Puhtaat Saarnat 1, numero 89.

24. SUNNUNTAINA KOLMINAISUUDEN PÄIVÄSTÄ 1855.

Se on kirjoitettu Raamatussa, että vanhan Testamentin pyhät murehdit heidän kuolleitansa niin kuin Abraham murehti hänen vaimoansa Saraa, ja Israelin lapset Israelia ja Josefia ja Mosesta murehtivat, koska nämät verisukulaiset kuolivat. Mutta ei graviaisista ole kirjoitettu mitään, josta siis arvataan, että graviaiset ovat paavista, koska ei ole niistä mitään mainittu koko Raamatussa. Mutta me tiedämme, että vanhan Testamentin pyhät ovat paastonneet, koska heillä oli raskas muret. Niin esimerkiksi Davidi ei saattanut syödä, koska hänellä oli raskas muret siitä lapsesta, joka sairasti ja kuoli.

Mutta tämän aikaiset pakanat jaksavat kyllä graviaisia pitää, vaikka kuinka raskas muret olis kuolleitten jälkeen. He jaksavat syödä ja juoda, vaikka kuinka raskas muret olis kuolleitten jälkeen. He palvelevat silloin vatsaansa. He pitävät vatsansa Jumalana, koska heidän pitäis paastooman ja kuolevaisuuttansa muistaman. Se muret, joka jääpi kuolleitten jälkeen, on yksi luonnollinen muret, joka on istutettu Luojalta kuolevaisten sydämeen. Mutta eipä ole niillä raskas muret olemassa, jotka jaksavat graviaisia pitää, jotka jaksavat syödä ja juoda, koska heidän pitäis itkemän ja omaa kuolevaisuuttansa muistaman. Eipä ole niillä raskas muret, jotka jaksavat vatsansa pitää jumalana, koska heidän pitäis paastooman.

Jos ihminen syntyy, niin he pitävät ristiäisiä, jos ihminen kuolee, niin he pitävät graviaisia. Ja tämä pakanallinen tapa on jäänyt vanhoista pakanoista, jotka aina pidit graviaisia, koske vanhin kuoli. Jos isä talossa kuoli, niin poika eli velkapää pitämään graviaisia, ja siinä juotiin olutta. Koska paloviina siihen aikaan ei löytynyt, niin pyysit pakanat väkevällä juomalla kuolettaa murettansa kuolleitten jälkeen. Ja tämä pakanallinen tapa on vielä nytkin luvallinen kastetuille pakanoille, jotka ei tiedä muuta lohdutusta hakea kuin mitä he saavat flaskusta. Sillä siitä pakanallisuudesta ovat graviaiset alkunsa saaneet.

Koska yksi pakana joutui murheeseen sen kuolleen jälkeen, joka oli rakas ollut, niin hän freistais väkevällä juomalla murettansa kuolettaa. Ja tämä oli hänelle yksi lyhykäinen huvitus. Ja vielä nytkin freistaavat muutamat kastetut pakanat paloviinalla sammuttaa murheensa, niin kuin vanhat pakanat yks tuhannen ajastaikaa tätä ennen ovat juoneet olutta, koska paloviina ei löytynyt. Mutta me tiedämme, että se muret, joka on istutettu Luojalta kuolleitten jälkeen, on jälkeen eläväisille tarpeellinen, että paremmin omaa kuolevaisuuttansa muistaisit, että he pääsisit silläkään hetkellä irti mailmasta, koska he murheellisella sydämellä seuraavat vanhempiansa, puolisoitansa eli lapsiansa hautaan.

Mutta kuinkas net pääsevät irti mailmasta, jotka freistaavat sitä muretta kuolettaa, joka on istutettu Luojalta muistutukseksi omasta kuolevaisuudesta? Ja kuinkas ne muistavat kuolevaisuutta, jotka pitävät graviaisia, ja siinä pitävät vatsansa jumalana? Kuinkas net pääsevät irti mailmasta, jotka kutsuvat rikkaita ja mailman herroja graviaisiin, eikä anna sitä ruokaa vaivaisille, jota he kuluttavat rikkaille?

Ei ole vanhan Testamentin pyhät pitäneet graviaisia, vaan net on paastonneet, koska he saatoit kuolleita hautaan. Mutta pakanat, net on pitäneet graviaisia. Ja net on juoneet olutta. Ja paloviinaa net on alkaneet juomaan vasta kolmesataa ajastaikaa tätä ennen. Ja sillä pakanat freistaavat sammuttaa murheensa, ettei tulis oma kuolevaisuus mieleen ennen kuin vasta haudassa.

Juokaat siis hyvin graviaisia, pakanat, että kaikki muret loppuis ja kaikki kuolevaisuuden muisto katois. Syökäät ja juokaat hyvin graviaisia ja ristiäisiä, että kuolema pakenis kauvas, monen tuhannen vakomitan päähän, ja että se muret lakkais, joka muistuttaa teitä kuolemasta.

Tämän päivän evankeliumissa on mainittu, kuinka Jesus ajoi ulos kansan, jonka hän löysi hymisevän, ja huiluin soittajat, jotka freistaisit sammuttaa sen murheen, joka tuli vanhemmille tyttären kuolemasta. Tästä me arvaamme, että ei Vapahtaja vihti nähdä semmoista turhuutta, jota mailman lapset ovat huomainneet parhaaksi lohdutukseksi murheellisille vanhemmille, koska heidän lapsensa kuolevat. Jesus itkee itkeväisten kanssa, mutta sitä turhuutta hän ei vihtinyt nähdä, jossa mailman ihmiset pyytävät sammuttaa sitä muretta, joka on istutettu Luojalta kuolevaisten sydämihin, jonka kautta jälkeen eläväiset muistutetaan omasta kuolevaisuudesta, koska verisukulaiset kuolevat.

Ei ole evankeliumin kirjoittaja muistanut selittää, minkä tähden huiluin soittajat olit kokoontuneet siihen huoneeseen, jossa yksi ihminen oli vasta kuollut, mutta me arvaamme, että ne sokiat raukat olit niiden murheellisten lohduttajat. Mutta huonot lohduttajat, koska he rupeisit huiluilla soittamaan sen kuolleen huoneessa, kussa tyttären vanhemmat olit suuressa murheessa. Ne soittajat olit mielestänsä tulleet siinä hyvässä tarkoituksessa, että he muka lohduttavat murheellisia sukulaisia ja sen tyttären vanhempia. Mutta se oli yksi huono lohdutus, koska tyttären isä häätyi paeta Jesuksen tykö ja rukoilla häntä, että hän tulis auttamaan hänen tyttärensä, joka oli kuolemallansa. Se taitaa myös olla paras neuvo kaikille vanhemmille, joiden lapset ovat kuolemallansa, että menevät Jesuksen tykö, koska huiluin soittajat tulevat huoneeseen, sillä ei huiluin soittajat saata kuitenkaan sammuttaa sitä muretta, jonka Luoja on istuttanut vanhempain sydämihin, koska rakkaat lapset kuolevat.

Menkäät siis Jesuksen tykö, te murheelliset vanhemmat, ja rukoilkaat, että hän ajais ulos huiluin soittajat kuolleitten huoneesta, ja herättäis ylös teidän lapsianne kuolluista. Kuule murheellisten vanhempain nöyrä rukous, sinä elämän ja kuoleman Herra, koska he hädässäns huutavat sinun tykös. Isä meidän, jne.

Meidän pyhän evankeliumimme johdatuksesta pitää meidän Jumalan armon kautta perään ajatteleman, mitkäs ovat ne huiluin soittajat, joita Jesus ajoi ulos huoneesta.

Me olemme jo ennen esipuheessa osottaneet, että ne huiluin soittajat olit tulleet lohduttamaan vanhempia ja sukulaisia, jotka tyttären kuoleman tähden olit suuressa murheessa. Mutta ne olit huonot lohduttajat, sillä ne pyysit mailman huvituksella kuolettaa sen murheen, jonka Jumala on istuttanut kuolevaisiin sydämihin. Ei yksikään vanhin saata peräti vapaaksi päästä siitä luonnollisesta murheesta, koska lapset kuolevat. Eikä lapset saata ilman muretta olla, koska vanhemmat kuolevat.

Tämä luonnollinen muret on siis välttämätöin. Mutta minkä tähden se on juuri välttämätöin? Sen tähden, että se on Luojalta istutettu ja ylösherätetty sitä varten, että ne, jotka näin murheessa ovat vanhinten, puolisoitten eli lasten kuoleman tähden, paremmin muistaisit omaa kuolevaisuuttansa ja pääsisit silläkään hetkellä irti mailmasta, koska he katselevat rakkaan vanhemman eli lapsen ruumiissa kuolevaisuutensa kuvan, ja muistaisit, että he seisovat haudan partaalla ja pääsevät pian seuraamaan lapsiansa ijankaikkisuuteen. Erinomattain, jos yksi viatoin lapsi on kuollut josta ei ole yhtään epäilystä, että hän on päässyt paremman Isän haltuun. Mikä on murheelliselle vanhemmalle tarpeellisempi, kuin että hän siinä rakastetun lapsen ruumiissa katselee omaa kuolevaisuuden haamua ja siinä samassa toivottaa itsellensä sitä taivaallista onnea, jos hänki olis mahdollinen pääsemään siihen autuaalliseen paikkaan, jossa lapsi on. Semmoinen muret, joka jälkeen eläväiselle tulee vanhemman eli lapsen eli puolison kuolemasta, olis kaikille suruttomille juuri tarpeellinen, jos hän siitäkään ottais vaaria.

Mutta sitte tulevat huiluin soittajat, eli se surutoin joukko, lohduttamaan ja kuolettamaan sitä muretta, jonka Luoja on ylös herättänyt. Sitte tulee graviaisväki, jotka ei suinkaan ilman syömättä ja ilman juomatta mene pois ruumiin huoneesta. Nämät huiluin soittajat tulevat murheen veisuja laulamaan, mutta niitä Jesus ajaa ulos huoneesta. Ja se kuuluu evankeliumista, minkä verta muretta heillä on. Koska Jesus ajaa heitä ulos huoneesta, niin he nauravat. Ne katsovat Nazarenuksen hulluksi, joka sanoo, että piika ei ole kuollut. Ja mitkäpä ovat siis nämät huiluin soittajat muuta kuin narrit ja hattarat, joilla ei suinkaan ole yhtään muretta, vaikka he vielä murheen lauluja veisaisit.

Me olemme nähneet, että Jesus itki itkeväisten kanssa Lazaruksen haudan päällä. Ja se on murheellisille yksi lohdutus, koska kristityt ottavat osan heidän murheestansa ja itkevät itkeväisten kanssa. Mutta nämät huiluin soittajat, net ei saata itkeä itkeväisten kanssa, vaan he nauravat, koska Jesus ajaa heitä ulos huoneesta, ja katsovat hänen hulluksi, koska hän sanoo, ettei ole piika kuollut. Semmoiset ovat nyt ne huiluin soittajat, jotka välistä täälläkin kuuluvat soittavan huiluilla, joilla he muka murheellisia sieluja pilkkaavat. Mutta ei he ole vielä loppuansa nähneet. Kukas tiesi, kuka heille murheen lauluja veisaa, koska he itse kääntävät kuononsa ylös? Kukas tiesi he saavat viimein kissan lauluja kuulla helvetissä?

Kyllä me nyt arvaamme hyvin, mitkä ne huiluin soittajat ovat. Emme me tarvitse juuri kauvas mennä, ennen kuin me semmoisia narria kohtaamme. Juuri ruumiin huoneessa he kehtaavat naurujansa päästää. Ja mitäs he nauravat? Sitä ilmanki nauravat, että tuo Jesus Nazarenus sanoo, että piika ei ole kuollut, mutta hän nukkuu. Koska huiluin soittajat ei saattaneet ylös herättää sen tyttären huiluin soittamisella, niin he päätit siitä, että piika oli kuollut. Se näyttää meidän evankeliumistamme, niin kuin huiluin soittajat olisit tulleet sillä aikaa kuin tyttären isä meni Jesuksen tykö. Ja ne huiluin soittajat olit tulleet muret huoneeseen ilman kutsumatta.

Niin tulevat vielä nytkin semmoiset narrit murethuoneeseen ilman kutsumatta. Ilmanki he vahtaavat siellä, jos he saisit jotakin suuhunsa, taikka tulevat he nauramaan ja pilkkaamaan Jesusta. Ei he suinkaan ole tulleet murheellisella ja armahtavaisella sydämellä, vaikka het on tulleet ruumista ulos veisaamaan, niin kuin vanha tapa on ollut. Vähän lukua siitä, mitä tämä ulosveisaaminen merkitsee. Jos kuinka kauniilla nuotilla ruumis ulos veisataan, ja sitte syödään ja juodaan hyvin päälle, ei taida se tulla kuolleen sielulle ylösrakennukseksi, vaikka paavilaiset niin luulevat. Eikä myös se veisaaminen tule kantajille eikä myös veisaajille ylösrakennukseksi, jos muuta perustusta ei ole.

Me ymmärrämme kaikista asiain haaroista, että veisaaminen ja kantaminen ja hautaaminen ja graviaiset, eli mikä ikänäns mahtaa olla, jota jälkeen eläväiset tekevät kuolleen kanssa, ei vaikuta mitään sen kuolleen ylösrakennukseksi, vaikka paavilaiset niin luulevat. Ja niin muodoin ei ole huiluin soittajat ollenkaan tarpeelliset, mutta jälkeen eläväisten muistutukseksi heidän kuolevaisuudestansa on se kristillinen tapa ollut, että ruumiille veisataan ja luetaan muutampia sanoja hänen hautansa päällä, jos het ottaisit vaaria siitä. Mutta sen me tiedämme vakaisesti, että huiluin soittajat ei ota siitä vaaria, eikä het ajattele perään, että kuolema vartioitsee heitä joka askeleessa, jolla he polkevat tätä syntistä maata, vaan huiluin soittajat sanovat: “Anna huilata!” Ja pilkkaavat Jumalan poikaa, koska he ulos ajetaan ruumiin huoneesta.

Nyt olis paras neuvo, että kaikki vanhemmat, joiden lapset ovat kuolemallansa, jättäisit huiluin soittajat ja menisit hopusta Jesuksen tykö rukoilemaan, että hän tulis pian panemaan kätensä heidän päällensä, ennen kuin ruumis jäähtyy ja rupeaa haisemaan. Sillä vaikka Jesuksella on se voima, että hän saattaa vielä haisevia ruumiita eläväksi tehdä, kuitenkin olis se aina parempi, että vanhemmat menisit Jesuksen tykö ennen kuin ruumis jäähtyy ja kankiaksi tulee, että he saisit vielä nähdä lapsiansa elävänä, ja hengellisestä kuolemasta ylös nostetuksi, ennen kuin ruumis peitetään mullalla. Sillä ne, jotka ovat maan povessa, ei taida enää kuulla Herran ääntä ennen kuin viimeisenä päivänä, koska tuodaan kaikki valkeuteen. Ja silloin julistetaan tuomio. Aamen.