Puhtaat Saarnat 1, numero 139.

KINKERISAARNA 1849.

Meillä on vahva profeetallinen sana, ja te teette hyvin, että te siitä vaarin otatte, niin kuin kynttilästä, joka pimeässä valistaa, niin kauvan kuin päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. 2. Piet. 1: 19.

Apostoli Pietari neuvoo kristityitä ottamaan vaaria Jumalan sanasta niin kuin kynttilästä, joka pimeässä valistaa, siihen asti, että päivä valkenee. Se on meidän toivomme, että kristitty tietää omasta koettelemuksesta, ettei hän tule aikaan ilman Jumalan sanatta, olkoon heränneessä taikka armoitetussa tilassa. Sillä vaikka yksi kristitty kantaa Jumalan sanaa myötänsä joka paikassa, kussa hän vaeltaa, kotona, mettässä, tunturilla, fankeudessa, kuoleman laaksossa ja viimeisessä hengen hädässä, ei hän kuitenkaan jaksa kaikkia kantaa yhtä haavaa, niin kuin Vapahtaja sanoi opetuslapsillensa: “Minulla olis paljon sanomista, mutta ette voi kantaa. Niin täytyy myös yhden kristityn, koska hän ei jaksa kaikkia kantaa yhtä haavaa, hänen täytyy Pietarin manauksen jälkeen ottaa vaaria Jumalan sanasta niin kuin yhdestä kynttilästä, joka pimiässä huoneessa palaa, niin kauvan kuin päivä valkenee.

Mutta jolla on huonot silmät, ei se näe lukea ennen, kuin hän menee juuri kynttilän viereen. Jumalan sana on kyllä kirkas ja paistaa niin kuin kynttilä pimeässä huoneessa, mutta luonnollisella ihmisellä on niin huonot silmät, ettei hän näe bokstavia, vaikka hän panis kirjan juuri nokan alle. Ja kuinkas hän saattaa eroittaa bokstavia, joka lukee kaikki nurin. Jumalan sana menee hänen päänsä ylitse niin kuin hyminä. Se menee toisen korvan kautta sisälle ja toisen korvan kautta ulos. Ei tule sydämeen kohdi koskaan. Jumalan sana antaa niin makian unen hänelle, että hän rupee nuokkumaan. Se välikappale, jonka kautta hänen pitäis heräämän, kelpaa unijuomaksi. Jos muutoin uni ei tule, saati vaan Jumalan sanan ääni kuuluu, kyllä on luonnollinen ihminen nukkumassa.

Ilmanki rietas kääntää ensinnä silmät nurin, että luonnollinen [ihminen] ei näe muuta kuin kirjavia priimuja paperin päällä. Sitte hän kääntää vielä korvat nurin, että luonnollinen ihminen ei kuule muuta kuin koiria haukkuvan, koska Jumalan sana oikein saarnataan. Ja koska Jumalan sana väärin saarnataan, tulee luonnolliselle ihmiselle niin makia uni, niin kuin unijuoma olis valutettu molemmista korvista aivoon.

Muutampi taas, jolla on korvapistos, ei kärsi oikiata Jumalan sanaa saarnattavan, vaan menee ulos kirkosta, että hän pääsis semmoisia kuulemasta, jotka tekevät vanhalle adamille pahaa. Juudalaiset tukitsit korviansa ja purit hampaitans, koska Stefanus sanoi: “Minä näen taivaat avoi, ja Jumalan pojan istuvan Jumalan oikialla kädellä.” He pistit sormiansa korvaan, että he pääsisit semmoisia pilkkasanoja kuulemasta. Sillä luonnollinen ihminen suuttuu kovin, koska hänen jumalansa pilkataan, mutta riettaan sekoitukset pitää hän makiana.

Jos Jumalan sana niin saarnataan, että uni tulee, silloin sanoo hän: “Ka, se oli oikia Jumalan sana.” Mutta jos Jumalan sana niin saarnataan, että joku ihminen heräis, silloin sanoo luonnollinen ihminen: “Ei se ole muu kuin haukkuminen.” Koska nyt koiran haukkumisen kautta joku sielu herää, niin ajattelee hän ensinnä: “Mitäs tuo koira haukkuu? Jokohan varkaat tulevat?”

Me tiedämme, että armonvarkailla on paljon varastettua armoa, jota hän ei tahdo mistantaa. Koska koira haukkuu, pelkää armonvaras, että varas varastaa varkaan. Mutta armonvarkaalle tulee vasta toinen hoppu, koska yksi tuntematoin vieras mies tulee sisälle. Se koira, joka haukkui, oli omantunnon koira eli tuonen koira. Silloin nousee se puoliherännyt ihminen ylös, koska hän unihorroksissa kuulee koiran haukkuvan. Ei hän ole vielä oikein herännyt, mutta touhuaa unihorroksissa ja herättelee vielä muitakin ihmisiä, jotka siinä huoneessa ovat, sanoen: “Herätkäät ja kuunnelkaat, mitä tuo koira haukkuu. Jokohan varkaat ovat puotia kiskomassa?”

Nyt kuulee se puoliherännyt ihminen, että yksi tulee sisälle, eikä se sano “hyvää päivää,” eikä se sano “hyvää yötä,” sillä hän on puhumatoin, joka bruukaa hulluja opettaa. Se on yksi hengellinen fiskaali, joka välistä tulee visinteeraamaan varkaitten puotia. Tämä puhumatoin vieras mies iskee valkian, sytyttää kynttilän ja panee kynttilän pöydän päälle, ottaa ylös pakkarista yhden kirjan, jossa on yksi räkninki kirjoitettu, ja käskee sen puoliheränneen ihmisen lukea. Nyt hieroo hän silmiänsä ja alkaa tavaamaan: “Kymmenen tuhatta leiviskätä olet sinä velkaa.” Silloin sanoo se puoliherännyt ihminen, joka nyt vasta rupee oikein heräämään, koska hän katsoo tarkemmin sen puhumattoman vieraan päälle, jonka hän muistaa nähneensä ennen jo: “Onpa minulla tavaraa puodissa”, sanoo hän, “ole kärsivällinen minun kanssani, ja minä tahdon kaikki maksaa.” Hän aikoo nimittäin omalla parannuksella maksaa synnin velkaa. Mutta koska hänen pitää maksaman velkaa, on kaikki omaisuus viety. Ei hänellä ollutkaan omaisuutta omasta takaa, mutta hän luuli, että Kristuksen vanhurskaus oli hänen omansa, vaikka hän oli surutoin.

Nyt osottaa se puhumatoin vieras mies hänelle yhden paikan Raamatusta: “Usko ilman töitä kuollut on.” Kaikki se armo, jota surutoin ihminen omistaa, on varastettu. Isäntä kävi visinteeraamassa sinun puodissas ja otti omansa takaisin. Sitä se koira haukkui. Se oli nimittäin sen miehen koira, jonka oma oli viety. Koira. tunsi hajusta, että siinä oli varastettu kalu, ja sen tähden hän rupeis haukkumaan. Mutta armonvarkaan oma koira makais silloin sängyn alla ja oli mykkä. Koska nyt se puhumatoin vieras tuli sisälle; koska hän oli iskenyt valkian, sytyttänyt kynttilätä ja pannut armonvarkaan tavaamaan räkninkinsä, silloin rupeis jo armonvaras vapisemaan, ja vielä enemmän, koska hän kuuli, että kaikki siveys ja kaikki varastettu armo otettiin häneltä pois, tuli hän juuri tyhjäksi. Hän tuli niin köyhäksi, ettei ollut enää minkäänlaista. Nyt tuli hän murheelliseksi, rupeis itkemään ja huokaamaan: “Voi minua ihmisparkaa! Milläs pitää minun nyt elämän ijankaikkisuudessa, koska kaikki minun omani vietiin?” Hän rukoili sitä puhumatointa vierasta miestä sanoen: “Älä vie kaikkia minun omaani. Minä tulen juuri tyhjäksi. Millä pitää minun elämän iankaikkisuudessa, koska kaikki siveys on viety, ja kaikki armo otettiin pois?”

Mutta se hengellinen fiskaali on niin armotoin, että hän riisuu armonvarkaalta rukan ja kaikki omanvanhurskauden vaatteet ja aikoo vielä viedä häntä oikeuteen, jos hän ei ota ja maksa kaikki viimeiseen ropoon asti. Silloin tulee armonvarkaalle vielä suurempi hätä, ja niin hän häpeis niin kuin koira. Mutta silloin johtui mieleen, että se Herra, jolta hän oli varastanut, on sangen armollinen sen kaltaisille varkaille, jotka nöyrällä ja katuvaisella sydämellä tulevat häneltä armoa kerjäämään. Ja koska se hengellinen fiskaali oli niin kova ja armotoin, eikä aikonut ollenkaan heittää sen asian ilman laitta, nousi se viheliäinen tuhlaajapoika ylös ja meni Isänsä tykö sanoen: “Isä, minä olen syntiä tehnyt taivasta vastaan ja sinun edessäs, enkä ole mahdollinen sinun lapsekses kutsuttaa, mutta anna minun olla niin kuin huonoin palvelija.” Silloin antoi Herra anteeksi sille palvelijalle sen velan, ja antoi vielä suuremman tavaran sen edestä, kuin hän oli varastanut.

Mutta kynttilä jäi palamaan. Ja tämä kynttilä on Jumalan sana. Tämä kynttilä palaa kristityille koko yön, niin kauvan kuin päivä valkenee ja kointähti koittaa heidän sydämissäns. Davidi myös sanoo: “Minun sieluni odottaa Herraa, niin kuin vartija yöllä valvoo ja päivää odottaa.” Niin odottaa myös yksi herännyt ihminen tämän toivotettavan hengellisen päivän valkenevan. Hän istuu yksinäisyydessä kynttilän vieressä ja huokaa. Hän katsoo usein itään päin, kusta hän tietää aamuruskon koittavan. Ja koska hän ei näe mitään valoa, istuu hän taas ja huokaa: “Ah, armollinen Herra Jesu! Kuinka pitkäksi tuli tämä yö! Koskas minun silmäni pitää näkemän sitä valoa, joka nyt paistaa niille, jotka ovat toisella puolella maata. Ah, armollinen Herra Jesu! Ann’ armos aurink’ paistaa, jne.”

Ole kärsivällinen, murheellinen sielu, ja odota vielä vähän aikaa, siksi kuin tämä maailma kääntyy. Ei aurinko nouse ennen, kuin mailma on kääntynyt. Mutta miksis olet niin murheellinen, rakas sielu? Onpa sinulla kynttilä siinä pimiässä huoneessa, jossa olet istumassa. Jos sinulle tulee kovin ikävä, niin ota ja katso sen kynttilän päälle ja ajattele, kuka tämän kynttilän on tehnyt, kuka sen on sytyttänyt, mistä aineesta kynttilän sydän on tehty; ja kuinka tämä kynttilä, vaikka se on niin pikkuinen valkia, valaisee koko sen pimiän huoneen. Ja muista aina, mitä kynttilän tekijä on sanonut: “Suitsevaista kynttilän sydäntä minä en tahdo sammuttaa.” Jos nyt tämä kynttilä sammuis, niin sinun täytyis istua pimeydessä, ja sitte vasta olis syytä itkeä ja valittaa, että yö tuli pitkäksi. Me toivomme, että niin kauvan kuin kynttilä on palamassa, ei pitäis oleman hätä niillä, jotka valvovat. Kyllä vissimmästi on hauskempi niillä, jotka asuvat toisella puolella maata, jotka aina vaeltavat auringon paisteessa, jotka käyskentelevät Jordanin virran tykönä, viheriäisellä [rannal]la, ja siellä poimivat ijankaikkisuuden kukkaisia. He syövät ja sammuttavat janonsa elämän veden lähteestä, ja syövät viinamarjoja elävästä Viinapuusta. Valvokaat kynttilän vieressä ja valmistakaat lamppunne, te morsiamen tyttäret, ja odottakaat murheessa ja ikävöitsemisellä, kyyneleillä ja huokauksilla siihen asti, että aamurusko koittaa, koska tämä mailma kääntyy. Silloin nousee armon aurinko, joka ei koskaan laske. Ja heidän kynttilänsä ei koskaan sammu. Silloin he rupeevat veisaamaan uutta virttä. Amen, hallelujah! Kiitos, kunnia ja ylistys olkoon ainoalle kuolemattomalle Hengelle. Aamen.