Puhtaat Saarnat 1, numero 77.

10. SUNNUNTAINA KOLMINAISUUDEN PÄIVÄSTÄ 1853.

Koska kuningas David kuuli, että hänen poikansa Absalom oli kuollut, rupesi hän itkemään ja sanoi: Voi, minun poikani! Jospa minä olisin kuollut sinun edestäs! 2. Samuelin kirja 18. luku.

Tästä Davidin murheesta saatamme me joltisesti arvata, mikä murhe tulee vanhimmalle, koska lapset eksyvät väärälle tielle ja kuolevat suruttomuudessaan. Absalom oli ruumiin puolesta kaunis poika, mutta hänen sydämensä ei ollut juuri kaunis. Sillä kunnian rietas oli saanut niin suuren vallan hänen ylitsensä, että hän rupesi isänsä hengen päälle käymään, että hän pääsisi pikemmin kuninkaaksi valtakunnassa. Minkä kaltainen poika se on, joka tahtoo isänsä tappaa voittaakseen maailman tavaraa ja kunniaa?

Vanhemman sydämessä on paljon rakkautta, mutta semmoisella lapsella ei ole armoa, joka käypi vanhemman hengen päälle ja pilkkaa hänen kyyneleitään. Kuitenkin tuli sen pahankurisen pojan tähden Davidille raskas murhe. Hän rupesi itkemään ja huokaamaan: “Voi, minun poikani Absalom, joska minä olisin kuollut sinun edestäs!” Mikä mahtoi olla syy siihen, että Davidille tuli niin raskas murhe sen jumalattoman pojan kuolemasta, joka tahtoi isänsä tappaa, että hän pääsisi vanhemman verellä maailman kunniata voittamaan? Minä olen kuullut, että suruttomat vanhemmat soisivat mielellään sen kaltaisten lasten kuolevan, jotka tahtovat vanhemman verellä maailman kunniata ostaa. Mutta David tahtoi itse kuolla semmoisen pojan edestä, että paatuneelle lisättäisiin armonaikaa, että sokean raukan silmät avattaisiin. Se teki pahaa vanhemman sydämelle, että tämä sokea raukka, joka oli niin kauvas eksynyt vääryyden tielle, piti vielä kuoleman suruttomuudessa ja menemän umpisokeana helvettiin, ettei vanhin saanut häntä neuvoa katumaan rikoksiaan ja anteeksi anomaan ennen, kuin viimeiset huokaukset salpaisivat hänen henkensä.

Kuka on se vanhin, joka mielellään soisi lapsensa menevän helvettiin? Kuka on se vanhin, joka ei pidä sitä kovin pahana, että lapset eksyvät väärälle tielle ja tulevat onnettomiksi ajassa ja ijankaikkisuudessa? Jokainen, jolla vanhemman sydän on ja jolla on itsellään vähänkin toivoa, että hän pääsee kerta näkemään valkeutta, soisi kyllä mielellään, että lapset tulisivat kaikki Jumalan lapsiksi. Ja jos lapset vastoin vanhemman tahtoa tulevat huoriksi ja varkaiksi, niin vissimmästi semmoinen asia koskee kovin vanhemman sydämeen, niin että murheellinen vanhin rupeaa niin kuin David valittamaan ja itkemään poikaansa, joka kuoli suruttomuudessa ja teki itsensä onnettomaksi ajassa ja ijankaikkisuudessa.

Mutta löytyy vielä semmoisiakin vanhempia, jotka neuvovat lapsiaan metsään. Koska rietas on kääntänyt heidän silmänsä nurin, rupeavat he vielä omia lapsiaan vihaamaan kristillisen rakkauden tähden, niin kuin se paha ja paatunut kuningas Saul, joka rupesi omaa poikaansa vihaamaan Davidin tähden. Saulin poika Jonathan oli alkanut seuraamaan ja rakastamaan Davidia, joka oli kristitty, ja tämän rakkauden tähden suuttui Saul omalle pojalleen, joka rakasti Davidia kristillisyyden tähden. Saul suuttui niin kovin omalle pojalleen kristittyin rakkauden tähden, että hän rupesi kerran tappamaan omaa poikaansa. Mitä oli siis Jonathan rikkonut isäänsä vastaan? Ei mitään muuta, kuin että Jonathan rakasti Davidia, joka oli kristitty. Sillä Jonathan rukoili vielä isäänsä Davidin tähden, ja tahtoi niin muodoin estää isäänsä vuodattamasta kristityn verta. Tämän asian tähden suuttui Saul niin kovin omalle pojalleen, että hän tahtoi hänen tappaa.

Tässä on nyt meillä esimerkki, kuinka sokeat vanhemmat vihaavat lapsiaan kristillisyyden tähden. Ja minkä tähden Kain tappoi veljensä? Joo, sen tähden, että Abel oli kristitty ja niin muodoin Jumalalle otollisempi kuin Kain, joka oli pakana. Kain suuttui veljelleen sen tähden, että Abelin uhri kelpasi paremmin Jumalalle kuin Kainin uhri. Jumalatoin Esau, joka myi esikoisosansa veljelleen ryynivellistä, rupesi jälkeen vihaamaan veljeään sen tähden, että Jakob sai paremman siunauksen isältään kuin hän. Paavali kirjoittaa: “Abrahamilla oli kaksi poikaa. Mutta niin kuin silloin se, joka oli lihan jälkeen syntynyt, vihasi sitä, joka oli hengen jälkeen syntynyt, niin myös nytkin tapahtuu.” Ne, jotka lihan jälkeen syntyneet ovat, vihaavat niitä, jotka hengen jälkeen syntyneet ovat.

Jos nyt David on meille esimerkkinä, kuinka kristillinen vanhin itkee, koska sokeat lapset eksyvät väärälle tielle ja hukuttavat itsensä, niin on myös tuo paha kuningas Saul yksi esimerkki siitä, kuinka surutoin ja paatunut vanhin vihaa omia lapsiaan kristillisyyden tähden. Ja tämä hengellinen viha, jonka kautta rietas kääntää paatuneitten silmät nurin, yllyttää maailman lapsia neuvomaan lapsiaan metsään. He rupeavat rukoilemaan jumalaansa, jota he palvelevat yötä ja päivää juopumuksella, kirouksilla ja turhalla elämällä. He rukoilevat, sanon minä, jumalaansa, että hän varjelisi heitä ja heidän lapsiaan niin hulluksi tulemasta, että he rupeaisivat kristityitä rakastamaan. He rukoilevat, sanon minä, jumalatansa, että hän varjelisi heitä niin hulluksi tulemasta, että he rupeaisivat niin houraamaan kuin nämä heränneet, jotka toisinaan itkevät syntejään, koska he ovat katumuksessa, toisinaan huokaavat sydämen ahdistuksen tähden, koska synnit rupeavat heidän tuntoaan vaivaamaan, samoin kuin katuvainen publikaani; toisinaan iloitsevat Jumalan armon tuntemisesta niin kuin Maria, Jesuksen äiti, koska hän tuli lankonsa Elisabetin tykö ja sanoi: “Minun sieluni iloitsee ja riemuitsee Ju malassa, minun Vapahtajassani.

Maailman ihmiset rukoilevat: “Varjelkoon Jumala meitä niin hulluiksi tulemasta, että mekin rupeaisimme syntejämme katumaan!” Koska kristityt tekevät katumuksen kyyneleillä ja huokauksilla, niin sanovat maailman lapset: “Kyllä mekin saattaisimme katumuksen ja parannuksen tehdä, kun vaan kerkiäisimme maailman hääringistä. Mutta ei sillä lailla, kuin nämä heränneet tekevät, nimittäin kyyneleillä ja huokauksilla. Mutta kuinka? Mitämaks viinapisaralla ja kirouksella? Koska kristityt neuvovat ihmisiä parannukseen, niin sanovat maailman orjat: “Kyllä mekin saatamme neuvoa ihmisiä parannukseen, mutta ei sillä lailla, kuin nämät heränneet neuvovat, nimittäin soimauksilla.” Mutta kuinka? Mitämaks rommin ja punssin kanssa? Ja jos ei totella sitä, niin paloviinalla ja pirun paskalla.

Me tiedämme että pirun paska on hyvä lääkitys niille, joilla on sydäntauti. Koska joku maailman orja kovin suuttuu kristityille ja hänelle tulee siitä paha mieli, niin puoskaroidaan sydän vuotavalla pirun paskalla. Jos joku paha sana olisi koskenut maksaan eli pernaan, niin se haava paranee varsin, koska muutamia pisaroita pirun paskaa tiputetaan sen päälle. Kunnian paikka on vanhalla ihmisellä hyvin arka, vaikka hän on jo aikaa kunniattomaksi tullut. Koska nimittäin ihminen kadotti viattomuutensa, kadotti hän myös kunniansa. Hän häpesi, eikä tohdi enää alastomana tulla Jumalan silmäin eteen. Ei siis ole enää ihmisellä kunniaa enemmän kuin koiralla.

Mutta kyllä rietas antaa huoralle ja varkaalle kunnian. Mutta eivät sokeat raukat ymmärrä, että he ovat jo aikoja sitten tulleet kunniattomaksi synnin kautta, vaan he luulevat, että Jumala on antanut heille kunnian. Me olemme nähneet, että maailman kunnia on muuttunut häpeäksi niin pian, kun omatunto on herännyt. Ja se, kuin on suuri häpeä maailman edessä, on suuri kunnia Jumalan edessä.

Vapahtaja on kantanut kunnian kruunun ristin hirsipuussa, joka on luettu suureksi häpeäksi maailman edessä. Ja sama orjantappurakruunu on muuttunut kunnian kruunuksi Jumalan ja kaikkein enkeleitten edessä, eikä saata oikea kristitty nähdä parempaa kunnianmerkkiä Vapahtajan päässä kuin tätä orjantappuraista kruunua, joka oli häpeäksi pantu Hänen päähänsä. Niin muuttuu myös maailman häpeä ja pilkkaaminen kunniaksi kristitylle, joka saattaa sen häpeän ilman suuttumatta kantaa.

Sillä kristillisyys on aina pidetty suurena häpeänä maailmassa. Kristityt ovat saaneet koiran nimen turkilta haukkumisen tähden. Kristityt ovat saaneet villihengen nimen pakanoilta liikutusten tähden. He ovat saaneet Jumalan pilkkaajan nimen juudalaisilta. Pakanat ovat sanoneet, että kristityt ovat pahojen henkien riivaamia. Mutta tämän maailman pilkka on kristityn kunnia. Tätä ei ymmärrä sokea raukka, jonka silmät rietas on kääntänyt nurin. Ja sen tähden on vanhan ihmisen kunnian paikka niin arka, ettei siihen kärsi koskea. Ja jos siihen joku sana koskee, niin se puoskitaan pirun paskalla.

Mutta ne harvat sielut, jotka ovat kunniattomiksi tulleet maailman edessä, katsovat sen suuren Ristinkantajan päälle, joka kantoi kunnian kruunua. Katsokaat Hänen päällensä, joka teidän tähtenne tuli kunniattomaksi maailmassa, kuinka suuren kunnian Hän nyt kantaa taivaassa! Katsokaat, kuinka Hän tänä päivänä itkee ja surkuttelee niitä raukkoja, jotka vanhemman verellä ostavat maailman turhaa kunniaa, niin kuin tuo paatunut Absalom. Katsokaat, kuinka Hän surkuttelee niitä onnettomia raukkoja , jotka ovat eksyneet väärälle tielle, ja ovat vanhemman verellä ostaneet itselleen kunnian maailmassa.

Nämät vanhemman kuumat kyyneleet ovat täällä armonajassa polttaneet niitten tuntoa, joitten haavain päälle hengelliset puoskarit eivät ole panneet suruttomuuden laastaria. Mutta nämät Vanhemman kyyneleet on myös taivaallinen lääkitys niille, joitten tuntoon on tullut reikä ja haisevat haavat. Sillä vanhemman kyyneleet polttavat suruttoman tuntoa, koska se herää, ja parantavat myös omantunnon haavat, koska ne rupeavat kovin särkemään ja verta vuotamaan.

Jospa nyt Vanhemman kyyneleet polttaisivat muutaman kovan ja paatuneen tunnon, että siihen tulisi reikä! Jospa Vanhemman kyyneleet putoaisivat juuri sen paikan päälle, kussa omatunto ei ole niin paksu kuin parkittu nautahärän vuota! Ehkäpä aukeisivat muutaman sokean raukan silmät sen kautta, ja hän rupeaisi näkemään ja tuntemaan, kuinka hän on pilkannut Vanhemman kyyneleitä.

Tiputtakoon nyt se taivaallinen Vanhin muutaman kyynelen rakkauden kyyneleistä niitten sydämiin, joitten haavat verta vuotavat, että nämät haavat lakkaisivat särkemästä ja verta vuotamasta, sinun piinasi ja kuolemasi tähden. Isä meidän, jne.

Evankeliumi Luuk. 19: 41- 47.

Tämän päivän pyhästä evankeliumista kuulemme me taivaallisen Vanhimman itkevän ja surkuttelevan paatuneita sieluja, jotka eivät tottele Hänen rakkaimpia manauksiaan parannukseen, vaan pilkkaavat Hänen kyyneleitään ja tallaavat Hänen vertansa. Ja vaikka moni surutoin ihminen luulee, että ainoastaan Jerusalemin kaupungin asuvaisia Hän surkuttelee, jotka olivat niin tottelemattomat ja kovakorvaiset, etteivät he viitsineet kuulla Hänen taivaallisia opetuksiaan taivaan valtakunnasta. Kuitenkin, jos se taivaallinen Vanhin olisi täällä meidän silmäimme edessä vaeltamassa ja näkisi meidän elämämme, niin kuin Hän sen näkee joka päivä maailman loppuun asti, löytäisi Hän vissimmästi tälläkin ajalla paljon sen kaltaisia, jotka olisivat itkemäväärtit, jos niillä olisi silmät sen verran auki, että he näkisivät Hänen kyyneleitään ja kuulisivat Hänen huokauksiaan. Mutta se taitaa olla kätketty heidän silmäinsä edestä, koska he ovat sokeana syntyneet ja kuurona istuneet tähän päivään asti.

Niitten sieluin ylösrakennukseksi, jotka eivät ole vielä peräti paatuneet, tahdomme me tällä kerralla perään ajatella, minkätähden Jeesus itkee. Ensimmäinen tutkistelemus, mistä tulee Vanhemman kyyneleet; toinen tutkistelemus, mitäs Vanhemman kyyneleet vaikuttavat? Antakoon taivaallinen Herra Jesus armonsa, etteivät kaikki Hänen kyyneleensä hukkaan vuotaisi maahan, vaan että joku kyynel putoisi hyvään maahan ja kantaisi hedelmän taivaan valtakunnalle. Ensimmäinen tutkistelemus: mistä tulevat Vanhemman kyyneleet? Sitä me kysymme niiltä, jotka ovat maalliset vanhemmat, ja eivät tiedä vielä, mistä taivaallisen Vanhemman kyyneleet tulevat.

Jos maallisen vanhemman silmistä kyyneleet vuotavat, kun joku lapsi kuolee, niin ei ne kyyneleet auta häntä, koska ne ovat ainoastaan luonnollisen rakkauden kyyneleet. Ei suinkaan luonnollisen ihmisen kyyneleet ole oikeat kyyneleet, vaikka ne ovat usein katkerat ja suolaiset. Toisinaan vuotavat kyyneleet ilman aikaansa luonnollisen ihmisen silmistä, vaikka ei ole paljon tietoa, mitä hän itkee. Joku itkee pahuuttaan, joku kunniaansa, ja ihmiset luulevat, että ne ovat katumuksen kyyneleitä. Mutta ei semmoiset kyyneleet ole muuta kuin käärmeen kyyneleitä. Huorat itkevät, koska heidän huorakumppaninsa menevät toisen huoran tykö. Mutta semmoiset kyyneleet pitäis heidän säästämän siksi, kuin ne paremmin tarvitaan. Vapahtaja sanoi niille vaimoille, jotka surkuttelivat Häntä: “Älkää itkekö minua, vaan itkekää itse teitänne ja teidän lapsianne; sillä katso, aika tulee, jona sanotaan: autuaat ovat hedelmättömät, ja ne kohdut, jotka ei synnyttäneet, ja ne nisät, jotka ei imettäneet.”

Oletteko te maalliset vanhemmat ajatelleet, koska semmoinen aika tulee? Jos te itkisitte itse teitänne ja teidän lapsianne, niin kuin David itki poikaansa, joka suruttomuudessa kuoli, niin voisivat ne kyyneleet jotakin vaikuttaa. Mutta nyt itkevät useat sen kaltaisia kyyneleitä, jotka ovat kyllä katkerat ja suolaiset. Mutta ne taitavat tulla sapesta ja pernasta, vaan ei sydämestä. Koska vanhin näkee lastensa eksyvän väärälle tielle ja tekevän itsensä onnettomaksi ajassa ja ijankaikkisuudessa, koska muutamat tulevat huoriksi ja muutamat varkaiksi, koska muutamat kiroovat ja muutamat pilkkaavat vanhemman kyyneleitä, muutamat pieksävät vanhempiansa ja muutamat irvistelevät heille, muutamat juoksevat vähän edemmäksi ja hyppäävät vanhemman silmäin edessä ja sanovat: “Haas, tule lyömään, jos tohdit!” Mitäs tekisitte, te vanhemmat, jos teillä olisivat semmoiset lapset?

Minä olen nähnyt erään jumalattoman miehen, jolla on ollut sen kaltaisia lapsia, jotka ensin tekivät vääryyttä ja kiusasivat häntä kaikella tavalla, ja sitten hyppäsivät vanhemman nokan edessä ja sanoivat: “Haas, tule meitä lyömään jos tohdit!” Minä olen nähnyt sen onnettoman vanhemman viimein paatuvan, ettei ole enää ollut kiventäkään rakkautta vanhemman sydämessä. Mitäs te tekisitte, jos teillä olisi sen kaltaiset lapset: Minä ajattelen, että te kuolisitte murheesta ja sanoisitte, niin kuin se vanha Israel sanoi pojilleen: “Te saatatte minun harmajat hiukseni murheella hautaan.”

Mutta kenellä niin pahat lapset ovat: Te mahdatte kysyä, kuka sen kaltaisia hukan penikoita on synnyttänyt, ruokkinut ja ylöskasvattanut. En usko minä sen miehen olevan kaukana, joka senkaltaisia lapsia on ruokkinut ja ylös kasvattanut. Tässä huoneessa hän on. Ja minä näen vielä nytkin polttavat kyyneleet vuotavan hänen silmistään. Ja koska minäkysyn: “Rakas vanhin, mitäs itket”, niin hän vastaa: “Minä olen kasvattanut lapsia, mutta he ovat minusta luopuneet ja kovakorvaisiksi tulleet; ei he ota kuritusta vastaan.” Lapset ovat kaikki tyynni eksyneet väärälle tielle.

Ja vielä nekin, jotka vielä mahtuvat vanhemman syliin, rupeevat puremaan vanhemman rintoja. Ei vanhemmalle ole tullut yhtään iloa niistä lapsista, mutta surua ja mielikarvautta. Sillä muutamat ovat huoria, muutamat varkaita, muutamat juomarit, muutamat murhaajia, ja muutamat seisovat puolassa ja kiroovat Luojaansa. Minä ihmettelen, ettei vanhin ole jo aikaa sen kaltaisia hukan penikoita pois huoneestaan ajanut. Mutta ei anna vanhemman sydän sitä myöten. Ennen hän itse kärsii hirmuisen tuskan ja vaivan, ennen kuin hän saattaisi heitä ajaa pois huoneestaan. Sillä hän odottaa aina parannusta.

Mutta koska nämät kauniit kasvavat täysi-ikäisiksi, tulevat he paatuneiksi ja sanovat kuolevaiselle vanhimmalle: “Sinä ilmankin olet meitä ruokkimassa! Kyllä me löydämme sijaa muuallakin!” Semmoiset paatuneet luottavat siihen, että he löytävät sijaa helvetissä, jos taivaallinen Vanhin ajaa heitä pois talostaan. Katso, rakas Vanhin! Siinä on sinulle palkka sen edestä, ettäs olet meitä ruokkinut. Siinä on sinulle kiitos sen edestä, ettäs olet meitä hukan penikoita suurella vaivalla ja verenvuodatuksella synnyttänyt. He sylkevät sinua kasvoihin, he pilkkaavat sinun kyyneleitäsi ja nauravat kuolevaisen Vanhemman viimeisille huokauksille.

Nyt ovat nämä hukan penikat alkaneet riitelemään Vanhemman perinnön päältä. Vaikka Vanhin on varoittanut heitä ja sanonut: “Älkäät vuodattako verta minun hautani päällä”, niin yhtä hyvin he riitelevät Vanhemman perinnön päältä ja sanovat: “Vanhin on itse syönyt kaikki.” Mitäpä ne huolivat, jotka ovat Vanhemman verisuonista verta laskeneet, kyllä ne saattavat veljensä verta lakkia. Se kaunis poika, Absalom, joka oli niin kaunis ja kunniallinen maailman edessä, että hän seisoi oven suussa ja antoi suuta kaikille asiamiehille, varasti viekkaudellaan kansan sydämet, se sama kaunis nuorukainen, jonka jälkeen koko kansa rupesi juoksemaan, tappoi ensin veljensä ja sen jälkeen aikoi isänsä tappaa. Semmoisia miehiä löytyy nyt joka paikassa, ja ne parhaiten kelpaavat maailmalle. Mutta yhtä hyvin tuli isälle murhe siitä pojasta. Ei olisi vanhin suonut hänen kuolevan suruttomuuden tilassa.

Siinä te nyt näette kristillisen vanhemman sydämen. Ja siitä me saatamme joltisesti, mutta ei täydellisesti, arvata, kummoinen taivaallisen Vanhemman sydän on. Ei Hän saata nähdä, että kaikki lapset menevät kadotukseen. Sen tähden täytyy Hänen tänäkin päivänä vuodattaa kyyneleitä paatuneitten ylitse ja sanoa: “O, jos sinäkin tietäisit, mitä sinun rauhaasi sopisi, niin sinä ajattelisit tällä sinun ajallas. Mutta ne ovat kätketyt sinun silmäisi edestä.” Kätketyt ovat suruttoman kansan silmäin edestä sekä Vanhemman rakkaus että helvetin vaivat. Kätketyt ovat Vanhemman kyyneleet ja Vanhemman tuskat. Kätketyt ovat sinun silmäisi edestä sekä entiset että nykyiset, sekä sinun kauhea elämäsi, sinä surutoin maa, että Vanhimman kyyneleet.

Ainoastaan ne harvat sielut, jotka murheellisella ja särjetyllä sydämellä katselevat, kuinka kyyneleet vuotavat Vanhemman silmistä, saattavat arvata, mikä suuri rakkaus Vanhemman sydämessä on. Toinen tutkistelemus: mitäs nämät Vanhemman kyyneleet vaikuttavat? Jumalattomat lapset näkevät kyyneleitä vuotavan Vanhemman silmistä ja kuulevat Hänen huutavan viimeisessä kuoleman kilvoituksessa: “Isä, anna heille anteeksi, sillä ei he tiedä, mitä he tekevät!”

Mutta nämät kyyneleet eivät vaikuta mitään paatuneitten sydämessä. Vanhemman kyyneleet vuotavat sen tähden, että kaikki lapset ovat eksyneet väärälle tielle ja tehneet itsensä onnettomaksi ajassa ja ijankaikkisuudessa. Me arvaamme hyvin, että nämät ovat kuumat kyyneleet ja että ne tulevat juuri sydämen pohjasta. Ei paatuneet ymmärrä, minkä tähden Vanhin niin itkee ja minkä tähden hän niin suuressa murheessa on. Enin osa niistä kyynelistä putoaa niin kuin rakeet kaljaman päälle. Ei tule reikää tuntoon, vaikka kuinka Vanhemman kuumat kyyneleet putoavat sen päälle. Saattaa sen tähden löytyä joku harva sielu, jonka tuntoon nämät kuumat kyyneleet putoavat raskaasti. Jos, sanon minä, joku kyynel putoaisi tunnon päälle, niin se on arvattava, että Vanhimman kyyneleet polttavat, sillä Vanhimman kyyneleet ovat kuumat.

Ei Vanhimman kyyneleet ole niin katkerat ja suolaiset kuin siveäin huorain kyyneleet, jotka tulevat sapesta, koska he itkevät kunniansa perään. Mutta Vanhimman kyyneleet ovat niin kuumat, että ne polttavat katumattomain tunnon helvetissä. Mutta paatuneitten tunto on täällä niin paksu, niin kuin parkittu nautahärän vuota, etteivät Vanhimman kyyneleet koske siihen. Ei Vanhimman kyyneleet vaikuta siellä mitään. Vaikka Vanhin on itkenyt kaikkein jumalattomain lasten tähden, niin ei Vanhimman kyyneleet sen tähden vaikuta monen omassatunnossa totista surua ja murhetta, ei tule monelle reikää tuntoon, vaikka Vanhimman kuumat kyyneleet putoavat sen päälle.

Turhaan olet, rakas Vanhin, itkenyt paatuneitten tähden. Turhaan ovat sinun kyyneleesi vuotaneet paatuneitten tähden. Ei Vanhimman kyyneleet polta heidän tuntoaan ennen kuin vasta ijankaikkisuudessa. Paatunut lapsi sanoo murheelliselle Vanhimmalle: “Älä pidä minusta vaaria. Itse minä vastaan edestäni.” Toinen, joka tahtoo omalla parannuksella kristityksi tulla, sanoo murheelliselle Vanhimmalle: “Minä tahdon parannuksen tehdä ja siveästi elää.” Armonvaras sanoo: “Mitä sinä enää itket minun tähteni? Ilmankin olet jo aikaa sitten anteeksi antanut.” Neljäs, joka on katuvainen, sanoo murheelliselle Vanhimmalle: “Sinun kyyneleesi polttavat minun tuntoani surkeasti. Minun täytyy paeta pois sinun kasvoisi edestä.” Viides sanoo murheelliselle Vanhimmalle: “Sinun kyyneleesi ovat kuumat. Ne polttavat minun tuntoani niin kuin palavat hiilet. Minun täytyy paeta pois. Minä juuri kuolen, jollet anna anteeksi minun vääryyttäni.”

Nyt kuulitte te, mitä Vanhimman kyyneleet vaikuttavat, koska ne putoavat katuvaisen tunnon päälle. Ne putoavat hänen tuntoonsa niin kuin palavat hiilet. Vanhimman kyyneleet ovat kokoon pantu kahdenlaisesta aineesta. Toinen osa on ankara vanhurskaus, ja toinen osa on palava rakkaus. Toinen osa on Jumalan viha, ja toinen osa ylönpalttinen armo. Jos nyt omassatunnossa on reikä ja sydämessä haava, niin vaikuttaa yksi kyynel Vanhimman silmistä niin paljon, että omatunto rupeaa vuotamaan verta, ja sydän rupeaa särkymään. Mutta silloin erkaantuu Jumalan ankarasta vanhurskaudesta armo, ja Jumalan viha sekaantuu katumuksen kyynelten kanssa, ja armo jääpi sydämeen ja parantaa tunnon haavat.

Ilmankin te olette kuulleet usein, kuinka Jumalan voima jylisee ja pauhaa pilvissä, niin kuin Jumala olisi torumassa Siinain vuorella. Tämä pauhaaminen Siinain vuorella on Jumalan ankara vanhurskaus. Mutta kun Hän on siellä aikansa hirmuisella äänellä pauhannut, alkaa Hän itkemään, ja veden pisarat putoavat taivaasta niin kuin sade, jonka kautta maa tulee hedelmälliseksi. Tämä suuri voima luonnon valtakunnassa vaikuttaa niin paljon, että pelto ja kaikenlaiset kukkaset maan päällä ja kaikenlaiset puut tulevat hedelmälliseksi.

Mutta armon valtakunnassa on Jumalan hirmuinen ääni Siinain vuorella se ukkonen eli Jumalan ankara vanhurskaus, joka hirmuisesti pauhaa heränneen ihmisen omassatunnossa. Se on lain vasara, jolla Hän kolkuttaa kovan sydämen päälle. Jumala on Siinain vuorella aivan vihannut ja torunut, mutta uudessa Testamentissa rupesi Hän itkemään, niin kuin te nyt kuulette tämän päivän evankeliumista. Nämät Vanhimman kyyneleet ovat niin kuin armosade, joka tekee maan hedelmälliseksi. Ja siitä sateesta, se on, Vapahtajan kyyneleistä, tulee maa hedelmälliseksi. Jumalan pelto alkaa kasvamaan, ja kaikki puut tulevat hedelmällisiksi.

Rakas Vanhin, mitä sinä itket? Mitä sinä näet siinä suuressa turmeluksen kaupungissa, joka liikuttaa sinun sydäntäsi kyyneleihin asti? Sinä näet siellä monta tuhatta sielua, jotka saattaisivat tulla pelastetuiksi ijankaikkisesta onnettomuudesta, jos he olisivat etsikkoaikansa tunteneet. Sinä näet siellä paatuneita, sinä näet siellä ylimmäiset papit, kirjanoppineet ja fariseukset, jotka heidän luullussa viisaudessaan ovat Kristuksen katkerimmat viholliset. Sinä näet siellä lainoppineita, jotka kiusaavat sinua ja tuomitsevat kristityitä maailman lain voimalla. Siellä on myös kauppamiehiä, jotka ovat kokoontuneet temppelin ympärille, ja joitten vaihetuspöydät sinä olet kaatanut maahan. Siellä taitaa myös olla Herodes huoransa kanssa, jonka tähden Johannes Kastajan kaula leikattiin. Siellä turmeluksen kaupungissa näet sinä myös sotamiehiä, jotka sinun ristiinnaulitsevat, ja maaherra Pontius Pilatuksen, joka tuomitsee vanhurskaan miehen kuolemaan juuri tuntoaan vastaan. Sinä näet myös muita paatuneita turmeluksen kaupungissa, jotka huutavat “ristiinnaulitse!” Sinä näet siellä juomarit, huorat, varkaat, viinaporvarit, tappelusmiehet, kiroilijat ja ylimmäisten pappein palvelijat, jotka tulevat miekoilla ja seipäillä sinua kiinni ottamaan.

Siinäpä nyt ovat kaikki paatuneet koossa. Niitten sieluin ylitse sinä itket. Niitä sinä surkuttelet. Mutta hukkaan taitavat sinun kyyneleesi vuotaa. Hukkaan vuotavat Vanhemman kyyneleet paatuneitten ylitse. Hukkaan olet itkenyt, ja sinun kyyneleesi putoavat niin kuin rakeet kaljaman päälle. Ei Vanhimman kyyneleet vaikuta mitään paatuneitten tunnossa.

Ne harvat sielut, jotka ovat ottaneet Jumalan armollisen kurituksen vastaan, ja jotka ovat antaneet suuta Isän vitsalle, ja armollisen kurituksen jälkeen ovat päässeet Vanhimman syliin sen sovinnon kautta, joka on Jesuksessa Kristuksessa, katsokaat tekin harvat sielut, kuinka kyyneleet vuotavat Vanhimman silmistä niitten lasten tähden, jotka ovat saattaneet Vanhimmalle surua ja mielikarvautta tottelemattomuutensa kautta. Te olette myös olleet siinä suuressa turmeluksen kaupungissa, jonka tähden Vanhin vuodattaa surkeuden kyyneleitä. Jos te vielä toisen kerran annatte sydämenne maailmalle ja riettaalle asumasijaksi, niin silloin tuleeVanhimmalle niin suuri murhe, että Hän kuolee murheesta.

Kukas sitten ruokkii teitä rieskalla, jos Vanhin kuolee murheesta? Kukas valvoo teidän ylitsenne? Kukas huutaa teitä takaisin kadotuksen lavealta tieltä? Kukas noutaa teitä vihollisen talosta, johon teillä on halu juosta? Kukas tuopi teitä kotiin ennen kuin iankaikkinen pimeys tulee? Jos Vanhin kuolee murheesta, niin kukas sitten rukoilee teidän edestänne?

Lapsukaiset! Älkäät enää saattako Vanhinta murheelliseksi. Kyllä Hän on jo itkenyt teidän tähtenne. Kyllä Hän on jo istunut verisaunassa teidän tähtenne. Kyllä Hän on jo huutanut kuoleman kilvoituksessa teidän tähtenne. Pysykäät siis Vanhimman tykönä, että Hän saisi iloa muutamista, ehkä harvoista sieluista, ettei Hänen vaivansa menisi kokonaan hukkaan. Ja ne harvat sielut, jotka ovat niin pienet, että he mahtuvat Vanhimman syliin, itkekäät ja parkukaat, jos Vanhin kuolee! Istukaat Maria Magdalenan kanssa haudan partaalla ja kurkistelkaat hautaan. Jos ette löydä Herran ruumista siellä, niin katsokaat taapäin ja tuntekaat, että se on se suuri Ristinkantaja, se ristiinnaulittu ja orjantappuroilla kruunattu Kuningas, joka seisoo elävänä teidän vieressänne. Ja koska te viimein tulette Siionin vuorelle siihen uuteen Jerusalemiin, jonka kadut ovat kullasta, kussa aurinko paistaa pään päällä, niin muistakaat vielä silloinkin, että taivaallisen Vanhimman kyyneleet ovat kerran, kahdesti, vuotaneet ja vaikuttaneet teissä nöyrän ja särjetyn sydämen. Muistakaat vielä silloin, että te olette Hänen verellään ostetut ja lunastetut ijankaikkisesti nautitsemaan Hänen kanssaan iloa ja riemua, jota ei silmä ole nähnyt, eikä korva kuullut, eikä yhdenkään sydämeen ole astunut. Amen. Ja lukekaat vielä Vanhimman kyyneleitä niin kauvan, kuin te olette vaeltamassa ijankaikkisuuteen. Aamen.