Puhtaat Saarnat 1, numero 32.

SEKSAGESIMASUNNUNTAINA 1849.

Pyhä Paavali kirjoittaa kristityille: ”Te olette Jumalan pelto ja Jumalan rakennus. 1. Kor. 3: 9.

Ja monessa paikassa Raamatussa verrataan ihmisen sydän peltoon, jonka päälle Jumalan Henki tekee työtä, että se tulis hedelmälliseksi ja kantais taivaan valtakunnalle jonkun hyvän hedelmän. Mutta peltomaa on monenlainen, ja monen kaltaiset ovat ne pellonbruukiin kuuluvaiset aseet ja välikappaleet, joilla pelto kuokitaan, käännetään ja korjataan. Ja pellossa kasvaa, ei ainoastans ne siemenet, jotka siihen kylvetään, vaan Jumalan pellossa kasvaa myös orjantappuroita ja ohdakkeita. Muutampi paikka pellosta on kova, karkia maa ja kivistö, johon ei pysty rautakanki. Muutampi peltomaa on pehmiämpi, muutampi tuore, jossa paljon roskaa kasvaa seurassa, ja muutampi paikka on kuiva hietamaa, joka ei tunne höystöä. Jos me nyt ottaisimme tätä Jumalan peltoa tutkinnon alle, niin ensinnä syynätään peltomaa, toiseksi katsotaan, minkä kaltaiset peltomiehet ovat, ja kolmanneksi kysytään perään, minkä kaltainen vuosi on tullut.

Mutta ei ole joka hietamäki eikä myös ole joka rapakkojänkkä sovelias peltomaaksi. Ihmiset valittevat parhaat paikat peltomaaksi, koska uusi talo raketaan. Mutta vaikka kuinka valitaan peltomaa, ei ole yksikään peltomaa niin hyvä, ettei se tarvitse kyntämistä, kääntämistä ja korjaamista ennen kuin se tulee hedelmälliseksi. Muutampi peltomaa on niin kova ja niin kankia, että siihen tarvitaan rautakanki, ennen kuin ne isommat kivet saadaan liikkumaan. Ja joka rupee kivistöhön peltomaata kiskomaan, saapi kyllä raskasta työtä tehdä ja rautakangen usein liikuttaa, eikä sen tähden tule syllän verta maata päivässä korjatuksi. Mutta koska semmoinen maa on kerran korjattu, tulee siihen paras peltomaa, jos Jumala antaa kastetta taivaasta. Mutta kuivina vuosina ei tule sen kaltaiseen maahan mitään.

Parempi vuosi tulee tuoreeseen maahan, koska kuiva kesä on, mutta tuoreessa maassa kasvaa myös paljon vesiheiniä, paljon ohdakkeita ja orjantappuroita, jotka tukauttavat sen hyvän siemenen. Ja koska paljon vettä sataa taivaasta, kasvaa tuoreessa maassa ainoastans olkia ja vesiheiniä. Muutamat peltomiehet freistaavat myös peltoa kuokkia aivan rapakkojänkkään, mutta siinä on vielä suurempi vaiva kuin vuoren kukkulalle peltoa tehdä. Kuitenkin on välistä jänkkään tullut pelto, koska ensinnä syvät gravit kaivetaan, että jänkkä pääsee kuivumaan, ja sammal poltetaan ja kiviä vedetään pohjaan. Ja jos semmoinen pelto, joka jänkkään on tehty, rupeaa kasvamaan, niin se antaa runsaasti hedelmän. Ei kuitenkaan pohjan maalla ole usein tullut vuosi jänkkäpellosta, sillä ilma on pohjan maalla kylmä ja raskas. Mutta jos se suuri Luoja antaa armon aurinkonsa paistaa pitemmän ajan, olis se mahdollinen, että jänkkäkin tulis hedelmälliseksi.

Mutta paras peltomaa on Sionin vuorella, joka ei ole ylön korkia eikä taas ylön matala eikä myös ylön tuoret. Sillä profeetta Esajas sanoo, että vuoret ja kukkulat pitää alettaman ja laaksot pitää korotettaman, ja mitä on tasoittamatta, pitää tasoitettaman ja silitettämän. Mutta se pelto, joka on jänkässä, on vilun arka, joka on korkian vuoren kukkulalla, tahtoo kuivettua, joka on tuoreessa ja lihavassa maassa, siinä on paljon orjantappuroita ja ohdakkeita. Mutta se pelto, joka on Sionin vuorella, se antaa satakertaisen hedelmän.

Mitä ilmaan tulee, jossa pelto pitää kasvaman ja viherjöitsemän, niin me kuulemma 1. Kuningasten kirjasta 19: 11, ettei Herran Henki ole kovassa tuulessa eikä maan järistyksessä eikä tulen liekissä, mutta hienossa tuulen hyminässä. Hiljainen tuuli on siis paras ilma pellolle. Koska armon kastet sataa taivaasta ja sen päälle tulee auringon paistet, niin pelto parhaiten kasvaa. Mutta täällä pohjan maalla ei ole usein auringon paistetta. Kuitenkin kasvaa pelto hiljaksens pilvisäällä, ja myös yöllä kasvaa täällä pelto sen valon tähden, joka on pohjan maalla kesällä, erinomattain johanneksen aikana. Mutta ehkä millinen peltomaa on, ei se anna kuitenkaan hedelmätä ilman viljelemättä. Ja se tulee paljon sen päälle, kuinka peltomiehet viljelevät peltomaata.

Laiskat peltomiehet ei vihti oikein bruukata maata, vaan ne kuokkivat tyhjä päältäkäsin, ja siihen kääntymättömään maahan he viskaavat muutampia siemeniä, joita he ovat ostaneet mailman porvarilta. Ja ei net harvat siemenet, joita he ovat näin ostaneet mailman porvarilta, ole juuri puhtaat eikä kaiketi itäväiset, eikä virneistä puhtaat. Ja koska he ovat laiskat viljelemään ja bruukaamaan peltomaata, eivät ole saaneet siementäkään omasta pellosta, vaan häätyvät ostamaan siementä mailman porvarilta, ja net siemenet ei ole juuri puhtaat, vaan ne on sekoitettu orjantappurain, ohdakkeitten ja nuokulaisten siementen kanssa, niin että koko pelto, joka sen kaltaisilla siemenillä kylvetään, tulee täytetyksi orjantappurain ja ohdakkeitten kanssa. Ei ole siis ihmet, että semmoisten peltomiesten pellossa kasvaa aivan orjantappuroita ja ohdakkeita. Ja koska heidän pitää niittämän eli leikkaaman peltoansa, saavat he syödä kynsiänsä, koska orjantappurat ja ohdakkeet pistelevät heidän sormiansa, joitten siemenet he itse ovat kylväneet.

Joka tahtoo jotakin pellosta saada, katsokoon ensinnä perään, että hän sais ostaa puhtaat siemenet, koska hän omasta pellosta ei ole saanut siementäkään. Ja vaikka peltomiehellä olisit kuinka hyvät siemenet, ei ne idä sen tähden, jos hän on niin laiska, ettei hän vihti kuokkia, kääntää ja korjata peltomaata, niin kuin se väärä huoneenhaltija, joka sanoi: “En jaksa minä kaivaa.” Niin sanovat myös laiskat peltomiehet: “En jaksa minä kaivaa peltomaata.” Mutta oikian peltomiehen täytyy kuokkia ja kaivaa ja kääntää ja kyntää ja silittää peltonsa, että hän sais siemenet vajoomaan siihen maahan, joka näin suurella vaivalla valmistettu on. Eikä sen tähden saa peltomies odottaa, että joka siemen itää, sillä maa on Herralta kirottu synnin tähden. “Ja koska sinä häntä viljelet”, sanoi Herra sille langenneelle ihmiselle, “koska sinä viljelet tätä syntistä maata, ei se pidä antaman sinulle hedelmän sinun työsti ja vaivasti jälkeen, vaan orjantappuroita ja ohdakkeita pitää hänen sinulle kantaman.” Jos siemenet heitetään kääntymättömään maahan, niin net makaavat siellä itämättä ja kasvamatta, ja taivaan linnut syövät niitä paljastetuita siemeniä.

Mutta laiskalle on se suuri vaiva, että ruveta maata kuokkimaan. Muutampi laiska ajattelee, ei kuitenkaan tule pellosta mitään, vaikka hän tekis työtä sen päälle. Mutta se on varsin valet, sillä ei missään paikassa löydy niin huonoa peltomaata, joka ei tule hedelmälliseksi viljelemisen kautta. Jos nyt joku pahta olis niin suuri, ettei peltomies jaksa sitä liikuttaa rautakangella, niin täytyy peltomiehen jättää sen eli polttaa tulella, että se haurastuis ja särkyis. Ei muutamat isot kivet tee muuta vahingota kuin ainoastans sen, että kaikki siemenet, jotka kylvettäissä putoovat sen kaltaisen pahennuskiven päälle, menevät hukkaan. Mutta ehkä kuinka ankarasti ja toimellisesti tehtäisiin työtä Jumalan pellossa, ei tule kuitenkaan mitään, jos ei tule sovelias ilma sekä niille, jotka pellon työssä ovat, että myös pellon kasvannoksi.

Paavali todistaa, ettei se ole mikään, joka kylvää, eikä se, joka kastaa, mutta Jumala, joka kasvun antaa. Jonka tähden se olis tarpeellinen rukoilla siementen Herraa, että Hän lähettäis uskollisia työntekijöitä elohons, että Hän antais pellon kasvannoksi tarpeellisen ilman, että Hän antais kastetta taivaasta itäväisille ja kasvaville siemenillens, että Hän pelättäis kaikki mustat linnut pelloltansa, että Hän tekis vahvan aidan joka peltopalaisen ympäri, ettei keiturit ja naudat pääsis peltoa raiskaamaan; että Hän varjelis maitojyviä pakkaisesta, lumisateesta ja rajuilmasta, että Hän kokois nisut aittaansa elon aikana. O! Siementen Herra! Varjele tämä peltopalainen rakeista ja rajuilmasta! Varjele maitojyvät pakkaisesta, ja anna armos auringon paistaa niiden päälle, että he pääsisit kasvamaan ja valmiiksi tulemaan, ennen kuin talvi tulee. Kuule, siementen Herra, köyhäin peltomiesten rukous! Isä meidän, joka olet taivaissa.

Meidän pyhän evankeliumin johdatuksesta pitää meidän tällä hetkellä katsoman peltomaata, jossa on neljänlaista maan sorttia. Yksi osa siitä pellosta on poljettu. Toinen on kova niin kuin kivistö. Kolmas osa on täynnänsä orjantappuroita. Neljäs osa on hyvä maa.

Me rukoilemme siementen Herraa, että se osa siemenistä, joka putoo hyvään maahan, pääsis itämään ja viherjöitsemään ja hedelmälliseksi tulemaan, että siementen Herra sais jotakin vaivansa edestä.

Ensiksi. Ensimmäinen osa siitä suuresta pellosta on poljettu. Sillä kussa paljon väkeä on, siinä poljetaan myös pelto. Viero väki vaeltaa läpi peltoa. Eikä tämä viero väki, joka on ihmisen sydämessä, kysy sen perään, kenenkä se on pelto, vaan ne vaeltavat edestakaisin. Ja se on arvattava, että jos joku siemen kylvettäissä putoo sen maantien päälle, niin se poljetaan väeltä, joka polkee edestakaisin. Ja taivaan linnut syövät vielä lopun niistä siemenistä, jotka putoovat tien päälle. Tämä viero väki, jotka vaeltavat edestakaisin ihmisen sydämessä, ovat ne joutavat mailman ajatukset, jotka käyvät edestakaisin ihmisen mielessä. Nämät joutavat ajatukset, joista luonnollisen ihmisen sydän on täynnä, polkevat sitä hyvää siementä, jota Vapahtaja on sanansa kautta kylvänyt, niin että niiden sanain voima menee hukkaan. Sillä koska ihmisen sydän on täynnänsä niitä joutavia mailman ajatuksia, niin ei luonnollinen ihminen jouda kuuntelemaan Jumalan sanaa.

Ja se on vielä pahempi, että luonnollinen ihminen ei huomaitsekaan, että ajatukset ovat mailmassa, vaikka ruumis istuu kirkossa. Pikemmin jo Jumalan sana tarttuu seinään kuin semmoisen ihmisen sydämeen, jonka ajatukset ovat hajallansa, vaikka spörsmålissa sanoo, että meidän pitää ajatuksia pitämän koossa, koska Jumalan sana saarnataan eli luetaan. Mutta kuinkas yksi luonnollinen ihminen saattaa niitä ajatuksia pitää koossa, jotka ovat niin hajallansa ja juoksevat ympäri maata ja merta. Välistä ovat kaupungissa, välistä aitassa, välistä navetassa. Ja välistä silmätkin lentävät niin kuin tulinen liekki huorain päälle. Jumalan sana menee niin kuin mikä hyminä pään ylitse eli yhdestä korvasta sisälle ja toisen korvan kautta ulos, ei sydämeen kohti koskaan. Ja mitkä ovat nämä joutavat ajatukset muu kuin perkeleen ja mailman joukko, jotka polkevat Jumalan peltoa. Ne tekevät sydämen kovaksi ja tunnottomaksi, niin ettei tämä siunattu siemen pääse itämään.

Ja tämä vihollisten joukko, joka niin polkee Jumalan sanaa, ajaa muutampia menemään ulos kirkosta keskellä saarnaa. Ja ovatkos kaikki tulleet saarnaa varten? Eikös ole yksi osa tullut pilkkaamaan ja nauramaan eli kurkistelemaan, löytyykö kirkossa kauniita huoria. Muutamat siviät huorat tulevat kirkkoon osottamaan kauneutensa. Muutamat pakkaavat ulos mailmaan ennen kuin Herran siunaus on luettu, ja sen tähden ei tule heille yhtään siunausta, ei sanan kuulemisesta, ei kirkon käymisestä, eikä Jumalan sanan lukemisesta. Sillä mailma on heille rakkaampi kuin Herran siunaus. Ilmanki Jumalan sana polttaa heidän tuntoansa, että he istuvat kirkossa niin kuin palavain hiilten päällä. Mikäs se on muu kuin perkele ja hänen joukkonsa, joka ei kärsi oikiata Jumalan sanaa kuulla. Muutamat ei tohdi tulla kuuntelemaan, sillä riettaan siemenet rupeevat puikimaan sydämen juuressa, koska joku Jumalan sana tulee sydäntä kohti.

Koska vaaksiaiset eli ampiaiset ei saa rauhaa pesässäns, tulevat he ulos joukottain ja ampuvat silmiin. Mutta mustat linnut, jotka lentävät pellon ympäri, syövät vielä lopun niistä siemenistä, jotka putoovat tien oheen, niin että muutampi ihminen ei tiedä mitään koko armonjärjestyksestä, koska kuolema tulee. Ulkonainen muisto ja ymmärrys loppuvat niin visuni pois, ettei ole mitään, koska kuolema tulee. Ei hän tiedä silloin, mistä tie menee taivaaseen.

Ja ne mustat linnut, jotka täällä ovat noukkineet ja poimineet Jumalan sanaa hänen korvistansa ja hänen sydämestänsä, ne samat mustat linnut seuraavat heitä ijankaikkisuuteen. Ne samat mustat linnut, jotka täällä ovat nokkansa pistäneet suruttomain korviin ja sieltä syöneet joka ainoan jyvän siitä pyhästä siemenestä, ne samat mustat linnut rupeevat ijankaikkisuudessa vaivaamaan heidän korviansa hirmuisella rääkymisellänsä. Koska ihmisen sydän on kova kuin kivi ja liukas kuin kaljama ja kylmä niin kuin jää, silkahtavat kaikki Jumalan sanat sydämen sivuti ja tarttuvat pikemmin seinään kuin muutaman ihmisen sydämeen.

Toiseksi. Toinen osa siitä suuresta pellosta, johon Vapahtaja kylvää siunatun siemenensä, on niin kuin kivistö, jonka päällä on vähäisen multaa, sen verran juuri, että siemen pääsee itämään. Mutta kuin se kävi ylös, kuivettui se, ettei ollut märkyyttä. Tämän kivistön kanssa ymmärretään, niin kuin Vapahtaja itse selittää, sen kaltaiset ihmiset, jotka ensinnä ottavat sanan ilolla vastaan, mutta kiusauksen ajalla lankeevat he pois. Se merkitsee, että he ensinnä suostuvat kristillisyyteen, mutta ei ole pysyväiset. Heidän sydän ei ole juuri peräti kova päältä käsin, mutta sydämen perustus on niin kova, ettei pääse juurtumaan. Monella on päällinen puoli sydämestä niin pehmiä, että he itkevät, koska kauniisti saarnataan, mutta suuttuvat, koska totuus heille saarnataan. Jos he vielä joskus pääsisit niin kuin heräyksen alkuun, pahenevat he, koska joku sisällinen eli ulkonainen kiusaus kohtaa, eli jos he joutuisit jotakin kärsimään kristillisyyden tähden, ottaa mailman rakkaus ja tempaaheitä yhtäkkiä mailmaan. He kieltävät pois, niin kuin Pietari, ettei he tunne Jesusta.

Moni kaunis nuorukainen itkee niin paljon, koska hän ensimmäisen kerran astuu Jesuksen alttarin eteen, ja tekee niin kauniita parannuksen lupauksia, että vanhemmatkin rupeevat toivomaan hänestä hyvää. He rupeevat uskomaan, että tuosta nuorukaisesta taitaa tulla vanhemmille ilo vanhuudessans. Mutta net kauniit lupaukset unhotetaan pois, ja ne ihanat katumuksen kyyneleet jäävät siihen, ne kuivuvat mailman tuulessa, koska se kaunis nuorukainen rupeaa hääräämään mailman kanssa, rupeaa fästäämään huorain kanssa, rupeaa suostumaan mailman iloon, jo rupeaa pirun paskakin kelpaamaan, jo rupeavat kirouksetkin kuulumaan. Ja rakkaat vanhemmat, puolisot ja lapset saavat hänen tähtensä surua ja mielikarvautta kärsiä. Jos vanhemmat vielä manaavat häntä sen kaltaisesta jumalattomasta elämästä, niin käskee hän heitä pitää suunsa kiinni ja sanoo: ”En olekaan enää teidän vastauksenne päällä. Älkäät pitäkö minusta vaari. Itse minä vastaan.”

Katso, niin menee sen kauniin nuorukaisen katumus hukkaan. Ja siinä on nyt teille kiitos, vanhemmat, sen edestä, että te olette vaivaa kärsineet ja valvoneet hänen ylitsensä ja rukoilleet hänen edestänsä. Monta kertaa ajattelit sinä, rakas vanhin, koska sinä kumarsit polviasti kehdon edessä ja panit rakkaudesta vuotavaisia rintojas hänen suuhunsa: “Tästä lapsesta tulee minulle ilo vanhuuden ijällä. Tästä lapsesta minä toivon, että minä saan häntä taivaan valtakunnassa nähdä veisaavan enkelitten kanssa Sionin vuorella, veisaavan Moseksen ja Karitsan virttä.”

Mutta surkiasti sinä tulit petetyksi, vanhin rukka. Katsos näin, rakas vanhin, näin kuivettuu se siunattu siemen kivistön päällä. Sillä ei ollut siinä juurta, eikä ollut siinä märkyyttä. Ei ole net ensimmäiset liikutukset ja nuoruuden kyyneleet tuoneet niin paljon kastetta taivaasta, että tämä siunattu siemen olis päässyt juurtumaan.

Kuolleen uskon tunnustajat itkevät usein, koska heille saarnataan niin kauniisti ja niin suloisesti, että siviät huorat rupeevat maitonsa laskemaan, mutta kiusauksen ajalla lankeevat he pois. Niitten kyyneleet putoovat niin kuin rakeet kaljaman päälle. Mutta niitä on vielä toinen osa, armonvarkaita, joitten omatunto on kerran herännyt, ja he ovat myös sen heräyksen aikana ensimmäisiä armon merkkejä tunteneet, ja ovat ottaneet itsellensä niistä suruttomuudessansa sen luulon, että he ovat jo täydelliset kristityt, koska he ovat kerran ottaneet sanan ilolla vastaan. Mutta siementen Herra sanoo: “Ei heillä ole juurta. Hetkeksi he uskovat, mutta kiusauksen ajalla lankeevat pois.” Muutamat opetuslapset seurasivat Jeesusta niin kauvan kuin Hän saarnasi heille yhteisestä kristillisyydestä. Mutta kun Hän sanoi heille kohti muutaman kovan sanan, joka tuli vanhaa aatamia loukkaamaan, niin käänsivät he selkänsä hänelle ja sanoivat: “Tämä on kova puhe, kuka sitä voi kuulla.”

Me olisimme kaikki hyviä kristityitä, jos ei olisi kiusauksia elämän tiellä, ja jos vanha aatami pääsisi karvoinensa ja nahkoinensa taivaan valtakuntaan. Vanha aatami on paha pilaamaan meidän kristillisyytemme. Koska vanha aatami saapi rauhassa olla eikä kukaan kaiva sitä, niin silloin se on koko hyvä kristitty mielestänsä. Mutta sanan puhumatta tulee joku maailman kiusaus, tahi joku pistää neulalla vanhan aatamin ihoon, ja silloin nousee vanha aatami niin kuin karhu pesästänsä ja sanoo: “Sinäkö tulit minua haukkumaan!” Se, joka näin on pannut maata armonmerkin päälle, sanoo sitten: “Minulla oli koko hyvä kristillisyyden alku, mutta tuo väärä profeetta ja villihenki pilasi minun kristillisyyteni, ja siitä saakka tuli sydän ilkeäksi, kovaksi ja riettaaksi.” Muutamat alkavat uudestaan ristiinnaulita Jeesusta ja pilkata kristityitä. He lankeavat epäilyksiin ja tekevät turhaksi kaikki entiset Jumalan Hengen vetämiset. Muutamat varastavat armoa niin paljon, että he tulevat synnittömiksi. Omavanhurskaus ei tahdo olla riettaan kaltainen. Eikä omavanhurskaus tahdo olla katuvainen perkele, vaan katuvainen enkeli.

Katso, näin pilataan monen kristillisyys. Siemen oli kyllä hyvä, kaunis ja itänyt, mutta se kuivettui, ettei ollut märkyyttä eli juurta. Ja tosin on paljon niistä pyhistä siemenistä mennyt hukkaan hengellisen kuivuuden kautta. Moni on ollut alkuheräyksessä suuressa hartaudessa, mutta niistä on osa mennyt maailmaan takaisin, osa on pahentunut toisten kristittyjen puheista, ja muutamille on tullut pahempi ja ilkeämpi sydän kuin ennen ja suurempi epäilys kuin ennen. Mutta muutamat ovat tulleet rikkaiksi ja hyviksi ja niin rikkaiksi rakkaudesta, ettei enää synti vaivaa heidän tuntoansa. Ne, jotka ovat tulleet vielä pahemmiksi ja ilkeämmiksi kuin ennen, epäilevät kovin tilastansa, etteivät he taida enää olla oikealla tiellä. Mutta ne, jotka ovat hyviksi ja synnittömiksi tulleet, luulevat nyt vasta oikean kristillisyyden voittaneensa. Kuka tietää, kuinka kauvan he pysyvät siinä oikeassa ja hyvässä tilassa, ennen kuin taas tulee joku pilaamaan heidän kristillisyytensä?

Me tiedämme, että Pietari ennen lankeemustansa luuli olevansa hyvä kristitty ja suuri uskon sankari ja niin rikas rakkaudessa, että hän aikoi mennä kuolemaan Vapahtajan kanssa. Mutta Pietarille kävi niin sopimattomasti, että ylimmäisen papin piiat pilasivat hänen kristillisyytensä ja hänen täytyi mennä ulos itkemään katkerasti.

Kolmas paikka siinä suuressa pellossa, johonka myös siemenet putoavat, on epäilemättä tuore ja lihava maa, ja siinä pitäisi kylvön hyvin kasvaa, mutta siinä on niin paljon ohdakkeita ja orjantappuroita, jotka tukahuttavat hyvän siemenen kasvun. Siinä on kyllä olki ja tähkän kuori hyvä, mutta ei ole ruuan ainetta kuoren sisällä. Vapahtajan selityksen mukaan ovat orjantappurat ja ohdakkeet elatuksen murheita, maailman rakkaus ja hekuma, joista kaikista moni ei tahdo luopua. Kristinusko vaatii, että ihmisen pitää pääsemän irti maailmasta. Kuitenkin nähdään, että maailman rakkaus tahtoo ryöstää sydämen niin, ettei se joudu Vapahtajalle. Se tahtoo olla suurena esteenä elämän tiellä vielä niillekin, jotka ovat täydellä todella ahkeroimassa ja pyrkimässä siihen suureen päämaaliin, että he pääsisivät ijankaikkisuuden ihanalle rannalle.

Maailman rakkaus on sellainen vihollinen, joka hiipimällä saartaa heränneet. Ja vielä armoitettuja sieluja tahtoo maailman rakkaus estää valvomasta ja pyrkimästä autuaalliseen ijankaikkisuuteen. Ja se ansa on niin hieno, ettei moni huomaakaan, ennen kuin on kiinni maailmassa. Muutamat luulevat kyllä, että he ovat irti maailmasta, mutta tämä luulo taitaa olla petollinen niin kauvan kuin itsensä tunteminen ei ole tullut oikein kirkkaaksi ja eläväksi. Kuinkapa siinä olisi oikea itsensä kieltäminen, jossa ei ole oikeaa itsensä tuntemistakaan?

Ne, jotka elävät muitten huolenpidosta ja syövät valmista, luulevat enimmästi, että he ovat irti maailmasta, mutta anna heidän itse koettaa elää maailmassa, anna heidän itse ansaita itsellensä ruokaa ja vaatteita ja omalla vaivallansa hakea elatusta maasta, niin saavat nähdä, kuinka paljon he ovat irti maailmasta. Ja mikä muu estää köyhiä tulemasta kristityiksi kuin murhe, joka heitäkin vaivaa niin hirmuisesti, että kaikki ajatukset menevät siihen, kaikki himot ja halut tulevat elämän surusta, kaikki pyrkimiset ja tarkoitukset kohdistuvat siihen. Sillä se on yksi pohjaton hauta, joka ei tule koskaan täytetyksi.

Ja jos rikkaalla on suuri vaiva mennä sisälle elämään, vaikkei hänellä pitäisi olla murhetta: peräsuolestansa, kun hänellä on jyviä aitassa ja rahakimppu arkussa, niin ei ole köyhilläkään keveämpi päästä ahtaasta portista sisälle. Sillä vaikka hänellä on tyhjä aitta ja tyhjä paikka arkussa, ei ole sen tähden köyhän peräsuolen murhe pienempi kuin rikkaan, vaan se on kahta isompi. Ja sen tähden ei voi köyhäkään tulla niin pieneksi sydämestänsä, että hän mahtuisi neulansilmästä taivaan valtakuntaan. Keveämpi on kamelin mennä neulan silmästä kuin rikkaan tulla taivaan valtakuntaan. Mutta ei ole köyhälläkään helpompi mennä taivaan valtakuntaan sen suuren peräsuolen murheen tähden, joka heissä kiinni riippuu. Köyhällä on myös niin suuri murhe peräsuolestansa, että hengellinen murhe tahtoo jäädä pois. Ja jos kristityt eivät täytä hänen peräsuoltansa, joka aika hänen mieltänsä myöten, niin ottaa hän kohta heiltä kristillisyyden pois.

Nämä ovat ne ohdakkeet ja orjantappurat, jotka tukahuttavat hyvän ja siunatun siemenen ihmisten sydämistä. Voi, voi, kuinka paljon siunatuita siemeniä on mennyt hukkaan Jumalan pellossa ensiksi sille poljetulle ja poljettavalle tielle, jossa siunattu siemen ei pääse itämään; toiseksi sille kovalle kivistölle, jossa siemen kyllä itää, mutta kuivettuu pois, ettei ole juurta eli märkyyttä; ja kolmanneksi siinä peltomaassa, joka ei ole korjattu ja jossa on niin paljon orjantappuroita ja ohdakkeita, jotka tukahuttavat hyvän siemenen. Katso, näin menee peltomiehen vaiva hukkaan ja ne siemenet menevät myös hukkaan, ja siementen Herra ei taida saada monta nisunjyvää koota aittaansa, kun elonaika tulee.

Neljänneksi. On kuitenkin yksi paikka pellossa, jossa ne pyhät siemenet kasvavat, viheriöitsevät ja kantavat toivottavan hedelmän. Jos nyt olisi neljäs osakaan siitä suuresta pellosta hyvää ja hedelmällistä maata, niin olisi kylväjällä joku toivo, ettei hänen vaivansa menisi hukkaan, koska hän on ensin kaivanut ojat, sitten rautakangella kaivanut ylös pienemmät kivet, jotka hän jaksaa liikuttaa, sillä ei taida maksaa vaivaa ruveta niitä suuria kiviä ammuttamaan. Sitten hän vielä kyntää, kääntää, häätyy myös korjata ja silittää, sitten on vielä kylvänyt ja nuo siunatut siemenet mullan alle peittänyt. Jos, sanon minä, neljäs osakaan siitä suuresta pellosta on tullut hyväksi ja hedelmälliseksi maaksi, niin ei olisi peltomiehen vaiva peräti mennyt hukkaan. Vaikka emme tiedä vielä, minkä verran riihestä tulee, kun nyt ensinnäkin ruumenet poltetaan ja virneet seulotaan ja eroitetaan ja oljet annetaan eläimille, minkä verran jääpi sitten nisujyviä. Mutta kyllä siementen Herra sen tietää.

Meidän toivomme on, että ne harvat maitojyvät, jotka siitä turmelemattomasta siemenestä ovat, pitää kasvaman ja viheriöitsemän ijankaikkisuuden ihanalla rannalla, jossa pyhät peltomiehet pitää pelloille sanoman: “Tämä on kaunis pelto, josta siementen Herra voipi saada muutamia nisujyviä kootuksi aittaansa. Jos Herra antaa kastetta taivaasta ja antaa armollisen auringon paistaa, jos Herra varjelee näitä maitojyviä pakkaselta, rakeilta ja rajuilmalta, jos Herra ajaa pois pellolta kaikki mustat linnut, jotka nokkivat ja poimivat siemeniä pellosta ja jos Herra riihtä tappavan härjän suuta ei sido kiinni, niin on meidän toivomme, että Hän saapi muutamia nisujyviä koota aittaansa, niin että koska vieraat tulevat taivaasta siinä suuressa elonkorjuussa, Hän saattaisi näyttää niille muutamia nisujyviä, jotka ovat kasvaneet täällä pohjan maalla tässä kylmässä ilmassa, missä armon aurinko harvoin paistaa pellon päälle.

Mutta kylmä ilma tulee usein luoteesta ja niistä rapakkojänkistä, jotka ovat pellon takana. Sillä välistä täällä nousee semmoinen kylmä höyry, ettei näy enää taivasta eikä maata, ei aurinkoa, kuuta eikä tähteä, mutta ainoastaan kylmä ja sakea ilma. Jos Kaanaanmaalla, jossa aurinko paistaa välistä pään päällä, tulee satakertainen hedelmä parhaasta maasta ja kolmekymmentäkertainen huonommasta, niin täällä tuskin seitsemän eli kahdeksan kertainen hedelmä parhaasta maasta ja välistä ei tule enempää kuin neljänkertainen hedelmä hyvästä pellosta eli hyvästä maasta.

Oi Herra Jeesus, sinä suuri kylväjä ja taivaallinen peltomies! Kuinka vähän sinä saat hedelmää sinun suuren vaivasi edestä! Mutta älä väsy kuitenkaan vielä kylvämästä ja kastamasta tätä peltopalasta niin kauvan kuin aurinko on ylhäällä, ettei kaikki maanviljelys peräti loppuisi pohjan maalla. Kuule sinä suuri siementen Herra köyhien peltomiesten huokaus, jotka ovat raskaassa työssä kantaen päivän kuormaa ja hellettä ja jotka toivovat saavansa muutaman kapan nisujyviä palkaksi. Amen ijankaikkisesta ijankaikkiseen. Aamen.