Puhtaat Saarnat 1, numero 97.
MARIAN PÄIVÄNÄ 1848. (OSA KATEISSA)
Vaimon siemen
pitää musertaman käärmeen pään.
Koska ihminen oli langennut syntiin, sai se taivaallinen vanhin ison haavan sydämeens, niin kuin maalliset vanhemmat, koska lapsi pistää itsensä veitsellä, ottavat he sen terävän raudan ja vatkaavat valkiaan. Niin otti myös Jumala sen terävän synnin veitsen, jolla hänen nuorin lapsensa oli pistänyt itsensä kuoliaaksi, ja vatkas sen menemään helvetin valkiaan, ja rupeis parantamaan niitä myrkyllisiä haavoja armon öljyllä, koska hän itse joutui kärsimään helvetin tuskan ja vaivan onnettoman lapsensa edestä. Kyyneleet rupeisit vuotamaan vanhemman silmistä, koska nuorin ja rakkain lapsi pisti itsensä kuoliaaksi synnin terävällä veitsellä. Hänen rakkautensa tälle nuorimmalle lapselle oli niin suuri, että hänen täytyi itse mennä helvettiin lunastamaan lapsensa sieltä takaisin.
Mutta tämä hirmuinen tapaus ei tainnut muulloisin tapahtua, kuin vaimon siemenen kautta, joka oli samasta verestä ja lihasta syntynyt kuin se onnetoin lapsi, joka kuoli synnissä, koska hän oli tapaturmaisesti pistänyt synnin terävällä veitsellä omaan sydämeensä. Tämä vaimon siemen otti veitsen lapsen sydämestä ja vatkais sen valkiaan, kussa käärmet oli palamassa. Siellä meni veitsi juuri käärmeen päätä kohti ja musersi sen. Tämä terävä veitsi, jolla Jumalan nuorin ja rakkain lapsi pisti itsensä, kutsutaan synniksi. Käärmet oli oksentanut myrkkynsä haavaan ja sen tähden tuli se haava kuoleman haavaksi.
Mutta koska vaimon siemen pisti sillä samalla veitsellä käärmeen päähän, tuli käärmet sangen kovin haavoitetuksi, ja musta veri rupeis hänen päästänsä vuotamaan. Mutta yhtä hyvin, vaikka käärmeen pää on muserrettu, liikkuu vielä hänen pyrstönsä, jolla hän vetää kolmannen osan taivaan tähdeistä. Tämän nuorimman lapsen tähden, joka oli itsensä pistänyt synnin terävällä veitsellä, kävi yksi miekka vanhemman sydämen läpitse, että monen sydämen ajatukset ilmoitettaisiin.
Mutta se sovintoveri, joka rupeis vuotamaan vanhemman sydämestä, tippui niihin haavoihin, jotka synnin terävällä veitsellä olit tehdyt. Ja tämän sovintoveren kautta tulivat lapsen myrkylliset haavat puhdistetuksi siitä synnin myrkystä, jota käärmet oli siihen sylkenyt. Se taivaallinen vanhin, jollen tuli haava sydämeen nuorimman lapsen kuolemasta, löi vihansa käärmeen päälle, joka oli tämän onnettomuuden matkaan saattanut. Hän tuli itse vaimon siemeneksi, että hän ihmisenä pääsis kostamaan käärmeelle hänen puremisensa.
Mutta käärmeen siemenen ja vaimon siemenen välillä on myös yksi katkera viha. Koska nimittäin ihminen piti tuleman niin onnettomaksi, että hänen piti kuoleman käärmeen viekkauden kautta, otti taivaallinen vanhin ja kirois tätä maata. Hän määräis, mikä rangaistus tulee itsekullekin, jotka olit synnissä osalliset olleet. Miehelle hän pani raskaamman työn, vaimolle raskaan vaivan synnyttäissä ja käärmeelle, että hänen päänsä piti vaimon siemeneltä rikki muserrettaman. Ja viimein sanoi vanhin: “Minä panen vihan käärmeen siemenen Ja vaimon siemenen välille.” Tämä viha, joka on pantu vaimon siemen en ja käärmeen siemenen välille, ilmoittaa itsensä joka paikassa, kussa vaimon siemenet löytyvät. Siellä rupeevat myös käärmeen siemenet puikimaan, sillä vaimon siemenet ja käärmeen siemenet ei sovi ollenkaan yhdessä kohdussa. Käärmeen siemenet pitävät suurta vihaa vaimon siemenelle.
Käärmeen siemenet pelkäävät kovin sitä sovinnon verta, jolla vaimon siemenet ovat priiskotetut, sillä käärmeen hampaat ei pysty vaimon siemenelle, joka on varustettu uskon kilvellä. Käärmeen myrkky ei tee vaimon siemenelle kuoleman haavoja, koska vanhemman veri on priiskunut lasten päälle. Tämän sovintoveren tähden ovat käärmeen siemenet niin vihaiset vaimon siemenille, että he sylkevät myrkkynsä niiden päälle. Käärmeen siemenille tulee niin suuri harmi, että sappikin puhkee. Mutta ei vaimon siemenet pidä siitä mitään. Käärmeen siemenet tietävät hyvin, että vaimon siemen on rikki musertanut käärmeen pään, ja sen tähden he ovat vaimon siemenille vihaiset.
Käärmeen siemenillä on yksi vanha sukuperä. He ovat samasta luonnosta kuin se musta ja ruskia lohikäärme, joka on kääntänyt heidän silmänsä nurin, että he katsovat kaikki asiat nurin. Koska vaimon siemenet ovat puhdistetut sen veren kautta, joka vanhemman haavoista on priiskunut heidän päällensä, niin katsovat käärmeen siemenet tätä sovinnon verta vahingolliseksi myrkyksi, mutta synnin myrkkyä pitävät kyykäärmeen sikiät makiana lääkityksenä. Ja koska he nielevät myrkyllistä juomaa, maistuu se makialta heidän suussansa, vaikka se karvastelee jälkeen vattassa.
Meidän pitäis vielä laviammalta puhuman tästä siunatusta vaimon siemenestä, koska me olemme ensin pyytäneet armoa Jumalalta, että hän, jonka sydän on saanut niin syvän haavan nuorimman lapsensa kuolemasta, että hänen täytyi mennä äitin kohtuun ja tulla vaimon siemeneksi, tekis kaikkia raskaita hedelmälliseksi, jotka hänen Pyhästä siemenestä ovat raskaaksi tulleet, ja helpottais armon pisaralla niiden tuskat, jotka ovat syntymävaivassa. Kuule meidän huokauksemme, sinä siementen Herra. Isä meidän, jne.
Se siunattu vaimoin seassa tuli raskaaksi Pyhältä Hengeltä ja synnytti yhden pojan, niin kuin enkeli oli sanonut. Ja Maria uskoi enkelin sanat, ehkä luonnollinen järki tahtoi ensinnä tehdä tämän asian mahdottomaksi, koska ei Maria saattanut ymmärtää, kuinka se olis mahdollinen yhdelle vaimoihmiselle, että tulla raskaaksi ilman miehen avutta. Me otamme nyt siitä tapauksesta yhden ylösrakentavaisen esimerkin, koska me Jumalan armon kautta perään ajattelemme, kuinka Maria tulee raskaaksi Pyhältä Hengeltä ja synnyttää pojan. Tämä ainet jaetaan moneen osaan: ensimmäinen tutkistelemus siemenestä, josta hedelmän alku tuli; toinen tutkistelemus hedelmästä äitin kohdussa; kolmas tutkistelemus syntymisestä, ja mikä siinä vielä tapahtuu sekä ennen että jälkeen.
Mistä siemenestä on tämä siunattu hedelmä alkunsa saanut? Koska enkeli sanoi Marialle: “Sinä siität kohdussas ja synnytät pojan”, rupeis Maria, joka tiesi itsensä vapaaksi miehestä, arvelemaan, kuinka se olis mahdollinen hänen tulla hedelmälliseksi ilman siemenettä. Luonnollinen järki katsoi sen asian mahdottomaksi. Ja jos ihminen rupeis luonnollisen järjen ajatuksia seuraamaan, niin tulisit kaikki asiat mahdottomaksi, jotka kuuluvat kristillisyyteen. Koska luonnolliselle ihmiselle sanotaan, että hänen pitää tuleman raskaaksi Pyhältä Hengeltä, niin kysyy luonnollinen järki, kuinka se tapahtuu, sillä minä en tiedä miehestä mitään?
Luonnollinen järki on harjaantunut tutkimaan hengellisiä asetuksia luonnollisen rakennuksen jälkeen. Ja niin kuin kaikki elävä luonnon valtakunnassa saapi alkunsa siemenestä, niin katsoo myös luonnollinen järki sen asian mahdottomaksi, että joku ihminen tulis hedelmälliseksi ilman siemenettä. Mutta Vapahtaja sanoo, että siemen on Jumalan sana. Ja apostoli Johannes sanoo, että sana tuli lihaksi. Ja Pietari sanoo, että te olette syntyneet turmelemattomasta siemenestä, nimittäin Jumalan sanasta.
Niin kuin nyt Maria tuli raskaaksi Pyhän Hengen vaikuttamisen kautta siitä turmelemattomasta siemenestä, niin tulevat myös muut ihmiset raskaaksi Pyhän Hengen vaikuttamisen kautta siitä turmelemattomasta siemenestä, jos he kärsivät Pyhän Hengen niin liki tulevan, ettei mailman kylmä vesi pääse väliin. Jumalan sana vaikuttaa niin ihmeellisen muutoksen heränneitten ihmisten omassa tunnossa, että se tulee hedelmälliseksi, hengen hedelmä rupee kasvamaan. Sana, vaikka se on vain ääni, tulee lihaksi, eli vaikuttaa yhden muutoksen myös ihmisen lihassa, että veret muuttuvat ja sydän tulee kipiäksi, koska uuden syntymisen vaivat rupeevat tuntumaan.
Mutta mailman huorat ei tule hedelmälliseksi miehen siemenestä. Eikä hengelliset huorat tule hedelmälliseksi Pyhän Hengen siemenestä. Ei yhteinen huora tule koskaan hedelmälliseksi, niin kauvan kuin hän pitää kanssakäymistä monen kanssa. Ei tule hengellinen huora hedelmälliseksi niin kauvan kuin hän tekee huorin monen epäjumalan kanssa. Kuinkas se tulis hedelmälliseksi Pyhän Hengen siemenestä, jonka sydämeen itse rietas on kylvänyt riettauden siemenet, kirouksen siemenet, ahneuden siemenet, vihan ja kateuden siemenet, haureuden ja juopumuksen siemenet, ja näistä riettaan siemenistä on mailman paatunut ihminen tullut hedelmälliseksi. Hän on siinnyt, ja synnyttänyt monta jalkalasta riettaan siemenestä. Muutamat ovat salamyhkäydessä syntyneet ja riettauden maidolla ylös kasvatetut. - - - muutamat julkiset - - - käsikirjoituksessa katkos.
Toinen tutkistelemus. Kuinka Pyhän Hengen hedelmä kasvaa äidin kohdussa? Koska ihminen Pyhän Hengen vaikuttamisen kautta on tullut raskaaksi siitä turmelemattomasta siemenestä, joka on Jumalan sana, alkaa hän tuntemaan ihmeellisiä liikutuksia sydämessäns, niin kuin siellä olis joku elävä Henki, joka liikkuu. Muutampi ihminen ei arvaa ensinnä, mikä se on, koska hänelle tulee ikävä ja oman tunnon rauhattomuus. Ei moni ihminen tahdo ensinnä uskoa, että hän on tullut raskaaksi Pyhän Hengen siemenestä, koska nämät ensimmäiset liikutukset rupeevat tuntumaan. Sen tähden freistaa myös muutampi kuolettaa sen salaisen murheen, joka Jumalan mielen jälkeen on.
Välistä koettelee hän paloviinan kanssa kuolettaa omantunnon kalvamiset. Välistä etsii hän muuta hauskutusta, että se murhe lakkais. Välistä pistää luonnollinen järki jonkun mutkan, että se on tyhjä taikaus. Jolla siveys on autuuden perustuksena ollut ennen kuin omatunto heräis, rupee omantunnon räkninkiä muuttamaan ja ajattelee näin: “Eihän Jumala mahda olla niin väärä, että hän siviöitä ihmisiä hukuttais helvetissä.” Luonnollinen siveys ajattelee vielä: “En minä ole tosin täydellinen, mutta en minä ole pahempikaan muita ihmisiä. Moni on pahempi minua. Jos olisin jossakussa paikassa erhettynyt, olenpa minä vaivaisiakin ruokkinut. Kyllä Jumala näkee minun viattomuuteni ja maksaa minun rehellisyyteni. “ Nämät ovat siveyden ajatukset.
Jolla kuollut usko on autuuden perustuksena, rupee rukoilemaan Jumalata, ettei väärät profeetat ryöstäis hänen uskoansa pois, sillä hän tuntee, että hän tulee juuri paljaaksi, jos hänen uskonsa ryöstettäisiin pois. Muutampi suuttuu niin kuin tuhka niille kristityille, jotka ei anna hänelle omantunnon rauhaa. Vanha aadami potkaisee niin kovin, että hän rupee puskemaan, ja näyttää hampaitans niille, jotka ei anna hänelle omantunnon rauhaa.
Tällä tavalla sotivat mailman ihmiset Pyhän Hengen vaikutuksia vastaan ja tappavat Pyhän Hengen hedelmän elävällä hopialla. Mutta net ihmiset, jotka ei sodi vastaan, koska Pyhä Henki rupee heitä hedelmälliseksi tekemään, tulevat aina raskaammaksi ja raskaammaksi. Sydän tuntuu kovaksi ja kylmäksi. Ajatukset rupeevat menemään ristiin. Omavanhurskaus nousee päähän ja vajottaa niitä raskaita epäilykseen. He rupeevat viimein pelkäämään, että he kuolevat lapsenvuoteessa. Mutta tämä epäilys tulee siitä, että omavanhurskaus pakottaa heitä työtä tekemään omalla voimalla ja omalla parannuksella.
Kolmas tutkistelemus. Kuinka uusi ihminen syntyy? Koska syntymävaivat rupeevat tuntumaan, tahtoo muutampi synnyttäjä koota kaikki pirtti ämmät itsellensä avuksi ajatellen, että hän pääsee pikemmin erinäns Hengen hedelmästä, koska monta ämmää on koossa, vaikka usiammat näistä pirttiämmistä ovat kelvottomat auttamaan. Synnyttäminen tapahtuu kuitenkin Jumalan armon kautta, jos synnyttäjä ainoastans on kärsivällinen ja odottaa synnyttämisen hetkeä. Mutta kärsimättömyys tahtoo vaivata useita, jotka ovat syntymävaivassa. Muutamat freistaavat puntarin koukulla vetää hedelmän ulos äitin kohdusta. Muutamat kiskovat käsistä ja jalvoista ja tappavat sillä tavalla hedelmän. Muutamat rupeevat veitsellä leikkaamaan Hengen hedelmätä, vaikka hedelmä on vielä elämässä.
Ei tyhmät pirtti ämmät arvaa sitä, että uusi ihminen syntyy, koska hänen aikansa tulee, ilman ihmisten avutta. Silloin ainoastans on joku tohtori tarpeellinen, koska hedelmä makaa poikki puolen ja salpaa itseltänsä tien. Silloin täytyy jonkun, joka on käynyt tohtorin koulua ja jolla muutoin on pienet ja pehmiät kädet, kääntää hedelmän, että se tulee oikiaksi.
Ompi vielä muutamat asian haarat tarpeelliset vaarin ottaa syntymisen jälkeen, osittain siitä, kuinka se vastasyntynyt lapsi pitää katsottaman perään, että se tulis ruokituksi äidin maidolla, osittain siitä, kuinka synnyttäjä tulis autetuksi ja korjatuksi. Sillä muutamat ovat lapsenvaivoissa koettelemattomat; he rupeevat uskomaan, että kaikki tuska ja vaiva on loppunut samassa kuin uusi ihminen syntyy. Ja sen kautta tulee moni synnyttäjä petetyksi, koska koettelemus kuitenkin todistaa, että jälkimmäiset vaivat tulevat pahemmaksi kuin ensimmäiset, erinomattain sen kaltaisilla, joilla syntyminen on tapahtunut keviästi. Ne poltot, jotka tulevat syntymisen jälkeen, ovat usein kovemmat kuin ne ensimmäiset syntymävaivat.
Ja jos joku synnyttäjä luulee, että kaikki vaivat ovat loppuneet samassa kuin lapsi on syntynyt, hän tulee vissimmästi petetyksi. Onhan vielä vanhan ihmisen sisällä paljon sitä mustaa ja kuollutta verta, joka ei tule ulos ilman poltetta. Muutampi synnyttäjä on niin rohkia, että se nousee ylös lapsen vuoteesta ja rupee käymään ja raskasta työtä tekemään vuorokauden vanhana. Se hullu työ ja ajatoin rohkeus taitaa tulla monelle vahingoksi ja mielikarvaudeksi, koska hänen pitää jälkeen sairastaman monta ajastaikaa, ja tulee vielä kukatiesi iäksi päiväksi raajarikoksi.
Älkäät rukattako ylön varhain nousemaan ylös lapsenvuoteesta, vaan pankaa maata ja odottakaat terveyttä, siihen asti, että te vahvistuisitte hengessä. Ei lapsi jaksa käydä ennen kuin vuoden päästä, ja täytyy hänen kontata muutaman kuukauden ennen kuin hän jaksaa itteksens seisoa. Minä pelkään, että me olemme ylön varhain nousneet ylös lapsenvuoteesta. Me olemme alkaneet käymään ennen kuin jalat kantavat. Ruumis on vielä heikko, ja kylmä ilma käypi etelästä ja pohjoisesta. Emme ole vielä saunassa käyneet, kussa meidän voimamme olis koeteltu.
Vaatteet ovat siltänsä likaiset ja tarvitsisit paljon saippuaa ennen kuin ne tuli sit puhtaaksi. Se verinen paita, joka on ollut päällä lapsenvuoteessa, on tarttunut ihoon. Sen tarvitsis vielä liottaa ja pestä. Moni on ruvennut pelkäämään sitä lapsenvuodetta, eikä tohdi enää mennä ylkämiehensä tykö. Muutampi on kihloja ottanut taivaalliselta yljältä, mutta antanut niitä takaisin, ja on ruvennut makaamaan yhden vieraan kanssa, jolta ei ole kihloja saatu. Muutampi on ruvennut mailmaa rakastamaan, vaikka ei ole kihloja antanut takaisin Vapahtajalle. Se on muutaman huoran luonto, että hän ottaa kihloja ja sormuksia monelta, eikä tiedä viimein, ketä hänen pitää rakastaman eli mieheksi ottaman.
Ei tämä kova sana sovi sille neitsylle, joka on Josefin kihlattu morsian, koska Pyhä Henki tulee hänen päällensä, ja korkiamman voima ympäri varjoo hänen. Ei pidä Josefin hylkäämän kihlattua morsiantansa, vaikka hän on tullut raskaaksi Pyhältä Hengeltä. Joka kantaa Vapahtajan rintainsa alla, ei ole hyljättäpä, vaikka hän olis kuinka köyhä. Mutta moni kantaa riettaan siemenet kohdussa ja tahtoo niiden kanssa mennä ylkämiestänsä halajamaan. Se on melkein hirviä työ. Sillä käärmeen siemenestä syntyvät käärmeen siemenet, jotka vainoovat vaimon siementä.
Se siunattu vaimon siemen, josta tänäpänä on saarnattu, on tullut käärmeen päätä rikki musertamaan. Ja tekis Jumala, että hän saattais niin musertaa koko hänen ruumiinsa, että kaikki hänen suomunsa lentäisit valkiaan, ja hän itse paljaan ruumiinsa kanssa joutuis muurahaisten pesään. Sen me toivomme tapahtuvan, jos vaimon siemen pääsee kasvamaan ja hedelmälliseksi tulemaan. Mutta pääskyisen pojat saavat ruokaa armon ilmasta, jos he vaan avaavat suutansa ja nielevät, mitä vanhin tuopi heille. Viimein pääsevät he lentämään. Aamen.