Puhtaat Saarnat 1, numero 114.

2. RUKOUSPÄIVÄNÄ 1855, PÄIVÄSAARNA, SUOMENNOS.

Toisen rukouspäivän päiväsaarnan teksti löytyy kuningas Davidin 34. psalmissa ja 19. värssyssä, jossa sanat kuuluvat näin: Herra on juuri läsnä niitä, joilla on murheellinen sydän, ja auttaa niitä, joilla on surkia mieli.

Luetun pyhän tekstimme johdosta pitää meidän Jumalan armon kautta tällä pyhällä hetkellä ajatella, missä sielun tilassa ihminen voi omistaa itsellensä Jumalan armolupauksia. Me tiedämme nimittäin, että kaikki ihmiset omistavat itsellensä Jumalan armolupauksia, olkoonpa sitten katuvaiset tai paatuneet, heränneet tai suruttomat, jumaliset tai jumalattomat, ja ainoastaan ne, jotka ovat epäilyksessä, eivät saata omistaa itsellensä Jumalan armolupauksia. Mutta me kuulemme kaikkialta Jumalan sanasta, että ainoastaan semmoisten ihmisten on lupa ja täytyy omistaa Jumalan armolupauksia, joilla on särjetty sydän ja surkea mieli, nimittäin katuvaisten, särjettyjen, hengellisesti murheellisten, hengellisesti vaivaisten, joille saarnataan evankeliumi.

Mutta nyt tapahtuu usein niin, että katumaton on olevinaan katuvainen, jumalaton on olevinaan jumalinen, paatunut on olevinaan särjetty; ja vielä useammin tapahtuu, että se, jolla on kuollut usko, on kantavinaan elävän uskon. Toisinaan tapahtuu myös, että se, joka on katuvainen, on mielestään katumaton. Ja kun niin tapahtuu, että katumaton pitää itsensä riittävän katuvaisena ja katuvainen pitää itsensä katumattomana, niin on selvää, että tässä on suuri eksytys. Perkele on tuhansien juonien mestari; hän voi uskotella katumattomalle, että hän on katuvainen, hän voi uskotella katuvaiselle, että hän on katumaton. Ja jolla on kuollut usko pääkallossa, kuvittelee aina, että hänellä on elävä ja autuaaksitekeväinen usko. Mutta välistä tapahtuu myös, että se, jolla totisesti on elävä ja autuaaksi tekeväinen usko, pelkää, että hänellä on kuollut usko.

Kaikki tämä tulee perkeleen kavaluudesta, joka uskotella ihmiselle kaikenlaisia hulluuksia. Ja vaikka kuinka uskomattomalta se meidän sokealle järjellemme näyttää, että se perkele, joka ihmisen lihassa ja veressä mellastaa, voi olla niin viekas, että hän voi uskotella katumattomalle, että hän on katuvainen ja jumalattomalle, että hän on jumalinen. Mutta niin on perkele saattanut sokaista ihmisen aivan Eevan ajasta asti, sillä ensin uskotteli hän Eevalle, että hän saisi oikean hengellisen viisauden siitä kielletyn puun hedelmästä; hän tulisi vasta silloin oppimaan oikean eron hyvän ja pahan välillä. Ja hän tulikin osaksi tietämään eron hyvän ja pahan välillä, koska Luoja sanoi niin kuin leikillään: “Katso, Adam on tullut niin kuin yhdeksi meistä, tietäen mikä hyvä ja paha on.”

Mutta tärkeimmissä asioissa, jotka koskevat sielumme iankaikkista onnea, tuli ihminen hengellisesti sokeaksi syömällä kielletyn puun hedelmästä. Sillä kun ensimmäinen veljenmurhaaja syntyi maailmaan, antoi Eeva perkeleen uskotella itselleen, että hän oli synnyttänyt Vapahtajan maailmaan. Kun Kain uhrasi lahjaansa Herralle, kuvitteli hän olevansa parempiarvoinen kuin Abel, vaikka Kain oli täynnä hengellistä ylpeyttä. Hän kantoi korkeita ajatuksia omasta rakastettavasta persoonastaan, mutta veljeään Abelia hän ylenkatsoi. Hänen mielestään Abel oli huono ihminen, joka ei voinut tuoda esille läheskään niin kalliita uhreja kuin hän. Ja siitä ajasta voimme laskea kristittyjen vainojen alun.

Esau vainosi veljeään Jakobia; ja Ismael, joka oli lihan jälkeen syntynyt, vihasi ja vainosi veljeään Isakia, joka oli syntynyt hengen jälkeen, sanoo Paavali. Ja siitä ajasta meidän päiviimme on hengellinen viha kristityille ollut julkinen kaikkialla, missä totiset kristityt ovat olleet olemassa. Kun tämän maailman lapset tappavat Kristuksen opetuslapsia, luulevat he tällä tekevänsä Jumalalle palveluksen. Siinä ovat Eevan lapset hapuilleet pimeydessä ja totuuden taitamattomuudessa. He eivät ole saaneet avoimia silmiä tietämään, mikä hyvä ja paha on. Perkele on uskotellut heille, että kristityt ovat haaveilijoita ja villihenkiä, jotka pitää hävitettämän tulella ja miekalla.

Ei ole siis ihme, että perkele saattaa uskotella jumalattomalle, että hän on jumalaapelkäävä; hän voi uskotella epäsiveelliselle, että hän on siveä; hän voi uskotella juomarille, että hän on raitis; hän voi uskotella häpeämättömälle huoralle, että hän on Jumalan armossa. Hän saattaa uskotella sille, jolla on kuollut usko, että hänellä on elävä usko. Ja juuri sen tähden sanovat muutamat, että nyt on mahdoton tietää, kuka on katuvainen ja kuka ei, kenellä on särjetty sydän ja kenellä paatunut sydän.

Mutta kyllä on kristityllä kuitenkin monta syytä epäillä autuudestaan, vaikka hän ei epäilisi omista koettelemuksistaan ja omista tunteistaan, kun hänellä on tilaisuus verrata koettelemuksiaan toisten kristittyjen koettelemuksiin, sopivatko ne Jumalan ilmoitetun sanan kanssa yhteen.

Vissimmästi kristitty voi epäillä vielä siitäkin, että onko hänen sydämensä koskaan oikein särkynyt, niin kuin Jumala vaatii sanassaan. Hän saattaa epäillä, onko hänellä koskaan ollut oikea katumus ja murhe synnistä, eli semmoinen murhe, joka on Jumalan mielen jälkeen. Kristitty saattaa myös epäillä, onko hän milloinkaan kääntynyt ja uudestisyntynyt. Hän saattaa epäillä, onko hän milloinkaan saanut elävää uskoa. Mutta juuri tämä epäileminen todistaa, että hän tahtoisi tulla varmuuteen, tulla vakuuttuneeksi. Sellaisella epäilijällä ei ole mitään rauhaa sielussaan ennen kuin hän saa todistuksen armontilastaan.

Mutta eipä hän myöskään voi etsiä lohtua pullosta, ei hän voi osallistua maailman synnillisiin huveihin. Ei hän voi elää niin kuin suruton joukko elää. Se, joka on epäilyksessä, ei voi elää julkisessa jumalattomuudessa. Ei hän voi olla jumalaapelkäävä kirkossa ja jumalaton kapakassa; hän ei voi laulaa virsiä kirkossa ja huoralauluja kirkon takana; hän ei voi siunata kirkossa ja kirota kirkon takana. Mutta armonvaras, hän voi olla jumalinen kirkossa ja jumalaton kapakassa; hän voi itkeä kirkossa ja nauraa kirkon takana; hän voi mennä Herran pöytään kirkossa ja huorata kirkon takana. Armonvaras voi juoda Herran kalkista ja perkeleitten kalkista samana päivänä. Ja semmoinen elämä nyt on kaikkialla luterilaisessa kirkossa, ja sen tähden on aika helppo tunnistaa hengelliset siat käynnistä.

Mutta pahempi on tuntea Lucifer, eli semmoinen teeskentelijä, joka voi muuttaa itsensä valkeuden enkeliksi, eli oikeammin semmoinen, jolla on omavanhurskaus autuuden perustuksena. Hän ei voi elää julkisessa jumalattomuudessa. Hän ei voi juoda, kirota ja tapella tahi huorata, koska omavanhurskaus pakottaa häntä elämään joltisesti siveästi ja säädyllisesti. Mutta semmoinen omanvanhurskauden palvelija ei myöskään voi tulla suureksi syntiseksi. Hän ei voi tehdä mitään syntiä, jota hänen pitää katua. Hän ei voi tulla katuvaiseksi tahi särjetyksi, ja sen tähden hänen täytyy aina halveksia ylenkatseella katuvaista publikaania, jota hän pitää teeskentelijänä ja haaveilijana ja vääränä profeettana, joka ei ole sen arvoinen, että voisi olla kunniallisten ihmisten seurassa.

Kuitenkin on omanvanhurskauden palvelija itse suurin teeskentelijä, koskapa hän uskottelee olevansa Jumalan edessä suuressa armossa. Se, että jumalaton varas, huora, juomari, kiroilija, saituri ja piianraiskaaja pitää itseään muita ihmisiä parempana niin kauan kuin hän elää hengellisessä sikalassa, katumattomuudessaan, se on havaittu kaikkialla, vaikkakin hengellinen sika röhkii aivan kauheasti, kun se likaa itsensä paskassa ja vierittelee itseänsä synnin halujen sianravassa, juopumuksessa, haureudessa, kirouksissa, vihassa ja katkeruudessa.

Semmoinen hengellinen sika vihaa kaikkea kristillisyyttä ja kutsuu kaikkia katuvaisia syntisiä teeskentelijöiksi, ja kuitenkin hän on itse suurin teeskentelijä, koska hän ei häpeä mennä Herran pöytään semmoisessa paatuneessa tilassa. Hengellinen sika seisoo siinä molemmat etujalat tämän maailman suuressa sikakaukalossa ja likaa itsensä paskassa, mutta menee kuitenkin Herran pöytään katumattomalla sydämellä, ilman katumusta, ilman parannuksen aikomusta, ja jos semmoinen kutsuu publikaania ja syntistä Jeesuksen jalkain juuressa teeskentelijäksi, niin se on juuri sama, sillä perkele ja hänen saattomiehensä eivät voi kärsiä, että joku huokaa tai itkee Jeesuksen jalkojen juuressa.

Kaikki jumalattomat ja katumattomat, kutsuttakoon heitä omavanhurskaiksi teeskentelijöiksi, fariseuksiksi, armonvarkaiksi tai julkisiksi synnin tekijöiksi, heidän täytyy tulla iankaikkisesti tuomituksi, ellei totinen katumus ja parannus tule väliin. Sillä paitsi kaikkia muita Raamatun paikkoja, jotka puhuvat totisesta parannuksesta, katumuksesta, synnin surusta, kääntymisestä ja uudestisyntymisestä, on meillä päivän tekstissä selvä todistus siitä, että Herra on juuri läsnä niitä, joilla on murheellinen sydän. Mutta mitkäs ne nyt ovat, joilla on murheellinen sydän? Se jää nyt siihen, löydämmekö Jumalan sanassa semmoisia kuvauksia siitä murheellisesta sydämestä, jotka sopisivat johonkin tiettyyn ihmiseen, vanhassa tai uudessa testamentissa. Semmoinen katuvainen syntinen voi tosin kelvata meille esikuvaksi.

Pyhä Raamattu ei kerro meille mitään Aadamin katumuksesta ja parannuksesta. Seth mainitaan hurskaaksi mieheksi, ja hänen jälkeläisensä kutsuttiin Jumalan pojiksi, mutta heidän katumuksestaan ja parannuksestaan ei puhuta mitään Pyhässä Raamatussa. Mutta Jumalan katumuksesta puhutaan 1. Moos. 6: 6, vaikka moni luulee, että Jumala on huono Jumala, jos Hänen täytyisi katua omaa työtänsä.

Mutta me emme usko, että tämä Jumalan katumus oli joku inhimillinen heikkous Jumalassa, mutta pikemmin oli tämä Jumalan suru ihmissuvun syvän turmeluksen tähden osoitus Luojan täydellisestä isänsydämestä, jonka kuvan me löydämme hellästä äidin sydämestä. Sillä ei se ole mikään näyttö vanhimman sydämen epätäydellisyydestä ja heikkoudesta, jos vanhin on huolissaan lapsistaan; jos vanhimman sydän vuotaa verta ja murehtii lasten onnettomuuden tähden, sehän on jotakin, jonka Luoja on asettanut ihmisluontoon.

Ja itse kana kokoaa poikansa siipiensä alle. Monet luontokappaleet riutuvat ja kuolevat surusta poikiensa tähden. Oliko se sitten ihme, että Luoja sai sydäntä särkevän surun jumalattomien lastensa tähden? Jumala oli niin muodoin ensimmäinen, joka katui. Hän sai surun tottelemattomista lapsistaan, ja tämä suru oli niin suuri, että Jumalan poika oli lähes kuolla surusta Yrttitarhassa. Mutta niin paatuneeksi on ihminen tullut, ettei hän voi käsittää, että vanhimman sydän vuotaa verta katsellessaan lasten iankaikkista onnettomuutta. Ja kuinka usein onkaan myös luonnollisten vanhinten täytynyt valittaa jumalattomain lastensa tähden, niin kuin vanha Israel: “Te saatatte minun harmaat karvani surulla hautaan.”

Mitä onkaan Jumalallisen vanhemmansydämen tarvinnut kärsiä, kun heikko ja epätäydellinen ihmissydänkin joutuu kärsimään jumalattomien lasten tähden. Mutta paatuneitten lasten sydämiin ei vanhimman suru vaikuta mitään. Yksi on murhaaja, toinen on varas, kolmas huora, neljäs juomari; kaikki he ovat aiheuttaneet vanhimman sydämelle kovan kärsimisen. Mutta sokeudessaan ja paatuneessa tilassaan eivät he voi käsittää, mitä vanhimman sydän joutuu kärsimään heidän tähtensä. Jumalattomat lapset tekevät pilaa vanhempainsa kyyneleistä. Kaikki katumattomat syntiset ovat samassa tilassa kuin juudalaiset. He huutavat jatkuvasti: “Ristiinnaulitse!” Sillä he vihaavat omaa Luojaansa, koska he uskovat rakastavansa Häntä.

Älkää luulko, että ainoastaan juudalaiset ovat ristiinnaulinneet Vapahtajan. Ne eivät ole ainoastaan juudalaiset, joilla on semmoinen viha Vapahtajaa kohtaan, vaan koko ihmissuku on tehnyt itsensä syylliseksi samaan murhatyöhön. Jos semmoinen ihminen olisi elänyt meidän päivinämme, jos hän olisi kulkenut ympäri kaupunkeja ja kyliä, hän olisi saanut kaikki ihmiset vihollisiksi. Kirjanoppineet ja fariseukset pitäisivät häntä noitana, joka on liitossa saatanan eli Belsebubin kanssa. Jos semmoinen ihminen kuin Jeesus Nasaretista olisi ilmestynyt meidän päivinämme, niin häntä olisi heti pidetty kerettiläisnä, haaveilijana, lukijaissaarnaajana ja vääränä profeettana. Kaikki kapakoitsijat ja juomarit vihaisivat häntä sydämensä pohjasta. Kaikki huorat ja huorimiehet huutaisivat: “Ota pois! Ristiinnaulitse!” Kaikki siveät fariseukset suuttuisivat. Kaikki kiroilijat ja tappelupukarit antaisivat hänelle korvapuustin. Kaikki sotamiehet antaisivat hänelle raippoja.

Ehkä vain muutama harva murehtiva vaimo seuraisi häntä itkien Golgatalle. Vain muutama harva opetuslapsi nasaretilaisesta eriseurasta seisoisi raskaalla sydämellä ristin juurella. Lienee totta, että kaikki katumattomat, suruttomat, huolettomat, murheettomat ja paatuneet uskovat tulevansa autuaaksi Vapahtajan ansion kautta, mutta he eivät usko, että kaikkien, jotka tahtovat tulla autuaaksi, pitää astuman opetuslasten jalanjälkiä. He eivät usko, että ihmisellä täytyy olla sama suru kuin opetuslapsilla oli, ennen kuin hän voi saada Pyhän Hengen. He eivät usko, että jokaisen, joka tahtoo tulla autuaaksi Kristuksen kautta, täytyy ensin herätä synnin unesta, niin kuin opetuslapset heräsivät Yrttitarhassa, kun Juudas tuli murhaajajoukon kanssa. He eivät usko, että Jumala vaatii saman murheen meiltä kuin Hän vaati opetuslapsilta, ennen kuin heidän sydämensä saattoi tulla särjetyksi ja valmistetuksi ottamaan vastaan autuaaksitekeväisen uskon.

Meidän päiväsaarnamme tekstissä lukee, että Herra on juuri läsnä niitä, joilla on särjetty sydän. Mutta kuinka monta nyt on niitä, joilla on murrettu sydän? Ehkä yksi sadasta? Ehkä yksi tuhannesta? Ne 7000 Israelissa, jotka eivät olleet antaneet suuta Baalille, eivät olleet yksi sadasta. Ja ne 3000 sielua, jotka kääntyivät helluntaipäivänä, eivät myöskään olleet yksi sadasta verrattuna siihen suureen suruttomaan joukkoon. Siitä voidaan päättää, että Jumalan valitut ovat kaikkina aikoina olleet harvat lukumäärältään ja maailma on aina pitänyt näitä harvoja haaveilijoina, kerettiläisinä ja villihenkinä. Nämä harvat ovat olleet maailman ylenkatsomat, vihaamat ja vainoamat. Luuletteko, että joku totinen kristitty voi elää maailmassa ilman pilkkaa? Ei millään. Sen tähden ovat myös ne harvat, jotka saattavat syystä omistaa itselleen jotakin lohdutusta päivän tekstistä.

Sillä vaikkakin armonvarkaat ovat valmiit sanomaan “Minulla on särjetty sydän; sen tähden täytyy Herran olla minua läsnä.” Mutta että on särjetty sydän, se tahtoo sanoa jotakin enemmän kuin että on katuvainen paloviinalasin ääressä. Sillä se joka on katuvainen paloviinalasin ääressä, hän on varmasti katuvainen tämän maailman jumalan edessä, mutta ei taivaan Jumalan edessä. On varmasti moni, joka itkee päissään ja ajattelee, että hänellä silloin on särjetty sydän. Mutta jos on niin, että joku on katuvainen päissään, niin varmasti on perkele tehnyt hänet katuvaiseksi.

Meidän pitää puhuman totuuden Herran huoneessa. Ei kelpaa, että Vapahtajan kyynelistä tehdään pilaa. Ei kelpaa, että Hänen verensä tallataan jalkoihin. Se, jolla todella on särjetty sydän, hän ei voi olla niin piilossa maailmalta, ettei häntä huomattaisi ja pidettäisi haaveilijana. Ja sen tähden me sanomme varmasti, ettei ole yhtä sadasta, jolla totisesti on murheellinen sydän ja surkia mieli, niin kuin päivän tekstin sanat kuuluvat. Jolla totisesti on murheellinen sydän ja surkea mieli, hänen täytyy olla erotettuna maailmasta. Hänen täytyy seisoa Kristuksen ristin edustalla ja laskea veripisarat, jotka putoavat tämän syntisen ja Jumalan kiroaman maan päälle. Hänen täytyy olla niiden pienessä joukossa, jotka itkevät ja parkuvat, kun maailma iloitsee Kristuksen kuolemasta. Hänen täytyy seurata Maria Magdalenaa, joka istuu ja itkee kristillisyyden haudalla.

Jolla on murheellinen sydän, ei voi istua siellä, missä pilkkaajat istuvat. Hän ei voi istua kapakassa rukouspäivänä; ei hän myöskään voi vihata niitä, jotka itkevät Kristuksen haudalla; eli pilkata niitä, jotka kantavat Kristuksen ristiä; eli tehdä pilaa katuvaisten kyynelistä, vaan hänen täytyy seurata Kristuksen murehtivia opetuslapsia, ja laskea orjantappurakruunun piikit, laskea verisen hien pisarat, laskea Kristuksen runnellun ruumiin haavat ja kuolinkamppauksen huokaukset, ja sanat, jotka tulevat kuolevaisen suusta. Kaiken tämän täytyy olla murheellisen sydämen ja surkean mielen totinen tuntomerkki. Katso tätä kilvoituksesi maalia. Siihen asti pitää sinun tulla, murheellinen sielu, Kristuksen ristille, ja, aina Kristuksen haudalle asti. Silloin vasta saatat toivoa, että saat nähdä sen ristiinnaulitun ja orjantappuroilla kruunatun Kuninkaan elävänä, ylösnousseena ja taivaaseen astuneena, ja istuvan Jumalan oikealla kädellä ja sieltä jälleen tulevan tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Aamen.