Puhtaat Saarnat 1, numero 154.
1. Rippisaarna sairaalle, joka on
uskomassa ja on valmis kuolemaan.
Jesus sanoi opetuslapsillensa: “Minä olen se totinen viinapuu, ja minun isäni on peltomies. Jokaisen oksan minussa, joka kantaa hedelmän, hän puhdistaa, että se kantaisi runsaamman hedelmän. Joh. 15: 2.
Me kuulemme näistä Vapahtajan sanoista, että viinamäen isäntä korjaa ja puhdistaa niitä oksia, jotka hedelmän kantavat. Me ymmärrämme, että hedelmälliset oksat ovat oikiat Jesuksen opetuslapset, jotka imevät nestettä siitä totisesta viinapuusta. Se on, sen kaltaiset ihmiset, jotka ovat ei ainoastaan heränneet, vaan myös armoitetut, ja siinä kalliimmassa uskossa pysyväiset olleet. Sen kaltaiset oksat on Herra aikonut puhdistaa, että he runsaamman hedelmän kantaisivat. Tällä puhdistuksella ymmärretään uskon koettelemusta. Sillä joka jo pesty on, ei hän tarvitse muuta kuin että ainoastaan jalat pestään, niin hän on kokonansa puhdas. Mutta se puhdistus, josta Jesus tässä paikassa puhuu, tapahtuu uskon koettelemuksessa. Ja missäpä kristityn usko paremmin koetellaan kuin kuolemassa? Se, jonka usko kestää kuolemassa, on kaikkein kristittyin koettelemuksen jälkeen autuas ajassa ja ijankaikkisuudessa. Jollei kuolevaisella ole niin paksu omatunto, ettei hän tiedä synnistä mitään, ja niin vahva kuollut usko, ettei kuolemakaan jaksa sitä särkeä.
Koska nyt Jesus sanoo opetuslapsillensa: “Minä olen se totinen viinapuu ja te olette oksat, jokaisen oksan minussa, joka hedelmän kantaa, Hän puhdistaa, että se runsaamman hedelmän kantaisi”, niin Hän tarkoittaa sen kaltaista sielun tilaa, jossa se taivaallinen peltomies on jo Pyhän Henkensä kautta vaikuttanut totisen katumuksen ja parannuksen. Se on ihminen, joka on herännyt ja tullut syntiänsä ja pahuuttansa tuntemaan, ja on myös elävän uskon kautta istutettu totiseen ja elävään viinapuuhun, Kristukseen, jossa uskossa hän tekee hedelmän, nimittäin sen kaltaisen hedelmän, joka oikiaan kristillisyyteen kuuluu. Semmoinen on totisesti hedelmällinen oksa siinä totisessa viinapuussa.
Mutta nyt tulee uskon koettelemus, koska Hän sanoo: “Jokaisen oksan minussa, joka hedelmän kantaa, Hän puhdistaa, että se runsaamman hedelmän kantaisi.” Tämä uskon koettelemus tapahtuu vastoinkäymisten kautta, vainon ja kärsimisten kautta, mutta erinomattain kuoleman kautta, koska kuoleman enkeli tulee leikkaamaan viinapuun oksat. Silloin koetellaan kristittyin usko, silloin tapahtuu se viimeinen puhdistus. Nyt on kuoleman enkeli tullut leikkaamaan viinapuun oksia. Nyt on viinamäen Isäntä tullut hakemaan hedelmää viinapuun oksista. Nyt on se viimeinen puhdistaminen tullut. Jokaisen oksan minussa, joka hedelmän kantaa, Hän puhdistaa, että se runsaamman hedelmän kantaisi.
Älä usko, veikkoinen oksa, että kun sinä kerran olet istutettu siihen totiseen ja elävään viinapuuhun, et tarvitse enää puhdistusta. Ei se ole niin. Sinä tarvitset tosin puhdistusta ja korjaamista, sillä harakat ja varikset ovat paskantaneet sinun päälles. Sinä olet usein ollut valvomatoin ja huolimaton, usein on vihollinen tahtonut sinua nukuttaa, usein on maailman rakkaus pakannut sydämeen. Kaikki nämä roskat ja virheet korjataan nyt pois: viimeinen puhdistus on tullut. Jos ennen olet ollut maailmassa, niin pääset irti verisen kilvoituksen kautta. Tällä tavalla puhdistaa hän oksat, jotka hedelmän kantavat, että he runsaamman hedelmän kantaisivat.
Kasvakaat nyt, te viinapuun oksat, kypsykäät nyt pian punaiset viinamarjat, pian tulee kuoleman enkeli leikkaamaan viinapuun oksat, pian tulevat vieraat taivaasta katsomaan viinapuita. Viinamäen rakentaja on rukoillut sinun edestäsi, sinä hedelmätöin fiikunapuu! Ja sinä sen esirukouksen kautta olet saanut elää siihen päivään asti, että se suuri viinamäen rakentaja on kaivanut ojia sinun ympärilläsi, ja on sonnittanut sinun juurtasi, ja korjannut sinun, ja sillä lailla on Hän saanut sinun hedelmän kantamaan, sinä hedelmätöin fiikunapuu. Ja nyt Hän tulee katsomaan fiikunapuuta, onko siinä hedelmätä, koska Hänellä on nälkä. Ole nyt valmis antamaan Hänelle hedelmä, sillä tässä viinamäessä ei ole ennen kasvanut yhtään viinamarjaa, vaan aivan muikiat marjat, joita rietas on syönyt.
Mutta nyt odottaa viinamäen Isäntä parempaa hedelmää tästä viinamäestä, jossa Hän on niin paljon vaivaa nähnyt ja niin paljon työtä tehnyt. Hän on rakentanut aidan hänen ympärillensä ja ojia kaivanut ja istuttanut metsäpuun oksat siihen totiseen ja elävään viinapuuhun. Ja Herra on myös tässä viinamäessä rakentanut yhden pikkuisen viinakuurnan, jossa punaisia viinamarjoja puserretaan, että se makia viina, joka niissä on, rupeisi ylitse vuotamaan. Ja meidän toivomme on, että se suuri viinamäen rakentaja saapi sammuttaa janonsa sillä viinalla, joka näistä viinamarjoista on tuleva, koska he pannaan viinakuurnaan ja siinä puserretaan.
Kasvakaa, te hedelmälliset viinapuun oksat! Kypsykää, te punaiset viinamarjat, sillä kesä on lyhykäinen pohjanmaalla. Pian tulee kuoleman enkeli leikkaamaan viinapuun oksat, että hän saisi panna niitä pöydälle, koska vieraat tulevat taivaasta, ja hän on sanova: “Maistakaat, vieraat, niitä marjoja, jotka ovat pohjanmaalla kasvaneet!”
Ja sinä kuolevainen ihminen, sinä olet yksi oksa viinapuussa, jonka kuoleman enkeli on tullut leikkaamaan. Jos ennen et ole sanonut hyvästiä maailmalle, niin sano nyt hyvästi maailmalle, ja jätä kaikki joutavat ajatukset pois ja käänny Jumalan puoleen ja rukoile kaikesta sydämestä, että se suuri ristin kantaja ja orjantappuroilla kruunattu Kuningas antaisi sinun jättää tämän maailman yhdessä autuaallisessa hetkessä, ja että sinä saisit pian nähdä Häntä Sionin vuorella valittuin keskellä. Älä enää laske Jesusta silmistäsi, vaan pidätä sinuas kiintiästi ja lujasti Hänessä.
Ja koska sinä viimeisen kerran täällä armon ajassa saat vastaan ottaa Herran pyhää ehtoollista, niin rukoile vielä, että Herra Jesus antaisi anteeksi, mitä sinä olet Häntä vastaan rikkonut ajatuksilla, himoilla ja haluilla, Hänen viattoman piinansa ja kuolemansa kautta, ja ole uskollinen kuolemaan asti, niin sinä saat elämän kruunun. Kaikkein kristittyin silmät vartioitsevat tämän matkustavaisen päällä, he tahtovat nähdä, kuinka hän kostuu sillattoman virran ylitse, ja meidän toivomme on, että sinä pääset pian istumaan Abrahamin, Isakin ja Jakobin kanssa taivaan valtakunnassa. Aamen.