Puhtaat Saarnat 1, numero 111.

1. RUKOUSPÄIVÄNÄ, (ALKU KATEISSA)

Väärät profeetat yrittivät saada Baabelin vankeja uskomaan, että Jeremias oli yksi väärä profeetta, ja sen tähden käski Jumala profeetan Hesekielin saarnata fangille ja vääräin profeettain suun kiinni tukkia.

Mutta profeetta Hesekiel sai kärsiä paljon vastahakoisuutta niiltä, jotka olit jo paatuneet, vaikka Jumalan rangaistus oli jo tullut heidän päällensä, koska he olit joutuneet vangiksi pakanallisen Baabelin kuninkaan alle. Ja niitten vankein seurassa olit muutamat ennen uskoneet Jumalan päälle, mutta koska he jouduit maallista vajautta kärsimään, tuli heillekin niin paljon kiusauksia, että he luovuit uskostansa, erinomattain siitä syystä, että suruttomat panit profeetan Jeremian vääräksi profeetaksi, joka oli muka villinnyt heitä antamaan itsensä Baabelin kuninkaan alle.

Näitä pois langenneita vankia, jotka panit profeetan päälle kaiken onnettomuuden alkua, on nyt Herra käskenyt varoittaa, jos he vielä kerran huomaitsisit vääryytensä ja palaisit uskottomuudestansa. Mutta se on nähty jo vanhassa Testamentissa, että pois langenneet ovat vielä pahemmat kuin ne, jotka ei koskaan ole heränneet. Ne ovat vielä pahemmat pilkkaamaan ja vastustamaan opettajaa, kuin ne umpisuruttomat, joiden tunto ei ole koskaan liikkunut. Sen tähden taisi profeetta olla hidas niitä varoittamaan, koska se on sangen raskas opettajalle taistella semmoisten kanssa, jotka aivan pilkkaavat ja vastustavat.

Jumala pani kuitenkin profeetalle kovan käskyn, että hänen piti varaaman niitä, jotka olit vanhurskaudestansa pois luopuneet; jotka olit ennen uskoneet, mutta maallisten kiusausten tähden heittäneet pois kilvoittelemasta heidän kalliimmassa uskossansa. Ja niitä on, sen pahempi, monta tälläkin ajalla, jotka ovat luopuneet pois vanhurskaudestansa, jotka tarvitsevat uuden varoituksen saada, vaikka he hylkäävät niitä varoituksia ja menevät päätänsä myöten kadotukseen. Niitä on monta semmoisia, jotka panevat opettajan päälle kaiken onnettomuuden alkua, niin kuin Eliaksen aikana se surutoin kuningas Ahab soimais profeettaa, että hän oli syy siihen, että nälkä ja kallis aika oli tullut maakunnassa. Se paha kuningas Ahab soimais Eliata, että hän oli villinnyt kansaa luopumaan epäjumalista, ja hän sanoi profeetalle: “Sinäkös olet se mies, joka villitset kansaa?” Niin myös soimaisit vangit Babelissa, että profeetta Jeremias oli valehdellut ja villin nyt heitä menemään pois eli pakenemaan pois omasta maasta ennen, kuin hävitys tuli.

Katso, näin panevat paatuneet profeetan päälle kaiken onnettomuuden alkua. Ei he nimittäin näe, että he ovat itse vetäneet päällensä Jumalan rangaistuksen. Ei he ymmärrä raukat, että maallinenki köyhyys on tullut heidän omasta hulluudesta ja omasta järjettömästä elämästä. Ja mistäpä on tullut köyhyys ja maallinen ahdistus muusta kuin omasta hulluudesta ja entisestä jumalattomasta elämästä? Köyhyys täytyy tulla niiden päälle erinomattain, jotka ovat nuoruudessa komeat ja ylpiät. Maallinen köyhyys tulee juopumuksesta, koreudesta, huoruudesta, ylpeydestä. Muutamat on nuorempana juoneet ja sen kautta haaskanneet omansa. Muutamat ovat nuorempana koreuteen ja mailman turhuuteen panneet tienauksensa. Muutamat ovat huoranneet ja jalkalapsia tehneet. Muutamat ovat ylpeyden tähden herrustelleet ja laiskana maanneet. Ja muutamat ovat huoruuden tähden naineet tyhjän päälle, ja siitä on tullut köyhyys. Eikä toiset tule sen viisaammaksi, vaikka nyt on varoitettu sekä umpisuruttomia että pois luopuneita sen kaltaisesta järjettömästä elämästä.

Ei tämän aikaiset nuoret vielä paltu juopumuksesta, koreudesta, turhuudesta ja ylpeydestä, mutta paatuvat päivä päivältä, siihen asti, että kuolema tulee pusertamaan paatuneita sydämitä, ja silloin vasta muutamat huomaitsevat, että heidän entinen elämänsä on ollut yksi huono ja jumalatoin elämä. Mutta silloin on hiljain ruveta muuttamaan entistä elämätä. Silloin täytyy heidän sanoa: “Ei ne minulle kelpaa.” Niin kuin me olemme jo ennen sekä yhteisesti Herran templissä ja myös erinomaisesti kylissä varoittaneet, sekä suruttomia että pois langenneita sen kaltaisesta jumalattomasta ja järjettömästä elämästä, josta suuri maallinen köyhyys ja viimein ijankaikkinen onnettomuus seuraa, niin meidän täytyy vielä nytkin varoittaa kaikkia suruttomia ja pois langenneita, ettei kävis niin kuin Herra sanoo profeetalle Hesekielille edellä mainitussa paikassa: “Sen tähden, ettes ole häntä varannut, pitää hänen synteinsä tähden kuoleman, mutta hänen verensä tahdon minä vaatia sinun kädestäs”, niin kuin kirjoitettu on Hesekielin 20.

Vaikka suruttomat ja pois langenneet ei ota korviinsa varoituksia, kuitenkin pitää heidän varoituksia kuuleman, ettei olis mitään soimaamista. Mutta se käypi tässä niin kuin Vapahtaja sanoi juudalaisille: “Jos minä maallisia teille sanoisin, ja ette usko, kuinka te uskoisitte, jos minä taivaallisia teille sanoisin.” Ei nimittäin ihmiset tahdo uskoa ennen kuin he näkevät. Ja koska he tulevat sitä onnettomuutta näkemään, joka jumalattomasta elämästä seuraa, silloin ei ole aika enää takaisin tehdä, vaan täytyy itse nautita hedelmän töistänsä.

Nyt pitäisit net harvat sielut, jotka ei ole vielä pahentuneet Jesuksesta, vaikka niin monta tällä ajalla pahenevat hänessä, net harvat sielut, sanon minä, jotka jaksavat uskoa, että Jesus on elämässä, pitäisit rukoileman sitä suurta Ristinkantajata, että hän katsois armollisesti meidän puoleemme, että ne suuret vaivat, joita hän on aikonut panna paatuneen sukukunnan päälle, lyhettäisiin ulosvalittuin tähden. Niin kuin me myös uskomma, ettei hän pane ulosvalittuin päälle suurempaa kuormaa, kuin mitä he jaksavat kantaa. Kuule, o taivaallinen Kuningas, murheellisten, katuvaisten ja hätääntyneitten huokaus. Isä meidän jne.

Ilm.k. 2: 5.

Ensimmäisen rukouspäivän korkianmessun teksti löytyy kirjoitettuna Johanneksen Ilmestyskirjassa, toisessa luvussa ja viidennessä värssyssä, ja kuuluvat sanat näin: “Muista siis, kustas lankesit pois ja tee parannus, ja tee niitä ensimmäisiä töitä. Vaan jos ei, niin minä tulen sinulle pian ja syöksen pois sinun kynttiläjalkas sijaltansa, ellet sinä tee parannusta.”

Nämät pyhät tekstisanat ovat ensinnä kirjoitetut Efeson seurakunnan enkelille, joka oli ylönantanut sen ensimmäisen rakkauden. Mutta missä tarkoituksessa nyt armollinen esivalta on asettanut nämät sanat tutkintoaineeksi ensimmäisenä rukouspäivänä, se on meille työläs arvata. Jos nyt kuningas olis kuullut, että kristityt ylönantavat ensimmäisen rakkautensa, ja sen tähden on tahtonut muistuttaa heitä näillä Raamatun sanoilla, että he muistaisit, kusta he lankeisit. Ei se kuitenkaan kuulu suruttomille, jotka ei ole mistään armontilasta langenneet.

Mutta nyt on paljon niitä, jotka ovat ensimmäisen rakkautensa ylönantaneet, joille nämät tekstisanat sopivat, vaikka kuninkaan tarkoitus taitaa olla, että Ruotsin valtakunnassa on ennen ollut parempi kristillisyys kuin nyt on, että hän sen tähden tahtoo näillä Raamatun sanoilla muistuttaa alamaisiansa, että he tekisit parannuksen. Vai onko hän tarkoittanut niitä, jotka ovat kasteen liitosta pois langenneet. Mutta ei tekstisanat sovi niillekään, sillä Jesus on käskenyt kirjoittaa net sanat Efeson seurakunnan enkelille, joka oli unhottanut ensimmäisen rakkauden, vaikka hän oli kuitenkin vielä kilvoittelemassa uskossa. Sillä näin kuuluvat alkusanat: “Minä tiedän sinun työs ja tekos ja sinun kärsivällisyytes, ettet sinä voi kärsiä pahoja. Sinä olet niitä jo kiusannut, jotka heitänsä apostoliksi sanovat, ja ei ole, ja löysit heidän valehtelijaksi. Ja sinä kannoit ja kärseit ja minun nimeni tähden sinä työtä teit ja et väsynyt.”

Nämät sanat ei sovi suruttomille millään tavalla, sillä ei suruttomat ole mitään työtä tehneet Jesuksen nimen tähden, vaan nämät sanat kuuluvat semmoisille, jotka ovat ensimmäisessä heräyksessä tehneet työtä Jesuksen nimen tähden, eikä ole silloin kärsineet pahoja, ja ovat väärää oppia vastaan seisoneet ja armonvarkaita lykänneet, jotka heitänsä sanovat apostoliksi. Nimittäin Johanneksen aikana oli paljon niitä juudalaisia, jotka myös tunnustit Kristusta, mutta sekoitit paljon siitä vanhasta juudalaisten uskosta kristillisyyteen, ja tahdoit vielä muutampia syntiä luvalliseksi tehdä kristillisyyden varjon alla. Niitä vastaan oli tämä seurakunnan enkeli ollut kiivas. Mutta koska nyt Herra käski Johannesta kirjoittaa seurakunnan enkelille vielä seuraavaiset sanat: “Minulla on sinua vastaan, että sinä sen sinun ensimmäisen rakkautes annoit ylön”, niin kuuluu niistä sanoista, että seurakunnan enkeli oli langennut penseyteen, ettei hän ollut enää niin kiivas kuin ennen haukkumaan armonvarkaita, jotka aina tukkivat nokkansa lammasläättiin, ja tahtoivat eri armonjärjestystä saarnata kuin ne oikiat hengelliset opettajat olit saarnanneet. Sillä armonvarkailla on aina se tarkoitus, että he tahtovat eri tien hakea taivaaseen kuin mitä apostolit ja oikiat kristityt on löytäneet.

Armonvarkaat freistaavat heidän oppiansa levittää, jota suruttomat ei tee koskaan. Armonvarkaat sanovat, että kristityt ovat ylpeydessä. Ja muutamat armonvarkaat sanovat, että kristityt ovat tekopyhät, koska kristityt vaativat itsensä kieltämisen kaikesta synnin luvallisuudesta ja eron pois mailmasta, niin armonvarkaat soimaavat kristityitä tekopyhiksi. Semmoiset olivat juudalaiset Johanneksen aikana, ja saman kaltaiset ovat armonvarkaat tällä ajalla. Niitä vastaan oli Efeson seurakunnan enkeli ensin kiivas ollut, ja sen tähden sai hän Herralta sen hyvän todistuksen: “Minun nimeni tähden sinä työtä teit.” Mutta tämä seurakunnan enkeli oli unhottanut ensimmäisen rakkautensa. Hän oli langennut penseyteen, ja siitä syystä nuhteli Herra häntä sanoen: “Muista, kustas langennut olet ja tee parannus ja tee niitä ensimmäisiä töitä.” Näistä sanoista kuuluu selkiästi, että seurakunnan enkeli oli yksi kristitty, joka oli langennut penseyteen, eikä ollut enää niin kiivas haukkumaan armonvarkaita kuin ennen.

Jos nyt nämät sanat sovitetaan tämän kristillisyyden päälle, niin ymmärrämme varsin, että nämät tekstisanat ei kuulu suruttomille ollenkaan, vaan ne kuuluvat niille, jotka ovat ensiheräyksessä kiivaat olleet haukkumaan armonvarkaita, mutta nyt ei hauku enää. Kyllä on valitettavasti ensimmäinen rakkaus unhotettu monelta niin, että suruttomatkin moittivat sitä, että kristityt antavat heitä rauhassa mennä helvettiin. Mutta mikä ilo siitä nyt tulee suruttomille ja armonvarkaille, että kristityt ovat ensimmäisen rakkautensa unhottaneet, ja että suruttomat ja armonvarkaat saavat nyt rauhassa mennä helvettiin? Mikä hyödytys siitä tulee? Sanokaan nyt armonvarkaat itse, jos he luulevat kristittyin penseyden kautta pääsevänsä taivaaseen? Minä luulen, että suruttomat ja armonvarkaat pääsevät kristittyin penseyden kautta hopummasti helvettiin. Sillä ensimmäisen rakkauden aikana heräis moni synnin unesta, mutta nyt herää ainoastans muutampi kuoleman kanssa taistelevainen, joka siinä tuskassansa häätyy tunnustamaan tämän kristillisyyden oikiaksi, vaikka kuolevainen usein tuomitsee itsensä helvettiin.

Ensimmäisessä rakkaudessa oli vielä suruttomilla ja armonvarkailla levotoin omatunto, ja moni surutoin häätyi silloin tehdä ulkonaisen parannuksen ja lakata muutampia grouvia syntiä tekemästä. Mutta nyt pääsi taas rietas irti heidän lihassansa, koska ensimmäinen rakkaus on loppunut kristityiltä. Suruttomat lakkaisit silloin juomasta, kiroomasta, varastamasta, tappelemasta, koska kristityillä oli ensimmäinen rakkaus palava. Mutta nyt taas ovat suruttomat ja armonvarkaat alkaneet mässäämään kultavasikan ympäri. He ovat päässeet irti kaikista omantunnon siteistä. Ei ole enää yhtään hollia eli järjen koukkua, joka pidättää, koska ensimmäinen rakkaus loppui kristityiltä. Ilmanki suruttomat ja armonvarkaat luulevat, ettei ollut se ensimmäinen rakkaus oikia, koska se niin pian loppui.

Mutta me kuulemma nyt tämän päivän tekstisanoista, että Herra antaa ensimmäisestä rakkaudesta hyvän todistuksen, koska hän sanoo seurakunnan enkelille: “Minä tiedän sinun työs ja tekos ja sinun kärsivällisyytes, ettet sinä voi kärsiä pahoja. Sinä olet niitä jo kiusannut, jotka heitänsä apostoliksi sanovat, ja ei ole, ja löysit heidän valehtelijoiksi. Ja sinä kannoit ja kärsit, ja minun nimeni tähden sinä työtä teit ja et väsynyt.” Näistä Herran sanoista kuulevat nyt kaikki, sekä suruttomat, ja armonvarkaat, sekä pois langenneet että uskossa seisovaiset, he kuulevat, että Herra on antanut hyvän todistuksen Efeson enkelin ensimmäiselle rakkaudelle, ettei se ole turha ollut. Mutta Herra nuhtelee sitä vastaan sen tähden, että ensimmäinen rakkaus on unhotettu. Tästä mahtavat kaikki arvata, että ensimmäinen rakkaus on ollut Jumalasta. Ei suruttomat eikä armonvarkaat pääse sanomaan: “Ei ole ensimmäinen rakkaus oikia ollut.” Mutta se, että ensimmäinen rakkaus on loppunut kristityiltä, se ei ole ensimmäisen rakkauden syy, vaan se on kristittyin ja seurakunnan enkelin oma syy, että Jumalan Henki väsyi nuhtelemasta ja kilvoittelemasta.

Ja jos nyt suruttomat ja armonvarkaat tahtovat soimata kristityitä sen ensimmäisen rakkauden puutoksen tähden, niin täytyvät kristityt ottaa syyn päällensä; täytyy myös seurakunnan enkelin ottaa syyn päällensä. Mutta me tiedämme vakaisesti, ettei suruttomat eikä armonvarkaat todella soimaa kristityitä siitä, että he ovat ensimmäisen rakkauden unhottaneet, vaan enemmän he kuuluvat kiittävän sitä rakkauden puutosta, jota Jumala nuhtelee, sillä suruttomat ja armonvarkaat sanovat näin: “Ensimmäisessä heräyksessä ovat heränneet olleet ylpeydessä, mutta nyt he ovat tasaintuneet.”

Ei ole hyvin asiat kristittyin kanssa, koska mailman lapset alkavat niin saarnaamaan, sillä Kristus sanoo: “Voi teitä, jos mailma teitä kiittää.” Sillä tämä sana suruttomain ja armonvarkaitten suussa: “heränneet on tasaintuneet”, se merkitsee, että viisaat ja tyhmät neitseet makaavat. Ja koska he makaavat sekaisin, sekä viisaat että tyhmät neitseet, silloin ei ole niin suuri eroitus heidän välillänsä. Eikä ole tosin niin suuri eroitus nukkuvaisen kristityn ja nukkuvaisen pakanan välillä. Mutta ehkä heidän välillänsä ei ole ulkonaisessa elämässä suurempi eroitus kuin yksi hiuskarva, on kuitenkin heidän välillänsä niin suuri eroitus kuin se suuri juopa Lazaruksen ja rikkaan miehen välillä. Koska nimittäin huuto tulee, niin syttyvät kristittyin lamput palamaan, mutta armonvarkaan lamppu sammuu.

Ei tarvitse siis suruttomat ja armonvarkaat ajatella, että he tulevat yhteen paikkaan kristittyin kanssa. Sen päälle perustavat tosin muutamat autuutensa toivon, että kristityt ei ole paremmat kuin suruttomat, ja että yhteen kuoppaan lankeevat, niin kuin muutamat pakanat lausuit heräyksen alussa: “Jos minun pitää menemän helvettiin, kyllä kristityt tulevat perässä.” Mutta tämä on yksi huono autuuden perustus. Rikas mies ei olis suonut veljiänsä tulevan perässäns piinasijaan, mutta kyllä löytyvät mailmassa semmoiset paatuneet henget, jotka soisit kyllä veljiänsä tulevan perässäns helvettiin.

Mitäs meidän nyt pitää sanoman tämän tekstin johdatuksesta, koska me kuulemma, että se kuuluu niille kristityille, jotka ovat ensimmäisen rakkauden kadottaneet? Pitääkös meidän nyt ruveta haukkumaan kristityitä, että suruttomat ja armonvarkaat pääsisit iloon? Minä luulen, että suruttomat ovat jo ilossa, koska he näkevät, kuinka kristityt ovat kadottaneet sen ensimmäisen rakkauden, että ovat väsyneet huutamasta parannusta niille onnettomille sieluille, jotka menevät rohki kadotukseen. Niin kuin riettaan enkelit tulevat iloiseksi kristittyin lankeemuksesta, niin tulee myös Jumalan Henki murheelliseksi, koska kristityt ovat kadottaneet sen ensimmäisen rakkautensa. Mutta minä uskon, että kristityt tulevat itsekin murheelliseksi, koska he ovat saattaneet Jumalan Hengen murheelliseksi. Minä luulen, että kristityille tulee niin raskas muret, että heidän täytyy ruveta huutamaan niin korkialla äänellä, että ääni kuuluu taivaaseen.

Ja minä olen vakuutettu siitä, että Herra kuulee murheellisten, katuvaisten ja alaspainettuin huokaukset, että Herra lähettää vielä Pyhän Henkensä korkeudesta, että he jaksaisit vielä huutaa parannusta tällä viimeisellä mailman ajalla, että huutavan ääni kuuluis vielä korvessa matkustavaisille ijankaikkisuuteen, että muutaman kuuron korvat aukenisit, että he kuulisit vielä tämän parannuksen huudon ennen kuin he lähtevät ainiaaksi4 onnettomaan ijankaikkisuuteen. Ettei paatuneet pääsisi soimaamaan kristityitä tuomiopäivänä ja sanomaan: “Te olette mykät koirat olleet, te olette antaneet meidän mennä rauhassa helvettiin”; ei pidä semmoinen valitusääni kuuluman taivaassa kuin helvetissä kuuluu, koska kristityt tekevät parannuksen niin kuin taivaan kuningas on käskenyt tämän päivän tekstissä: “Muista, kustas langennut olet, ja tee ensimmäisiä töitä.”

“Minä tiedän”, sanoo Herra seurakunnan enkelille, “minä tiedän sinun työs ja sinun tekos ja sinun kärsivällisyytes, ettet sinä voi kärsiä pahoja. Sinä olet niitä jo kiusannut, jotka heitänsä apostoliksi sanovat, ja ei ole, ja löysit heidät valehtelijoiksi. Ja sinä kannoit ja kärseit ja minun nimeni tähden sinä työtä teit ja et väsynyt.” Minä luulen, että se seurakunnan enkeli, joka on semmoisen todistuksen saanut Herralta, ei pidä hukkaan menemän; mutta että hän on ensimmäisen rakkauden kadottanut, siitä hän syystä nuhdellaan.

O, Herra valkeuden Kuningas! Älä syökse kynttilää kynttiläjalasta ennen kuin aamurusko rupeaa koittamaan! Ja te Mikaelin enkelit! Sotikaat vielä vähän aikaa, sillä pian te pääsette pois tästä sodasta. Pian teidän väsyneet luut pääsevät lepäämään. Pian te pääsette veisaamaan voiton virttä Sionin vuorella Jumalalle ja Karitsalle nyt ja ijankaikkisesti. Aamen.