Puhtaat Saarnat 1, numero 105.

1. RUKOUSPÄIVÄNÄ 1851, AAMUSAARNA, (SUOMENNOS)

Evankelista ja apostoli Johannes kertoo kuudennessa luvussa, että monet Jeesuksen opetuslapsista hylkäsivät Hänet, kun he kuulivat Hänen puheensa ehtoollisesta.

He pitivät sen kovana puheena, kun Hän sanoi heille, että heidän pitäisi syömän Hänen lihansa ja juoman Hänen verensä. Se loukkasi luonnollista järkeä. Heistä oli aivan liian paksua eli aivan liian karkeaa ja tökeröä, että opettaja esiintyisi semmoisilla sanoilla, jotka sopisivat villeille ja raaoille lihansyöjille, mutta ei kunnialliselle kansalle. Syödä ihmislihaa ja juoda ihmisverta, se kuulostaa aivan kauhealta hienoissa korvakalvoissa. Mutta nyt täytyy kuitenkin pysyä tämän karkean ilmaisun ääressä, koska se on kirjoitettu Raamattuun. Mutta jos joku toinen uskaltaa käyttää semmoisia sanoja ja puhetapaa, joka sorahtaa aivan kauhealta hienoissa korvakalvoissa, silloin hienostunut maailman ihminen tulee katkeraksi ja sanoo: “Tämä on kova puhe, kuka voi sitä suvaita?”

Nyt ne olivat kuitenkin kirjanoppineet ja fariseukset, jotka kaikkein eniten loukkaantuivat Vapahtajan kovasta puheesta. Heidän mielestään se oli mitä epäsäädyllisintä, että Hän kutsui koko sukukunnan nurjaksi ja huorintekijäsuvuksi; että hän Johannes Kastajan tavoin kutsui valtakunnan kunniallisimmat ja jumalisimmat miehet kyykäärmeen sikiöiksi. Se oli vielä pahempaa kuin kutsua heitä varkaaksi ja huoraksi. Jälkeenpäin on havaittu, että näillä kunniakkailla ja siveillä miehillä oli salassa karkea ja jumalaton elämä. He olivat ulkonaisesti säädylliset maailman silmissä, mutta salaisuudessa he harjoittivat huoruuden syntiä. He antoivat almuja köyhille, mutta söivät leskein huonetta ahneudellaan. He pitivät rukouksia torilla, mutta vihasivat sitä miestä, joka heille sanoi totuuden ja ilmoitti heidän teeskentelynsä. Juuri semmoiset jumaliset, rehelliset ja siveät ihmiset eivät voineet kuulla Vapahtajan kovaa puhetta, ja sen tähden täytyi heidän kääntää Hänelle selkänsä ja katsoa Hänet kerettiläiseksi, joka oli liitossa perkeleen kanssa.

Eikö mahda olla samalla tavoin meidän juutalaistemme kanssa, jotka katsovat olevansa kunniallinen kansa, vaikka itse asiassa he ovat kyykäärmeen sikiöt? Sen ajan juutalaiset eivät katsoneet olevan mikään synti tehdä kauppaa härkien ja vasikoitten kanssa kirkon kupeessa, mutta Vapahtaja katsoi sen suureksi synniksi ja sen tähden Hänen täytyi itse ajaa ulos karjan ja kaataa kumoon vaihetuspöydät. Juutalaiset tosin suuttuivat Hänelle, mutta he eivät voineet sillä kerralla tehdä Hänelle mitään, koska laissa oli kielletty tekemästä kauppaa härkien ja vasikoitten kanssa kirkossa. Mutta jos joku nykyaikana uskaltaisi kantaa niiden päälle, jotka käyvät kauppaa paloviinan kanssa sunnuntaina, hänestä tulisi varmasti kapakoitsijan pahin vihollinen. Ja jos joku kaataisi kumoon pelipöydän niiltä, jotka istuvat ja pelaavat korttia sunnuntaina, hän tulisi varmasti ulosajetuksi ja saisi selkään pelaajilta. Mutta juuri semmoinen on se kansa, joka ei siedä sitä kovaa puhetta. Jos joku puhuu heidän teoistansa, niin hänet katsotaan haaveilijaksi. Jos jonkun mielestä ihmiset elävät jumalattomasti nykyään, hänet katsotaan kerettiläiseksi. Mutta jos pappi saarnaa kauniisti ja suloisesti suruttomalle joukolle, niin ovat kaikki siveät huorat valmiit itkemään, kaikki kunnialliset varkaat kiittävät kauniista saarnasta, kaikki raittiit juomarit siunaavat pappia mainion saarnan vuoksi, ja laupiaat kapakoitsijat tarjoavat saarnaajalle kirkkoryypyn, koska hän saarnaa niin kauniisti ja suloisesti, että itse perkele voi liikuttua kyyneliin.

Niin olisi Johannes Kastajan pitänyt saarnata kirjanoppineille ja fariseuksille; hänen olisi pitänyt sanoa sille kuninkaalliselle huoralle: “Te saatte huorata niin paljon kuin haluatte kuningas Herodeksen kanssa, kyllä te siitä huolimatta tulette autuaaksi. Mutta Johannes Kastaja piti parannussaarnan kuninkaalle ja hänen huorallensa, ja sen tähden hänen piti menettää niskansa. Se kuninkaallinen huora ei voinut saada mitään omantunnon rauhaa ennen kuin Kastajan pää kannettiin sisälle vadilla. Niin eivät myöskään ylimmäiset papit ja kirjanoppineet saattaneet saada mitään omantunnon rauhaa ennen kuin Vapahtaja oli kuollut ristin päällä. Saaneekohan meidän juutalaisemme jonkun omantunnon rauhan ennen kuin Kastajan pää kannetaan sisään vadin päällä?

Kova puhe korahtaa” kamalasti hienoissa korvakalvoissa. Kun Stefanus sanoi Jerusalemin suurelle kirkkoraadille: “Te seisotte aina Pyhää Henkeä vastaan”, niin se leikkasi heidän sydämeensä. Ja kun Stefanus huusi: “Minä näen Jumalan pojan Isän oikealla kädellä”, silloin tukkivat he korviansa ja purivat hampaitansa yhteen. Eiköhän nyt kävisi samalla tavalla, jos semmoinen mies kuin Johannes Kastaja tai Stefanus saarnaisi terävän lain suruttomalle maailman joukolle. He ottaisivat heti korvistansa ja purisi yhteen hampaitansa ja huutaisivat: “Helvettiin kerettiläinen! Kuka on antanut tuommoiselle maankiertäjälle luvan tuomita kunniallisia ihmisiä helvettiin? Me emme usko eläneemme niin jumalattomasti, että olisimme ansainneet jonkun helvetin. Mutta se joutuu helvettiin, joka haukkuu kunniallista kansaa!”

Ja niin ajattelivat myös juutalaiset, jotka ristiinnaulitsivat Vapahtajan. He eivät uskoneet eläneensä niin jumalattomasti, että he olisivat ansainneet niin kovan tuomion. Johannes Kastaja halusi, että he olisivat kääntyneet ja parantaneet itsensä, mutta he mielestään eivät tarvinneet mitään parannusta. Sama usko on tämänkin aikaisilla juutalaisilla. Kun kristitty puhuu parannuksesta, niin he vastaavat niin kuin juutalaiset sanoivat Vapahtajalle: “Parantaja, paranna itsesi! Sinun ei tarvitse tulla saarnaamaan meille parannuksesta. Me olemme eläneet jumalisesti lapsuudesta saakka. Me olemme jo kasteessa uudestisyntyneet. Kuinka saatat tulla tuomitsemaan meitä? Me emme ole mitään teeskentelijöitä niin kuin juutalaiset. Me olemme eläneet kunniallisesti ja jumalisesti lapsuudesta saakka. Mitä se teille kuuluu, jos me otamme ryypyn tai annamme ryypyn matkustavaiselle? Se ei teille kuulu, kuinka me elämme. Me vastaamme itse teoistamme!”

Siis täytyy silloin jokaisen, joka tahtoo saarnata katumuksesta ja parannuksesta, tulla kirotuksi, vihatuksi ja suljetuksi kaikkien kunniallisten maailman ihmisten seurasta. Ja valitettavasti ei ole monta pappia nykyaikana, joka tahtoo tai uskaltaa saarnata lain katumattomille synnintekijöille. Jos hän saarnaa lain liian ankarasti, niin hänet katsotaan kristityksi koiraksi. Koiranturkkilainen kutsuu kaikkia kristityitä kristityiksi koiriksi, koskapa kristityt alussa haukkuivat koiranturkkilaista ja tuomitsivat häntä. Mutta nyt ei yksikään kristitty koira hauku koiraturkkilaista. Nyt saattaa niin kutsuttu kristitty, turkkilainen ja pakana istua ja juopotella ja pelata korttia saman pöydän ääressä, eikä kukaan kysy toiselta: “Mitä ajattelet kristillisyydestä?” Eli “mikä usko sinulla on?” Ja turkkilainen ja pakana elävät kuitenkin paremmin uskonsa jälkeen kuin niin kutsutut kristityt. Ja vieläpä venäläinen on hartaampi uskossaan kuin niin kutsutut aidot luterilaiset, joilla on paloviinapullo ja korttipeli pöydällä Raamatun ja virsikirjan sijasta.

Mutta katso, tämä on kova puhe. Se korahtaa pahasti hienoissa korvakalvoissa. Mutta koska ne ovat harvat, jotka ajattelevat sielunsa autuutta, ja ne vielä harvemmat, jotka ovat tulleet armon nautintoon eli elävään uskoon, niin meidän täytyy saarnata laki kaikille katumattomille synnin tekijöille ja asettaa Jumalan ankara vanhurskaus heidän silmiensä eteen. Jos ei laki saata herättää heitä, niin kuuluu evankeliumi saarnattavan turhaan. Kaikki armonvarkaat haluavat kuulla evankeliumin armolupauksia, vaikka Jumalan sana näyttää kaikissa paikoissa, että ainoastaan katuvaiset ja särjetyt syntiset saattavat omistaa Jumalan armolupauksia, mutta ei suruttomat ja katumattomat synnintekijät, jotka tahtovat vetää Jumalan armon irstaisuuteen. He tahtovat astua taivaanvaltakuntaan ilman katumusta, ilman parannusta, ilman uskoa, ilman pyhitystä, ilman sovintoa.

Mutta missä on kirjoitettuna, että suruttomat ja katumattomat syntiset saavat armon Jumalalta? Vanhalle aadamille olisi varmasti mukava saada astua taivaan valtakuntaan nahkoineen ja karvoineen, tekoineen ja jälkineen, ilman katumusta, ilman uskoa, ilman pyhitystä ja ilman sovitusta eli vanhurskauttamista. Vanha aadami sanoo: “Juo vapaasti, kunhan vain uskot! Huoraa vapaasti, kunhan vain uskot! Kiroa ja tappele, ei se tee mitään, kunhan vain uskot! Saat tehdä kaiken, mitä haluat, kunhan vain uskot! Katso, tämä on suloinen saarna vanhalle aadamille. Ja se pappi, joka saarnaa niin, että kaikki siveät huorat, kaikki rehelliset varkaat, kaikki raittiit juomarit ja kaikki armolliset kapakoitsijat saavat tulla taivaanvaltakuntaan ilman katumusta, ilman parannusta, ilman uskoa, ilman pyhitystä ja ilman sovitusta, katso, semmoinen pappi, hän saarnaa Jumalan sanaa!

Mutta se, joka saarnaa niin ankarasti lain ensin, että yksi ja toinen tulee niin hulluksi, että hän herää, että hän alkaa mietiskellä, että hän saa omantunnon vaivan, että hän tulee katuvaiseksi ja särjetyksi, ja lopulta saa tuntea Jumalan armoa, kun hän hädässään huutaa Herran tykö; semmoinen pappi, semmoisen pitää painua helvettiin saarnaamaan perkeleille, mutta ei kunniallisille ihmisille. Niin tuomitsee maailma. Mutta me saamme kai nähdä lopulta, kuka on saarnannut oikein, kapakoitsija vai lakisaarnaaja. Aamen.