Puhtaat Saarnat, numero 173.

Rippisaarna 1855, suomennos.

Kristilliset kuulijat! Jokaisen ehtoollisella käymisen yhteydessä pitäisi meidän muistuttaa itsellemme yhtä hyvin Juudas Iskariotin petosta kuin Pietarin lankeemusta. Juudas oli nimittäin teeskentelijä ja semmoisena hän meni Jumalan pöytään. Pietari oli enemmän vakava ja rehellinen kristillisyydessään, mutta oli kuitenkin lähes mahdoton ottamaan vastaan puhdistusta. Hän oli lähellä jäädä ilman osaa ja osuutta Jumalan valtakunnassa. Epäilemättä on vielä nykyäänkin semmoisia ehtoollisvieraita, jotka menevät ehtoolliselle samalla mielellä kuin Juudas; he menevät Herran pöytään ilman katumusta, ilman parannuksen aikomusta, sillä omatunto ei soimaa heitä. Näillä tekopyhillä ihmisillä ei ole yhtään syntiä omallatunnollaan, vaikka he elävät katumattomuudessa. Juudas kielsi tekonsa, jonka tähden Vapahtaja syytti häntä, sillä valehteleminen ei ollut mikään synti Juudakselle.

Juudas tiesi oikein hyvin, että hän oli luvannut ylimmäisille papeille, että hän pettäisi Jeesuksen, mutta hän teki itsensä aivan tietämättömäksi petoksestansa, kun muut opetuslapset halusivat tietää, kuka oli pettäjä. Hän kielsi pois kaikki tyynni ja sanoi Vapahtajalle: “Enhän minä ole se?” Niin muodoin teki Juudas itsensä aivan viattomaksi. Ja me tiedämme oikein hyvin, että jokaisen, joka menee Herran pöytään, pitää tunnustaa syntinsä ja katua rikoksensa ja sovittaa lähimmäisensä. Mutta valitettavasti on monta Juudasta, jotka menevät ilman pelkoa ehtoollispöytään sen jälkeen kun he ovat valehdelleet ja kieltäneet syntinsä.

On monta Juudasta nykyaikana, jotka tekeytyvät aivan viattomiksi, vaikka tietävät olevansa syylliset tekoon. Semmoista me kutsumme teeskentelijäksi, joka menee ehtoolliselle ja kieltää pahat tekonsa. Kuinka semmoinen voi olla katuvainen syntinen, joka ei tahdo tunnustaa syntejään? Moni tekopyhä teeskentelijä sanoo: “Ei minun tarvitse ripittäytyä kenellekään. Minä tunnustan Jumalalle syntini.” Mutta eiköhän Juudas ajatellut samalla tavalla, kun Pietari välttämättömästi halusi tietää, kuka oli pettäjä. Pietari ei ollut tyytyväinen siihen, että Juudas, eli pettäjä, tunnusti syntinsä Jumalalle, vaan Pietari tahtoi, että pettäjä tulisi ilmi. Hän halusi, että pettäjä tunnustaisi syntinsä koko maailmalle saattaakseen tulla estetyksi täyttämästä pahaa aikomustaan. Kristuksen rakkaus pakotti Pietarin tähän intoon ottamaan selvää ja kysymään pettäjästä. Vaikka Pietarin rakkaus Vapahtajan persoonaa kohtaan siihen aikaan perustui maallisiin laskelmiin, niin oli hänen rakkautensa kuitenkin vakava ja vilpitön. Ja tämä rakkaus Kristuksen persoonaa kohtaan teki hänet niin innokkaaksi ja uutteraksi saamaan selville pettäjän.

Ehkä joku Juudan heimoveljistä tulee sillä vastaväitteellä, ettei se koskenut Pietaria tai muita opetuslapsia, kuka pettäjä oli. “Se ei koskenut häntä”, ajattelevat tämän ajan armonvarkaat, “ei kuulunut hänen virkaansa tutkia toisten sieluntilaa.” “Ja sen tähden”, sanoo armonvaras, “ei Vapahtaja tahtonut paljastaa pettäjää.” Mutta minä pelkään, että armonvaras erehtyy suuresti käsityksessään Pietarista ja hänen kiivaudestaan. Vapahtaja ei tahtonut vielä paljastaa Juudaksen petosta muille opetuslapsille, koska Pietari innossaan olisi saattanut käydä Juudaksen kimppuun. Pietari oli sokeassa kiivaudessaan Paavin kaltainen, joka polttaa kaikki pettäjät, ruumiillisesti.

Kun paavi ja hänen kannattajansa syttyvät Pietarin sokeasta kiivaudesta suojelemaan Kristuksen persoonaa kaikkia pettäjiä vastaan, niin hän hyökkää heidän päälleen hakaten ja lyöden lain ja oikeuden varjolla. Juuri siksi ei Vapahtaja tahtonut paljastaa Juudasta, koska Pietarilla ja muilla opetuslapsilla oli se tarkoitus, että ottaa hänet kiinni ja piiskata hänet, eli ehkä vieläpä rangaista hänet hengiltä sen hengellisen lain mukaan, jonka sokea kiivaus oli kirjoittanut heidän sydämiinsä ja mieliinsä. Semmoinen kiivaus Jumalan puolesta ei ole epätavallinen kuolleen uskon kannattajien joukossa, jotka tahtovat rangaista kaikkia Kristuksen pettäjiä maailmallisen lain miekalla, kun hengellinen viha kirjoittaa lain.

Tämä opetuslasten sokea kiivaus oli yksi syy, minkä tähden Kristus tahtoi säästää pettäjän ruumiillisen elämän, koska hän ainoastaan varoitti häntä peitetyillä sanoilla, että hän saisi ajattelemisen aikaa. Mutta oli vielä toinen syy, minkä tähden Kristus ei tahtonut ilmoittaa pettäjää, nimittäin se tilanne, että Juudas olisi tullut vielä paatuneemmaksi, jos hänen petoksensa olisi tullut julki. Ja vaikka Juudan sydän oli jo riittävästi ahneuden paaduttama, olisi tosin asia voinut saada kokonaan toisen käänteen, mikäli Juudas olisi saatu oikeaan synnintunnustukseen ennen kuin hän meni Herran pöytään.

Jos Juudas, sanon minä, olisi saatu tunnustamaan paha aikomuksensa, niin olisi tämä synnin tunnustus saattanut saada aikaan niin paljon, että itse työ olisi jäänyt tekemättä. Ainakin on meillä se kokemus, että jokainen huora, joka käy kantaen murhan ajatuksia, jättää lapsensa murhaamatta, kun hänet saadaan julkiseen synnin tunnustukseen, että hän on raskaana. Ja sen tähden on jokaisen isännän ja emännän velvollisuus taivuttaa semmoinen synnin tekijä julkiseen synnin tunnustamiseen, sillä semmoisen synnintunnustuksen kautta saattaa sekä äidin että lapsen henki säästyä kuolemalta.

Mutta se, joka on kopea ja hengellisesti ylpeä, saattaa sanoa niille, jotka vaativat synnin tunnustusta: “Ei se kuulu sinulle, kuinka minä elän. Minä vastaan itse teoistani. Ei minun tarvitse ripittäytyä kenellekään.” Ja se, joka on yhtä paljon väärän maailmankunnian paaduttama kuin veljenmurhaaja Kain, hän ei välitä lapsenmurhaajasta eikä pettäjästä, vaan sanoo niin kuin Kain: “Olenko minä veljeni vartija?” Hän antaa niin muodoin kaikkien syntisten rauhassa mennä omaan onnettomuuteensa.

Näettekös nyt, että Pietari oli kuitenkin oikeassa, kun hän halusi osottaa pettäjän. Mutta siinä hän oli väärässä, että hän halusi ruumiillisesti rangaista pettäjää, kun hän halusi väkisin pakottaa pettäjän palaamaan velvollisuuteensa. Ja tämä Pietarin sokea kiivaus on seurannut kaikkia, joilla on kuollut usko pääkallossa. Että Pietari tahtoi saada selville pettäjän, se oli luvallinen kiivaus, ja tällä kiivaudella oli perustuksensa Pietarin rakkaudessa Kristuksen persoonaa kohtaan. Hän halusi nimittäin saada Kristuksen persoonan varjelluksi kaikesta vaarasta. Mutta Pietarilla oli myös päämääränään väkisin estää pettäjää täyttämästä tekoaan, ja tämä ulkoinen väkivalta oli aivan vastoin Kristuksen pyhää tahtoa.

Nyt olemme nähneet Juudan menevän ehtoolliselle tekopyhyytensä kanssa, teeskentelynsä kanssa. Ulkonaisen jumalanpalveluksensa kanssa ei Juudas ole voittanut mitään, vaan pikemminkin menettänyt. Hän on menettänyt kaiken jumalanpelon, kaiken kuolemanpelon ja perkeleen pelon; sillä perkele ei kiusaa häntä epäuskolla ja epätoivolla ennen kuin omatunto herää. Juudaksella ei kai ole koskaan ollut epäilystä autuudestaan, mutta kaikkein vähiten hän epäilee ehtoollispöydässä, sillä siellä erikoisesti vahvistaa hän kuolleen uskonsa. Mitä Luther kirjoittaa mahdollisesta ehtoollisella käymisestä, sen saattaa nyt Juudas omistaa itsellensä armontilan tuntomerkiksi.

Luther vaatii nimittäin ehtoollisvierailta vahvan uskon: että kaikki synnit ovat anteeksiannetut. Mutta Juudalla on totisesti usko, joka on luja kuin kallio. Juomarahoja eli veren hintaa, jota hän kantaa pussissa, ei hän viskaa kirkon lattialle ennen kuin omatunto herää. Petosta hän ei tunnusta Kristuksen opetuslapsille, mutta kun omatunto herää, täytyy hänen tunnustaa syntinsä ylimmäisille papeille, jotka ovat Kristuksen viholliset. Mitä lohdutusta hän saa? Ehkä hän saa sen lohdutuksen, että Jumala on armollinen? Jos Juudas olisi tunnustanut syntinsä Kristuksen opetuslapsille, olisi hänen sielulleen käynyt paremmin. Mutta hän lykkäsi parannuksensa siihen asti, että tuli liian myöhäinen, ja niin tavallisesti käy kaikkien, jotka seuraavat Juudan jalanjälkiä. He katsovat ylön kaikkia parannuksen kehoituksia ja varoituksia, kunnes Kristus on tuomittu.

Jos me nyt katselemme Pietarin sieluntilaa sillä ajalla, kun ehtoollinen pidettiin, niin huomaamme, että hänellä oli kuviteltu rakkaus Vapahtajaa kohtaan. Se oli, sanon minä, kuvitelma, jonka perkele oli vaikuttanut hänessä. Sillä hän ei tuntenut vielä sydämensä syvää turmelusta. Hän ei tiennyt, että perkele oli uskottanut hänelle, että hän rakasti Vapahtajaa enemmän kuin muut opetuslapset. Hänen todellinen vakuutuksensa oli, että hän rakasti Vapahtajaa niin korkeasti, että hän oli valmis kuolemaan Vapahtajansa kanssa, mutta itse asiassa hän rakasti maailmaa ja omaa elämäänsä enemmän kuin Vapahtajaa. Mutta perkele oli uskottanut hänelle, että hän rakasti Vapahtajaa enemmän kuin omaa henkeään. Samassa kuvitelmassa ovat kaikki kuolleen uskon kannattajat. Kun he rakastavat maailmaa ja niitä asioita, jotka ovat maailmassa, niin uskottaa heille perkele, että he rakastavat Jumalaa yli kaiken. Ja kun he kantavat vihaa totisille kristityille, jotka he katsovat pettäjiksi, niin uskottaa heitä perkele, että he tekevät Jumalalle palveluksen sillä, että he tappavat Kristuksen opetuslapsia.

Tämä kuvitelma on tavallinen niillä, joilla on kuollut usko pääkallossa. Jos siis Juudas oli enemmän paatunut kuin Pietari, niin ei Pietarikaan ollut mikään oikea kristitty siihen aikaan. Ja jos nykyaikana on monta ehtoollisvierasta, jotka tallustavat Juudan jalanjälkiä, niin on myöskin monta, jotka elävät itsepetollisuudessa niin kuin Pietari. Pietarilla tosin oli synkkä aavistus mahdottomuudestaan. Kun Vapahtaja tahtoi pestä hänen jalkojaan, niin tuli hän tottelemattomaksi Jumalaa vastaan, hän ei tahtonut antaa pestä jalkojaan. Semmoinen mahdottomuus lankeaa usein semmoisten ihmisten päälle, joilla on synkkä aavistus alennuksestaan ja Jumalasta luopumisestaan. Heidän omatuntonsa kantaa sen todistuksen, etteivät he ole pyhät ja synnittömät. Mutta he eivät tahdo antaa puhdistaa itseänsä armonvälikappaleitten kautta, jonka Jumala on lahjoittanut.

Semmoiset ihmiset pitävät itseään mahdottomana menemään Herran ehtoolliselle. Mutta he pitävät itsensä kuitenkin mahdollisina jatkuvasti elämään vanhoissa synnillisissä tottumuksissaan. Heidän omatuntonsa todistaa kai sen verran heitä vastaan, ettei heidän elämänsä ole niin pyhä ja niin kristillinen kuin sen tulisi olla. Mutta he rakastavat kuitenkin synnillisiä tapojaan, koska he eivät saata omistaa itselleen kylliksi voimaa sotimaan lihallisia halujansa ja himojansa vastaan. Ja pikemmin kuin he menisivät Herran pöytään tekemään parannuksen lupauksia, saa se jäädä tekemättä. Heillä on nimittäin se salainen käsitys, että se, joka ei koskaan mene ehtoolliselle ja niin muodoin ylenkatsoo armonvälikappaleita, se pääsee vähemmällä vastuulla kuin se, joka käyttää armonvälikappaleita.

Tässä meillä on siis tutkisteltavana kolmen- tai neljänlaisia ihmisiä, jotka tosin kaikki ovat luonnollisessa tilassaan ja niin muodoin kaukana oikeasta kristillisyydestä, ensiksi Juudas ja hänen heimoveljensä, jotka kuvittelevat, että Vapahtajan pettäminen ei ole mikään suuri synti. Tämä pettäminen tapahtuu ahneudella, haureudella, juopumuksella, pikku varkauksilla, kirouksilla, maailman rakkaudella, valheella ja panettelulla ynnä muulla, minkä kaiken Juudas kieltää, kun joku Kristuksen opetuslapsista kysyy pettäjää. Juudan ja hänen veljiensä ahneus on pannut maata heidän omantuntonsa päälle niin kuin paksu jääkerros, ja maailman kunnia pakottaa häntä tekeytymään syyttömäksi, kieltämään pahat tekonsa. Ja kuitenkin hän menee ehtoolliselle, hän antaa Vapahtajan pestä hänen jalkansa. Hän matkii Kristuksen opetuslapsia ja sanoo: “Olenko minä se?”

Eikö tämä ole ulkokullaisuutta ja teeskentelyä? Elää ehdollisissa synneissä, olla liitossa niitten kanssa, jotka vihaavat kristillisyyttä, ja kuitenkin mennä ehtoolliselle? Pettää kristillisyyden asia ja kuitenkin matkia kristittyjen tapoja? Ja Juudas ajattelee olevansa nyt yhtä hyvä kristitty kuin joku muista, oikeista opetuslapsista. Semmoisen teeskentelijän pitää ennemmin tai myöhemmin saaman hyvin ansaitsemansa palkan kristillisyyden katkerimmilta vihollisilta. Hän on kyllä kunniallisesti ansainnut ne kolmekymmentä hopeapenninkiään siitä suuresta palveluksesta, jonka (hän) on tehnyt perkeleelle ja hänen joukolleen. Sillä perkele maksaa kunniallisesti ne pikku palvelukset, jotka Juudas hänelle tekee.

Mutta on myös muita ehtoollisvieraita, jotka ovat samassa sieluntilassa kuin Pietari ensimmäisellä ehtoollisella käynnillään. Näille on perkele uskottanut, että he rakastavat Vapahtajaa korkeammin kuin omaa henkeään. Mutta tämän Vapahtajaa kohtaan kuvitellun rakkauden alla makaa myös vanha aatami elävältä haudattuna. He ovat hyvin innokkaat paljastamaan pettäjän, mutta heillä on myös sama usko kuin paavilla, että jokainen pettäjä pitää poltettaman elävältä. Siitä tulee vainon henki, joka on osoittanut olevansa sokea kiivaus hävittämään kerettiläisiä, jonka kiivauden alla enimmäkseen totiset kristityt ovat tulleet hävitetyksi. Mutta tätä Pietarin väärää kiivautta ei Kristus ole hyväksynyt. Sillä Pietari hakkasi miekallaan summissa joukkoon osumatta oikeaan mieheen. Hän ei osunut siihen mieheen, joka oli eniten vaikuttanut Vapahtajan kuolemaan. Hän ei osunut Juudakseen eikä Kaifakseen, sen tähden sai hän myös terävän nuhteen Vapahtajalta väärästä kiivaudestaan. Tämä nuhde ei tullut Pietarille hänen intonsa tähden paljastamaan pettäjää, vaan hänen väärän kiivautensa tähden Suojella Vapahtajan persoonaa maailmallisen miekan kanssa, se oli pahasta.

Mutta kaikilla, joilla on kuollut usko, on sama väärä kiivaus kuin Pietarilla. Totinen kristillisyys ei ole esiintynyt kuin susi lammasten vaatteissa. Kun Pietari oli saanut Pyhän Hengen, löi hän valtavasti hengen miekalla. Ja tätä hakkaamista hengen miekalla ei uskoton joukko voinut sietää. Ja vielä tänäpäivänä katkeroituu sokea joukko, kun Pietari hakkaa hengen miekalla uskottomaan joukkoon. Siinä hän osuu Vapahtajan murhaajiin, totisen kristillisyyden katkerimpiin vihollisiin. Siinä hän osuu kapakoitsijoihin, juomareihin, huorimiehiin, varkaisiin, korvaankuiskuttelijoihin, panettelijoihin, saitureihin. Siinä hän osuu myös teeskentelijöihin ja takapuhujiin. Siinä hän osuu huoriin ja huorimiehiin. Siinä hän osuu myöskin arempiin omiintuntoihin, jotka saavat pistoksen sydämeensä ja kuuluvat kysyvän: “Te miehet ja veljet, mitä meidän pitää tekemän?” Mutta voi, kuinka harvat ovatkaan ne sielut, joita Hengen miekka osuu omaantuntoon. Ei ole yksi sadasta, joita Hengen miekka osuu tähän arkaan kohtaan. Sillä siinä suuressa suruttomassa joukossa on tämän maailman ruhtinas terästänyt heidän sydämensä, etteivät he saisi pistosta sydämeensä.

Missä ovat nyt ne harvat sielut, jotka voivat sanoa, että he ovat saaneet pistoksen sydämeensä Hengen miekasta? Missä ovat nyt ne murheelliset opetuslapset, jotka seisovat särjetyillä sydämillä Kristuksen ristin juurella? Missä on nyt Maria Magdaleena, joka istuu itkemässä Vapahtajan haudalla? Missä ovat ne Emmauksen tien opetuslapset, jotka vetäytyvät suuren kaupungin maailman hälinästä voidakseen yksinäisyydessä keskustella toisensa kanssa Jeesus Nazaretilaisen viattomasta kuolemasta? Voi, näitä murheellisia sieluja ei kuulu enää! Kukaan ei enää näytä itkevän Vapahtajan kuolleen mullan päällä! Jeesuksen ristiä ei enää näy. Kristuksen hauta kuuluu nyt olevan turkkien vallassa. Ei yhtään murheellista Kristuksen ystävää tule hyvänhajuisilla voiteilla haudalle. Ei yksikään Pietari seiso enää oven ulkopuolella itkemässä katkerasti häilyväisyyttään, vaivaisuuttaan ja myös syntistä kurjuuttaan. Ei yksikään vaimo tule nyt enää sen kalliin Narduksen voiteen kanssa pitaalisen Simonin huoneeseen. Ei yksikään Johannes seiso enää ristin alla katsellen niitä syviä haavoja, jotka se orjantappuroilla kruunattu kuningas on saanut rakkautensa tähden. Se näyttää minun silmissäni niin kuin joka ainoa sielu olisi jättänyt ristin, jättänyt haudan, jättänyt Golgatan, jättänyt yrttitarhan, jättänyt Kristuksen. ruumiin ristille, jättänyt Kristuksen kalliin veren maahan koirien nuoltavaksi. Turkit ja pakanat tallaavat nyt Kristuksen veren, eikä kukaan pane sitä sydämelleen.

Voi, jospa vielä olisi joku Johannes, joka nojaa päätänsä Jeesuksen rintaa vasten ehtoollisessa! Jospa vielä olisi joku Maria, joka itkee Kristuksen haudalla. Olisi se kuitenkin ilahduttavaa nähdä, jos olisi yksikään sielu, joka seisoisi särjetyllä sydämellä Kristuksen ristin juuressa! Jos olisi yksikään sielu, joka vuodattaisi sen kalliin voiteen Vapahtajan pään päälle, jos olisi yksikään, joka tulisi hyvänhajuisilla yrteillä Kristuksen haudalle, niin tämä huone täytettäisiin sen kalliin voiteen hyvällä hajulla. Taivuttakaat sydämenne Jumalan puoleen, te kovat sydämet, te kylmät rinnat, ja tehkää teidän synnintunnustuksenne: “Minä vaivainen syntinen ihminen.”