Puhtaat Saarnat 1, numero 47.

PITKÄPERJANTAINA 1857, EHTOOSAARNA, (SUOMENNOS)

Tämän päivän pyhä ehtoosaarnan teksti käsittelee Vapahtajan hautaamista, jota on tapana tarkastella monella tavalla.

Useimmissa postilloissa ja kristillisyyden kirjoissa sanotaan, että Kristus on pyhittänyt meidän hautamme rauhan asumasijaksi, niin ettei meidän enää tarvitse pelätä kuolemaa. Mutta se riippuu siitä, missä mielentilassa ihminen vaeltaa iankaikkisuuteen. Oikein uskovalle kristitylle ei hauta saata olla pelättävä. Mutta kuinka moni nykyään on oikein uskova kristitty? Ja kuinka monet ne ovat, jotka jättävät maailman ilolla?

Jos me tarkkaavaisuudella katselemme kuolevaisten poismuuttoa, niin me huomaamme, että useimmilla ei ole mitään halua kuolla, ja ainoastaan suurin maallinen kurjuus saattaa yhden ja toisen raukan kohdalla herättää kuoleman kaipauksen, koska semmoisella raukalla on se kuvitelma, että kuolema tekee lopun heidän maallisesta kurjuudestaan. Mutta mikä häntä iankaikkisuudessa odottaa, sitä hän ei tiedä. Hänen täytyy jättäytyä kuoleman haltuun, koska hän ei voi siitä päästä. Mutta yleensä on melko vähän ihmisiä, jotka totisesti saattavat kuolla ilolla, koska heidän uskonsa Jumalaan ja Vapahtajaan enimmäkseen järkkyy viimeisessä silmänräpäyksessä.

Se johtuu kuolleesta uskosta, joka on vahva terveyden päivinä, mutta tulee heikommaksi ja heikommaksi, kun kuolema tulee lähelle. Niin kävi apostoli Pietarin lankeemuksen edellä. Hän luuli olevansa uskonsankari, kun hän vakuutti, että hän menisi kuolemaan Vapahtajan kanssa. Mutta kiusauksen hetkellä hänellä ei ollut mitään uskoa, ei mitään oikeaa rakkautta Vapahtajaa kohtaan, koskapa hän kielsi Hänet. Tämä olkoon muille esimerkiksi, ettei kukaan luottaisi kuolleeseen uskoonsa, sillä kuolleella uskolla ei yksikään ihminen saata tulla autuaaksi.

Katselkaamme nyt kuollutta uskoa Vapahtajan haudalla. Tässä on huomattava ensin, että Josef ja Nikodemus edustavat luonnollista siveyttä, joka hautaa Vapahtajan ruumiin kuolleen uskon hautaan. Josef ja Nikodemus olivat nimittäin paljon muitten ihmisten edellä vanhurskaudessa, rakkaudessa ja jumalanpelossa. He eivät olleet suostuneet Vapahtajan kuolemaan. Mutta he eivät myöskään olleet ottaneet Vapahtajaa puolustettavakseen, kun Hän vastasi oikeudessa Pontius Pilatuksen edessä, sillä jos Josef ja Nikodemus olisivat sanoneet yhden ainoan sanan Vapahtajan puolustukseksi, niin ei olisi Pilatus uskaltanut tuomita Vapahtajaa kuolemaan, koska Josef ja Nikodemus tunsivat lain. Pilatus, joka jo etukäteen tiesi, että ylimmäiset papit ja kirjanoppineet olivat kantaneet Jesuksen päälle kateudesta, olisi joutunut lähemmin tutkimaan, mistä syystä juutalaiset vihasivat Jesusta Nazarenusta, jos ne kunnialliset raatiherrat, Josef ja Nikodemus, olisivat vaatineet, että maaherran on kuultava juutalaisia valalla.

Mutta Josef ja Nikodemus eivät tohtineet avata suutansa, kun Vapahtajan henki oli vaarassa. Tässä näemme yhden esimerkin, kuinka pitkälle luonnollinen siveys saattaa mennä jumalanpelossaan ja rakkaudessaan Vapahtajaa kohtaan. Luonnollinen siveys tekee ihmisen sen verran jumaliseksi, ettei hän tahdo vihata Vapahtajaa. Se, jolla on luonnollinen siveys autuuden perustuksena, ei toki tahdo ristiinnaulita Vapahtajaa, mutta semmoinen ihminen ei myöskään tahdo kärsiä mitään pilkkaa Vapahtajan tähden. Hän ei halua tulla maailmanjoukon ylönkatsomaksi ja vihaamaksi rakkautensa tähden Vapahtajaa kohtaan. Jos semmoinen ihminen ei huuda “ristiinnaulitse”, niin ei hän myöskään huuda niin kuin katuvainen ryöväri: “Tämä ei ole tehnyt mitään pahaa!”

Mutta Vapahtajan kuolleelle ruumiille saattaa luonnollinen siveys osoittaa niin paljon kunniaa, että hän panee hänet kuolleen uskon hautaan. Sillä kukaan ei vihaa Josefia ja Nikodemusta Vapahtajan hautaamisen tähden, mutta jos jompikumpi ottaisi Vapahtajan puolustettavakseen, kun Hän vielä on elämässä, silloin saisi hän pian kuulla muilta herroilta: “Oletko sinäkin hänen opetuslapsensa? Tahdotko sinäkin tulla semmoiseksi haaveilijaksi ja villihengeksi, joka kulkee ympäri maata ja haukkuu kunniallisia ihisiä?” Mutta ennen kuin Josef ja Nikodemus ottavat vastaan sitä vihattua nimeä “lukijainen”, “haaveilija”, eli “kerettiläinen” ja “villihenki”, ennen antavat he Pilatuksen tuomita Vapahtajan kuolemaan. Sillä Josef ja Nikodemus luulevat tulevansa autuaaksi sillä, että he panevat Vapahtajan ruumiin kuolleen us kon hautaan.

Mutta ei näy missään kohdassa Raamatussa, että Josef ja Nikodemus olisivat tulleet kristityiksi. Niin oppineitten miesten nimistä eivät evankelistat olisi vaienneet, jos he olisivat tulleet kristittyjen seurakuntaan ja vaikuttaneet kristillisyyden levittämiseksi.

Mutta Josef ja Nikodemus eivät koskaan tulleet totiseen kristillisyyteen. He eivät koskaan kääntyneet ja uudestisyntyneet. He eivät koskaan tulleet osallisiksi Pyhän Hengen vaikutuksista. Heillä ei koskaan ollut mitään totista, näkyväistä katumusta synnistä. Ja kuinka niin siveät ja jumaliset miehet saattaisivat saada oikean katumuksen synnistä? Hehän olivat osoittaneet Vapahtajalle enemmän hyvää kuin pahaa. He olivat elämän aikana rakastaneet häntä, ja kuolemassa haudanneet hänet. Vielä on monia Nikodemuksen uskonveljiä, jotka uskovat, että Josef ja Nikodemus ovat saaneet periä autuuden sen tähden, että he hautasivat Vapahtajan ruumiin kuolleen uskon hautaan.

Mutta kaikki oikeat kristityt ovat saaneet sen vakuutuksen, että Josef ja Nikodemus ovat vielä potkimassa helvetissä, juuri sen tähden, että nämä kunnialliset, hyväntahtoiset ja siveät herrat hautasivat Vapahtajan ruumiin kuolleen uskon hautaan. Ja vaikka Jesuksen oikeat opetuslapset saarnaavat kaikkialla, että Vapahtaja nyt on noussut ylös kuolleista, ja nyt on korkea aika kaikkien hengellisesti kuolleitten nousta ylös hengellisestä kuolemasta ja alkaa elää uutta uskon elämää, niin kuitenkin pitävät kuolleen uskon saarnaajat tätä oppia haaveiluna ja kerettiläisyytenä, mikä pitää hävitettämän juurineen tulella ja miekalla.

Me näemme Kristuksen piinan historiasta, että Jesuksen oikeat opetuslapset saivat suuren murheen Vapahtajan kuoleman kautta. Tämä opetuslasten murhe pitäisi kaikkien tuntea ja kokea, jotka tunnustavat kristinoppia. Mutta suruttomassa joukossa ei ole mitään murhetta, joka on Jumalan mielen jälkeen. Meidän pitää sen tähden saattaa Vapahtaja murheella hautaan, koska suruton joukko ei tunne mitään murhetta, vaan pikemminkin iloa Vapahtajan kuolemasta.

Maria Magdalena, sinun sydämesi tahtoo murtua murheesta sen tähden, että maailman joukko, joka on kaiken elävän kristillisyyden vihollinen, ristiinnaulitsi ja tappoi ainoan ystäväsi, joka sinulla oli maailmassa. Mutta sinä et tunne vielä kaitselmuksen sallimusta. Sinun murheesi saattaa olla välttämätön ja hedelmällinen sille taivaalliselle, jonka Vapahtaja on istuttanut sinun sydämeesi. Sinun pitää sen tähden itkeä ja parkua sitä onnettomuutta, joka on sinua kohdannut hapuillessasi muitten opetuslasten tavoin pimeydessä ja oikeaa sovintoa käsittämättä, ja unelmoit taivaan valtakunnasta maan päällä, joka kuitenkin piti voitettaman Vapahtajan veren kautta, ja itkulla ja parannuksen kyyneleillä. Me toivomme, että sinun parannuksen kyyneleesi putoavat kuoleman kylmän rinnan päälle ja polttavat häntä niin, että hänen täytyy päästää ylös se ristiinnaulittu ja orjantappuroilla kruunattu Kuningas kuolleen uskon haudasta, niin että Hän tulee eläväksi sinun sielullesi. Kuule, O laupias Isä, murehtivien opetuslasten ja Magdalenan huokaus: Isä meidän, jne.

Luetun pyhän tekstimme johdosta pitää meidän tällä pyhällä hetkellä seuraaman sitä ristiinnaulittua ja orjantappuroilla kruunattua Kuningasta haudalle Maria Magdalenan kanssa tarkastellen, kuinka luonnollisen siveyden esikuvat, Josef ja Nikodemus, hautaavat Vapahtajan kuolleen uskon hautaan. Meidän tarkoituksemme tällä tutkistelemisella voi pitkänäperjantaina olla sisäinen kaipaus ja ikävä, että ensimmäisessä sopivassa tilaisuudessa saamme voidella Hänen ruumiinsa hyvänhajuisilla yrteillä estääksemme, jos mahdollista, mätänemisen omassa sydämessämme. Sillä siellä makaa Vapahtaja haudattuna kuolleen uskon alla, joka nyt on ollut vallitsemassa useita satoja vuosia.

Luonnollisen siveyden esikuvat, Josef ja Nikodemus, ovat haudanneet kristillisyyden perustajan kuolleen uskon hautaan. Että Josef ja Nikodemus ovat siveyden esikuvat, sen näkee koko heidän elämästään, ja vieläpä evankelistan täytyy tunnustaa, että he olivat oikeamieliset miehet. Edellinen oli kunniallinen mies ja raatiherra, nimittäin Josef Arimatiasta. Jälkimmäinen oli yksi juutalaisten ylimmäisistä, opettaja Israelissa ja kirjanoppinut. Muttei kumpikaan sen tähden ollut kääntynyt ja uudestisyntynyt, sen saattaa havaita Nikodemuksen keskustelusta Vapahtajan kanssa uudestisyntymisestä. Nikodemus katsoi olevan mahdotonta vanhalle ihmiselle syntyä uudesti. Ja kaikki, jotka ovat yhtä siveästi eläneet kuin Nikodemus, pitävät uudestisyntymistä mahdottomana, koska ainoastaan lapset voivat uudestisyntyä. Mutta Vapahtaja sanoo, ettei kukaan saata tulla taivaan valtakuntaan ilman uudestisyntymistä.

Kuinka Josef oli käsittänyt uudensyntymisen opin, siihen ei ole kiinnitetty huomiota, mutta luultavasti Josefilla oli sama käsitys uudestisyntymisestä kuin Nikodemuksella. Se on, hän piti semmoista syntymistä mahdottomana. Myöhempinä aikoina ei kai ole uskallettu väittää, että uusisyntyminen olisi aivan mahdoton, mutta yksi osa on selittänyt uudensyntymisen niin, että sillä ymmärretään mielen muutosta, mikä jokaisen, vieläpä aikuisen ihmisen, pitäisi kokea. Mutta semmoisen mielenmuutoksen tarvitsivat ainoastaan suuret rikolliset, eivät siveät ja hyväntahtoiset ihmiset, jotka ovat kaiken ikänsä eläneet jumalisesti.

On siis aika harvoja ihmisiä, jotka ovat saaneet sen vakuutuksen, että myös vanhan ihmisen on uudestisynnyttävä, eli läpikäytävä semmoinen näkyväinen mielenmuutos, joka heti, eli yhdessä hetkessä siirtäisi ihmisen taivaan valtakuntaan. Mutta juuri semmoiset siveät ihmiset hautaavat nyt Vapahtajan ruumiin kuolleen uskon hautaan.

Opetuslapset eivät uskalla haudata Vapahtajan ruumista, koska he suuressa murheessaan ja toivottomuudessaan olivat kadottaneet kaiken uskon, kaiken pelastumisen toivon. Ei heillä ollut enää mitään Vapahtajaa, jonka armoon ja laupeuteen he saattaisivat luottaa. He olivat jättäneet työnsä, talonsa ja kotinsa seuratakseen Vapahtajaa taivaaseen, ja maailman lapset olivat jo tehneet pilaa opetuslapsista heidän intonsa tähden kulkea ympäriinsä saarnaamassa. Maailman joukko oli kai enemmän kuin kerran nauranut opetuslapsille heidän hulluutensa tähden, koska he jättivät talonsa ja kotinsa ainoastaan Vapahtajaa seuratakseen. Maailman joukko, joka ei saata jättää taloa ja kotia Vapahtajan tähden, se sokea maailman joukko oli kai useammin kuin kerran sanonut opetuslapsille, niin kuin Taalainmaan mies, kun hän kuuli, että opetuslapset suuren kalansaaliin saatuaan jättivät kalat ja seurasivat Kristusta, Taalainmaan mies sanoi, kun hän tuli ulos kirkosta, että opetuslapset olivat hulluja jotka ylönantoivat kalat ja seurasivat Kristusta.

Ja moni maailman orja varmasti olisi samaa mieltä Taalainmaan miehen kanssa, että opetuslapset tosiaan olivat hulluja, jotka jättivät kalat. Olisi ollut paljon järkevämpää suolata saalis, joka oli rannalla kuin jättää koko kalaläjä rannalle koppakuoriaisille ja raatokärpäsille. Koska Vapahtaja oli sanonut opetuslapsille “te olette maan suola “, niin olisi opetuslasten totisesti pitänyt suolata kalansaalis, jos heillä olisi ollut jotakin suolaa. Mutta siihen aikaan opetuslapsilla oli niin suuri puute suolasta, etteivät he saattaneet suolata yhtään kalaa, ja sen tähden heidän täytyi jättää saalis mätänemään. Niin pitkän ajan jälkeen on nyt koko kalaläjä mädäntynyt, niin ettei enää maksa vaivaa suolata saalista. Vaikka opetuslapsilla vielä olisi totuuden karvasta suolaa siroteltavaksi sen mädäntyneen kalaläjän päälle, eivät ainakaan suuret kalat tulisi paremmiksi, koska suola ei tehoa niihin.

Kun nyt opetuslapset suolan puutteen takia joutuivat jättämään kalat ja seuraamaan Kristusta, silloin oli heillä se toivo, että he saisivat seurata Vapahtajaa taivaan valtakuntaan. Mutta nyt, kun Vapahtaja tuli ristiinnaulituksi ja tapetuksi, katosi kaikki toivo pelastuksesta. Maailman hylkäämänä ja Vapahtajan hylkäämänä täytyy heidän nyt itkeä ja parkua suuressa toivottomuudessaan. Heidän oli nyt aivan mahdoton haudata Vapahtajan ruumis kuolleen uskon hautaan. Kuinka ne toivottomat opetuslapset saattaisivat haudata Vapahtajan ruumiin kuolleen uskon hautaan? Hehän olivat menettäneet kaiken uskon, kaiken toivon ja luottamuksen Vapahtajaan. Heidän oli siis aivan mahdoton haudata Vapahtajan ruumista kuolleen uskon hautaan.

Mutta maailman siveyden esikuville on aika helppo haudata Jesuksen ruumis kuolleen uskon hautaan. Se, jolla on siveys pääkallossa, ei voi koskaan langeta toivottomuuteen, sillä siveä ajattelee aina näin: “Miksi ihmisen pitää langeta toivottomuuteen. Ei Jumalan sanassa missään sanota, että kristityn pitää langeta toivottomuuteen. Sehän on aivan päinvastoin meidän kristillisissä kirjoissamme, että on suuri synti epäillä Jumalan armosta.” “Se, joka lankeaa toivottomuuteen, ei saata luottaa Jumalan armoon ja laupeuteen. Ja Luther sanoo, että epäusko on suurin synti Vapahtajaa kohtaan. Mistä siis on se oppi tullut, että Vapahtajan opetuslasten täytyy joutua toivottomuuteen ennen kuin he saattavat tulla elävään uskoon? Sen täytyy varmasti olla perkeleen oppi, että ihmisen täytyy langeta toivottomuuteen ennen kuin hänestä saattaa tulla oikea kristitty. Se on syntisten syöksemistä pohjattomuuteen, mutta ei heidän auttamistaan pohjattomuudesta ylös.”

Kyllä! Niin se on, rakas Nikodemukseni! Sinut pitää syöstä pohjattomuuteen! Sinun pitää langeta toivottomuuteen samalla tavalla kuin Jesuksen opetuslasten. Mutta sinä et tahdo tulla toivottomuuteen. Ja mikset halua tulla toivottomuuteen, rakas Nikodemukseni? Joo siksi, että sinulla on niin paljon siveyttä pääkallossa. Sinulla on niin vahva usko Jumalaan, ettet sinä saata hukkua kaikessa iankaikkisuudessa. Sinulla on niin paljon rakkautta Vapahtajaa kohtaan, ettet säästä vaivaa etkä rahoja haudataksesi Hänen ruumiinsa kuolleen uskon hautaan. Mistä olet, armollinen herrani, saanut niin paljon siveyttä? Kuka on antanut semmoisen uskon ja semmoisen rakkauden sinulle?

Joo, saatana on antanut sinulle sen vahvan kuolleen uskon. Saatana on antanut sinulle sen väärän rakkauden. Miksi et milloinkaan ole kääntynyt ja uudestisyntynyt? Mikset ole milloinkaan tullut Jesuksen opetuslasten kanssa yhteen kristittyjen kokouksissa? Ja miksi myös jälkeen, kun Jesuksen opetuslapset olivat niin innokkaat saarnaamaan siitä ylösnousseesta Vapahtajasta, miksi sinä, rakas Nikodemukseni, et koskaan ole saarnannut siitä nyt ylösnousseesta Vapahtajasta? Joo, siksi, ettet koskaan ole uskonut Vapahtajan päälle, et ole koskaan rakastanut häntä, et ole koskaan itkenyt hänen jalkojensa päällä, et ole koskaan joutunut toivottomuuteen hänen kuolemansa tähden, et ole koskaan halunnut erottaa itseäsi maailmasta ja ylimmäisistä papeista ja tulla siihen pieneen joukkoon, joka istuu kokoontuneena lukittujen ovien takana murheessa ja toivottomuudessa. Ei, koskaan et tahdo tulla niin hulluksi kuin opetuslapset, joiden täytyi joutua toivottomuuteen ennen kuin kuollut usko saatettiin hävittää.

Nyt ovat papit, kirjanoppineet ja fariseukset kantaneet viattoman päälle maallisen tuomarin edessä. Nyt on maailman joukko huutanut “ristiinnaulitse”, ja maallinen tuomari, se pakanallinen maaherra on joutunut tuomitsemaan viattoman kuolemaan tehdäkseen raivoisalle maailmanjoukolle mieliksi. Maailman siveyden esikuvat, Josef ja Nikodemus ovat haudanneet Jesuksen ruumiin kuolleen uskon hautaan, ja Jesuksen lohduttomat opetuslapset ovat langenneet toivottomuuteen, koska he ovat menettäneet kaiken toivon Vapahtajan ylösnousemisesta kuolleen uskon haudasta. Lohduton Maria Magdalena istuu nyt vähän matkan päässä haudasta ja tarkastelee Jesuksen haudan tilaa. Hänen tarkoituksensa on vielä kerran saada voidella sen ristiinnaulitun ja orjantappuroilla kruunatun Kuninkaan ruumis murheen, kaipauksen ja puhtaan rakkauden hyvänhajuisilla yrteillä estääkseen vielä vähäksi ajaksi pyhän ruumiin mätänemisen.

Etkö sinä, Maria, voi kyyneleilläsi ja huokauksillasi herättää taivaallista Kuningasta ylös kuolleen uskon haudasta? Etkö voi kyyneleilläsi ja huokauksillasi taivuttaa hengellisen kuoleman jääkylmää rintaa murtumaan, avaamaan porttinsa ja päästämään sen Pyhän ylös kuolleen uskon haudasta, jossa hän nyt on maannut haudattuna kolmesataa vuotta.

Ja Maria, jos sinulla olisi usko kuin sinapin siemen, niin sinä saisit nähdä, että hengellisen kuoleman jääkylmä rinta murtuisi sinun kyynelistäsi. Kaikki toivottomat ja riutuneet Jesuksen opetuslapset, jotka olette lukittujen ovien takana, jos teillä olisi toivon kipinä, että päivä koittaa, niin tulee Maria sen teille uskomattoman sanoman kanssa, että Vapahtajan pyhä ruumis on poissa haudasta. Aamen.