Puhtaat Saarnat 1, numero 103.

JOHANNES KASTAJAN PÄIVÄNÄ 1859, EHTOOSAARNA.

Me kuulemme ensimmäisestä Mooseksen kirjasta, että muutamat Sethin sukukunnasta rupeisit saarnaamaan Herran nimeen, josta arvataan, että on silloinki ollut muutampia, ehkä harvoja sieluja, jotka ovat varoittaneet suruttomia siitä tulevaisesta vihasta.

Mutta suruttomat ei ole uskoneet, että Jumalan viha on niin hirmuinen, että hän hukuttaa koko mailman. Viimeinen parannuksen saarnaaja oli Noak, joka ennusti mailman lopun pian tulevan, mutta ei suruttomat uskoneet ennen kuin synnin tulva rupeis nousemaan tunturitten yli. Silloin oli armon ovi suljettu, koska Noak meni arkkiin ja Jumala pani oven kiinni.

Veden paisumuksen jälkeen rupeisit Moses ja profeetat saarnaamaan parannusta, mutta ei suruttomat vihtineet kuulla, vaan he suutuit saarnamiehille. Ja koska profeetta Jeremias rupeis ennustamaan valtakunnan loppua, panit suruttomat häntä kaivoon. Kuitenkin tuli valtakunnan loppu. Ja silloin tunnustit muutamat, että he olit tämän rangaistuksen hyvin ansainneet. Viimein alkoi Johannes Kastaja ja itse Vapahtaja saarnaamaan parannusta ja ennustamaan valtakunnan loppua. Mutta he suutuit niille ja tapoit kunnian Herran. Näin on Jumala vanhassa Testamentissa freistannut johdattaa ihmisiä oikialle tielle, mutta he ovat ylönkatsoneet kaikkia varoituksia ja vaeltaneet oman pahan tahtonsa jälkeen kadotukseen. Ainoastans muutamat harvat sielut ovat Jumalan armollisen kurituksen vastaan ottaneet ja tehneet parannuksen.

Johannes Kastaja, jonka syntymäpäivä nyt pidetään, on ollut yksi voimallinen parannuksen saarnaaja ja Kristuksen edesajaja. Hän oli jo aikaa Jumalalta määrätty valmistamaan Herralle Jesukselle tien ihmisten sydämeen. Hän saarnais voimallisesti parannusta, ja sai muutampia synnin tuntoon. Ja ne harvat sielut, jotka heräisit Johanneksen lakisaarnan kautta, rupeisit kysymään neuvoa, kuinka he tulisit autuaaksi. Mutta Johannes osotti sormellansa Jumalan Karitsaa, joka pois ottaa mailman synnit.

Ne harvat sielut, jotka tämän Johanneksen osotuksen jälkeen ovat alkaneet seuraamaan Jesusta, täytyvät viimein noudattaa Hänen verisiä askeleitansa Yrttitarhasta Golgatan mäelle. Yrttitarhassa, kussa Jesus sotki Jumalan viinakuurnan yksinänsä, ovat nämät raukat uneliaat. Synnin uni pakkaa päälle, koska heidän pitäis valvoman ja rukoileman. Mistäs tulee tämä makia synnin uni teidän päällenne, koska taivaallinen Vanhin istuu verisaunassa ja hikoilee verta? Eikös Hän ole tullut jo kolme kertaa herättelemään teitä? Katsokaat perään, te uneliaat opetuslapset, jos Jesuksen pettäjä ei ole tulemassa, se pettäjä, joka suuta antaa Jesukselle, ja on niiden johdattaja, jotka tulevat Jesusta kiinni ottamaan ja tappamaan. Kukas tiesi, kuinka teille käypi, koska Jesus kuolee teidän uneliaisuutenne tähden, ja te joudutte paremmin valvomaan. Te joudutte itkemään ja parkumaan, koska Jesus makaa haudassa.

Rukoilkaat nyt, te uneliaat Jesuksen opetuslapset, ettette joutuis kiusaukseen. Jesuksen ristin viholliset jaksavat paremmin valvoa kuin tet. Näinä aikoina on Jesus saanut paljon haavoja kärsiä Juudan tähden, joka on ollut monta ajastaikaa Jesuksen skoulussa, ja ei ole tunto koskaan oikein herännyt. Mutta meidän ainoa lohdutuksemme on, että vaikka Judas on pois vilpistynyt, on vielä yksitoistakymmentä elämässä, jotka saarnaavat evankeliumia siitä Ristiinnaulitusta. Kuule, rakas Vanhin, itkeväisten ja parkuvaisten surkia valitusääni. Isä meidän, jne.

Pyhässä evankeliumissa muistelee evankelista Luukas, että Johanneksen isä Sakarias täytettiin Pyhällä Hengellä, koska Johannes syntyi, ja rupeis ennustamaan Johanneksesta, että hän on valmistava Herralle tien. Näiden sanain johdatuksesta pitää meidän Jumalan armon kautta katseleman, kuinka Johannes Kastaja valmistaa Herralle tien ihmisten sydämeen ensiksi lain saarnalla, toiseksi osottain katuvaisille Jumalan Karitsaa, joka pois ottaa mailman synnit.

Evankelistat Matheus, Markus, Luukas ja Johannes ovat olleet Johanneksen opetuslapset ennen kuin he rupeisit seuraamaan Kristusta, ja net evankelistat ovat muistaneet muutampia paikkoja Johannes Kastajan lakisaarnoista. Johannes Kastaja saarnais lain heräykseksi, välistä vertausten kautta julisti Jumalan ankaran vanhurskauden: jo on kirves pantu puitten juureen; jokainen puu, kuin hyviä hedelmiä ei kanna, hakataan pois ja heitetään tuleen. Välistä haukkui hän niin kuin yksi vihainen koira: “Te kyykäärmeen sikiät! Kuka teitä on neuvonut välttämään sitä tulevaista vihaa?” Ne, jotka tämän kovan lain saarnan kautta heräisit, lupaisit parannusta tehdä, ja annoit itsensä kastaa. Mutta Johannes saarnais julkisesti, ettei yksikään tule sillä parannuksella autuaaksi: “Minä kastan teitä vedellä, mutta minun jälkeeni tulee se, jonka kengän nauhoja minä en ole mahdollinen päästämään. Hän kastaa teitä Pyhällä Hengellä ja tulella.”

Me näemme Johanneksen järjestyksestä, että katumuksen ja parannuksen hän vaatii kaikilta, jotka tahtovat autuaaksi tulla. Mutta hän todistaa julkisesti, ettei ihminen vielä sillä kasteella tule autuaaksi, vaan Hengellä ja tulella pitää hänen kastettaman. Mutta koska Johannes sanoo: “Tehkäät parannus, taivaan valtakunta on läsnä”, niin me arvaamme niistä sanoista, ettei ole ihminen taivaan valtakunnassa, vaikka hän tekee parannuksen. Mutta joka ei tee parannusta, sillä ei ole halu autuaaksi tulla. Moni on näinäkin aikoina tehnyt parannusta; heittänyt pois juopumuksen, kirouksen, huoruuden, koreuden, varkauden ja muita törkeämpiä syntejä, mutta ei ole tullut sen likemmäksi taivaan valtakuntaa. Muutamat oman parannuksen tekijät väsyit pian tätä omanvanhurskauden ristiä kantamasta, ja rupeisit juomaan, huoraamaan ja varastamaan niin kuin ennen. Muutamat olit ahtaaseen porttiin saakka tulleet, ja sieltä he pyörsit takaisin. Muutamat olit jo taivaan valtakuntaan pääsemässä, mutta naaraspiru heitä vei, huoruuden perkele heitä otti hännästä kiinni ja tempais takaisin. Ja näin tulee nyt Kristuksen nimi pilkatuksi pakanain seassa.

Ne harvat sielut, jotka vielä pysyvät kalliimmassa uskossansa, saavat surkeudella ja mielikarvaudella katsella, kuinka yksi ja toinen heidän matkakumppaneistansa väsyvät tien päällä ja kuolevat korvessa. Ei ole tietoa, kutka viimein korjaavat heidän luitansa ja vievät heidän raatojansa kuolleen uskon hautaan. Katsokaat nyt, Israelin lapset, jotka oletta matkustamassa siihen luvattuun maahan, josta rieskaa ja hunajata vuotaa, katsokaa nyt, Josua ja Kaleb, kuinka harvat te olette, jotka viimein kostutta. Ei auta enää surkutteleminen; ei auta teitä itku ja valitusääni; jotka ovat kuolleet, net on kuolleet. Jos Herran Henki ei tule pian ja puhalla henkeä kuolluitten luihin, niin he mätänevät.

Katselkaamme nyt toiseksi, kuinka Johannes osottaa katuvaisille Jumalan Karitsan, joka pois ottaa mailman synnit. Johannes on tosin sanonut katuvaisille, murheellisille ja epäileväisille sieluille: “Katso Jumalan Karitsa, joka pois ottaa mailman synnit.” Ja kaikki Johanneksen opetuslapset ovat tulleet Jesuksen opetuslapseksi, vaikka muutamat ovat olleet epäilyksessä, onko tämä se tuleva, eli onko tämä kristillisyys oikia. Mutta kaikki ne Johanneksen opetuslapset, jotka ovat uskoneet, että Jumalan Karitsa on pois ottanut heidän syntinsä, net on sen veren kautta tulleet puhdistetuksi. Onkos nyt tässä monta sielua, jotka Johanneksen osottamisen kautta ovat katsoneet Jumalan Karitsaa, joka pois ottaa mailman synnit?

Koska yksi nauta tapetaan, tulevat kaikki sikiät ja räkäsuukläpit kurkistelemaan, kuinka yksi nauta tapetaan. He katselevat, mutta ei he jaksa häntä pilkata. Mutta koska Jumalan Karitsa tapetaan, silloin kokoontuvat kaikki räkäsuukläpit pilkkaamaan ja irvistelemään. Ei ole monta, jotka ei saata katsoa, koska Jumalan Karitsa tapetaan. Usiammat jaksavat, ei ainoastans ilman surkuttelematta ja ilman kauhistumatta katsoa, kuinka Jumalan Karitsa tapetaan, vaan he jaksavat vielä pilkata sitä Ristiinnaulittua. Ainoastans muutamilla harvoilla sieluilla on semmoinen tunto, ettei he jaksa ilman kauhistumatta katsoa, kuinka yksi viatoin Jumalan Karitsa piinataan ja vaivataan. Ja ne taas ei tohdi paljon katsoa sinne päin. Mutta Jumalan Karitsan huokaukset kuoleman kilvoituksessa kuuluvat kauvas, ja nämä kuolevaisen huokaukset tekevät niille pahaa, joilla on arka tunto. Ne täytyvät itsekin huokata.

Niin huokatkaat siis kaikki, joilla on arka tunto. Te kuuletta Jumalan Karitsan viimeiset huokaukset. Ja uskokaat, ett tämä Jumalan Karitsa pois ottaa mailman synnit. Ja korjatkaat Jumalan Karitsan verta ennen kuin veri jättää. Älkäät antako Jumalan Karitsan verta hukkaan vuotaa maahan. Te tulette veren tallaajaksi, jos te annatte sen hukkaan vuotaa maahan. Kuka tiesi nyt on jo viimeiset pisarat tippumassa Hänen haavoistansa. Korjatkaat pian Jumalan Karitsan verta, ennen kuin kaikki veri loppuu.

Kokoontukaat kaikki katuvaiset ja uskovaiset tapetun Karitsan ympäri ja korjatkaat verta ennen kuin verikoirat tulevat lakkimaan ja eläimet tulevat möyrystämään ja hukat tulevat ulvomaan. Pian pääsette kokoontumaan tapetun Karitsan ympäri Sionin vuorelle, kussa myös enkelit halajavat nähdä sitä suurta salaisuutta, jota ei silmä nähnyt, ei korva kuullut, ei yhteenkään sydämeen nousnut ole, että portot, publikaanit ja syntiset tulevat puhdistetuksi Karitsan veren kautta, ja puetut valkeilla vaatteilla ja palmut heidän käsissänsä, tanssaavat tapetun Karitsan ympäri ja veisaavat uuden Jerusalemin temppelissä, Hosianna Davidin pojalle. Aamen.