Puhtaat Saarnat 1, numero 150.

KINKERISAARNA 1857.

Profeetta Miika kirjoittaa 7. luvussa: Hyvät ovat maasta kadonneet pois ja vanhurskaat ei ole silleen ihmisten seassa. Miika 7: 2.

Näin kirjoittaa profeetta Miika 7: 2, koska hän näki, kuinka ne harvat sielut, jotka odotit Kristusta, rupeisit takaperin menemään. Profeetta on saarnannut paljon siitä tulevaisesta Vapahtajasta, ja on luvannut katuvaisille lunastusta Kristuksen kautta. Mutta koska hän näki, kuinka pyhät vähenevät ja vanhurskaat loppuvat, silloin tuli hän murheelliseksi ja alkoi nuhtelemaan sitä surutointa kansaa tällä lailla: “He luulevat hyvästi tekevänsä, koska he tekevät pahaa.”

Tämä Raamatun paikka osottaa, kuinka sokia yksi surutoin ihminen on. Tämän aikaiset ihmiset sanovat: “Kyllä me tiedämme, mikä hyvä ja paha on.” Mutta eipä ole sen aikaiset ihmiset tienneet, mikä hyvä ja paha on, koska profeetta Miika sanoo: “He luulevat hyvää tekevänsä, koska he tekevät pahaa.” Eipä se olis paha, jos suruttomat tietäisit, mikä hyvä on, mutta tämä tieto on kaukana heistä. Suruttomat saattavat ymmärtää, että iso varkaus on synti, mutta ei pieni varkaus ole synti. He sanovat, että suuri juopumus on synti, mutta kohtuullinen juopumus ei ole synti. He voivat uskoa, että väärä vala ori suuri synti, mutta jokapäiväinen kirous ei ole synti.

Jos taas kysymys tulee kristillisyydestä, niin siinä suruttomat ovat peräti sokiat. Siinä he luulevat hyvää tekevänsä, koska he tekevät pahaa. Fariseukset luulit tekevänsä Jumalalle palveluksen, koska he tapoit Jesuksen opetuslapsia, ja Paavali luuli hyvää tekevänsä, koska hän vainois Jumalan seurakuntaa. Suruttomuuden tilassa hän sen teki tyhmyydessä ja epäuskossa, mutta koska omatunto heräis, tuli se suurimmaksi synniksi hänelle. Kuinkas sitte muut suruttomat saattavat ymmärtää, mikä hyvää ja pahaa on hengellisissä asioissa? He luulevat hyvää tekevänsä, koska he tekevät pahaa, sillä luonnollinen ihminen ei ymmärrä niitä, kuin Jumalan Hengen ovat, sillä ne ovat hänelle hulluus. Niin todistaa Paavali. Ja heidän pahuutensa tekee heitä sokiaksi, sanoo Salomo.

Profeetta Miika saarnaa siinä samassa seitsemännessä luvussa suruttomille ja paatuneille: “Kaikkein paras on heidän seassansa niin kuin orjantappura, ja kaikkein toimellisin on niin kuin ohdakkeet.” Orjantappurat ja ohdakkeet ovat Kaanaan maassa semmoinen kalu, joka poltetaan, niin kuin me kulemma muutamissa evankeliumissa. Koska nyt parhaat ovat niin kuin orjantappurat, milliset sitte huonommat ovat? Ne taitavat olla niin kuin käärmeet ja mettän pedot. Missä ikänäns me luemme Moseksen laissa ja profeetaissa, ei kuulu muuta kuin kovat uhkaukset ja tuomio semmoisille ihmisille, jotka eivät tee parannusta, vaikka heille on saarnattu Jumalan sana ja Jumalan ankara vanhurskaus pantu heidän silmiensä eteen. Niin kuin silloin saarnattiin juudalaisille siitä tuomiosta, joka tuleva oli heidän päällensä, ellei pikainen katumus ja parannus tule, niin on myös näinä aikoina saarnattu suruttomille ja paatuneille, että yksi kova tuomio tulee niitten päälle, jotka vielä katsovat ylön Jumalan pitkämielisyyden rikkautta ja seisovat totuutta vastaan.

Jo on nähty monessa paikassa, kuinka niille on käynyt, jotka ei ole armon ajassa heränneet, eikä ole katumuksen tehneet. Koska kuolema on tullut heidän päällensä, ovat he vasta huomainneet, että heidän täytyy mennä kadotukseen. Silloin muutamat tunnustavat omalla suulla: “Minä olen huonolla tiellä. Jumala ei kuule minun rukouksiani. Armon ovi on suljettu, ja nyt on hiljan.” Niin lausuvat suruttomat näinä aikoina, koska kuolema tulee. He ovat aivan nuopiat ja alle päin langenneet, niin ettei he jaksa vastustaa kristityitä, vaikka he ennen terveenä ollessans miehustelevat ja koreilevat ja ovat mielestänsä suuret herrat. Muutamat juovat, muutamat huoraavat, muutamat varastavat ja muutamat kirouksilla mainitsevat isänsä nimen; eiköhän semmoiset ole ne orjantappurat, joista profeetat puhuvat, jotka viimein poltetaan?

Nyt on katumuksesta ja parannuksesta saarnattu monta ajastaikaa, eikä ole vielä tämän aikaiset paatuneet henget vihtineet kuulla semmoista saarnaa, joka panee heidän syntiänsä heidän silmäinsä eteen. Nyt ovat myös kaikki suruttomat nähneet, minkä kaltainen kuolema niille tulee, jotka ei ole ottaneet vaaria armon ajasta. Ovat myös nähneet, kuinka niille käypi, jotka ovat pois langenneet ja menneet suruttomuuteen. Ovat myös nähneet, kuinka niille käypi, jotka kerran heräisit, ja taas nukuit. Kaikkia näitä esimerkkiä ovat nyt suruttomat ja pois langenneet nähneet, mutta ei se ole vaikuttanut heissä mitään, ei saarnaaminen eikä neuvominen, eikä varoittaminen tuomiosta, eikä kuolevaisten viimeiset sanat. Mitäs nyt enää pitäis suruttomille saarnattaman, joka ei ole heille jo saarnattu? Minä luulen, että rietas saapi tästedes saarnata heille parannusta, sitä ne kuitenkin parhaiten uskovat.

Mutta kuulkaamme vielä, mitä syntiä profeetta Miika panee suruttomille silmien eteen. Siinä samassa 7.luvussa sanoo hän: “Poika katsoo ylön isänsä, tytär karkaa äitiänsä vastaan, ja miniä anoppiansa vastaan; ja ihmisen viholliset ovat hänen oma perheensä.” Tämä eripuraisuus ei ole ainoastans silloin profeetan Miikan aikana ollut vanhinten ja lasten välillä, vaan vielä nytkin tahtoo sama riita olla vanhinten ja suruttomain lasten välillä. Koska nimittäin isä tahtoo poikaansa neuvoa eli opettaa niin kuin parempaan päin, niin poika tekee vastuksen. Poika tahtoo elää niin kuin hän tahtoo, mutta ei niin kuin vanhemmat tahtovat. Eiköhän tämä lasten tottelemattomuus ole nähtävä kaikille. Tämä riita tapahtuu usein suruttomain lasten kanssa, jotka eivät enää tottele vanhempiansa, mutta tahtovat itse miehet olla niin pian kuin he pääsevät kahden jalan päälle.

Vapahtaja on näitä profeetta Miikan sanoja kerroittanut Matteuksen kymmenennessä luvussa, kussa hän osottaa, kuinka riita tulee yhdessä huoneessa kristillisyyden tähden. Että yhdessä huoneessa tulee riita kristillisyyden tähden, koska Hän sanoo: “Minä tulin ihmistä isäänsä vastaan riitaiseksi tekemään, ja tytärtä äitiänsä vastaan, ja miniätä anoppiansa vastaan; ja ihmisen vihamiehet ovat hänen perheensä.” Ei ole siis rauhaa odottamista niin kauvan kuin kristillisyys pysyy jossa kussa huoneessa eli jossa kussa talossa. Mutta kuin kaikki kristillisyys loppuu, silloin loppuu myös riita uskon tähden. Mutta muut riidat sitte alkavat. Semmoiset keskinäiset riidat, jotka bruukaavat olla pakanain keskellä.

Mutta riita uskon tähden tahtoo myös tulla siinä huoneessa, kussa lapset ovat kristityt ja vanhemmat pakanat. Siinä riidassa tahtovat sokiat vanhemmat vihata omia lapsiansa kristillisyyden tähden, niin kuin kuningas Saul rupeis vihaamaan poikaansa Jonathania sen tähden, että Jonathan rakasti Davidia, joka oli kristitty. Semmoiset vanhemmat, jotka vihaavat lapsiansa kristillisyyden tähden, taitavat olla melkein sokiat. Semmoisille sanoi Vapahtaja: “Ette itse tahdo mennä taivaan valtakuntaan, ja estätte vielä niitä, jotka tahtovat mennä, ja teette teidän lapsianne helvetin lapsiksi pahemmin kuin itse olette.” Suruttomat vanhemmat tekevät usein lapsiansa helvetin lapseksi, pahemmin kuin he itse ovat, koska he käyvät pahoilla esimerkeillä lasten edellä, niin kuin juopumuksella, kirouksella, vääryydellä ja petoksella, koreudella ja komeudella, mailman turhuudella, riidalla ja tappeluksella. Semmoiset vanhemmat saavat kyllä katua ijankaikkisesti, että he ovat lapsia synnyttäneet ja tähän mailmaan tuoneet. Silloin pitää heidän huutaman: “Autuaat ovat hedelmättömät ja ne kohdut, jotka ei synnyttäneet, ja ne nisät, jotka ei imettäneet.” Ja viimein alkavat he huutamaan vuorille: “Langetkaat meidän päällemme!” ja kukkuloille: “Peittäkäät meitä!” Kauhistavaiset uhkaukset, joist’ ei liiku sydän, sielu, katumattoman syntisen. Ei ne usko, että nämät sanat ovat totiset sanat, ennen kuin he saavat koetella.

Profeetta Miika kirjoittaa myös heränneille siinä samassa seitsemännessä luvussa: “Minä tahdon kantaa Herran vihan, sillä minä olen Häntä vastaan syntiä tehnyt.” Tässä paikassa kuulevat heränneet, mitä profeetta Miika saarnaa itsestänsä: “Minä tahdon kantaa Herran vihan.” Se on, minä tahdon kärsivällinen olla ja ottaa Jumalan kuritusta vastaan. Ilman epäilemättä on profeetta Miika tuntenut Herran vihaa, koska hän on ollut omantunnon vaivassa ja on tuntenut itsensä syntiseksi, koska hän sanoo: “Minä olen tehnyt syntiä Herraa vastaan.” Mutta hänellä oli kuitenkin se toivo, että hän saapi net synnit anteeksi, koska hän tyköpanee nämät sanat: “Minä tahdon kantaa Herran vihan siihen asti, kuin Hän minun asiani toimittaa, ja saattaa minulle oikeuden. Hän vie minun ulos valkeuteen, että minä saan nähdä Hänen vanhurskautensa.”

Niin pitää oleman katuvaisilla se toivo, että he saavat nähdä Jumalan vanhurskauden, vaikka he kantavat Jumalan vihan. Jumala antaa näin katuvaisia tuta vihaansa, että he myös tuntisit, mikä armo on. Jumalan viha katuvaisten tunnossa on totisesti yksi omantunnon nuhteleminen, yksi Jumalan soimaus hitaudesta, penseydestä, valvomattomuudesta, mailmanmielisyydestä, jota kaikki katuvaiset saavat tuta tykönänsä. Siihen tulevat pahat ajatukset, pahat himot ja halut, jotka totisesti ovat synti Jumalata vastaan, joista Jumalan laki omassatunnossa nuhtelee. Mutta Paavali sanoo, että laki on kurittaja Kristukseen. Laki nuhtelee tosin ja soimaa myös katuvaisia niistä synnistä, joita he tekevät joka päivä ajatuksilla, himoilla ja haluilla.

Mutta ei laki aja pois Kristuksesta, mutta omavanhurskaus, joka on Jumalan lasten päällekantaja yötä ja päivää, hän ahdistaa pois Kristuksesta, ja tuomitsee katuvaisia helvettiin. Hän lykkää sen kaltaisia ajatuksia mieleen, ettei ole toivomista armoa eli autuutta. Mutta me kuulemme, että profeetta Miika aikoi kantaa Jumalan vihan, se on, hän aikoi ottaa omantunnon nuhdetta vastaan sen tähden, että hän oli tehnyt syntiä Jumalata vastaan. Mutta hän toivoi kuitenkin, että hän pääsis näkemään Jumalan vanhurskauden, ja kirjoittaa niin muodoin 7. luvussa ja 7. värsyssä: “Minä tahdon katsoa Herran päälle, ja minun autuuteni Jumalata odottaa. Minun Jumalani on minua kuuleva.”

Tässä kuulette nyt, te harvat sielut, jotka olette kantamassa Jumalan vihaa sen tähden, että te olette syntiä tehneet Herraa vastaan, te kuulette, että profeetta Miika aikoi katsoa Herran päälle siinä suuressa sodassa ja kilvoituksessa syntiä vastaan. Jos tekin, katuvaiset, katsotta Herran päälle, joka saattaa jumalattomia vanhurskaaksi tehdä, niin te pääsette näkemään Jumalan vanhurskautta. Älkäät siis katsoko ainoastans omanvanhurskauden päälle, joka on yksi hirmuinen päällekantaja, vaan katsokaat Kristuksen vanhurskauden päälle, joka ei huuda niin ankarasti kuin Abelin veri huutaa. Katsokaat sen vanhurskauden päälle, joka jumalattomia ja syntisiä vanhurskaaksi tekee, ei ihmisen ansion jälkeen, vaan Hänen oman ansionsa jälkeen hän tekee katuvaisia syntisiä vanhurskaaksi. Vaikka kuinka omanvanhurskauden perkele soimaa, päällekantaa ja tuomitsee, täytyy hänen paeta pois, koska Kristus osottaa hänelle Hänen vanhurskautensa ja sanoo: “Minä olen Jumalan vihan kantanut, minä olen Jumalan vihan maljan tyhjentänyt. Ei pidä sinun enää katuvaisia sieluja tuomitseman, sillä minun vanhurskauteni on nyt katuvaisten ja uskovaisten vanhurskaus.”

Älkäät enää katsoko ainoastans teidän omanvanhurskautenne päälle, joka on sielun vihollinen, vaan katsokaat Kristuksen vanhurskauden päälle, joka kaiken teidän heikkoutenne peittää, ja sanokaat: “Kristuksen vanhurskaus on minun vanhurskauteni. Kristus on maksanut minun velkani. Vaikka Jumalan lasten päällekantaja seisoo sen päällä, että synnin velka on vielä maksamatta. Mutta mene pois, saatana, sinä olet minulle esteeksi! Mene pois, sinä Jumalan lasten päällekantaja! Sinä olet jo aikaa pois heitetty taivaasta. Kristus on minun edesvastaajani Isän tykönä. Hän on naulinnut minun velkakirjani ristipuuhun ja vetänyt verisen ristin sen päälle. Sillä velkakirjallakos nyt tahdot minua ahdistaa, sinä musta nokiperkele, omavanhurskaus, vaikka olet muuttanut itsiäs valkeuden enkeliksi? Etkös näe, että sen velkakirjan päälle on vedetty verinen risti? Ja toisella puolella on vielä kirjoitettu: maksettu sinä kolmantenakymmenentenä ja kolmantena vuonna, pitkänä perjantaina ja yhdeksäntenä hetkenä.”

Lukekoon nyt kaikki katuvaiset, jotka ei usko vielä, että heidän velkansa on maksettu, lukekoon kuitin, joka on pääkallon paikalla vahvistettu ja verisellä sinetillä lukittu pitkänäperjantaina, kussa se suuri sovinto päätettiin ja katuvaisten velka kirja rikki revittiin, jonka Isä naulitsi ristin puuhun. Ja nämät rakkauden merkit, ne veriset haavat, todistavat, että teidän velkanne on maksettu ja päällekantajan suu kiinni tukittu. Iloitkaat ja riemuitkaat nyt siitä suuresta autuudesta, joka teille on valmistettu sen suuren sovinnon kautta, jonka katuvaisten Kuningas on päättänyt Golgatan mäellä. Iloitkaat ja riemuitkaat siitä suuresta perinnöstä, jonka vanhin on teille testamentannut voiton päivänä, koska Hän huusi: “Nyt on kaikki täytetty!” Pian te pääsette nautitsemaan sitä suurta perintöä Sionin vuorella. Pian loppuu tämä vaivalloinen matkustus tämän mailman korven läpitse, kussa teillä ei pysyväistä iloa eikä yhtään vahvaa asumasijaa [ole]. Pian pääsette siihen maahan ja kaupunkiin, jonka valkeus on Karitsa. Teille pannaan kunnian kruunu päähän, annetaan voiton palmunoksat käteen. Ja harput kiitosta veisata kaikkein maasta ostettuin kanssa ijankaikkisesti. Aamen.