Puhtaat Saarnat 1, numero 120.

3. RUKOUSPÄIVÄNÄ 1854, PÄIVÄSAARNA SUOMENNOS

Sillä se on Jumalan tahto, teidän pyhyytenne. 1. Tess. 4: 3.

Nyt luetun pyhän tekstimme johdosta meidän pitää tällä hetkellä tutkiman kristittyjen pyhitystä. Mutta meidän täytyy ensinnä huomauttaa, että apostoli Paavali on kirjoittanut nämä sanat pyhityksestä totisille kristityille, eikä siis pakanoille tai suukristityille. Jos joku tahtoisi väittää, että kääntymättömät myös tarvitsevat pyhitystä, niin ei meillä ole mitään sitä vastaan, jos kääntymättömät tahtoisivat ottaa pyhityksen, se on, jos he parantaisivat jumalattoman elämänsä ja alkaisivat elää kristillisesti ja säädyllisesti. Mutta eivät he millään tahdo parantaa elämäänsä, koska he kuuluvat niihin yhdeksäänkymmeneen yhdeksään, jotka eivät tarvitse mitään parannusta.

Muutamat kyllä sanovat, että ihmisen pitää tehdä parannus, mutta he eivät tahdo tehdä mitään vakavaa parannusta. He eivät tahdo hyljätä vanhoja synnin tapojansa, koska he pitävät niitä luvallisina, kuten juoppoutta, haureutta, kirouksia, ylpeyttä ynnä muuta. Semmoiset ihmiset eivät siedä kuulla pyhityksestä, sillä he ovat mielestään kyllin pyhitetyt kasteella ja sakramenteilla.

Ja jos he joskus käyvät Herran huoneessa, niin se tapahtuu enemmän huvin vuoksi kuin jostakin tarpeesta etsiä valkeutta ja lohdutusta. Ja miksi semmoinen ihminen tekisikään parannusta, joka on elänyt jumalisesti nuoruudestaan saakka. Ei siveän ihmisen tarvitse millään muotoa tehdä parannusta. Vain murhaajien, varkaitten ja kelmien täytyy parantaa elämänsä. Ja koska semmoisia ei täällä ole esiintynyt pitkään aikaan, niin tuntuu olevan aivan joutavaa ja tarpeetonta puhua parannuksesta niille, jotka eivät tarvitse mitään parannusta. Täällähän ei ole ainoatakaan, joka on elänyt jumalattomasti. Jos joku olisi tehnyt rikkeen, niin se on kauvan sitten annettu anteeksi. Eikö olekin tosi, että useimmat elävät niin kunniallisesti, siveästi ja jumalisesti, etteivät tarvitse mitään parannusta?

Kaikki ovat kastetut, kaikki ovat rehelliset ja kunnialliset Jumalan seurakunnan jäsenet. Kaikille opetetaan kristillisyyttä. Kaikilla heillä on yksi Jumala ja yksi usko. Tämä taitaakin olla tarpeeksi autuuteen, siis ei kenenkään tarvitse tehdä parempaa parannusta kuin mitä jo tehty on. Kenenkään ei tarvitse mietiskellä niin kuin Luther mietiskeli. Kenenkään ei tarvitse epäillä autuudestaan niin’ kuin Luther epäili.

Kenenkään ei tarvitse sanoa toiselle: “Tunne Herra”, sillä kaikki ovat nyt Jumalan opettamat. Kaikki ovat luultavasti valmistetut autuaaseen poismuuttoon. Kuitenkin saanemme nähdä, kuinka valmistetut me olemme muuttamaan pois maailmasta. Monen valtaa kuolemanpelko, kun kuolema on ovella. Moni, joka täällä elämässä on elänyt kuin turkki ja pakana, tuntee kuoleman hetkellä olevansa valmis astumaan kadotukseen. Se, joka eniten on ylönkatsonut kristillisyyttä, tulee kuolinvuoteella Jumalan pelkoon, mutta omatunto syyttää ja tuomitsee häntä. Hän tuntee, ettei hänellä ole rauhaa sielussaan. Hänen täytyy itse lukea tuomio itselleen, ja tätä tuomiota ei kuulu kukaan voivan muuttaa. Kuinka se sitten selittyy, että useimmat ihmiset elävät suruttomuudessa, kun heillä on terveys, ja kun kuolema tulee, ei ole mitään lohtua, ei mitään uskoa armolliseen ja laupiaaseen Jumalaan, ei mitään vakuutusta iankaikkisesta elämästä.

Ajattele nyt sitä aikaa, sinä kurja synnin orja, jolloin sinun pitää muuttaman täältä. Ajattele autuuttasi, kun vielä olet armonajassa. Sillä vaikka et tarvitse mitään parannusta, kun sinä olet terve, saatat kuitenkin tarvita parannusta, kun kuolema tulee; ja silloin se on liian myöhäistä.

Meidän täytyy puhua täällä niille, jotka eivät tarvitse mitään parannusta, koska ne harvat, jotka tarvitsevat parannusta, katsotaan haaveilijoiksi ja teeskentelijöiksi. Niiden 99:n joukossa, jotka eivät tarvitse parannusta, on osa, jotka sanovat heillä olevan uskon, ja kuitenkin elävät omien himojensa jälkeen; toinen osa, jotka eivät välitä Jumalasta eikä perkeleestä; toinen osa, jotka sanovat suulla: “Me olemme varmaankin suuret syntiset, eikä meillä ole mitään kerskattavaa Jumalan edessä.”

Mutta kun tulee kysymys siitä, mitä syntejä semmoisella synnin tunnustajalla on tunnollaan, niin hänellä ei ole mitään semmoista syntiä, jonka hän voi tunnustaa, ei mitään syntiä, mitä hänen tarvitsee katua, ei mitään vääryyttä, mikä hänen pitää sovittaa. Sanalla sanottu, semmoisen syntisen omatunto on puhdas kuin kulta; sillä vaikka hän on suuri syntinen, ei hän kuitenkaan voi saada yhtään syntiä omalletunnolleen, joka tuomitsisi hänet.

Minkä herännyt ihminen pitää suurena syntinä, sitä ei semmoinen suusyntinen saata pitää ollenkaan syntinä, esimerkiksi kohtuullista juomista, koreutta, ylpeyttä, kiroilemista kotitarpeiksi, jne. Niitä ei semmoinen suusyntinen voi pitää minään syntinä. Kuinka hän voi sitten tehdä parannuksen, kun hän ei tahdo muuta tunnustaa synniksi, kuin sen, mitä hän itse pitää syntinä, niin kuin esimerkiksi murha, varkaus ja väärä vala? Ei hän pidä kirousta syntinä, ei hän pidä viinakauppaa syntinä, ei hän pidä kohtuullista ryyppää mistä syntinä, ei hän pidä ylpeyttä ja koreutta syntinä, ei hän pidä pikku näpistelyä syntinä, ei hän pidä haureutta syntinä. Kuinka hän voi sitten tehdä parannuksen, kun yksikään synti ei tule hänen omantuntonsa päälle. Semmoinen saa varmaankin tehdä parannuksen iankaikkisuudessa.

Jos katsomme nimittäin ihmisten ja maailman elämää nykyään, niin emme voi muuta kuin hämmästyä ja ihmetellä sitä, että se ilkeä sielunvihollinen on saattanut saada niin suuren vallan ihmisissä; hän voi tehdä heidän kanssaan, miten tahtoo. Hän voi kiihottaa heidät tappelemaan ja teurastamaan toinen toisensa kuin luontokappaleet. Hän voi kiihottaa heidät vihaamaan ja vainoamaan kristityitä. Hän voi saada heidät juomaan, kiroamaan ja huoraamaan. Sanalla sanottu, perkele on nyt saanut niin suuren vallan ihmissukukunnan yli, että hän voi saada heidät elämään kuin luontokappaleet. Senkö tähden nyt ihminen luotiin? Luotiinko hänet juomaan ja kiroamaan ja tappelemaan? Luotiinko hänet huoraamaan ja varastamaan? Luotiinko hänet elämään niin kuin luontokappale?

Kun suuret ja mahtavat maan päällä vuodattavat ihmisveren virtoja, niin voidaan syyllä kysyä, luotiinko ihminen veljenmurhaajaksi. Ei, häntä ei luotu veljenmurhaajaksi, vaan perkele teki hänet veljenmurhaajaksi. Ensimmäisestä maan päälle syntyneestä ihmisestä tuli veljenmurhaaja, ja niin on Kainin ajasta lähtien ylläpidetty teurastusta ja murhahenkeä. Se ei ollut vielä kylliksi, että ihmiset tappelevat leipäpalasesta ja maakappaleista ja peltotilkuista, vaan myös kunniasta eli kunnian tähden vuodatetaan ihmisveren virtoja.

Ja samoin kuin Kain löi veljensä Aabelin kuoliaaksi sen tähden, että Aabelin uhri oli Jumalalle otollinen, samoin on myöskin se, joka on lihan jälkeen syntynyt, aina vihannut sitä, joka on syntynyt Hengen jälkeen. Niin muodoin ovat profeetat, apostolit ja kaikki totiset kristityt tulleet vihatuiksi ja vainotuiksi uskonsa tähden Jumalaan ja Vapahtajaan. Siinä on perkele näyttänyt kauhistavan valtansa epäuskon lasten yli.

Ja vieläkin on hän yhtä mahtava, kuin ennen. Vielä näyttää se tulipunainen lohikäärme teräviä hampaitaan jokaiselle, joka uskaltaa käydä hänen kimppuunsa. Hän näyttää hampaita jokaiselle, joka ei halua kumartaa ja rukoilla häntä. Niin kurjasti on asia nyt ihmissukukunnan kohdalla, ja jos ei pian tule joku parannus ja kääntymys maailmassa, niin tulee kauhistava sekasotku ja kauhistava veren vuodatus, köyhyys ja nälänhätä. Se aika on tullut, joka kuvataan Johanneksen ilmestyksessä, jossa se suuri ennustaja näki, kuinka kauheasti ne happamat rypäleet survottiin Jumalan vihan viinakuurnassa, ja veri ulottui hevosten suitsiin asti.

Maailma näyttää nyt siltä, kun sitä katsoo ylimalkaisesti. Jos katsoo maailmaa pieneltä osalta, esimerkiksi yhtä pientä seurakuntaa, johon kuuluu muutamia tuhansia ihmisiä, niin eipä näytä sielläkään paljon paremmalta. Köyhyys ja kurjuus vallitsee kaikkialla. Juoppous ja tappelu ei ole harvinainen näky. Ylpeys tahtoo olla hallitseva nuorisossa, ahneus ja vatsanmurhe vanhemmissa. Kilvoitellaan ja tehdään työtä maailmassa elämisen eteen, mutta vähän tai ei mitään tulevaisen elämän hyväksi. Luonnollisella ihmisellä on suuri murhe toimeentulosta tässä elämässä, mutta siitä, mitä tuleman pitää kuoleman jälkeen, siitä ei ole mitään murhetta. Käyköön sielun kuinka käy, mutta ruumiin pitää elämän. Ja paras kun on, tulee kuolema ja leikkaa poikki elämän langan.

Tätä maallista elämää vartenko ihminen on luotu? Onko hänet luotu vain raatamaan täällä maailmassa ja elämään täällä lyhyen ajan, kurjan ja levottoman elämän? Ei, tätä elämää varten ainoastaan ei häntä ole luotu. Mutta kun rietas henki on saanut niin suuren vallan ruumiin ja sielun yli, luonnollinen ihminen ei voi muuta kuin kaivaa maata, sekä ajatuksilla, sanoilla että töillä. Hän ei voi nostaa ajatuksiaan mihinkään korkeampaan. Hän ei voi taivuttaa sydäntään Jumalan puoleen. Hänen täytyy ajatella ja puhua härjistä, lehmistä, vasikoista ja sioista. Sillä missä hänen tavaransa on, siellä on myös hänen sydämensä. Milloin kuullaan luonnollisen ihmisen puhuvan muusta kuin tästä maailmasta ja niistä asioista, jotka ovat maailmassa? Milloin kuullaan hänen puhuvan pyhityksestä, jonka Paavali vaatii päivän tekstissä? Jos luonnollinen ihminen alkaisi puhua pyhityksestä, niin hänen täytyisi myös puhua parannuksesta, synnin katumisesta, uskosta, rakkaudesta ja muista hengellisistä asioista.

Nyt näette, kuinka ihmisen laita on, joka perkeleen kavaluuden kautta on tullut kurjimmaksi olennoksi maan päällä. Muut luontokappaleet huokaavat ahdinkonsa tähden, kun ne panevat maata. Ne huokaavat tyranninsa, ihmisen tähden, ja ikävöivät Jumalan lasten ihanaa ilmestystä. Mutta luonnollinen ihminen ei huokaa kurjan tilansa tähden, ei vuoteelle käydessään eikä ylös noustessaan. Ja jos joku huokaa kurjuuttaan ja raadollisuuttaan, niin se huokaaminen kuulostaa niin harmilliselta maailman joukon korvissa, että he alkavat kiittää Jumalaa, etteivät he ole niin ylenkatsotut kuin tämä publikaani.

Kuinka kauvan tahdotte nyt elää suruttomuudessa ja katumattomuudessa? Kuinka kauvan tahdotte ylenkatsoa Jumalan hyvyyden ja pitkämielisyyden rikkautta, joka kutsuu teitä parannukseen? Jos täällä on joku kristitty sielu, joka huokaa hitautensa tähden, penseytensä tähden, hengellisen elämän puutoksensa tähden; jos täällä on joku, joka taistelee ja kilvoittelee saavuttaakseen jotakin korkeampaa ja pysyvämpää kuin tämä maallinen elämä; jos täällä on joku, joka huokaa ja ikävöitsee Jumalan lasten ihanaa ilmestystä, hän tietäköön, ettei ole helppoa tulla autuaaksi. Vapahtaja on itse sanonut: “Suuren murheen kautta ihmisen täytyy mennä sisälle elämään.”

Se ei ole ainoastaan se sisäinen risti, joka koostuu kaikenlaisista ahdistuksista ja kiusauksista, epäuskosta, epätoivosta, tuskasta, surusta, pelosta, niin myös alituisesta kamppauksesta ja sodasta perkeleen kanssa, mikä risti hänen on kannettava rinnassaan, vaan myös ulkonainen ja näkyväinen risti on hänen kannettava, joka tulee vihasta ja pilkasta maailmanjoukon taholta, joka tahtoo riistää ristinkantajan voimat. Maailman joukko, se uskoton joukko, kantaa hengellistä vihaa sydämessään kaikkea elävää kristillisyyttä kohtaan. Maailman joukko ei tyydy siihen, että se panettelee, ilkkuu ja pilkkaa niitä, jotka kantavat ristiä, vaan maailman joukko tahtoo käydä käsiksi nahkaan, niin kuin perkele sanoi Herralle: “Nahka nahasta.” Siten on maailman vihan tarkoitus tappaa ruumis, koska he eivät voi vahingoittaa sielua.

Kaikkea tätä täytyy kristityn valmistautua ottamaan vastaan maailmalta. Sillä kristityt ovat kaikkina aikoina olleet maailman ylenkatsomat ja vihaamat, ja mitä lähemmäs maailman loppua aika kuluu, sen vihaisemmaksi maailman joukko tulee vainoamaan niitä harvoja totisia kristityitä, jotka ovat olemassa. Vaikka kristittyjen veri huutaa kostoa taivaasta veljenmurhaajan päälle, aina viattoman Aabelin verestä Sakariaan, Barakian pojan vereen asti, kuitenkin ne harvat sielut, jotka nyt riutuvat vankilassa ja maan paossa uskonsa tähden ja uskontonsa tähden, niitten tulee katsoa Jumalan avulla [kohti] parempia aikoja.

Ja me toivomme, että sitten kun perkele on saanut raivota kyllikseen, sitten, kun hän on saanut sammuttaa verenjanonsa sodalla ja rutolla ja nälän hädällä, hän tulee sidotuksi pimeyden kahleilla ja heitetyksi alas taivaasta maan päälle, hengellisestä maalliseen hallitukseen, niin kuin myös ajan merkit nyt jo näyttävät, että hän on heittäytynyt maailmallisen hallituksen päälle. Ja kun hänet niin muodoin on heitetty maan päälle, pitää hän suurta vihaa tietäen itsellänsä vähän aikaa olevan.

Kaikki sielut armon taivaassa tulevat sen kautta vapautetuiksi vainosta. Sen olen nähnyt omin silmin, että kun paha henki menee ulos ihmisestä, niin se menee sikalaumaan. Kun hänet heitetään ulos taivaasta eli siitä hengellisestä hallituksesta, niin hän heittäytyy maallisen hallituksen päälle. Ja siellä hän mellastaa oikein hirmuisesti. Kun levoton ajanhenki oli pannut maan kuninkaat ja keisarit sotimaan, saivat Luther ja kristityt olla rauhassa. Mahtavat [maan] päällä eivät ehdi ajattelemaan sitä pikkuista joukkoa, joka rukoilee sitä Ristiinnaulittua, kun he sotivat keskenänsä.

Jos täällä on joku, joka odottaa Israelin lohdutusta, jos täällä on joku, jolla on murheellinen ja särjetty henki, hän kääntyköön nyt Herran puoleen sydämellisellä huokauksella ja rukouksella, että Hän pian vapauttaisi uskollisensa tästä maallisesta kurjuudesta ja siirtäisi heidät iankaikkiseen iloon, jossa se suuri Ristinkantaja ja orjantappuroilla kruunattu kuningas kuivaa heidän kyyneleensä ja antaa heille elämän kruunun. Aamen.