Puhtaat Saarnat 1, numero 29.

4. SUNNUNTAINA LOPPIAISEN JÄLKEEN 1849.

Sinun virtas pauhaavat kovin, niin että yksi syvyys pauhaa tässä ja toinen siellä; kaikki sinun vesilainees ja aaltos käyvät minun ylitseni. Psalmi 42: 8.

Näin valitti kuningas David, koska hänen sielunsa oli hukkumaisillansa epäilyksen aalloissa. Ja kuka on se kristitty, joka ei ole epäilyksen aalloissa ollut ja joka hetki peljännyt, että hänen sielunsa hukkuu niiden aaltoin sisällä, koska yksi syvyys pauhaa täällä ja toinen syvyys siellä. Koska epäilyksen syvyys pauhaa niin kuin pohjaton koski sen yksinäisen sielun sydämessä, ja maailman viha ja pilkka pauhaa toisella puolella, silloin ajattelee yksinäinen matkustavainen, joka on soutamassa eli purjehtimassa synnin himojen ja halujen lainehtivalla merellä epäilyksen aalloissa taistellessansa, kohta hukkumallansa, hän ajattelee, ettei hän pääse koskaan toiselle puolen Jordania.

Mutta David, joka oli usein tämän kaltaisessa hengellisessä hädässä ollut, käänsi aina ajatuksensa Jumalan tykö, vaikka hänkin ajatteli, koska epäilyksen aallot rupesivat käymään hänen päänsä yli, että Jumala oli hänen hyljännyt. Kuitenkin täytyi hänen viimein tunnustaa, ettei epäileväisillä ja murheellisilla ole turvaa muualla kuin ainoastaan Jumalan, heidän Vapahtajansa tykönä. Koska nimittäin yksi syvyys pauhasi täällä ja toinen siellä, luuli hän itsensä hyljätyksi Jumalalta. “Minä sanoin pikaisuudessani: Minä olen sinun silmäisi edestä sysätty pois, kuitenkin kuulit sinä rukoukseni äänen, koska minä sinun tykös huusin.” Psalmi 31:23. Ja monessa paikassa valittaa hän, että hän on hyljätty Jumalalta. Mutta yhtä hyvin täytyi hänen viimein tunnustaa, että Jumala oli häntä auttanut hädästä.

Näistä Davidin koettelemuksista, jotka ovat kristittyin omat koettelemukset, tulemme me oppimaan ja saarnaamaan, ettei Jumala ole hyljännyt ihmistä, mutta ihminen on hyljännyt Hänet, koska ihminen on jossakin hädässä eikä enää jaksa uskoa, että Jumala häntä auttaa hädästä. Me emme ymmärrä, minkä tähden Jumala antaa omain lastensa joutua maalliseen ja hengelliseen hätään. Mutta me ymmärrämme ainoastaan sen verran, että jos ihmisellä ei olisi niin paljon itseyttä, omaavanhurskautta, ei hänen pitäisi lankeeman epäilykseen yhden koettelemuksen tähden, jonka Jumala panee hänen päällensä. Mutta kärsimättömyys on myös niin suuri, että koska hän ei saa varsin tahtonsa jälkeen, mitä hän luulee tarvitsevansa, niin rupeaa hän varsin ajattelemaan, että kaikki on hukassa. Jos hän ei pääse enkeliksi tulemaan, niin lykkää omavanhurskaus häntä epäilykseen ja panee hänen ajattelemaan, että Jumala on hänen hyljännyt. Ei Vapahtaja huoli semmoisista, jotka niin pahat ovat.

Muutamat määräävät Jumalalle, kuinka suuri katumus heille pitää tuleman. Ja jos tämä katumus ei tule niin hopusti ja sillä lailla kuin he itse määräävät, niin nousee taas omavanhurskaus päähän ja sanoo: “Ei Jumala ole sinusta huolimassa, koska sinulle ei tule semmoinen tuska kuin muutamilla on.” Koska Jumala taas panee jonkun tuskan ja vaivan hänen päällensä, tulee taas kärsimättömyys ja sanoo: “Ei Jumala sinusta huoli, koska Jumala niin kovin kurittaa.” Niin häälyväinen on ihminen, koska hänen pitää soutaman maailman tuulessa ja kiusausten aalloissa, että hän luulee ihan hukkuvansa. Jos Vapahtaja vähän nukkuu haahdessa, tulee opetuslapsille semmoinen hätä, että he pelkäävät hukkuvansa. Ei heillä ole sitä ymmärrystä, ettei yksikään heistä huku niin kauvan kuin Jesus on haahdessa.

Mutta opetuslapsilla on usein niin heikko usko ja luottamus Vapahtajan päälle, että he kadottavat kaiken toivonsa niin pian kuin maailman tuuli vähän kovemmin puhaltaa kiusausten lainehtivalla merellä, eli koska epäilyksen aallot rupeavat kovemmin nousemaan ja sisälle lyömään, rupeavat he varsin valittamaan, koska “yksi syvyys pauhaa tässä ja toinen siellä, ja kaikki sinun aaltos käyvät minun ylitseni.”

Niin kuin David oli kaikissa näissä aalloissa uinut, niin saapi myös jokainen sielu, joka on sen heikon uskon haahdessa soutamassa ijankaikkisuuden rannalle, hän saapi niin kuin David olla suuressa vaarassa epäilyksen aalloissa, jossa sielun tilaisuudessa hän niin kuin David luulee olevansa hyljättynä Jumalalta. Jos tämä epäileväinen sielu saattaisi ajatella, että Vapahtaja on hänen turvanansa, ehkä kuinka kovin maailman tuuli pauhaisi, ei hän olisi niin epäileväinen ja niin pelkuri, että hän hukkuu. Mutta uskon puutos tulee usein niille murheellisille sieluille, jotka ovat oikein heränneet. Niillä on uskon puutos, jotka ovat oikein tunteneet pahuutensa ja heikkoutensa. He luulevat, ettei Vapahtaja huoli semmoisista, jotka tuntevat itsensä niin pahaksi, niin ilkeäksi ja niin pahankuriseksi. Mutta suruttomat eivät lankee koskaan epäilykseen niin kauvan kuin heillä on väärä autuuden perustus. Suruttomat ovat niin rohkeat, ettei heillä ole pelkoa ajallisesta eikä ijankaikkisesta kuolemasta, sillä ensiksi luottavat he sen päälle, että kuolema on vielä kaukana ja että he ennättävät vielä totisen katumuksen ja parannuksen tehdä ennen kuin kuolema tulee. Muutamat ovat niin siveästi eläneet, etteivät he tarvitse niin paljon syntiänsä katua. Armon varkaille ei tule katumusta siitä syystä, että he ovat jo aikaa katumuksen tehneet ja kristityiksi tulleet.

Mutta heränneelle ja katuvaiselle sielulle tulee usein epäilys ja sen epäilyksen kanssa pelko, ettei hän ole oikealla tiellä, koska sydän on niin paha ja ilkeä ja niin paljon pahoja ajatuksia ja synnin kiusauksia kuohuu sieltä ylös. Silloin ajattelee hän, että ei Vapahtaja huoli semmoisesta, joka on niin kuin itse rietas. Omavanhurskaus nousee päähän ja salpaa hengen, ettei hän pääsisi Vapahtajan tykö ennen kuin sydän tulee hyväksi. Ei omavanhurskaus tahdo olla katuvainen perkele, vaan hän tahtoo olla katuvainen enkeli, ja semmoisena tulla Vapahtajan tykö. Ja koska hän ei tule katuvaiseksi enkeliksi, lankee hän epäilykseen, tekee tyhjäksi kaikki Jumalan lupaukset ja koko autuuden asian tekee hän mahdottomaksi ja rupeaa pelkäämään, että hänen sielunsa ainakin menee hukkaan ja ettei Vapahtajalla ole enää voimaa eikä tahtoa häntä auttamaan. Tämä epäilys ja uskon puutos tulee siitä, ettei hän tahdo tulla katuvaisena syntisenä Jesuksen tykö ja semmoisena vastaanottaa armoa.

Me saamme kuulla tämän päivän evankeliumista, että opetuslapset rukoilivat apua Vapahtajalta, koska he luulivat hukkuvansa. Ja vaikka heidän pelkonsa tuli ainoastaan epäuskosta, tahdomme kuitenkin kehoittaa kaikkia epäileväisiä sieluja, jotka pelkäävät, että he hukkuvat epäilyksen aalloissa, seuraamaan opetuslasten esimerkklä ja ruveta huutamaan Vapahtajan perään niin usein kuin pelko ja epäilys tulee, että he hukkuvat synnin ja kadotuksen lainehtivalla merellä, kussa maailman tuuli on paha ja kiusausten aallot nousevat pään ylitse ja maailman rajuilma tahtoo kaataa heidän heikon uskonsa laivan.

Rukoilkoon kaikki heikkomieliset ja heikkouskoiset, että Herra Jesus nousisi ja asettaisi rajuilman että he pääsisivät hengissä kotorannalle. Niin kuin me uskomme ja toivomme, että niin kauan kuin Herra Jesus on laivassa, niin kauan kuin Herra Jesus on niiden murheellisten, katuvaisten, epäileväisten ja heikkomielisten seurassa, ei pitäisi kuitenkaan haaksirikko tapahtuman. Vaikka ne heikkouskoiset pelkäävät, että heidän sielunsa hukkuu. Nouse siis armollinen Herra Jesus ja auta niitä heikkouskoisia opetuslapsia, jotka taistelevat epäilyksen aalloissa ja maailman kovassa tuulessa soutavat, ja kuule heidän huokauksensa, koska he herättävät sinut ylös hätähuudon kanssa. Isä meidän, jne.

Meidän pyhän evankeliumin johdatuksesta pitää meidän tällä hetkellä Jumalan armon kautta perään ajatteleman, minkä tähden Jesuksen opetuslapset niin kovin pelkäävät, koska kova ilma ja tuuli nousee merellä.

1. tutkistelemus: Mistä tulee heille se pelko, vaikka he tietävät, että Jesus on laivassa?

2. tutkistelemus: Mitä he tekevät, koska he pelkäävät hukkuvansa?

Antakoon se armollinen Herra Jesus armonsa, että kaikki ne opetuslapset, jotka kovassa tuulessa ja rajuilmassa purjehtivat heikon uskon laivassa, kostuisivat terveenä rantaan ennen kuin epäuskon aallot täyttävät heidän laivansa.

1. tutkistelemus. Mistä tulee opetuslapsille semmoinen pelko, koska he tietävät kuitenkin, että Jesus on laivassa? Maailman lapset ovat kovin rohkeat purjehtimaan synnin ja maailman lainehtivalla merellä, vaikka kuinka suuret aallot kävisivät yli heidän laivansa, ja vaikka näkyväiset vaaralliset paikat olisivat edessä, niin eivät he pelkää sen tähden haaksirikkoa, vaan he levittävät kaikki lihan himojen ja halujen purjeet maailman tuulelle. Ja koska maailman kova tuuli puhaltaa niiden päälle, menee heidän laivansa aika vauhtia palavain himojen ja halujen aalloissa pohjattomuuteen. Eivät maailman lapset koskaan souda vastaan maailman tuulta, vaan mihinkä ikänä maailman tuuIi kääntyy, sinne he myös kääntävät keulansa, jos vielä maailman tuuli puhaltaisi helvetin luolasta, kyllä ne miehet sinnekin purjehtivat.

Mutta Jesuksen opetuslapset eivät tohdi niin rohkeasti purjehtia maailman lainehtivalla merellä, erinomattain, koska he näkevät kuinka maailman lasten laivat molemmin puolin särkyvät ja aaltojen alle uppoavat ja viimein pohjattomuuteen vajoavat yhtenä lastin kanssa. Sen tähden täytyy Vapahtajan opetuslasten soutaa vastatuulessa, sen tähden myös ei heillä ole paljon koskaan myötätuuli tässä maailmassa. Ja vaikka heidän kulkemisensa on hidas, koska heidän aivan vastatuulta pitää soutaman, olisi se kuitenkin mahdollista, että he päivän koittaessa kostuvat Punaisen meren yli, jos olisi löyhempi tuuli.

Mutta nyt nousee semmoinen kova tuuli ja rajuilma juuri keskellä merta. Maailman tuuli puhaltaa niin kovin, että meri seisoo yhtenä tuiskuna, epäilyksen aallot nousevat niin korkealle, että heikkouskoinen ei näe taivasta eikä maata, koska haaksi joutuu niiden aaltojen keskelle, ja meripedot, eli se suuri valaskala, joka nieli profeetta Joonan vatsaansa, aukaisevat kitansa ja odottavat, koska nyt haaksi täytetään epäilyksen aalloilta, niin että he pääsisivät nielemään epäileväisten ja heikkomielisten sielut. Ja se on vielä pahempi, että koska Jesuksen opetuslapset näin soutavat maailman tuulta vastaan lihallisten himojen ja halujen lainehtivalla merellä, epäilyksen aaltoin keskellä, viepi tuuli heidän laivansa takaperin, vaikka he pyytävät pyrkiä edeskäsin. Ei se ole siis ihme, että he viimein rupeavat pelkäämään, että heikon uskon laivansa uppoaa aaltoihin ja särkyy.

Mutta soutakaa, soutakaa rohkiasti, Jesuksen opetuslapset, ettei maailman kova tuuli ja rajuilma veisi teidän laivaanne johonkuhun palavaan koskeen, johonka maailman lapset purjehtivat täydellä vauhdilla. Mutta mistä Jesuksen opetuslapsille tulee semmoinen pelko ja ahdistus, vaikka itse Herra Jesus on laivassa? On Hän kyllä laivassa, mutta Hän on nukkumassa, ja Jesuksen opetuslapset eivät raski varsin herättää Häntä huudolla. Ensiksi he kokevat omalla voimalla potkia maailman tuulta vastaan, jos mahdollinen olisi, että he soutamalla pääsisivät iankaikkisuuden ihanalle rannalle. Kuinka he pääsevät ilman Jesuksen avutta? Koska maailman tuuli rupeaa viemään heidän laivaansa takaperin, mutta ei edeskäsin, niin tuntevat ja todistavat Jesuksen opetuslapset, että maailman tuuli, synnin virta ja kiusausten rajuilma viepi heidän laivaansa takaperin.

Viimein nousevat myös epäilyksen aallot niin korkealle, että ne rupeavat täyttämään heikkouskoisten ja heikkomielisten laivan. Silloin tulee heille suuri pelko ja epäilys, että heidän sielunsa hukkuvat epäilyksen aalloissa ja että kaikki heidän työnsä ja vaivansa on hukassa eli turha. Tämä pelko tuli ensiksi epäuskosta, että vaikka itse Herra Jesus on heidän kanssansa laivassa ja he tietävät sen hyvin. Mutta niin kauan kuin Hän on nukkumassa, eivät he usko, että Hän näkee, missä hengen hädässä he ovat. Eivät he usko, sanon minä, että Hän saattaa pelastaa heidän sielunsa niin kauan kuin Hän on nukkumassa. Omavanhurskaus ja kunnia estävät heitä varsin huutamasta, koska tuulenpuuska tulee. He kokevat ensin omalla voimallansa taistella tuulen ja aaltojen keskelläsiihen asti, että juuri väsyvät, ja silloin, koska kaikki oma voima on loppunut, rupeavat he pelkäämään, että heidän sielunsa hukkuu.

Tämmöinen tuska ja vaiva on Jesuksen opetuslapsilla soutaissa maailman tuulta vastaan. Eivät Jesuksen opetuslapset viitsi herättää Jesusta yhden sydämellisen rukouksen kanssa ennen kuin kaikki oma voima on loppunut. lhminen on semmoinen elävä, ettei hän saata itseänsä nöyryyttää Jumalan edessä ennen kuin viimeinen hätä pakottaa häntä; Jumala on hänellä hätävarana. Ei hän viitsi kerjätä armoa Jesukselta ennen kuin kaikki oma voima on loppunut. Ja erinomattain, koska Jesus on nukkumassa laivassa, koska Hän ei ole kantamassa ihmistä niin kuin pientä lasta, niin luulevat opetuslapset, ettei Jesus saata heitä auttaa ennen kuin Hän herää. Se tulee opetuslasten heikkoudesta, että vaikka he olivat nähneet niin monta esimerkkiä Vapahtajan jumalallisesta voimasta, yhtä hyvin rupesivat he pelkäämään, että he hukkuvat, vaikka Jesus oli samassa laivassa, juuri vieressä yhtä hyvin pelkäsivät he, että heidän sielunsa hukkuu.

Tässä on nyt meidän silmäimme eteen pantu yksi elävä esimerkki opetuslasten heikkoudesta huikentelevaisuudesta ja epäuskosta, joka aina tahtoo seurata heitä niin usein kuin he joutuvat maailman tuulta vastaan soutamaan ja kiusausten rajuilmaan kovin taistelemaan, niin että he rupeavat varsin epäilemään, jos vanha Aadami joutuu jotakin vaivaa kärsimään, eli jos laiva ei mene niin hopusti maailman tuulta vastaan kuin he tahtovat, rupeavat he varsin pelkäämään, että hukkuminen tulee, vaikka Jesus on laivassa. Mutta koska Hän on nukkumassa, niin opetuslapset eivät jaksa uskoa, että Hän jaksaa heitä auttaa. Epäusko on niin suuri, että he pelkäävät joka aaltoa, josta vahto pirskahtaa heidän päällensä. Yksi vähäinen puuska maailmalta saattaa heitä pelkäämään, että he menevät pohjattomuuteen. Jos nyt Jesus olisi etempänä, että opetuslapset joutuisivat taistelemaan tuulen kanssa omalla voimalla, kuinka sitten kävisi, koska heillä on semmoinen pelko, vaikka Jesus on laivassa?

2. tutkistelemus. Mitäs nyt Jesuksen opetuslapset tekevät, koska semmoinen tuuli ja rajuilma nousee merellä? He huutavat: “Herra auta meitä, me hukumme!” Meidän toivomme on, että Jesus on valvomassa, ja jos Hän ei ole joka hetki valvomassa, koska Hän on väsynyt taistelemasta juutalaisten ja pakanain kanssa, niin se on meidän toivomme, että Herra herää, koska opetuslapset huutavat: “Auta meitä, me hukumme!” Ei ole murheellisilla ja epäileväisillä muuta neuvoa kuin huutaa Jesuksen tykö, että Hän heräisi. Sillä nyt on jo kova ilma noussut maailman lainehtivalla merellä. Nyt on rietas suuttunut Jesuksen opetuslapsille. Nyt on se henki, jolla maailman tuulessa valta on, tullut kovan rajuilman kanssa hävittämään sitä piskuista laivaa, lossa Jesuksen opetuslapset soutavat maailman tuulta vastaan.

Rakas Vapahtaja, oletkos valvomassa? Sinun opetuslapses, ne harvat sielut, jotka sinua seuraavat Galileasta, ovat hädässä. Nouse ylös, rakas Jesus, ja auta heitä joka kerta, kun kova tuuli nousee merellä. Joka kerta, kun se henki, jolla maailman tuulessa valta on, nostaa kovan ilman maailman lainehtivalla merelIä, täytyy sinun opetuslastesi, niitten harvojen sielujen,jotka ovat sinua Galileasta seuranneet, huutaa sinun tykös: “Herra, auta meitä, me hukumme!” Ja tämän huutamisen vaikuttaa se maallinen ja hengellinen hätä, jossa he ovat. Ja koska Jesus nousee, niin Hän syystä soimaa heidän epäuskoansa. Sillä jos heillä olisi aina se usko ja luottamus Jesuksen päälle, että Hän saattaa heitä auttaa, vaikka kuinka kova ilma nousisi merellä, vaikka kuinka korkeat aallot kävisit heidän ylitsensä, jos, sanon minä, opetuslapsilla olisi siinä se usko ja luottamus Jesuksen päälle, vissimmästi he saattaisivat suuremmalla voimalla taistella maailman tuulen kanssa.

Mutta he ovat heikkouskoiset ja pelkurit, ja sen tähden Jesus soimaa heitä. Jos muutampi ei tule varsin enkeliksi, niin lankee hän epäilykseen. Koska muutampi ei saa niin suurta tuskaa ja omantunnon vaivaa kuin hän itse määrää, niin tulee omavanhurskaus ja sanoo: “Ei Jesus ole laivassa. Ei Hän ole nukkumassakaan haahdessa. “ Jos muutampi ei saa ilmoituksia taivaasta, niin sanoo omavanhurskaus: “Ei Jesus ole laivassa.” Koska muutampi tuntee kiusauksia armonmerkin jälkeen, niin sanoo omavanhurskaus: “Ei Jesus ole laivassa.” Kyllä me olisimme hyvät kristityt kaikki, jos ei nousisi kova tuuli ja rajuilma koskaan merellä. Jos ei olisi kiusauksia ja vastuksia hänellä elämän tiellä. Jos aina olisi hyvä sää ja myötätuuli merellä, niin me olisimme hyvät kristityt kaikki.

Mutta koska meidän pitää soutaman vastatuulta ja taisteleman niitten aaltoin kanssa, joita rietas ylös nostaa, niin tulevat Jesuksen opetuslapsille epäilykset ja peljästykset. Välistä maailma, ja välistä rietas pilaa meidän kristillisyytemme, niin ettemme näe muuta kuin kuolemata ja helvettiä meidän silmiemme edessä. Ei silloin ole muuta turvaa kuin huutaa: “Herra, auta meitä, me hukumme!”

Mutta maailman lapset purjehtivat rohki iankaikkisuuteen, huutavat: perkele ja saatana, sivuitse mennessänsä. Juovat pirun paskaa ja pilkkaavat Jesuksen opetuslapsia, ja sanovat: “Te olette hul- lut, jotka ette tohdi purjehtia niin kuin me.” Vieläpä maailman laivassa on itse rietas perämiehenä, joka on tehnyt heitä niin sokeiksi, ettei heidän pidä näkemän sitä synnin virtaa, joka viepi heitä siihen palavaan koskeen. He ryyppäävät pirun paskaa ja trallaavat, koska he lähtevät ulos haminasta, ja koska he tulevat uneliaaksi, panevat he maata ja antavat perämiehen laskea karille. Ja siinä särkyy heidän laivansa.

Muutamat hukkuvat varsin, ja muutamat vajoavat pohjattomuuden aalloissa. Muutamilla näkyvät vain kädet ja pää ylhäällä, ja silloin he kyllä huutavat Jesuksen opetuslapsille, joita he ovat ennen pilkanneet. He huutavat viimeisessä hengen hädässä: “Rakkaat Jesuksen ystävät, tulkaat meille avuksi!” Mutta Jesuksen opetuslapset vastaavat: “Se on hiljainen hätä, koska ette ennen ole huutaneet.”

Niin soutakaat siis, te murheelliset Jesuksen opetuslapset, ja huutakaat Jesukselle: “Herra, auta meitä, me hukumme!” Ja silloin nousee Hän ja Hän asettaa meren ja ilman, ja tyven tulee.

Ja Herra Jesus, ole köyhäin opetuslasten turva vielä viimeisessä hengen kilvoituksessa. Ja anna heidän kostua iankaikkisuuden rauhan haminaan. Aamen. Jesus siihen auttakoon. Aamen.