Puhtaat Saarnat 1, numero 129.

4. RUKOUSPÄIVÄNÄ 1850.

Kiitä Herraa minun sieluni ja älä unohda, mitä hyvää hän sinulle tehnyt on, joka sinulle kaikki synnit antaa anteeksi ja parantaa kaikki rikoksesi. Psalmi 103: 2, 3.

Nämät sanat löytyvät kirjoitettuna 103. psalmissa ja ovat merkilliset sen vuoksi, että tämä kuningas Daavid on ensimmäinen kuningas maailmassa, joka oli oikein herännyt ja armoitettu. Hän saattoi omasta koettelemuksestaan kirjoittaa, kuinka autuas se ihminen on, jonka synnit peitetyt ovat, ja jolle Herra ei lue vääryyttä, ehkä armonvarkaat luulevat, että Daavidin synnit olivat kunnian alle peitetyt. Mutta Daavidin synnit eivät ole kunnian alle peitetyt, niin kuin armonvarkaat luulevat, sillä Daavidin täytyi tunnustaa vääryytensä Jumalan ja ihmisten edessä.

Daavid pyysi kyllä yhden aikaa peittää syntejään, koska tunto oli nukkumassa, mutta hän valittaa itse katumusvirressä: “Koska minä tahdoin syntejäni peittää, musertuivat minun luuni.” Ja kun profeetta Nathan tuli häntä soimaamaan, silloin vasta pisti tämä soimaus niin kuin nuoli tuntoon. Mutta ei olisi tämä soimaus vaikuttanut mitään, jos Daavid olisi ollut samassa paatumuksessa kuin muutamat maailman orjat nyt ovat, jotka suuttuvat niille, jotka muistuttavat heille syntejä. Jos Daavidin tunto olisi ollut niin paksu kuin muutampain paatuneitten tunto nyt on, niin hän epäilemättä olisi sanonut profeetalle, joka tuli häntä soimaamaan: “Mene ulos tästä huoneesta, muutampi väärä profeetta, ja anna minulle omantunnon rauha!”

Mutta Daavidin tunnossa oli vielä vanhat haavat auki, ja profeetta Natan tuli niitä vanhoja haavoja kiskomaan ylös. Sen tähden tuli Daavidille varsin omantunnon vaiva, koska Natan soimasi häntä. Ei hän jaksanut enää salata eli peittää pahoja tekojansa. Hänen täytyi tunnustaa Jumalan ja ihmisten edessä, että hän oli sen kauhistavaisen synnin tehnyt. Hänen täytyi maailmalle huutaa syntejään, vaikka maailman kunnia oli ennen pannut häntä peittämään niitä. Mutta tämän aikaiset fariseukset ja armonvarkaat sanovat: “Ei ihmisen tarvitse maailmalle huutaa syntejään. Tunnustakoon niitä Jumalan edessä eli pitäköön salarippiä, jos niin tarve tulee.” Mutta mikäs tunto se on, joka ei tahdo syntejään tunnustaa? Se taitaa olla paksu omatunto, joka jaksaa syntiänsä peittää. Ei ole reikää tullut sen ihmisen tuntoon, joka jaksaa syntiänsä peittää.

Me näemme, että Daavidille tuli hätä, koska profeetta Natan muistutti häntä synnistä. Hänen täytyi tunnustaa syntiänsä, vaikka maailman kunnia oli pannut hänet peittämään syntiänsä siihen päivään asti, kun profeetta Natan tuli häntä soimaamaan huoruudesta. Mutta tämän aikaiset fariseukset ja suukristityt sanovat: “Ei kenenkään tarvitse mailmalle huutaa syntejään. Joka syntiänsä maailmalle huutaa, se hakee itselleen väärää lohdutusta. Hän pääsee rauhoittamaan tuntoansa sen kaltaisella petollisella luulolla, etteivät ne synnit enää vaivaa hänen tuntoaan, joita hän on tunnustanut.” Mutta eipä Daavidille tullut omantunnon rauhaa, vaikka hän niitä tunnusti. Eikä Juudalle tullut tunnon rauhaa, vaikka hän niitä tunnusti. Daavidille tuli siinä samassa tunnon vaiva, koska hän oli tunnustanut syntiänsä. Ja taitaa kaikilla heränneillä olla sama koettelemus kuin Daavidilla siinä asiassa, ettei katuvainen sielu saa tunnon rauhaa synnin tunnustuksen kautta, vaan ainoastaan Jumalan armon kautta. Koska katuvainen syntinen, joka on syntinsä tunnustanut ja katunut, saa tuntea sydämessään, että hänen syntinsä ovat anteeksi annetut, silloin saattaa armoitettu syntinen niin kuin Daavid sanoa: “Kiitä Herraa minun sieluni ja älä unhota, mitä hyvää Hän sinulle tehnyt on, joka sinulle kaikki syntisi anteeksi antaa ja parantaa kaikki sinun rikoksesi.”

Mutta armonvarkaat tahtovat kanssa omistaa itselleen paljon Daavidin armosta. “Koska Daavid, joka oli huora ja murha mies, sai anteeksi, kyllähän Jumala minuakin armahtaa, joka en ole niin suuri syntinen”, sanovat he. Mutta oletko niin suuressa katumuksessa kuin Daavid? Armonvaras, oletkopa sinä oikein katunut syntiäsi, koska sinä jaksat niitä peittää ja salata?

Daavid sanoo myös näin: “Autuas on se ihminen, jonka synnit peitetyt ovat.” Kuinka sinä niitä sanoja ymmärrät? Jos kunnian rietas pääsee niitä sanoja selittämään armonvarkaalle, niin hän selittää näin: “Ei sinun tarvitse syntiäsi maailmalle huutaa, sillä Daavid sanoo näin: Autuas on se ihminen, jonka synnit peitetyt ovat. Ilmankin sinä kuulet nyt, armonvaras, että niin kauan kuin sinä jaksat peittää syntiäsi, sinä olet autuas, mutta jos synnit tulevat ilmi, niin sinä tulet onnettomaksi. Sinä tulet omantunnon vaivaan, jos sinä maailmalle huudat syntiäsi. Niin se tapahtui Daavidillekin. Niin kauan kuin hän jaksoi peittää syntejään, oli tunto rauhassa, mutta se väärä profeetta Natan tuli ja pilasi hänen kristillisyytensä. Hän tuli soimaamaan Daavidia huoruudesta ja murhaamisesta, ja siitä soimauksesta tuli Daavidille pistos sydämeen. Mutta älä sinä veikkonen ole niin hullu kuin Daavid, että sinä rupeat maailmalle huutamaan syntejäsi, vaan kiellä ja peitä! Älä tunnusta ollenkaan, että sinä olet niitä ja niitä syntejä tehnyt. Sillä tavalla sinä parhaiten saat omantunnon rauhan. Näethän sinä, ettei tuomari saata niitä tuomita, jotka kieltävät rikoksiansa. Sen tähden sanoo myös Daavid: “Autuas on se ihminen, jonka synnit peitetyt ovat.”

Mutta se Daavidin sana, mitä se merkitsee, kun hän sanoo: “Koska minä tahdoin syntejäni peittää, musertuivat minun luuni.” “Jaa”, sanoo rietas, “se merkitsee, että Daavidille oli kunnia noussut päähän, ja sen tähden rupesi päätä särkemään.” Hän freistais kyllä peittää syntejään, mutta se nousi niin kovin päähän, että hänen täytyi tunnustaa. Mutta siinä hän teki hullusti, että hän rupesi syntejään huutamaan maailmalle. Jos hän olisi tehnyt niin kuin Ahab, joka oli myös aikainen kuningas, ja hänen vaimonsa vielä parempi, joka ensinnä tappoi miehen, ja kun profeetta Elia tuli häntä soimaamaan, sanoi hän: “Viholliseksikos minut olet löytänyt, koska et anna minulle omantunnon rauhaa.” Ja Juudas, joka oli kunniallinen kristitty, meni varsin ulos sen kastetun palan jälkeen. Mene ja tee sinä myös niin, kun nämä väärät profeetat rupeavat sinua soimaamaan huoruudesta ja varkaudesta. Ja jos muutoin et jaksa peittää syntejäsi, niin mene ulos. Mene ylimmäisten pappein tykö valittamaan, että väärät profeetat eivät anna enää kunniallisille ihmisille omantunnon rauhaa. Mutta jos tunto tulisi levottomaksi, niin mene varsin sen suuren viinaporvarin tykö, joka asuu palavan kosken alimmaisessa korvassa, ja käske hänen voidella kurkkusi vuotavalla pirun paskalla. Se on paras lääkitys niille, joilla on paha omatunto. Niin pian kuin pirun paska koskee sydämeen, paranevat kaikki omantunnon haavat.

Me luulemme, että ne harvat sielut, jotka ovat Jumalan armon kautta saaneet omantunnon rauhan, pitää ymmärtämän, mitä nämä Daavidin sanat sisällään pitävät: “Autuas on se ihminen, jonka synnit peitetyt ovat”, se on, jolle ei Herra soimaa vääryyttä. Ne katuvaiset sielut, joiden tunto ei enää jaksa peittää syntejään eikä pirun paskalla sydäntään puoskia, rukoilkoot sitä suurta Ristinkantajaa, että Hän auttaisi heitä Jeesuksen ristiä kantaessa turmeluksen kaupungista Golgatan mäelle! Ja koska he tämän raskaan kuorman alla huokaavat niin raskaasti, että huokaukset kuuluvat syvyydestä taivaaseen, niin auttakoon silloin taivaallinen Herra Jesus ja kuulkoon heidän huokauksiaan ja tiputtakoon muutampia armon pisaroita heidän haavoihinsa, että he saattaisivat iloisella sydämellä kiittää Häntä niin kuin Daavid: “Kiitä Herraa minun sieluni ja älä unohda, mitä hyvää Hän sinulle tehnyt on, joka sinulle kaikki syntis antaa anteeksi ja parantaa kaikki sinun rikoksesi.” Amen. Isä meidän, joka olet taivaissa jne.

Ps. 103: 21, 22.

Kiittäkää Herraa, kaikki Hänen sota väkensä ja Hänen palvelijansa, jotka teette Hänen tahtonsa! Kiittäkää Herraa, kaikki Hänen työnsä kaikissa Hänen valtansa paikoissa! Kiitä Herraa minun sieluni! Ps. 103: 21, 22.

Meidän pyhän tekstimme johdosta pitää meidän tällä pyhällä hetkellä perään ajatteleman ensiksi, kuinka Herran sotaväki kiittää Herraa; toiseksi, kuinka kaikki Hänen työnsä kiittää Herraa.

Koska Daavid meidän tekstimme mukaan tekee erotuksen Herran sotaväen ja Herran työn välillä, niin se on arvattava, että hän sotaväellä ymmärtää niitä, jotka sotivat Jumalan ja totuuden puolesta, mutta Herran työ ovat ne luontokappaleet, jotka eivät ole missään hengellisessä sodassa, mutta kiittävät ja ylistävät Luojaansa itsekukin kielellään, niin kuin tiaiset, pääskyset, satakielet ja muut sen kaltaiset pienet lintuset, jotka visertävät pesissään ja kiittävät Luojaansa niin pian kuin aurinko nousee armon taivaalle. Katselkaamme nyt:

Ensiksi: Kuinka Herran sotaväki kiittää Herraa? Herran sotaväellä ymmärretään oikeita Israelin lapsia, jotka sotivat perkeleen sotaväen kanssa. Koska he ensinnä lähtevät ulos orjuuden huoneesta Mooseksen johdatuksen kautta, kantain happamatointa leivän ainetta, tulevat he ensinnä Punaisen meren rannalle. Mutta viholliset eivät tahdo laskea Israelin lapsia palvelemaan Herraa; vaan he vaativat heitä orjuuteen, ja pyörtämään takaisin orjuuden huoneeseen. Silloin tulee Israelin lapsille kova pelko, koska viholliset toiselta puolelta ahdistavat, ja toiselta puolelta vastaa Punainen meri. Eivät he tahtoisi enää mielellänsä pyörtää takaisin orjuuden huoneeseen, kussa heitä on niin kovin vaadittu palvelemaan vihollisia. Mutta eivät he pääse pakenemaan edemmäksi, koska Punainen meri on edessä, eikä ole heillä niin paljon uskallusta Jumalaan, että Hän auttaa heitä pääsemään poikki merta ilman laivatta. Silloin tulee kuoleman pelko Israelin lapsille ja kärsimättömyys. He rupeevat napisemaan Moosesta vastaan, ja sanomaan: “Eiköpä hautoja ole Egyptin maassa, miksis olet meitä tänne vienyt kuolemaan?”

Älkäät napisko Moosesta vastaan, te Israelin lapset, jotka olette lähteneet orjuuden huoneesta matkustamaan Kaanaan luvatulle isänmaalle, vaan astukaat rohkeasti Punaisen meren pohjaan, koska Mooses nostaa sauvansa. Ette suinkaan huku Punaisessa meressä, vaan te pääsette sen kautta poikki. Mutta viholliset hukkuvat punaisen meren aalloissa, koska rietas on tehnyt heitä niin sokiaksi, että hekin astuvat Punaiseen mereen. Viholliset luulevat, että he myös pääsevät poikki Punaista merta, koska Israelin lapset pääsevät, mutta siinä he hukkuvat, sillä eivät he ole lähteneet sillä mielellä matkaan, että he pääsisit Kaanaan luvatulle maalle, vaan siinä mielessä ovat he lähteneet matkaan, että he saisit Israelin lapsia pyörtämään takaisin orjuuden huoneeseen. Mutta eivät oikeat Israelin lapset pyörrä enää takaisin, vaikka he usein suuttuvat Moosekselle, joka on heitä johdattamassa. Sillä he luulevat, että ilman vaivatta he pääsevät Kaanaan maalle.

Jos viholliset ajavat takaa, niin he panevat Mooseksen päälle syyn, niin kuin Mooses olis kehoittanut heidän päällensä niitä vihollisia. Jos ei ole vettä joka paikassa, niin Mooseksen pitää vastaaman. Jos ei ole aina lihava keitos edessä, Mooseksen pitää laittaman. Jos matkustaminen käypi hitaasti, niin Mooseksen päälle pannaan syy. Mooses on heitä villinnyt lähtemään orjuuden huoneesta. Mutta onkopa Mooses sitä tehnyt omasta tahdosta? Eikös ole Jumala pannut Moosesta Johdattamaan Israelin lapsia isänmaalle? Miksi he siis napisevat Moosesta vastaan, niin kuin hän sitä olisi tehnyt omasta tahdostaan?

Te Israelin lapset, jotka olette lähteneet matkaan vaeltamaan orjuuden huoneesta isänmaalle, älkää ajatelko, että te pääsette ilman vaivaa isänmaalle, sillä ensiksi kohtaa teitä Punainen meri, joka on kyllä syvä. Mutta älkää peljätkö, sillä koska Jumalan itätuuli puhaltaa sen päälle, niin tulee Punainen meri niin matalaksi, että te pääsette kuivilla kengillä poikki meren.

Ja koska rietas tekee teidän vainoojanne niin sokeiksi, että he myös rohkenevat astua Punaiseen mereen, niin he hukkuvat siinä. Silloin te saatte ensimmäisen kerran veisata Jumalalle ja Karitsalle kiitosvirttä, joka teille voiton antanut on teidän vihollistenne ylitse. Tämän kiitosvirren veisaavat Israelin lapset toisella puolella Punaista merta, sillä eivät Israelin lapset saata kiittää Herraa niin kauan kuin viholliset karkaavat päälle ja uhkaavat viedä iankaikkiseen orjuuteen.

Mutta niin pian kuin he pääsevät poikki Punaisen meren ja näkevät vihollisten hukkuvan siinä, silloin tulee heille ensimmäisen kerran suuri ilo, ja silloin he veisaavat Herralle kiitosvirren sen suuren voiton edestä. Tätä tarkoittaa Daavid, koska hän sanoo: “Kiittäkäät Herraa, kaikki Hänen sota väkensä ja kaikki Hänen palvelijansa, jotka teette Hänen tahtonsa.”

Herran sotaväki ovat ne oikeat Israelin lapset, jotka lähtevät matkaan orjuuden huoneesta vaeltamaan pitkän matkan päästä etsein isänmaata. Mutta kärsimättömyys on niin suuri, että he tahtovat aivan napisevaiset olla, koska heitä kohtaa niin monta vastusta elämän tiellä. Välistä ovat viholliset ajamassa takaa, välistä ei ole otollista ruokaa. Välistä puuttuu elämän vesi. Ja vaikka he näkevät, kuinka Herra sotii heidän edestänsä ja upottaa vihollisia Punaiseen mereen, yhtä hyvin tahtovat he napista Moosesta vastaan, joka heitä on muka semmoiselle matkalle villinnyt. Vaikka Herra antaa heille ensinnä makian leivän pääsiäislampaan kanssa syödä, ja antaa vielä sataa mannaa taivaasta, yhtä hyvin he kaipaavat egyptiläisten lihapatoja.

Muutamille tulee tämä matkustaminen pitkäksi, raskaaksi ja vaivalloiseksi. Eivät he jaksa uskoa, että Herra auttaa heitä vihollisten käsistä. Muutamille tulee halu pyörtämään takaisin orjuuden maalle. Ja valitettavasti ovat muutamat jo pyörtäneet takaisin ja menneet pakanain leiriin sotimaan vihollisen puolesta. Katsokaat perään, te Israelin lapset, kuinka te kostuisitte isänmaalle, koska te olette niin kärsimättömät tien päällä. Kukas tiesi te kuolette tien päälle, koska te olette niin kärsimättömät. Kukas tiesi, kuinka monta henkeä kostuu siihen luvattuun isänmaahan.

Se on tapahtunut meille esimerkiksi ja varoitukseksi, että kaikki vanhat kuolivat tien päälle, ja ainoastaan nuoret pääsivät Kaanaan maahan. Vieläpä ne pakanat, jotka vainoavat Israelin lapsia ja syövät muikeaa hapatusta ja pirun paskaa ja heidän jumalansa on peräsuolessa, ja heidän kurkkunsa on avoin hauta. Niiden päälle tulee yhdeksän vaivaa, niin kuin tapahtui Mooseksen aikana. Ja Johannes näki ilmestyksessä seitsemän vihan maljaa vuodatettavan maan päälle. Profeetta Joel ennustaa, että aurinko tulee pimeäksi ja kuu muuttuu vereksi, ennen kuin se suuri Herran päivä tulee.

Mutta eivät pakanat tee parannusta, vaikka kuinka suuri vaiva tulisi heidän päälleen. Enemmän he paatuvat ja purevat hampaitaan vaivan tähden ja kiroavat Luojaansa, sillä he luulevat, että Israelin lapset ovat syypäät siihen paatumukseen. Koska murhan enkeli käy ympäri pimeyden aikana ja tappaa kaikki esikoiset pakanain huoneissa, silloin he suuttuvat ja vihastuvat kovin Israelin lapsille ja ajavat heidät ulos huoneistaan.

Niin se on tapahtunut silloin, ja niin se tapahtuu vielä nytkin, että pakanat ajavat Israelin lapsia ulos huoneistansa. Koska pakanat syövät aivan muikiata pirun paskaa, silloin he paatuvat ja rupeevat vainoomaan Israelin lapsia. He tulevat viimein niin rohkeiksi, että he astuvat punaiseen mereen. Mutta siinä he hukkuvat. Jos pakanoilla olis sen verran järkeä, että he seisoisit ainoastans Punaisen meren rannalla ja katsoisit sitä suurta ihmetyötä, kuinka Israelin lapset käyvät kuivilla kengillä poikki Punaisen meren, niin he voisit pysyä hengissä. Mutta koska rietas on antanut heille sen kaltaisen rohkeuden, että he paatumuksessansa astuvat Punaiseen mereen, niin he hukkuvat siinä. Rietas antaa heille sen kaltaisen vahvan uskon, että he rohkenevat astua Punaiseen mereen, ja siinä he hukkuvat. Silloin alkavat Israelin lapset veisaamaan kiitosvirsiä Herralle, nimittäin Mooseksen ja Karitsan virttä, jota Johannes kuuli heidän veisaavan ilmestyksessä.

Mutta tämä ilo ja tämä veisaaminen ei ole heillä joka päivä, sillä pitkä on matka Kaanaan maalle. Heidän täytyy vaeltaa maailman korvessa, kussa ei ole heillä yhtään vahvaa asumasijaa. Mooses johdattaa heitä ensinnä Siinain vuorelle, kussa Jumala” pauhaa ukkosen hirmuisella äänellä; ja Israelin lapset lähtevät pelvolla ja vapistuksella pakenemaan Siinain vuorelta, mutta yhtä hyvin tahtoo kärsimättömyys ja keviämielisyys pakata heidän päällensä, niin kuin kirjoitettu on: Kansa istui syömään ja nousi mässäämään. Ei Israelin lapset jaksa kärsivällisyydellä ja kiitollisuudella vastaanottaa kaikkia Jumalan pyhiä asetuksia.

Jos Israelin lapset pääsisit varsin Kaanaan maalle, koska he pääsevät Punaisen meren poikki, niin he voisit pian unhottaa kaikki entiset vaivat. Ei oliskaan enää Egyptin lihapadat muistossa. Mutta koska heidän pitää vaeltaman edestakaisin maailman korvessa ja synnin erämaassa, kussa niin monta vastusta kohtaa, silloin tulee kärsimättömyys ja napiseminen. Välistä ei ole ruokaa mieltä myöten. Välistä loppuu elämän vesi. Silloin tulee nälkä ja jano. Mooseksen täytyy johdattaa heitä sen pahdan tykö, josta vesioja tulee ulos, ja Paavali todistaa, että tämä pahta on Kristus. Koska Moses lyöpi sauvalla sen pahdan päälle, niin rupeaa vesi juoksemaan ulos siitä kalliosta, ja silloin hän sanoo: “Juokaa nyt vettä, te janoavaiset, siitä kalliosta, ja älkää enää napisko.”

Älkää enää suuttuko Moosekselle, vaan suuttukaa itsellenne. Eikö siinä jo kyllin ole, että Herra on Mooseksen kautta pelastanut teidät Egyptin orjuudesta ja luvannut teille sen maan perinnöksi, josta maitoa ja hunajaa vuotaa, jos te vaan vaellatte kärsivällisyydellä tämän korven lävitse, jossa Herra ruokkii teitä joka päivä mannalla. Teidän kärsimättömyytenne tähden panee Herra teidät vaeltamaan edestakaisin maailman korvessa, ja sen saman kärsimättömyyden tähden kuolevat vanhat tien päälle, ja muutamille tulee halu pyörtämään takaisin orjuuden maahan, koska lihapadat johtuvat mieleen.

Mutta ne harvat sielut, jotka pysyvät vahvana uskossa loppuun asti, pitää tuleman siihen luvattuun maahan, josta maitoa ja hunajaa vuotaa. Joka on arka, se pyörtäköön takaisin ja palvelkoon sitä nautahärkää, jota pakanat Egyptissä pitävät jumalanaan, ja syököön sitä muikeaa hapatusta ja vuotavata pirun paskaa, jota kaikki riettaan palvelijat syövät orjuuden huoneessa. Jos heille tulee sydän kipeäksi, niin he puoskivat sen muikealla hapatuksella ja vuotavalla pirun paskalla, ja sillä konstilla he pääsevät tulemaan terveiksi.

Toiseksi: Meidän pitää nyt katseleman, kuinka kaikki Jumalan työt eli koko elävä luonto kiittää Luojaa. Koska järjelliset luontokappaleet ovat mykät eli kiittävät perkelettä kirouksilla ja sadatuksilla, silloin rupeavat kivetkin huutamaan: “Hoosianna Daavidin pojalle!” Niin kuin Vapahtaja todistaa juutalaisille: “Jos nämä lapset vaikenisivat, niin rupeaisivat kivet huutamaan.” Erinomattain ovat tiaiset, pääskyset ja satakieliset kiivaat kiittämään Luojaansa ensimmäisen säteen edestä, joka heitä herättää pesissään. Niin pian kuin yksi syrjä auringosta koittaa, rupeavat he visertämään heidän pesissään. He kiittävät Luojaansa valkeuden edestä, joka valaisee tämän pimeän maailman. Niin kuin tämä lyhyt ja arvaamaton armonaika pian loppuu, niin ovat tiaiset aina työssä, eikä uni heitä vaivaa, mutta ihminen, joka oli kallein luontokappale, jonka tähden Jumalan pojan täytyi tulla alas taivaasta tähän pimeään maailmaan valaisemaan niitä, jotka kuoleman varjossa istuvat. Ihminen, sanon minä, nukkuu niin kuin luontokappale puoleen päivään asti. Ja muutampi ei herää ollenkaan synnin unesta, ennen kuin aurinko laskee.

Katsokaa tiaisia, kuinka valppaat ne ovat valvomaan ja työtä tekemään maan päällä, ja muurahaisia, kuinka vireät ne ovat työtä tekemään. Eivät ne ole niin laiskat kuin ihmiset. Me tiedämme, että muurahaiset ovat vireämmät kaikkia muita luontokappaleita. Ne vetävät isoja ja raskaita kuormia eivätkä sen tähden väsy. Mutta käärmeelle ovat muurahaiset kovin vihaiset. Ne kalvavat hänen luitansa. Ja kun käärme joutuu muurahaisen pesään, silloin on hän surkeassa vaivassa. Eivät muurahaiset armahda häntä vähääkään, eikä käärmeen myrkky tee niille mitään. Mutta käärme on sen kaltainen luontokappale, joka naakii pimeyden aikana ja nielee vielä tiaisia, jos he eivät ole valvomassa.

Varottakaa teitänne käärmeen kavaluudesta, te pikku tiaiset! Olkaa valppaat ja rukoilkaa, että se taivaallinen Vanhin, joka teille hengen antanut on, varjelisi teitä käärmeen kavaluudesta ja haukan kynsistä. Tämä lyhyt ja arvaamaton armonaika kuluu pian, ja te pääsette pian siirtymään lämpimään ilmaan, jossa aurinko seisoo pään päällä. Siellä ei ole käärmeitä eikä liiskoja eikä sammakoita niin kuin täällä, jossa pissihaukat lentävät pimeyden aikana ja hattarat nauravat nurkkain takana, ja metsänperkeleet irvistelevät niin pian kuin joku elävä ihminen tulee kohti. Kaikki nämä metsän elävät pelkäävät ja vihaavat valkeutta, sillä he tekevät pimeyden töitä. Eivät he saata kiittää valkeuden edestä, sillä he pelkäävät, että heidän työnsä tulevat ilmi.

Mutta tiaiset, pääskyset ja satakielet kiittävät Luojaansa niin pian kuin yksi syrjä armon auringosta nousee, vaikka eivät nekään saa aina olla auringonpaisteessa, koska nimittäin synnin sumu peittää armon auringon mustien pilvien taka, niin täytyy heidän olla ääneti ja odottaa siihen asti, kun aurinko taas rupeaa paistamaan. Olkaa siis kiivaat kiittämään teidän Luojaanne, kaikki tiaiset, kaikki pääskyset ja satakieliset! Olkaa kiivaat kiittämään teidän Luojaanne sen valkeuden edestä, joka nyt on tullut maailmaan! Kuka tiesi, kuinka kauan valkeus on, ennen kuin pimeys tulee ja synkeys peittää kansan. Silloin pääsevät taas pissihaukat lentämään ja hattarat nauramaan ja hukan penikat ulvomaan. Mutta me toivomme, että pienet lintuset pääsevät pian siirtymään lämpimään ilmaan, ennen kuin semmoinen pimeys tulee, etteivät he enää näe lentää. Silloin pitää heidän visertämän yksinäisille matkamiehille eläväin viinapuitten oksilla ja kiittämän Luojaansa ijankaikkisesti. Aamen.