkeleen joukko ei saata kärsiä, ja sille, lolla on totuuden henki, on rietas hirmuisesti suuttunut. Laki herättää hänessä kalken himon. Rietas kiusaa häntä hirmuisesti, erinomattain sen tähden, että parannuksen saarnaaja saattaa heräyksen matkaan kansassa, jonka kautta vihollinen menettää muutamia sieluja. Ja koska saatanan enkelit näin rusikoitsevat parannuksen saarnaajata, silloin nousee Jumalan lasten päällekantaja häntä vastaan ja sanoo: “Sinä olet mahdoton kastamaan Jesusta katumuksen kyyneleillä.” Omanvanhurskauden perkele, joka on Jumalan lasten päällekantaja yötä ja päivää, lykkää semmoisen väärän mahdottomuuden mieleen, että parannuksen saarnaaja tuntee itsensä mahdottomaksi kastamaan Jumalan poikaa.

Tämä väärä mahdottomuus tuli myös Pietarin päälle, koska Jesus tahtoi hänen jalkojansa pestä. Ja me tunnemme monessa paikassa, kuinka omanvanhurskauden perkele tuopi sen väärän mahdottomuuden myötänsä, ja tämä väärä mahdottomuus on semmoinen, että se panee vastaan Jumalan tahtoa. Ei tahdo semmoinen ihminen ollenkaan tehdä niin kuin Jumala vaatii, vaan se panee vastaan ja sanoo: “Ei sinun pidä ikänä minun jalkojani pesemän.” Ja se sama väärä mahdottomuus pani myös Johanneksen tekemään vastoin Vapahtajan tahtoa, koska hän kielsi Häneltä kasteen sanoen: “Minä tarvitsen sinulta kastetta, ja sinä tulet minun tyköni.” Vaikka nyt Johannes oli herännyt ihminen ja parannuksen saarnaaja, yhtä hyvin sai omanvanhurskauden perkele hänet horjahtamaan siinä paikassa, sillä jos hänellä ei olisi ollut väärä mahdottomuus, niin hän olisi varsin tuntenut, että hän on velkapää kastamaan Jesusta ilman tinkaamatta ja ilman arvelematta, niin kuin Abraham, jonka uskoa ja kuuliaisuutta Jumala tahtoi koetella, meni varsin uhraamaan ainoan poikansa Jumalan käskyn jälkeen, vaikka tämä oli kokonansa vastoin luontoa, vastoin järkeä ja vastoin omantunnon lakia, että hänen nyt piti tappaman ainoan poikansa. Moni muu olisi arvellut, onka se oikea Jumala, joka käskee ihmisen syntiä tekemään. Mutta Abrahamilla oli niin vahva usko Jumalan päälle, ettei hän epäillyt ollenkaan, pitääkö hänen tuota tekemän eli ei, vaan hän meni varsin uhraamaan poikansa, ja osoitti sillä työllä uskonsa ja kuuliaisuutensa, jonka tähden hän uskovaisten isäksi kutsutaan.

Mutta Johannes Kastaja oli niin omalta vanhurskaudelta kiusattu, että hän kielsi Jesukselta kasteen, eikä saattanut niin muodoin olla kuuliainen ja alleantavainen. Johanneksen järki piti vastaan ja omavanhurskaus nousi päähän. Se väärä mahdottomuus rupesi saarnaamaan järjessä näin: “Kuinka sinä olet mahdollinen kastamaan Jumalan poikaa, joka alet itse syntinen ja tarvitset kastetta Häneltä?” Katso, näin omavanhurskaus saarnaa järjessä, ja sen väärän mahdottomuuden kautta tulee yksi herännyt ihminen usein vastahakoiseksi Jumalan armovaikutuksille. Me ymmärrämme nyt hyvin, että se väärä mahdottomuus pani Pietarin vastustamaan. Ja kohta tuli Pietari sen väärän mahdottomuuden kautta osattomaksi Jesuksen armosta. Kohta hän suljettiin pajs sovinnosta.

Ottakaat nyt itsellenne esimerkki, te epäuskon vangit, jotka aina taistelette omanvanhurskauden kanssa ja siinä väärässä mahdottomuudessa soditte Jumalaa vastaan ja tahdotte tehdä Hänet valehtelijaksi. Ilmankin te näette nyt ja ymmärrätte hyvin, mitä se väärä mahdottomuus on vaikuttanut Johannes Kastajan järjessä ja mitä se sama väärä omavanhurskaus on vaikuttanut Pietarin järjessä. Miksi ette tee niin kuin Lutherus sanoo, että järjeltä pitää niskat taitettaman ja silmät siltä pedolta puhkaistaman? Ei järjessä olisi mitään voimaa itsestänsä, mutta kun omanvanhurskauden perkele nousee päähän, sitten tulee se väärä omavanhurskaus, joka vaikuttaa sen väärän mahdottomuuden, jonka kautta Pietari ja Johannes tulevat vastahakoisiksi. Eivät he tahdo enää olla Vapahtajalle kuuliaiset. Itseys tulee ulos suusta. Näitten pyhäin miesten erhetykset pitää oleman muille heränneille esimerkiksi, kuinka rietas tahtoo seuloa heidän sielujansa niin kuin nisuja. Rukoilkaat sitä suurta Ristinkantajata, että hän osoittaisi teille Isän, joka vaikuttaa Pojassa ja Pyhän Henkensä kautta, että se omanvanhurskauden perkele, joka on Jumalan lasten päällekantaja yötä ja päivää, tulisi alas heitetyksi taivaasta, että se väärä mahdottomuus, joka tahtoo katuvaisia sielula ulos sulkea taivaasta, tulisi lyödyksi, alas poljetuksi ja helvetin valkeassa poltetuksi, ettei hän jaksaisi enää liikuttaa katuvaisten mieltä ja heidän tahtoansa vääräksi.

Se vaimo, joka huusi syntymävaivassa, oli puetettu auringolla ja kuu hänen jalkainsa alla ja kruunu hällen päässänsä, jossa oli kaksitoistakymmentä tähteä, ja ruskea lohikäärme seisoi vaimon edessä, että hän olisi poikalapsen syönyt, joka siitä vaimosta syntyvä oli, mutta Jumala otti poikalapsen tykönsä. Niin me toivomme, että uusi ihminen, joka siitä vaimosta syn tyy, joka nyt syntymävaivassa huutaa, pitää nostettaman ylös tämän mailman kylmän lattian päältä, kussa hän nyt parkuu, ettei se ruskea lohikäärme, se omanvanhurskauden perkele ja se väärä mahdottomuus pääsisi häntä syömään eli nielemään. Kuule, O Mikael, sinä suuri lohikäärmeen voittaja ja käärmeen pään musertaja ja sen vanhan madon hävittäjä! Kuule sen huutavaisen vaimon ääntä, joka syntymävaivassa huutaa, ja ota poikalapsi ylös mailman kylmän lattian päältä! Isä meidän, joka alet taivaissa, jne.

Evankeliumi Joh. 1: 28.

Me kuulemme tämän evankeliumin lopussa Johanneksen tunnustavan mahdottomuutensa Vapahtajan kengän rihmoja päästämään. Tämä mahdottomuuden tunto on ollut myös muilla katuvaisilla sekä vanhassa että uudessa testamentissa. Niin kuin esimerkiksi Israel tunsi mahdottomuutensa, koska hän oli paossa veljensä vihan ja vainon tähden. Ja David oli usein mahdottomuuden tunnossa, niin kuin myös Johannes Kastala tunnusti mahdottomuutensa, jonka tähden myös meidän virsikirjassamme sanotaan: “Sun armohos, o Jumala, en ole mahdollinen.” Ja jokaisessa hengellisessä kirjassa vaaditaan, että katuvaisten pitää mahdottomuutensa tunteman. Me arvaamme siis, että mahdottomuuden tunto seuraa synnin tuntoa. Mutta koska mahdottomuuden tuntoa oikein tutkitaan ja koetellaan, niin me löydämme ja ymmärrämme, että rietas myös tekee katuvaisia mahdottomiksi vastaanottamaan armoa, jota Jumala tarjoaa heille. Siitä arvataan, että se mahdottomuus, jonka rietas ylös herättää katuvaisten tunnossa, on väärä mahdottomuus. Mutta kun Jumalan sana taas toisaalta osoittaa, että Jumalan Henki myös vaikuttaa oikean mahdottomuuden tunnon, niin pitää meidän tällä hetkellä perään ajatteleman ja tutkisteleman, mikä eroitus on oikean ja väärän mahdottomuuden välillä.

Ensimmäiseksi, minkä kaltainen se väärä mahdottomuus on?

Toiseksi, minkä kaltainen se oikea mahdottomuus on?

Tässä paikassa tarvitaan hengellistä viisautta ja tarkka itsensä tunteminen, sillä ei vihollinen ole niin vaarallinen, koska hän tulee lohikäärmeen haamussa eli kiljuvan jalopeuran haamussa, mutta koska hän muuttaa itsensä valkeuden enkeliksi, silloin on rietas vaarallinen. Usein on heränneitten tunto niin himmi, ettei he voi kaikesti oikein eroittaa, minkä verran mahdottomuutta omavanhurskaus vaikuttaa, ja minkä verran Jumalan Henki vaikuttaa. Eivät he jaksa, sanon minä, niin paljon tutkistella Jumalan sanaa ja omia koettelemuksiansa Jumalan sanan valkeudessa, että he saisivat selvää omanvanhurskauden vaikutuksista, että he ymmärtäisivät, mikä mahdottomuus se on, jonka rietas ylös herättää järjessä, ja mikä mahdottomuus se on, jonka Jumalan Henki vaikuttaa tunnossa.

Ensiksi. Minkä kaltainen on se väärä mahdottomuus? Se väärä mahdottomuus on omanvanhurskauden vaikutus järjessä. Koska omavanhurskaus nousee maksasta ja pernasta päähän, vaikuttaa hän järjessä sen kaltaisia ajatuksia: “Ei ole armoa toivomista kaan. Helvettiin on keino.” Siinä tilassa tulee ihminen mahdottomaksi ja vastahakoiseksi vastaanottamaan Jumalan armoa. Ei semmoinen ihminen tahdo kuulla mitään armosta puhuttavankaan. Ei hän tahdo siinä tilassa kuulla evankeliumia mainittavankaan, mutta lakia ja tuomiota. Me näemme myös Pietarin esimerkistä, ettei ihminen siinä tilassa tahdo antaa Vapahtajan pestä ja puhdistaa hänen jalkojansa. Se väärä mahdottomuus vaikuttaa hänessä itseyden ja vastahakoisuuden ja uskottomuuden eli epäuskon hedelmät, jotka tulivat ulos Pietarin suusta, koska hän rupesi aivan vastustamaan Jesusta. Hän teki semmoisen vastustuksen Vapahtajaa kohtaan, ettei ollut hänelIä sillä kerralla kuuliaisuutta ja alentuvaisuutta ollenkaan. Se väärä mahdottomuuden tunto vaikutti myös Johannes Kastalan järjessä sen verran itseyttä ja vastahakoisuutta, että hän kielsi Jesukselta kasteen. Ei se ollut mikään muu kuin omavanhurskaus, joka sillä kerralla pisti päähän ja vaikutti järjessä sen kaltaisen mahdottomuuden, että siitä tuli vastahakoisuus ilmi.

Koska omavanhurskaus saattoi semmoisen miehen järjessä ylös herättää väärän mahdottomuuden, mitä hän sitten muitten heränneitten järjessä vaikuttaa? Se on koeteltu tässäkin kristillisyydessä, kuinka vastahakoiset muutamat katuvaiset ovat uskomaan, että Jumala on heille armollinen. Usein kuuluu tämä soimaus opetuslapsille Emauksen tiellä: “O, te tomppelit ja hitaat sydämestä uskomaan kaikkia niitä, kuin Moses ja profeetat ovat Kristuksesta kirjoittaneet! Eikö Kristuksen pitänyt kaikkia näitä kärsimän teidän tähtenne, te katuvaiset ja epäileväiset sielut? Tahdotteko vielä Hänen vaivansa ylenkatsoa? Pitääkös nyt Jesuksen vaivat menemän hukkaan teidän epäuskonne tähden ja teidän vastahakoisuutenne tähden? Te olette ilmankin avanneet synnin puukolla Jumalan Karitsan verisuonia? Ja nyt tahdotte vielä Hänen verensä antaa hukkaan maahan vuotaa. Ettekös korjaa Jumalan Karitsan verta?” Johannes kastaja on sanonut: “Katso, Jumalan Karitsa, joka pois ottaa mailman synnit.” Tämä veri ei huuda niin ankarasti kuin Abelin veri huutaa, jos nyt murheelliset, katuvaiset ja epäileväiset korjaavat Jumalan Karitsan verta. Mutta jos epäileväiset eivät korjaa Jumalan Karitsan verta, niin se huutaa ankarasti, se huutaa: “Hukkaan menivät kaikki Jumalan Karitsan vaivat!” Ei ole taivaallisella Vanhimmalla monta lasta, jotka konttaavat Hänen perässänsä, ei ole monta, jotka itkevät Hänen peräänsä; mutta vielä vähemmän on niitä, jotka makaavat Hänen helmassansa. Koska omanvanhurskauden perkele muuttaa itsensä valkeuden enkeliksi, silloin hän tulee totuuden saarnaajaksi ja saarnaa siellä järjessä katuvaisille: “Eipä sinulla ole oikea katumus. Eipä sinulla ole oikea synnin tuska. Kuinka sinä saat armon, koska sinulla ei ole oikea katumus eikä suurempi synnin tuska?” Mutta niinpä Jumalan sana sanoo, ettei yksikään voi ansalta armoa katumuksella. Vaikka sinä itkisit verta, et vielä sittenkään jaksaisi ansaita autuutta. Mutta katumus pitää tapahtuman, ei sen tähden, että sillä voisi tienata armoa, mutta sen tähden, että Jumala asuu niiden tykönä, joilla yksi särjetty ja nöyrä henki on. Omavanhurskaus vaatii myös puhdasta sydäntä, ja siinä paikassa hän pettää katuvaisia sieluja. Koska Jumala vaatii puhdasta sydäntä, ja rietas kans vaatii puhdasta sydäntä, niin joutuu yksi katuvainen ja epäileväinen sielu pyörimään taivaan ja helvetin välillä. Yksi herännyt ihminen tuntee, ettei hänellä ole puhdas sydän, koska sydämestä tulevat ulas pahat ajatukset, huoruus, murhat, kateus, viha, ahneus, mailman rakkaus ja muuta semmoista. Ja laki herättää hänessä kaiken himon. Niin joutuu tämä viheliäinen ihminen taas epäilykseen,ja omavanhurskaus saarnaa järjessä: “Eipä sinulla ole puhdas sydän. Kuinka sinä saatat tulla Jesuksen tykö pahalla ja saastaisella sydämellä?” Mutta Paavali saarnaa näin: “Laki on kurittaja Kristuksen tykö, ei laki estä tulemasta Kristuksen tykö, joka on saastaisten sydänten parantaja ja puhdistaja. “Mutta omavanhurskaus estää tulemasta Kristuksen tykö ja sanoo: Et sinä vielä ole puhdas.

Näin vaikuttaa nyt omanvanhurskauden perkele väärän mahdottomuuden, ja sen kanssa vaikuttaa se vastahakoisuuden, niin että semmoinen ihminen eli sikapaimen ei usko enää Jumalan sanaa, mitä armoon tulee, mutta lain kirouksen ja tuomion, sen hän omistaa, ei armoa ollenkaan. Mutta usko nyt, sinä tuhlaajapolka; usko nyt, sinä syntinen vaimo; usko nyt, sinä halvattu ihminen, että sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi, ja älä enää ole epäuskoinen, vaan uskovainen.

Toinen tutkistelemus. Minkä kaltainen on se oikea mahdottomuus, jonka Jumala vaikuttaa? Vastaus: hän on semmoinen kuin Israelin mahdottomuus, joka kilvoitteli sen tuntemattoman kanssa palavassa rukouksessa siihen asti, että aamurusko koitti. Ja silloin sanoi hän: “En päästä minä sinua ennen kuin siunaat minua.” David huusi syvyydestä korkeuteen. Ei oikea mahdottomuus epäile Jumalan armosta, mutta se antaa hartauden ja rukouksen voiman. Oikea mahdottomuus antaa sille syntiselle vaimolle hartauden ja rukouksen voiman kilvoittelemaan, pyrkimään, anomaan ja kolkuttamaan taivaan oven päälle. Mutta sitä ei omanvanhurskauden perkele salli, sillä omavanhurskaus ottaa pois kaiken voiman ja halun, kun se pääsee hallitsemaan, ja tuopi semmoisen mahdottomuuden myötänsä, että kaikki voima ja hartaus loppuu. Ei jaksa semmoinen ihminen kilvoitella. Mutta oikea mahdottomuus antaa Israelille voimaa kilvoittelemaan ja painiskelemaan sen tuntemattoman kanssa palavassa rukouksessa siihen asti, että aamurusko rupeaa koittamaan. Silloin sanoo hän tuntemattomalle: “En päästä minä sinua, ennen kuin siunaat minua.” Tämä mahdottomuuden tunto oli myös Johanneksella, koska hän sanoi: “En ole mahdollinen Vapahtajan kengän rihmoja päästämään.” Ja sama mahdottomuuden tunto oli sillä syntisellä vaimolla, joka kasteli Hänen jalkojansa katumuksen kyyneleillä ja pyyhki kyyneleet pois päänsä hiuksilla. Hän tunsi hyvin, että hänen syntiset kyyneleensä eivät ole mahdolliset putoomaan sen Pyhän jalkain päälle. Se sama mahdottomuuden tunto oli myös Kananean vaimolla, joka tunsi, ettei hän ole parempi kuin penikka Jumalan lasten suhteen.

Semmoinen on se oikea mahdottomuuden tunto, jonka Jumalan henki katuvaisissa vaikuttaa. Se on autuaaksi tekeväisen uskon seurassa. Siinä on voima pyrkimään, kilvoittelemaan, huutamaan ja kolkuttamaan taivaan oven päälle. Semmoiset mahdottomat ovat mahdolliset saamaan armoa ja laupeutta. Niin kilvoittele nyt, Israel, ja painiskele sen tuntemattoman kanssa siihen asti, että ijankaikkinen aamurusko koittaa. Aamen.