Puhtaat Saarnat 1, numero 148.

KINKERISAARNA 1854.

Siitä me tiedämme, että me totuudessa olemme ja taidamme hänen edessään meidän sydämemme hillitä, että jos meidän sydämemme tuomitsee meitä, niin on Jumala suurempi kuin meidän sydämemme ja tietää kaikki. Te rakkaimmat! Jos ei meidän sydämemme tuomitse meitä, niin meillä on turva Jumalaan, niin kuin Johanneksen epistola 3: 19-21 sanoo.

Tässä paikassa ilmoittaa apostoli Johannes kristityn koettelemuksia, jotka ovat merkilliset sen vuoksi, että sydämen asiat ovat monelle himmeät. Ensiksi hän sanoo: “Jos meidän sydämemme tuomitsee meitä, niin on Jumala suurempi.” Ja näiden sanain kautta hän ilmoittaa, että kristityn sydän saattaa välistä tuomita häntä. Koska oikealla kristityllä on hirmuiset kiusaukset, kun rietas ampuu lihasta palavat nuolet sydäntä kohti, silloin tulevat pahat ajatukset mieleen, pahat himot ja halut, ja omavanhurskaus nousee viimein niin kuin ankara ja vanhurskas Jumalan lasten päällekantaja, joka tuomitsee Jumalan lapsia tällä sanalla: “Kuinka sinä saatat olla kristitty, jolla niin paljo syntiä on? Kristityn pitäisi olla pyhä ja synnitön, mutta sinä olet kuin itse rietas. “

Koska omavanhurskaus näin saarnaa, niin se tuntuu kristityn mielessä niin kuin sydän tuomitseisi häntä, vaikka ei sydän itsestään saata tuomita, mutta omanvanhurskauden perkele se on, joka Jumalan lapsia tuomitsee. Ja tämä kavala perkele, joka tulee totuuden varjon alla, muuttaa itsensä valkeuden enkeliksi, ja sen kautta tulee moni katuvainen petetyksi, koska hän ei voi arvata, että se on perkele, joka katuvaisia tuomitsee.

Mutta nyt sanoo apostoli Johannes: “Jos meidän sydämemme tuomitsee meitä, niin on Jumala suurempi.” Ja näillä sanoilla hän osoittaa, ettei pidä yhdenkään kristityn uskoman omaa sydäntään, jos se tuomitsisi, vaan hänen pitää enemmän uskoman Jumalan armollisia lupauksia, jotka osoittavat, että Kristus on tullut syntisiä pelastamaan, mutta ei hurskaita. Kristityn täytyy aina syntisenä paeta sen suuren Ristinkantajan tykö ja uskoman, että hän tulee armosta autuaaksi, mutta ei ansiosta.

Jos kristitty tuomittaisiin ansion jälkeen, niin hän olisi kokonaan hukassa. Mutta armosta hän tulee pelastetuksi, jos hän uskoo lujasti sen päälle, joka on suurempi kuin omavanhurskaus, joka oman sydämen kautta saarnaa tuomiota. Sen tähden saarnaa myös Lutherus, että hän pelkää omaa sydäntään enemmän kuin Turkin keisaria. Sillä jokainen kristitty, jonka tunto on valvomassa, tuntee kyllä sydämensä pahaksi, ilkeäksi ja saastaiseksi, nimittäin sen lihallisen sydämen, joka on vanhassa ihmisessä, jota Paavali ulkonaiseksi ihmiseksi nimittää. Mutta sielu eli hengellinen sydän, jonka Paavali kutsuu sisälliseksi ihmiseksi, on puhdistettu Kristuksen verellä, ja tulee ainoastaan sen päälle eli riippuu siitä, kuinka kristitty saattaisi eroittaa, ettei vihollinen pääsisi sekoittamaan ulkonaisen ja sisällisen, vanhan ja uuden ihmisen vaikutuksia hänen luonnossaan.

Paavali sanoo: “Minulla on halu Jumalan lakiin sisällisen ihmisen puolesta, mutta minä tunnen toisen lain minun jäsenissäni, joka sotii mieleni lakia vastaan, ja ottaa minun vangiksi synnin laissa.” Tässä täytyy Paavalin olla lihan jälkeen syntisen, mutta hengessä pyhän. Ei voi järki tuota käsittää, kuinka syntinen on pyhä, kuinka saastainen on puhdas ja kuinka väärä on vanhurskas. Mutta meillä on se usko, että kun synnit on anteeksi annettu, niin täytyy meidän myös uskoa, että syntinen on pyhä, saastainen on puhdas ja väärä on vanhurskas.

Kristitty on kyllä lihan puolesta syntinen, saastainen ja väärä niin kuin rietas, mutta armon kautta hän on pyhä ja vanhurskas, vaikka omanvanhurskauden perkele saarnaa: “Et ole sinä pyhä ja vanhurskas, vaan sinä olet syntinen, väärä, saastainen ja rietas.” Koska nyt omavanhurskaus tulee päällekantajaksi ja alkaa tuomitsemaan, ja tämä tuomio julistetaan sydämeen, joka tuntuu kristityn mielessä niin kuin häntä tuomittaisiin, niin silloin sanoo Johannes: “Jos meidän sydämemme tuomitsee, niin on Jumala suurempi kuin omavanhurskaus”, ja jos omavanhurskaus tuomitsee, niin Jumala päästää siitä tuomiosta. Jumala on antanut katuvaisille synnit anteeksi. Jumalan Poika on maksanut heidän vääryytensä, jonka Hän kantoi Yrttitarhasta Golgatan mäelle ja vajotti hautaan itse kauttansa. Ja sen vuoksi on Hän tehnyt heitä pyhiksi ja vanhurskaiksi. Uskokaa nyt, katuvaiset, että te olette Jumalan armon kautta pyhät ja vanhurskaat. Vaikka omavanhurskaus tuomitseisi meitä, niin Jumala on kuitenkin suurempi kuin meidän sydämemme.

Mutta se on työläämpi ymmärtää kuin Johannes sanoo: “Jos ei meidän sydämemme tuomitse meitä, niin meillä on turva Jumalaan.” Tämä sana on totinen sana itsestään, koska me sen oikein ymmärrämme. Mutta suruttomat ja armonvarkaat saavat tästä sanasta väärän ymmärryksen kautta itsellensä ottaa puolustuksen, koska nimittäin armonvarkaan sydän ei tuomitse häntä koskaan, saattaa hän myös ajatella, että hänellä on turva Jumalaan. Mutta hänen turvansa on väärä luottamus Jumalan armon päälle. Ei suinkaan omavanhurskaus kanna hänen päälleen. Sillä jos omavanhurskaus rupeaisi kantamaan armonvarkaan päälle, että hän on rietas ja saastainen, totisesti tulisi armonvarkaalle semmoinen pelko, että hänen täytyisi semmoisena mennä helvettiin. Mutta koska sydän ei tuomitse häntä, niin hänellä on semmoinen turva Jumalaan, ettei Jumalakaan häntä tuomitse. Ja sen tähden sanoo hän usein: “Jumala ei tuomitse minua siitä ja siitä synnistä.” Mistäpä armonvaras tietää, mitkä hänessä ovat hallitsevaiset synnit. Hänellä on vielä niin huono muisto, ettei hän muista aamusta ehtooseen asti, minkä kaltaisia syntejä hän on tehnyt. Ei armonvaras muista ehdollista syntiäkään. Mutta Johanneksen todistus on kuitenkin sopiva kristitylle sen vuoksi, ettei sydän aina tuomitse häntä. Koska heillä on rauha Jumalassa ja puhdas omatunto, silloin on heillä totisesti turva Jumalaan.

Ja näin me olemme ymmärtäneet Johanneksen todistuksia sydämen tuomiosta, että omavanhurskaus se on, joka tuomitsee katuvaisia ja uskovaisia. Sillä hän on kova Jumalan lasten päällekantaja yötä ja päivää. Mutta Jumala on suurempi kuin omavanhurskaus. Paavali myös todistaa, että meillä on edesvastaaja Isän tykönä. Koska se viekas päällekantaja alkaa kantamaan Jumalan lasten päälle yötä ja päivää, silloin täytyy heidän paeta sen suuren ristinkantajan tykö, joka on ottanut kaikkein katuvaisten, murheellisten ja alaspainettuin ristin, ja joka on luvannut vastata heidän edestään siinä suuressa oikeudessa Jumalan lasten puolesta.

Päällekantaja on kyllä hirmuinen oikeuden puolesta. Hän sanoo tuomarille: “Nämä ulkokullatut, jotka itsensä pitävät kristittyinä, ovat huorat ja varkaat. Ne ovat murhaajat. Kuinka tuomari saattaa semmoisia suojella?” Mutta silloin astuu katuvaisten syntisten edesvastaaja edes ja sanoo tuomarille, joka on katuvaisten ja uskovaisten oikea Isä: “Minä olen edesvastaaja, minä otan ja maksan sakon näitten raukkain edestä. Minä olen hikoillut verta heidän edestään. Minä olen täydellisen lunastushinnan maksanut heidän edestään.” Ja Hän aukaisee rintansa ja osoittaa haavojaan Isälle ja sanoo: “Katso, rakas Isä, näitä haavoja olen minä saanut rakkauteni tähden näitä ra ukkoja kohtaan, ja tuo Jumalan lasten päällekantaja on minulle näitä haavoja saattanut.” Silloin liikkuu Isän rakkaus, ja Hän sanoo edesvastaajalle: “Sinä olet minun rakas Poikani; tänä päivänä olen minä sinun synnyttänyt. Minä annan sinulle pakanat perinnöksi, sinun pitää hallitseman pakanoita rautaisella vitsalla.” Ja sitte Hän sanoo päällekantajalle: “Mene pois saatana, sinä olet yllyttänyt minua hävittämään ilman syyttä. Sinä olet viattoman Jumalan Pojan vaivannut ja kuolemaan saattanut. Hän on nyt lunastanut kuoleman vankeja, jotka pimeydessä ja kuoleman varjossa istuvat siihen asti, kuin koitto ylhäältä rupeaa valaisemaan tätä pimeää maailmaa. Näitten edestä on Jeesus, suuri katuvaisten ja uskovaisten edesvastaaja, täydellisen lunastushinnan maksanut. Saatanalla ei ole yhtään valtaa tuomita niitä, jotka uskovat, että Jeesus on heidän edestänsä täyttänyt lain silloin, kuin Hän huusi rautanaulain nenässä voiton päivänä: “Nyt on kaikki täytetty!”

Niin olkaat nyt hyvässä turvassa, te kalliisti lunastetut sielut, sillä Jumalan lasten päällekantaja on heitetty maan päälle. Ei ole hänellä enää yhtään valtaa niitten päälle, jotka ovat ottaneet sen suuren Ristinkantajan ja orjantappuroilla kruunatun Kuninkaan edesvastaajaksi Isän tykönä, sen, joka on voittanut. Ja Johannes kuuli suuren äänen taivaasta sanovan: “Nyt on autuus ja valtakunta ja väki meidän Jumalamme ja valta Hänen Kristuksensa, sillä meidän veljeimme päällekantaja on heitetty ulos, joka heidän päällensä yötä ja päivää Jumalan edessä kantoi, ja he ovat hänen Karitsan veren kautta voittaneet, ja heidän todistuksensa sanan kautta. Ja eivät he heidän henkeään kuolemaan asti rakastaneet. Sen tähden te taivaat iloitkaat ja jotka niissä asutte. Mutta voi maan ja meren asuvaisia, sillä perkele astuu alas teidän tykönne, pitäen suurta vihaa, tietäen hänellänsä vähän aikaa olevan.”

Iloitkaat ja riemuitkaat siis, te kalliisti lunastetut sielut, sillä teidän palkkanne on suuri taivaassa! Iloitkaat, te ulosvalitut, sillä teidän päällekantajanne on heitetty ulos taivaasta! Ei hänellä ole enää valtaa kantaa teidän päällenne Jumalan edessä. Teillä on edesvastaaja Isän tykönä, joka rukoilee ja manaa hyvää teidän edestänne. Iloitkaat ja riemuitkaat kaikki Jumalan lapset, ja huutakaat suurella äänellä, että te olette voittaneet Karitsan veren kautta ja Hänen sanansa todistuksen kautta. Jos te kilvoittelette teidän kalliimmassa uskossanne kuolemaan asti, niin te pääsette pian itsekin veisaamaan ynnä enkeleitten ja kaikkein kalliisti lunastettuin sieluin kanssa. Te pääsette pian veisaamaan uutta virttä Siionin vuorella ja sanomaan: “Nyt on autuus ja voima ja valtakunta ja väki meidän Jumalamme ja valta Hänen Kristuksensa, että meidän veljeimme päällekantaja on heitetty ulos, joka heidän päällensä yötä ja päivää Jumalan edessä kantoi. Ja he ovat hänen Karitsan veren kautta voittaneet ja Hänen todistuksensa sanan kautta. Aamen.