Puhtaat Saarnat 1, numero 144.

KINKERISAARNA 1852.

Mutta me neuvomme teitä, rakkaat veljet, että te vielä täydellisemmiksi tulisitte, ja pyytäkäät asua alallanne, ja ottakaa vaari omista askareistanne tehden työtä käsillänne, niin kuin olemme käskeneet, että kunniallisesti käyttäisitte itsenne ulkonaisia kohtaan, ettekä mitään tarvitsisi. 1. Tess. 4: 11, 12.

Tässä paikassa neuvoo apostoli Paavali tessalonikalaisia, 4: 11, 12. Hän käskee heitä tekemään työtä käsillänsä ja ottamaan vaarin omista askareistansa, että he kunniallisesti käyttäisit itsensä ulkonaisia kohtaan, ja ettei he mitään tarvitsisi. Se on merkillinen, että Paavali tässä paikassa neuvoo kristityitä tekemään työtä ulkonaisten tähden, se on, niitten pakanain tähden, jotka ei kuulu kristilliseen seurakuntaan. Niillä ovat aina kirkkaat silmät näkemään vikoja kristittyin elämässä. Ja koska he muuta vikaa ei löydä, niin he soimaavat kristityille laiskuutta. Niin kuin te tiedätte, ovat mailman herrat ja myös suruttomat talonpojat soimanneet kristityitä, että he ovat laiskat työtä tekemään; että he kulkevat kylästä kylään ja laimin lyövät askareensa ja tulevat viimein maantien päälle. Ilmanki suruttomat pelkäävät, että he joutuvat viimein köyhiä kristityitä ruokkimaan.

Mutta minä en ole tarvinnut usein kehoittaa kristityitä maallista työtä tekemään, sillä minä olen arvannut, että peräsuolen jumala ilman kenenkään neuvomatta kehoittaa kristityitä siihen maalliseen työhön, niin kuin myös on tapahtunut, että mailman herrat ei saata enää soimata kristityitä laiskuudesta. Enkä minä usko, että suruttomat ovat tähän asti tarvinneet köyhiä kristityitä ruokkia. Enemmän ovat kristityt köyhiä pakanoita auttaneet kuin pakanat kristityitä. Kuitenkin on se merkillinen, mitä apostoli Paavali tässä paikassa kirjoittaa tessalonikalaisille, koska hän kehoittaa heitä maallista työtä tekemään ulkonaisten suhteen, se on, pakanoitten tähden, ettei heillä olis mitään soimaamista. Se näkyy olevan apostolin tarkoitus, että kristityt pitää niin käyttämän itsensä, ettei olis pakanoilla mitään soimaamista.

Me arvaamme, että pakanat ovat silloin jo soimanneet kristityitä laiskuudesta, niin kuin näinäkin aikoina on soimattu laiskuudesta monta kymmentä kertaa. Mutta emme tiedä, saattavatko kristityt niin elää, että he kelpaisit mailmalle. Jos nyt suruttomat ei saata enää soimata kristityitä laiskuudesta, taitavat he nyt ruveta soimaamaan ahneudesta, että he ovat ylön ahneet työtä tekemään. Joku synti pitää oleman suruttoman silmissä, jonka hän näkee kristityissä. Jos ei ole laiskuus, niin se on ahneus. Jos ei ole ahneus, niin se on ylpeys. Jos ei ole ylpeys, niin se on oma rakkaus. Jos ei ole oma rakkaus, niin se on ylenkatse.

Niin kuin juudalaiset näit paljon vikoja Vapahtajan elämässä, ja sen tähden ei saattaneet uskoa, että Hän on Jumalan poika, niin ovat aina juudalaisilla ja pakanoilla kirkkaat silmät näkemään vikoja kristittyin elämässä. Ja sen tähden ei saata suruttomat uskoa, että he ovat kristityt, sillä omavanhurskaus ja hengellinen viha antaa pakanoille semmoisen ylösvalaistuksen, että kristityt ei ole oikeat. Nimittäin ne, jotka sanovat itsensä kristityksi, niitten töitä pakanat seuraavat silmillänsä. Ja jos he luulevat löytävänsä kristittyin vikoja, niin kuin he aina löytävät kristityissä vikoja, niin he sanovat varsin: “Kristitytkös netkin ovat, jotka niin paljon syntiä tekevät!”

Ja kyllähän kristityissä vikoja on. Mutta siinä pakanat kuluttavat aikansa, että he luettelevat kristittyin vikoja, ja ei jouda sen tähden omia syntiänsä katumaan. He pyytävät niin paljon hiiriä, ettei he jouda parannusta ja katumusta tekemään. Ilman epäilemättä oli se hiiren pyytäminen jo Paavalin aikana pakanain paras työ. Ja sen tähden oli se Paavalin tarkoitus, että hän tahtoi kristityitä niin vakaisesti vaeltamaan, ettei pakanat pääsis soimaamaan heitä laiskuudesta, koska hän kirjoittaa tessalonikalaisille ensimmäisessä lähetyskirjassansa, 4: 11, 12: “Pyytäkäät asua alallanne ja ottakaat vaari omista askareistanne tehden työtä käsillänne, niin kuin me teille käskeneet olemme. Että te kunniallisesti käyttäisitte itsenne ulkonaisia kohtaan, ettekä mitään tarvitsisi.”

Se kuuluu olevan apostolin tarkoitus, että kristittyin pitää niin työtä tekemän, että he saattaisit vielä suruttomia auttaa, ja ettei kristityt tarvitsis suruttomilta mitään pyytää. Sillä suruttomat soimaavat aina kristityitä, jos heillä on velkaa. Jos kristityt ääntäisit jonkun sanan suruttomille parannuksesta, niin vastaavat suruttomat: “Maksa ensinnä velkas! Etpä ole vielä velkaasti maksanut. Ja mikäs kristitty se on, joka ei saata velkaansa maksaa?” Se on sitte kristittyin kieli, niin kuin olis sidottu sen maallisen velan tähden.

Se on siis ollut Paavalin tarkoitus, että kristityt pitäisit niin maallista työtä tekemän, että tulisit aikaan ominensa, ettei tarvitsis heidän mitään ottaa velaksi eli lainaksi suruttomilta, ja että he saattaisit vielä auttaa suruttomia. Koska hän sanoo toisessa paikassa: “Älkäät kellenkään velvolliset olko”, niin hän tarkoittaa sitä samaa, että kristittyin pitäis tuleman ominensa aikaan. Ja vielä toisessa lähetyskirjassa kirjoittaa hän tessalonikalaiselle, 3: 10: “Ja kuin me teidän tykönänne olimme, niin me senkaltaisia teille käskimme, että jos ei joku tahdo työtä tehdä, niin ei hänen syömänkään pidä. Sillä me kuulemme, että muutamat teidän seassanne tavattomasti vaeltavat, ja ei tee työtä, vaan joutilaina ovat. Mutta senkaltaisia me käskemme ja neuvomme meidän Herran Jesuksen Kristuksen kautta, että he hiljaisuudessa työtä tekisivät ja omaa leipäänsä söisivät.”

Se kuuluu näistä varoituksista, niin kuin olis apostoli Tessalonikassa löytänyt enemmän laiskoja, kuin muissa seurakunnissa. Ja vissimmästi on ruumiillinen laiskuus synti, vaikka emme ole tarvinneet niin paljon haukkua kristityitä laiskuudesta, koska me olemme hyvin arvanneet, että peräsuoli ilmankin muistuttaa heitä siitä, ja ahneuden perkele, joka myös kehoittaa työhön. Niin me olemme tuumanneet, että siinä kyllä on, koska mailman herrat ja suruttomat haukkuvat kristityitä laiskuudesta, ja kristityt saattavat myös pian siitä paikasta parannuksen tehdä. Mutta se on pahempi, että kristityt rupeavat rakastamaan sitä lihallista vapautta, ettei he tahdo sitoa itseänsä palvelukseen, eikä tahdo toisen ihmisen vallan alla olla, vaikka Vapahtaja kiitti sen sadanpäämiehen uskoa, joka sanoi: “Minä olen toisen ihmisen vallan alla, ja minä sanon palvelijalle, tee se, ja hän tekee niin.”

Jos semmoinen lihallinen vapaus olis ollut Paavalin aikana, niin hän olis ilman epäilemättä soimannut heitä siitä lihallisesta vapaudesta, jonka edestä nyt kaikki mailman orjat sotivat. Sillä nyt tahtovat kaikki herrana olla, ei yksikään tahdo toisen ihmisen vallan alla olla. Ja jos esivalta tahtoo heitä estää siitä lihallisesta vapaudesta, niin he sotivat vastaan. Ja heillä on semmoinen usko, että se tulee ilman epäilemättä autuaaksi, joka kuolee sodassa, nimittäin siinä sodassa, kussa mailman orjat sotivat lihallisen vapauden puolesta esivaltaa vastaan. Nyt on senkaltainen usko mailmassa, että kaikki kuninkaat ja keisarit tekevät väärin. He panevat ylön raskaan veron ihmisten päälle. He vaativat ihmisiä orjuuteen. Ja mailman herrat ei tahdo kenenkään orjat olla. Niin kuin juudalaiset sanoit Vapahtajalle: “Emme ole kenenkään orjat olleet.” Nyt sanovat kaikki, jotka maallisen eli lihallisen vapauden puolesta sotivat: “Emme ole kenenkään orjat olleet, ja met emme tahdo orjana olla. Emme kärsi, että joku meitä orjuuteen vaatii. Me tahdomme olla vapaat ja friiherrat.”

Tämän lihallisen vapauden edestä sotivat nyt kaikki mailman herrat, ja talonpojat, ja työmiehet, ja köyhät. Ja sen tähden ei pysy mailma enää koossa, koska ei voi enää maallinen hallitus hallita niitä hillimättömiä kansoja, jotka aina huutavat: “Vapaus, vapaus! Anna meille vapaus! Me tahdomme olla vapaat! Emme ole kenenkään orjat olleet.” Ja ottavat vielä todistuksia Paavalin kirjoituksista. Kussa Paavali kirjoittaa hengellisestä vapaudesta, sen mailman orjat kääntävät lihalliseen vapauteen ja sanovat: “Me olemme kutsutut vapauteen. Niin sanoo Paavali; me olemme kutsutut vapauteen, emme tahdo orjat olla.”

Tahtovatkos nyt kristityt mennä niitten puoleen, jotka saarnaavat lihallisesta vapaudesta ja sotivat sen puolesta siinä uskossa, että jos he siinä sodassa kuolevat, niin he tulevat ilman epäilemättä autuaaksi? Minä luulen, että net, jotka rakastavat sitä lihallista vapautta ja tahtovat friiherrana olla, ei ole vielä oikiaa vapautta saaneet Pojan kautta. Sillä Jesus sanoi juudalaisille: “Jokainen, joka syntiä tekee, hän on synnin orja. Mutta jos Poika tekee teitä vapaaksi, niin te olette oikeudella vapaat.”

Onkos nyt Poika tehnyt niitä vapaaksi, jotka lihallista vapautta rakastavat? Minä luulen, että itseys ja omarakkaus hallitsee niitä, jotka lihallista vapautta rakastavat. Mailman rakkaus ja huoruuden perkele on myös siihen avullinen. Eli jos me tahdomme totuuden sanoa, huoruuden perkele se on ensimmäinen, joka ei tule yksin aikaan. Siihen tulee ahneuden perkele kumppaniksi, joka panee ahnehtimaan mailman tavarata, että sitte, kun tavara on koottu, pääsis huoruuden perkele naimaan. Siihen tulee itseyden perkele kolmanneksi, joka ylös herättää lihallisen vapauden ja sanoo: “Emme ole kenenkään orjat olleet, me olemme vapaana syntyneet.”

Ei ole Poika tehnyt niitä vapaaksi, joita perkeleet pitävät orjana. Me tiedämme nimittäin, että juudalaiset olit synnin ja perkeleen orjat, koska he sodit lihallisen vapauden puolesta, ja se oli heidän surmansa. Sillä jos Poika olis saanut heitä vapaaksi tehdä, olisit he mielellänsä maksaneet pakanalliselle esivallalle veron; he olisit ruumiin puolesta saattaneet olla toisen ihmisen vallan alla, ja kuitenkin hengen ja sielun puolesta vapaat. Mutta ylpeyden perkele nosti heille himon sen lihallisen vapauden perään. Kunnian perkele myös pani heitä sotimaan lihallisen vapauden puolesta. Se oli heidän mielestänsä suuri häpiä, että Jumalan kansa, jona he pidit itsensä, piti maksaman veron pakanalliselle esivallalle, ja ruumiin puolesta palveleman pakanoita. Sen tähden he yllytit pakanallisen esivallan päällensä ja tulit sen kautta hävitetyksi.

Tämän onnettomuuden matkaan saattoi ylpeyden perkele, joka pani heitä sanomaan: “Emme ole kenenkään orjat olleet. Me olemme vapaana syntyneet.” Ja sama ylpeyden ja ahneuden perkele hallitsee myös niitä, jotka rakastavat lihallista vapautta, eikä sen tähden tahdo olla toisen ihmisen vallan alla eli sitoa palvelukseen itseänsä. Moni taitaa ajatella, että häneltä menee koko kristillisyys hukkaan, jos hänen pitäis sitoman itsensä niin kiinni, ettei hän pääsis enää kulkemaan kristillisyyden tähden. Mutta minä pelkään, että ahneuden perkele on jo parhaaksi sitonut niitä kiinni, jotka rakastavat sitä lihallista vapautta, ja joka ei tahdo olla toisen ihmisen vallan alla. Ei suinkaan moni ole ottanut kristillisyyden tähden itseänsä irti palveluksesta, mutta huoruuden tähden, ahneuden tähden ja ylpeyden tähden, ja kuka tiesi vielä laiskuuden tähden, ettei kehtaa palvella.

Me olemme nyt puhuneet laiskuudesta ja lihallisesta vapaudesta, joka ei sovi Jumalan Hengen kanssa yhteen. Mutta ei ole mailman rakkaus parempi eli kauniimpi, kun se pääsee hallitsemaan. Jos huoruuden perkele kiusaa nuorempia ja panee heitä kokoamaan mailman tavaroita, että he pääsisit naimaan, kyllä ahneuden perkele kiusaa raavaampia. Mailman rakkaus varastaa sydämen, ei ole Vapahtajalle sijaa. Kuolema koituu kauvas, armon aika tulee pitkäksi. Eikös ole tämä yksi nähtävä asia, että niin on tapahtunut monelle, että jos kuolema nyt tulis, niin ei olekaan moni valmis kuolemaan.

Yhdellä kristityllä pitäis kuolema aina olla silmäin edessä, ja se ajatus mielessä, ettei ole hänellä yhtään vahvaa asumasijaa maan päällä. Mutta koska mailman rakkaus varastaa sydämen, silloin tulee armonaika pitkäksi ja kuolema koituu kauvas, ja silloin tulee myös mailman murhe, joka sielun tappaa. Sillä Paavali sanoo, että tämän mailman murhe saattaa kuoleman matkaan, nimittäin ensinnä hengellisen kuoleman ja sitten ijankaikkisen kuoleman, jos ihminen ei pääse mailmasta irti armon ajassa. Me olemme kaikin matkustavaiset ijankaikkisuuteen. Meidän elämämme on lyhykäinen ja vaivaloinen maan päällä; se on niin kuin uni ja varjo, ja koska se paras on ollut, niin se on tuska ja vaiva ollut. Pitäiskös meidän siis tarttuman jällensä tähän katoovaiseen mailmaan, koska Jumalan Henki on kerran alkanut kiskomaan meidän sydämitämme irti mailmasta ja antanut meidän tuta taivaallisen autuuden esimakua sen suuren armon kautta, joka on näinä viimeisinä mailman aikoina tapahtunut tämän heräyksen kautta.

Älkäät tarttuko mailmaan, te harvat sielut, jotka olitte kerran pääsemässä irti mailmasta, vaan pyrkikäät, rientäkäät ja kilvoitelkaat niin, ettei vihollinen mailman rakkauden kautta sais sammuttaa sen uskon ja rakkauden kipinän, joka syttyi sydämeen, koska Herra Jesus tuli sytyttämään tulta maan päälle. Jos elävän uskon kipinä sammuu, pian paukkuvat kipinät helvetistä ja sytyttävät koko mailman palamaan. Siitä Jumala Isä ja Poika ja Pyhä Henki armollisesti varjelkoon kaikkia kalliisti lunastettuja sieluja nyt ja ijankaikkisesti. Aamen.