Puhtaat Saarnat 1, numero 50.

PÄÄSIÄISPÄIVÄNÄ, PÄIVÄSAARNA (SUOMENNOS)

Meidän pyhän päiväsaarnan tekstimme johdosta pitää meidän Jumalan armon kautta tarkasteleman happamatonta pääsiäistaikinaa, josta Paavali puhuu tekstissä.

Mutta kun hän samassa mainitsee vanhan hapatuksen, niin emme voi ohittaa sitäkään, vaan meidän täytyy myös puhdistaa pois se vanha hapatus, joka vieläkin usein tahtoo paisua yli äyräittensä vanhan ihmisen sydämessä. Meidän Vapahtajamme puhuu farisealaisten hapatuksesta, ja Paavali kirjoittaa kristityille: “Ettekö tiedä, että vähä hapatus kaiken taikinan hapattaa?” Taivaan valtakunta verrataan myös vaimoon, joka otti vähän hapatusta ja sekoitti taikinaan, kunnes koko taikina happani.

Koska nämä raamatulliset puheenparret ja vertaukset ovat pimeät ja melkein käsittämättömät niille, jotka eivät tunne kristillisyyden luonnetta ja laatua, niin pitää meidän vähän lähemmin selittää, mitä hapatuksella ja happamattomalla taikinalla tarkoitetaan. Kun Israelin lasten piti matkata pois Egyptistä, saivat he käskyn syödä pääsiäislampaan, joka oli kuvaus Jumalan Karitsasta, joka pois ottaa maailman synnit. Tämä pääsiäislammas piti syödä happamattoman leivän kanssa, koska taikina ei saanut käydä.

Kaikki tämä merkitsee kristillisyyden asiassa, että ihmiselle, joka jättää vanhan orjuuden maan, syntisen maailman, ei jää aikaa antaa vanhan hapatuksen käydä, vaan hänen pitää lähteä mitä suurimmalla kiireellä pois maailmasta, se merkitsee, ihmisellä, joka herää synnin unesta ja alkaa vaeltaa iankaikkisuuteen eli siihen luvattuun maahan, ei ole aikaa niin paljon ajatella maailmaa, että vanha hapatus ehtisi tulla käymistilaan. Se tarkoittaa, että maailman rakkaus ei saa ylivaltaa hänen sydämessään. Katuvaiselle syntiselle ei jää aikaa ajatella maailmallisia, hänen pitää enemmän ajatella hengellisiä. Mutta koska herännyt ihminen ei niin pian vapaudu maailman rakkaudesta, niin tämä maailman rakkaus tahtoo seurata ihmistä tielle luvattuun maahan. Sen tähden sanoo Paavali: “Puhdistakaa pois vanha hapatus!”

Tämän Paavali kirjoittaa kristityille. Sillä eivät pakanat välitä perata vanhaa hapatusta, he tahtovat pitää tallella hapatuksensa, maailman rakkautensa, ahneutensa, kateutensa, vanhat tapansa ja käytöksensä, ja vieläpä ennakkoluulonsa tahtoo pakana säilyttää. Mutta Israelin lapset, se on, kristityt, joutuvat perkaamaan pois vanhan hapatuksen, joka on omavanhurskaus, maailmankunnia, omanvoitonpyynti, kateus, viha, kiukku, joka myös kutsutaan vanhaksi aatamiksi. Edelleen täytyy kristityn puhdistaa vanha hapatus ulos sydämestään, niin kuin huoruuden pahe, juomisen tapa eli paloviinan himo, koston pyyntö ja muut paheet, jotka seuraavat vanhaa ihmistä.

Mutta nyt ei vanhaa hapatusta voida peräti puhdistaa ihmissydämestä. Sitä työtä vissimmästi kristitty tekee, että hapatus tulisi pois puhdistetuksi, erityisesti silloin, kun hänen pitää murtaa eli tehdä itsensä valmiiksi jättämään kuten Israelin lapset pakanuuden, pakenemaan pois pakanallisesta maasta ja alkamaan vaelluksensa siihen luvattuun maahan. Silloin ei taikinalle jää aikaa käydä, koska egyptiläiset pakanat ahdistavat joka puolelta ja ajavat ulos Israelin lapset taloistaan ja kodeistaan. Heidän pitää silloin ottaman mukaansa uuden leivän aineen, happamattomana, ja syömän pääsiäislampaansa happamattoman leivän kanssa, semmoisen ruuan aineen kanssa, joka on totisesti terveellisempi ja enemmän ravitseva kuin vanha hapatus, joka kuohuu yli äyräittensä pakanoitten kaapimattomissa taikinakaukaloissa.

Kun nyt pääsiäislammas on viimeinen ateria pakanuudessa ja ensimmäinen ateria vaelluksen aikana luvattuun maahan, niin pitää Israelin lasten syömän tämän pääsiäislampaan yhdessä happamattoman leivän ja katkerien yrttien kanssa, se tarkoittaa, katkeralla murheella; se on hengellinen murhe, joka on sekä raskas että katkera. Pääsiäislammas, se on, Jumalan Karitsa, joka pois ottaa maailman synnit, on sovintouhri, jonka viaton veri puhdistaa eli ottaa pois synnin saastan.

Tiedetään, että se, joka käsittelee verta, saa mitä valkeimmat kädet. Tämä pesuaine ei ole niin yleisesti tunnettu, mutta on paljon hienoja mamselleja, jotka pesevät kätensä verellä saadakseen oikein valkeat kädet. Mutta pääsiäislampaan veri pitää myös priiskottaa sydämen oven pihtipieliin, koska murhaenkeli pelkää verta eikä tohdi tunkeutua siihen huoneeseen, joitten pihtipielissä hän näkee verta. Perkele on tosin miehentappaja alusta. Mutta kuten kaikki murhaajat paljastuvat veritahrojen perusteella, jotka murhan aikana roiskuvat heidän päällensä, niin myös on kaikkien murhaajien pakko ensimmäiseksi puhdistaa itsensä kaikista veritahroista jotka saattavat herättää epäilykset tehdystä murhatyöstä. Useimmiten on veritahra paljastanut murhaajan, ja sen tähden täytyy murhaajan pelätä verta, koska veritahrat ilmoittavat murhaajan.

Murhanenkeli ei tohdi sen tähden tulla semmoisiin taloihin, joiden ovien pihtipielet ovat sivellyt verellä. Pääsiäislampaan verellä on siis kaksi ominaisuutta, nimittäin se on puhdistusaine, se ottaa synnin lian pois, ja toiseksi sulkee se sielujen murhaajan ulos, eli murhaenkelin, joka lyö pakanat.

Kun nyt pakanat ahdistavat kaikilta puolilta, ja ajavat Israelin lapset ulos taloista ja kodeista, niin täytyy Israelin lasten ottaa mukaansa uuden leivän aineen eli sen happamattoman taikinan ja puhdistaa pois sen pakanallisen hapatuksen sydämistään. Meidän Vapahtajamme on myöskin varoittanut opetuslapsiaan farisealaisesta hapatuksesta, joka on ulkokullaisuus, mutta hän ei ole koskaan varoittanut heitä pakanoitten ulkokullaisuudesta, sillä pakanat eivät osaa ulkokullailla. Pakanat menevät tieten tahtoen helvettiin. Ja koska pakanat ovat sangen katkerat kristityitä kohtaan, niin myös ne egyptiläiset pakanat olivat katkerat Israelin lapsille, niinmuodoin ei pakanat voi sopia ollenkaan kristittyin kanssa.

Pakanat ovat niin vakavat ja rehelliset jumalanpalveluksessaan, etteivät he saata teeskennellä, eli palvella jotakin toista Jumalaa suulla kuin mitä he palvelevat sydämellä. He palvelevat tämän maailman jumalaa kaikesta sydämestä, ajatuksilla, sanoilla ja töillä. He palvelevat paloviinajumalaa ja huoruuden jumalaa, he palvelevat kaupan eli ahneuden jumalaa ja kirousjumalaa, he palvelevat ukkosen jumalaa eli kiukkua. Viha ja kateus ovat myös maalatut pakanoitten jumalien sekaan, niin myös kostonhimo ja hengellinen viha, joka vaikuttaa, että pakanatjanoavat kristittyjen verta. Kaikki turkit ja pakanat ovat salaisesti ja sisimmästään ilkeät, vihamieliset ja katkerat kristityille. Ja koska tämän maailman jumala on sokaissut uskottomain mielet, että he uskovat valheita, niin on turkeilla se usko, että heidän jumalansa on oikea Jumala. Niin myös pakanoilla on se usko, että heidän jumalansa, nimittäin huoruuden jumalatar, paloviinajumala, kauppajumala ym. ovat oikea Jumala.

Mutta Israelin Jumala eli kristittyin Jumala on pakanoille täysin tuntematon. Ja koska tässä ympärillä on sekä turkkeja että pakanoita, mutta melko harvat kristityt, niin ei voi olla niin ihmeellinen, että nämä pakanat ylönkatsovat kristityitä ja kutsuvat heitä kristityiksi koiriksi, niin kuin myös näitten pakanoitten on vihattava ja kirottava kristityitä saatanan roskaväkenä, jotka ylönkatsovat tämän maailman jumalia.

Sata vuotta Kristuksen kuoleman jälkeen kutsuttiin kristillisyyttä hirveäksi haaveiluksi. Ja vielä tänään täytyy heidän pitää kristillisyyttä hirveänä haaveiluna. Ja koska pakanat pitävät itse nsä oikean Jumalan palvelijoina se on, oikeina luterilaisina, niin täytyy kristittyjen olla haaveilijat, kerettiläiset ja jesuiitat, eli väärät profeetat, jotka pitäisi ajaa pois maasta, eli piestä ja tappaa. Ja koskapa pakanat palvelevat tämän maailman jumalaa vilpittömyydellä, sekä sanoilla että teoilla, niin ei heitä voi kutsua ulkokullatuiksi. Sitä vastoin on kaikkien turkkien ja pakanoitten sokeassa järjessä semmoinen vakuutus, että kristityt ovat ulkokullatut, koska he eivät niin julkisesti saata pilkata Jumalaa kuin pakanat tekevät.

Kun pakanat katsovat ylen ja pilkkaavat kristillisyyttä ja pitävät sitä riettaan työnä, niin eivät kristityt voi tehdä sitä samaa, ja sen tähden pakanat kutsuvat kristityitä ulkokullatuiksi, haaveilijoiksi ja villihengiksi. Semmoiseksi on perkele maalannut elävän kristillisyyden kaikkina aikoina, että hänen uskollisten seuralaistensa on uskottava itsensä oikeiksi luterilaisiksi ja Jumalan lähimmiksi ystäviksi.

Jos ei perkele olisi uskottanut turkeille ja pakanoille, että heillä on oikea, autuaaksitekevä usko, niin he kyllä paremmin tutkisivat kristillisyyden perustuksia. He joutuisivat epäilykseen, onko turkkien ja pakanoitten kristillisyys se oikea kristillisyys. Mutta perkele pitää kyllä siitä murheen, että hänen uskolliset palvelijansa eivät joutuisi mihinkään tarpeettomaan mietiskelyyn, eli epäilykseen autuudestaan. Heitä pidettäisiin hulluina, jos he alkaisivat mietiskellä, kuten Luther mietiskeli.

Niin siis ajattelevat pakanat, että kristityt ovat saatanan roskaväkeä, jotka eivät anna kunniallisille ihmisille omantunnon rauhaa. Kristittyjen katsotaan myös olevan hengellisesti ylpeät, koska he tuomitsevat pakanoita. Heidän mielestään ei kristityillä ole mitään valtaa tuomita maailmaa. Niin kuin perkele ei milloinkaan saata tunnustaa, että Jumala on oikea tuomari, niin eivät myöskään riettaan uskolliset seuralaiset saata tunnustaa, että kristityt ovat oikeudenmukaiset tuomiossaan.

Mitä lopulta tulee vertaukseen vaimosta, joka otti vähäisen hapatusta ja sekoitti koko taikinaan, niin on meidän Vapahtajamme tahtonut sen kautta selvittää kristillisyyden luonnetta, että se haluaa levittäytyä. Kristillisyys on nimittäin tarttuva aine, joka levittäytyy enemmän ja enemmän. Mutta tämän tartunnan kanssa on niin kuin muittenkin tarttuvien tautien kanssa, että yksi osa saattaa varjeltua tartunnasta, erikoisesti ne, jotka ovat saastuneet perkeleellisistä myrkkysekoituksista, niin kuin ahneudesta ja hengellisestä vihasta, heihin ei voi kristillisyys tarttua, koska käärmeen myrkky suojelee heitä kristillisestä tartunnasta. Erityisesti on se kirottu perkeleen juoma, paloviina, yksi hyvä aine hengellistä tartuntaa vastaan.

Se on myös vastaansanomaton totuus, että vähä hapatus kaiken taikinan hapattaa. Mutta nämä sanat on apostoli kirjoittanut kristityille, sen tähden hän myös kehottaa heitä puhdistamaan pois vanhan hapatuksen, joka on se vanha synnin saastaisuus. Jos se saa levitä kristittyjen joukossa, niin se turmelee koko kristillisyyden.

Nyt pitäisi siis niiden harvojen sielujen, joilla on tosi kysymyksessä kristillisyytensä kanssa, ensin puhdistaa vanha hapatus, joka vieläkin saattaa riippua heidän sydämessään, ja sitten pitää pääsiäistä puhtauden ja totuuden happamattomassa taikinassa. Jos penseys saa ottaa vallan kristittyjen sydämissä, niin heistä tulee pian mykät koirat, jotka eivät hauku mitään. Sitten tulee maailman kaltaisuus, valvomattomuus sydämensä ylitse, joka lopulta ilmoittaa itsensä sanoissa ja töissä.

Perkeleellä on tarkka katse. Niin kuin muut kotkat, hän näkee nokihiukkasen kristittyjen silmissä, ja tätä hiukkasta hän katsoo suurennuslasilla. Jos hän saa pienenkin syyn kristittyjen päälle, niin hän on heti valmis esiintymään syyttäjänä heitä kohtaan ja sanomaan: “Minä olen kunniallinen ja oikeamielinen mies. En tiedä mitään kanssani. Omatuntoni on puhdas kuin kulta. Mutta minä ja ystäväni emme saa mitään omantunnonrauhaa näiltä kristityiltä koirilta. En halua olla missään tekemisissä heidän kanssaan, mutta omantunnon rauha pitää minun saada talossani. Sen tähden täytyy minun kantaa heidän päälleen tuomioistuimen edessä. Heidän pitää saaman vastata julkeutensa tähden.”

Ei ole perusteetonta, että perkelettä kutsutaan Jumalan lasten syyttäjäksi, joka syyttää heitä yötä ja päivää. Mutta meidän pitää toivoa, että kristittyjen Jumala, jolla on isän sydän, mieluummin ottaa itse päällensä kristittyjen viat ja puutokset, niin kuin hän on antanut perkeleen käsitellä omaa Poikaansa kuten ryöväriä. Hän on myös se, nimittäin se suuri Sovittaja, joka joutuu kärsimään niitten vikojen takia, joita kristityt varomattomuudessaan tekevät, ja sen tähden täytyy heidän lakkaamatta rukoilla: “Herra, älä tuomitse palvelijaasi, sillä sinun edessäsi ei yksikään elävä ole vanhurskas. Aamen.