Puhtaat Saarnat 1, numero 147.

KINKERISAARNA 1854.

Katso, minä tahdon koetella sinun, mutta ei niin kuin hopiata, vaan minä teen sinun valituksi murheen pätsissä. Minun tähteni tosin, minun tähteni tahdon minä tehdä, etten minä häväistyksi tulis, sillä en minä anna kunniatani toiselle. Es. 48: 10.

Tässä paikassa osottaa Herra Sionin tyttärelle, että hän tahtoo vähäisen koetella hänen uskoansa, ei niin kuin hopiata eli semmoisessa valkiassa, joka on ylön kuuma, vaan murheen pätsissä tahtoo Herra koetella hänen uskonsa. Ja tosin tarvitsee Sionin tytär tulla koetelluksi murheen pätsissä, koska hän ei kärsi semmoista kovaa koettelemusta kuin hopia, joka suuren kuumuuden tarvitsee ennen kuin hän sulaa. Sanoo kyllä Herra monessa paikassa Raamatussa, että hän on puhdistava ja hiuttava Levin pojat niin kuin kullan ja hopian, ja semmoinen hopian ja kullan puhdistaminen on tapahtunut välistä Levin poikien kanssa, koska he ovat hopian ja kullan kaltaiset olleet.

Mutta tinakristityt ei taida semmoista kuumuutta kärsiä. Me tiedämme nimittäin, että tina sulaa pian vähemmässä valkiassa, mutta menee kovassa kuumuudessa hukkaan. Ja tämä eroitus koettelemuksessa tulee siitä, että Levin pojat ovat kovat niin kuin hopia ja kulta. He kantavat kultasydämen povessans niin kuin mailman siviät huorat. Ja semmoinen sydän pitää oleman kovassa kuumuudessa ennen kuin se sulaa. Mutta tina, jos se onki halvempi kalu, sulaa vähemmässä valkiassa. Vaikka se pehmiä tinakristillisyys ei ole tosin niin suuressa arvossa pidettävä, sillä ei se pysy kauvan kirkkaana. Mutta jos Herra on välistä puhdistanut Levin pojat niin kuin hopiaseppä puhdistaa hopiata ja kultaa, niin on hän välistä koetellut Sionin tyttären sydäntä murheen pätsissä, ja on silläkin lailla saanut muutampia sulamaan. Vaikka mailman muret ei vaikuta monessa sen kaltaista parannusta, joka Jumalalle kelpaa. Mutta hengellinen muret, joka Jumalan mielen jälkeen on, saattaa parannuksen autuudeksi, jota ihminen ei kadu.

Herra valittaa yhdessä paikassa profeetan Esajaksen kautta, että ihmisen sydän on kovempi kuin timantti, joka ei sula ollenkaan, vaikka kuinka kova kuumuus olis. Ei ole yksikään ihminen saanut vielä timanttikiven sulamaan. Ja minä luulen, että semmoinen sydän, joka on kovempi kuin timanttikivi, ei sula ollenkaan, vaikka vielä heitettäisiin helvetin valkiaan. Ja niitä on vielä monta semmoista, jotka kantavat, ei ainoastans kultasydäntä povessans, vaan myös timanttikiven, jolla leikataan glasi. Niin kova on tämä timanttisydän, ettei semmoinen sydän sula helvetin kuumuudessa, vaikka he palavat tuhvaksi. Kultasydän voipi viimein sulata kovassa kuumuudessa, mutta timanttisydän ei koskaan. Ja tämä kultasydän, jota mailman siviät huorat kantavat povessans, on se kivisydän, jonka Herra on aikonut ottaa pois heidän rinnoistansa siihen aikaan, koska hän vuodattaa Hengestänsä kaiken lihan päälle ja antaa heille sydämen lihasta. Mutta timanttikivinen sydän pysyy kyllä pois ottamatta, ja ne, jotka semmoisia kiviä kantavat povessans, menevät niiden kanssa helvettiin. Net on mailman frökenit, jotka ei taida koskaan pehmitä.

Herra sanoo edellä mainitussa paikassa, nimittäin Esajaksen 48: 10 : “Minä teen sinun valituksi murheen pätsissä.” Totisesti on Herra näinä aikoina tehnyt muutampia sieluja valituksi murheen pätsissä. Mutta koetelkaamme se toinen paikka, jossa Herran sanat kuuluvat näin: “Minun tähteni tosin, minun tähteni tahdon minä tehdä, etten minä häväistyksi tulis.” Net sanat luetaan myös samassa paikassa, nimittäin Esajaksen 48.luvussa, 11. värsyssä, ja on vielä nämät sanat tykö pantut: “Sillä en minä anna kunniatani toiselle.” Tässä kuuluu niin kuin Jumala häätyis juuri kunniansa tähden koetella Sionin tyttären sydäntä murheen pätsissä, ettei Jumala tulis häväistyksi. Tähän paikkaan kuuluvat myös Paavalin sanat, joita hän kirjoittaa muutamille kristityille: “Teidän tähtenne Kristuksen nimi pilkataan pakanain seassa.” Se on yksi merkillinen paikka, koska hän sanoo, ettei hän anna kunniatansa vieraalle.

Me olemma nähneet, kuinka lapset tekevät vanhempiansa kunniattomaksi huoruuden ja varkauden kautta, koska lapset tulevat huoraksi ja varkaaksi. Se paikka käypi kovin vanhemman kunnian päälle. Ei muu tottelemattomuus käy niin kovin vanhemman kunnian päälle, mutta lasten huoruus ja varkaus koskee pahimmiten. Ja jos semmoinen asia koskee maallisen vanhemman sydämeen, niin se on arvattava, että se koskee vielä kovemmin taivaallisen vanhemman sydämeen. Lasten huoruus ja varkaus käypi kovin Hänen kunniansa päälle. Vihollinen pääsee soimaamaan vanhinta ja sanomaan: “Kauniitpa sulla on lapset, huorat ja varkaat.” Jos vihollinen haukkuis vanhinta kuinka pahoin, ei se koske niin vanhemman sydämeen, mutta kuin vanhin lasten tähden soimataan, se koskee pahimmiten. Ja sen tähden. täytyy hänen vähäisen kurittaa ja murheen kautta ylös kasvattaa lapsiansa, ettei hän niitten tähden tulis häväistyksi ja pilkatuksi.

Tämä on niille lapsille muistutukseksi, jotka mailman rakkauden tähden tekevät semmoisia töitä, joiden kautta Kristuksen nimi pilkatuksi tulee pakanoitten seassa. Vanhin saattais anteeksi antaa lapsillensa heidän erhetyksiänsä ja puutoksiansa, jos tuo päällekantaja ei olis, joka kantaa Jumalan lasten päälle yötä ja päivää ja sanoo vanhemmalle: “Kauniitpa sulla on lapset, huorat ja varkaat.” Ja: “Oletkos sinä oikia vanhin, joka semmoisia suojelet ja puolustat. Tuhlaajapoika tulee traasuperkeleenä kotia, ja sille sinä annat juhlavaatteet ja sormukset ja teet vielä häitä hänelle.” “Mutta minä”, sanoo omanvanhurskauden perkele, joka on Jumalan lasten päällekantaja yötä ja päivää, “minä palvelin sinua lapsuudesta saakka, ja et ole antanut minulle vasikkaakaan, että minä olisin iloinnut ystäväini kanssa.”

Onkos vanhemmalla hauska kuulla semmoisia soimauksia, joita omanvanhurskauden perkele aina tuopi eteen? “Semmoisetkos kristityt ovat, jotka tekevät niin ja niin. Ne valehtelevat suruttomain päälle; ne omistavat itsellensä muitten niittyjä; ne karkaavat palveluksesta; ne antavat tarvitsevaisia mennä ilman auttamatta; ei ne maksa velkojansa.” Ja tuommoisia soimauksia pitää nyt vanhemman kuulla, joista kuitenkin muutampi osa on valet. Mutta ei kateuden ja omanvanhurskauden perkele katso sen päälle, mitä vanhin joutuu kärsimään niitten soimausten tähden, vaan hän käypi sen päälle, että semmoisia ei pidä vanhemman suojeleman, mutta rankaiseman ja ajaman pois huoneestansa ja perinnöttömäksi tekemän.

Ei vihollinen huoli siitä, mitä hänen omat äpärät ja räkäsuukläpit tekevät. Niille on kaikki synnit luvalliset. Pirun paska on niille luvallinen ja makia. Viinakauppa on luvallinen. Kirous on luvallinen. Petos on luvallinen. Valet on luvallinen. Huoruus ja koreus on luvallinen. Viha ja kateus on luvallinen. Mutta jos Jumalan lapset erehtyvät, varsin tulevat äpärät ja vihollisen räkäsuukläpit huutamaan mailmalle: “Ka! Semmoiset on kristityt! Semmoiset on Jumalan lapset!”

Ajatelkaat nyt perään, te lapsukaiset, kuinka paljon taivaallinen vanhin saapi viattomasti kärsiä teidän tähtenne. Jos te valvomattomuuden kautta suostutte semmoisiin tekoihin ja menoihin, jotka käyvät vanhemman kunnian päälle, niin tulee Kristus pilkatuksi teidän tähtenne pakanoitten seassa, ja te joudutte itsekin pilkan alle. Riettaan enkeleille tulee ilo kristittyin lankeemisesta. Menetätte vielä sen armon, jonka te olette saaneet, koska te makasitte teidän veressänne ja ei ollut vielä napa leikattu, koska Herra kävi sinun ohitses ja otti sinun ylös maasta, alastomana, niin kuin sinä silloin olit.

Kuka tiesi, onko vieläkään kaikilta napa leikattu, jotka syntyneet ovat. Taitaa olla uusi ihminen vanhassa kiinni, ettei ole oikein päässyt erinäns. Koska uusi ihminen on vanhassa kiinni navan kautta, silloin ei ole vielä uusi ihminen päässyt oikein erinänsä vanhasta, vaikka hän on kyllä syntynyt ja parkuu veressäns tässä kylmässä ilmassa.

Muistakaat nyt, mitä Herra on sanonut Esajaksen edellä mainitussa paikassa: “Minä tahdon koetella sinun, mutta ei niin kuin hopiata. Minä teen sinun valituksi murheen pätsissä. Minun tähteni, tosin minun tähteni minä pö’tahdon sen tehdä, etten tulisi häväistyksi, sillä en minä anna kunniatani toiselle.” Tässä kuuletta lapsukaiset, että Herra itse tähtensä tahtoo koetella teitä. Mutta ei tällä kerralla niin kuin hopiata, sillä hopia ja kulta sulaa suuressa kuumuudessa, ja semmoisessa kuumuudessa, jota ei taida monen sydän nyt näissä tiluksissa jaksaa. kärsiä. Mutta murheen pätsissä hän aikoo koetella, itse tähtensä, ettei hän tulis häväistyksi ja pilkatuksi teidän tähtenne.

Ei Herra anna kunniatansa toiselle. Hänen täytyy sen verran kurittaa lapsiansa, että hän pääsis kuulemasta tuota soimausta viholliselta: “Kauniitpa sulla on lapset, huorat ja varkaat.” Se soimaus käypi kovin vanhemman kunnian päälle. Ei vanhin vihti tuota soimausta kuulla, vaan pikemmin hän jo itse kärsii, mitä hän kärsii, että hän ei tulis kunniattomaksi lastensa tähden. Ei hän anna kunniatansa riettaalle. Ei hän vihti kuulla, että riettaan äpärät ja räkäsuukläpit huutavat joka paikassa. mailmalle: “Semmoiset on kristityt, semmoiset on Jumalan lapset; huorat ja varkaat.” Ja hän tahtoo sitä vihollisen joukkoa viisaamaan, onko ne todet kaikki, mitä ne kantavat hänen lastensa päälle. Israel tuli sangen murheelliseksi, koska paha sanoma kuului hänen pojistansa. Ne olitki semmoiset narrit, ne Israelin pojat, ettei tullut vanhemmalle yhtään iloa heistä, mutta enemmän surua ja mielikarvautta. Mutta mitä hän saattaa niille tehdä muuta kuin nuhdella heitä: “Te saatatte minun harmajat hiukseni murheella hautaan.”

Kyllä vissimmästi on taivaallisella vanhemmalla paljon semmoisiaki poikia, jotka saattavat vanhemmalle surua ja mielikarvautta. On paljon niitäkin, jotka pilkkaavat vanhemman kyyneleitä. Jotka katsovat ylön hänen vaivojansa. Mutta löytyy kuitenkin niittenki seurassa joku hurskas Josephi, jota toiset narrit vihaavat ja tahtovat hävittää. Ja tämän hurskaan Josefin täytyy paljon vääryyttä kärsiä toisilta, jotka ovat täynnänsä kateutta ja vihaa veljeänsä kohtaan. Nämät Israelin jumalattomat pojat ovat meille esimerkiksi, kuinka suruttomat vihaavat kristityitä.

Ja niin kuin Israelin pojat tahdoit Josefin hengen päälle käydä, niin tahtoo myös nyt nämät äpärät, jotka täällä on, vihan kantaa sydämessäns ja vainota kristityitä. Israelin pojat luulit, että Josef piti itsensä ylön hyvänä, että hän korotti itsensä, ja oli niin muodoin heidän mielestänsä hengellisessä ylpeydessä. Ja sen tähden he tahdoit häntä rangaista. Ja sama väärä luulo on mailman orjilla, että kristityt pitävät itsensä hyvänä ja tahtovat korottaa itsensä, koska he tuomitsevat muita. Mutta ei se ole niin.

Ei kristityt ole hengellisessä ylpeydessä, vaan suruttomat ja armonvarkaat net on ylpeydessä. Net pitävät itsensä hyvänä. Net kantavat myös kristittyin päälle niin kuin vihollinen, joka kantaa Jumalan lasten päälle yötä ja päivää, ja huutaa mailmalle kristittyin vikoja ja sanovat: “Semmoisetkos on kristityt!” Ja sen päälle nyt suruttomat perustavat autuutensa, että kristityt on väärät profeetat ja villihenget. Sen päälle suruttomat korottavat itsensä, että kristityt tekevät syntiä eikä ole elämässäns paremmat kuin suruttomat. Ja sillä hiiren lihalla suruttomat luulevat lihovansa ijankaikkisuudessa. Kukas tiesi, kuka viimein on väärä profeetta ja villihenki. Taitavat olla itse väärät profeetat ja villihenget, jotka luulevat, että kristityt on semmoisia. Ja niitten tähden saavat tosin kristityt paljon kärsiä tässä mailmassa.

Se on se murheen pätsi, jossa Jumala on aikonut kristityitä puhdistaa, ettei Hän kristittyin tähden tulis häväistyksi. Sillä ei kristityt sanokaan itsensä hyväksi, sillä ne tuntevat pahuutensa, mutta riettaan joukko, niin kuin äpärät, hattarat ja mettän perkeleet, ne pitävät itsensä hyvanä, ja pramaavat narreudellansa. Ne nauravat omaa heidän hulluuttansa, pilkkaavat ja vastustavat kristityitä. Ja ovat olevanansa aika miehet. Kukas tiesi kuinka kauvan ne ovat pilkkaamassa ja nauramassa ennen kuin he ovat ulvomassa helvetissä.

Mutta ne harvat sielut, joita Herra on aikonut tehdä valituksi murheen pätsissä, älkäät unhottako sitä kallista aikaa, koska Herra teki valituksi, koska te olitta murheen pätsissä, koska Herra pesi teitä’ puhtaaksi teidän saastaisuudestanne, koska Hän löysi teidät makaavan teidän veressänne, koska napa ei ollut leikattu. Silloin Herra korjais teidän sielujanne ja pesi teitä puhtaaksi elämän vedellä ja otti teitä syliinsä. Sen vakuutuksen oletta silloin saaneet, että Herra on ottanut teitä armoliittoonsa. Jos te olisitta pysyväiset teidän kalliimmassa uskossanne, ettekä haaskais teidän kallista tavaraanne. Älkäät ajatelko, että ne lapset pysyvät kauan puhtaana, jotka kahlaavat maailman rapakkolantossa ja sokaisevat itsensä.

Maailman rakkaus on yksi vihollinen, joka tahtoo kristittyin sydämet varastaa Vapahtajalta. Koska ei ole oikia valvominen kristityillä, silloin tulee ensinnä ahneuden perkele ja tekee reikää sydämeen, eli aukaisee oven muille vihollisille. Sitte tulee mailma kauniiksi ja luvalliseksi. Kuolema kaituu kauvas mielestä. Sitte tulee myös kärsimättömyys ja mailman mielisyys. Mailman kunnia alkaa myös kasvamaan. Ja laiskuus, hengellinen laiskuus, ettei tule enää työtä tehdyksi Herran viinamäessä. Ei tule niin paljon puhutuksi suruttomille. Mailman orjat saavat olla rauhassa. Viimein saavat mailman orjat kristityitä seuraansa keviämielisyyteen ja mailmallisiin puheisiin.

Katso, tällä lailla varastaa vihollinen kristittyin sydämet ja tekee heitä mailmalliseksi, keviämieliseksi, mailman mallin seuraajaksi vaatteissa ja käytöksessä. Nuorille kasvaa sen kautta ylpeys, huoruus, koreus, itseys. Eikös ole nähtävä kaikille, jotka vielä valvomassa ovat, että tällä lailla pääsee vihollinen valvomattomuuden kautta varastamaan kristittyin sydämet, että ei ole enää monen sydämessä Vapahtajalle sijaa, koska mailman rakkaus on alkanut valtaamaan sydäntä ja saanut ajatuksia seuraamaan aivan mailmaan, josta ei seuraa muu kuin penseys kristillisyydessä, huolimattomuus ja suruttomuus.

Katsokaat kuitenkin taivaan lintuja, kuinka ahkerat he ovat työtä tekemään, vaikka ei he kylvä eikä niitä, kuitenkin he nousevat varhain aamulla kiittämään Luojaansa ensimmäisen säteen edestä, joka herättää heitä heidän pesissäns. Jos nyt omanvanhurskauden perkele joukkonsa kanssa kantaa kristittyin päälle, että he ovat laiskat mailman työtä tekemään, niin hän valettelee. Mutta jos hän alkaa sitä saarnaamaan, että kristityt ovat mailmassa kiinni, niin hän saarnaa oikein. Ja kristityt saavat kyllä ruveta sotimaan mailman rakkautta vastaan, jos he tahtovat tuta Isän ja Pojan rakkautta sydämissäns. Jos suruttomat rupeevat täällä jo kantamaan kristittyin päälle, että he ovat laiskat puhumaan parannuksesta ja katumuksesta, mitä he sitte tekevät ijankaikkisuudessa? Ja saavat kyllä kristityt tehdä parannuksen siitä hengellisestä laiskuudesta, jos he tahtovat omia sielujansa pelastetuksi hengellisestä kuolemasta.

Kyllä vissimmästi tarvitsevat kristityt tehdä parannusta sekä mailman rakkaudesta ja hengellisestä laiskuudesta, ettei tulis viimein niin raskaaksi se omanvanhurskauden kantaminen heidän päällensä, ettei he tiedä viimein, mitä heidän pitää vastaaman tuomiopäivänä, koska omatuntokin häätyy soimaamaan, ettei ole kristityt täällä armonajassa niin tehneet kauppaa leiviskänsä kanssa, että he voittaisit jonkun sielun taivaan valtakunnalle.

Nyt on Herra antanut meille runsaasti siunauksen sekä maasta että taivaasta. Nyt ei saata yksikään kantaa Jumalan päälle, että Hän on rangaisnut meitä näljällä ja kalliilla ajalla. Nyt pitäisit kristityt paremmin kuin ennen pääsemän irti mailman murheesta, ettei heidän tarvitsis kysyä: “Mitä meidän pitää syömän, mitä meidän pitää juoman, ja millä me meitämme verhoitamme?” Sen ahkerammaksi pitäis heidän tuleman valvomisessa, uskon kilvoituksessa, hartaudessa, kiitollisuudessa ja rakkaudessa, että he saattaisit koota sen kaltaisia tavaroita, jota koi ei syö, eikä varkaat kaiva ja varasta.

O, minun rakkaani! Älkäät haaskatko teidän tavaraanne ja teidän pyhän omaisuutenne, vaan pysykäät teidän kalliimmassa uskossanne, pyrkikäät, etsikäät, kolkuttakaat ja huutakaat niin korkialla äänellä, että ääni kuuluu taivaaseen, ettei vihollinen pääsis nukuttamaan Jumalan lapsia mailman rakkauden kautta ja viemään heidän sielujansa onnettomuuteen. Kyllä on taivaallinen vanhin ja se suuri Ristinkantaja saanut jo monessa paikassa tulla häväistyksi kristittyin tähden, niin että hänen olis kyllä syytä koetella heidän uskonsa, ei niin kuin hopiata, mutta murheen pätsissä. “Minun tähteni, tosin minun tähteni tahdon minä sen tehdä, etten tulis häväistyksi, sillä en minä anna kunniatani toiselle.”

Mutta meidän toivomme on, että ne Jumalan lapset, jotka ovat niin pienet, että he mahtuvat vielä vanhemman syliin, konttaavat vanhemman perässä ja parkuvat, jos vanhin heitä piiskaa, ja antavat suuta isän vitsalle, jos vanhin heitä kurittaa, riestävät taas vanhemman syliin, vaikka vanhin on piiskannut. Sillä ei niillä raukoilla ole kuitenkaan turvaa muualle. Koska vanhemman oma kunnia vaatii, että hänen pitää kurittaman lapsiansa, ettei he menis mailman joukon kanssa varastamaan ja huoraamaan, vissimmästi on vanhemman sydämessä vielä rakkautta niin kauvan kuin hän lapsiansa kurittaa. Ei hän ole vielä antanut heitä saatanan haltuun niin kauvan kuin hän heitä kurittaa. Mutta jos vanhin lakkaa kurittamasta, silloin on vanhin heittänyt pois kaiken toivon. Ja ne onnettomat raukat, joita vanhin ei enää kurita, ne saavat elää oman päänsä jälkeen niin kuin he itse tahtovat, ja menevät viimein ijankaikkiseen onnettomuuteen.

Mutta ne harvat sielut, joita vanhin vielä kurittaa sen kaltaisella murheella, joka Jumalan mielen jälkeen on, ottakoon vanhemman kuritusta ilolla vastaan, ja nöyryttäköön itsensä Jumalan väkevän käden alle, ja antakoon suuta Isän vitsalle, ja parkukoon, että taivaallinen vanhin aina armahtais heidän päällensä ja ottais kurituksen jälkeen syliin ja antais heidän imeä lohdutuksen rinnoista, että he pääsisit murheen jälkeen iloitsemaan. Kuule taivaallinen Isä niiden huutavaisten ja parkuvaisten ääni ja ota heitä pian tykös taivaaseen, kussa he saisit iloita ja riemuita nyt ja ijankaikkisesti. Aamen.