Puhtaat Saarnat 1, numero 8.

4. SUNNUNTAINA ADVENTISSA.

Pyhä Paavali kirjoittaa roomalaisille lähetyskirjansa 6. luvussa: “Me olemme Kristuksen kanssa haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niin kuin Kristus on kuolleista Isän kunnian kautta herätetty, niin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman.

Tässä paikassa vaatii pyhä Paavali kristityiltä uutta elämää. Ja me vaadimme myös sitä samaa, mutta ei ainoastaan kristityiltä, vaan myöskin suruttomilta, jotka myös ovat kastetut Kristukseen ja velvoitetut elämään lupauksensa jälkeen. Jos he olisivat kastamattomat pakanat, niin saattaisivat he sanoa: “Emme ole mitään luvanneet, emme ole velkapäät elämään Kristuksen opin jälkeen.” Mutta nyt ovat kaikki suruttomat kastetut ja kasteessa velvoitetut pitämään ja täyttämään kasteensa liiton, ja sitten uudistamaan tämän liiton, koska se on tullut rikotuksi. Ja koska tämä kasteenliitto ei tule muulla tavalla uudistetuksi kuin totisen katumuksen, parannuksen, kääntymisen ja uudensyntymisen kautta, niin ovat kaikki suruttomat velkapäät etsimään ja viljelemään näitä välikappaleita, joiden kautta sana pääsisi vaikuttamaan katumuksen heidän sydämissänsä. Mutta kun he ylönkatsovat vielä armon välikappaleita eivätkä tee ulkonaistakaan parannusta, niin he osoittavat julkisesti, että he katsovat ylön kaikkia asetuksia, joita Jumala on meille jättänyt parannukseksi ja sielun ylösrakennukseksi. Eivät he huoli Jumalasta. Olkoon Hän taivaassa ja me saamme nyt elää maan päällä niin kuin ei Jumalaa olisikaan.

Nyt ovat tämän maan ihmiset kantaneet kristityn nimen kasteesta saakka, ja useammat ovat myös uudistaneet kasteensa liiton, koska he kävivät ensimmäisen kerran Herran ehtoollisella. Mutta kuinka he ovat sen uudistaneet? Suulla, mutta ei sydämellä. Ei heillä ole ollut sitä aikomusta, että he alkavat seuraamaan Kristuksen opetuslapsia ja elämään sen jälkeen. Ja jos ei olisi muutamia maailmallisia tarkoituksia, joita he voittavat rippikäymisen kautta, niin ei olisi monta henkeä, jotka kävisivät ripillä. Muutoin he juovat, kiroavat, huoraavat ja tappelevat, ja rakentavat komeita kartanoita; pitävät häitä, ristijäisiä ja gravijaisia; rakastavat maailman turhuutta, käyvät verkavaatteissa ja silkkihuiveissa, ja näin he kuluttavat armonaikaa siihen asti, että kuolema tulee. Silloin aukenevat heidän silmänsä näkemään entistä elämäänsä kuinka se on ollut turha ja kelvoton. Mutta ei auta heitä mitään tämä tunnon heräys kuolinvuoteella, koska omatunto tuomitsee ja omavanhurskaus tuomitsee. Re näkevät pohjattomuuden, mutta ei näy yhtään reikää eli rakoa, josta he pääsisivät ylös.

Senkaltainen loppu tulee tämän suruttoman ja jumalattoman elämän perästä. Ennen ovat suruttomat menneet ijankaikkiseen uneen ilman heräämättä. He ovat laskeneet itsensä pohjaan sanan puhumatta. Ei ole monelle tullut pelkoa ja ahdistusta kuolinvuoteella. Ei ole entinen elämä tullut muistoon. Ja kukapa silloin olisi kysynyt kuolevaisilta, millainen heidän entinen elämänsä on ollut? Kaikki ovat silloin saaneet rauhassa mennä ijankaikkisuuteen, koska ei veli ole kysynyt eli sanonut veljellensä: “Tunne Herra.” Mutta nyt ei pääse moni menemään rauhassa helvettiin. Sen verran on tämä kristillisyys vaikuttanut, että heidän täytyy herätä kuolinvuoteella. Erinomattain niiden, jotka ovat pahalla tunnolla vastustaneet ja pilkanneet kristityitä, täytyy tulla kovaan ahdistukseen, koska kuolema tulee likemmäksi. Mutta mitäs tämä pelko ja ahdistus auttaa, koska ei ole yhtään rakoa, josta he pääsisivät kurkistelemaan taivaan valtakunnan rakennusta, jopa sitten että olisi toivoakaan paremmasta elämästä tämän onnettoman elämän perästä.

Nyt on tosin suruttomillekin näytetty mistä tie menee taivaaseen, mutta eivät he tahdo seurata sitä tietä. Yksi osa ei pidä sitä oikeana. Toinen osa pitää sen oikeana, mutta ei tahdo luopua maailmasta ja maailman huvituksista. Kolmas osa ei jaksa seurata, sillä se tie joka viepi elämään, on kaita ja portti on ahdas.

Jos nyt joku tulisi saarnaamaan, että kaikki tulevat autuaaksi, jotka ovat kastetut, niin eivät suruttomatkaan uskoisi sitä. Sillä he sanovat kaikki: “Ei tällä elämällä tule kukaan autuaaksi”. Mutta ei heille kuitenkaan tule elämän muutosta, vaan he lykkäävät parannuksensa päivästä päivään ja vuodesta vuoteen ja siinä kuluu heillä armon alka siihen asti, että kuolema tulee.

Kuinka kauan pitää siis tämä elämä näin oleman? Me kuulimme Paavalin sanoista, että kaikkein, jotka ovat kastetut Kristukseen, pitää uudessa elämässä vaeltaman. Missäs nyt on tämä uusi elämä, jota kaikilta kastetuilta vaaditaan? Emme näe sitä missään. Me vaadimme kaikilta kastetuilta kristittyin hedelmiä. Missäs nyt ovat nämät kristityn hedelmät? Jos he olisivat kastamattomat pakanat, jotka eivät ole kristillisyyden lupauksia tehneet, niin se olisi eri asia. Mutta he ovat kastetut ja niinmuodoin velvolliset pitämään kasteenliiton eli uudistamaan kasteenliiton, koska he ovat sen rikkoneet.

Missäs nämät kristityn hedelmät ovat? Alkää uskoko, että pakanat ovat niin huolettomat kuin nämä suukristityt eli nimikristityt, jotka kasteessa ja ensimmäisessä rippikäymisessä ovat tehneet Jumalalle kuuliaisuuden ja uskollisuuden lupauksia, ja eivät huoli Jumalasta enemmän kuin järjettömät luontokappaleet. Pakanat pelkäävät heidän jumaliansa, että ne ovat suuttuneet ja sentähden uhraavat niille sovintouhria. Mutta nimikristityt uhraavat sielunsa ja ruumiinsa saatanalle, koska he juovat, kiroavat ja tappelevat, huorin tekevät ja varastavat. Ja pyhänä he parhaiten palvelevat heidän jumalaansa, joka asuu alimmaisessa taivaassa. He palvelevat häntä ajatuksilla, sanoilla ja töillä. Ja koska he ovat eläneet niin kuin luontokappaleet, niin he myös kuolevat niin kuin luontokappaleet. Semmoisen kiitoksen nyt Jumala saapi hyväin töittensä edestä. Ensin on hän heidät luonut ja sitten vielä ylöspitänyt; ja pilkkaamisella he niitä maksavat.

Kauhea on elämä vielä nytkin, vaikka niin paljon on saarnattu parannuksesta. Paatumus tulee sitä suuremmaksi, kuta enemmän he kuulevat Jumalan sanaa. Sitä rohkeammaksi tulee suruttomain elämä, jota enemmän Jumalan Pojan vaivat heidän eteensä maalataan. Se näkyy selkeästi, että he pitävät sen joutavana ja pilkkana.

Ne harvat sielut, jotka saavat kärsiä pilkkaa ja vastahakoisuutta suruttomilta, kun heille sanotaan joku sana varoitukseksi, saavat kyllä kauhistua heidän tyhmyyttänsä ja olla pelvossa suruttomain tähden. Mutta meidän toivomme on, ettei tämä nykyinen vaiva ole sen kunnian verta, joka odottaa niitä, jotka kilvoittelevat kalliimmassa uskossansa loppuun asti. Kyllä sielun viholliset, pilkkaajat ja vastustajat pian saavat nähdä ketä he ovat pistäneet. Ei olekaan pitkä aika, ennenkuin he jo ovat ulvomassa.

Meidän pitää rukoileman sitä suurta uskon sankaria, joka on hyvän kilvoituksen kilvoitellut ja kunniallisen voiton saanut synnin, kuoleman, perkeleen ja maailman ylitse, että Hän tulisi Herran sotajoukolla avuksi siinä suuressa sodassa ja kilvoituksessa, koska he sotivat uskollisesti ja hengen vaaralla, ne Mikaelin enkelit, jotka sotivat lohikäärmeen enkeleiden kanssa. Ja niin kuin me uskomme, se suuri Mikael antaa meille voiton, koska lohikäärmeen enkelit heitetään maan päälle pitäen suurta vihaa, tietäen hänellänsä vähän aikaa olevan. Kuule Sinä suuri Israelin Paimen, köyhäin ja alaspainettuin huokaus, koska he, kumartaen polviansa Sinun ristisi alla, huokaavat sinun tykösi: Isä meidän, jne.

Evankeliumi Joh. 1: 19 - 29.

Korkean messun teksti löytyy kirjoitettuna pyhän Paavalin epistolassa Galatalaisille 3. luvussa 27. värssyssä, ja kuuluvat sanat näin: “Te kaikki, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet. Ylösluetusta tekstistä kuulemme me, että kaikki ne ovat pukeneet päällensä Kristuksen, jotka ovat Kristukseen kastetut. Se merkitsee, että kaikkein kastettuin pitää antaman itsensä kokonansa Kristukselle. Heidän pitää uhraaman koko ruumiinsa ja sielunsa Vapahtajalle. Eivät he ole pukeneet päällensä ainoastaan nimeä, vaan he ovat pukeneet päällensä Kristuksen vanhurskauden ja ottaneet päällensä kaikki velvollisuudet, jotka kristillisyyteen kuuluvat. Mutta pukea päällensä Kristuksen vanhurskauden, siihen tarvitaan välttämättömästi elävä usko. Ja joka tahtoo kristillisyyden velvollisuudet täyttää, niin hänen pitää myös välttämättömästi uskoman, sillä ilman uskotta on mahdotoin kelvata Herralle.

Mistäs tulee nyt katumattomille elävä usko? Ja mistäs katumus tulee niille, jotka eivät tahdo parannusta tehdä? Niille, jotka elävät rohkeasti ehdollisissa synneissä, ei tule katumusta, sillä he tahtovat maailman hyvyyttä nauttia. Ei heillä ole halua tulla autuaaksi. Eivät he tahdo pukea päällensä Kristusta eikä täyttää niitä velvollisuuksia, joita kristillisyys myötänsä tuopi. He tahtovat elää niin kuin peurat metsässä. Eivät semmoiset tahdo yhtään lupausta tehdä eli sitoa itseänsä mihinkään velvollisuuteen. Se oli ylpeys ja itsekkäisyys, jonka kautta ylimmäinen enkeli tuli perkeleeksi. Hän ei tahtonut olla Jumalan alle annettu, vaan hän tahtoo olla lise mies. Ja sama luonto tahtoo noudattaa hänen orjiansa. He tahtovat elää heidän oman pahan tahtonsa jälkeen, eivätkä tottele ketään. Jos itse Jumala astuisi alas taivaasta ja saarnaisi heille parannusta, niin eivät he tottelisi Häntä ollenkaan, niin kuin esimerkit osoittavat jo vanhassa Testamentissä. Israelin lapset olivat nähneet Jumalan suuria ja voimallisia töitä, mutta ylpeys pani heitä vastustamaan ja napisemaan Jumalaa vastaan. Ja Mooseksen kanssa riitelivät he myötäänsä. Sama ylpeyden luonto on vielä nytkin suruttomilla. He pilkkaavat ja vastustavat kristityitä, joiden suun kautta Jumalan Henki puhuu. Ja koska korkeampi voima ottaa heitä kiinni kovan taudin kautta, niin silloin he kyllä näkevät mihinkä synti heitä viepi. Mutta silloin on katumus hiljainen, koska maa aukaisee suunsa niille ylpeille miehille. Silloin he rääkkyvät niin kuin Koora, Dathan ja Abiram; mutta Jumala ei enää kuule heidän rukouksiansa. Semmoinen loppu tulee niille ylpeille hengille, jotka eivät tottele ketään. Jos he ottaisivat vaarin armonajasta ja avaisivat sydämensä, koska Jeesus sanallansa kolkuttaa sen päälle, niin olisi mahdollista, että Jumalan Henki pääsisi vaikuttamaan totisen katumuksen ja parannuksen heidän sydämissänsä, että he pääsisivät näkemään, mistä tie menee taivaaseen. Mutta nyt se on kätketty heidän silmäinsä edestä.

Toinen osa on sellaisia, jotka eivät tohdi mennä niin rohkeasti helvettiin kuin nuo edellä mainitut pilkkaajat. Mutta he eivät tahdo sentähden mennä taivaaseenkaan sitä tietä myöten, loka meille on näytetty, vaan he tahtovat omaavanhurskautta ylösrakentaa, eivätkä tahdo olla Jumalan vanhurskaudelle alamaiset. Eivät he tahdo pukea päällensä Kristusta, vaan he tahtovat omanvanhurskauden puvulla ja omilla hyvillä töillä kelvata Jumalalle.

Näinä aikoina on monella omavanhurskaus autuuden perustuksena, ei ainoastaan siveöillä, jotka eivät ole koskaan heränneet, että he olisivat tulleet pahuutensa tuntemaan; mutta muutamat heränneet tahtovat myös omanvanhurskauden kautta mennä taivaaseen, nimittäin semmoiset heränneet, joiden tunto on liikkunut, että he rupesivat tuota entistä grovia elämää silittämään. He ovat heittäneet juopumuksen pois ja maistavat vaan pikku piiskaisen. He ovat heittäneet kirouksen. He ovat heittäneet muun varkauden, mutta tullivarkautta he eivät saata heittää. Niille on sentähden kaikki maailman turhuus luvallinen, koreus on luvallinen, häät ovat luvalliset, ristijäiset ovat luvalliset ja gravijaiset ovat luvalliset ja maailman malli on luvallinen. Eivät he tahdo peräti luopua perkeleestä ja hänen menoistansa Eivät he tahdo kaikesta sydämestä kieltää itseänsä maailmasta. Siitä hännästä nyt heitä rietas pidättää ja se on kuitenkin luja rihma, josta hän pidättää. Se on niin paksu kuin ankkuritanko, vaikka he itse luulevat, ettei se ole paksumpi kuin hiuskarva. Mutta kyllä he saavat tuta kuinka luja ja paksu tämä maailman nuora on, jos omatunto herää.

Se on tosi, etteivät he sen kautta tule kristityiksi, jos he vielä kaikki nämät maailman turhat tavat heittäisivätkin pois. Mutta minä sanon, etteivät he saata tulla katumukseen niin kauan kuin he antavat jäseniänsä synnin palvelukseen. Ihmisillä on nimittäin valta jäseniensä ylitse. Ei ole suruttoman ihmisen jäsenet niin annetut saatanan haltuun, ettei ole omaa valtaa ollenkaan. Mutta ei heillä ole ensinnä ymmärrystä, että he käsittäisivät tuota luvallisuutta synniksi, ja toiseksi ei ole tahtoakaan luopua synnistä. Sen tähden ei tule ulkonainen parannuskaan oikein tehdyksi. Kuinkapa riettaalle tulee hätä, koska hän saapi jossakin paikassa tahtonsa täytetyksi. Ei ole semmoisilla omanvanhurskauden rakentajilla voimaa tehdä senkaltaista parannusta, että tulisi sota riettaan kanssa. Sen tähden täytyy viimein tulla alastomaksi. Koska kuolema tulee, niin rupeavat he kovin epäilemään autuudestansa. Ei ole heillä Kristuksen vanhurskaus, joka kaiken alastomuuden peittää, vaan heillä on omavanhurskaus suojana, joka ei peitä mitään.

On vielä kolmas osa, jotka eivät ole Kristuksen vanhurskaudella puetut, vaikka he ovat kastetut Kristukseen. Niitä me kutsumme armonvarkaiksi ja kuolleen uskon tunnustajiksi, jotka uskovat Kristuksen päälle, vaikka heillä ei ole katumuksen merkkiäkään. Nämät armonvarkaat luulevat, että he ovat saaneet synnit anteeksi, vaikka he eivät tiedä, koska se olisi tapahtunut. Muutamilla on ollut joku tunnon liikutus, mutta ei sinne asti, että he olisivat tunteneet pahuutensa perinpohjin. On myös muutamilla ollut joku armon tunto, ja sen päälle he ovat perustaneet autuutensa toivon, mutta sydän on jäänyt särkymättä. Se näkyy siitä, että he kantavat rautanaulaa sydämessään ja hengellistä vihaa kristityille, joiden he luulevat olevan ylpeydessä. Nämät armonvarkaat eivät saata ollenkaan autuaaksi tulla ennen kuin uusi tunnon heräys tulee ja semmoinen katumus, että he tulevat oikein tuntemaan pahuutensa, että he tulisivat hätäisiksi. Mutta muutamilla on niin paksu kuollut usko, etteivät he saata enää herätä. Sillä rietas on niin vahvistanut heidän uskonsa, ettei kuolema saata sitä särkeä.

Koska me nyt katselemme niiden elämää, jotka ovat kasteen kautta sidotut Kristukseen ja senkaltaisia lupauksia tehneet, että heidän pitää uudessa elämässä vaeltaman, niin me huomaamme, että kastamattomat pakanat paremmin täyttävät lupauksiansa kuin nämä kastetut pakanat, jotka ovat kalliimpia lupauksia tehneet Jeesuksen alttarin edessä. Sillä pakanat pelkäävät Jumalan vihaa, mutta nimikristityt eivät pelkää enää Jumalaa eikä perkelettä. Kastamattomat pakanat tulevat pitkän matkan päästä palvelemaan jumalaansa, mutta nimikristityt katsovat ylön Herran huonetta. Kastamattomat pakanat osoittavat suurta hartautta jumalanpalveluksessa, mutta kastetut pakanat nauravat vielä Herran huoneessakin. Sen tähden pitää pakanain nouseman tuomiopäivänä ja tuomitseman tätä sukukuntaa. Sillä jos niin paljon olisi saarnattu parannuksesta pakanain maassa kuin täällä on saarnattu, niin he tekisivät parannuksen säkissä ja tuhassa, riisuisivat kaiken koreuden pois ja istuisivat niinkuin Niniven kaupungin asuvaiset säkissä ja tuhassa. Ja tosin kuuluu myös niin, että pakanat kääntyvät kristillisyyteen ja ovat suuressa hartaudessa, itkevät ja katuvat entistä hulluuttansa ja tyhmyyttänsä ja sokeuttansa. Mutta täällä ei herää moni enää suruttomuudestansa. Sen tähden tulee myös monelle surkea loppu. Ei ole monella turvaa taivaaseen kuoleman hetkellä, eikä ole turvaa maailmaankaan. Tunnetaan kyllä, että huonolla tiellä ollaan, mutta ei ole voimaa huutamaan, eikä ole voimaa kolkuttamaan taivaan ovelle, sillä he tuntevat, että ovi on suljettu. Raskas on sota kuolemaa vastaan. Mutta ei auta; heidän täytyy lähteä vastoin tahtoansa iankaikkisuuteen, ja ei ole tietoa mihinkä he viimein joutuvat asumaan.

Tämänkaltainen loppu tulee nyt suruttomille, jotka terveenä ollessansa pilkkaavat kristityitä ja ylönkatsovat heidän varoituksiansa. Eikös tämä ole ollut nähtävä kaikille, jotka näinä aikoina ovat elämässä, että suruttomille tulee kauhistavainen loppu?

Ne harvat sielut, jotka vielä ovat valvomassa ja kilvoittelemassa heidän kalliimmassa uskossansa, saavat kyllä katsella tätä surkeutta ja kauhistua, mutta eivät he voi mitään sille tehdä. Heidän täytyy katsoa perään, ettei öljy loppuisi heidän omista lampuistansa, koska huuto tulee. Ei ole niillä viisaillakaan mitään antamista tyhmille, koska he makaavat unessa sekä viisaat että tyhmät.

Mutta meidän toivomme ja rukouksemme on Jumalaan, että viisailla neitseillä on vielä sen verran öljyä, että he saavat lampuillansa johdattaa Ylkää häähuoneeseen, koska huuto tulee. Katsokaat perään, te taitavat neitseet, onko enää öljyä teidän lampuissanne sen verran, että ne syttyisivät koska huuto tulee, sillä ei taida olla enää niin pitkä aika, ennen kuin huuto tulee. Ei taida olla enää pitkä aika ennen kuin Jumalan Poika tulee noutamaan köyhän morsiamensa. Pian, pian tulee huuto; pian, pian tulevat vieraat taivaasta katselemaan Vapahtajan morsianta, kuinka kaunis hän on, minkäkaltaisilla vaatteilla hän on puetettu, minkäkaltaisilla päärlyillä hän on kaunistettu ja kuinka monta sormusta hän on saanut Yljältä. Silloin pitää kaikki lamput palaman taivaan salissa, ja morsiamen piiat hyppäävät niin kuin peurat. Aamen.