Puhtaat Saarnat 1, numero 116.

2. RUKOUSPÄIVÄNÄ 1856, EHTOOSAARNA.

Älkäät vetäkö ijestä epäuskoisten kanssa, sillä mitä oikeuden on vääryyden kanssa tekemistä? Eli mitä osallisuutta on valkeudella pimeyden kanssa? 2. Kor. 6: 14.

Älkäät vetäkö ijestä uskottomain kanssa. Näin kirjoittaa pyhä Paavali Korinttilaisille, jotka olivat alkaneet yhtä seuraa pitämään epäuskoisten kanssa. Epäuskoisiksi kutsutaan tässä paikassa ei ainoastaan julkiset pakanat, jotka eivät uskoneet Paavalin oppia oikeaksi, vaan myöskin semmoiset, jotka uskoivat opin oikeaksi, mutta eivät jaksaneet sen tähden itse uskoa Jesuksen päälle, ja joilla ei siis ollut autuaaksi tekeväistä uskoa.

Molemmat löytyy myös täällä. Ne, jotka eivät usko oppia oikeaksi, hakevat eri tietä taivaaseen. En tiedä, ovatko he löytäneet parempaa ja helpompaa tietä, joka ei olisi niin kova ja vaivalloinen kuin tämä ristin tie. Kaikkein kuitenkin täytyy kuolinvuoteellansa tunnustaa, että oppi on oikea, ja että muuta tietä ei löydy, joka viepi elämään, kuin se kaitainen tie, ja se ahdas portti, jonka läpi kaikkein pitää pakkaaman itsensä, jotka tahtovat autuaaksi tulla.

Ne epäuskoiset, jotka uskovat opin oikeaksi, mutta eivät jaksa kumminkaan seurata kristityitä, alkavat ensiksi yhtä seuraa pitämään pakanain kanssa. Koska heillä ei ole uskoa, niin he ovat voimattomat sotimaan perkelettä, maailmaa ja omaa lihaa vastaan. Ei epäuskoisilla ole senkaltaisia sota-aseita, joilla he saattaisivat vihollisia vastustaa. Ei ole heillä uskon kilpeä, jolla he saattaisivat vastustaa kaikkia ruman tulisia nuolia, ei ole hengen miekkaa, jolla he saattaisivat hakata vihollisten pään ja haavoittaa heitä. Ei ole epäuskoisilla autuuden rautalakkia, joka varjelee päätä vihollisten nuolista ja miekasta. Sen tähden semmoiset epäuskoiset nääntyvät ja tulevat himoiltansa ylitse voitetuksi, he rupeavat maailman mallia seuraamaan vaatteissa ja käytöksissä. Viimein he lankeevat julkiseen jumalattomuuteen. Aloitettuansa koreudella päättävät sen huoraamisella, he pitävät häitä, ristiäisiä ja kraviaisia, rupeavat kauppaa tekemään ja tavaroita kokoomaan.

Semmoiset epäuskoiset saavat myös kristityitä pian seuraansa, jos kristityillä ei ole oikeaa sotaa ja kilvoitusta. Sen tähden neuvoo Paavali Korinton kristityitä, että heidän pitää eroittaman itsensä epäuskoisten joukosta sekä niitten, jotka eivät usko hänen oppiaan oikeaksi, että myös niitten seurasta, jotka uskovat opin oikeaksi, mutta eivät jaksa kuitenkaan itse uskoa niin paljon että he tulisivat autuaaksi. “Älkäät vetäkö ijestä epäuskoisten kanssa,” sanoo hän, “sillä mitä oikeuden on vääryyden kanssa tekemistä, eli mitä osallisuutta on valkeudella pimeyden kanssa, ja mikä sovinto on Kristuksella Belialin kanssa, ja mikä osa on uskovaisella uskottoman kanssa?”

Emme tiedä, olivatko Korinttilaiset alkaneet seuraamaan maailman joukkoa julkisesti epäjumalten palveluksessa, niinkuin tanssissa, pelissä, kortinlyömisessä, juopumuksessa, huoruudessa tahi maailman kaupoissa. Mutta Paavalin sanoista kuuluu, ettei oikea kristitty kärsi paljon, ennen kuin omatunto loukkaantuu ja usko menee, erinomattain niissä paikoissa, missä pakanat ovat viekkaat viettelemään kristityitä seuraansa.

Jolla omatunto on oikein herännyt, täytyy niin valvoa, ettei pakanat saa pilata hänen kristillisyyttään, niin kuin pakanat pilasivat Pietarin kristillisyyttä. On tosin moni sanonut näinä aikoina, että kristityt ovat pilanneet sen ja sen kristillisyyden. Mutta minä ajattelen, että epäuskoiset pahemmin pilaavat valvomattoman kristityn kristillisyyttä kuin kristityt. Joka sanoo, että kristityt pilaavat hänen kristillisyytensä ja syövät hänen uskonsa, hän on semmoinen kristitty, jolla nousee itseys, koska kristityt häntä nuhtelevat synnistä.

Omavanhurskaus on tässä ja muissa paikoissa pilannut monen kristillisyyttä. Koska nimittäin omavanhurskaus nousee pääkalloon, silloin tulevat ne omanvanhurskauden kristityt niin pyhiksi, etteivät he kärsi puolta sanaa, ennen kuin he viskaavat uskonsa ja sanovat: “En olekaan koskaan herännyt.” Muutamat nousevat temppelin harjalle, koska kristityt tahtovat heitä johdattaa nöyryyteen ja itsensä tuntemiseen. Ja koska vihollinen on saanut heitä temppelin harjalle, katsovat he niitä muurahaisia ylön, jotka nöyryyden laaksossa konttaavat. Sitten he paiskaavat kristityitä kattilaan ja itse seisovat kannen päällä. He näkevät niin paljon vikoja kristityissä, ettei heidän mielestään ole yhtään oikeaa kristittyä.

Ei ole minun luullakseni kristityt pilanneet monen oikean kristityn uskoa, mutta omavanhurskaus on monen kristillisyyden vienyt, samoin maailman rakkaus. Koska kristityt eivät ole valvoneet ja sotineet syntiä vastaan, silloin on ensiksi koreus tullut luvalliseksi nuoressa kansassa. Sitten on huoruus tullut niin voimalliseksi, että ovat alkaneet harjoittamaan työllistä huoruutta. Raavaammilla on maailman rakkaus päässyt sydämeen, ja vanhoilla ahneus. Onkos sitten ihme, että usko viedään, koska he menevät maailman seuraan ja asettavat itsensä tämän maailman muodon jälkeen, sekä vetävät iestä epäuskoisten kanssa, se on, pitävät yhtä seuraa suruttomain kanssa?

Älkäät vetäkö ijestä epäuskoisten kanssa, kirjoittaa Paavali kristityille. Ja minä luulen tämän Paavalin varoituksen olevan juuri tarpeellisen kaikille, jotka tahtovat autuaaksi tulla. Sillä maailman lapset ovat viekkaat kiusaamaan kristityitä saadakseen kristityitä seuraamaan ja suostumaan johonkin synnilliseen tekoon. Jos he eivät muutoin voita heidän pahoja tarkoituksiaan, niin he rukoilevat, että kristityt auttaisivat heitä jostakin synnillisestä työstä, niin kuin esimerkiksi yksi mies rukoili Vapahtajaa, että Hän auttaisi häntä hänen riitaveljestään ja tuomitseisi heidän välinsä.

Mutta Kristus ei tahtonut auttaa tätä miestä siitä hädästä, hyvin tietäen, etteivät suruttomat voi tyytyä Hänen tuomioonsa. Niin ei myös kristitty kelpaa suruttomain tuomariksi heidän riita-asioissaan, vaan tuomitkoon heitä tämän maailman ruhtinas palvelijainsa kanssa. Jesus sanoi miehelle: “Ihminen! Kuka minun pani tuomariksi teidän päällenne?” Jos kristityt eivät kelpaa tuomareiksi suruttomain välille, niin kuinka he sitten kelpaavat kumppaniksi heidän synnillisissä teoissaan?

Sen tähden älkäämme vetäkö ijestä epäuskoisten kanssa, se on, älkäämme menkö heidän seuraansa syntiä tekemään, vaan pysykäämme erillämme heistä. Vaeltakaamme aina maailman joukkoa vastaan, niin me tulemme ristinkantajiksi. Maailman joukko ei pane ristiä niitten päälle, jotka käyvät maailman joukon perässä ja itkevät, vaan sen päälle he panevat ristin, joka tulee maailman joukkoa vastaan. Joka vetää ijestä epäuskoisten kanssa, hän ei tule ristinkantajaksi, se on, joka pienemmässäkään asiassa suostuu suruttoman aivoitukseen, hän ei tule vihattavaksi, vaan hän tulee pian maailman ystäväksi ja Jumalan vihamieheksi.

Minä olen vakuutettu siitä, että kaikki uskovaiset eroittavat itsensä epäuskoisista, niin kuin epäuskoisetkin näkyvät eroittavan itsensä uskovaisista, joissa Jumalan Henki liikkuu. Eroittakaamme me myös itsemme uskottomain joukosta, joissa rietas henki liikkuu. Olkoon aina se suuri juopa kiinnitetty meidän ja heidän välillämme, ettei yksikään menisi toisten seuraan. Vaan koska joku epäuskoinen tulee uskovaiseksi, silloin hän vasta alkaa yhtä seuraa pitämään kristittyin kanssa. Ja silloin on juopa hänen välillänsä kadonnut.

Mutta se suuri ristinkantaja, jonka ijes on suloinen ja kuorma keveä, antakoon kaikille uskovaisille voimaa ja väkevyyttä, että he jaksaisivat vetää ijestä Kristuksen kanssa, koska maailman joukko panee ristin heidän päällensä kannettavaksi, että he tulisivat osallisiksi ristinkantajain palkasta, koska he kostuvat Sionin vuorelle, kussa kaikki ristinkantajat saavat iloita ja levätä. Pian, pian pääsevät ristinkantajain väsyneet luut lepäämään, jotka täällä ovat vetäneet ijestä Kristuksen kanssa. Pian saavat he katsella Ihmisen Poikaa kirkastettuna taivaan valtakunnassa, ja iankaikkisesti iloita Hänen kanssaan. Kuule sinä suuri Ristinkantaja kaikkein pienten ristinkantajain huokaus, ja auta heitä, koska he rupeevat nääntymään ristin kuorman alla. Nosta voimattomat kädet, vahvista nääntyneet, tue heitä, koska he rupeevat horjumaan. Isä meidän, jne.

1. Tim. 1: 15.

Toisen rukouspäivän ehtoosaarnan teksti löytyy kirjoitettuna 1. Tim. 1: 15. ja kuuluvat sanat näin: “Se on totinen sana ja kaiketi mahdollinen ottaa vastaan, että Kristus Jesus on tullut maailmaan syntisiä vapahtamaan, joista minä suurin olen.” Tämän tekstin johdosta pitää meidän Jumalan armon kautta katseleman, kuinka Kristus Jesus on tullut vapahtamaan syntisiä.

Ensimmäiseksi Synnin rangaistuksesta

Toiseksi Synnin vallasta.

Ensimmäinen tutkistelemus osoittaa, kuinka Kristus Jesus, Jumalan Poika, tuli maailmaan vapahtamaan syntisiä synnin rangaistuksesta. Kun ihminen tuli niin onnettomaksi, että hän käärmeen kavaluuden kautta lankesi syntiin ja teki Jumalan käskyä vastaan suuren rikoksen, silloin ajettiin ihminen paratiisista. Vanhimman talosta ajetiin tämä tottelematon lapsi, ja tuli vihan lapseksi, se on, vanhimman viha lankesi hänen päälleen. Koska maallinen vanhin ei saata semmoisia lapsia suojata, jotka huoraavat ja varastavat ja muuta tottelemattomuutta osoittavat juuri vanhemman silmäin edessä, kuinka sitten taivaallinen vanhin semmoisia saattaa pitää huoneessaan, jotka niin elävät? Hänen täytyy ajaa pois semmoiset lapset, jotka huoraavat ja varastavat. Ei hän saata semmoisia huoria ja varkaita suojella eli pitää huoneessaan, jotka tekevät vanhempansa kunniattomaksi. Sillä lasten huoruus ja varkaus käypi kovin vanhempain kunnian päälle, erinomattain kun vihamies soimaa heitä yötä ja päivää sanoen: “Kauniitpa sulla on lapset, huorat ja varkaat.”

Kuinka vanhin saattaa semmoisia hävyttömiä soimauksia kuulla, joita vihollinen sanoo hänelle? Semmoiset soimaukset tekevät vanhemmille pahaa. Varsinkin jos vihollisen hävytön haukkuminen olisi syytön soimaus, mutta kun lapset ovat vikapäät, niin ei vanhin enää myötäänsä voi kuulla semmoisia soimauksia, vaan hänen täytyy ajaa lapsensa pois talostaan päästäksensä kuulemasta vihollisen alituisia soimauksia: “Sinä olet huorain ja varkaitten isä; sinun talosi on oikea huorain ja varasten pesä, ja semmoisia sinä suojelet talossasi.”

Onkos hauska vanhemmille kuulla semmoisia vihollisen soimauksia? Tunnustelkaat nyt vanhemmat, jos teillä on vanhemman sydän, ja päättäkäät teidän omasta sydämestänne, jos saattaisitte semmoisia lapsia pitää huoneessanne, jotka huoraavat ja varastavat juuri vanhempainsa silmäin edessä. Jo täytyy heidän juuri oman kunniansa tähden ajaa lapsensa pois talostaan, ettei vihollinen rupeaisi haukkumaan huorain ja varasten isäksi ja suojelijaksi. Tämä nyt on yksi syy, minkä tähden Jumala ajoi pois ihmisen paratiisista. Mikä ilo mahtaa olla sillä vanhemmalla, jonka täytyy omia lapsiansa ajaa pois talostaan ja tehdä heitä perinnöttömiksi?

Kuten nyt sanottu on, makaavat kaikki ihmiset siis luonnostaan lain kirouksen alla ja vihan lapsina niin kauvan kuin eivät he ala kolkuttamaan armon oven päälle katumuksen ja parannuksen kautta. Suruttomat ja heräämättömät eivät kuitenkaan tunne tätä Jumalan vihaa ja sitä lain kirousta, joka makaa heidän päällään. He ajattelevat “Kyllä Jumala on armollinen, ei Hän ole niin kova, että Hän ajaa omia lapsiaan pois huoneestaan.” Näin ajattelevat kaikki huorat ja varkaat sanoen: “Ei suinkaan Jumala aja meitä maantielle kuolemaan, vaikka me kuinka paljon huoraisimme ja varastaisimme. He sanovat vielä: “Ei se ole oikea vanhin, joka ajaa pois lapsiaan huoruuden ja varkauden tähden.”

Mutta sanokoot ensin sen kaltaisten ihmisten suojelijat, mikä oikeus on semmoisilla lapsilla olla vanhempain talossa, koska he synnillisillä töillänsä ja käytöksillänsä saattavat vanhemmat kunniattomiksi ja viimein saattavat vanhemmat murheesta hautaan? Ei kukaan profeetta ole saattanut soimata Davidia kovuudesta ja armottomuudesta poikaansa Absalomia kohtaan, kun David ajoi hänet pois huoneestansa ja kielsi hänen tulemasta silmäinsä eteen ennen kuin totinen katumus oli tapahtunut.

Suruttomat kyllä soimasivat Davidia kovuudesta ja armottomuudesta Absalomia kohtaan, koska hän ei antanut Absalomille anteeksi hänen rikoksensa, vaikka Absalomilla ei ollut katumusta synneistänsä, mutta kunnianhimo ja vanha aatami sydämessänsä. Surutoin päämies Joab pani muutaman viekkaan ämmän puhuttelemaan Davidia ja rukoilemaan, että hän antaisi Absalomille, murhaajalle, synnit anteeksi. Mutta kuinka otti poika isänsä armon vastaan, kun David antoi itsensä taivuttaa siihen, että poika sai luvan tulla isänsä silmäin eteen? Joo, se sama poika rupesi sitten panettelemaan isäänsä ja sai varastetuksi ihmisten sydämet puoleensa, jonka tähden hän päätti nostaa kapinan isäänsä vastaan ja huutaa itsensä kuninkaaksi. Tämän kaiken sai isä palkaksi siitä hyvästä, jota oli osoittanut pojallensa.

Semmoiset ovat myös huorat ja varkaat, joille ei tule totista katumusta. Ne haukkuvat vanhempiaan vääriksi, koviksi ja armottomiksi, kun he eivät anna heidän huorata ja varastaa juuri vanhemman talossa ja heidän silmäinsä edessä.

Ihminen oli alusta Jumalan lapsi viattomuuden tilassa, silloin kun hän oli nuorin kaikista Jumalan lapsista ja oli vielä niin pieni ja kelvoton, että taivaallinen vanhin saattoi rakastaa häntä ja antoi hänen olla paratiisissa. Mutta koska käärme saattoi häntä viekkaudellaan pettää ja yllyttää tottelemattomuuteen, silloin hän tuli huoraksi ja varkaaksi, ja se kävi niin kovin vanhimman kunnian päälle, että hänen täytyi ajaa häntä pois talostaan, erinomattain kun vihollinen nyt saattoi häntä soimata: “Sinä suojelet huoria ja varkaita ja sinun talosi on oikea huorain ja varkaitten pesä.” Tällä tavalla tuli nyt entinen Jumalan lapsi vihan lapseksi, ja vihollinen otti hänen ja rupesi siis suojelemaan huoria ja varkaita ja opetti vielä pilkkaamaan vanhimman kyyneleitä.

Tämä esimaalaus on otettu juuri vanhemman sydämestä. Kaikkein vanhempain pitäisi nyt ymmärtämän, että näin on vanhemman luonto. Näin ovat ne tottelemattomat lapset tulleet huoriksi ja varkaiksi, ja näin ovat samat lapset tulleet vihan lapsiksi. Tämä on se synnin rangaistus, joka on tullut niitten lasten päälle, jotka siihen laihin elävät. He ovat ajetut pois vanhemman talosta ja ulos suljetut vanhimman sydämestä ja perinnöttömiksi tulleet. Se onkin suurin rangaistus, kuin lapsille saattaa tulla, nimittäin se, ettei hän ole enää lapsi, vaan vieras eli äpärä, jota vanhin ei saata omakseen tunnustaa.

Tästä synnin rangaistuksesta tuli nyt Kristus pelastamaan syntisiä, nimittäin Isän vihasta, eli niin kuin Lutheruksen oppi sisällään pitää: “Kristus, Jumalan Poika on kärsinyt helvetin piinan ja vaivan, että Hän lepyttäisi Isän vihan ja sovittaisi Isän meidän kanssamme ja niin ottaisi pois lain kirouksen meidän päältämme, joka oli se ijankaikkinen rangaistus, jonka me olimme ansainneet.”

Mutta tätä Lutheruksen uskoa vastaan ovat maailman viisaat monessa paikassa. Ensiksi sanovat maailman viisaat näin: “Isä ei ole vihainen ollut, Kristus ei ole kärsimisensä kautta lepyttänyt Isän vihaa, eikä Kristus ole tullut sovittamaan Isää meidän kanssamme; mutta Hän on tullut sovittamaan meitä Isän kanssa. “ Ehkä nyt tämä sanaharkka kuulustaa juuri kuin se olisi yksi ja sama, jos Lutherus sanoo: “Kristus on tullut sovittamaan Isää meidän kanssamme,” ja niin kuin maailman viisaat sanovat: “Kristus on tullut sovittamaan meitä Isän kanssa.” Niin se kuulustaa ensin niin kuin niitten välillä olisi sangen vähän eroitusta.

Mutta se ihminen, jonka omatunto on herännyt, tuntee totisesti, mitä Raamatussa on kirjoitettu Jumalan vihasta, että Isä ilman Kristusta on vihainen syntisille. Ei ole kuitenkaan Jumalan viha niin kuin vanha aatami ihmisessä. Ei Jumala ole vanhan aadamin kanssa ulos ajanut ihmisiä paratiisista. Mutta viha on Raamatussa Jumalan ankara vanhurskaus, joka rangaistuksen vaatii. Se on lain kirous, joka makaa syntisten päällä siihen asti, että Jumalan ankara vanhurskaus tulee täytetyksi Kristuksen kuoleman kautta. Mutta myös tätä Lutheruksen oppia vastaan sanovat maailman viisaat.

He sanovat: “Ei ole Isä pannut synnin rangaistusta Poikansa päälle, eikä syntiset ole saattaneet Vapahtajaa sen kaltaiseen tuskaan ja vaivaan. Ei ole Isä tarvinnut tulla sovitetuksi Kristuksen kuoleman kautta, eikä ole Kristus kuolemansa kautta ansainnut meille mitään, “mutta”, sanovat he, “Hän on ainoastaan opettanut ihmisiä, kuinka heidän pitää tuleman sovitetuksi Jumalan kanssa, nimittäin totisen parannuksen kautta.” Sillä maailman viisaat myös vaativat totisen parannuksen niiltä, jotka ylön törkeästi elävät. Tämän maailman viisasten parannus jota hekin vaativat murhaajilta, huorilta, varkailta, juomareilta ja muilta törkisyntisiltä, ei ole muu kuin oma parannus.

On niitä täälläkin muutamia siveitäkin, jotka ovat omalla parannuksella rauhoittaneet tuntonsa ja jotka ovat riettaan kanssa tulleet sovitetuiksi, mutta ei Jumalan kanssa. Ainoastaan katuvaiset ja uskovaiset ovat pelastetut synnin rangaistuksesta Kristuksen kautta, joka otti Isän vihan ja lain kirouksen itse päälleen, ja täytti Jumalan ankaran vanhurskauden yrttitarhassa, kussa Hän oli hirmuisessa tuskassa ja omantunnon vaivassa, ja kärsi helvetin piinan syntisten tähden. Tämä kärsiminen on täydellinen lunastus. Jumalan viha ja lain kirous pani Jumalan Pojan helvettiin. Nyt riippuu asia ainoastaan siitä, jos katuvaiset jaksavat uskoa, että Jesus, Jumalan Poika, on heidän sielunsa lunastanut. Joka ei jaksa uskoa, että hänen sielunsa on täydellisesti lunastettu, hänen täytyy itse ottaa Jumalan vihan ja lain kirouksen päälleen ja astua alas helvettiin maksamaan synnin velkaa.

Kuinkas luulette, te katuvaiset, murheelliset ja epäuskon kanssa taistelevaiset, onkos Jumalan Poika jaksanut lunastaa teidän sielujanne helvetin vaivasta? Onko Hän jaksanut maksaa teidän syntinne velkaa? Vai tahdotteko te itse maksaa teidän velkanne ja itse olla edesvastaajana tuomiopäivänä? Suruttomat kyllä sanovat: “Kukapa vastaa meidän edestämme? Itse meidän täytyy vastata. Ei kukaan muu vastaa meidän edestämme.” Tahdottekos te katuvaiset ottaa Jesusta edesvastaajaksenne, eli tahdotteko itse vastata edestänne? Minä tiedän, että omavanhurskaus saarnaa usein katuvaisille: “Älkää uskoko, että Jumalan Poika ottaa katuvaisia perkeleitä vastauksensa päälle.” Vaan katuvaiset enkelit saavat paremmin uskoa, kuin katuvaiset perkeleet, sillä perkeleet eivät pääse koskaan taivaan valtakuntaan, vaikka kuinka katuvaiset olisivat.

Jaa, vai niin, katuvaiset enkelit! Missä nyt olette, te katuvaiset enkelit? Omavanhurskaus saarnaa katuvaisille perkeleille, että perkeleen kaltaiset eivät pääse koskaan Jumalan valtakuntaan, vaikka he kuinka vuovaisivat. Ja te katuvaiset perkeleet, ilmankin te uskotte, että omavanhurskaus on tullut taivaasta saarnaamaan teille totuutta, ettei ole tulemista Jesuksen tykö, ennenkuin te tulette enkeleiksi? Ei olekaan Kristus Jesus tullut vapahtamaan syntisiä, mutta enkeleitä Hän on tullut vapahtamaan. Jos niin on, niin saavat kaikki katuvaiset perkeleet mennä helvettiin, jos semmoisia siellä otetaan vastaan.

Mutta minä luulen, että kaikki siveät perkeleet ajavat kaikki katuvaiset perkeleet ulos helvetistä sanoen: “Mene pois täältä huokaamasta, muutama ulkokullattu!” Vedetäänpä semmoisia ulos huoneesta, jotka ovat liikutuksissa. Mihin paikkaan te sitte menette, te katuvaiset perkeleet, kun teitä ajetaan ulos helvetistä? Minä luulen, että teidän täytyy viimein mennä kolkuttamaan taivaan oven päälle. Sillä oven vartija on sanonut: “Kristus Jesus on tullut maailmaan vapahtamaan syntisiä.” Kolkuttakaat vain ja älkäät seisoko mykkäin oven takana! Kolkuttakaat voimallisesti, kolkuttakaat niin, että koko huone jymisee! Kyllä täytyy ovenvartijan tulla laskemaan katuvaisia sisälle.

Toinen tutkistelemus: Kristus on tullut vapahtamaan syntisi synnin vallasta. Tässä paikassa tahtoo vihollinen hajottaa, mitä Kristus on ylös rakentanut. Sillä jos on työläs katuvaisilla uskoa, että Kristus on vapahtanut heitä synnin rangaistuksesta, niin on vielä raskaampi uskoa, että Kristus on pelastanut syntisiä synnin vallasta, koska myös uskovaiset tuntevat niin paljon syntiä tykönään. Jos uskovaiset tulisivat synnittömiksi, niin kuin armonvarkaat, niin he saattaisivat paremmin uskoa, että Kristus on vapahtanut heitä synnin vallasta. Mutta kun rietas tahtoo juuri hävittää kiusauksillaan ja tuopi niin paljon syntiä eteen, niin muuttaa omanvanhurskauden perkele itsensä valkeuden enkeliksi ja saarnaa siellä järjessä: “Tämmöinenkö kristitty on, joka on niin kuin itse rietas? Onko semmoinen vapaa synnin vallasta, joka tekee niin paljon syntiä joka päivä ajatuksilla, himoilla ja haluilla ja on niin kolo kuin itse rietas? Semmoinenkos kristitty on?” Ei ollenkaan, sanoo omavanhurskaus, ja kaikki fariseukset, kaikki siveät, kaikki ylimmäiset papit ja kaikki tekopyhät vahvistavat sitä. Kaikki perkeleet helvetissä todistavat, ettei kristitty ole semmoinen, joka niin paha on kuin roomalaisten seitsemännessä luvussa maalataan.

Ja kun Lutherus kirjoittaa epäileväisille ja epäuskon vangeille: “Tee vielä enemmän syntiä, mutta usko vielä vahvemmasti. Syntiä meidän täytyy tehdä niin kauvan kuin me tässä olemme. Karitsa, joka pois ottaa maailman synnit, Hänestä ei pidä synti meitä eroittaman, jos me vielä tuhannen kertaa tuhannen päivässä tekisimme huorin ja murhaisimme.” Kuulettekos nyt, siveät perkeleet, mikä oppi tämä on? Ja te epäuskon vangit, luulettekos te sen olevan oikean opin, koska hän käskee vielä enemmän syntiä tehdä, ja saarnaa niin voimallisesti uskosta, että koko paavin valtakunta tyhmistyy ja kauhtuu? Paavin papit sanovat, että tämä Lutheruksen saarna uskosta on riivatun ihmisen puhe ja väärän opin kauhistus, koska hän sanoo, että synti ei saata eroittaa meitä Vapahtajasta, jos vielä tuhannen kertaa päivässä olisit huorin tehnyt, niin pitää sinun vielä sittenkin uskoman.

Onko tämä Lutheruksen oppi oikea oppi? Se kuuluu paavilaisen korvissa niin kuin itse perkele olisi noussut ylös semmoista väärän opin kauhistusta julistamaan. Mutta joka nämät Lutheruksen sanat oikein ymmärtää, pitää tunteman, että se on oikea evankeliumi. Sillä se ihminen, joka on oikein herännyt, tuntee kyllä, että hän on huorin tehnyt ja murhannut, jos ei tuhannen, niin kuitenkin seitsemän kertaa päivässä, vaikka ei ruumiin jäsenillä, niin kumminkin ajatuksilla. Ja yhtä hyvin, vaikka olisit huorin ja murhan tehnyt tuhannen kertaa tuhannen päivässä, pitää sinun uskoman, että sinä olet kristitty, sinä olet Jumalan lapsi.

Niin saarnaa Lutheruksen evankeliumi epäuskon vangeille. Onko tämä oikea evankeliumi, jota Lutherus teille saarnaa? Onko mahdollinen uskoa, että tämä Lutheruksen evankeliumi on oikea evankeliumi, koska paavilaiset sanovat tämän olevan riivatun ihmisen puheen ja väärän opin kauhistuksen? Mutta nyt minä sanon teille, te epäuskoiset, että jos te jaksatte uskoa, mitä Lutherus tässä paikassa saarnaa, niin te saatte koetella, jos tämä oppi on Jumalasta. Sen päälle se nyt ainoastaan tulee, jos te uskotte, että tämä on Jumalasta, niin te saatte tuta ja koetella, että se on Jumalasta. Mutta jos ette usko, niin te pysytte teidän synneissänne ja Lutheruksen evankeliumi muuttuu teidän mielestänne riettaan evankeliumiksi, ja teidän täytyy sanoa niin kuin paavilaiset: “Semmoinen oppi on juuri riivatun ihmisen oppi ja väärän opin kauhistus.”

Kuinkas on, te katuvaiset sielut, onko Lutheruksen evankeliumi oikea evankeliumi? Jaksatteko uskoa, että se, joka tuhannen kertaa päivässä huorin tekee ja murhaa, on kristitty? Minä uskon, että kaikki huorat ja varkaat ja murhaajat tulevat autuaiksi, jotka uskovat tämän evankeliumin. Mutta jotka eivät usko tätä Lutheruksen evankeliumia, niin ne putoavat helvettiin, vaikka he eivät olisi kertaakaan huorintehneet eikä murhanneet. Muistakaa nyt, että ne, jotka uskovat, pääsevät taivaaseen. Siellä he saavat iloita ja riemuita Karitsan häissä. Siellä he saavat veisata uutta virttä, amen, halleluja! Siellä aurinko paistaa pään päällä. Siellä katuvaiset ja uskovaiset huorat tanssaavat taivaan kultalattian päällä. Aamen.