Puhtaat Saarnat 1, numero 127.

RIPPIPUHE 4. RUKOUSPÄIVÄNÄ 1846.

Ja moni uskoi Jesuksen sanan tähden. Ja he sanoit vaimolle: Nyt me uskomme, ei sinun sanas tähden, vaan me olemme itse kuulleet ja tiedämme, että hän on Kristus, maailman Vapahtaja. Joh.4: 41, 42.

Koska Jesus, meidän Vapahtajamme, tuli Samarian kaupunkiin, pysähtyi hän kaivon vieressä ja kohtais siellä yhden vaimon, joka oli tullut vettä noutamaan. Vapahtaja rupeis sen vaimon kanssa puhumaan siitä elävästä vedestä, ja sanoi sille vaimolle kaikki hänen elämänsä, kuinka se oli ollut. Silloin meni se vaimo kaupunkiin ja rupeis sanomaan kaupungin ihmisille: “Tulkaat katsomaan: yksi mies, joka on sanonut minulle kaikki, kuinka minä olen elänyt. Eikö hän mahda olla Kristus?” Silloin menit kaupungin ihmiset Jesuksen tykö, ja hän sai heitä puhutella kristillisyydestä, ja muutamat liikutetut hänen puheestansa rupeisit uskomaan, että Jesus oli Kristus, mailman Vapahtaja. Silloin sanoit he sille vaimolle: “Nyt me uskomme, ei sinun sanas tähden, sillä me olemme itse kuulleet ja tiedämme, että hän on Kristus, mailman Vapahtaja.”

Tästä esimerkistä me kuulemme, että ihmisen pitää itse näkemän ja kuuleman eli omassa sydämessänsä tunteman, että Jesus on Kristus, mailman Vapahtaja, ennen kuin hän saattaa oikein uskoa sitä. Ei siinä kyllä ole, että me kuulemme toisen ihmisen muistelevan, millinen Vapahtaja on, vaan me tarvitsemme itse omassa sydämessämme koetella, mitä toinen ihminen on koetellut, nimittäin Vapahtajan armovaikutuksia. Joka nyt ei ole mitään koetellut siitä oikiasta kristillisyydestä, vaan luottaa ainoastans sen päälle, mitä muut kristityt ovat kirjoittaneet, hänellä on yksi kuollut usko, jonka kautta ihminen ei tule autuaaksi ei tässä eikä tulevaisessa mailmassa. Se oikia kristillisyys on nimittäin sen kaltainen asia, joka tutaan sydämessä. Jolla on hyvä muisto ja ymmärrys, hän saattaa opetuksen kautta ja lukemisen kautta selitää paljon Raamatusta, ja vastata joka ainoaan kysymykseen Katekismuksesta, mutta on yhtä hyvin sitä oikiata kristillisyyttä paitsi, koska hänellä ei ole yhtään koettelemusta armonjärjestyksessä. Mitäs se auttaa, että me olemma paljon lukeneet, että me tiedämme kaikki, mitä kristillisyyteen tulee, jos meidän kristillisyytemme seisoo tyhjä muistossa, mielessä ja ymmärryksessä? Ei se vaikuta mitään sydämen parannukseksi. Sydän pysyy yhtä hyvin sillänsä liikkumatta ja muuttumatta. Ei saata semmoinen ihminen sanoa niin kuin Samarian miehet: “Nyt me uskomme, ei sinun sanas tähden, vaan me olemme itse kuulleet, että Jesus on Kristus, mailman Vapahtaja.

Valitettavasti luottavat nyt usiammat ihmiset sen ulkonaisen kristillisyyden päälle. Koska he ovat hyvin opetetut Jumalan sanassa ja kristillisyyden opissa, koska he saattavat vastata niitä kysymyksiä, joita kinkerin aikana edes pannaan, niin luulevat he jo olevansa oikiat kristityt. Mutta ei se ole kristillisyys semmoinen asia, jota ihminen saattaa koulussa oppia. Joka tahtoo kristityksi tulla, hänen täytyy käydä Vapahtajan koulussa. Hänen täytyy ottaa Jesuksen ristin päällensä. Kuinkas se olis kristitty, jonka kristillisyys seisoo tyhjä mielessä ja ymmärryksessä, jonka omaantuntoon ei ole vielä koskenutkaan Jumalan sana, ja jonka sydän on kylmä niin kuin rauta pakkaisen aikana. Ei se ole mahdollinen ihminen, joka ei ole vielä mitään koetellut kristillisyydestä. Ei hän saattais mahdollisesti astua edes Herran pöydälle. Ei hän tee siellä muuta kuin pilkkaa Jumalata. Yksi surutoin ihminen ottaa itsellensä suruttomuuden ainetta Herran Ehtoollisesta. Hän luulee, että se rippikäyminen pitää myös vaikuttaman jotakin kristillisyyteen. Mutta ei se vaikuta muuta kuin hengellistä kuolemata, koska rippivieras on itse kuollut.

Nouskaat ylös kuolemasta, te kuolevaiset, ja älkäät nukkuko enää! Jo nyt on aika nousta ylös unesta, koska aurinko seisoo jo korkialla taivaan reunalla. Kuka tiesi, kuinka kauvan armon aurinko paistaa teidän päällenne. Pian sammuu se kynttilä, joka nyt palaa. Silloin saavat taas elää pimeydessä niin kuin he ennen ovat eläneet pimeydessä. Jokainen, kuin ei ole vaeltanut niin kauvan kuin valkeus oli, heitetään viimein ulkonaiseen pimeyteen. Siellä on itku ja hammasten kiristys.

Ne murheelliset sielut, jotka vaeltavat hengen köyhyydessä ja odottavat päivän koittavan heidän sydämissäns, ne ovat ilman epäilemättä koetelleet, mitä Jesuksen ristin kanssa ymmärretään, enkä minä tarvitse sanoa heille, että ristinkantajat saavat viimein nähdä sen suuren Ristinkantajan Sionin vuorella, koska heidän sielunsa, puhdistetut punaisessa virrassa, pääsevät lentämään ylös korkeuteen. Älkäät väsykö kantamasta Jesuksen ristiä, te murheelliset ristinkantajat! Älkäät ajatelko, että se on häpiä kantaa Jesuksen ristiä. Alexanderin ja Ruffin isä kantoi Jesuksen ristin turmeluksen kaupungista Golgatan mäelle, ja siellä hän pääsi siitä kuormasta. Ei se ollutkaan pitkä matka kaupungista Golgatan mäelle. Niin myös te murheelliset ristinkantajat, koska te kannatte Hänen ristinsä ja pidätte sen raskaana, niin muistakaat hyvin, ettei enempi ole kuin neljännes matkaa Golgatan mäelle. Ja koska te kostutte Golgatan mäelle, niin te pääsette siitä kuormasta. Miksi te pidätte vaivana Jesuksen ristiä, koska Jesus on niin paljon kärsinyt teidän edestänne, että hänen polvensa näännyit tämän kuorman alla? Ja te pidätte vaivana Jesuksen ristiä, vaikka ei ole pidempi matka kuin yksi neljännes. Älkäät pitäkö vaivana Jesuksen ristiä, sillä jokainen, joka kantaa Jesuksen ristin, hänen nimensä mainitaan elämän kirjassa.

Mailman lapset ei killaa Jesuksen ristin kantaa, sillä he tahtovat, jota ennen sen parempi, ristiinnaulita häntä himoin ja haluin kanssa. Mailman suuri joukko ottaa väkisin, ketä kohti he ensinnä tulevat, ja panevat Jesuksen ristin hänen päällensä. Ei se ole ollenkaan hauska, että niin vastoin tahtoansa tulee Jesuksen ristin kantajaksi. Se on kohta häpiä mailman edessä kantaa Jesuksen ristiä. Eikä olekaan Jesuksen risti juuri keviä kantaa. Se pitää oleman melkein luja, joka jaksaa tämän ristin kantaa. Sen tähden suuttuu moni, koska Jesuksen risti hänen päällensä pannaan. Moni kärsimätöin ihminen tahtoo vatkata sen Jesuksen ristin päältänsä. Mutta älä vatkaa ollenkaan Jesuksen ristin päältästi, sinä murheellinen ristinkantaja, sillä se ristin kantaminen vaikuttaa niin paljon, että sinun nimes mainitaan elämän kirjassa. Ristin kantaminen vaikuttaa niin paljon, että ristinkantajan täytyy suuttua mailman joukolle. Joka vastoin tahtoansa vaaditaan Jesuksen ristin kantamaan, hän ei saata olla enää mailman ystävä. Jesuksen ristin kantajan täytyy viimein tulla kristityksi. Kuinkapa muutoin hänen nimensä olis mainittu elämän kirjassa.

Niin kantakaat Jesuksen ristiä kärsivällisyydessä, te murheelliset ristinkantajat, ja älkäät väsykö ollenkaan kantamasta tätä ristiä, sillä ei ole joka ihminen kattottu mahdolliseksi Hänen ristiänsä kantamaan. Jesuksen opetuslapset kiitit Jumalata sen armon edestä, että he kattottiin mahdolliseksi jotakin kärsimään Jesuksen nimen tähden. Mutta me, me suutumme varsin Jesuksen ristille, vaikka emme ole vielä paljon mitään kärsineet hänen nimensä tähden. Ei ole vielä kukaan meitä vaivannut kristillisyyden tähden. Vaikka mailman lapset ovat vähäisen suuttuneet meille, ei se ole vielä mikään sen suhteen, mitä entiset kristityt ovat kärsineet heidän uskonsa tähden. Emme me olekaan mahdolliset kärsimään jotakin Jesuksen nimen tähden, sillä meidän uskomme on vielä niin heikko, ja meidän rakkautemme on jäähtynyt, että emme vielä jaksais kantaa, ei pienintäkään osaa Jesuksen rististä. Jos nyt mailma rupeis meitä vaivaamaan sen huikentelevaisen kristillisyyden tähden, joka meissä on, niin te vasta näkisitte, kuinka monta henkeä tässä olis kristityitä. En usko minä, että kertyis kymmenenkään.

Se olis paras, että ne harvat sielut, jotka ovat sinne käsin vuovaamassa, rukoilisit sitä suurta Ristinkantajata, että hän kurittais meitä omantunnon soimausten kautta ja sydämen ahdistuksen kautta, että meidän sydämemme tulis oikein pehmiäksi ja nöyräksi hänen edessäns, että se pääsis irti mailman vankeudesta, koska muuta ristiä ei ole, joka saattais meissä ylös herättää yhden suuremman hartauden ja palavamman rakkauden. Emme me ole vielä sille rajalle kostuneet meidän kristillisyydessämme, että me olisimme mahdolliset Jesuksen ristiä kantamaan. Me olemme niin huikentelevaiset ja heikot, ettemme vielä jaksais kantaa yhtä naulaakaan Jesuksen rististä, jopa sitte koko sen raskaan puun, johon Jesus on ristiinnaulittu. Tämä sana olkoon niille harvoille sieluille, jotka luulevat olevansa Jesuksen ristin kantajat, koska he tuntevat vähäisen muretta heidän sydämissäns omain synteinsä tähden. Mutta ei se ole oikia Jesuksen risti. Se on vain isällinen kuritus meidän tottelemattomuutemme tähden. Ja jos joku ottais tätä kuritusta vastaan, että hän tulis nöyremmäksi Jumalan edessä ja rupeis suuta antamaan sille isän vittalle, jolla isä häntä kurittaa, silloin olis hänen sydämensä siinä tilaisuudessa, että hän saattais sovitetuksi tulla taivaallisen Isänsä kanssa. Aamen.