Puhtaat Saarnat 1, numero 113.

2. RUKOUSPÄIVÄNÄ 1853.

Davidin psalmi kukkasesta edellä veisaajalle: Minä vajoan syvään mutaan, jossa ei pohjaa ole. Minä väsyn huutamisesta. Niitä on enempi kuin minun päässäni hiuksia, jotka ilman syytä minua vihaavat, jotka syyttömästi minun viholliseni ovat. Ps. 69: 3 - 5.

Näistä kukkasista veisaa David Ps. 69: 3 - 5. Ja me kuulemme, että hän puhuu ensin niistä, jotka ovat vajonneet syvään mutaan, jossa ei pohjaa ole. Niistä olisi kyllä vähän puhumista, mutta eivät ne kuule, jotka ovat mutaan vajonneet, ja vielä erinomattain sellaiseen mutaan, jossa ei pohjaa ole. Mutta ne, jotka niin vajonneet ovat, huutavat, että he väsyvät huutamisesta. Mutta älkää väsykö huutamisesta, te mutaan vajonneet ja uppoutuneet, te raskaissa epäilyksissä olevaiset! Älkäät väsykö huutamisesta, vaikka David on välistä väsynyt! Hän on väsynyt huutamisesta, koska hän tunsi vajonneensa mutaan, ja vielä sellaiseen mutaan, jossa ei pohjaa ollut. Siinä mudassa valittaa hän: “Minä olen väsynyt huutamisesta.” Mutta jollet sinä huuda niin kauvan kun sinussa henki on, kun olet vajonnut mutaan, niin sinä epäilemättä hukut ja vajoat ijankaikkisesti.

“Niitä on enempi kuin minun päässäni hiuksia, jotka minua vihaavat, jotka syyttömästi minun viholliseni ovat.” Niin valittaa David. Mutta onkopa David ainoa, jota niin vihataan ja vainotaan syyttömästi? Mitä David on tässä paikassa koetellut, tulee kaikille kristityille koeteltavaksi, niin kuin myös koko tämä 69. psalmi on ennustus Messiaksen eli Kristuksen kärsimisestä, sillä mitä David on itsestänsä kirjoittanut, kuuluu yhteisesti kristittyjen koettelemuksiin. Ja niin muodoin ovat Davidin psalmit Vapahtajasta kirjoitetut, vaikka David on niitä hengessä koetellut. Ja mitä David on koetellut, se on kaikkien kristittyin koettelemus. Niin hän valittaa samassa paikassa ja sanoo: “Niitä täytyy minun maksaa, joita en ryövännyt ole.” Tämä asia ei ole ainoastans Davidille tapahtunut, mutta se on tapahtunut vielä muillekin kristityille, että he saavat maksaa, jota het ei ole ryövänneet.

Ja vaikka Judas ajatteli, ettei hän ole vääryydellä saanut niitä kolmeakymmentä hopeapenninkiä, koska hän ei ole ottanut niitä siinä mielessä, että sen kautta tapahtuisi vahinko Vapahtajalle, yhtä hyvin rupesivat nekin rahat polttamaan hänen tuntoansa, koska omatunto oli herännyt. Ja vaikka hän viskasi ne rahat takaisin, ei se auttanut häntä mitään, sillä se oli veren hinta. Kuitenkin ajattelee moni Judas, joka nyt on rahan tähden pettänyt viattoman veren: “Se olisi parempi, että Judas olisi ne rahat juonut, niin hän olisi saanut omantunnon rauhan, eikä olisi hirttänyt itseänsä.”

David sanoo vielä siinä samassa psalmissa: “Minä itkin ja paastosin hartaasti ja minua pilkattiin päälliseksi.” Tämä asia on myös tapahtunut kaikille kristityille. Koska Jesuksen opetuslapset itkevät, silloin mailma iloitsee. Mailman lapset tulevat pilkkaamaan murheellisia opetuslapsia, ja sillä pilkkaamisella he maksavat synnin velkaa. David sanoo vielä: “Pilkka särkee minun sydämeni ja vaivaa minua.”

Tässä paikassa taitavat pilkkaajat sanoa: Eipä ollut David kärsivällinen, koska pilkkaaminen koski sydämeen; muut kristityt sanovat, ettei pilkkaaminen tee heille mitään. Mutta kyllä se koskee vaan niihinkin, vaikka he sanovat, ettei pilkka tee heille mitään. Miksi David sanoo, että pilkka särkee minun sydämeni ja vaivaa minua? Ja sentähden ilmankin pilkkaaja pilkkaa, että se tekisi kristityille pahaa.

Mutta odota vielä, pilkkaaja, kyllä sinä saat nähdä, kuinka hauska sinulla on pilkata, koska riettaan enkelit rupeavat sinua pilkkaamaan helvetissä ja sanomaan: “Muutama kristitty! Olet sinäkin kastettu kristityksi! Mutta jopa on pää sinulta jo aikaa kuivanut, ja hiukset ovat jo aikaa kuivuneet; ei ole yhtään hiuskarvaa märkänä siitä kasteesta!” Mutta kyllä pilkkaajat sen tähden jaksavat täällä pilkata katuvaisia sieluja. Ja niin he luulevat, että se tekee kovin pahaa kristityille. Mutta kyllä he saavat kerran nähdä, ketä he ovat pilkanneet.

Kun David valittaa, että pilkka särkee minun sydämeni ja vaivaa minua, niin hän on puhunut Vapahtajan puolesta eli Vapahtajan Henki on puhunut Davidin suun kautta. Sillä näin kuuluvat hänen sanansa: “Ja he antoivat minulle sappea syödäkseni ja etikkaa juodakseni minun janossani.” Tässä kuulevat nyt pilkkaajat, kenelle he ovat antaneet sappea ja etikkaa. He luulevat, että se on väärä profeetta ja kansan häiritsijä, jota he pilkkaavat ja jolle antavat sappea ja etikkata. Koska siis Jesus janoo, niin he antavat Hänelle etikkaa sapella sekoitettua. Ja tämä juoma, jonka perkeleen joukko tarjoaa Vapahtajalle, on niin karvas, ettei Hän saata sitä juoda. Kuinka siis kristityt saattavat juoda etikkata sapella sekoitettuna, jota perkeleen joukko heille tarjoaa? Jos se olisi ainoastaan kalan sappi eli nautahärän sappi, jota he sekoittavat etikalla. Mutta se on vielä pahempi, se on lohikäärmeen sappi, jota he tarjoavat kristityille, ja sen tähden ei Kristuskaan saata juoda sitä. Eivätkä myös kristityt saata hyvällä mielellä juoda lohikäärmeen sappea, jota perkeleen joukko heille tarjoo.

Ja vielä sanoo David: “Jotka portissa istuvat, ne minusta jaarittelevat, ja juodessansa he minusta lauleskelevat.” Kyllä on tämäkin tapahtunut. Ja se pitää oleman merkki kaikille suruttomille, että se on tosi, mitä he ovat minusta jaaritelleet, koska se on jo Raamatussa ylös kirjoitettu. Eivät ole suruttomat puhuneet monta sanaa, joita entiset perkeleen orjat eivät olisi jo Davidin aikana puhuneet. Sen tähden ovat kaikki suruttomain ja paatuneitten sanat ylös kirjoitetut ja löytyvät Raamatusta. Mutta eivät ne raukat tunne sen tähden, että heidän haamunsa on maalattu Raamattuun, ja että heidän loppunsa on myös sinne kirjoitettu, vaikka pilkkaajat eivät usko ennen kuin nahka kuumenee.

Viimein rukoilee David niiden edestä, jotka hänen tähtensä häpäistään, koska hän sanoo: ”Älä salli heidän häpeään tulla minun tähteni, jotka sinua odottavat, Herra Sebaot. Älä salli heitä häväistä minun tähteni, jotka sinua etsivät, Israelin Jumala, sillä sinun tähtesi minä pilkkaa kärsin. Minun kasvoni ovat täynnä häpeää.” Tässä tunsi David Vapahtajan puolesta. Koska Hän itse Jumalan tähden joutui kärsimään pilkkaa mailman lapsilta, saavat myös ne, jotka Jumalan päälle uskovat, kärsiä Hänen tähtensä. Mutta David tahtoi yksin olla pilkattuna, etteivät muut joutuisi kärsimään hänen tähtensä. Samoin on myös itse Vapahtaja rukoillut niiden edestä, jotka Häneen uskovat, etteivät kristityt joutuisi kärsimään Hänen tähtensä, ennen kuin he vahvistuisivat hengessä ja uskossa.

Mutta me näemme, että koska yksi jäsen ruumiissa joutuu kärsimään, niin se koskee muihinkin jäseniin. Ja erinomattain jos sydän on kipeä, niin loppuu voima muistakin ruumiin jäsenistä. Kun David kärsi, niin kaikki Davidin palvelijat saivat kärsiä hänen kanssansa. Jos Kristus kärsii, niin tulevat kaikki opetuslapset murheellisiksi. Kuitenkin rukoilee Hän niiden edestä, jotka Jumalan päälle uskovat, etteivät he joutuisi kärsimään Hänen tähtensä. Me toivomme kuitenkin, että Jumala kuulee Davidin rukouksen, koska hän samassa psalmissa huutaa Herran tykö ja sanoo: “Pelasta minua loasta, etten minä vajoaisi.”

Koska nyt mailma luulee saavansa ilon kristittyjen lankeemisesta, niin olisi paras neuvo, että ne harvat sielut, jotka vielä pysyväiset ovat heidän kalliimmassa uskossaan, nostaisivat kätensä ylös ja huutaisivat niin korkealla äänellä, että ääni kuuluisi korkeuteen, rukoillen nöyrällä ja katuvaisella sydämellä, että se suuri Israelin paimen varjelisi lampaitansa raatelevaisen suden hampaista, ettei hän pääsisi heitä kiskomaan ja raatamaan, sillä hän käypi ympäri niin kuin kiljuva jalopeura etsien, ketä hän nielis. Jos yksi lammas eksyy laumasta, heti on hän valmis sitä kiskomaan ja raatamaan. Kuule, sinä korkia ja ylistetty, joka asut korkeudessa ja pyhyydessä ja niiden tykönä, joilla nöyrä ja särjetty henki on, kuule katuvaisten, murheellisten ja alastomain rukous. Isä meidän, joka olet taivaissa, jne.

Room. 3: 23.

Toisen rukouspäivän teksti löytyy kirjoitettuna Room. 3: 23, ja kuuluvat sanat näin: “Kaikki ovat he syntiä tehneet ja ei heillä ole mitään kerskattavaa Jumalan edessä. He tulevat ilman ansiotansa vanhurskaiksi Hänen armostansa, sen lunastuksen kautta, joka on Jesuksessa Kristuksessa, jonka Jumala on armoistuimeksi asettanut, uskon kautta Hänen veressänsä.”

Meidän pyhän tekstimme johdatuksesta pitää meidän Jumalan armon kautta tutkia, ensiksi, kutka ne ovat, jotka tuntevat, että he ovat syntiä tehneet Jumalan edessä; toiseksi, kutka ne ovat, jotka ilman ansiotansa tulevat vanhurskaiksi Hänen armostansa sen lunastuksen kautta, kuin Kristuksessa on.

Ensimmäinen tutkistelemus. Kaikki ovat syntiä tehneet Jumalan edessä, mutta eivät kaikki tunne syntiänsä.

Toinen tutkistelemus. Jotka tulevat vanhurskaaksi, ne tulevat ilman ansiotansa Hänen armostansa.

Se kuuluu pyhässä tekstissämme, että kaikki ovat syntiä tehneet ja ei heillä ole mitään kerskattavaa Jumalan edessä. Tämän synnin tunnustuksen tekevät kaikki suullansa, mutta ei kaikilla ole synnin tuntoa, sillä muutamat eivät muista, kuinka ja koska he olisivat Jumalan pyhää lakia rikkoneet. Muutamat eivät pidä tarpeellisena tunnustaa tehtyjä syntejä. Muutamat sanovat tehneensä kaikki synnit, mitä jo mailmassa tehdään, mutta ei ole yksikään synti tunnon päällä. Semmoiset ovat nyt kaikki siveät huorat ja rehelliset varkaat. He lukevat suulla synnin tunnustuksen, mutta sydämellä he kieltävät sen voiman.

Ja mitä varten semmoiset tarvitsevat tulla valehtelemaan, että he ovat Jumalan pyhiä käskyjä vastaan rikkoneet ajatuksilla, sanoilla ja töillä, eikä sen tähden tiedä, kuinka ja millä tavalla he olisivat niitä käskyjä rikkoneet. Jos niille luettaisiin tämän kaltainen synnin tunnustus: “Minä vaivainen, siveä ihminen, joka olen siveistä ja kunniallisista vanhemmista syntynyt ja kaikkena elinaikanani siveästi elänyt, tunnustan sinun edessäsi, pyhä ja vanhurskas Jumala, että minä olen sinua rakastanut ylitse kaikkia ja lähimmäistäni niin kuin itseäni”, tänkaltainen synnin tunnustus olisi juuri soma niille lukea, jotka eivät muista, kuinka ja millä tavalla he ovat itsekutakin käskyä rikkoneet. Mutta ei se ole ainoastansa siinä, että suruttomat tulevat tunnustamaan syntiänsä synnin tunnustuksessa, vielä he valehtelevat alttarin edessä ja tekevät siellä parannuksen lupauksia, vaikka he eivät tiedä, mitä vääryyttä he olisivat tehneet, jota heidän pitäisi parantaman.

Parempi olis heille, että he tunnustaisit syntiänsä niin kuin fariseus: “Minä kiitän sinua, Jumala, etten minä ole niin kuin muut ihmiset, väärä, huorintekijä, ryöväri, taikka myös niin kuin tämä publikaani. Minä olen välttänyt kaikkea vääryyttä. En ole huorannut, Jumalan kiitos; en ole vihassa torunut ja haukkunut, Jumalan kiitos.” Ja niin muodoin pitäisi eri synnin tunnustus luettaman juomareille ja viinaporvareille, ja eri synnin tunnustus huorille ja varkaille. Ja juomareille pitäisi lukea tämä synnintunnustus: “En ole päissä ollut. En ole maistanut viinaa moneen aikaan.” Vaikka olisit eilen maistanut.

Ja viinaporvarille pitäisi lukea tämä synnintunnustus: “En ole myynyt paloviinaa moneen aikaan, enkä ole koskaan pannut vähempää kuin yhden kannun.”

Ja huorille pitäisi tämä synnin tunnustus luettaman: “Minä siveä ihminen olen rakastanut Jumalan poikaa joka yö, enkä ole ihmisen poikia rakastanut.”

Ja varkaille pitäisi tämä synnintunnustus luettaman: “Minä rehellinen ihminen olen aina välttänyt varkautta. En ole minä [koskenut] toisen omaan, vaikka ihmiset valehtelevat minun päälleni, että minä olen varastanut.”

Semmoinen synnintunnustus olisi kyllä oikein sopivainen heidän oikean tuntonsa jälkeen, jotka eivät vielä ole heränneet. Ja jos niille sanottaisiin: “Teillä on viha sydämessä, teillä on halu tappaa kristityitä”, niin he sanovat niin kuin juudalaiset sanoit Vapahtajalle: “Kuka sinua tahtoo tappaa?” Eivät juudalaiset tunnustaneet ollenkaan, että heillä oli jo silloin tappamishalu sydämessä. Ja kuitenkin tappoivat Hänet. Mistä oli heille tullut semmoinen murhahalu sydämeen? Rietas, joka heitä hallitsi, vaikutti heissä vihan ja vainon.

Eivät he tunteneet itse, että hengellinen viha oli sydämessä, ja ne juudalaiset, jotka nyt ovat elämässä, kantavat kuolettavaista vihaa sydämessään kaikille kristityille ja toivovat pian pääsevänsä hallitsemaan maailmaa, kun he ensin saavat sen suuren kansanhäiritsijän pois tieltänsä. Ne juudalaiset, jotka nyt ovat elämässä, ovat hajoitetut ympäri mailman siellä ja täällä. Kristityt tahtovat heitä kääntymään kristinuskoon, mutta juudalaisilla on niin vahva usko siihen Messiakseen, jonka he aina luulevat tulevan, ja he uhkaavat antaa leikata kaulansa poikki ennen, kuin luopuvat uskostaan. Ja kun se Messias tulee, jonka he odottavat tulevan, silloin he luulevat saavansa omantunnon rauhan. Sillä ei juudalaisten Messias hauku heitä huoruuden sukukunnaksi ja kyykäärmeen sikiöiksi niin kuin se väärä profeetta Nazarenus haukkui. Ei juudalaisten Messias rupea heidän kauppaansa pilaamaan, niin kuin Jesus Nazarenus, joka pilasi heidän kauppansa ja kaatoi heidän vaihetuspöytänsä ja ajoi luontokappaleita ulos kirkosta.

Sillon luulevat juudalaiset saavansa korvan rauhan niiltä lapsilta, jotka huutavat hoosianna Davidin pojalle. Sitä huutamista eivät viitsi juudalaiset kuulla. Kun nimittäin lapset huutavat hoosianna Davidin pojalle, niin pahenevat juudalaiset siitä huutamisesta ja sanovat Nazarenukselle: “Etkös kuule, kuinka nämät huutavat? Mikset toru heitä vaikenemaan?” Kaikkien näitten ylitse suuttuvat juudalaiset hirmuisesti, osittain siitä, että Nazarenus on pilannut heidän kauppansa, osittain siitä, että [Hän] on haukkunut heitä huoruuden sukukunnaksi ja kyykäärmeen sikiöiksi, osittain siitä, että lapset antavat Hänelle kunnian ja huutavat “hoosianna Davidin pojalle”.

Kaikista näistä on tullut juudalaisten viha. Mutta he toivovat aina, että Messias tulee heitä auttamaan ja että he silloin saavat juoda, kirota ja huorata rauhassa. He saavat silloin pitää viinakauppaa rauhassa. Ja sitä autuaallista aikaa he nyt odottavat, että he saavat omantunnon rauhan niin pian kun kansan häiritsijä pois tulee.

Erinomattain ovat ylimmäiset papit, kirjanoppineet ja fariseukset suuttuneet Nazarenukselle siitä haukkumisesta, ja yksi lainoppinut, joka luuli tietävänsä, mitä Jumalan laki sisältää, ja ei kuitenkaan tiedä, kuka hänen lähimmäisensä on; yksi lainoppinut on kiusannut Häntä, niin kuin he ovatkin yhdessä liitossa, kun on kysymys siitä, kuinka he Hänet sanoissa solmisivat, kuinka he Hänet kavaluudella kiinni ottaisivat ja tappaisivat. Silloin ovat kaikki yhdessä liitossa ja ystäviä keskenään, fariseukset ja saddukeukset, Herodes ja Pilatus, juomarit ja viinaporvarit, huorat ja varkaat, kiroilijat ja tappelusmiehet, lainoppineet ja ylimmäiset papit; he ovat kaikki sovinnossa, koska Jesus kiinni otetaan ja viedään oikeuden eteen. Ei Josef eikä Nikodemuskaan silloin puhu yhtäkään sanaa viattoman Jesuksen puolesta. Ainoastaan yksi katuvainen ryöväri puhuu muutaman sanan Jesuksen viattomuudesta ja vanhurskaudesta.

Katsokaa nyt, te murheelliset Jesuksen opetuslapset, kuinka harvat ne sielut ovat, jotka tahtovat totuudessa Jesuksen kanssa kärsiä ja kuolla. Kaikki nämä Jesuksen ristin viholliset lukevat kirkossa: “Minä vaivainen syntinen ihminen...”, mutta eivät ne raukat tiedä, mitä syntiä he olisivat tehneet. Kaikki he ovat luvanneet kirkossa kalliita uskollisuuden lupauksia, mutta kaikki he myös palvelevat saatanaa ja perkelettä siinä suuressa turmeluksen kaupungissa, koska muutamat kiusaavat Jesusta, muutamat katsovat Häntä ylön, muutamat pettävät Häntä, niin kuin onneton Juudas. Muutamat kantavat Hänen päällensä, muutamat huutavat: “Ristiinnaulitse!” Ja muutamat tuomitsevat Hänet kuolemaan, muutamat sotamiehet ristiinnaulitsevat Häntä ja muutamat pistävät Häntä keihäällä kylkeen, ja muutamat siveät ihmiset panevat Hänen ruumiinsa kuolleen uskon hautaan. Ja ne harvat sielut, jotka murheellisella sydämellä katselevat tätä surkeutta ja vaivaa, eivät tohdi avata suutansa ennen kuin heidät puetaan Pyhän Hengen voimalla.

Toiseksi. Koska kaikki tunnustavat suulla, että he ovat syntiä tehneet Jumalan edessä, mutta eivät tunne synniksi sitä vihaa ja vainoa, jonka kautta he ristiinnaulitsevat Jesuksen ja vainoovat Hänen opetuslapsiaan, niin kutka ovat sitten ne, jotka ilman ansiotansa tulevat vanhurskaiksi Hänen armonsa kautta? Kirjanoppineet, fariseukset, saddukeukset ja lainoppineet eivät tahdo Jesuksen armon kautta tulla vanhurskaaksi, sillä he pitävät Häntä vääränä profeettana ja villihenkenä ja vihaavat Häntä sydämestään.

Pilatus, se pakanallinen maaherra, joka tuomitsi Häntä kuolemaan vastoin tuntoansa, uskoi epäjumalan päälle, ja pakanalliset sotamiehet, jotka Jesusta ristiinnaulitsevat, eivät taida Hänen kauttansa vanhurskaiksi tulla, vaikka Jesuksen veri on priiskunut heidän päällensä. Tuskin Josef ja Nikodemus tulevat vanhurskaiksi hautaamisen kautta, vaikka he luulevat, että Jumala maksaa heidän vaivansa. Ja ne sotamiehet, jotka ylimmäisten pappein anomisen jälkeen ovat vartioitsemassa hautaa, saavat ilmankin rahaa sen edestä, saati he jaksavat hyvin valehdella opetuslasten päälle.

Mutta ne harvat sielut, jotka seisovat murheellisella sydämellä ristin kohdalla katsellessansa sitä suurta Ristinkantajata, ja ne vaimot, jotka ovat seuranneet Jesusta Galileasta, niillä ei ole yhtään iloa mailmasta. Ne ovat niin suuressa murheessa, että heidän täytyy itkeä ja parkua, koska he näkevät sen ristiinnaulitun ja orjantappuroilla kruunatun Kuninkaan verta vuotavan ja verisaunassa istuvan. He kuulevat Hänen huutavan suuressa ahdistuksessa: “Minun Jumalani, miksis minun ylen annoit?” Ja mitästä Hän huutaa? Juudalaiset luulevat, että Eliasta Hän huutaa. Mutta murheelliset opetuslapset ymmärtävät, että Hänen täytyi huutaa: “Minun Jumalani, miksis minun ylen annoit?”

Koska koko mailman synnit lankesivat Hänen tuntonsa päälle, koska Hän näki, kuinka ne sokeat raukat juoksevat avoimilla silmillä kadotukseen. Vaikka nyt Jumalan poika oli helvetin vaivassa ja vaikka Hän ei säästänyt yhtään ainoaa veripisaraa, jota Hän ei antanut vuotaa pyhästä ruumiistaan niitten vaivaisten lunastukseksi, jotka olivat helvetin partaalla, yhtä hyvin he pilkkaavat Hänen kyyneleensä ja tallaavat Hänen verensä. Eikö mahtanut tämä hirmuinen asia käydä niin kuin miekka Vanhimman sydämeen, koska Hän näki, kuinka Hänen verensä hukkaan juoksee tämän syntisen maan päälle ja miten Hänen vaivansa helvetissä menevät hukkaan. Eikös Hän mahtanut huutaa ja valittaa, että Hän oli ylen annettu Jumalalta, koska Hänen ei pitänyt saaman iloa niistäkään lapsista, joita Hän oli suurella vaivalla ja verenvuodatuksella synnyttänyt, joiden edestä Hän oli valvonut ja polvillansa rukoillut, joiden edestä veri tippui Hänen otsastansa ja joiden edestä Hän oli helvetin vaivaa kärsinyt.

Katsokaa te, murheelliset opetuslapset, kuinka taivaallisen Vanhimman vaiva menee hukkaan, kuinka nekin alastomat raukat, joita Hän löysi veressänsä makaavan tämän mailman lattian päällä ja ei ollut napaa leikattu vielä, koska Hän otti heitä ylös kylmän lattian päältä ja pesi heidät puhtaalla vedellä, puetti heidät puhtaisiin liinavaatteisiin ja sai heidät jo imemään armoa vuotavaisia rintojansa, kuinka vielä nekin rupesivat puremaan Hänen rintojaan ja kiskomaan Hänen verisiä haavojansa. Voi, kuinka nekin raukat mahtavat haavoittaa taivaallisen Vanhimman sydäntä, ja kuinka harvat ne viimein mahtavat olla, joista taivaallinen Vanhin saapi ilon vanhalla ijällänsä.

On totisesti vielä muutamia harvoja sieluja, joista on jäänyt Hänelle se toivo, että ne taitavat pysyväiset olla Vanhimman tykönä, jotka eivät ole vielä juosseet ulos mailmaan, jotka eivät ole vielä toista kertaa menneet vihollisen taloon. Ja nämä harvat sielut ovat ilman ansiota vanhurskaaksi tulleet Hänen armonsa kautta. Ne eivät ole ansainneet ruokaa eikä vaatetta Vanhimmalta. Kuitenkin Vanhin niitä ruokkii ja ylläpitää maidollansa, ottaa välistä syliinsä ja imettää heitä, sillä ne ovat niin pienet ja kelvottomat. Ja kun Hän panee heidät istumaan kylmälle lattialle, niin he itkevät ja parkuvat ja rientävät aivan Vanhimman syliin. Ei niillä raukoilla olekaan muualla turvaa kuin Vanhimman sylissä.

Te lapsukaiset, jotka olette vielä niin pienet, että te mahdutte Vanhimman syliin, odottakaa, odottakaa, kunnes Vanhin on kerinnyt kaikista Hänen töistänsä ja panee lepäämään. Silloin Hän ottaa teidät viereensä, eikä pane teitä koskaan istumaan tämän mailman kylmän lattian päälle. Odottakaa vielä vähän aikaa siksi kun Vanhin kerkiää kaikista töistänsä, silloin Hän ottaa teitä syliinsä ja pyyhkii teidän kyyneleenne pois ja antaa teidän imeä Hänen armoa vuotavaisista rinnoistaan ijankaikkisesti.

Voi, voi, jos teillä olisi vähäsen kärsivällisyyttä! Ettekö näe, kuinka paljon on työtä Vanhimmalla, kuinka monta kertaa päivässä Hänen täytyy noutaa lapsiansa vihollisen talosta, kuinka monta kertaa Hänen täytyy puhdistaa niitä, jotka ovat sovaisseet itsensä, jotka ovat kahlanneet tämän mailman rapakossa. Ettekös näe, kuinka Hän pesee heidän jalkojaan, jotka tulevat mustaksi? Ei muutamat voi pysyä sisällä Vanhimman silmäin edessä, vaan aivan ulos mailmaan he pakkaavat. Siellä he kaivavat maata kynsillänsä ja siellä he rakentavat huoneita, siellä he pitävät lehmiä ja lampaita ja siellä he rupeevat viimein riitelemään ja tappelemaan niiden päältä. Vielä nämä hulliaiset menevät pohjattoman järven rannalle, jossa he pian hukkuvat. Välistä he fästäävät valkean kanssa ja polttavat sormensa.

Voi, voi, kuinka paljon on vaivaa Vanhimmalla semmoisista lapsista, jotka eivät pysy sisällä ja lue kirjaa, vaan aivan ulos mailmaan pakkaavat. “Tulkaa sisälle”, niin huutaa Vanhin. Älkää menkö pohjattoman järven rannalle, jossa pian hukutte. Voi, kuinka monta taivaallisen Vanhimman lapsista on jo siihen pohjattomaan tulijärveen hukkunut! Aamen.