Puhtaat Saarnat 1, numero 86.

22. SUNNUNTAINA KOLMINAISUUDEN PÄIVÄSTÄ 1858.

Herra, ole kärsivällinen minun kanssani, ja minä tahdon kaikki maksaa.

Niin sanoi se palvelija, joka oli kymmenen tuhatta leiviskää velkaa. Ja niin sanovat kaikki suruttomat, koska heitä kutsutaan tilin tekoon jonkun kovan taudin kautta eli koska kuolema alkaa heidän kovia rintojansa ahdistamaan. Heille tulee silloin pelko kuolemasta, ijankaikkisuudesta ja tuomiosta. He näkevät silloin, että synnin velka on karttunut suureksi. Silloin he alkavat rukoilemaan: “Herra, ole kärsivällinen minun kanssani, ja minä tahdon kaikki maksaa.”

Se on semmoisilla sairailla ensimmäinen ajatus, koska he heräävät synnin unesta: “Jos Jumala vielä auttais minua tästä tautivuoteesta ylös, niin minä tekisin parannuksen. Minä rupeisin erilaihin elämään kuin tähän asti on eletty.” Sen kaltaisia päätöksiä ja lupauksia he tekevät tautivuoteella: “Jos minä pääsisin tästä paranemaan, kyllä minä tekisin parannuksen.” Sen kaltaisia lupauksia tautivuoteella vaikuttaa omavanhurskaus. Koska he tuntevat, että se on heidän mahdotoin tehdä oikian katumuksen ja parannuksen siinä tauti vuoteella, niin panee omavanhurskaus heitä lukemaan vääriä rukouksia: “Herra, ole kärsivällinen minun kanssani, ja minä tahdon kaikki maksaa.”

Onkopa synnin velka maksamamäärissä? Eikös olis parempi, jos hän olis rukoillut näin: “Herra, ole minulle armollinen ja pyyhi minun syntini velan pois. En jaksa minä maksaa yhtään naulaa.” Mutta niin pian kuin omatunto liikkuu, nousee myös omavanhurskaus päähän ja panee puoliheränneitä lukemaan vääriä rukouksia. Mutta miksi siis Herra antoi sen velan anteeksi? Joo sen tähden, että hän rukoili. Hän rukoili juuri totisesti, juuri sydämen pohjasta. Herra pyyhkei synnin velan pois, vaikka palvelija ei sitä pyytänytkään.

Mutta älkäät vaan ajatelko, te suruttomat ja Jumalan sanan ylönkatsojat, että niin teille kaikille tapahtuu, että kuin kuolema tulee, niin te saatte synnit anteeksi. Sillä ensiksi ei kaikilla tunto herää tautivuoteella. Muutamilla on niin paksu kuollut usko, ettei kuolema saata sen särkeä. Muutamat ovat jo niin paatuneet, että he houraavat kuolinvuoteella ja kiroovat, eli puhuvat aivan niistä asioista, joiden kanssa he ovat eläissäns hääränneet. Ja netkin, joiden tunto herää tautivuoteella, tuntevat usein, että armon ovi on suljettu, ja valittavat, ettei Herra kuule heidän rukouksiansa. Heidän täytyy tuomita itsensä kuolinvuoteella. Ja muutamat taas ei usko, että he kuolevat niin pian, vaikka kova tauti ahdistaa. Rietas panee muutampia lykkäämään parannuksensa juuri viimeiseen hetkeen asti. Ja silloin täytyy heidän sanoa: “Nyt on hiljan.”

Ajatelkaat nyt perään, kaikki suruttomat raukat, kuinka vaarallinen se on, että te lykkäätte katumuksenne ja parannuksenne viimeiseen hetkeen asti. Te olette jo nähneet kuinka niiden kanssa on käynyt, jotka ovat lykänneet katumuksensa viimeiseen hetkeen asti. Muistakaat, että katumatoin ryöväri ei saanut yhtään vastausta Jesukselta, vaikka hän rukoili; sillä kaikki suruttomat rukoilevat kuoleman hädässä, mutta he rukoilevat väärin.

Katuvaiset kutsutaan tilintekoon, koska tunto herää. Ja ne harvat sielut, jotka tuntevat, kuinka suuri synnin velka on, täytyvät rukoilla, että se suuri velka pyyhittäisiin pois. Ja se suuri Kuningas, joka on uskovaisten velan pyyhkinyt pois, saattaa myös armonsa ottaa takaisin, jos het ovat kovat ja armottomatveljiänsä kohtaan, eikä anna pieniä velkoja anteeksi.

Kaikki, jotka kutsutaan tilintekoon, rukoilkoon, että se suuri synnin velka pyyhittäisiin pois, ettei he joutuis itse maksamaan. Ja meidän toivomme on, että oikiat kristityt uskovat, että se suuri velka on pyyhitty pois, koska he katsovat sen suuren Ristinkantajan päälle, jonka ristipuuhun meidän velkakirjamme on naulittu, ei niiden, jotka aikovat itse maksaa, vaan niiden, jotka ei jaksa itse maksaa. Niiden velkakirja on naulittu ristipuuhun. Rukoilkaat, te Herran velkamiehet, jotka ette ole aikoneet itse maksaa teidän velkaanne, että se suuri Ristinkantaja, joka on teidän velkanne maksanut, että Hän aina olis teidän edesvastaajanne Isän tykönä, koska Jumalan lasten päällekantaja seisoo sen päällä, että teidän pitää myy tämän hänelle orjaksi. Kuule armollinen Kuningas velkamiesten nöyrä rukous. Isä meidän, jne.

Meidän ylösluetussa pyhässä evankeliumissa on niin kirjoitettu, että yksi kuningas kutsui palvelijoitansa tilintekoon. Ja yksi palvelija tuli hänen eteensä, jolla oli kymmenen tuhatta leiviskätä velkaa. Ja koska hän kuuli, kuinka suuri velka oli, lankeis hän herransa jalkain juureen ja rukoili: “Herra, ole kärsivällinen minun kanssani, ja minä tahdon kaikki maksaa.” Seuraavaisesti siitä pitää meidän tällä hetkellä perään ajatteleman, mikä palvelija se on, joka niin suuren velan alaiseksi on joutunut, ja minkä tähden hän aikoi itse sen velan maksaa, vaikka hänellä ei ollut omaisuutta mitään.

Muutamat talonpojat ottavat porvarilta velkaa velan päälle, eikä perusta siitä mitään, kuinka suuri heidän velkansa on, ennen kuin panttaus tulee. Ja me olemme nähneet, kuinka niiden kanssa käypi. Heidän täytyy maasta pois luopua, ja tulevat viimein maantien päälle. Mutta niillä on kuitenkin maa, joka vastaa. Niin he ajattelevat itse, koska he ottavat velkaa velan päälle. “Kyllä maa vastaa”, sanovat he. Kukas tiesi, piisaako maa, koska olet niin rohkia ottamaan velkaa, etkä perusta ollenkaan, kuinka suuri velka on, ennen kuin panttaus tulee. Minä pelkään, että sulta menee vielä irtain omaisuus, ennen kuin velka tulee maksetuksi. Ja sinulle ei jää mitään muuta kun muutamat omanvanhurskauden rääpäleet paljaan ihon päälle.

Mutta tämä palvelija, joka on kymmenen tuhatta leiviskätä velkaa, on ottanut velkaa velan päälle, vaikka ei ole maata eikä omaisuutta mitään, joka vastais velkaa. Eikä hän ole koskaan kysynyt kuninkaalta, kuinka suuri on minun velkani. Ei ole yksikään väärä huoneenhaltija kysynyt häneltä: “Kuinka paljon sinä olet minun herralleni velkaa?” Tämä palvelija on niin huolimatoin ollut, ettei hän ole muistanut ollenkaan, että hänellä on velkaa; paljota vähemmin on hän pitänyt muretta siitä, kuinka tämä velka tulis maksetuksi.

Semmoinen nyt on yksi surutoin ihminen, joka juopi, kiroo ja tappelee, huorin tekee ja varastaa. Semmoinen ottaa velkaa velan päälle siihen asti, että hän kutsutaan kuninkaalta tilintekoon jonkun kovan taudin kautta. Silloin aukenee tunto, koska kuolema alkaa hänen rintojansa ahdistamaan. Silloin vasta tulee hän tietämään, kuinka suuri hänen velkansa on. Mikset ole ennen siitä perustanut, koska olet niin rohkia ottamaan velkaa? Ja net raukat, jotka lykkäävät parannuksensa viimeiseen hetkeen asti, alkavat tosin rukoilemaan: “Herra, ole kärsivällinen minun kanssani, ja minä tahdon kaikki maksaa.” Milläs sinä maksat synnin velkaa, koska sinulla ei ole omaisuutta mitään? Tervalla ilmanki olet aikonut maksaa. Minä luulen, että sinä et jaksa maksaa yhtään naulaa synnin velasta, vaikka tekisit työtä yötä ja päivää.

Mutta nyt sanovat kaikki armonvarkaat: “Antoipa kuningas velan anteeksi, vaikka palvelija aikoi itse maksaa. Ilmanki metkin saamme sen velan anteeksi, jotka emme ole aikoneet itse maksaa.” Mutta katsokaat ensinnä, te armonvarkaat, kuinka tämä palvelija teki, koska hän rupeis armoa varastamaan! Hän ajatteli, että Herra ei kaipaa häntä enää, koska Hän on kerran anteeksi antanut. Ja sitte hän rupeis taas uudesta syntiä tekemään. Eipä auttanut häntä enää se usko, että hän on saanut syntinsä anteeksi, vaan hän sidottiin käsistä ja jaloista ja heitettiin ulkonaiseen pimeyteen. Ja tämä oli kuitenkin ennen tilinteossa ollut. Hänen tuntonsa oli silloin herännyt ja synnin velka oli totisesti pyyhitty pois. Ja yhtä hyvin kävi hänelle väärin, koska elävä usko muuttui kuolleeksi uskoksi, ja hän tuli armonvarkaaksi, rupeis luottamaan sen armon päälle, jonka hän oli ennen tuntenut, vaikka omatunto nukkui.

Tämmöinen on se uusi kuollut usko, koska kristityt rupeevat huoraamaan ja uskoa kantavat, he uskovat ja varastavat; uskovat ja ahneus on vallan päällä; uskovat ja koreita kantavat. Mutta vanhat armonvarkaat ovat semmoiset, joiden omatunto ei ole koskaan herännyt, eikä ole uskon muutosta koskaan tapahtunut. Ei he tiedä, millä ajalla he olisit heränneet, eikä he saata sanoa, millä ajalla he olisit armoon tulleet. Semmoiset ovat vanhat armonvarkaat. Ei niillä ole uusi kuollut usko, mutta vanha kuollut usko on niillä pääkallossa.

Mutta net on vasta tyhmät armonvarkaat, jotka luottavat sen tulevaisen katumuksen päälle, jonka he luulevat tapahtuvan kuoleman hetkellä. Siinä on vihollinen vasta oikein pettänyt tämän aikaisia armonvarkaita, jotka tuntevat ja tunnustavat, että katumus on tarpeellinen, mutta lykkäävät sen viimeiseen hetkeen asti. Uskokaat nyt, vihollisen orjat, että te tulette autuaaksi juuri kuoleman hetkellä, ja pilkatkaat hyvin kristityitä, jotka käskevät teitä tehdä katumuksen silloin, koska etsikon aika on. Mutta varoittakaat, ettei teille käy niin kuin juudalaisille, jotka etsikonaikaansa ei tunteneet.

Koska Johannes Kastaja saarnais ja itse Vapahtaja saarnais parannusta juudalaisille, silloin oli heidän etsikon aikansa. Mutta juudalaiset paaduit siitä haukkumisesta ja siitä tuomiosta ja häädyit viimein rukoilemaan vihollisia. Ja niin on vielä nytkin tapahtunut monelle, joka ei ole etsikon aikaansa tuntenut. Ei ole silloin tehnyt parannusta, koska joku on huutanut korvessa: “Tehkäät parannus, taivaan valtakunta on läsnä!” Joka ei ole silloin tehnyt katumusta ja parannusta, hän on viimein kuolemankin hetkellä huutanut: “Perkele ja saatana vieköön!” Ja joka ei ole käskenyt saatanan viedä, hän on kuitenkin täytynyt huutaa: “Perkele viepi, rietas korjaa, ei ole armoa enää. Ja nyt on hiljain!”

Niin se käypi niille, jotka luottavat sen tulevaisen katumuksen päälle, joka heille pitäis kuolemassa tapahtuman. Muutamat rukoilevat silloin niin kuin tämä kuninkaan palvelija: “Herra, ole kärsivällinen minun kanssani, ja minä tahdon kaikki maksaa.” Tunsi hänki, ettei ole mahdollinen kuolinvuoteella kerjätä armoa. Mutta jos armonaikaa lisättäisiin, jos hän pääsis nousemaan ylös, niin hän maksais velkansa. Kyllä moni tosin niin ajattelee ja rukoilee, koska kuolema kovin rintoja ahdistaa: “Jos pääsisin tästä paranemaan, niin minä tekisin parannuksen.” Mutta usiammat, jotka semmoisen lupauksen tekevät tautivuoteella, ovat niitä lupauksia unhottaneet varsin, kuin he pääsit tautivuoteelta nousemaan. Varsin, kuin toivo kääntyi mailmaan, rupeisit he veljeänsä kiristelemään kurkusta.

Näettekös nyt, armonvarkaat, jotka luotatte sen tulevaisen katumuksen päälle, joka pitäis kuolinvuoteella tapahtuman, että tämä palvelija ei ole autuaaksi tullut, vaikka velka kerran pyyhittiin pois. Sillä ensiksi hän lykkäis katumuksensa siihen asti, että hän kovan taudin kautta kutsuttiin tilintekoon. Toiseksi rukoili hän, että armonaikaa lisättäisiin, ja aikoi itse maksaa omalla parannuksella. Kolmanneksi tuli hän armonvarkaaksi, ja uusi kuollut usko rupeis hänessä kasvamaan niin pian kuin hän pääsi paranemaan.

Tämä viimeinen armonvarkaus tulee niille, jotka ovat kerran tunteneet armonmerkkiä ja saaneet synnin velan anteeksi, ja alkavat sen päälle huoraamaan, juomaan, ja varastamaan. Niille tulee se hirmuinen tuomio, joka on evankeliumissa kirjoitettu. Hänen herransa vihastui ja antoi hänen pyövelille siihen asti, että hän maksais kaikki, mitä hän oli hänelle velkaa. Tässä nyt on tuomio niille, jotka tekevät ehdollisia syntiä armon päälle. Ne annetaan pyövelin haltuun ja saavat helvetissä maksaa velkansa viimeiseen ropoon asti. Aamen.