Puhtaat Saarnat 1, numero 93.

PYHÄIN MIESTEN PÄIVÄNÄ 1851

Siihen aikaan, koska paljon kansaa kokoontui Jesuksen tykö, sanoi hän vertauksen kautta: Kylväjä meni ulos siementänsä kylvämään.

Tässä kuulemme me, että paljon kansaa kokoontui Jeesuksen tykö, mutta ei ole kirjoitettu, mitä varten he kokoontuivat. Eivät ne olleet kuitenkaan kristityitä jotka niin kokoontuivat, vaan ne olivat juuri suruttomia ihmisiä. Mutta me olemme jalkeen huomanneet, että niillä oli kurkistelemisen halu, he tahtoivat nähdä, kuinka se suuri noita Natsareenus teki ihmeitä ja tunnustähtiä. Ei ole kuitenkaan vielä osoitettu, että heillä olisi ollut totinen halu kuulemaan oikeaa Jumalan sanaa, vaan suurin osa oli tullut juuri kurkistelemaan. Ei ole ollut vielä monella se usko, etta Jesus Natsareenus on Jumalan Poika, vaan heillä oli se usko, että Hän oli joku erinomainen ihminen, eli semmoinen ympäri vaeltavainen puoskari, joka salaisilla konsteilla saattaa ihmisten tauteja parantaa.

Fariseuksilla oli kuitenkin se usko, että Jesus Natsaretista oli kansan häiritsijä, joka noituudellaan varastaa ihmisten sydämet, että Hän pääsisi sitten kristillisyyden varjon alla hallitsemaan. Nikodemuksella oli se usko, että Jesus Natsareenus oli hengellinen opettaja. Sillä hän tunnustaa, että Jesus on lähetetty Jumalalta opettajaksi. Mutta muut maailman herrat, kirjanoppineet ja fariseukset eivät pitäneet Häntä oikeana opettajanakaan, vaan he pitivät Häntä vääränä profeettana ja kansanhäiritsijänä. Hän oli heidän mielestään suuri noita, joka oli liitossa perkeleen kanssa, ja sen tähden piti Hänen kuoleman, sillä Hän teki itsensä Jumalan Pojaksi. Ilmankin Hän oli hengellisessä ylpeydessä, koska Hän muita tuomitsi, ja itsensä tunnusti Jumalan Pojaksi.

Mutta ei ole Vapahtaja ollut ainoa, jonka maailma on pitänyt vääränä profeettana. Hamasta maailman alusta on ollut olemassa semmoinen usko, että profeetat ovat väärät profeetat ja villihenget. Ei ole Mosestakaan pidetty oikeana profeettana. Parhaat Israelin seurakunnassa rupesivat vastustamaan Mosesta, ja heillä oli hengellinen viha sydämessä, koska he aina napisivat häntä vastaan. Jos Jumala ei olisi osoittanut Israelin lapsille kauhistavaisia esimerkkiä Hänen vihastaan, kyllä he olisivat vielä Moseksenkin tappaneet. Samoin on profeetoitakin tapettu, joita läpi ajan maailman suruttomat ihmiset ovat vihanneet.

On kirjoitettu monessa paikassa Raamatussa, ja myös tämän päivän evankeliumissakin mainitaan, kuinka suruttomat ovat vihanneet ja vainonneet kristityitä. Sen tietävat kaikki ihmiset, minkä tähden heitä on vihattu. Sen tähden ilmankin, että perkeleen joukko ei kärsi ollenkaan kuulla oikeaa Jumalan sanaa. Suruttomat suuttuvat hirmuisesti, koska kristityt heitä tuomitsevat. Käärmeen siemenet eivät kärsi vaimon siementä nähdäkään. Oikea syy siihen, minkä tähden on riita tullut suruttomain ja heränneitten välillä, on siinä, että suruttomat ovat isästä perkeleestä. Sen tähden kuohuu hengellinen viha heidän sydämissään. Eivät he saata kärsiä totuutta.

Niin se on ollut läpi ajan niin kauvan kuin maailma on seisonut. Ja siitä hengellisestä vihasta nähdään, kuinka kauhistavainen maailma on, kuinka hirmuisesti vihollinen on saattanut ihmisten lapsia pettää ja eksyttää, koska he vihaavat ja vainoovat niitä, jotka tahtovat heitä oikealle tielle neuvoa. Jos tämä hengellinen viha ei olisi ilmestynyt joka aika ja joka paikassa, kussa oikea oppi on saarnattu, niin saattaisivat suruttomat sanoa: ”Eipä ole ennen ollut riitaa uskon päältä, eipä ole ennen kristityitä vainottu.” Mutta nyt olette kaikki kuulleet, että perkeleen joukko on vihannut ja vainonnut kristityitä maailman alusta. Mutta siinä paikassa, kussa kristityitä ei ole, siinä ei ole riitaa uskon päältä, siinä ei ole ketään, joka vihaa kristityitä. Kuinkapa siinä tulee riitaa uskon päältä, kussa kaikki ovat samalla kadotuksen tiellä vaeltamassa?

Mutta kussa totinen kristillisyys ilmestyy, siinä tulee varsin riita. Siinä nousevat varsin käärmeen siemenet luolastaan. Siinä näyttää lohikäärme varsin hampaitaan. Siinä rupeavat varsin käärmeen siemenet puikimaan. Siinä tulee viha vaimon siemenen ja käärmeen siemenen välille. Siinä paisuttaa käärmeen myrkky sydäntä, siinä rupeavat hukan penikat ulvomaan, ja hattarat nauramaan. Pissihaukat rupeavat kurkistelemaan. Mutta ei maailman lapset tule sentähden viisaammiksi, vaikka he nyt näitä näkevät ja kuulevat, että viha on ollut alusta alkain vaimon siemenen ja käärmeen siemenen välillä. Yhtä hyvin he sanovat: “Ei se ole niin ollut.”

Meidän pitää nyt katseleman, kuinka paljon on maailmassa autuutta, koska tänä päivänä saarnataan kahdeksasta autuudesta. Ei ole vielä monelle se ensimmäinen autuus tullut ja moni on vielä siitä ensimmäisestä autuudesta pyörtänyt. Ja Herra Jesus saarnasi niin korkealla äänellä kahdeksan autuutta, että koko maailma kuulisi, jos ihmisillä ei olisi niin huono kuulo ja paksut luut korvan takana. Kuule nyt, autuuden saarnaaja, niitten murheellisten ja alaspainettuin huokaus, joilla on totinen halu autuaaksi tulla. Isä meidän, jne.

Evankeliumi Matt. 5: 1 - 12.

Me kuulemme tämän päivän evankeliumista, että kahdeksan autuutta aljetaan vaivalla ja päätetään vainolla. Sen tähden kuuluu se niin kuin koko maailma olisi kokonaan hukassa, koska ei ensimmäistä autuuden perustusta ole vielä laskettukaan maailman lapsille, jotka etsivät autuuttaan rikkaudessa, mutta ei köyhyydessä. He etsivät autuuttansa ilossa, mutta ei murheessa. He etsivät autuuttaan ylpeydessä, mutta ei siveydessä. He etsivät autuuttaan herkullisuudessa, mutta ei näljässä. He etsivät autuuttaan armottomuudessa, mutta ei laupeudessa. He etsivät autuuttaan riettaudessa, mutta ei puhtaudessa. He etsivät autuuttaan riidassa, mutta ei rauhassa. He etsivät autuuttaan vihassa, mutta ei vihan kärsimisessä.

Katselkaamme siis, mitä nyt kahdeksan autuutta vaikuttaa, jos ne tarjotaan maailmalle. Ne vaikuttavat niin paljon, ettei maailma huoli niistä. Jos nimittäin maailmalle tarjotaan hengellinen vaivaisuus eli hengellinen köyhyys, josta ensimmäinen autuus seuraa, niin maailma sanoo: “Hengellinen köyhyys! Millainen on se hengellinen köyhyys? Onko se hengellinen köyhyys, koska nämät heränneet pitävät itsensä kristittyinä ja tuomitsevat muita? Minusta ne ovat ylön rikkaiksi tulleet, koska he itseään kiittävät ja muita katsovat ylön.”

Niin ajattelee moni surutoin raukka, joka ei ole mitään tuntenut. Hän ajattelee, että nämät heränneet ovat ylpeydessä, koska he haukkuvat, soimaavat ja tuomitsevat toisia. Sitä vastaan luulevat suruttomat, että semmoiset ovat hengessä vaivaiset, jotka ei tosin juo ja tappele, mutta antavat myös suruttomalle maailmalle siivon rauhan, eivätkä pahenna ketään. Jos nyt niin olisi, niin olisivat Mooses ja profeetat olleet ylpeydessä, Johannes Kastaja olisi ollut ylpeydessä ja itse Vapahtaja olisi ollut ylpeydessä, jotka haukkuivat ja tuomitsivat paatuneita helvettiin. Mutta mykät koirat olisivat hengessä köyhät, eli semmoiset siveät kristityt, jotka sanovat: “Kuinkapa minä muita tuomitsen, koska en ole itsekään parempi?”

Mutta se on kokonaan toisin kuin mitä maailman sokea järki tuumaa. Sillä ne, joita maailma vihaa, ne ovat hengessä vaivaiset, ja ne, joita maailma kiittää ja pitää kristittyinä, ne ovat vielä hengessä rikkaat. Ne, joita maailma pitää ylpeänä, ne ovat Jumalan edessä nöyrät, ja ne, joita maailma pitää nöyrinä, ne ovat vielä hengellisessä ylpeydessä. Ja niin se on vielä muissakin asioissa, jotka tämän päivän evankeliumissa mainitaan. Esimerkiksi murheelliset, ne ovat maailman mielestä ulkokullatut, jotka huokaavat niin kuin luontokappaleet ja tekevät itsensä semmoisiksi. Mutta ne, jotka tekevät itsensä murheellisiksi ja itkevät käärmeen kyyneleitä, ne ovat maailman edessä katuvaiset.

Niin se on myös siveydenkin suhteen. Moni kastettu pakana saattaa niin siveästi elää, että maailma ei löydä hänessä syytä, mutta kristitty ei saata niin siveästi elää, että hän maailmalle kelpaisi. Sillä fariseukset löysivät paljon vikoja Vapahtajan elämässä. Sen tähden he eivät saattaneet Häntä pitää oikeana opettajana. Niin on vielä nytkin. Fariseukset näkevät paljon vikoja kristityissä. Sen tähden pitävät he kristityitä villihenkinä.

Mitä tämän päivän evankeliumissa puhutaan laupeudesta, se kääntyy maailman sokeassa järjessä kokonaan nurin, ei ainoastaan luonnollisessa tarkoituksessa, mutta myös hengellisessä. Erinomattain, koska joku kristitty antaa suoloja liiningin päälle suruttomille vaivaisille, silloin hän pahentaa heidän tuntonsa. Mutta koska hän antaa ilman manaamatta pirun paskaa vaivaisille, silloin hän on laupias hengellisessä tarkoituksessa. Taas on kristitty kova ja armoton, koska hän tuomitsee armonvarkaita helvettiin, eikä anna puoliheränneille armoa. Silloin sanovat armonvarkaat, että kristityt pilaavat heidän kristillisyytensä, keskeyttävät heidän katumuksensa ja pahentavat Jesuksen rintalapsia. On tässäkin paikassa laupeus kääntynyt kokonaan nurin armonvarkaitten sokeassa mielessä. Jos kristitty surkuttelee heidän onnettomuuttansa, jotka pitävät itsensä katuvaisina, ja ei olekaan, niin se kristittyin surkutteleminen kääntyy armottomuudeksi, vaikka se on kristityn laupeus, että hän sanoo kaikille tuntonsa.

Jos nyt kaikki nämät asiat ovat kääntyneet nurin maailman mielestä, kuinka sitten ymmärretään ne autuuden kappaleet, jotka nyt seuraavat evankeliumissamme, niin kuin esimerkiksi isoominen ja janoominen vanhurskauden perään, joita surutoin ihminen ei ole koskaan tuntenut. Ja sydämen puhtaus, joka on suruttomille peräti tuntematon? Koska nimittäin surutoin ihminen menee Herran Ehtoolliselle valehtelemaan ja niin kuin Juudas, suuta antamaan Vapahtajalle, silloin ajattelee hän, että se on hengellinen nälkä vanhurskauden perään, koska hän sinä päivänä on ollut syömättä, ja on tuntenut jonkun väärän tunnon ja vaatimuksen mennä joskus tavan vuoksi Herran Ehtoolliselle, ettei häntä pidettäisi peräti pakanana.

Mutta mikä jano vanhurskauden perään se on, joka panee muutamia juomaan Herran kalkista ja perkeleitten kalkista yhtenä päivänä? Onkos sekin hengellinen jano vanhurskauden perään? Muutamat pakanat eivät enää käy ollenkaan ripillä. Eikä niillä ole nälkä vanhurskauden perään. Ne taitavat olla ravitut omasta vanhurskaudesta, jos niillä ei ole kova nälkä vanhurskauden perään, jotka juovat Herran kalkista ja perkeleitten kalkista yhtenä päivänä. Ei niilläkään taida olla kova nälkä, jotka ylönkatsovat armon välikappaleet. Enkä tiedä, onko niilläkään oikea nälkä, joilla on paha käydä ripillä ja paha käymättä olla.

Mitä taas sydämen pahuuteen tulee, niin meidän täytyy tunnustaa, että surutoin ei tunne sydäntänsä ja sen riettautta ja saastaisuutta, sillä hänen sydämensä on lohikäärmeen veressä puhdistettu, ja on sen vuoksi niin puhdas niin kuin äskensyntyneellä lapsella, joka vasta pesty on. Sille viitsii nyt vanhin suuta antaa. Mutta heränneellä ihmisellä on sydän niin kuin riettaalla. Ja koska nyt semmoinen purkaa ulos pahan sydämensä ynnä kirousten kanssa niinkuin esimerkiksi Johannes Kastaja, joka oli herännyt, niin sanoivat fariseukset: “Oletkos Kristus, oletkos Elias?”

Mutta tämän aikaiset fariseukset ovat niin pyhiksi tulleet, ettei heidän tuntonsa enää kestä heränneitten kirousta kuulla. Sillä muutamat fariseukset siunailevat itsensä ja muutamat kauhtuvat, koska heränneet tulevat kirouksen kanssa heidän hartauttaan pilaamaan. Se ilmankin tulee siitä, että heillä on paha sydän, mutta fariseuksilla on hyvä sydän ja hyvä omatunto. Muutamilla on kultasydän povessa käärittynä pumpulivillain sisälle. Ne ovat siveät huorat, jotka kantavat kultasydämen povessaan. Mutta asia on kokonaan nurin kääntynyt. Koska suruttomilla on kultasydän povessa, ja heränneillä taas on sydän niin kuin riettaalla, kuinka se nyt sopii Vapahtajan sanain kanssa yhteen?

Ilmankin heränneillä pitäisi olla puhdas sydän, koska he pitävät itseään hyvinä. Niin ajattelee surutoin raukka, joka luulee, että heränneet pitävät itsensä hyvinä, koska he muita tuomitsevat. Mutta ei se ole niin. Heränneet eivät saata pitää itseään hyvinä niin kauvan kuin heillä on sydän pahempi kuin riettaalla. Mutta sen vuoksi ovat heränneet lähempänä armoa, että he tuntevat sydämensä pahuutta, riettautta ja saastaisuutta, mutta surutoin ei tunne sydäntään pahaksi sen tähden, että hän on sokea. Sen tähden suruttomat suuttuvat, koska heille julistetaan tuomio, etteivät he tunne itseään tuomituiksi. Eivät he tunne, että he ovat kälmit ja rakkarit, vaan he luulevat itsensä siveiksi, rehellisiksi ja kunniallisiksi, ja niin muodoin kääntyy nyt tämä asia niin, että suruttomat pitävät itsensä hyvinä, ja sen tähden he suuttuvat, mutta heränneet tuntevat itsensä pahoiksi, ja sen tähden he haukkuvat, että he niin pahat ovat.

Mutta siinä tulee heränneillä kova ahdistus, koska heidän pitää vastoin tuntoaan uskoman, että he ovat puhtaat sydämestä, vaikka omatunto todistaa, että he ovat riettaat ja saastaiset. Heränneille tulee kova riita riettaan kanssa, koska heidän pitää uskoman, että Jesus on sydämessä, vaikka he tuntevat, että rietas on sydämessä. Omavanhurskaus nousee hirmuisesti tätä uskoa vastaan ja sanoo: “Etköpä sinä tunne, että sinulla on riettaita sydän täynnä? Kuinka sinä siis saatat uskoa, että Jesus on sydämessä? Ei se ole mahdollinen”, sanoo omanvanhurskauden perkele, joka heränneessä tilassa muuttaa itsensä valkeuden enkeliksi, ja on olevinaan niin totinen, ettei herännyt ihminen saata tehdä häntä valhettelijaksi. Mutta Jumalan sana todistaa, että silloin pitää sinun uskoman, että sydän on puhdas, koska sinä tunnet sydämesi pahaksi, riettaaksi ja ilkeäksi. Silloin sinun pitää uskoman, että Jesus on sydämessä, koska sinä tunnet, että sydän on riettaita täynnä. Ja jos sinä silloin et usko, niin sinä kadotetaan. Sillä Paavali todistaa, että sydämen uskolla me vanhurskaaksi tulemme ja suun tunnustuksella me autuaaksi tulemme. Jos sinä siis uskot, että sinä olet vanhurskas, koska sinä tunnet, että sinä olet rietas, silloin olet sinä uskon kautta vanhurskaaksi tullut. Mutta jos et usko, niin sinä olet pahempi kuin rietas.

Mutta tätä oppia vastaan nousee nyt omanvanhurskauden perkele hirmuisesti ja sanoo: “Vai niin! Pitääkös sinun uskoman, että sinä olet vanhurskas, koska sinä tunnet, että sinä olet rietas? Pitääkös sinun uskoman tuntoasi vastaan? Pitääkös sinun uskoman, vaikka omatunto kieltää uskomasta? Älä tee vaan sitä niin kauvan kuin omatunto ottaa vastaan. Se on väärä oppi, jos joku opettaa ihmisiä uskomaan vastoin tuntoaan.” “Silloin vasta”, sanoo omavanhurskaus, “olisi mahdollinen uskoa, koska omatunto ei tuomitse enää.” Mutta tätä omanvanhurskauden oppia vastaan kirjoittaa apostoli Johannes lähetyskirjassaan kristityille, kussa hän sanoo: “Minun rakkaani! Jos sydän tuomitsee meitä, niin on Jumala suurempi kuin meidän sydämemme.”

Tässä kuulet nyt, omanvanhurskauden perkele, että katuvaisen ja epäileväisen sielun pitää uskoman, vaikka sydän tuomitsee häntä. Ei se ole niin kuin sinä omanvanhurskauden perkele sanot, että ihminen ei saa vastoin tuntoaan ruveta uskomaan, vaan hänen pitää oleman uskoton siihen asti, että tunto lakkaa tuomitsemasta. Ei se ole niin kuin sinä, omanvanhurskauden perkele sanot, vaan se on näin: sinun pitää uskoman, vaikka sydän tuomitsee ja vaikka tunto tuomitsee, sillä Jumala on suurempi kuin meidän sydämemme. Sinun pitää uskoman, että sinä olet vanhurskas, vaikka sinä olet rietas. Sinun pitää uskoman, että sinä olet puhdas, vaikka et ole puhdas. Sinun pitää uskoman, että Jesus on sydämessä, vaikka rietas on sydämessä. Sinun pitää uskoman, että sinä olet Jumalan lapsi, vaikka olet perkeleen lapsi. Sillä juuri siinä kun sinä uskot, tulet sinä vanhurskaaksi, sydämestä puhtaaksi ja Jumalan lapseksi. Mutta jos et usko, niin sinä olet rietas, saastainen ja helvetin oma.

Tämä on nyt se oikea oppi armonjärjestyksestä, jonka Paavali on opettanut, että sydämen uskolla me vanhurskaaksi tulemme ja suun tunnustuksella me autuaaksi tulemme. Mutta tämä armonjärjestys kuuluu ainoastaan murheellisille, katuvaisille, epäileväisille ja alaspainetuille sieluilIe, jotka tarvitsevat armoa. Jos nimittäin joku siveä huora rupeaa uskomaan, että hän on puhdas sydämestä, niin hän menee sen uskon kanssa helvettiin. Jos joku rehellinen varas rupeaa uskomaan, että hän on puhdas varkaudesta, niin hän menee sen uskon kanssa helvettiin. Jos yksi raitis juomari rupeaa uskomaan, että hän on puhdas pirun paskasta, niin hän menee sen uskon kanssa helvettiin. Jos joku kunniallinen viinaporvari rupeaa uskomaan, että juomarit eivät ole hänen vastauksensa päällä, niin hän menee sen uskon kanssa helvettiin. Jos armonvaras uskoo, että hän tulee autuaaksi, vaikkei hän koskaan ole tuntenut sitä autuutta, jota Jumalan lapset tuntevat, niin hän menee sen uskon kanssa helvettiin.

Mutta nyt tulee kahdeksas autuuden kappale, joka kuuluu kokonaan kristityille, ja on aina ollut paras kristittyin tuntomerkki niin kauvan kuin joku kristillisyyden kipinä löytyy maan päällä. Siitä saakka kuin Kain tappoi veljensä kristillisyyden tähden, ovat Kainin lihalliset veljet ja nepaimet vihanneet ja vainonneet Jesuksen opetuslapsia. Tämä viha ja vaino on ensin alkanut siitä, että maailman orjat eivät ole rauhassa saaneet mennä helvettiin. Koska kristityt rupesivat vaatimaan, että sekä juudalaisten että pakanoitten pitää kääntymän Kristuksen uskoon, niin rupesivat juutalaiset uskonsa puolesta sotimaan vastaan. Ja koska juudalaiset eivät pitäneet puoltaan tinkaamisessa Stefanuksen kanssa, nousi viha juudalaisten sydämessä, ja he veivät Stefanuksen lakiin, ja siellä suuttuivat kaikki herrat, kaikki fariseukset ja kaikki tuomarit kristityille, ja he purivat hampaitaan,tukitsivat korviaan, veivät hänen ulos kaupungista ja kivittivät hänen.

Siitä on nyt tämä viha ja vaino alkunsa saanut. Mutta kristittyin usko on sen vainoomisen kautta vahvistettu. He ovat sen kautta saaneet sen vakuutuksen, että kristillisyys on oikea, että se on Jumalasta, koska perkeleen joukko on niin kovin suuttunut kristityille, niin se on tapahtunut Raamatun jälkeen. Juuri siitä maailman vihasta ja vainosta on kristittyin usko tullut vahvemmaksi. Sillä nyt ovat kaikki kristityt vakuutetut siitä, että tämä kristillisyys on Jumalasta ja ettei se ole ihmisten juttu. Sen tähden sanoo Vapahtaja opetuslapsilleen: “Autuaat ovat ne, jotka vanhurskauden tähden vainotaan, sillä heidän on taivaan valtakunta.” Tämä on kahdeksas autuus, joka kuuluu kokonansa kristityille. Viimein sanoo Jesus opetuslapsilleen: “Autuaat olette te, koska ihmiset pilkkaavat ja vainoovat teitä, ja puhuvat kaikkinaista pahuutta teitä vastaan, valhetellen minun tähteni. Iloitkaat ja riemuitkaat, sillä teidän palkkanne on suuri taivaissa! Sillä näin he vainosivat profeetoita, jotka teidän edellänne olivat!”

Näistä Jesuksen sanoista saattavat nyt Jesuksen oikeat opetuslapset saada lohdutuksen ja virvoituksen, koska he kuulevat, että heidän palkkansa on suuri taivaassa. Iloitkaat ja riemuitkaat, te Jesuksen opetuslapset, koska teitä vihataan ja vainotaan, sillä teidän palkkanne on suuri taivaassa! Aamen.